Alvan joulu

Joulu taitaa nyt olla ohi tai ainakin joulunpyhät. Joulu meni mukavasti. Nähtiin sukulaisia, käytiin kylässä, kestittiin vieraita ja nautittiin kodin rauhasta. Kaikkea sopivasti.

Aattona joulurauhan julistuksen jälkeen ajelimme maalta kaupunkiin, Mummin ja Pappan luokse juhlistamaan joulua. Alva otti ajon aikana kolmen vartin nokoset ja olikin sitten ihan teräkunnossa, kun päästiin perille. Perillä odotti jouluruoka ja innokkaat serkut. Alva istui kanssamme joulupöydässä, mutta tarjoilu oli vielä tänä vuonna varsin huonoa. Ensi vuonna Alva pääsee maistelemaan jouluruokia ja toivottavasti pitää niistä toisin kuin äitinsä.

Neljän aikaan alkoi ulkoa kuulua kolinaa ja sisään saapui joulupukki ja Kerttu-tonttu. Joulupukki haastatteli serkkupoikia ja vähän Alvaakin. Kerttu-tonttu viritteli mukana tuomaansa soitinta ja ennen lahjojen jakoa lauloimme Joulupukki-laulun. Toinen serkkupojista auttoi joulupukkia ja tonttua jakamaan lahjat ja lopuksi tonttu jakoi vielä jokaiselle lapselle vartavasten tehdyn piparin, joihin oli kirjoitettu lapsen nimi. Alva tarttui omaan pipariinsa varsin hanakasti ja syödä mutusteli sitä tyytyväisenä. Kun joulupukki ja tonttu olivat poistuneet seuraavaan kotiin, avasimme muutaman Alvan paketin, mutta sitten oli aika mennä päikkäreille.

Iltasella lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Auto täynnä ihania lahjoja. Alva sai pehmolelun, kirjoja, pallon, erilaisia leikkikaluja, taaperokärryn, villasukat ja hansikkaat, vaatteita ja paljon muuta. Kiitos niistä joulupukille ja tämän apulaisille.

Joulupäivänä vietimme aikaa kotosalla. Illalla tosin suunnistimme Iskän siskon luokse ja siellä olikin serkkujen lapset kovassa menossa. Alva seurasi vanhempien lasten leikkiä lähes lamaantuneena. Vähän hän sentään näytti konttaustaitoaan, mutta muuten hän totesi parhaaksi olla paikoillaan lattialla tai vanhempien sylissä.

Tapanina Alvaa tulivat tervehtimään Mummi, Pappa, Kummitäti, vanhempi serkkupoika, Sisko, Siskon tytär ja Siskon mies. Siskon tytär oli taas kasvanut paljon ja heilui terhakkaasti Alvan vanhassa sitterissä, kun Alva antoi hänelle kovat vauhdit. Ei tainnut siskon tyttö ihan pahastua, kun suu oli korvissa ja nauru raikui.

Nyt kun joulu on ohi, olemme vähitellen yrittäneet palata arkeen ja palauttaa päikkärirytmiä. Vieläkään päikkärit eivät ole kovin pitkät, vaan aamupäivällä reilun tunnin ja iltasella toisen tunteroisen. Ennen joulun yhteensä lähes neljän tunnin päikkäreihin on siten vielä matkaa. Illalla tosin tuleekin sitten uni jo lähes puolitoista tuntia aikaisemmin.

Seisoskeleminen on tällä hetkellä rankan treenauksen kohteena. Alva ei jaksa juurikaan maantasalla olla, vaan koko ajan hän pyrkii nousemaan seisomaan jotakin vasten. Sohvan reuna, tuoli, syöttötuoli, keittiön laatikot ja penkki, lelulaatikko, vaunukoppa, portaat, puukori jne. Mikä tahansa tulee vastaan, voi siitä ainakin yrittää ylös. Seisominen onnistuukin jo vallan mainiosti. Alva seisoo yhtäjakoisesti jo minuuttikaupalla. Yleensä sitten hän irroittaa toisen käden ja nojaa yhden käden varassa. Tällöin lantio alkaa vähitellen heilua tasapainoa hakien ja jalat alkavat väsyä. Alas tuleminen onkin vähän vaikeaa, mutta yleensä Alva päätyy joko vaipan päälle takamuksilleen tai polvilleen. Onneksi laskeutuminen on siis jotenkin hallinnassa ja suuremmilta vahingoilta on vielä vältytty.

Parina päivänä on nyt kokeiltu uutta taapero kärryä, Brion musta-valko-punainen toddler wobbler. Olen pitänyt Alvasta kainaloista kiinni ja hän on siten "kävellyt" rollaattorilla eteenpäin. Tämä on kuitenkin ollut vielä aika haparoivaa ja apua vaativaa. Tänään Alva kuitenkin itse keksi paremmin kävelytelineen. Hän nousu syöttötuolinsa varassa seisomaan ja työnsi sitä edellään. Taisi olla vahinko, mutta siten Alva eteni parisen metriä, kunnes uuni tuli vastaan. Kävelyn ensi askeleet on siten otettu.

Nyt illalla Iskä kiristi toddler wobblerin jarruja ja nosti Alvan seisomaan kärryn taakse. Alva käveli sitten yksinään lähes puolimetriä heiluvan kärryn kanssa, mutta sitten usko taisi pettää ja takamus tupsahti maahan. Myös sohvan reunaa pitkin on siirrytty, mutta se vaatii erityisen mielenkiintoisen kohteen, jota kohti mennä, esim. äidin joka kirjoittaa läppärillä sohvalla ja Alva haluaa päästä myös näppäilemään omia juttujaan.

Joulun aikaan kehittyneitä muita taitoja on taputtaminen. Huomasin kerran sattumalta, kun Alva sattui taputtamaan käsiään yhteen. Aikaisemmin olen yrittänyt yhdessä Alvan kanssa taputtaa käsiä, mutta siitä ei ole tullut mitään, kun Alvan kädet ovat menneet heti nyrkkiin. Nyt sitten tämä taito on tullut ihan yllättäen.

Alva on myös alkanut puhumaan paljon enemmän. Hän höpöttelee yksinään samalla kun hän tutkii keittiön pöydän alla pistoketta. Höpötys on melkein taukoamaton. Mitään tunnistettavia sanoja ei tuosta pölötyksestä vielä voi tunnistaa. Kyseessä on enemmän erilaista lällätystä ja päristelyä.

Hurjaa menoa

Tämä viikko on ollut hurjan menon aikaa. Pakkasta on ollut niin paljon, että ollaan oltu pari päivää ihan kotosalla ilman ulkoilua, mutta hurjaa voi olla kotonakin.

Alvan konttaustaidot vain kehittyvät ja polviseisonta on jo niin vankkaa, ettei siitä edes joka päivä kaaduta lattialle. Tällä viikolla Alva on harjoitellut seisomaan nousemista. Ensin sitä harjoiteltiin vain pinnasängyssä. Sen laita taitaa olla juuri sopivalla korkeudella, joten siinä seisominen onnistuu jo hyvin. Erityisesti silloin kun pitää mennä nukkumaan. Pinnasängyssä seisotaan jo minuutti kaupalla ja kaatuminen tulee vasta sitten, kun Alva irroittaa toisen käden ja yrittää elvistellä tukien itseään vain yhdellä kädellä.

Seisomisharjoituksia on nyt laajennettu lelukorin ja sohvan selkänojan laidalle. Itsesuojeluvaistoa ei Alvalla vielä ole ollenkaan, joten koko ajan on hyvä olla lähellä ottamassa koppia, kun jalat jossakin vaiheessa kuitenkin pettävät tai tasapaino muuten järkkyy. Varmaan pian Alva hoksaa, että seisomista voi harjoitella muuallakin, joten vanhemmat pysyvät kiireisinä.

Tällä viikolla Alva on ollut pari kertaa saunassa. Saunareissut olivat Alvan mieleen. Veimme hänen kylpyammeensa lämpimään saunaan ja Alva sai lätkyttää ja potkia vettä mielinmäärin. Alva istuu ammeessa ja yrittää tavoitella vedessä kelluvaa palloa ja nauraa täyttä kurkkua.

