Tunnustus

Sain Pojan vaatteita -blogin Helmiltä tunnustuksen. Kiitos siitä. Helmiltä ei ole tuo linkkien laittaminen onnistunut, joten tässä hänelle ohje, miten mä sen tein. Kirjoitin ensin blogin nimen, niin kuin haluan sen tässä tekstissä olevan. Sitten tummennan sen osan (tai siis valitsen sen hiirellä), johon haluan linkin, klikkaan tuossa tekstin yläpuolella olevaa vihertävää kuviota, jossa lukee linkki ja syötän siitä aukeavaan ikkunaan kyseisen sivun osoitteen. Aika helppo juttu.

Itse haluan lähettää sen eteenpäin Pikkujäppisen kasvatusta -blogiin ja Eevikselle Sisuuntumisia -blogiin. Niissä seikkailee vähän Alvaa nuoremmat pojat ja heidän elämää on mukava seurata blogin välityksellä.

Edit: Ohje jäi vallan välistä. Tässä se tulee vähän jälkikäteen.

Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa ja innostusta syksyn harmauteen.
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Kohti marraskuuta

Taas on kuukausi vierähtänyt ja tuttuun tyyliin kuukauden viimeisenä päivänä on tarkoitus kirjoittaa uusista taidoista. Vaikka kuinka tarkasti yrittää niitä kirjata, niin tuntuu, että se jokin jää huomaamatta ja kirjaamatta. Kun meillä lauantaina vieraili kahden kuukauden ikäinen vauva mietin, että onko meidänkin Alva ollut joskus noin pieni. Ero näiden neitien välillä oli huomattava, mutta mikä se ero oli.

Tämä pikku neiti oli tietenkin paljon Alvaa lyhempi, mutta taisi olla pidempi kuin mitä Alva oli tuon ikäisenä. Vauvan liikkeet olivat erilaisia kuin Alvan, mutta ei hänkään liikkumatta ollut. Hän ei ollut enää täysin omassa vauvan maailmassaan, vaan havainnoi selvästi ympärillä tapahtuvaa, mutta jollakin tavalla erilailla. Mikä se ero sitten näiden kahden vauvan välillä oli? Jotain sellaista mitä on kirjallisesti vaikea kuvata, jotain jota minä ainakaan en ole osannut teksteissäni kirjoittaa. Se on jotain syvällisempää kuin vain liikkumista, syömistä ja kasvamista. Jotakin jonka voisi onnistua kuvaamaan maalaamalla, jos osaisi maalata. Jotain jonka voi ehkä saada talteen vain videokuvaamalla, kun ottaa pitkää kuvasarjaa.

Eroa taitaa olla siinä, miten vauva ottaa kontaktia, havainnoi ympärillä olevaa ja osallistuu siihen. Alva on selvästi nykyään kiinnostunut siitä, mitä me vanhemmat teemme. Kun istumme sohvalla ja katsomme telkkaria ja Alva on lattialla leikkimaton päällä, huomaan miten Alva vähän väliä katsoo meihin päin ja seuraa mitä me teemme. Huomaammeko hänet siinä lattialla ja saako hän meidän huomion vaikka jollakin tekemistä äänistään. Äänivalikoimaan hänellä kuuluu napsutus, täh-täh-täh (olenkin yrittänyt Alvalta kysyä, että eikö hän kuule vai ymmärrä, kun aina kaiken joutuu toistamaan moneen kertaan, kun hän aina kysyy, että täh. Vai onko katsonut salaa jopetshowta), erilaiset huutelut, päristelyt, kurlutukset ja muut äänähdykset.

Jos Alva kuulee jotakin rapinaa, kääntyy pää salaman nopeasti kohti rapinaa. Ongelmallista Alvan mielestä on se, jos rapina tai oven kolahdus kuuluu selän takaa juuri silloin kun hän on sitterissä syömässä, eikä hän millään näe sinne. Silloin koko tyttö heiluu ja huojuu ja yrittää kaikin tavoin päästä näkemään, mitä selän takana tapahtuu. Kun usein olemme kahden, on Alva tottunut todella hiljaiseen olemiseen. Alvasta on ehkä siksi tullut aika säikky ja hän säpsähtää helposti kun kuulee yllättävän äänen tai paukahduksen. Mitään itkua ne eivät saa Alvassa aikaiseksi, mutta säpsähdys on melkoinen.

Tämän kuun aikana Alvalle hankittiin syöttötuoli. Olemme sitä vähitellen alkaneet jo käyttämään, mutta siinä on varsinaisesti syöty vasta muutaman kerran. Hyvin Alva siinä jo istuu, enkä ole enää laittanut fylliä reunoille häntä tukemaan kuten alussa, vaan hän istuu siinä jo ihan itsenäisesti. Syöttäminen on siinä vain jotenkin vaikeampaa kuin sitterissä. Ehkä siksi, että tuoli on uusi juttu ja siinä heiluminen ja sen tutkiminen on vielä niin tärkeää, että syöminen meinaa unohtua. Suu on jotenkin aina jonnekin muuhun suuntaan kuin pitäisi tai pää kääntyy viimeistään siinä vaiheessa, kun lusikka on juuri lähestymässä, jolloin ruoka päätyy poskelle, sukkahousuille, ruokalappuun jne.

Ensimmäiset broilerimaistelut on takana. Vähitellen siis liharuoat tulevat täydentämään Alvan ruokavaliota. Pilttilehden mukaan nämä ovat tärkeitä raudan lähteitä ja liharuokaa tulisi antaa yli puolivuotiaalle päivittäin. Ehkä me ei ihan päivittäin vielä tuota lihaa anneta, mutta useita kertoja viikossa kuitenkin. Nyt näin aluksi olen antanut liharuokaa vain noin puoli pilttipurkillista, mutta vähitellen tätäkin annosta varmaan jo uskaltaa kasvattaa, kun tuntuu maistuvan.

Konttausasennossa heiluminen on vieläkin ihan pop. Siinä vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Alva on myös oppinut kääntymään vatsaltaan selälleen, eikä se enää aiheuta kovaa kolinaa kuten aiemmin. Hän on myös innostunut välillä laskemaan poskeaan lattiaan ja siinä hän näyttää kuin hakisi unta, mutta se on väärä päätelmä ja kohta taas mennään. Karhukävelyasento on vielä vähän hakusessa, mutta päivittäin sitä treenataan useaan otteeseen.

Eteenpäin Alva ei vielä pääse, mutta pyöriminen onnistuu kumpaankin suuntaan. Taakse päin mennään jonkin verran, mutta kierimisen etuja ei ole vielä hoksattu, vaikka siihen tarvittavat taidot on nyt hallussa. Onneksi. Näin Alvan löytää yleensä metrin säteeltä siitä, mihin hänet on laskenut. Aika turvallista vielä, mutta pian tarvinee hankkia suoja-aita takkaan ja portaisiin.

Alva on innostunut teknisistä laitteista. Kännykkää, kaukosäädintä ja kannettavaa on pakko päästä räpeltämään siinä missä muutkin. Kaukosäätimen ja kännykän näppäimiä on jännä päästä vähän painelemaan ja kannettavankin näytön Alva onnistuu kääntämään 90 astetta siten, että yläpalkki löytyy sivusta. (Samalla tosin mäkin olen oppinut näistä laitteista uutta, kun yritän niitä palauttaa normaalisäätöihin.)

