Hoidonaloituksen hinta

Tulokset meidän hoidon aloittamisesta, tilanne neljän hoitopäivän jälkeen:

- kangerteleva vaipattomuus ja paljon likapyykkiä
- rikkonaisia öitä, kaksi väsynyttä lasta ja aikuista
- kaksi yskivää lasta
- kaksi vuotavaa nenää
- yksi tulehtunut korva

Mikä korvaus äidin pitäisi saada työstä, jotta tämä kannattaa?

2-vuotias

Aino täyttää tänään kaksi vuotta. Miten se aika onkin voinut kulua jo niin, että meidän vauva ei enää ole vauva, eikä ole ollut sitä enää vähään aikaan. Nyt hän on jo taapero, mitä parhaassa iässä.

Pidimme juhlat jo reilu puolitoista viikkoa ennen h-hetkeä, koska silloin oli vielä koko perhe lomilla. Juhlissa oli kaikki sukulaiset ja muutama kaverikin. Aino vierasteli vähän ja roikkui punteissani, kun vieraita alkoi tulemaan, mutta vieraiden ojentamat lahjapaketit hieman saivat hänet lämpeämään. Vähitellen hän unohti vierastelun ja meni jo kuin kala vedessä vieraalta toiselle ja kakun kynttilöiden puhallus meni jo viime vuoden rutiinilla.

2v neuvola

Tänään oli Ainon  2 v. neuvola. Varsinainen neuvolantätimme oli lomalla ja paikalla oli naapurikylän neuvolantäti. Ihan mukava tyyppi, vaikkakaan ei ihan yhtä mukava kuin meidän "oma" täti.

Alkuun juteltiin siitä, miten puhe on alkanut Ainolla luistaa ja siitä, miten pottakokeilut ovat tuottaneet tulosta. Kerroin, että Ainolta tulee jo välillä kolmen sanan lauseita ja että vain yöllä on enää vaippa, joka tosin sekin on lähes aina kuiva. (Taidetaan jättää vaippa kokonaan pois, kunhan saadaan nämä tähän asti ostetut vaipat käytettyä.) Sitten Aino sai käteensä kynän ja eteensä paperia. Hänen piti piirtää siihen suora viiva. Ihan suoraa viivaa ei siihen paperiin tainnut syntyä, mutta kiharaa viivaa tuli kyllä koko paperi täyteen ja vähän toisellekin puolelle.

Sitten tyttö saikin aika uhmakohtauksen. Täti pyysi Ainoa potkaisemaan palloa ja näytti, miten se tehdään. Aino sitten otti iloisesti pallon käteensä. Täti totesi, että "ei käsin, vaan jalalla" ja että "missä Ainon jalka on?" Aino loukkaantui vallan verisesti ja tuli mun luokse lohdutettavaksi. Lohdutus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan Aino suuntasi pois huoneesta, odotustilaan leikkimään. Kannoin rimpuilevan ja huutavan tytön takaisin huoneeseen ja siitä se huuto vain yltyi. Varmaan lähes viisi minuuttia meni, ennen kuin tyttö rauhoittui niin paljon, että pystyimme jatkamaan.

Mittaus tehtiin vielä siinä makuultaan ja pituutta oli tullut lisää 6 cm, eli nyt yhteensä 94 cm. Pituus taisi ylittää +2 käyrän. Paino puolestaan oli vähän miinuskäyrällä, kun sitä oli vain 13,5 kg. Tornin rakentaminen onnistui hyvin ja Aino kertoili yksittäisin sanoin, mitä hänelle näytetyssä kuvassa tapahtui. Juttelimme vielä jotakin tavanomaista neuvolantädin kanssa ja Aino kävi sillä väliin kiukkuisesti potkaisemassa palloon. Sekin taito siis osattiin, vaikka ensin sitä vähän epäilikin.

Uimaan

Meidän tytöt ovat innokkaita uimareita - ainakin teoriassa. Innostus on huipussaan, kun kysyy, että lähdetäänkö uimaan. Matkalla into ei ota laantuakseen ja perillä uikkari vaihtuu päälle nopeasti. Sitten alkaa vähän epäilyttämään, että onkohan se vesi sittenkin kylmää ja rantaa lähestyttäessa kylmyys vaikuttaa jo varmalta.

Alva jo vähän osasi uiskennella kellukkeilla viime kesänä ja hyppäsi laiturin rappusilta veteen kellukkeilla ja renkaalla. Hän todella nautti uimisesta, eikä arastellut vettä ollenkaan. Tänä vuonna vedet ovat olleet niin kylmiä, että uiminen on vähän jäänyt kasteluksi ja saunaan juoksemiseksi. Vähitelleen hän on kuitenkin uskaltaunut kastautumaan veteen jo kokonaan ja on äidin avustuksella vähän uiskennellut kellukkeilla. Aino sitä vastoin hädin tuskin kastaa varpaansa ja sitä kokemusta ei tarvitse saman uimareissun aikana toistaa.

Syksyn osalta onkin osittain jo heitetty lupausta ilmaan, että alettaisiin koko perhe käymään uimahallissa uimassa. Jospa se nyt toteutuisi edes kerran ennen joulua. :)

Ps. Vaipattomuus on jo edennyt siihen, että vaippa on enää yöllä ja sekin on yleensä kuiva aamusta. Tällä viikolla tosin taisi kerran olla märkä, joten ihan en uskalla sitä vielä poiskaan ottaa. Melko vahvasti alkaa näyttämään siltä, että parin viikon päästä alkavaan hoitoon ei tarvitse enää vaippoja kuskailla.

Aino - Suomi -sanakirja

Ainon puheesta olen huomannut joitakin kirjainvahteluita, jotka ilmenevät samantyyppisissä sanoissa. Oiskohan hänen tavallaan helpompi sanoa. SK-yhdistelmä muuttuu tavujen rajalla KS-yhdistelmäksi.