Istuin autoon

Alvalla on käytössä kummitädiltä saatu autokaukalo. Se on palvellut hyvin serkkupoikaa ja nyt myös Alvaa. Valitettavasti kaukalo on käynyt auttamatta pieneksi. Erityisesti nyt kun alkoi pakkaskausi ja päälle on autoonkin laitettava toppaa.

Tänään vielä matkustettiin kaukalossa Poriin kavereita tapaamaan, mutta viimeinen reissu taisi olla. Mä olen pitänyt kaukalosta, kun siinä on niin hyvä kantaa Alvaa. Toisessa kädessä voi sitten retuuttaa useampaakin kauppakassia, mutta miten sitten suu laitetaan, kun Alvaa joutuukin kantamaan sylissä eikä kaukalossa. Elämä hankaloituu huomattavasti.

Viikonloppuna käytiin kuitenkin ostamassa Alvalle uusi tuoli autoon. Ozbabystä haettiin Brion istuin. Malli taitaa olla Zento. Oon ollut hyvin tyytyväinen Brion vaunuihin, joten siksi päädyttiin tuohon Brioon. Voi olla, että valintaan vaikutti myös hinta. Tarjolla oli kolme vaihtoehtoa ja tämä istuin oli satasen halvempi kuin keskihintainen ja puolitoista sataa halvempi kuin kallein vaihtoehto. Eihän tuota valintaa tietenkään pitäisi hinnan perusteella tehdä, mutta ei tämäkään ihan sukalta vaikuttanut. Kaikista turvallisinta tietenkin olisi olla joutumatta kolariin.

Istuin on vielä asentamatta, mutta ehkä jo pian päästään neitsytmatkalle uuden tuolin kanssa. Toivottavasti Alva tottuu siihen nopeasti ja autoilu olisi jatkossakin melko helppoa.

Hampuli

Tänään kun Alva pureskeli sormiani, tunsin terävän piston sormessani. Neulanterävä, pienen pieni hampaan alku sieltä alaleuasta puski esiin. Vähän väliä olen yrittänyt päästä kurkkaamaan suuhun, mutta suu menee tiukasti kiinni, kun sinne yrittää katsoa. Pitänee luottaa tuntoaistiin.

Unikoulun loppuraportti

Nyt on viikko vierähtänyt tuosta unikoulun aloittamisesta. Tarkoituksena oli kai se, että maidon juonti loppuisi öiseen aikaan ja tässä tavoitteessa onnistuttiin. Toisena ainakin alitajuntaisena tavoitteena oli öisten heräämisten väheneminen. Tämä tavoite ei tainnut ihan toteutua. Aika tarkkaa Alva herää edelleenkin kolmisen kertaa yössä ja ensimmäinen herätys on lähes minuutilleen puoli yhdeltä.

Yllättävän helposti Alva tottui siihen, ettei maitoa enää yöllä juodakaan. Vain ensimmäisenä yönä oli kunnon protestointia, mutta se hiipui aika nopeasti. Toisaalta nyt lohtuna oli tutti, joka aikaisemmin ei ollut minkään arvoinen. Nyt nukahtamiseen tarvitaan tuttia ja sitä pitääkin käydä öisin laittamassa. Tutista en nyt kuitenkaan vielä ala vierottamaan, vaan Alva saa nyt rauhassa syödä tuttia, jos se hänelle vain maistuu. Öisin saa siis jatkossakin nousta laittamaan tuttia suuhun, mutta se on sentään melko äkkiä tehty.

Unikoulun voi kuitenkin katsoa onnistuneen, koska kyllä nyt yöt menevät paremmin kuin ennen tätä unikoulua. Paluusta entiseen en unelmoi, vaan katse kohti tulevaa.

Minusta tulee isona...

hammaslääkäri. Se on ehdottomasti Alvan suosikkiammatti. Jokaisen suuta on kiva vääntää auki ja tutkia hampaita. Sormet työnnetään suuhun, yritetään metsästää kieltä, ottaa kiinni ja vetää hampaita pois ja viimeisenä, jos muut ei onnistu, työnnetään terävät kynnet kielen alle tai raavitaan ikeniä.

parturi-kampaaja. Saksia Alva ei vielä osaa käyttää, mutta hiuksethan lyhenee vetämälläkin. Alva ei voi vastustaa kiusausta vähän vetää hiuksista, jos ne erehtyvät tulemaan näppituntumaan. Veto on jo sen verran kova, että hiuksia lähtee ihan tukoittain tai sitten hän yrittää tehdä muillekin samaa kampausta kuin hänellä itsellä on. Kalju rules!

ihotautilääkäri. Äidin iholla olevia luomia on jännittävä raapia ja yrittää kiskoa irti.

nokikolari. "Uunin piippuun katoaa. Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää." Uuni on vastustamaton ja varsinkin lattian rajassa oleva pellin kahvaa on pakko päästä vähän hiplaamaan, vaikka äiti yrittääkin olla kärppänä kieltämässä ja siirtämässä Alva turvallisemmille vesille. Tällä hetkellä kaikki ylöspäin yrittäminen on myös mieleen, vaikka siis seisomaan ei onneksi vielä ole hinku.

siivooja. Kun Iskä imuroi ja pesee lattiaa, on Alva tiiviisti touhussa mukana. Imurin ääni ei säikytä, muuta kuin silloin kun Alva itse vahingossa onnistuu säätämään sitä imurista kovemmaksi tai hiljemmaksi. Lattiapesintä on kiva jahdata ja sitä pitäisi päästä vähän imemään, mutta onneksi Iskä on vielä vienyt pidemmän korren ja saanut pitää pesimen itsellään.

tutkimusmatkailija. Keittiön pöydän alle, sohvan taakse, eteisen kenkätelineelle, ulkoeteiseen jne. Koti on jänniä ja tutkimattomia paikkoja täynnä. Onneksi rappuset on saanut olla vielä rauhassa.

sanomalehden latoja. Sanomalehden artikkelit taitavat olla Alvasta väärässä järjestyksessä, sillä sanomalehti ei kauaa hänen käsissään vanhene, kun jo artikkelit on revitty irti sivusta ja levitelty pitkin lattia. Osa kosteita ja suurin osa tulossa kosteiksi, jos niitä ei vanhemmat ehdi ajoissa kerätä talteen. Muuten niitä saa olla kaivamassa Alvan kitalaesta.

Unikoulusta: Yöllä herättiin puoli yhdeltä, neljän pintaan ja seitsemän aikaan. Tutti suuhun ja se oli siinä. Herätysten määrässä ei siis radikaalia vähennystä, mutta enää ei sentään tarvi roikkua tuttipullon kanssa pinnasängyn laidalla varttitolkulla. Edistystä siis. Kunnes huomenna menee taas huonommin, kun nyt vähän kehaisin....

Osa V

Alva heräsi kello 00:30. Tutti suuhun ja unten maille. Herätys kello 07 ja silloin nukahtaminen oli vähän vaikeampaa. Ehkä jano vaivasi, kun uni tuli heti vesitilkan juomisen jälkeen. Herätys kello 08 ja vanhempien väliin nukkumaan vielä reiluksi tunniksi.

Viime yöstä ei siis voi enää valittaa. Kun näinkin jatkossa mentäisiin. Eilen Alva nukkui tosi hyvät kolmen tunnin päikkärit aamupäivällä ja iltapäivälläkin vielä tunteroisen. Nukkumaan vein totutusti ysin jälkeen ja puoli kymmeneltä oli jo Alvan silmät kiinni ja neiti tyytyväisesti unessa. Tänään on menty samaa kaavaa. Toivottavasti yökin menee yhtä hyvin.

Oon jo ihan kyllästynyt kirjaamaan näitä yön heräämisiä, mutta pian on viikko täynnä ja sitten saa tämä sarja päättyä.

Osa IV

Viime yönä sitten herättiin x+1 kertaa. Tai oikeastaan vain neljä kertaa, yhdeltä, kahdelta, kolmelta ja neljältä. Viideltä neiti taisi viimein nukahtaa ja saatiin nukkua puoli ysiin asti. Sen yön pisin unipätkä tulikin viime tipassa ja tarpeeseen.

Maitoa ei enää juoda. Vettä meni tuossa viimeisessä nukutuksessa, mutta muuten sitä ei tarvittu. Onkohan ne nyt hampaat, jotka pätkivät unen, vai missä vika?

Osa III

Yöllä herätys kello yhden aikaan. Tutti suuhun ja unten maille.