Alva on vähitellen aloittanut siirtymisen kaksiin päikkäreihin, mutta kolmeakin päikkäriä vielä otetaan. Tänään taitaa tulla kolmen päikkärin päivä, koska ekat päikkärit maistuivat vain alle tunnin. Sinäänsä nuo kolmen päikkärin päivät ovat harmittavia nyt, kun illat on jo pimeitä. Ei juuri houkuta lähteä vaunukävelylle, kun täällä ei ole katuvaloja tai jalkakäytäviä. Pimeä kadun reuna ei kovin turvallinen ole kenellekään.

Ensilumi

Tänään näki Alva ensimmäisen kerran lunta tai paremminkin lumisateen. Hän oli ensimmäisillä päikkäreillä ulkona vaunuissa, kun alkoi taivaalta leijailla lumihiutaleita. Nopeasti sade lisääntyi siten, että jo ihan kunnolla alkoi lunta tulla ja suuria hiutaleita. Maassa lumi ei juurikaan pysynyt, vaikka lunta tuli enemmän kuin vain pienen kuuron verran.

Eilen meillä oli aika hulina päivä, kun oli vieraita koko päivän. Alvan toiset päikkärit jäivät vähän lyhyeksi ja hän heräsi jo neljältä. Sitten hän kukkuikin ylhäällä vaihtelevalla mielialalla yhdeksään asti, jolloin vieraat lähtivät ja mä vein Alvan nukkumaan. Eihän uni ihan heti tullut vaan hulabaloo jatkui vielä sängyssä lähes tunnin. Yölläkin herättiin kolme kertaa tankkaamaan tai paremminkin kaksi ja kolmas kerta oli jo aamulla (7.30), mutta Alva nukahti heti sen jälkeen.

Ehkä nyt vasta vähitellen on tuollainen hulinapäivä alkanut vaikuttamaan enemmän Alvan uniin ja rytmiin. Vähän nuorempana hän ehkä vähän häiriintyi tuollaisista päivistä, mutta ei paljoa. Nyt tuntuu, että rytmi ja nukkuminen menee helpommin sekaisin. Ehkä se suvun sanonta, että vauva mene vierailusta kahdeksi viikoksi sekaisin, voikin pitää paikkaansa, vaikka vielä ei sentään niin kauaa tarvitse toipua.

Tänään tilanne vaikutti jo normaalimmalta. Alva meni nukkumaan siinä yhdentoista aikaan ja heräsi yhden aikaan. Ihan siis hyvät kahden tunnin päikkärit. Toiset päikkärit hän nukkui sisällä ja tällöinkin kaksi tuntia tuli juuri ja juuri täyteen. (16-18)

Iskällä on kova flunssa ja hän oli tänään poissa töistä. Tämä on sikäli erikoista, ettei hän ole jäänyt varmaan koskaan ennen pois töistä. Tuskin on possua, kun kuumetta ei juuri ole, tai ei ainakaan mitään hurjia lukemia. Mahtaakohan tauti kiertää koko perheen...

Massakausi

Alvalla taitaa olla menossa massakausi, sillä niin hyvin ruoka taas maistuu. Tosin viime viikolla oli vähän huonomman ruokahalun päiviä, joten voihan olla että nyt otetaan taas kiinni sitä viime viikolla säästelytyä.

Eilen aamulla maistatin Alvalla riisipuuroa. Olin ostanut Muksun riisihiutaleita ja laitoin ne vain kuumaan veteen. Eihän se tietenkään miltään maistunut, joten vain pari lusikallista sain menemään. Pitäisi varmaan tehdä se maitoon, jotta olisi vähän enemmän makua. Kun puuron joukkoon lisäsi vähän kuningatarsosetta, niin avot. Kaikki meni, ja lisääkin olisi vielä ottanut. En sitten kuitenkaan enää lisää antanut, joten maidollekin jäi tilaa ja puolitoista desin pullollinen humahti alas.

Lounaaksi oli peruna-porkkana-parsaa, kuten lähes aina. Keitin yhden ihan kookkaan perunan, muussasin sen haarukalla pieneksi ja porkkana- ja parsasosetta pakkasesta sekaan. Keitinvettä vähän notkistamaan soseen ja taas meni alas reilun pilttipurkin verran ja maitoa päälliskauppaan.

Seuraava ruokailu oli siinä viiden aikaan ja ajattelin antaa tällä kertaa vähän tuhdimpaa ruokaa. Aloitettiin siis nyt broilerin kokeilu. Mulla oli kaapissa ostettua kasvis-broilerisosetta, joten sitä lämmitin puolen purkkia. Sen Alva söi hyvällä halulla ja alkoi huudella äänekkäästi, että ei kai äiti vaan kuvittele, että hän tuollaisella linnun annoksella pärjää iltapuuroon asti. Annoin sitten puoli purkkia kuningatarsosetta jälkkäriksi. Maito maistui vähän ajan päästä ja taas meni lähes pullollinen.

Iltapuurona oli tuttua kaurapuuroa, mutta tällä kertaa persikkasoseella. Desin annos kuumaa vettä, siihen sopivasti hiutaleita ja sitten puoli purkkia persikkasosetta joukkoon. Kaikki meni, eikä tehnyt edes tiukkaa. Tunnin päästä teki kauppaansa myös pullollinen maitoa.

Vatsa täynnä oli sitten hyvä mennä nukkumaan. Poikkeuksellisesti Alva söi yöllä vain kerran. Tosin silloin menikin ennätykselliset kaksi desiä kerralla. Toista ruokailua ei kaivattu, joten taisi päiväruokaa olla tällä kerralla riittävästi.

Tänään päivä on mennyt aika samalla tavalla. Tosin aamupäivän päikkärit oli vähän lyhyemmät ja ylhäällä kökittiin ennen toisia päikkäreitä yli kolme tuntia, joten annoin lounaan jälkeen vielä välipalaksi hedelmäsosetta puoli purkkia ja maitoa maistui reilu desi päälle. Nyt on toivottavasti nälkä loitolla ja uni maistuu.

Aikataulussa hiomista sittenkin

Vähän taisi kellojen siirto sittenkin rassata Alvaa. Iltasella oltiin täysin sippi ja nukahti omaan sänkyynsä sillä hetkellä, kun pää osui pieluseen. Kello oli silloin aika tarkkaan puoli ysi. Yhdeksän aikaan hän kuitenkin heräsi ja katseli pinnasängystään, että mitä sängyn ulkopuolella tapahtuu. Makoiltiin vain Iskän kanssa sängyssä, eikä juuri menty häntä sinne nukuttamaan. Alva sitten nukahti puolen tunnin sisään sänkyynsä ja heräsi vasta vähän ennen kahta maitoa juomaan.

Toinen syöttö oli siinä puoli kuuden maissa (en nyt oo ihan varma, että oliko se tuohon aikaan) ja Alva heräsi taas puoli kasilta. Sinäänsä tuossa puoli kasin heräämisessä ei ole mitään uutta, mutta aikaisemmin se ei ole ollut mitenkään pääsääntönä, vaan melko harvinaista. Alva touhuili hyväntuulisena sängyssään puolisen tuntia ja sitten vasta noustiin kunnolla. Puuro maistui aamulla mukavasti ja kymmeneltä Alva alkoi olla jo aika väsynyt, joten ei kun nukkumaan.