Taksu = tasku
Poksi = poski
Ouksee = juoksee jne.

S-kirjaimen Ainon on osannut sanoa jo lähes alusta asti. Aluksi se tosin oli vain sellaisissa sanoissa, jossa on kaksi s-kirjainta peräkkäin sanan sisällä. Eli Kissa ja Tassu tulivat ihan oikein, mutta Iskästä tuli Ikkä. Vähitelleen myös Iskä sana on saanut oikean muodon, mutta s-kirjaimella alkavissa sanoisssa ensimmäisen kirjaimen korvaa H-kirjain. Siten:

Hukka tai ukka = sukka

Tosin poikkeuksena edelliseen, Sauna on kuitenkin aina Sauna.

Konsonantilla alkavat sanat taitavat yleensäkin olla aika vaikeita:

Arkko = Jarkko

Kaikkiin ei taida kuitenkaan löytyä mitään kieliopillista asiaa, vaan pitkiä sanoja lyhennetään ja joskus sanojen merkitys on vähän omintakeinen.

Kynsi pasti = Kynsi pahasti. (vaatii siis leikkausta)
Manska = mansikka
Loppu = loppu, mutta myös tyhjä. Mikä tahansa tyhjä rasia, saa osakseen kommentin: Loppu.
Saa Maitoo = saisinko maitoa

Leikiten

Siskokset ovat oppineet leikkimään mukavasti keskenään.

He laittavat yhdessä nukkea vaunuihin nukkumaan, peittelevät sen hyvin ja työntävät vauvaa yhdessä vaunuissa huoneesta toiseen. Leikkivät junaa tekemällä junan keittiön tuoleista ja istuskelevat kumpikin omissa "vaunuissaan". Omassa huoneessa he leikkivät, lähes sopuisasti, kumpikin omia leikkejään. Olohuoneen sohvasta tehdään liukumäki, jossa liu'utaan välillä myös pääedellä alas.

Nuorempi on myös innokas ulkoleikkijä. Hän jaksaa tehdä hiekkakakkuja, ajaa nurmikkoa, työntää vauvan vaunuja pitkin pihaa jne. Alva puolestaan on enemmän sisälläolija. Hän ei tunnut keksivän kovasti ulkona tekemistä omin päin, vaan tarvii aina enemmän aikuisen avustusta. Muutenkin hän haluaa olla ja tehdä juuri sitä samaa kuin aikuinenkin. Hän ei esim. leiki hiekkalaatikossa, jos minä en siinä leiki. Ei siis mitään puutarhan hoitoa lasten leikkiessä.

Aino on ehkä muutenkin sellainen omassa rauhassa ja keskittyen puurtaja. Hän osaa ja viitsii leikkiä itsekin ja keksii tekemistä omin nokkineen. Hän on innokas muovailija ja käy usein itse ottamassa muovailuvahat ja leikkii niillä. Ehkä kuopuksen osa on aina ollut se, että kukaan aikuinen ei ehdi olemaan ihan kokoaikaa hänen kanssaan. Esikoinen kun on taas tottunut täydelliseen huomioon.

Vielä on kesää jäljellä

Ollaan tyttöjen kanssa lomailtu koko kesäkuu ja vielä heinäkuu on loma-aikaa. Elokuussa alkaa sitten taas arki. Mulla työt ja tytöillä tuttu hoitopaikka odottaa. Alva aloittaa syyskuussa seurakunnan kerhon kahtena aamupäivänä viikossa ja sitä hän on odottanut jo joulusta asti. Ostin hänelle hienon smurffiina aiheisen eväsrasian ja juomapullon jo valmiiksi. Hoitotäti on luvannut kuskata Alvan noina kahtena päivänä tuonne kerhoon.

Aino taas kasvaa ja kehittyy koko ajan huimasti. Erityisesti puhe on ottanut pitkiä askeleita tässä kesän aikana. Ennen kesää hän sanoi vain jotakin yksittäisiä sanoja, mutta nyt on sanavarasta laajentunut ja sanoja tulee jo pari tai jopa kolmekin peräkkäin. Nyt hän siis saa jo asiansa kuin asiansa kerrottua ja pystyy kertomaan mistä kenkä milloinkin puristaa.

Myös pottailu on tuottanut tuloksia. Ainolla on vaippa enää vain päikkäreillä ja yöunilla sekä välillä päivällä. Pienempi hätä tulee aina pottaan tai pöntölle, mutta isompi hätä on tähän viikkoon asti käyty nurkantakana väätämässä housuun ja sitä varten välillä laitan vaipan, jos arvelen, että kohta hetki on käsillä. Nyt tällä viikolla hän on huomannut, että tuo tapa ei ole ehkä kovinkaan hyvä. Toivottavasti tässä nyt kehitytään vielä heinäkuun aikana, jolloin Aino on varmaan ainakin lähes vaipaton. Yö- ja päikkärivaipatkin on enemmän äidin varmistelua, kun päikkärivaippa on ollut jo yli viikon kuiva ja yövaippakin jo useamman yön. Ehkä niistäkin voisi vähitellen luopua.

Yöt on meillä alkaneet luistaa jo ihan hyvin. Nyt Aino ei enää heräile edes joka yö, vaan ehkä parina yönä viikossa saamme kaikki nukkua aamuun asti. Toisinaan Aino heräilee yöllä, mutta harvoin enää yli kahta kertaa. Tämä on siis jo ihan sitä tavallista vauvanukkumista, ja tähän olen tosi tyytyväinen. Näin kun mennään, niin hienosti menee ja univelat alkaa kaikilta olla nukuttu pois.

Synttäri-iloittelua

Nyt on Alvan synttäriä juhlittu neljän päivän edestä. Eiköhän se taas tältä vuodelta ole siten hoidettu.