Toinen herätys oli siinä vähän vaille viisi ja silloin uni ei niin vain tullutkaan enää silmään. Otettiin Alva sitten meidän vanhempien väliin siinä lähellä kuutta ja tällä järjestelyllä nukuttiin yhdeksään asti.

Maitoa ei ole nyt juotu pariin yöhön ja viimeistään nyt olen kyllä vakuuttunut, ettei Alva sitä enää ravinnon vuoksi ole juonut, vaan kyseessä on ollut tapa. Uskon, että vieläkin hän helpoiten nukahtaisi maidon juonnilla, mutta yritetään nyt viikko sinnitellä näin ja katsotaan mihin tilanne kehittyy.

Vesilinja

Viime yö meni täysin vesilinjalla. Huuto ei yltynyt ja pitkittinyt niin, että olisi tarvinnut turvautua maitoon. Ensimmäinen herätys oli 00:50 ja muutaman hyssyttelyn ja veden tarjoamisen jälkeen, jatkettiin kaikki nukkumista noin puoli kahden aikaan.

Toinen herätys oli siinä viiden nurkissa, mutta silloin riitti vain yksi nukutusyritys pullolla ja tutilla. Seitsemän nurkissa Alva huuteli kolmannen kerran, mutta silloin sammahti ilman, että edes tarjoin tuttipulloa. Koko perhe nukkui puolikymmeneen ja sitten vain "pirteinä" ylös. Vaikka aamulla olo oli aika pöllämystynyt, niin saihan tuossa kuitenkin aika monta tuntia nukkua, joten ei tää ihan pohjat ollut, tämäkään yö.

Tänään tein taas erilaisia soseita pakastimen täyteen. Oiskohan tullut reilu parikymmentä purkkia ruokaa, joista muutama oli sellaisia isompia purkkeja. Tosin meillä on tällä hetkellä mennyt ruokaa tavallista niukemmin, joten ihan kokonaista pientäkään purkkia ei nyt mene. Tai siis menee, jos se on herkkusosetta, mutta tavallista ruokaa ei niin paljoa uppoa. Ja puuro on lähes myrkkyä. Sitä menee ehkä vain puolet aikaisemmasta määrästä.

Unirytmi meillä on tällä hetkellä tällainen: herätään siinä puoli yhdeksän- yhdeksän aikaan. Ensimmäisille päikkäreille nukahdetaan vähän ennen puolta kahtatoista ja niistä nautitaan lähes kaksi tuntia. Toiset päikkärit ovat neljältä ja ne kestävät noin tunnin, joskus jopa puoli kuuteen. Sitten kukutaankin hereillä yöunille saakka. Yöunille mennään siinä ysin jälkeen, mutta harvoin nukkumatti tulee heti, vaan vasta lähempänä kymmentä. Yöunta siis noin 11 tuntia ja päikkäreitä noin 3. Yhteensä siis 14 tuntia unta.

Yökuulumisia

Alva nukahti tyypilliseen tapaan vähän ennen kymmentä. Tällä kertaa tosin aikamoisen äänikonsertin kanssa. Huutelua jatkettiin ihan nukahtamiseen asti, eikä mikään tuntunut auttavan. Istuin vieressä ja taputin, heijasin, käänsin selälleen, annoin tuttia, otin syliin, lauloin jne. Viimein Alva kuitenkin nukahti ja vielä tutti suussa.

Ensimmäinen herätys oli kaksikymmentä vaille yksi. Annoin suunnitelman mukaisesti vettä pullosta ja hyvin se maistui. Ei tosin kauaa, kun sitten imeminen loppui ja vauva nukahti. Pullosta oli lähetenyt noin 40 milliä ja mä kiipesin takaisin sänkyyn. Kello oli lähes yksi. 1:05 alkoi huuto uudelleen. Annoin saman tuttipullon suuhun ja taas vettä maistui. Lyhyeksi jäi tämäkin ruokailu ja pulloon jäi vielä tippa. Taputtelin vähän ja käänsin hänet selälleen ja Alva nukahti.

1:25 alkoi huuto taas. Tällä kertaa ei vesi maistunut, vaan heti könkättiin kontalleen ja itku jatkui. Kävin hakemassa maitoa pulloon ja annoin sitä. Alkoikin kova imu. Ilman taukoja Alva imi hanakasti maitoa. Kun tuli ensimmäinen tauko vaihdoin nopeasti tuttipullon takaisin vesipulloon. Se ei paljoa maistunut ja taas tuli nukkumatti. Maitoa meni hetkessä noin desi. Palasin sänkyyn vähän vaille kaksi.

Ehdin olla sängyssä noin 30 sekunttia, kun taas alkoi huutelu. Palasin pinnasängyn viereen tyynnyttelemään Alvaa ja onnistuin saamaan hänet nukahtamaan tutti suussa. Palasin taas sänkyyn. Kello oli kaksi. Pari minuuttia ja taas Alva heräsi. Nousin ylös, mutta nyt huuto lakkasi jo ennen kuin ehdin tehdä mitään. Seisoin pinnasängyn vieressä ja mietin palatako sänkyyn vai ollako tässä. Menin sänkyyn. Odotin seuraavaa heräämistä, enkä osannut nukkua. Vartti kului eikä huutoa kuulunut. Nukahdin.

Alva äänteli ja kääntyili sängyssään ainakin puoli seitsemän jälkeen, kun Iskä oli noussut töihin. Puhinaa kuului myös kahdeksalta, mutta onneksi unta riitti vielä yhdeksään asti. Sitten noustiin. Toista herätystä ei siten tänä yönä ollut.

Yö meni siis ihan hyvin. Herätyksiä oli vain yksi ja vaikka se olikin melko pitkä, niin sain kuitenkin pitkän unipätkänkin. Pidemmän kuin moniin viikkoihin. Iskä parka tosin joutui nousemaan aikaisin, joten hänen unensa jäi taas aika lyhyeksi. Toivottavasti parannusta on hänelläkin odottettavissa.

Unikoulua

Viime yönä Alva joi maitoa taas lähes koko vuorokausitarpeensa verran ja unet jäi aika katkonaisiksi. Tänä aamuna sitten vahvistui ajatus siitä, että tuttipullosta on vähitellen päästävä eroon. Alva on niin täysin oppinut nukahtamaan tuttipullo suussa, että jokaisen heräämisen jälkeen huudetaan tuttipulloa suuhun. Viime yönä kokeilin, että mitä tapahtuu kun maidon sijasta annankin vettä. Maistuukohan se ollenkaan... ja maistuihan se lähes koko pullollinen juotiin, mutta herääminen oli jo tainnut niin totaalisesti tapahtua, että juominen oli katkonaista ja lopulta uni tuli äidin kainalossa.

Yösyömisiä on nyt vakiintuneesti ollut 3-4 kertaa ja mitään vähenemisen merkkejä ei ole näköpiirissä. Ihan vauvana Alva oli kuukauden (kesä-heinäkuu) syömättä öisin, mutta sitten se jostakin syystä alkoi uudelleen. Ja huonompaan suuntaan ollaan menty. Tuskin se on enää mitään ruuan tarvetta, vaan ihan vain tottumus. Jatkossa olisi siis tarkoituksena aloittaa unikoulu. Ensin ajattelin aloittaa kevyesti ja tarjota yöllä heräävälle vauvalle vettä. Keitän veden varmuuden vuoksi ja laitan sitä desin verran kolmeen tuttipulloon. Toivottavasti ihan se kaikki ei mene, mutta lisää en ainakaan aio - päivällä on hyvä uhota - antaa. Samalla toivon tämän auttavan siihen, että aamupala alkaisi taas maistua. Nyt on puuro ollut ihan pannassa ja aamulla ei tietenkään ole minkään maailman nälkä. Menee nukkumaan lähes ilman syömistä ja jos käy niin kuin eilenkin, että nukkuu kolmen tunnin päikkärit, niin ensimmäinen kunnon ruoka on vasta siinä kolmen nurkilla ja se on ihan liian myöhään. Sentään kolme kunnon ruokaa pitäisi syödä.