Kastejuhlat

Eilinen päivä meni Alvan siskon tytön nimijuhlassa. Olin Alvalle hankkinut Lindexistä mielestäni ihanat juhlavaatteet. Vähän mietin sitä, että juhlapaikka voi olla aika kylmä ja vetoista, joten mekon alle hankin sukkikset, sukat, legginssit ja bodyn ja mekon päälle boleron. Vaihtovaatteitakin otin mukaan, mutta niitä ei tällä kerralla tarvittu. Alva oli juhlissa koko ajan sylissä tai nukkumassa vaunuissa, joten jos laittia tasossa olikin vetoisaa, niin siitä ei ollut Alvalle haittaa.

Juhlat olivat melko isot. Olisiko vieraita ollut lähes neljäkymmentä, vaikka vain lähisuku oli kutsuttu. Juhlan sankari ei juuri itsestään meteliä pitänyt. Hän oli vuoroin unessa ja vuoroin hereillä, mutta ei juurikaan itkeskellyt. Taitaa olla aika hyvin tuulinen typykkä. Vauvan äiti oli tehnyt päivänsankarille ihanan mekon ja koko perhe oli sonnustautunut violettiin.

Juhlapaikka oli paikallisen metsästysseuran mökki. Mökki oli todella iso ja kolmekin kertaa suurempi joukko olisi paikalle mahtunut. Tarjolla oli hyvää ruokaa. Useat vieraat olivat osallistuneet tarjottavien hankintaan ja valmistamiseen. Alvan Iskä hankki ruokana tarjotun hirvenlihan kastikkeen lihat. Hyvää hirveä olikin. Jälkkäriksi oli mm. kolmea todella hyvää (maistoin niitä kaikkia) kakkua, niin karpalo-kinuskia kuin moussekakkuakin.

Varsinainen nimenantojuhlallisuudet alkoivat lipun nostolla. Siniristilippu-laulukin kuultiin tai ainakin sen alkuosa, kun sitten tahtoi joko sanat unohtua tai rohkeus rakoilla. Tämän jälkeen päivänsankarin äiti kertoi siitä, miten Suomeen on periytynyt yleinen tapa antaa lapselle kaksi nimeä ja siitä vaikeudesta, joka nimenvalintaan oli heillä liittynyt. Vähemmän yleistä taisi kuitenkin olla se, että tällä kertaa vauva sai äitinsä sukunimen.

Varsinaisen juhlan jälkeen oli ohjelmassa saunominen, mutta me katsoimme parhaaksi väistyä siinä vaiheessa syrjään, jotta Alva ei täysin viiraantuisi. Hauskat juhlat oli, joten kiitos niistä.

Väärään aikaan

Yöllä sitten tunnetusti siirrettiin kelloa tunnilla. Mä jo illalla mietin, että mitenhän tämä päivä menee ja mahtaakohan Alva häiriintyä kellon siirrosta. Eilen Alva heräsi tavallista aikaisemmin noin puoli kasilta ja jos hän tänäänkin olisi niin aikaisin heräännyt, niin sehän olisikin ollut vasta puoli seiska.

Yö meni taas kahden syötön merkeissä, josta viimeisin viideltä. Heräämisen merkkejä Alva osoitti siinä puoli kasin aikaan, joten ihan kohtuullista, vaikka lähes tunteroinen meni vielä sängyssä köllötellessä. Aamupuuro syötiin totuttuun tapaan klo 9 ja se maistuikin ihan hyvin. Samoin kuin päälliruuaksi tarjottu maito.


Iskä lähti Alvan kanssa vaunuttelemaan klo 10.20 ja Alva nukkui reilun tunnin. Sitten vähän bataatti-parsa-sosetta ja maitoa. Uni tuli uudelleen klo 13.55 ja niitä päikkäreillä Alva vieläkin nukkuu.


Vielä ei tietenkään voi arvata, miten ilta menee, mutta vaikuttaisi siltä, että kohtuullisin vahingoin tästä ajan vääristämisestä tällä kerralla päästään. Koputtaa puuta.

Kaksilla päikkäreillä

Kaksilla päikkäreillä siis mennään. Tai kolmena viimeisenä päivänä se on ollut trendi, tai siis eilen ei, kun oltiin kylässä kaverilla ja Alva nukkui autossa mennen tullen ja vielä perilläkin hetken.

Tänään mentiin näin:

Herätys aamulla klo 8:30. Mä olisin voinut nukkua pidempäänkin, kun sen verran huono yö oli takana. Alva heräili muutamia kertoja kontallaan heiluen ja halusi syödäkin kaksi kertaa (klo kahden aikaan ja toisen kerran siinä puoli seiskalta).

Aamupalaa en ihan heti tarjonnut, kun arvelin, ettei se maistune, kun seiskan aikaan on tankannut. Klo 10 sitten oli aamiaisen aika. Tarjosin kaura-vadelmapuuroa, mutta ei voi sanoa, että olisi juurikaan maistunut. Hiukan meni, mutta varmaan reilusti alle puoli desiä. Maitokaan ei maistunut, vaikka tarjosin sitä useammankin kerran.

Klo 10.50 pakkasin Alvan vaunuihin ja lähdettiin ulos unikävelylle. Ei taidettu ehtiä juuri edes pihasta ulos, kun Alva jo nukkui. Laitoin vaunut keittiön ikkunan alle ja siinä Alva veteli päikkäreitä klo 13.30 asti.

Päikkäreiden jälkeen tarjosin kasvissosetta. Ei antanut kovinkaan paljoa, kun ajattelin, että maitoa menisi sitten enemmän. Ei mennyt, vaikka kuinka yritin tarjota. Alva tavoitteli lelujaan ja harjoitteli konttausasennossa heilumista, vaikka sen jo musta riittävän hyvin osaa.

Klo 13.30 maito alkoi vihdoinkin maistua. Puolitoista desiä meni niin että humahti. Jatkettiin leikkimistä, laululeikkejä, tanssimista ja sylittelyä. Tarjosin kuningatarsosetta siinä neljän jälkeen, kun arvelin, ettei mikään muu kuin herkkusose tänään taida upota. Nyt sitä meni kolmasosa pilttipurkillista.

Alva oli poikkeuksellisen pitkään hereillä ja vielä hyväntuulisena. Vaunuttelemaan lähdettiin vasta kaksikymmentä yli neljä. Taas Alva nukahti heti ja vein hänet tuttuun paikkaan nukkumaan.

Näiltä toisilta unilta hän heräsi klo 18. Iskä yritti tarjota Alvalle maitoa, mutta koska päivän trendi on ollut, ettei ruoka kelpaa, niin helppoa on arvella, miten siinä kävi. Seiskan aikaan Alva yllättäen joi koko pullollisen.

Klo 20.10 keitin taas puuroa. Se maistui kohtuullisesti. Ei niin kuin normaalisti, mutta ottaen huomioon, että vatsassa oli vielä aikatavalla maitoa, niin aika hyvin meni. Suu ei tosin juurikaan auennut, vaan sain työntää lusikkaa suuhun lähes "väkisin". Huulet aukesi niin vähän, että lusikka juuri ja juuri meni suuhun, mutta lusikassa ollut puuro jäi huulien ulkopuolelle. Ei siis mikään helppo syötettävä.

Klo 20.50 alkoi väsymys painaa ja iltamaito maistui sentään melko hyvin, jos yhden desin juomista nyt voi kehua. Ysiltä hän olikin jo valmis nukkumaan. Sängyssä hän joi vielä puolisen desiä, sen mitä pulloon oli jäänyt. Uni tuli vartin sisään.