Lauantaina (päivää ennen todellista päivää) juhlistettiin Alvaa ensimmäisen kerran. Tällöin paikalla olivat sukulaiset eli Mummi, Pappa, Paapa ja A-mummi, kummit serkkupoikien kanssa sekä Iskän puolelta sisar perheineen, lapsineen ja lapsenlapsineen. Porukkaa oli siten taas tuvan täydeltä. Aino nukkui suurimman juhlahälyn ylitse, mutta Alva oli elementissään. Otti vastaan vieraita, onnitteluja ja lahjoja, puhlasi kakunkynttilät monta kertaa, leikki lapsi-kavereiden kanssa ja seurusteli aikuisten kanssa. Toki myös kaikkiea muuta, mitä vain kolme vuotias osaa.

Sunnuntaina tulivat kaverit vanhempineen. Paikalla oli yhdeksän lasta ja kaikki tyttöjä. Miten lähipiirin lapset ovatkin niin tyttövoittoisia. Toki kaksi perhettä joutui perumaan tulonsa, joten jos he olisivat tulleet, olisi paikalla ollut sentään kolme poikaa. Aino nukkui taas pitkät kolmen tunnin päikkärit ja heräsi ihmetellen, että miten ne vieraat jo nyt ovat lähdössä. Viimeisten vieraiden kanssa vähän ulkoiltiin ja nautittiin komeasta ilmasta.

Tiistaina oli äiti-lapsi -ryhmän synttärit ja tänään lauantaina tuli Ainon kummit, jotka eivät valitettavasti päässeet tuolloin sunnuntaina. Kummien pojat olivat kasvaneet mahdottomasti ja kummipoikakin jo harjoitteli konttaamista. Ryömiminen onnistui jo ihan suvereenisti.

Alva sai lahjaksi monta peliä, joita ollaan nyt tänään iltapäivällä pelattu. Lahjaksi tuli myös vaatetta, kirjoja, hiuspompuloita, pinnejä, nukensänky, tsu-tsupetsejä ja niille rata, kengurupallo, muovailuvahaa jne. Hoitotäti muisti ensin Alvaa myös muumi-palapelillä, mutta se vaihtui myöhemmin lorupussiksi ja palloksi.

Sanailua

Kerroin hoitotädille, että olimme pääsiäisenä naamiaisissa. Hoitotäti sitten kysyy Alvalta:
"Miksi sinä pukeuduit?"
Alva katsoi pikään hoitotäti ja sanoi sitten hitaasti ja helposti ymmärrettävästi (jokaista sanaa painottaen): "Koska naamiaisiin kuuluu pukeutua." Selvähän se.

Alva kysyy äidiltä samalla kun äiti harjaa Alvan tukkaa: "Milloin hiukset menee takkuun?"
"Silloin kun on nukkunut oikein hyvin", vastaa äiti.
"Eiku, silloin kun niihin laittaa ruokaa", tietää Alva. Ei ihme, että lyhyet hiukset olivat lähes pysyvästi takkuuntuneet. Mitähän niissä oli...

Sitä samaa

Tänne tuntuu kuuluvan vain sitä samaa.

Tänään olin lääkärissä puolestaan Alvan kanssa ja hän sai lääkekuurin poskiontelotulehdukseen. Olin luullut, että näin pienillä ei niitä vielä ole, mutta kuulemma raja on siinä kolmessa vuodessa ja koska Alva on jo lähes sen kolmen, ultrasi lääkäri sitten varmuudeksi nekin. Ja jo tärppäsi. Yritetään tosin olla aloittamatta kuuria ja kokeillaan jos menisi nenätipoilla ohi. Kuuri saatiin varaventtiiliksi.k

Kotihoito siis jatkuu edelleen.

Trullaillen

Tänään saivat meidänkin naapurit kuulla iloisesti lorun: Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle!

Askarreltiin lauantai-iltana tyttöjen kanssa virpomisvitsoja keittiön pöydän ääressä. Koristeena meillä oli sulkia ja servettejä. Ihan kauniita niistä tuli, vaikka äiti saikin lopulta askarrella niitä lähes yksin. Sunnuntaina lähdimme sitten koko perhe noitakierrokselle ja saimme siihen kulumaan yli kaksi tuntia. Ensimmäisen naapurin luona Alva ei vielä oikein uskaltautunut sanomaan sanaakaan. Sitten hoksasimme harjoitella sitä lorua oikein kovaan ääneen yhdessä huudelleen, niin sittenpähän seuraavassa paikassa loitsu sujui jo sujuvasti. Kolmas paikka olikin sitten niin tuttu, ettei siellä tarvinnut maanitella ollenkaan. Yhteensä kuudessa paikassa käytiin ja kaikki olivat osanneet varautua virpojiin, joten kori oli täynnä Kindereitä kun päästiin takaisin kotiin.

Aino tosin pörpähti vaunuihin ennen viimeistä virvontapaikkaa ja nukkuikin tyytyväisenä kotiin asti. Hänellä on taas (4 kerta elämässä ja tänä vuonna myös) kerran korvatulehdus ja olo on varmaan sen mukainen. Taitaa putkitus uhata vähitellen. Huhtikuun lopulla pitäisi mennä korvalääkärille näytille. Katsotaan miten hänen sitten käy. Edellisen kuurin loppumisen ja uuden kuurin alkamisen välillä ei tällä kertaa ehtinyt kulua edes kahta viikkoa.

Doctor, doctor

Käytin torstaina tytöt lääkärissä. Kuuria ei onneksi tarvittu, vaan perusflunssaksi totesi. Tytöt olivat aika hyväntuulisia ja meneväisiä, joten mietittiin lääkärin kanssa, että menevät perjantaina hoitoon, jos ovat virkkuja aamusella, eikä kuumetta ole ollut. Kotiin siis lepäämään vaan.