Jos tämä vesilinja ei vähennä tuttipullon tarvetta ensi viikon alkuun mennessä, kuten luulen käyvän, niin sitten ensi viikolla alkaa kova koulu. Tuttipulloa ei tule ja tarjolla on vain tassuttelua (joka tosin on iltaisinkin toiminut varsin kehnosti). Mies jää tuolloin isyyskuukaudelle, joten hän auttaa vuorostaan yösyötöissä. Tassuttelun ongelmana on meillä ollut se, että pääsääntöisesti Alva nukahtaa selälleen, jolloin käden pitäminen selän päällä ei tule kysymykseenkään. Joskus hän kyllä hakee unta vatsallaan, mutta tällöin hän heiluu kontallaan ja nousee ylös pinnasängyn reunalle roikkumaan, että käsi ei siinä selässä paljon vaikuta. Käsi liikkuu koko ajan kun Alva sängyssä möngertää. Täytynee yrittää pitää kättä vähän raskaammin paikallaan, mutta se ei oikein multa onnistu.

Nyt parina iltana olen ottanut uuden tyylin myös nukutukseen. En enää istu sängyn vieressä, vaan luen lehteä omassa sängyssä ihan pinnasängyn lähellä. Eilen illalla Alva jopa nukahti itsenäisesti siten, ettei edes viime hetkellä kaivannut minua viereen istumaan. Oliko onnenkantamoinen vai jotain muuta, selvinnee lähipäivinä. Tietenkin voisihan sitä lähteä kokonaan pois huoneesta, mutta taidetaan edetä askel kerrallaan.

Oon ostanut tuttipulloon pari nokkamukipäätä. Voisikohan tuttipullon korvata kokonaan jo nokkamukilla? Onkohan vauvalla vielä imemisen tarvetta. Alvalla tämä tarve ei ole koskaan tainnut olla kovin vahva, kun rinnan imeminen ei onnistunut, tutti ei kelpaa eikä peukkukaan ole mitenkään lyönyt itseään läpi. No ehkä pysytään vielä jonkin aikaa tuttipullossa ja harjoittellaan vain tuota nokkamukin käyttöä. Vesilasista juominenkin tosin onnistuu aika mukavasti.

Marraskuun saldo

Joulukuu alkaa jo huomenna. Yllättävän nopeasti tämä kuukausi on vierähtänyt, vaikka synkkää, mustaa ja sateistakin on ollut.

Tässä kuussa on Alva ottanut suuren askeleen ja maailmanvalloitus on alkanut. Vauvasta on tullut tutkimusmatkailija. Lattialta on heti nostettava sinne pudonneet tai sieltä löytyvät tavarat, roskat jne, jollei halua koukkia niitä Alvan suusta. Konttaus on vajaassa kahdessa viikossa kehittynyt lähes täydelliseksi, enää vain kynnykset haittaavat matkantekoa, mutta pysyypähän Alva sentään yhdessä huoneessa.

Konttauksen oppimisen myötä myös istuminen on vahvistunut. Istumaan meno ei enää ole mikään temppu, vaan se onnistuu sujuvasti ilman suurempia ponnistuksia. Uusinta uutta on nyt polviseisontaan nousu. Alva pyrkii nousemaan seinää, laatikoita, kaappeja, tuolinjalkoja, housunlahkeita jne. pitkin ylös ja keikkuu siinä sitten ylös alas. Yleensä keikkuminen ei kestä kauaa, kun sitten jo tasapaino häviää ja Alva muksahtaa nurin. Nyt joutuukin häntä seuraamaan ja suojaamaan, ettei ihan suorin vartaloin kaadu kovalle lattialle. Kaikkia muksahduksia ei voi välttää, mutta aika usein Alva hallitsee alastulon edes kohtuullisesti. Pinnasängyssä nousuharjoitukset ovat illan huvi, joten sänky on nyt vuorattu pehmeillä peitoilla isompien kolahdusten ehkäisemiseksi.

Sunnuntaina otin esiin potan ja sitä kokeiltiin pari kertaa. Toisella kertaa loroparkkiin lorahtikin jotain, mutta tänään on vähän pottatreenaus jäänyt. Loroparkki on tuossa kuitenkin hollilla, joten välillä voi Alvan sinne nostaa. Oppiipahan edes sen, miten siinä kuuluu olla, eikä pelkää sitä, vaikka tuskin sillä kuivaksi oppimiseen vielä on mitään merkitystä.

Kävelytuoliakin on viikon sisällä kokeiltu. Siinä on mukava keikutella ja painella "kojetaulun" nappuloita, tööttiä ja vaihdekeppiä. Varsinainen kävely on tois arvoista. Tiedän, ettei tuo laite ole mitenkään suositelta, mutta en usko että siitä on juurikaan haittaa Alvan kehitykselle, kun ei siinä kuitenkaan pitkiä aikoja vietä.

Syömisen suhteen en ole ollut enää kovin tarkka, vaan Alva saa jo monipuolisempaa ruokaa, eikä ole allergioita tullut. Liharuokaa uppoaa kahdesti päivässä, jotta yösyöminen vähentyisi, mutta ei taida tämä neuvolan keino toimia. Yöllä syödään vielä ja useampia kertoja. Päivällä syöttötuoli on syrjäyttänyt sitterin jo lähes kokonaan.

Tällä hetkellä parhaita leikkikaluja ovat paperit ja muovit, jotka rapisevat. Ehkä parasta on kuitenkin talouspaperi, jota on kiva natustaa. Mistähän Alva aina sitä löytääkin, kun ei meillä sitä ihan lattialle kylvetä. Lelutkin ovat mielenkiintoisia ja erityisesti Hello Kitty on pop ja sitä on mukava halita (ja syödä samalla Hello Kittyn hiuskoristetta). Tutti ei vieläkään maistu ja voi olla, että sen opettamisessa ei pian ole mitään järkeä, kun kohta siitä pitäisi sitten taas vierottaa.

Tässä taas tämän kuukaudet uudet taidot ja nyt kohti joulukuuta.

Kirje joulupukille

Hyvä joulupukki!

Kirjoitan nyt sinulle ensimmäistä kertaa, koska synnyin vasta viime joulun jälkeen. Äiti kertoi, että tulet meille kylään jouluaattona, joten näemme siellä sitten ensimmäistä kertaa. Toivottavasti tunnistat minut tonttujen kertomusten perusteella.

Olen ollut hyvin kiltti tyttö. Ruoka maistuu ja hymy on aina herkässä. En ole koskaan pahalla tuulella tai tottelematon. Pidän polvella keikkumisesta, vedestä niin juotuna kuin pulikoitunakin sekä syöttötuolissa istumisesta ja pöydän taputtamisesta. Näitä toivon ensi vuodeksi paljon lisää. Toivon ensi vuodeksi myös lisää liikkumistaitoja. Olisi mukavaa osata nousta seisomaan pöytää tai sohvaa vasten. Myös pinnasängyn reunoja vasten seisominen kiinnostaa. Kynnyksiä voisit myös alentaa, jotta niiden ylittäminen olisi vähän helpompaa.

Lelukuvastoja on posti kantanut meille kotiin ja äiti on antanut minun tutustua niihin. Olen lukenut nämä kuvastot hyvin perinpohjin. Maistanut jokaista sivua ja pehmittänyt niitä suussa. Joitakin palojakin olen niistä onnistunut natustamaan. Lelukuvastoja toivoisinkin lahjaksi lisää. Ehkä myös pakettien käärepaperi on minun mieleeni. Saisikohan niitä vielä eri makuina...

Nähdään sitten aattona.

Alva

Kaupunkilomalla

Alva oli ensimmäisen kerran kaupunkilomalla Helsingissä. Lähdimme Turkuun tiistaina ja sieltä suuntasimme keskiviikkona kohti Helsinkiä. Takaisin kotiin tultiin tänään, perjantaina. Matka meni enemmän kuin hyvin.

Keskiviikkona lähdimme ennen puolta päivää ajamaan omalla autolla kohti pääkaupunkia. Minä ajoin ja Mummi piti takapenkillä seuraa Alvalle. Alva nukkui matkalla lähdes tunnin, joten hereillä hän oli vähän yli puolet matkasta. Matka oli kuitenkin juuri sopivan pituinen, joten kyllästymistä ei ollut havaittavissa.

Kotiuduimme hotelliin Mummin avustuksella. Alva söi hyvällä ruokahalulla lounaan huoneessa ja sitten suuntasimme aikuisten lounaalle Stokkalle. Siellä oli todella lapsiystävälliset lounastilat, hyvät syöttötuolit, mikro lasten ruokien lämmitykseen jne. Oikea vaunukansan mekka. Mummi lähti iltasella takaisin kotiin ja Iskä tuli illalla meidän kanssa nauttimaan hotellielämän ihanuuksista.