Tällä hetkellä päikkärit maistuu Alvalle todella hyvin. Aikaisemmin päikkäreitä on ollut kolme, mutta niistä ainakin kahdet ovat olleet melko lyhyet. Nyt Alva nukkuu päivällä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin, jollei jopa enemmän, mutta siis vain kahdessa erässä. Tosin tätä uutta vaihetta on kestänyt vasta kaksi päivää, joten ehkä nyt ei parane tehdä suuria johtopäätöksiä.

Puolivuotta täynnä

Tänään kello 22.01 täyttyy Alvan elämän ensimmäinen puolivuotiskausi. Synttäreitä on siis tänään vietetty.

Puolivuotta sitten näin Alvan ensimmäisen kerran. Olin silloin leikkaussalissa ja Alva tuotiin siihen minun kasvojen lähelle. Olimme siinä muutaman hetken poski poskea vasten. Miten ihanalta se Alvan poski tuntuikaan. Hän katseli maailmaa tummilla silmillään ja selvästi kuunteli, mitä mä hänelle söpötin. Söpötin siitä, miten ihana hän on ja miten olen häntä odottanut. Sitten Alva vietiin Iskän hoiviin.

Iskä lähetti tiedon Alvan syntymästä yöllä isovanhemmille, jotka laittoivat tietoa eteenpäin Alvan tädille. Minä olin heräämössä lähes kahteen asti ja näin Alvan seuraavan kerran vasta sieltä päästyäni. Näin silloinkin Alvaa vain muutaman hetken, koska sairaanhoitajat halusivat pitää Alvan vielä yön yli, että saisin unta ja palautuisin leikkauksesta. Seitsemän aikaan aamulla Alva sitten tuli minun viereeni ja sen jälkeen ei montaa hetkeä olla erossa oltu.

Kapphalin satoa ja uutta Tuttaa

Järjestin eilen Alvan vaatelaatikoita. Säilytän Alvan vaatteita keittiön kahdessa laatikossa. Toisessa on puhtaat vaatteet ja toisessa on vähän käytetyt vaatteet eli pääsääntöisesti ulkovaatteita. Siirsin kaikki jo pieneksi käyneet vaatteet vintille ja huomasin, että laatikkoon ei jäänyt muuta kuin pari bodyä, ei yksiäkään housuja ja kaksi yökkäriä, sukkia röykkiöllinen ja yhdet sukkahousut. Ei siis hyvä tilanne.

Tilanne oli toisaalta päässyt tähän pisteeseen, koska olen ollut aika paljon Alvan kanssa menossa, joten pyykkäys on jäänyt vähiin. Tosin kaikki Alvan likaiset vaatteet mahtui samaan pesukoneelliseen ja sen lisäksi sinne mahtui vielä vähän muutakin, harsoja ja meidän vanhempien vaatteita. Ei ehkä kannattavaa pestä kaikkia kerralla, kun värit on aika vahvasti joko punaista ja ruskeaa, mutta hyvin näyttivät tämän kestäneen.

Illalla lähdin sitten kauppaan ja siltä reissulta mukaan tarttui lisää vaatetta Alvalle. Kapphallista löysin ihanan bodyn, jossa on metsän elämiä. Tätä vaatetta on aika monessa blogissa näkynyt, mutta nyt löysin sen meidän koossa eli 80. Ostin myös turkoosit velourit, jotka sopii muihinkin vaateisiin kuin vain nyt ostamaani bodyyn.

Sitten ostin myös Tutan 50-vuotisjuhlaksi lanseerattuja norsuvaatteita. Pähkäilin kauan punaisen ja ruskean potkupuvun välillä, mutta päädyin sitten ruskeaan ja punaiseen bodyyn.

Aikaisemmin tilaamani Nextin-vaatteet on jo muuten osittain ollut käytössä, vaikka arvelin niiden olevan niin isoja, että jouluun menee, ennen kuin niitä voi käyttää. Erityisesti pidän alla kuvassa olevasta vihreä-punaisesta puvusta. Se on ihan passeli vaunutteluun. Sen vain laittaa Alvan päivävaatteiden päälle ja pipot ja hanskat ja ei kun makuupussiin ja vaunuihin. Helppo pukea, lämmin ja varmaan mukava päällä. Nappiostos.

Uusia taitoja ja nukkumisesta

Alva oppi eilen varmaan vahingossa kääntymään vatsaltaan takaisin selällään ja tänä aamuna sitä on harjoiteltu kovasti. Mua vaan vähän hirvittää, kun Alvan taktiikkana on ensin mennä vähän kyljelleen ja kaartaa itseään ja sitten heittäytyä kovalla voimalla selälleen. Pää vain kolisee lattiaan, vaikka alla onkin peittoa, pyyhettä, leikkimattoa ja lakanaa. Kolina on silti melkoinen, mutta Alvaa vain hymyilyttää. Taitaa olla kipukynnys aika ylhäällä. Toivottavasti oppii pian jonkun muunkin taktiikan, joka olisi vähän hillitympi ja vähemmän räväkkä.

Alva on tässä viikon sisällä löytänyt myös kätensä uudelleen. Nyt hän pyörittää rannettaan ja ihailee, miten käsi ja sormet pyörivät. Se vaikuttaa olevan aivan lumoavaa.

Noin kolme viikkoa meillä on nukuttu huonosti. Alva on sen ajan päivisin harjoitellut ahkerasti konttausasennossa keinumista ja karhukävelyasentoa. Näitä taitoja on kerrattava myös yöllä, jotta mikään ei pääse yön aikana unohtumaan. Alva siis nousee unissaan konttausasentoon ja heiluu siinä ja huutelee äitiä avuksi, kun ei pääse siitä asennosta vielä itse pois. Mä sitten käyn laittamassa hänet takaisin selälleen ja hän yleensä nukahtaa heti. Hetken päästä hän on uudelleen konttausasennossa ja näin ollaan palattu alkuasetelmaan. Välillä herätyksiä tulee 1-3 kertaa tunnissa, mutta onneksi joka yö on kuitenkin ollut joku vähän pidempi pätkä, poikkeuksena yksi yö, jolloin valvoin varmaan koko yön. Kunpa vain Alva oppisi nukkumaan vatsalleen, niin siitä voisi löytyä ratkaisu tähän.

Edellisyönä meillä koettiin kuitenkin ihme. Alva nukkui koko yön, ilman yösyöttöjä, ilman kääntymisiä, ilman pienintäkään äänähdystä. Hän nukahti tavallista myöhemmin klo 22 ja heräsi juomaan maitoa klo 07 ja nukkui sitten vielä. Jouduin hänet herättämään puoli ysin aikaan, mutta ties kuinka kauan uni vielä olisi maistunut. Päiväunet ainakin maistuivat, sillä hän nukkui ennätykselliset neljä tuntia putkeen ulkona vaunuissa.

Tänä yönä oli tarkoitus toistaa tuo ihme, mutta se ei tietenkään onnistunut. Viime yön salaisuudeksi ajattelin sen, että olin ensimmäisen kerran kapaloinut Alvan peittoon niin tiukasti, ettei hän sieltä helpolla päässyt irti. Tänä yönä joko Alva oli liikkuvampi tai kapalo löysempi, sillä nyt se ei estänyt vatsalleen menoa ja sieltä huutelua. No ainakin joskus näitä ihmeitä onneksi sattuu. Olisikin ollut jo vähän liian suuri ihme, jos se olisi tapahtunut heti uudestaan.