No ihan näin helpolla emme päässeet. Mä olin jo torstaiaamusta aika flunssainen ja iltapäivällä kuumetta yli 38, ei muuta kuin äiti ja Alva pehkuihin sänkyyn ja Aino nautti vaunu-unista. Illalla oltiin kuumeessa sitten koko perhe, ja perjantaina hoitoon vienti sai jäädä. Perjantaina oleskeltiin kotosalla (mä menin iltapäiväksi töihin muutamaksi tunniksi) ja paranneltiin oloa. Mutta flunssa vaan jatkui ja jatkui. Viikonloppu meni sairastellessa. Lapsilla oli joka päivä kuumetta ja yskä oli melkoinen, mutta kuume ei noussut enää yli 38 astetta, vaan keikkui siinä 37,5 hujakoilla.

Sunnuntai-iltana Aino touhuili ihan tyytyväisenä, mutta kiipesi sitten iskän syliin. Tyttö oli ihan kuuma ja mittari poukahti lähelle 39 asetta. Ei muuta kuin suppoa ja nukkumaan. Siinä meni taas viikon suunnitelmat uusiksi. Ei siis hoitoon vieläkään. Ja Alvankin lämpö nousi taas illasta sinne 37,5. Yö meni meillä perinteisesti pätkittäin. Ainon lämpö nousi ihan kovaksi kuumeeksi (en mitannut, mutta oli ihan kuuma kuin kiuas), mutta sai sentään lääkkeen avulla jotenkin nukuttua.

Maanantaina sitten suunnattiin jälleen lääkäriin ja tällä kertaa korvat olivat puhtaat vain Alvalla. Ainon oikea korva oli vähän tulehtunut, ja lääkäri meinasi suositella, ettei otettaisikaan lääkekuuria, vaan annettaisiin sen parantua itsestään. Mutta ehdotus muuttui lääkekuuriksi kun hän vilkaisi vasemman korvan. Kuulemma oli ihan nestettä täynnä ja kalvo ihan pullistunut ja pingoittunut. Lääkekuuri oli kuulemma ehdoton, koska riskinä olisi, että korva puhkeisi itsestään. Apteekin kautta kotiin. Alva ei tarvinnut lääkekuuria, mutta kuume- ja kipulääkettä hänellekin pitää antaa, kun tuo lämpö kuitenkin lähes koko ajan on päällä. Aamullakin sitä oli jo yli 37, joskaan ei kovin paljoa.

Vielä vaivaa

Flunssa ei sitten millään meinaa jättää meidän perhettä. Iskä on ollut kovassa kuumeessa lauantaista alkaen ja vieläkin yli 38 asteeseen nousee.

Aamusta Aino vaikutti vähän haluttomalta ja tyytyi vain keikkumaan sylissäni. Kuumetta hänellä ei varsinaisesti ollut, muttä yöllä hän oli yskähdellyt. Lääkekuuri loppui lauantaina ja ehkä hän vähän taas korviaankin kaivoi. Alvakin siinä aamulla sanoi, että hänellä on poski kipeä. Laitoin sen oikeastaan vähän huomion haun kipeyteen, kun olin siskoa niin tarkkaan syynännyt. Kun Alvakin kuitenkin vaikutti perusvirkeältä lähdimme aamusta hoitoon ja töihin. Töissä en juuri ehtinyt kuin kääntymään, kun jo hoitaja soitti, että Alva on selvästi kipeänä. Kuumetta ei ole, mutta on itkuinen, eikä jaksa leikkiä. Lähdin sitten hakemaan heitä kotiin.

Alva oli nukahtanut hoitajan luokse sohvalle, kun pääsin paikalle. Aino söi jo lounasta, mutta kun tulin kesken syönnin paikalle, niin ruokakaan ei enää tahtonut oikein maistua. Otin molemmat tytöt mukaan ja lähdimme kotiin. Aino jäi samantien ulos vaunuihin nukkumaan ja mä menin yhdessä Alvan kanssa nukkumaan sänkyyn. Tunteroisen tytöt nukkuivat ja sitten nousimme ylös.

Ruoan ja leikkimisen tohinassa huomasin, että myös Aino vaikuttaa väsyneeltä ja kuumalta. Lämpöä oli reilu 38. Annoin Panadolia ja mentiin taas koko perhe nukkumaan. Nyt kaikki sisälle. Alva ei tosin nukahtanut, mutta Aino on nyt nukkunut puolitoista tuntia. Hyvä niin! Aamupäivän päikkärit olivat liian lyhyet ja kun vielä on kipeänä, niin uni maistuu.

Harvoin olen nukuttanut Ainoa sisällä. Hän nukahtaa niin hyvin ja nukkuu pitkään ulkosalla, joten hän on saanut nukkua vaunuissa ihan rauhassa. Hoitaja aluksi meinasi opettaa Ainon nukkumaan sisällä, mutta päätyi sitten hänkin vaunuihin. Nyt olemme taas keskustelleet siitä, että hoitaja voisi nukuttaa Ainoa jatkossa sisälläkin. Nyt ainakin sisälle nukahtaminen onnistui. Hän tosin protestoi sitä äänekkäästi, mutta ei kovin kauaa. Uni normaalisti on lyhempää, koska kun hän havahtuu hän ei helposti nukahda uudelleen, mutta ehkä sekin ajan kanssa muuttuu.

Pottailua ja yöelämää

Täytyy vaan sanoa, että kyllä ne lapset ovat erilaisia. Pottailu ei IKINÄ tuottanut tulosta Alvan kanssa. Istuttelin Alvaa aina välillä potalle, mutta harvassa oli ne kerrat, jolloin sinne pottaan jotain vahingossa lirahti. Ja kun en ole kovin ahkeraa sorttia, niin pottailu jäi väkisinkin vähän taka-alalle. Alva sitten heti hoidossa keksi pöntöllä käymisen salat, joten päästiin ihan salaa ja ilmaan mitään työtä eroon vaipasta ja saatiin kuiva tyttö. Mutta sitten tämä toinen tapaus....