Alva nukkui yöt hotellissa ihan kohtuullisesti. Olisiko ollut kolmen ruokailun öitä molemmat, mutta se annettakoon anteeksi, kun oltiin sentään ihan vieraassa paikassa. Matkalla ruoka maistui vähintään kohtuullisesti, mutta yksiäkään yli tunnin päikkäreitä ei ollut. Kaksilla päikkäreillä mentiin kaikki päivät, joten hyvin Alva sinnitteli väsymyksestä huolimatta. Kolmannet päikkärit eivät vain kuulu enää Alvan päiväohjelmaan, vaikka vanhemmat olisi ne toivottaneet tervetulleiksi matkan kunniaksi.

Hotellihuone taisi olla mitä paras konttausharjoituspaikka. Kaikki tavarat ja mielenkiintoiset kohteet olivat niin lähellä, että Alva mielellään lähti niitä tavoittamaan, eikä tyytynyt vain muutaman konttausaskeleen matkoihin. Vessan kynnys tosin jäi valloittamatta. Nyt konttaus sujuu jo todella mallikkasti ja kahden metrin matka ei enää päätä huimaa, vaan siihen lähdetään päättäväisellä rohkeudella.

Kotimatka olikin sitten vähän pidempi. Matkaa vei lähes neljä tuntia, koska pysähdyimme kauppaan. Alva nukkui tällä kertaa vain reilun puoli tuntia, mutta vasta viimeisen tunnin aikana alkoi kuulua kyllästymisen ääniä, jotka johtuivat varmaan osittain myös väsymyksestä. Kotona Alva nukahtikin syliini kolmansille päikkäreille, mutta vain kymmeneksi minuutiksi. Nyt pinnasängystä kuuluu väsynyttä vauvan ääntelyä, kun Iskä on häntä nukuttamassa.

Matkailu avartaa, mutta myös väsyttää. Taitaa koko perhe kaivata kunnon unta tänä yönä.

Kontataan

Alva oppi tänään konttamaan. Keittiön oven pielessä oli ruokakassi houkuttelevasti esillä. Alva kohdisti siihen tiukan katseen ja lähti päättäväisesti sitä kohden. Alkuasento oli hyvin hallussa, mutta sitten käsien ja jalkojen työskentely oli varsin hatarannäköistä, mutta konttauksen alkeet oli hallussa. Vaappuvasti Alva sitten eteni sen puoli metriä, joka hänellä oli kassiin matkaa ja pienessä hetkessä hän oli päässyt niin lähelle kassia, että käsi ulottui siihen. Taisi olla todella hyvä tunne, kun oli itse päässyt eteenpäin.

Myöhemmin sitten konttausta treenattiin vielä olohuoneen matolla ja siinä edettiin useampia kertoja noin puolen metrin matka. Horjuvasti ehkä, mutta selvästi kuitenkin kontaten. Ei ollut sitten ryömiminen meidän Alvan juttu, kun heti piti alkaa vain konttaamaan.

Nyt onkin sitten meidän vanhempien aika alkaa inventoimaan meidän kodin vaara paikkoja. Käsityökori ylös, kuuman uunin ympärille jokin este, portaisiin portti ja varmaan useita pienempiä vaaran paikkoja tulee eteen. Eipä parane enää mitään jättää Alvan hollille.

Ja Elämä Avartuu...

Hipp, hipp, hurraa!

Vihdoinkin vauvapöperöä mun makuun. Ostin jo jokin aika sitten muutaman purkin Hipp-merkkistä lastenruokaa, mutta jotenkin niiden kokeilu vain jäi ja jäi. Nyt ostin niitä taas lisää (joku on lastenvaatefriikki, mutta muhun iskee kaikki ihanat purkit ja lastenruokapurkkeja on kaksi keittiön laatikkoa täynnä. Varaa siis on mistä valita, vaikka kaupat menisi kuukausiksi lakkoon) ja muutamia makuja on nyt kokeilu. Ja hyvällä menestyksellä.

Ensin, ehkä noin viikko sitten, kokeiltiin Penne pastaa, tomaattia ja kesäkurpitsaa. Se oli jopa sen makuista, että mäkin voisin sitä melkein syödä. Ei siis tehnyt yhtään pahaa maistaa tuota sosetta ja tarkistaa sen lämpötilaa. Tänään kokeiltiin Riisi-vihannessosetta ja kanaa ja se oli ihan huippu juttu. Kaikki aikaisemmat lihasosevalmisteet on haisseet suoraan sanottuna siltä itseltään. En oo itse niitä voinut maistaa ollenkaan, kun niistä leviävä haju on niin järkyttävä. Eipä ole siten tehnyt juurikaan mieli antaa sellaista mönjää vauvalle. Mutta tämä Hipp-herkku ei haissut mitenkään pahalle, ei ehkä kovinkaan hyvällekään, mutta ei siis mitenkään vastenmieliselle. Makukin oli ihan ok. Ehkä en itse pystyisi koko purkkia syömään, mutta voisi sitä jonkun lusikallisen sentään syödä.

Ekstraa näissä tuotteissa on tietenkin vielä tuo luomu. Oonkin ollut vähän yllättynyt, miten vähän vauvoille on noita luomuja. Erityisesti vastike voisi hyvin olla luomua ja siitä voisi pyytää vielä aika kovaa hintaakin, koska ne äidit, jotka ostavat vastiketta kokevat siitä varmaan sen verran huonoa omaa tuntoa, että olisivat varmaankin valmiita maksamaan aika maltaita, jos vastike olisi luomua ja siten vähän parempaa lapselle. Mä ainakin olisin ollut.

Tarkoituksena ei tosin jatkossakaan ole antaa Alvalle vain kaupallisia ruokia, vaan oma tekoiset ovat kuitenkin musta parhaita ja ne uppoaa Alvallekin parhaiten. Viikonloppuna tein pakastimeen jauheliha-kasvissosetta ja broileririsottoa Kalsarilaatikosta löytämäni ohjeen mukaan. Jauhelihasose meni ihan mukisematta, mutta broileririsotto taisi olla enemmän Alvan mieleen. Täytynee piakkoin tehdä lisää ruokia pakkaseen, jotta ei ruokavaliosta tulisi liian yksipuolinen. Pakastin on tosin aivan täynnä, joten sitä pitää koko perheen vähitellen tyhjentää. Monipuolistaminen hoidettaneen jatkossa jonkin aikaa noilla Hipp-tuotteilla.

Tänä aamuna alkoi Elovena-puurokin vihdoinkin maistua. Tein melko pienen annoksen, mutta kerrankin se meni kaikki, eikä tarvinnut heittää mitään roskiin. Hyvä, että vähitellen päästään noista vauvapuuroista eroon ja Alva alkaa syömään "kunnon" puuroa.

Istua nököttää

Tänään aamupäivällä Alva oppi istumaan menemisen jalon taidon. Se näytää niin isolta tytöltä, kun se istua nököttää leikkimatollaan ja katsoo maailmaa ihan uudesta perspektiivistä. Pois pääsy olikin vähän kinkkistä, mutta sekin onnistui ja vielä ilman, että tarvitsi heittäytyä selälleen. Voi miten mä rakastankaan tuota meidän vauvaa.

Alvalla on vielä aika vähän kokemusta istumisesta. En ole juurikaan istuttanut häntä lattialla, koska hän viihtyy niin hyvin siellä muutenkin ja sitä syöttötuolia ei siis olla myöskään paljoa käytetty. Nyt tilanne sitten muuttuu. Pitänee aloittaa vakituisesti syöttää tuossa tuolissa, kun istuminen on nyt hyvin hallussa. En tiedä, onko se kuitenkaan vielä niin hyvin hallussa, ettei lattialle tarvitse laittaa tyynyjä tueksi. Toisaalta nyt hän ei ole oppinut siihen, että istualtaan voisi heittäytyä tyynyn päälle. Ehkä jätettään nuo tyynyjen laitot tai toisaalta ehkä niitä nyt voidaan tarvita, mutta ei ehkä enää viikon päästä, jos taidot kehittyvät yhtä nopeasti. Eli siis suomeksi: laittanko tyynyjä vai en, kas siinä pulma...

