Toinen tyttö

Viime elokuun kirjoitusten jälkeen Alva on muuttunut vaikka kuinka, kuten edellisestä kirjoituksesta huomaa, mutta Aino on lähes kuin toinen tyttö. Vuoden ikäisestä vauvasta puolentoista vuoden ikäiseen taaperoon on ajallsesti vähän, mutta kehityksellisesti enemmän kuin Amstrongin askeleet.

Kävely on tietenkin ollut hanskassa jo vaikka miten. Lokakuussa hoidon alkaessa ajattelin vielä, että mitenhän meidän Aino pärjää ulkopuvussaan pihalla kaksi kertaa päivässä, mutta veikkaan, että ihan hyvin on mennyt. Alkuun liikkuminen taisi olla vähän hapuilevaa, mutta nyt mennään muiden tyttöjen mukana. Ja sisällä jo juostaan Alvan perässä kotia ympäri. Kiipeily on jo onneksi helpottanut. Yläkerran rappusetkaan eivät jaksa juurikaan enää kiinnostaa, vaikka porttia emme koskaan jaksaneet tehdä. Nyt Aino menee portaat ylös joko itse kontaten tai seisten kädestä kiinni pitäen. Alas päin olemme häntä enimmäkseen kantaneet, mutta kyllä se peruutuskin onnistuu.

Hoidossa Aino on tässä syksyn aikana oppinut leikkimään. Hän touhuu jo muiden tyttöjen mukana, tai leikkii itsenäisesti. Parasta ovat nuket, magneettinen kalapeli ja erityisesti kirjat. Touhulan väki ja Lorutoukka ovat ne ehdottomat suosikit ja niitä pääsenkin lukemaan vähintään kaksi-kolme kertaa illassa. Kun Iskä on ne kirjat lukenut ensin pari kertaa, peruutetaan istumaan vuorostaan äidin syliin kirja kädessä. Samalla voi tosin itse katsoa vaikka telkkaria, kun tekstit osaa niin ulkoa, ettei tarvitse muuta kuin katsoa, minkä sivun hän on kääntänyt auki ja ladella sitten tekstit ulkomuistista.

Aino vaikuttaa Alvaa tempperamenttisemmalta, jääräpäisemmältä. Hän tekee sen, minkä on päättänyt, eikä kiellot tai houkuttelut saa häntä muuttamaan mieltään. Siinä on turha äidin yrittää muuttaa tytön mieltä, jos hän on päättänyt, että nyt käsiä pestään ja liotetaan vedessä pitkään. Väsyneenä hän osoittaa mieltään pukemista vastaan, huutamalla vatsallaan lattialla ja takomalla nyrkeillä ja jaloilla lattiaan. Seikka, joten Alva ei ole vielä koskaan keksinyt tehdä (uhmaiästä ei siis vielä tietoakaan). Aino on toisaalta kyllä yhtä kiltti kuin Alvakin ja Alva usein sanookin: "Aino on kiltti" ja Aino toteaa tähän Alvalle: "Iltti" ja Alva kiittää kauniisti, kun Aino sanoi häntäkin kiltiksi.

Myös ruokailun osalta Aino on erimaata kuin Alva. Alvalla silloin aikoinaan mietin, että ketä varten tehdään niitä valtavia pilttipurkkeja, kun eihän kukaan nyt voi kuvitellakaan, että joku lapsi sellaisen söisi kokonaan. Vieläkin mietin, että ketä varten ne ovat. Ainolle kun sellainen purkki ei riitä mihinkään. Teenkin sitten niin, jos purkkiruokiin joudun turvautumaan, että lämmitän kummallekin omat purkit. Kun Aino on tyhjentänyt omansa, on yleensä Alvakin jo lopettanut muutaman lusikallisen jälkeen ruokailunsa ja Aino syö tyynesti siskonsa purkistakin vielä vähintään puolet. Samoin aamiaispuuro maistuu. Alvan kanssa jätin aika pian puuron keiton, kun hänelle se ei koskana juuri maistunut. Nyt Aino vetää puuroa ihan mahdottomasti. Annan hänelle yleensä pari kauhallista ja Alvalle yhden. Sitten Aino ottaa toisen samanlaisen satsin, ja lopulta syö suurimman osan munkin puurostani ja Alvan puuron loput. Puuron jälkeen maistuukin hyvin vielä äidin jogurtti, joten äidin laihdutuskuuri jatkuu ilman imetystäkin.

Aino ymmärtää jo puhetta ihan riittävästi. Tosin kun pyydän häntä viemään jonkun esineen keittiöön, vie hän sen sujuvasti keittiön roskikseen, jonne on tottunut vaipatkin kuljettamaan. Roskiksesta löytyy siis milloin mikäkin astia tai vaate (osa lasten vaatteista säilytetään keittiön laatikoissa). Aino osaa sanoa jo Äiti (= kuka tahansa vähän läheisempi ihminen, äiti, Iskä, hoitaja jne.), Loppu (kun esim. maito tai ruoka on loppu tai kirja luettu loppuun), Kiitti, katkatkatkatkat (Katti Matikaispilleri), kakka (milloin mikäkin, joskus myös kakka), Pappa, Mamma, Hau-Hau (= koiran ääntelyä, mutta myös lehmän, valaan, hevosen tai lähes minkä tahansa kissaa kookkaamman eläimen ääntelyä), pois (kun haluaa pois erityisesti pinnasängystä, syöttötuolista tai kun pitää riisua kegät. Kengät ovatkin ihan suosikkeja ja niitä laitetaan jalkaan pitkin päivää. Aino onkin Alvan mukaan ihan kenkäPriikki). Näiden oma-aloitteisesti tulevien sanojen lisäksi hän osaa matkia perässä muitakin sanoja, mutta näitä ei kuule kuin vain matkiessa, tai sitten niitä ei huomaa yleisen höpötyksen seasta.

Tänään kun Alva makoile keittiön penkillä ja mä istuin siinä lähellä olevalla sohvatuolilla, käveli Aino nukke sylissä kohti olohuonetta ja kääntyi sitten takaisin, meni antamaan pusun Alvalle ja sitten minulle. Sitten Aino suuntaisi taas kohti olohuonetta, mutta ennen kynnystä palasi kuitenkin suukottamaan uudestaan, ja tätä jatkui ja jatkui. Suukkoja sateli monta monta, ja aina välillä käytiin ihmettelemässä olohuoneen kynnystä.

Harjasin Alvan hiuksia yhtenä aamuna.
Alva: Miksi hiukset menee takkuun?
Äiti: No nukkuessa ne hieroutuvat tyynyä vasten.
Alva: Ei kun, silloin kun niihin menee ruokaa.

Kun kiellän, että Aino ei esim. saa hyppiä enää sohvalla, sanoo Alva yleensä, että: Ei saa hyppiä kun sitten tulee itku ja parku ja hammasten kiristys ja papukaijan merkki.