Pottailu onnistuu jo nyt ihan mainiosti ja ikääkin on vasta se reilu 1,5 v. Oiskohan reilu kuukausi sitten kun otin potan aktiivisemmin esiin (konkreettista esiin ottamista ei tarvittu, kun potta on pyörinyt jo pitkään, sanoisinko pari vuotta :) olohuoneessa), ja Aino oli lähes heti kuin vanha tekijä. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen hän osasi jo pusertaa pienen lirun pottaan aina kun hänet siihen potalle laittoi. Toki harjoitteluun osallistui hoitotätikin, jolle suurin kiitos kuuluu. Hän on varmasti ollut aktiivisin ja jaksavaisin tässä hommassa. Nyt siis Aino käy jo ihan reippaasti potalla, kun häneltä ottaa vaipan pois. Muutaman kerran hän on hoksannut sinne potalle mennä, kun on juoksennellut ilman vaatteita sisällä. Toki tässä on vahinkojakin käynyt. Ilman vaatteita ei tosin meillä sisällä oikein voi vielä olla, kun lattiat ovat niin kylmät, että pitänee odotella lämpimämpiä ilmoja. Vaipalla ollessaan Aino ei tosin mitenkään pyydä potalle tai muutenkaan osoita, että nyt voisi pisu tulla.

Yöt meillä on nyt noin viikon verran ollut ihan ihmeellisen hyvät. Viikko sitten kun käytiin lääkärissä ja Aino sai uuden kuurin korviinsa, olin jo varautunut siihen, että hyviä unia on turha odottaa, eikä varmaan kohtuullisiakaan ole näköpiirissä. Mutta mitä vielä.... Annoin hänelle kolmena iltana särkylääkkeen yötä vasten, ettei hänellä olisi särkyä. Ja hän nukkui ensimmäiset kokonaiset yönsä. (voi olla, että niitä kokonaisia öitä on tässä puolentoista vuoden aikana ollut max viisi, mutta en ole niistäkään varma). Mä jo melkein jäin itse kiinni särkylääkkeisiin, kun mietin että antaisinko vieläkin sitä särkylääkettä, ihan vain omien yöunieni vuoksi, mutta tietenkin jätin antamatta. Aino sitten yllättikin ja hän oli ehkä saanut jotenkin unenrytmistä kiinni ja nyt meillä on nukuttu seitsemän hyvää yötä. Ihan yhtäsoittoa hän ei ole nukkunut, mutta en laske yöherätyksiksi enää klo 05 jälkeisiä herätyksiä, joten yöllä ei ole enää tarvinnut kömpiä ylös. Toki nukkua saisivat kauemminkin, mutta ei pidä odottaa turhia. Onneksi ne 5-8 yöherätyksen yöt on nyt ainakin hetkeksi hävinneet ja koko perhe on saanut nukkua ja kerätä voimia välillä.

Suunnitelmana mulla on, että nukkumispaikkoihin pitäisi saada vähitellen muutosta. Tai paremminkin niin, että nyt lastenhuoneessa on lasten lisäksi nukkunut äiti ja mä haluaisin vähitellen siirtyä nukkumaan makkarin puolelle. Alva vaan on nyt oppinut siihen, että nukun hänen lähellään ja hän tarkistaa monta kertaa illalla ja joskus yölläkin, että mä nukun siinä huoneen toisella puolella. Ja mikä hirveä hätä hänelle tuleekaan, jos mä olen siitä noussut pois. Hän ei vain itke, vaan tuntuu ihan ahdistuneelta, jos mä satun aamulla heräämään ennen häntä ja olen lähtenyt käymään esim. vessassa. Haluaisin niin jättää heidät aamulla nukkumaan, mutta Alva ei voi herätä ilman, että mä olen siinä lähellä. Pitänee siis hyvin paikkansa, ettei lapsen pitäisi nukahtaa jonkun seurassa, kun hän sitten olettaa heräävänsäkin samoin.

Arkea

Meillä eletään päivittäin vain sitä tavallista arkea. Aino sai viime viikon lauantaina uuden lääkekuurin, kun korvat eivät olleet ehtineet parantua ennen uuden flunssan alkamista. Taitaa olla niin, ettei tytöt ole vielä kunnolla olleet terveitä sitten ennen joulua alkaneen flunssailun. Nenät vuotaa ja välillä yskittää. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Ja samaa on meillä vanhemmillakin. Toivottavasti vähitellen alkaa sairaudet olla takana. Ainakin ennen kuin joka vuotinen vatsatauti huhtikuussa alkaa.

Kiireiset lapsiperheen vuodet on meilläkin alkaneet. Aamulla lapset hoitoon, sitten kiireesti töihin, jossa töitä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Sitten lasten haku hoidosta, kotiin ruuan laittoon ja syömisen jälkeen keittiön siivousta ja sitten kello onkin jo kuuden paikkeilla. Vähän pyykin pesua, puulämmityksen hoitamista, kodin järjestelyä jne. Jossakin välissä lasten kanssa leikkimistä, vaipan vaihtoa, riitojen selvittelyä, telkkarin katselua ja sitten iltatoimet ja yhdeksältä nukkumaan. Ei siinä illassa paljoakaan ehdi.

Maalla kun asutaan, niin iltaisin ei juurikaan ehdi lähtemään minnekään. Kauppaan puolen tunnin matka, joten kauppareissutkin on lähes mahdottomia. Kyläpaikat myös lähes kaikki vähintään tunnin ajomatkan päässä. Viikolla siis lähes mahdoton lähteä minnekään. Paikkakunnalla harrastusmahdollisuudet on vähissä. Olemme kuitenkin Alvan kanssa yrittäneet osallistua kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joita kylällä on tarjolla. Kuukauden välein on satujumppa. Tästä ensimmäinen kerta jäi valitettavasti välistä, mutta helmikuun jumppaan päästiin. Maaliskuun jumppa on muistaakseni ensiviikolla. Parin viikon välein on hiihtokilpailut. Sinne olemme päässeet kaksi kertaa ja taitaa toiset kaksi kertaa olla vielä edessä, jos säät sallivat. Siinä ne harrastusmahdollisuudet sitten ovatkin. Vähän tämä vaihtoehtojen vähyys harmittaa, olisi mukava touhuta tyttöjen kanssa enemmänkin, mutta kotosalla yleensä ollaan. Onhan se niin tietty niinkin, että hyvä olla illat kotona, kun lapset ovat päivän hoidossa, mutta ainakin Alva tuntuu nauttivat todella paljon, kun on jotakin ohjattua tekemistä ja menemistä. Ainakin jumppa voisi hyvin olla useammin, mutta minkäs teet.