Huono kokki

Tänään tein Alvalle aamupuuron tavallisesta Elovenasta. Sauvasekottajalla surautin hiutaleet pieneksi. Puoli desiä tätä Elovena-jauhoa lautaselle, desi vettä perään ja ei kun mikroon. Pari kertaa sekoitusta kuumennuksen välissä. Valmiiseen puuroon vähän kylmää maitoa joukkoon ja puolisen purkkia Muksun omenasosetta ja ei kun syömään.

Alva ei oikein erityisemmin pitänyt tästä kokeilusta. Katse oli tiukka ja se kertoi heti, että nyt on äiti sun puurosta tullut klönttistä. Ei ole tänään tainnut onnistua yhtä hyvin kuin aiemmin. Puurosta meni alas ehkä puolet, mutta sitten suu meni tiukaksi viivaksi, eikä enää auennut. No maistuipahan sitten maito paremmin.

Viime yönä tapahtui sellainen ihme, että Alva heräsi uniltaan vasta puoli yhdeltätoista aamulla ja vain kaksi yöherätystä. Jos mä vain olisin nukkunut normaalisti, niin nyt olisi tosi levännyt olo, mutta miksi juuri tänä yönä pyörin sängyssä hereillä lähes kolme tuntia. Onneksi sitten aamulla sai levätä vähän kauemmin.

Haluu istumaan, haluu

Tällä viikolla Alva on ahkerasti harjoitellut istumaan menoa. Hän keikkuu ensin kontallaan ja laskee sitten takapuolensa lattiaan ja yrittää siitä kääntyä istumaan. Vielä istumaan meno ei täysin onnistu, vaan Alva istuu paremminkin toisen reitensä päällä.

Lattialla istuminenkaan ei vielä täysin yksin onnistu. Jonkin aikaa Alva pysyy istumassa, mutta sitten painovoima vie väkisin sivulle tai taakse päin. Onneksi useimmiten melko hallitusti, mutta taustalla on hyvä olla jonkun varmistamassa varmistamassa.

Tänään Alva tutki innokkaasti postin tuomaa lelukuvastoa. Jos joulupukille lähetettävään kirjeeseen luetellaan kaikki lelut, joita Alva kuvastossa maisteli, niin kuvastosta ei taida montaakaan ei-kiinnostavaa lelua olla. Kuvaston lisäksi kaikki käsiin osuva menee tällä hetkellä suuhun ja jos käsillä ei ole mitään, niin sitten syödään sormia, kämmentä, koko kättä, paidan kaulusta, hihaa, housuja, lahjetta, sukkaa jne. Taitaa niitä hampaita olla sittenkin tulossa, ainakin vuoden sisään.

Ruokavalion laajennusta

Tarkoituksena olisi nyt seuraavaan neuvolakäyntiin mennessä, joka on siis tammikuussa, saada vähän tuota Alvan ruokavaliota laajemmaksi. Mä oon aika vähitellen lisännyt uusia makuja ja lähes vieläkin pystyn luettelemaan ne ruoka-aineet, joita Alva on syönyt. Tarkoituksena olisi tehdä jatkossakin ainakin joitakin ruokia itse, mutta pitää siinä sivussa nuo ostetut herkutkin mukana. Tosin hedelmä- ja jälkkäriruokia en ole juurikaan tehnyt.

Tällä hetkellä Alvan ruokavalio koostuu näistä ruoka-aineista:
peruna, porkkana, parsa. Nämä kolme on siis todella suosittuja. Mulla on pakkasessa porkkana- ja parsasosetta. Sitten vain keitän perunan ja lisään näitä pakastesoseita joukkoon. Tää on ollut mulle helppoa, joten siksi tätä on tullut annettua aika paljon. Myös kukkakaalia on soseena pakkasessa, joten sitäkin on välillä tullut annettua.

Nyt oon tehnyt peruna-porkkana-maissi-kukkakaali -sosetta pakkaseen ja pakastanut sen pilttipurkkeihin. Oiskohan niitä purkkeja tullut lähemmäs viisitoista. Soseeseen tuli vähän turhan paljon maissia, joten maissi maistuu tässä tosi vahvasti. Tarkoituksena olisi tähän soseeseen lisätä lihaa joukkoon, mutta vielä en ole saanut tehtyä lihasosetta. Broileria ja naudan lihaa olisi tarkoitus ensin soseuttaa.

Pakkaseen on soseuttanut myös yhden bataatin. Sen pakastin jääpalakuutiomuotteihin. Tämä on ollut tosi hyvä erityisesti silloin, kun tuntuu, että Alvalla on niin kova nälkä, että perunan keittämiseen ei ole aikaa. Yleensä siis silloin, kun ollaan oltu jossakin poissa kotoa ja ruokaa pitäisi saada heti, kun kotiin tullaan. Myös silloin, kun Iskä on ruokavastuussa, niin nämä on ollut helppoja. Nyt nää bataattikuutiot taitaa olla aika vähissä, joten tätä pitänee tehdä lisää.

Liharuoat ollaan aloiteltu kaupan soseilla, jotka haisevat ihan kamalille. Niitä ei oikein ole kiva antaa Alvalle, joten siksi näitä voisi vähitellen alkaa tekemään itse. Maistettu ollaan siis broileria peruna-porkkana soseessa, pikku farmarinherkkua, jossa oli naudan lihaa ja palsternakkaa sekä riisiä ja broileria. Mitenkään erityisen hyvin ei nämä ole uponneet, mutta maistuvat kumminkin. Ihan koko purkillista ei hyvällä ruokahalulla mene, mutta jälkkäriä kyllä tämän jälkeen vielä menee lähes se toinen purkillinen.

Lämpimän ruuan olen siis päivittäin pyrkinyt tekemään itse ja tarkoituksena on ollut, että tekisin mahdollisimman pitkälle ruoat luomusta. Tämä on aika tavalla rajoittanut tuota ruokavaliota, vaikka näin ei ole ollut tarkoitus käydä. Paikallisesta kaupasta ei vaan niin laajasti saa noita luomuelintarvikkeita. Oon kyllä ottanut selvää, että tuossa jonkin matkan päässä on luomupuutarha, josta voisi suoraan tilalta ostaa luomutuotteita. Sinne siis on matkan tarkoitus joku päivä suunnata. Jos saisi sieltä vähän laajemmin ja tuoreempaa luomua.

Peruna, jota Alva syö, ei virallisesti ole luomua. Se on kuitenkin omassa pellossa kasvanut ilman lannoitteita ja torjunta-aineita. Tässä pellon osassa ei ole vuosiin käytetty näitä aineita, joten sen puolesta kyseessä on luomutuote, vaikka virallista tunnustusta tällä ei ole. Ainakin itse tietää, mistä nämä perunat on lähtöisin. Kaupasta olen sitten saanut helpolla porkkana, parsaa ja kukkakaalia. Taitaa siellä olla vielä paprikaakin, mutta jotenkin siihen en ole vielä tarttunut.

Luomulihan saanti onkin sitten jo vähän ongelmallisempi. Tosin tätä varmaan saisi Turusta jostakin, mutta vielä en ole ottanut siitä selvää. Meillä on tällä hetkellä pakastin piukassa, kun siellä on paljon hirvenlihaa. Tämä olisi tavallaan "luomua", mutta uskaltaakohan sitä vauvalle antaa. Onkohan se liian rajua? Olisi pitänyt neuvolasta kysyä, mutta unohtui.

Hedelmäsoseita onkin sitten syöty jo aika tavalla laajemmin: omena, persikka, päärynä, vadelma, luumu, ruusunmarja, mustikka, puolukka ja jogurttia. Nämä nyt siis ainakin ja ehkä vielä jotain muutakin. Banaania tosin ei olla vielä syöty, vaikka se on ollut ruokalistalla jo jonkin aikaa (lue kaupan purkki ollut kaapissa jo ties kuinka kauan.)

Nyt olen myös alkanut ostamaan noita Hipp-tuotteita, jotka ovat luomua. Tosin niitä ei ole vielä juurikaan maisteltu, vasta jogurttia. Niissä on vain aika paljon sellaisia ruoka-aineita, joita Alva ei ole vielä maistanut. Toisaalta Alva ei ole osoittanut taipumusta mihinkään allergiaan, joten voisihan sitä vaan reippaasti kokeilla ja vähentää kokeiluja vasta sitten, jos ongelmia ilmenee.