Isot tytöt istuskelevat pöydän ääressä

Kyllä Alva näyttää isolta tytöltä, kun hän istui aamulla uudessa tuolissaan ja seurasi, miten äiti söi aamupuuroa. Edessä pöydällä hänellä oli hypisteltävänä nenäliinapaketti, äidin kukkaro ja oma lusikka. Kun vielä sai välillä äidin puurosta pieniä makupaloja, niin elämä tuntui hymyilevän koko komeudessaan. Voiko päivä enää paremmin alkaa...

Tuoli

Nyt on vihdoinkin Alvalla oma syöttötuoli. Serkkupojilla on ollut käytössä Tripp Trapp -tuolit ja koska niistä ei ollut siskolla mitään huonoa sanottavaa, halusin mäkin sellaisen Alvalle. Mietin vain sitä, minkä värisen tuolin meille ostaisin. Meidän keittiöön sopii joko musta tai punainen. Päädyin punaiseen, koska keittiössä on jo riittävästi mustaa, joten lisää punasta oli tarvis.

Ostin sen torstaina Turun Kodin Ykkösestä. Siskolle oli tullut Kodin Ykkösestä alennuskuponki, jolla sai 30 prosentin alennuksen yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta. Hän ei sitä tarvinnut, vaan mä sain käyttää sen tuohon tuoliin. Hinta aleni 50 euroa, joten ihan hieno juttu. Tuolin syöttötuoli-osuus myytiin erikseen, joten siitä ei valitettavasti alennusta saanut. Valitsin tuoliin mustavalkoisen pehmusteen.

Tuolin kokoamisessa oli vähän hommaa. Siinä sai kiristää ja löysentää ruuveja moneen kertaan, ennen kuin tuoli oli valmis testattavaksi. Siinä Alva jo hetken kököttikin, mutta ehkä vielä hän ei ole ihan valmis istumaan, koska hän väkisin kallistuu eteenpäin ja "roikkuu" siinä. Taidetaan vaan aluksi ihailla tuolia vähän kauempaa ja kokeilla sitä vain silloin tällöin. Ruokailut hoidetaan siten vielä jonkun viikon sitterissä.

Ainoa huono puoli tuolissa on, että se on vähän liian matala meidän keittiön pöytään. Taitaa siis mennä vaihtoon myös pöytä...

Väsymystä

En nyt jaksa kirjoittaa siitä, miten yöt ovat viime aikaina menneet. En siitä, miten jo ennen puoltayötä meillä on herätty kaksi tai kolme kertaa. En siitä, miten nykyään Alva ei enää nukahda heti syömisen jälkeen. En siitä, miten joskus yössä on vain yksi herätys, mutta se johtuu vain siitä, että olen nukahtanut vain kerran noin kolmen aikaan ja herännyt sitten puoli neljältä ollakseni hereillä koko loppu yön.

En jaksa kirjoittaa siitä, miten vauva koko yön jumppaa mennäkseen ensin vatsalleen ja siitä kontalleen, jossa heilutaan ja kiljutaan, kunnen käyn käätämässä hänet seljälleen. En jaksa kirjoittaa siitä, miten viiden herätyksen yö kuulostaa unelmalta ja koko yön nukkuminen saavuttamattomalta sellailselta.

Ehkä jonakin päivänä jaksan taas kirjoittaa siitä, että nyt yöt menevät paremmin. Sitä päivää odotellessa.

Sanailua

Alvasta on tullut viime viikkoina todella puhelias. Puhe alkaa heti, kun Alva aamulla herää. Silloin keskustellaan sormien ja varpaiden kanssa vilkkaasti. Sängystä kuuluu vain täätäätäätää, äijäääijäääijää, tähtähtähtäh, ääääää, ähäääääääää. Puhe jatkuu aamupuuhissa ja leikkiessäkin pitää kokoajan puhella ja huudella.

Välillä Alva ähkii ja kokeilee, miten sitä ääntä sieltä kurkusta tulee. Erilaiset huohotukset ovat myös mukavia. Kielellä naksutellaan ja välillä yskitään leikkiyskää. Ääneen nauraminen on myös lisääntynyt, joskin se on vielä aika harvinaista herkkua, vaikka sitä sentään päivittäin kuulee.

Huulilla päristely se sitten hauskaa onkin. Siinä sylki lentää, kun Alva pistää oikein pärisyttäen. Erityisen mukavaa se on tietenkin silloin, kun suu on täynnä puuroa tai kasvissosetta. Se lentää kaaressa syöttäjän kasvoille ja koko huoneeseen. Erityistä taitoa vaatii pärisyttäminen silloin, kun lusikka on juuri tulossa suuhun. Tällöin ruokaa lentää myös Alvan omille kasvoille.

Perhekerhoilua

Olimme Alvan kanssa perjantaina tutustumassa seurakunnan järjestämään perhekerhoon. Menimme sinne kahdestaan, koska en tunne täältä muita perheellisiä. Perhekerho alkoi kello kymmenen ja se kesti puolitoista tuntia.

Laitoin itselleni herätyskellon soittamaan (tätä ei ole tainnut tapahtua sitten työaamun) ja heräsin kahdeksan jälkeen laittamaan itseäni kuntoon. Sain tosin itseni ylös vasta vartin yli kahdeksan ja kun Alva heräsi puoli ysiltä, sain vartin aikaa syödä ja laittaa itseni kuntoon. Alvan aamutoimissa menikin sitten puuron syönteineen ja aamupesuineen niin paljon aikaa, että pääsimme lähtemään vasta vähän vaille kymmenen. Onneksi perhekerho pidetään ihan tässä lähellä, joten ehdimme sentään vaikka varmaan viimeisiä olimmekin.

Kerhossa oli kahdeksan aikuista ja viisitoista lasta. Alva oli kaikkein nuorin. Toiseksi nuorin oli aika tarkkaan Alvaa puoli vuotta vanhempi ja muut olivatkin sitten jo vielä vanhempia. Melu oli aika korvia huumaava, kun lapset leikkivät ja aikuiset kahvittelivat.

Kerho oli ihan mukava kokemus. Alva jaksoi hyvin seurata lasten touhuja, vaikka päiväuniaika olikin. Hän otti pienet tirsat autokaukalossaan, vaikkakin lasten äänet estivät kunnon nukkumisen. Mä tutustuin muutamaan äitiin täältä päin ja sain varmistuksen sille, että emme ole ainoa vauvaperhe tässä kylässä, vaikka siltä välillä tuntuu, kun en koskaan ole täällä nähnyt toista vaunuttelijaa. Kerhon loputtua suuntasimme heti kotiin syömään ja sitten nukkumaan. Uni maistuikin Alvalle hyvin ja hän nukkui kolme tuntia.

Mukavaa siis oli ja tuonne suuntaamme uudestaankin. Seuraava kerta tosin on vasta kuukauden päästä, joten ihan heti emme tuonne uudelleen pääse.

