Uutta naskalia pukkaa

Tänään bongasin Ainon alaleuasta toisenkin hampaan. Sieltä se pieni helmihammas loisti suussa, toisen hampaan vieressä.

Imetyksen loppulaskentaako...

helmikuun taidot

Ainon liikkumisesta on tullut enemmän ja enemmän tahdonmukaista, sujuvaa ja päämäärätietoista. Aino ryömii lattialla innoissaan, kääntyy näppärästi kellon viisarin tavoin ja kurkottelee tavaroita käsiinsä. Vielä suoraan eteenpäin ryömiminen ei juuri onnistu, mutta peruuttaminen luonnistuu ihan hyvin. Kun tähän vielä lisää tuon kääntymisen, niiin lähes huomaamatta päädytään eteenpäin.

Lähes koko helmikuun Aino on mennyt kaksilla päikkäreillä. Vain silloin kolmannet ovat olleet paikallaan, jos molemmat päikkärit ovat jääneet kovin lyhyiksi. Pari tuntia kun nukkuu kerralla, niin sitten riittää virtaa ilta ysiin asti. Äidillä tosin virta ei meinaa sinne asti riittää, mutta onneksi Aino nukahtaa aika nopeasti, kun hänet nukkumaan vie. Nukahtaminen onnistuu meillä vieläkin iltaisin vain suun saadessa imeä. Ihan on äiti itse pahaksi opettanut, mutta nyt ei vielä jaksaminen riitä tuosta eroon opettamiseen. Vaikka toisaalta yöt voisivat siitä rauhoittua. Vieläkin kun Aino herää n+x kertaa yössä.

Alvan päikkärit ovat vielä onneksi olleet aika säännöllisesti kuvioissa. Ja vain muutamana päivänä viikossa päikkärit ovat jääneet välistä, mutta kyllä sen sitten íllalla huomaa, että meno muuttuu aika villiksi. Tosin nukahtamiseen tarvitaan hänelläkin vielä maitoa ja sitä hän juokin ainakin iltaisin ihan pullotolkulla. Päikkäreille, jos Alva nukahtaa, niin kyllä hän yleensä nukkuu parisen tuntia. Enemmänkin joskus, mutta harvemmin vähemmän.

Yökyläily Mummin ja Pappan luona oli Alvan mieleen. Mummi toi Alvan tänne maalle takaisin yhdessä Alvan kummitädin ja serkkupojan kanssa. Autossa serkukset olivat pelleilleet ja naureskelleen toisiaan lähes koko matkan ja vielä täällä kotonakin leikki maistui. Alva tosin ei olisi millään antanut Mummin lähteä kotiin, vaan hän olisi halunnut lähteä mukaan. Itku oli sydäntä särkevä. Onneksi se kuitenkin loppui melko nopeasti, kun Mummi oli lähtenyt, mutta muutaman kerran Alva kuitenkin vielä itkeskeli Mummin perään. Taitaa tyttö jo nyt odottaa, koska Mummi tulee häntä taas hakemaan.

6 kk neuvola

Iskä ja Aino olivat eilen kaksistaan neuvolassa, kun Alva oli vielä "hiihtolomalla" mummulassa. Reissu meni kuulemma ihan hyvin. Ainuska oli tyytyväisenä lähes koko ajan, mutta vähän hän oli vierastanut, kun neuvolantäti oli Ainoa riisunut.

Ainon mitat olivat taas kasvaneet ihan joka suuntaan ja reippaasti. Kun edellisellä kerralla pituutta tuli vain sentin verran, oli Aino nyt kasvanut pituutta 6 cm. Ei ihme, että 74 koko on jo taakse jäänyttä elämää.

Alva viettää hiihtolomaa

Oltiin koko perhe sunnuntaina Turussa kääntymässä ja Alva jäi sillä reissulla Mummin ja Pappan luokse yökylään. Nyt on talo sitten tosi hiljainen, kun ei ole Alvaa tässä jaloissa pyörimässä. Sitä jotenkin kuvittelee, että saisi paljonkin tehdyksi, kun kerrankin olisi aikaa, mutta mitä vielä. Nyt ei sitten viitsi senkään vertaa tehdä, kun ei ole ihan pakko.

Iskä vietti tänään kotipäivän Ainon kanssa. Aino pääsi tänään uloskin. Hän nukkui aamulla puolitoista tuntia vaunuissa, kun Iskä häntä työnteli ja teki samalla itsekin komean lenkin. Iltapäivällä unet olivat alkuun vähän katkonaisia, mutta sitten uni alkoi maistua niin hyvin, että Iskä oli jo herättää hänet, ettei hypotermia uhkaisi. Onneksi hän kuitenkin sai pidettyä itsensä kurissa ja niin äiti sai töistä tultua hakea hyväntuulivaisen tyttärensä vaunuista nukkumasta. Ja hyvin oli pysynyt vauveli lämpimänä lähes 15 asteen pakkasesta huolimatta.

Oon vähän ollut huolissani, että miten Aino saa nestettä tai paremminkin maitoa. Meillä vieläkin tankataan hyvin tiheään öisin ja alle kuuden tankkauksen yötä ei ole tainnut useampaan kuukauteen ollakaan. Aamulla ei sitten ruoka tai maito maistukaan, mutta kun lounaan ja välipalankin aikaan maitoa menee melkostas vähän. Vain joitakin kymmeniä millejä. Puoli desiä olisi jo tosi hyvä saavutus. Kun mä sitten tulen töistä siinä puoli kuuden jälkeen, otan hänet heti rinnalle ja iltaisin hän sitten juo muutaman kerran. Mahtaakohan se olla riittävästi... Nyt Iskä alkaa päivisin enemmän tuputtamaan maitoa, mutta milläs sitä väkisin tuputat, jos toinen ei vaan juo.