Terveenä neuvolassa

Possupiikki ei meillä aiheuttanut lämmön nousua tai muuta tramaattista oiretta. Iltaunille nukahdettiin tosin jo tasan yhdeksältä ja vielä minun syliini. Syliin nukahtamisesta ei meillä ole tainnut viimeiseen kuukauteen tapahtua kertaakaan. Onnistuin vielä kantamaan hänet yläkertaan omaan sänkyyn ilman, että hän juurikaan siihen havahtui. Ihan rättipoikki siis oltiin.

Aamulla Alva heräsi vasta puoli kymmeneltä. Joten tässäkin päässä tuli lähes puolitoista tuntia pidemmät unet kuin normaalisti. Toisaalta yöllä sitten kyllä vähän heräiltiin normaalia enemmän. Maitoa vaadittiin kolmesti ja muutakin yöllistä ähinää sängystä kuului.

Aamun rutiinitkin meni meillä sitten kaikki uusiksi, kun unet maistui meille molemmille puoli kymmeneen asti. Aamupalan ja aamutouhujen jälkeen olikin jo aika lähteä neuvolaan, vaikka Alva olisi kyllä mielellään mennyt päikkäreille.

Neuvolassa mitattiin aluksi painot ja pituudet. Mittaa oli tullut vain sentti kuukaudessa. Tuntui aika vähältä edelliseen lähes neljään senttiin. Kuulemma on kuitenkin ihan normaalia ja plussakäyrällä mennään vahvasti. Painoa oli tullut reilu 400g ja se on kuulemma juuri optimaalinen. Missin mitoissa siis mennään ja hyvä niin.

Ruokailusta puhuttiin jonkin verran. Ruokavalion laajennus jatkuu. Nyt voisi vähitellen ottaa mukaan myös kalaa ja kananmunaa. Puolivuotias ei kuulemma enää myöskään oikeastaan tarvitsisi yösyöttöjä ja varsinkaan meidän Alva, kun päivällä ruoka uppoaa tosi hyvin. Neuvoksi yösyömisen vähentämiseksi voisi antaa ensimmäisellä syötöllä vettä, kun tutista ei meillä ole mitään hyötyä. Syöttöjen väheneminen yhteen otettaisiin tässä perheessä ilolla vastaan, mutta mitenhän siinä mahtaa käydä.

Sain myös neuvolasta esitteitä ja kirjallisia ohjeita vauvan kehityksestä ja liikkumisesta. Alva on neuvolan tädinkin mielestä aktiivinen. Kuulemma hän osaa jo hyvin istua ja syöttötuolissa voi jo ihan hyvin syöttää. Alva näytti, miten hienosti hän osaa mennä konttausasentoon ja keinua siinä. Myös inkkarihuuto esitettiin ja muitakin ääninäytteitä annettiin.

Neuvolassa meni yli puolituntia ja sitten suunnattiin kotiin, jossa syötiin pilttipurkillinen omatekoista kasvissosetta ja vähän maitoa päälle. Sitten silmät alkoivat lurpsahdella siihen malliin, että äkkiä vauva vaunuihin ja pihalle nukkumaan. Toivottavasti nyt uni maistuu pitkään, niin hän jaksaa sitten taas illalla touhuta.

Piikkiä, piikkiä

Vein tänään Alvan neuvolaan possupiikille. Neuvolan täti neuvoi viime viikolla tulemaan aika myöhään. Aamusta on kovin ruuhka. Hän lupasi piikittää kaikki, jotka paikalle ehtivät ennen kahta, joten kannattaisi tulla vasta siinä vähän ennen kahta.

Alva heräili päikkäreiltä siinä puoli yhden aikaan. Annoin hänelle pe-pa-po-sosetta ja vähän maitoa. Maito ei oikein maistunut, joten lähdittiin sitten Mummin ja Alvan kanssa rokotettavaksi. Otin Alvalle evääksi kuningatarsosetta ja maitoa. Mukana oli myös vaihtovaahteet, pari vaippaa ja muuta tarpeellista. Ajattelin, että pare olla varustautunut, jos siellä on jonoa. Mietin, että tuskin siellä nyt kuitenkaan ihan mahdotonta ruuhkaa voi olla, vaikka koko kylän kaikki 800 ihmistä olisi hakemassa influessa- ja possurokotusta.

Paikalle kun päästiin, niin tilanne selvisi heti. Pihalla oli neuvolan tädin auton lisäksi vain yksi ylimääräinen auto. Arvelin siis, että meitä ennen on vain yksi ihminen. Tämä arvio oli väärä. Kyseessä oli sairaanhoitajan auto, joten muita piikitettäviä ei paikalla ollut. Pääsin siis Alvan kanssa heti rokotushuoneeseen ja piikki oli tuikattu reiteen melko nopeasti. Mitä nyt vähän ihasteltiin kaikki kolme - sairaanhoitajan ja neuvolatädin kanssa - Alvaa.

Aikaisempina rokotuskertoina Alva ei ole päästänyt ääntäkään, mutta nyt tuli vähän itku. Se meni onneksi pian ohi ja pidin häntä hetken rauhallisesti sylissä, ennen kuin aloin vaatettamaan häntä. Kyselin ohjetta illaksi. Neuvolatäti neuvoi antamaan Buranaa, jos kuumee nousee illalla korkeaksi. Kuulemma kuumeen voi antaa nousta tuohon 38,5 asteeseen, ennen kuin kuumetta kannattaa alkaa alentamaan lääkkeellä. Panadolia ei saisi antaa. Iskä siis sai määräyksen käydä töiden jälkeen apteekissa.

Alva on ainakin vielä ollut ihan reippaana, eikä erityisesti ole aristanut jalkaansa. Katsotaan mitä yö tuo tullessaan.

Piikkiä vai ei

Huomenna on sitten piikitys ja kahteen mennessä pitää paikalla olla, jos piikin haluaa. Ollaanko me siellä vai ei, selviää viimeistään huomenna kello kahteen mennessä.

Karhupuhetta

Olimme tiistaina Alvan kanssa neuvolan järjestämässä äiti-lapsi -ryhmässä ja siellä jaettiin ohjeita unikoulusta. Jos siis on ongelmia nukuttamisessa tai yönukkumisessa, niin siinä oli ohjeita mitä voisi kokeilla. Luin paperit läpi ja ihan pätevältä vaikutti. Meillä ei tosin ole ollut varsinaisesti uniongelmia. Mitä nyt Alva heräilee syömään liian usein, mutta nukahtaa sitten helposti.

Tai siis näin ajattelin silloin tiistaina. Nyt tuota ohjetta on kahlattu läpi todella tiiviisti parin päivän ajan. Meille on nimittäin tullut vierailulle karhu, joka karjuu sängyssä silloin kun siellä pitäisi nukkua. Toivottavasti nimenomaan vierailulle, eikä asumaan.

Eilen vietiin Alva nukkumaan ysiltä, kuten aina ennenkin. Aluksi sängyssä oltiin ihan positiivisella asenteella. Pyörittiin, harjoiteltiin konttausasentoa ja siinä keinumista, potkittiin ja muuta tavallista venkoilua. Tässä vaiheessa aina välillä istuin sängyn vieressä, mutta välillä poistuin siitä alakertaan. Aika pian pieni huutelu kuitekin alkoi voimistua ja kohta Alva huusi jo täyttä kurkkua. Yritin antaa tuttia ja maitoa, kääntää häntä selälleen, laittaa peittoa päälle, silittää selästä, pitää kättä ristiselällä, mutta mikään ei auttanut huuto vain jatkui. Välillä nostin hänet syliin ja siinä hän hiljeni, jatkaakseen sitten uusin voimin, kun laskin hänet takaisin sänkyyn. Lopulta hän nukahti kymmenen aikaan varmaan ihan lopen uupuneena juoden maitoa. Ei ihan ohjeen mukaista, mutta ainakin se tehosi tällä kerralla. Yhdentoista aikaan Alva jotain huuteli, mutta ei varsinaisesti herännyt tai sitten nukahti itsekseen. Yhden aikaan hän heräsi ja huusi. Annoin maitoa ja tähän hän nukahti, tosin maitoa ei tainnut mennä juuri 10 ml enempää. Viideltä maistui desin verran ja aamulla seiskan aikaan alkoi ääntely, mutta varsinaisesti Alva heräsi vasta siinä kasin aikaan. Ihan tavallinen yö siis.