Neuvola

Tänään oli taas rokotusneuvolan aika. Yritin tsempata Alvaa jo kotona, että tänään ollaan sitten rohkeita ja reippaita neuvolassa. Alvan ei ihan koko aikaa tarvitse olla rohkea ja reipas, tai sitä voi olla myös äidin sylissä. Tarkoitus oli kuitenkin, että äiti olisi rohkea ja reipas tai ainakin pystyisi näyttelemään sitä vakuuttavasti. Mutta rokotus ei taaskaan haitainnut Alvaa ollenkaan. Hänellä ei tainnut edes ilme värähtää, kun pikki iskettiin reiteen. Mä en oikein pystynyt katsomaan sitä toimitusta, vaan yritin keskittyä vain Alvan pitämiseen paikallaan. Työ, joka ei juuri keskittymistä kaivannut, kun Alva ei edes yrittänyt liikauttaa itseään.

Muuten neuvolakeikka oli kaikin puolin ok. Neuvolan täti kyseli syömiset ja muut kuulumiset ja ihasteli vauvaa ja hänen uusia taitojaan. Ei ole enää mikään pikkurääpäle tämä meidän Alva. Istuminen onnistui siten, että eteenpäin hän osasi olla hyvin, mutta sivuille päin hän tuntui helposti keikahtavan. Selkä oli kuulemma kyllä jo hyvin suorassa. Kun neuvolan täti laittoi Alvan vatsalleen, näytti Alva heti osaamistaan ja nousi nopeasti kontalleen heilumaan. Tätä taitoa me ihasteltiin kaikki ääneen :)

Iho oli ihan hyvä ja se on nyt ollutkin parempi (vertaa aikaisempi epäily atooppisesta ihosta). En ole sitä juurikaan erityisesti jaksanut rasvata, vaan lähes vain kylvyn jälkeen, mutta iho on silti nyt ollut parempi. Talvea vasten muuttuu vielä varmaan huonommaksi, mutta toivottavasti lisärasvauksella siitä päästään.

Alva naureskeli neuvolan tädille ja kertoili hänelle pitkät pätkät, joten edellisellä kerralla havaitusta vierastamisesta ei ollut merkkiäkään. Hyvä niin. Taitaa olla kaikki aina hyvin, kun on hyvin nukuttu yö ja päikkärit juuri takana.

Punnitus ei ollut lainkaan Alvan mieleen. Vaaka taisi olla kova ja kylmä, joten siinä Alvaa alkoi vähän harmittamaan. Onneksi se toimitus oli pian ohi. Alva painoi 8.630g. Kysyin, että oliko Alva normaali- vai pulskeapainoinen. Kuulemma nyt on paino lähestynyt normaalia, eikä ole enää niin pulskea. Mä en kyllä aiemminkaan oikeastaan ole ajatellut, että pulska olisi, joten ei tässä varmaan suurtakaan eroa ole. Tosin jos Alva olisi kerännyt kiloja entiseen malliin olisi yhdeksän kiloa mennyt rikki, mutta nyt siitä jäätiin aika kauas.

Pituuskasvu oli vieläkin ollut aika ripeää. Nyt mittaa oli 70,5 cm eli vajaa senttimetri viikossa. Hyvä sitten, että Mummi oli hankkinut Alvalle vaatetta hulluilta päiviltä koossa 80. Taitaa tuo 74 koko mennä pieneksi ensi kuun aikana, jos vauhti pysyy samana.

Kuulemma vähitellen voisi alkaa antamaan Alvalle myös lihaa. Sanoin, etten ole vielä kauhean innostunut siihen, vaan että mä mielummin menisin vielä kasviksilla jonkun aikaa. Kuulemma tämä on ihan ok, koska tuntuu Alva saavan riittävästi ravintoa näinkin. Seuraava neuvola on marraskuun alkupuolella, joten varmaan sen jälkeen voisin lihaa alkaa antamaan. Pitänee katsoa nyt, miten ruokahalu tässä kehittyy. Nyt on taas ruoka maistunut ja puuroakin meni eilen illalla ihan valtava lautasellinen.

Seitsemän asiaa

Kiitos miitulle tunnustuksesta. Tämä onkin minun ensimmäinen haaste/tunnustus, yes.

Pelin henki on siis tämä:

Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen. Kopioi kuva ja liitä se blogiisi. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen. Kerro seitsemän sellaista asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä. Anna tunnustus seitsemälle. Linkitä nämä blogissasi. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

En ole tainnut juurikaan kertoilla tässä blogissani itsestäni, joten varmaan kohtuullisen helppoa on kertoa itsestäni vaikka enemmänkin kuin seitsemän aikaisemmin tuntematonta asiaa. Mutta tietenkin jos/kun tiedän, että lukijoissa on myös kavereita, sukulaisia ja naapureita, niin haastavampaa olisikin keksiä sellaisia asioita, joita hekään eivät tiedä. Mahdotonta taitaisi olla keksiä sellaisia asioita, joita ei mun äitikään tiedä, joten sitä en edes yritä.

1. Olen kirjanhyllyn suhteen melko tarkka. Kirjat on yleensä aakkosjärjestyksessä ja lajiteltuna erikseen kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus, ulkomaan kieliset kirjat, lasten kirjat jne. Tästä on tosin nyt hieman äitiyslomalla jouduttu tinkimään. Tämä pikkutarkkuus ei sitten ulotu mihinkään muualle. Koti on aina boheemisti vähän sekaisin, vaatekaapit eivät tarvitse siivousta, ennen kuin kaapin ovea ei saa kiinni. (ja silloinkin vain jos auki olevaan kaapin oveen jatkuvasti lyö jalkansa :) )

2. Olen sekä aamu- että iltauninen. Voin hyvin mennä nukkumaan jo kahdeksan jälkeen illalla ja herätä virkeänä aamulla siinä kymmenen maissa. Viikonloppuisin harvoin valvoin niin kauaa, että olisin nähnyt kymmenen uutiset. Tämäkin tieto minusta on osittain vanhentunut. Nyt mun unirytmin määrää jokin muu, kuin oma unen tarpeeni.

3. Mulla on suulakihalkio. Tämän sain tietää itsekin vasta pari vuotta sitten, kun suustani otetiin röntgenkuva.

4. Olen kausiliikkuja. Välillä innostun aina liikunnasta ja tarkoituksena on aloittaa uusi urheilullinen elämän tapa. Tämä innostus harvoin kestää yli kuukautta ja sitten se unohtuu taas useiksi kuukausiksi, kunnes se sitten taas ryöpsähtää esiin.

5. Alvasta tuli reilu kuukausi sitten täti ja minusta "mummupuoli".

6. Pidän ruuanlaitosta, jos syöjiä on enemmän kuin yksi.

7. Olen koukussa Diili-ohjelmaan. Tämä on siis uusi tieto niille, jotka eivät vielä ole kuulleet, että meillä on nykyään telkkari. Olen siis elänyt jo vuosia ilman telkkaria, mutta miehen telkkarinvierotus on ollut vaikeaa. Hän on suostunut kaksi kertaa laittamaan telkkarin pois, mutta yleensä alle puolessa vuodessa se on hiipinyt takaisin. Tällä kertaa vielä jättikokoisena.

Niin tai näin, aina äitiä huolestuttaa

Muutama viikko sitten vierailin ystäväni luona, jolla oli vähän alle vuoden ikäinen tytär. Hän kertoi, että neuvolassa oli sanottu, että alle vuoden ikäisen lapsen pitäisi juoda vielä maitoa noin 6 desiä vuorokaudessa. Mä en oikeastaan ollut ajatellut, että tuon ikäisen olisi hyvä juoda vielä noinkin paljon maitoa. Viime viikolla sitten mietin sitä, että kuinkakohan paljon Alvan vielä pitäisi juoda maitoa. Kiinteä ruoka tuntuu maistuvan niin hyvin, ettei sen jälkeen enää oikein maitoa maistu.