Helmikuun mietteitä

Elämä on nyt muuttanut suuntaa, mutta eiköhän tämä suunta ala jo tuntumaan tutulta. Äiti lähtee aamusella töihin, tytöt vilkuttavat äidille ja jäävät nauttimaan aamiaista Iskän seurassa. Suurin muutos on siis vanhemmilla, mutta lasten elämä on pysynyt entisellään. Äidillä on ollut vähän vaikeuksia tottua uuteen rooliin, mutta enää en sentään murehdi, miten kotona pärjätään, koska kotona pärjätään vallan mainiosti. Iskä on ottanut homman haltuun ja elämä sujuu entisenlaisesti. Viime aikojen pakkaset ovat tosin asettaneet omat haasteensa, kun ulos ei ole päästy, mutta toivottavasti maaliskuu olisi jo vähän lämpimämpi.

Tytöt kasvavat vallan mahdottomasti. Siivosin tänään pois Ainon vaatekaapista lähes kaikki 74-kokoiset vaatteet pois ja laitoin 80 tilalle. Aika erilainen on vaatemaku ollut vuosi sitten, kun katsoin Alvan vanhoja vaatteita. Retrosta on siirrytty ihanaiseen vaaleanpunaiseen. Vielä vuosi sitten en voinut kuvitellakaan, että pukisin tyttöni hempeisiin väreihin, mutta niin se vaan maailma muuttuu. Muuten vaatetta Ainolla on varmaan ihan mukavasti, mutta vielä puolipotkareita pitäisi hankkia. Alvalla kun käytin sukkiksia, mutta Ainon pulleita reisiä en viitsi ruveta sukkiksiin tunkemaan, vaan puolipotkareissa on varmaan mukavampi olla.

Alvan vaatehyllystä poistin puolestaan viimeiset 86-kokoiset puserot ja bodyt. Ne eivät ole tainneet enää aikaan mahtua kunnolla, vaikka niitä vieläkin on käytetty. Isompaa kun ei oikein ole tullut ostetuksi. Nyt niitä alkaa vähäitellen kaapista löytyä, joskin housuja ei taida vielä olla ollenkaan, vaan 86:lla mennään. Farkkuja voisikin olla Alvalla ostoslistalla, jos joskus vielä kauppaan ehdin.

Mulla on tosi pitkät työpäivät ja olen kotosalla vasta 17:30-18:30 välillä. Ruokiksella ei ehdi kauppoja kierteleen ja töistä tulen suoraan kotiin. Viikonloppuisin ei oikein huvita lähteä minnekään ja kotitöissäkin riittää puuhaa. Siten ollaan kotioloissa. Tosin Turun asunto pitäisi tyhjentää tässä viikon sisällä, joten sitä ollaan tässä samalla suunniteltu. (Hyvin suunnniteltu on lähes puoliksi tehty...)

Aino on selvästi kehittynyt tässä Iskän kanssa olon aikana. Liikkuminen on tuonut tytön elämään uusia ulottuvuuksia. Vielä ei voi varsinaisesta ryömimisestä puhua, mutta siihen suuntaan hän on kovaa vauhtia menossa. Aino pystyy jo suunnistamaan sinne päin, jossa jotakin mielenkiintoista on. Vähän se vie aikaa ja puhinaa, mutta usein kiinnostavasta jutusta saadaan kiinni ja se viedään suuria miettimättä suuhun. Kaikki suuhun, jopa tutti jos sen jostakin itse löytää. Eteenpäin Aino ei vielä suunnista, mutta sivulle hän kääntyy jo helposti ja tavoittelee sieltä haluamaansa.

Ruokapuoli maistuu vieläkin Ainolle hyvin. Alvallekin ehkä vähän paremmin, joskaan hän ei vieläkään ole mitenkään pohjaton tuon syömisen suhteen. Tosin melko ennakkoluulottomasti hän kuitenkin maistaa lähes kaikkea, mutta määrät jäävät huomattavan pieniksi. Aino taas helpolla huitaisee pienen pilttipurkillisen ruokaa kitusiinsa ja ryyppää vettä ja maitoa päälle. Puuroa ei meillä ole juurikaan harrastettu, mutta tänään Aino söi vähän äidin lautaselta kaurapuuroa. Ensin sitä vähän köhittiin, mutta kyllä se sitten vähän alkoi maistua. Kun sitä sai uudella hampaalla pureskella.

puolivuotias

Aino nukahti tänään sitteriinsä, kun me muut oltiin aamupalalla. Hänellä oli silmät tiukasti puristettuna kiinni. Otsalla ja silmäkulmissa oli päättäväisiä ryppyjä. Höpöttäkää ja kolistelkaa te nyt ihan kuinka paljon vaan, mutta mun silmiä te ette saa aukeamaan. Suu oli lähes pienessä hymyssä ja välillä imukoneisto alkoi toimimaan, mutta loppui sitten aika pian, kun mitään varsinaista imemistä ei ollutkaan tarjolla. Molemmat kädet olivat nyrkissä ja vähän pystyssä sitterin vatsavyötä vasten.

Siinä mä istuin Ainon sitterin vieressä ja ihailin nukkuvaa lasta. Pusuttelin välillä poskea ja nyrkkejä sekä silittelin hellästi hiuksia. Niinhän se on, että juuri ihanampaa näkyä kuin nukkuva lapsi ei ole. Siinä Aino otti pienet tirsat ja heräsi sitten kymmenen minuutin unien jälkeen taas seuraamaan, mitä muut perheenjäsenet tekevät.

Onnittelut 6kk synttärin johdosta Ainolle!