1,5 v kontrolli

Olin tänään tyttöjen kanssa neuvolassa, kun Ainolla oli 1,5 v lääkärintarkastus. Kerrankin lääkärin aika tuli sopivasti, kun korvien takia olisi pitänyt tällä viikolla joka tapauksessa mennä lääkäriin. Lääkäri kuunteli Ainon keuhkoja, joista flunssan krohina oli jo poistunut, mutta korvissa oli kuulemma kummassakin vielä punotusta. Lääkekuuria ei tosin tarvinnut aloittaa, vaan näyttivät siltä, että tervehtymään päin ovat. Kahden viikon päästä pitänee mennä uudelleen tarkastukseen, jos ei tässä välillä ala flunssa ja kuumeilu uudelleen. Lääkäri ehdotti itse katsovansa myös mukana olevan Alvan korvat ja tuomio oli sama, joskint toinen korvista oli kuulemma jo lähes kokonaan parantunut.

Pituutta Aino oli sitten venähtänyt kunnolla ja mitat oli jo lähellä isosiskon 2v mittauksia. Taitaa tulla pitkä tyttö tai sitten saatiin mittaus heti kasvupyrähdyksen jälkeen. Käyrällä pituus ja paino näyttivät kulkevan ihan käsi kädessä. Lääkäri kehui Ainon ihoa (tosin posket vähän kuivat), rauhallista käytöstä ja epäili, että kotona oli harjoiteltu lääkärissä käyntiä, kun hän istui niin kiltisti äidin sylissä tutkittavana.

Puhumisesta ja pottailusta oli myös juttua. Kerroin, että sanoja on alkanut lokakuussa ensi sanan jälkeen tulla ja nyt Aino jo yrittää toistella meidän sanomisia lähes koko ajan. Tosin sanat jäävät vielä aika epäselviksi, mutta nyt tulee sentään jo ensimmäisten sanojen lisäksi esim. hoitajan nimi, kissa, Kaisa, potta, maito, auto, jne. Pottailussa on edetty sen verran, että Aino jo tietää mitä siinä kuuluu tehdä ja muutamat pisut onkin jo onnistuttu saamaan pottaan, mutta aika alkumatkassa vielä ollaan. Tai sitten loppumatkassa, koska Alvankaan kansssa emme koskaan edennyt tästä vaiheesta pidemmälle, vaan siirryttiin vain vaipasta suoraan vessanpöntölle.

Korvissa sittenkin

Yöllä Alva sanoi, että hänen korvansa on kipeä. Niin sitä sitten aamulla suunnattiin taas lääkäriin ja tulehdushan sinne korvaan oli yöllä tullut. Se mikä enemmänkin ihmetytti oli se, että myös Ainolla oli molemmat korvat tulehtuneet, eivätkä kuulemma näyttäneet siltä, että se olisi ihan viime yön aikana tulehtuneet. Nyt siis molemmilla tytöillä on lääkekuurit päälle.

Kuumetta

Perjantaina kun tulin töistä kotiin, oli Alva aika väsyneen oloinen. Tein hänelle pehmoisen ja mukavan sängyn keittiön penkille ja siinä hän seuraili, kun minä laitoin ruokaa. Alva jopa tapojensa vastaisesti nukahti ja heräsi sitten, kun ruoka oli valmis ja tuli osallistumaan ruokailuun. Ruokailun jälkeen kun kokeilin hänen otsaansa oli aika selvää, että nyt on Alva elämänsä ensimmäisessä kuumeessa. Mittari näytti 38,5 astetta ja ei muuta kuin lääkevarastoja penkomaan, jospa jostakin löytyisi kuume lääkettä.

Olen aina joskus ostanut meille apteekista varastoon joitakin lääkkeitä, joista sitten voi valita, jos tilanne niin vaatii. Apteekkiin kun on matkaa vähintään 15 km ja viikonloppunakin auki olevaan n. 35 km. Kaapin kätököistä löytyi Pamolia, mutta siinä oli jo päivät menneet vanhaksi. Panadolia löytyi nestemäisenä, joten sitä annoin Alvalle. (Maku taisi olla järkyttävä, kun hän ei enää yöllä meinannut millään ottaa sitä.)

Viikonloppu menikin sitten hoitaessa ensin Alvaa ja sitten lauantaina jo Ainoakin. Tänään olin tyttöjen kanssa tk-lääkärissä ja Aino sai lääkekuurin, kun keuhkoissa taisi krohista lääkekuuria vaativasti. Hoitoon meno siirtyi taas viikolla eteenpäin.

Toinen tyttö

Viime elokuun kirjoitusten jälkeen Alva on muuttunut vaikka kuinka, kuten edellisestä kirjoituksesta huomaa, mutta Aino on lähes kuin toinen tyttö. Vuoden ikäisestä vauvasta puolentoista vuoden ikäiseen taaperoon on ajallsesti vähän, mutta kehityksellisesti enemmän kuin Amstrongin askeleet.