Tällä viikolla sitten tilanne korjaantui siten, että kiinteä ruoka ei juuri maistu. Suu ei avaudu, vaikka kuinka yritän houkutella. Tarjoan puuroa, peruna-porkkana-parsaa -sosetta, luumu-, omena- ja päärynäsosetta. Mikään ei maistu. Mutta onneksi sentään maito maistuu ja sitä sitten meneekin pullotolkulla. Nyt ajatuksissa on vain se, että miten saisi vauvan taas syömään kiinteitä...

Yösählinkiä

Viime aikoina yöt ovat olleet aika sähläystä. Yhden tai kahden herätyksen öitä ei ole tainnut muutamaan viikkoon olla, vaan herätyksiä on nyt useinmiten neljä tai enemmän. Perusyö menee tällä hetkellä niin, että Alva menee nukkumaan siinä yhdeksän aikaan ja nukahtaa noin vartin sisällä. Sitten siinä puolenyön aikaan alkaa veuhkaaminen ja äänteleminen. Alva huudahtelee, pyörii sängyssä, heiluttaa päätään puolelta toiselle, heiluttaa käsillään peittoa jne. Yleensä hän ei tähän oikeastaan edes herää, tai ainakin silmät pysyvät kiinni. Mun ei tällöin onneksi juuri tarvitse nousta, mutta yleensä käyn jossakin vaiheessa katsastamassa, että missä mennään ja laitan peiton paremmin päälle, jotta Alvalle ei tule vilu.

Kunnon huuto tulee yleensä siinä 02-03 aikaan ja tällöin annan Alvalle maitoa. Ei tunnu muuten uni tulevan, vaan huuto vain yltyy, jos maitoa ei ala heti näkymään. Alva juo tällöin koko kahden desin tetran ja jatkaa sitten tyytyväisesti uniaan. Juomisessa menee yleensä aikaa reilu vartti, jonka ajan istun Alvan sängyn vieressä ja annan hänelle tuttipulloa. En siis nosta häntä pois sängystä. Mä tietenkin herään tuossa ajassa jo ihan täysin, mutta yleensä olen kuitenkin saanut helposti unenpäästä uudelleen kiinni.

04-06 aikaan alkaa taas yöeläminen. Meno on lähes samanlaista kuin tuossa alkuyöstäkin, mutta usein vähän voimakkaammalla volyymillä ja yleensä Alva herää siihen. Yhtenä yönä Alva oli myös kääntynyt sängyssä vatsalleen ja huuteli sieltä hyvin pakottavaan sävyyn, että nyt olisi aika tulla kääntämään mut selälleen. Olenkin oikeastaan ihmetellyt, ettei Alva ole kertaakaan aikaisemmin kääntynyt sängyssä vatsalleen, vaan nukkuu tyytyväisenä selällään, vaikka päivällä selällään ei juuri olla lainkaan, vaan vatsalleen pitää heti kääntyä. Toivottavasti tästä kääntymisestä ei nyt tule joka öistä riesaa. Yleensä yritän nukkuttaa Alvaa siten, että laitan käden hänen päälleen ja heilutan vähän. Tähän hän nukahtaakin, mutta herää sitten jonkun ajan päästä uudelleen huutelemaan.

Jossakin vaiheessa yötä en sitten enää jaksa Alvaa hyssyttää pinnasängyn laidalla, vaan nostan hänet meidän sänkyyn nukkumaan. Tai jos aamu on jo aika pitkällä, niin sitten mies käy hänet nostamassa meidän väliin. Siihen Alva yleensä nukahtaa itsestään ja saamme kaikki nukkua vielä tunteroisen. Tänään huutelu jatkui tosin meidänkin välissä, joten annoin hänelle noin desin maitoa ja sitten uni taas maittoi.

Koskakohan vauvat alkavat pärjätä ilman maitoa koko yön yli? Varmaan siinä puolenvuoden ikäisenä voi jo joku vauva nukkua koko yön putkeen (kuten tosin meilläkin joskus ammoisina aikoina lue kolme kuukautta sitten). Kyllä mä jo ainakin kaipaan sitä, että voisi nukkua yön ilman heräämisiä, mutta siitä on kai vielä turha haaveilla. Meille ei tuo perhepeti juurikaan sovi, kun me kumpikin miehen kanssa (ja erityisesti mies) liikutaan aika paljon unissamme ja vaaditaan tilaa. Jos Alva nukkuu meidän välissä, niin oma nukkuminen jää pakostakin pinnalliseksi, kun koko ajan pitää varoa vauvaa.

Juhlissa

Tänään ollaan istuttu Alvan kanssa autossa pitkin päivää. Aamulla suuntasimme Ukiin markkinoille. Menomatkalla Alva nukahti noin vartin ajon jälkeen. Kun tulimme perille, hän nukkui vielä. Onnistuin kerrankin nostamaan hänet vaunuihin siten, että päikkärit jatkuivat vielä vaunuissakin hetken. Takaisin tulleessa oli jo vähän nälkäkin ehkä, mutta pienen huudon jälkeen uni kuitenkin tuli. Iltapäivällä suuntasimme Alvan kanssa ystäväni tyttären 1-vuotissynttäreille. Sekä mennessä että takaisin tullessa otti Alva noin puolen tunnin nokoset.

Alvan kanssa on aina ollut helppo matkustaa autossa. Yleensä minä olen ratissa, vaikka mieskin olisi mukana. Hän ei erityisemmin pidä ajamisesta, joten hän istuu Alvan kanssa takapenkillä ja pitää Alvalle tarvittaessa seuraa. Kesällä matkasimme lähes aina näin. Mietinkin silloin, että mitenhän matkanteko sitten onnistuu, kun mies on töissä ja mä ajan Alvan kanssa kahdestaan. Turhaa sitä silloin murehdin, koska nyt Alvan kanssa matkustaminen sujuu hyvin ja ehkä jopa helpommin, kun Alva ei näe vieressään ketään ihmistä, jonka sylissä olisi paljon mukavampi olla kuin autokaukalossa.

Yleensä ajoitan matkat niin, että Alvalla on melko pian alkamassa päikkäriaika. Vatsa on siis täynnä ja vaippa vaihdettu. Laitan Alvan syliin leluja ja asetan harson siten, ettei aurinko paista hänen kasvoilleen. Yleensä otan pipon pois, koska sen on tapana liukua Alvan kasvoille ja se ei meidän neitiä voisi enempää harmittaa. Huuto on tällöin vallan julmettu, jos pipo estää näkymät. Usein Alva on näine tykötarpeineen nukahtanut autoon ilman ensimmäistäkään huudahdusta. Takapenkiltä kuuluu vain reipas rapina, kun Alva rapisuttelee ja heiluttelee lelujaan. Sitten rapina alkaa vähitellen hiljentyä, kunnes loppuu kokonaan. Sitten loppumatkalla ei takapenkiltä kuulu juuri mitään. Meiltä on melkoinen matka aina kavereiden luokse tai Turkuun, joten Alva on joutunut alusta asti tottumaan noin tunnin matkoihin. Pidempää matkaa en vielä Alvan kanssa olekaan ajellut.

1-vuotissynttäreiden päivänsankari oli jo iso tyttö. Hän oli juuri pari päivää sitten oppinut kävelemään ja nyt käveli jo tosi varmasti. Tosin konttauskin oli vielä voimissaan. Vaikka aina sanotaan, että vauvat kehittyvät ensimmäisen vuoden aikana hurjasti, niin tänään sen vasta oikeastaan oivalsin. Päivänsankarin ja Alvan ikäero on aika tarkkaan seitsemän kuukautta ja se ero oli kyllä huomattava. Alva vaikutti ihan todella vauvalta, kun hän ei vielä juuri muuta tehnyt kuin ähelsi lattialla. Päivänsankari oli jo ihan pieni neiti, eikä vauva enää ollenkaan. Taitaa ikäero tässä vaiheessa tuntua kaikkein suurimmalta. Vuoden päästä tilanne on jo varmaan toinen, jos Alvakin osaa silloin jo kävellä. Tosin silloin merkittävin ero taitaa olla puheen kehityksessä, mutta muuten ovat jo varmaan lähempänä toisiaan. Tänään nämä tytöt eivät vielä oikein toisiaan huomioineet.

Perustorstai?

Tänään nukuttiin ihanan pitkään. Herättiin vasta yhdeksältä. Tällaista herkkua ei olekaan sattunut sitten pitkään aikaan. Mikähän sitä Alvaa väsytti? Yölliset syömingit? No ei hän kuitenkaan heräännyt kuin kaksi kertaa syömään...

Aamupuuroksi tein taas tuttua omenapuuroa, kun eilinen Elovena ei oikein maistunut. Halusin vain päästä tänä aamuna helpolla. Koska eilinen oltiin tiiviisti kotosalla, päätin lähteä kauppareissulle. Lähdettiin siinä kymmenen jälkeen ja Alva taisi ottaa pienet tirsat heti kun pääsi autoon. Ainakin takapenkillä oltiin koko 20 minsan matka ihan hissuksiin. Kaupassa käytiin ja auto tankattiin ja sitten vain kotiin. Kotimatkalla ei unesta ollut tietoakaan, vaan äidille pidettiin seuraa joka äänen sävyssä.

Kotiin päästyämme, noin kahdentoista aikaan, laitoin heti Alvan perunan kiehumaan ja sitten vain pe-po-pa -sosetta poskeen. Hyvin maistui iso setti, mutta maitoa ei juuri enää mennyt. Puoli yhdeltä mentiin sänkyyn loikoilemaan ja yhdeltä nukkumatti tuli sen jälkeen, kun Alva oli vetänyt loput maidot kitusiinsa. Nyt päikkärit ovat jatkuneet jo lähes 3,5 tuntia. Aamun päikkärit kun jäi noin vähäisiksi, niin eikö vaan nyt nukuta kuin tukki. (ruoka-ajat heittää taas loppupäivästä häränpyllyä...) Äidillä on ainakin omaa aikaa, jonka olisi voinut käyttää järkevämmin kuin nettisurffailuun.

Syyskuun satoa

Syyskuu on nyt kokonaan takana ja lokakuu alkanut. Luin juuri elokuussa kirjoittamani tekstin siitä, mitä Alva oli tällöin oppinut ja edistystä on taas tullut huomattavasti.

Käden liikkeet ja motoriikka ovat huomattavasti parantuneet. Nyt jo leluihin, harsoihin, mattoon ja kaikkeen mahdolliseen tarttuminen on hyvinkin tietoista ja ote on todella pitävä. Tästä mulla on todistuksena kädet mustelmilla ja Iskällekin taisi tulla kaulaan mustelma, kun Alva kokeili kädellä kaulan ihoa. Enenevässä määrin nämä tavarat, joita kädellä saadaan kiinni, viedään myös suuhun ja niitä maistellaan tehokkaasti. Erityisesti pehmolelujen tuoteselostukset tai pesuohjelaput -mitä ne nyt ovat - on todella kiinnostavia. Leluista viis, mutta se tuoteselostus pitää olla. Toinen aina tavoittelemisen arvoinen on myös äidin hiukset ja niistä vetäminen on hauskaa.

Tutin imemisen harjoitukset ovat vähitellen tuottaneet tulosta. Alva on muutaman kerran onnistunut nukahtamaan tutin avulla. Vieläkään tutti ei kovin hyvin pysy suussa ilman, että pidän kämmentäni siinä edes ja tuuppaan sitä koko ajan takaisin suuhun. Tutti on tosin kiva ottaa käteen, pyöritellä kädessä ja tutkia tarkkaan.

Alvan mieleen hauskoja leikkejä ovat kurkistusleikki peiton tai harson kanssa, vauvakeinu, lakanan sisällä keinuminen (minä ja mies siis heilutetaan häntä lakanassa), pää alas päin maailman tiirailu, nokkamukista veden juominen (edit: kyseessä siis hörpytysmuki), ruuan päristely (onneksi ei enää siinä määrin, kuin ennen), pesu ja jopa kylpy. Hyväntuulinen vauva hän on kaiken kaikkiaan aina. Taitaa olla tuossa iässä aika yleistäkin. Hymyillä Alva jaksaa vaikka kuinka kauan, mutta naurua hän selvästi säästelee. Jos jokin on ihan huippua, kuten sitterissä oikein kovasti keinuminen, niin sitten nauru tulee, mutta ei edes päivittäin.

Vähitellen Alva on myös alkanut vierastamaan. Tämän ovat saaneet kokea niin Pappa, neuvolan tädit kuin Iskän siskokin. Vierastamisen tunnistaa siitä, että alaleuka alkaa menemään mutruun, kun hän näkee "vieraan" ihmisen ja sitten alkaa sellainen huuto, joka talttuu vain turvallisessa sylissä. Onneksi vierastaminen menee nopeasti ohi ja sen jälkeen Alva on taas kaikkien kaveri.

Syyskuussa opittuja taitoja on myös krapukävely. Alva siis vatsallaan ollessaan pääsee peruuttamaan jo aika sukkelasti. Helpointa se on liukkaalla lattialla, mutta kyllä se maton päälläkin onnistuu. Leikkimaton päällä hän ei enää kauaa viihdy, vaan siirtyy siitä pois melko nopeasti. Vatsallaan hän myös pyörii vähitellen oikealle päin, joten ihan suoraa peruuttaminen ei ole. Alva ei vielä osaa kääntyä vatsaltaan takaisin selälleen, mutta yritystä toisen kyljen kautta kääntymiseen on jo havaittavissa, tosin onnistumisia ei juurikaan vielä ole.

Vatsallaan ollessa Alva myös jo nostaa vatsansa ja peppunsa irti maasta. Hän on melkein konttausasennossa ja heiluttaa siinä itseään eteen- ja taaksepäin. Kottausasento on vielä vähän hutera, koska kädet ja jalat ovat vielä vähän liian etäällä toisistaan, jotta asento olisi vakaa.

Jo elokuussa Alva jo hieman otti jaloilla vastaan, kun hänet laittoi seisomaan. Tässä kuussa tämä taito ei ole mielestäni juurikaan edennyt. Hän ottaa jaloilla vastaan, mutta lähes heti jalat pettävät, eivätkä ne kestä juuri mitään painoa.

Taakse jäänyttä elämää on myös ensimmäinen flunssa. Onneksi se meni aika helposti ohi, eikä Alvalla ollut edes kuumetta. Nyt on tämäkin tulikoe koettu ja seuraava on varmaan pian nurkan takana odottamassa. Valitettavasti.