Kävely on tietenkin ollut hanskassa jo vaikka miten. Lokakuussa hoidon alkaessa ajattelin vielä, että mitenhän meidän Aino pärjää ulkopuvussaan pihalla kaksi kertaa päivässä, mutta veikkaan, että ihan hyvin on mennyt. Alkuun liikkuminen taisi olla vähän hapuilevaa, mutta nyt mennään muiden tyttöjen mukana. Ja sisällä jo juostaan Alvan perässä kotia ympäri. Kiipeily on jo onneksi helpottanut. Yläkerran rappusetkaan eivät jaksa juurikaan enää kiinnostaa, vaikka porttia emme koskaan jaksaneet tehdä. Nyt Aino menee portaat ylös joko itse kontaten tai seisten kädestä kiinni pitäen. Alas päin olemme häntä enimmäkseen kantaneet, mutta kyllä se peruutuskin onnistuu.

Hoidossa Aino on tässä syksyn aikana oppinut leikkimään. Hän touhuu jo muiden tyttöjen mukana, tai leikkii itsenäisesti. Parasta ovat nuket, magneettinen kalapeli ja erityisesti kirjat. Touhulan väki ja Lorutoukka ovat ne ehdottomat suosikit ja niitä pääsenkin lukemaan vähintään kaksi-kolme kertaa illassa. Kun Iskä on ne kirjat lukenut ensin pari kertaa, peruutetaan istumaan vuorostaan äidin syliin kirja kädessä. Samalla voi tosin itse katsoa vaikka telkkaria, kun tekstit osaa niin ulkoa, ettei tarvitse muuta kuin katsoa, minkä sivun hän on kääntänyt auki ja ladella sitten tekstit ulkomuistista.

Aino vaikuttaa Alvaa tempperamenttisemmalta, jääräpäisemmältä. Hän tekee sen, minkä on päättänyt, eikä kiellot tai houkuttelut saa häntä muuttamaan mieltään. Siinä on turha äidin yrittää muuttaa tytön mieltä, jos hän on päättänyt, että nyt käsiä pestään ja liotetaan vedessä pitkään. Väsyneenä hän osoittaa mieltään pukemista vastaan, huutamalla vatsallaan lattialla ja takomalla nyrkeillä ja jaloilla lattiaan. Seikka, joten Alva ei ole vielä koskaan keksinyt tehdä (uhmaiästä ei siis vielä tietoakaan). Aino on toisaalta kyllä yhtä kiltti kuin Alvakin ja Alva usein sanookin: "Aino on kiltti" ja Aino toteaa tähän Alvalle: "Iltti" ja Alva kiittää kauniisti, kun Aino sanoi häntäkin kiltiksi.

Myös ruokailun osalta Aino on erimaata kuin Alva. Alvalla silloin aikoinaan mietin, että ketä varten tehdään niitä valtavia pilttipurkkeja, kun eihän kukaan nyt voi kuvitellakaan, että joku lapsi sellaisen söisi kokonaan. Vieläkin mietin, että ketä varten ne ovat. Ainolle kun sellainen purkki ei riitä mihinkään. Teenkin sitten niin, jos purkkiruokiin joudun turvautumaan, että lämmitän kummallekin omat purkit. Kun Aino on tyhjentänyt omansa, on yleensä Alvakin jo lopettanut muutaman lusikallisen jälkeen ruokailunsa ja Aino syö tyynesti siskonsa purkistakin vielä vähintään puolet. Samoin aamiaispuuro maistuu. Alvan kanssa jätin aika pian puuron keiton, kun hänelle se ei koskana juuri maistunut. Nyt Aino vetää puuroa ihan mahdottomasti. Annan hänelle yleensä pari kauhallista ja Alvalle yhden. Sitten Aino ottaa toisen samanlaisen satsin, ja lopulta syö suurimman osan munkin puurostani ja Alvan puuron loput. Puuron jälkeen maistuukin hyvin vielä äidin jogurtti, joten äidin laihdutuskuuri jatkuu ilman imetystäkin.

Aino ymmärtää jo puhetta ihan riittävästi. Tosin kun pyydän häntä viemään jonkun esineen keittiöön, vie hän sen sujuvasti keittiön roskikseen, jonne on tottunut vaipatkin kuljettamaan. Roskiksesta löytyy siis milloin mikäkin astia tai vaate (osa lasten vaatteista säilytetään keittiön laatikoissa). Aino osaa sanoa jo Äiti (= kuka tahansa vähän läheisempi ihminen, äiti, Iskä, hoitaja jne.), Loppu (kun esim. maito tai ruoka on loppu tai kirja luettu loppuun), Kiitti, katkatkatkatkat (Katti Matikaispilleri), kakka (milloin mikäkin, joskus myös kakka), Pappa, Mamma, Hau-Hau (= koiran ääntelyä, mutta myös lehmän, valaan, hevosen tai lähes minkä tahansa kissaa kookkaamman eläimen ääntelyä), pois (kun haluaa pois erityisesti pinnasängystä, syöttötuolista tai kun pitää riisua kegät. Kengät ovatkin ihan suosikkeja ja niitä laitetaan jalkaan pitkin päivää. Aino onkin Alvan mukaan ihan kenkäPriikki). Näiden oma-aloitteisesti tulevien sanojen lisäksi hän osaa matkia perässä muitakin sanoja, mutta näitä ei kuule kuin vain matkiessa, tai sitten niitä ei huomaa yleisen höpötyksen seasta.

Tänään kun Alva makoile keittiön penkillä ja mä istuin siinä lähellä olevalla sohvatuolilla, käveli Aino nukke sylissä kohti olohuonetta ja kääntyi sitten takaisin, meni antamaan pusun Alvalle ja sitten minulle. Sitten Aino suuntaisi taas kohti olohuonetta, mutta ennen kynnystä palasi kuitenkin suukottamaan uudestaan, ja tätä jatkui ja jatkui. Suukkoja sateli monta monta, ja aina välillä käytiin ihmettelemässä olohuoneen kynnystä.

Harjasin Alvan hiuksia yhtenä aamuna.
Alva: Miksi hiukset menee takkuun?
Äiti: No nukkuessa ne hieroutuvat tyynyä vasten.
Alva: Ei kun, silloin kun niihin menee ruokaa.

Kun kiellän, että Aino ei esim. saa hyppiä enää sohvalla, sanoo Alva yleensä, että: Ei saa hyppiä kun sitten tulee itku ja parku ja hammasten kiristys ja papukaijan merkki.

Kuulumisia

Ehkä yöunien pidentyminen on lisännyt minunkin energiatasojani, kun taas pitkästä aikaa tekee mieli kirjoittaa vähän meidän kuululmisia.

Meille kuuluu siis hyvää. Lapset aloittivat lokakuun alussa perhepäivähoidossa ja ovat käyneet siellä kolmena päivänä viikossa. Kaksi päivää viikossa ovat iskän kanssa kotona. Mä teen osa-aikaista siten, että olen vain kuusi tuntia päivässä töissä. Tämä järjestely on toiminut meillä. Lapsilla ei ole kohtuuttoman pitkää päivää ja mäkin ainakin teoriassa olen vähän reippaampi kotona (mainitsematta tietenkään sitä, että meidän neljän hengen työtiimistä kaksi työkaveria ovat poissa remmistä ja tilanne tuskin lähikuukausina muuttuu).

Hoitoon meno on meillä onnistunut paremmin kuin olisi uskaltanut toivoa. Yhtenäkään aamuna en ole joutunut viemään itkuisia lapsia hoitoon, eikä lapset ole itkien odottamassa minun tuloa. Miten suuri helpotus tämä on ollut. Alva on ihan innoissaan hoitoon menosta ja puuhuu siitä kokoajan. Aino sinäänsä ei osoita suuriakaan tunteita hoitoon menosta, mutta menee sinne ihan mukisematta Alvan perässä. Alva on myös hoidossa oppinut vaikka mitä. Tuttipullo jäi onneksi vihdoinkin pois minun lomani aikana elokuussa. Tällöin oli myös Alvan hammaslääkäri ja silloin hammaslääkäri sanoi, että tutti pois. Tutti jäikin sitten sinä päivänä. Tämäkin vierotus meni ihan uskomattoman helpolla, eikä nyt ole kyse vain siitä, että mun muistini kultaisi menneen.

Tutti siis jätettiin perjantaina, kun tulin töistä ja kuulin hammaslääkärin kommentit. Kun Alva meni sänkyyn nukkumaan mä päätin, että se on siinä sitten. Alva oli oikeastaan niin väsynyt, että nukahti ihan kohtuu helpolla ilman tuttia. Tietty pientä purnausta oli, mutta ei mitään järkkyä huutoa. Öisin olin tottunut silloin tällöin heräämään siihen, että Alva herää itkien siihen, ettei tuttia ole missään. Ekana yönä olin ihan varma, että nyt kun nukahti niin helpolla herää takuulla itkemään tutin perään. Mutta mitä vielä. Yö meni ihan mukavasti. Lauantaina hän puolen päivän aikaan sai itku-potku-raivarin tutin perään, mutta kun lohduttelin ja totesin, että Alvalla on todella kova nälkä ja tämä johtuu siitä, niin raivari loppui melko lyhyeen. (Alva ei siis vieläkään ole mikään tempperamenttinen uhmailija.) Nämä kaksi kertaa olivatkin sitten ainoat kerrat, kun tutin perään huudeltiin. Tutteja Alvalla oli ollut varmaan lähemmäs kymmenen. Ensimmäisinä päivinä yritin ilman suurta hakemista hävittää vastaan tulevat tutit ja muutaman jemmasin varmaan paikkaan, pahimman varalle. Alva sitten kuitenkin löysi yhtenä iltana yhden, kun olivat Iskän kanssa leikkimässä lasten huoneessa. Alva oli kuulemma ollut niin onnellisen näköinen tutti suussa ja tuli sitten alakertaan sitä minullekin näyttämään. Äiti vaan sitten oli niin kova, että tutti lähti suusta heti ja hävisi samantien. Alva ei juurikaan protestoinut, vaikkakin onnellinen ilme hävisi. Muutaman viikon jälkeen Alva löysi yhdestä laukustaan kaksi tuttia ja kiikutti ne heti kiltisti mulle sanoen Äiti hävitä nämä heti. Mahtoiko hänellä ollut itsellä olo, että noihin hän taitaa olla heikkona.

Hoidon alusta alkaen hoitotäti päätti kokeilla, että miten Alvalla onnistuu ilman vaippaa olo. Hän pyysi ottamaan ison pinon housuja mukaan, että on sitten mistä vaihtaa. Itselläni oli vähän se ajatus, että tuskin niitä vaihtopöksyjä tarvitaan, kun Alva on aika hyvä pidättämään eikä ilman vaippaa ollessa ainakaan kotona juuri ollut vahinkoja tapahtunut. Ja ei niitä sitten hoidossakaan tapahtunut. Lokakuu meni vessassa käyntiä harjoitellessa ja uskallusta kerätessä, mutta kun pissa sitten ensimmäisen kerran tuli pönttöön, ei vaippaa juuri tämän jälkeen tarvittu. Lokakuussa jäi jo yövaippakin pois ja sen jälkeen siihen ei enää ole palattu. Vahinkoja on sattunut varmaan kolme, joista viimeisin tänään, vaikka en ole vessassa käynnistä juurikaan muistuttanut. Nämä kolme vahinkoa on kyllä käynyt aina siten, että Alvalla on ollut niin mielenkiintoista tekemistä, että vessassa käynti on unohtunut tai jäänyt liian viime tippaan.

Viimeisen viikon aikana on meillä jäänyt myös Alvan ruokalappu vähitellen pois käytöstä. Kuulemma samanikäiset kaveritkaan eivät juuri enää käytä, joten tämäkin äiti on hellittänyt siitäkin vauva-merkistä.