Tänään yritin nukuttaa häntä päikkäreille omaan sänkyyn ja samanlainen huutelu siitä taas alkoi. Nukahti kuitenkin aika nopeasti, mutta heräsi jo puolen tunnin päästä. Täytynee jatkaa päiväunitreenailuja omassa sängyssä jatkossakin, tosin nyt hän nukkuu taas meidän sängyssä ja nukahtaminen oli helpompaa.

Oliskohan hampaitu tulossa, alkavaa flunssaa, silmätulehdus harmittaa, liikkuminen tuo haastetta nukahtamiseen vai onko tämä jotain muuta tai vain vaihe...

Lääkekuurilla

Eilen katsoin Alvan oikeata silmää sillä silmällä, että onkohan siinä alkavaa tulehdusta. Meidän perheen perhelääkärin kanssa sovittiin, että katsotaan sitä nyt hetki, että alkaako tulehdus vai onko se vain normaalia märkimistä. Alvalla siis tuo oikea silmä rähmii, koska kyynelkanava on ollut tukossa syntymästä lähtien. Tuo rähmiminen on ollut kohtuullisen vähäistä, eikä silmää ole tarvinnut joka päivä puhdistaa eikä montaa kertaa viikossakaan. Eilen sitten puhdistin sen varmaan viitisen kertaa, eikä vaan rähmiminen lakannut.

Jo illalla oli sitten selvää, että silmätulehdushan siellä jyllää. Silmä oli selvästi turvonnut, ala- ja yläluomi olivat punaiset ja rähmiminen vain jatkui. Sovittiin, että perhelääkärimme soittaa läheiseen apteekkiin aamulla reseptin ja käymme lääkkeen sieltä sitten noutamassa. Tänään käytiin sitten hakemassa lääke ja pari kertaa on nyt silmiin tippoja tiputeltu.

Tippojen laitto on vielä aika helppoa, mutta edellisen silmätulehduksen muistot mielessä arvaan, että Alva pian oppii, että mikä pullo sieltä on tulossa ja oppii pistämään hanttiin, kun silmätipat lähestyvät. Ensimmäinen kerta meni siis ihan helposti, kun pääsin yllättämään. Toinenkin meni vielä vähän huomaamatta, mutta mitenhän kauan päästään helpolla ja koskahan rimpuilu alkaa...

Aamulla soitin neuvolaan ja kysyin sikapiikistä. Sitä olisi siis Alvalle tarjolla maanantaina. Ovat jo täällä ehtineet joitakin vauvoja piikittämään ja kuulemma ei mitään erityisiä oireita ole tästä piikityksestä tullut. No me mietitään tilannetta vielä viikonlopun yli ja mennään piikille, jos niin päätetään. Kuulemma nuo silmätipat, vaikka antibioottia ovatkin, eivät estä piikitystä.

Öisiä unelmia

Miten sitä ei ole tyytyväinen, vaan aina unelmoi jostakin vielä paremmasta?

Kun yössä on x määrää herätyksiä, niin sitä unelmoi niistä öistä, jolloin herätyksiä on enintään viisi. Kun yössä on viisi herätystä, ajatukset suuntautuvat sellaisiin öihin, jolloin olisi vain kolme herätystä. Kun sellainen yö alkaa olemaan tavanomainen, sitä unelmoi öistä jolloin herätyksiä olisi enintään kaksi. Kun yössä on vain yksi herätys, toivoo katkeamatonta yötä. Yleensä tällöin homma alkaa kuitenkin alusta ja yöllisten herätysten määrä lisääntyy niin, ettei niitä jaksa enää laskea ja unelmointi enintään viidestä herätyksestä alkaa. Ikuinen spiraali?

Sopeutuvainen aktivisti

Alvan kasvaessa ja oppiessa uusia taitoja alkaa vähitellen paljastua myös Alvan omaa persoonaa. Vastasyntyneenä ihminen on niin käpertynyt omaan vauvan maailmaansa, että siitä on ainakin esikoisäidin aika vaikea hahmottaa sitä, minkälainen ihminen on juuri syntynyt, vaikka joitakin piirteitä tällöin olisikin jo havaittavissa.

Alva vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa olevan melko hyvä sopeutuja. Hän voi aluksi vähän vierastaa ja katsella ihmiessään uusia paikkoja, mutta aika pian se alkaa kääntyä uteliaisuudeksi ja vieraskin ihminen saa melko nopeasti hymyn. Ehkä vierastamisvaihe on vielä suurimmaksi osaksi tulossa, joten vielä ei tuosta varmaan uskalla vetää lopullisia johtopäätöksiä.

Alva on myös päivästä yli 90 prosenttia hyvällä tuulella. Tai oikeastaan koko ajan. Sain neuvolasta täytettäväksi lapun, jossa tutkittiin puheen kehitystä. Siinä oli joku sellainen kohta, että huomaanko minä milloin Alva on pahalla tuulella. Tähän kohtaan oli vaikea vastata, koska rehellisesti voin sanoa, että en usko Alvan olleen vielä kertaakaan pahalla tuulella. (Tämä varmaan tulee pian muuttumaan tai ainakin silloin, kun hampaita alkaa tulla.)

Alva on myös todella pitkähermoinen ja rauhallinen. Vaatteiden vaihdot onnistuu lähes aina ilman suurempia vastusteluja. Kun nälkä alkaa kolottaa suonissa, ei Alva saa mitään itkukohtausta, vaan odottelee ihan kärsivällisesti, että voisiko se äiti jo antaa jotakin suuhun pantavaa. Vasta jos ruoka-aika on mennyt jo ihan kokonaan ohi, alkaa kovempi älämölä, mutta sitä ei ihan joka viikko onneksi tapahdu. Myös väsyneenä Alva jaksaa sinnitellä leikkimatollaan ja vain vähän protestoida sitä, että eikö aika olisi jo mennä nukkumaan tai päikkäreille. Alva on myös melko periksiantamaton sillä, jos hän jotakin haluaa, niin sitähän yritetään tavoitella monta monituista kertaa, vaikka itse heti huomaan, että tuo ei nyt tuota tulosta. Alva vaan ei halua lannistua ja jatkaa tavoittelemista, kunnes vuori on siirtynyt paikaltaan tai äiti heltyy. Ei siis mikään lannistuja tyyppiä.

Toisaalta Alvalla ei taida olla suuria keskittymiskyvyn lahjoja. Tuntuu, että mikä tahansa kolahdus tai rapina pysäyttää Alvan heti ja tuota uutta mielenkiintoista ääntä pitää päästä tutkimaan. Esim. syöminen onnistuu ihan hienosti (tosin pärisyttely meinaa joskus viedä äidin hermot), kun olemme kaksin kotona, mutta kun Iskä on kotona ja puuhailee jotain toisessa huoneessa, ei syöminen kiinnosta enää ollenkaan, vaikka juuri olisi meinattu saada itkukohtaus nälästä. Lattialla lelun tutkiminen keskeytyy myös heti, jos mä liikahdan tai nousen ylös tuolista. Tällöin Alva pysähtyy seuraamaan sitä, mitä minä nyt teen, eikä äsken kiinnostavalta tuntunut lle lelu ole enää minkään arvoinen. Alvalla taitaa olla tuntosarvet koko ajan virittyneinä havaitsemaan jotakin vielä mielenkiintoisempaa.

Vaikka Alva onkin rauhallinen ja pitkähermoinen, on hän kuitenkin hyvin aktiivinen. Hän seuraa tarkasti mitä tapahtuu ja haluaa itse olla siinä mukana. Kädet ja jalat ovat heiluneet vinhaa vauhtia jo ihan pienestä alkaen ja kääntymisen harjoittelu tuotti tuloksia jo kahden kuukauden vanhana. Paikallaan hän ei ole juuri ollenkaan, vaan koko ajan on yritettävä tavoittaa jotain lelua, heilutettava helistintä, käännyttävä vatsalleen ja heiluttava kontallaan. Ja tietenkin parasta on, jos näitä kaikkia tekee yhtä aikaa. Ensimmäisessä lääkärineuvolassa Alvaa luonnehdittiinkin touhukkaaksi ja tämä sana vilahtaa aika usein hänen neuvolavihossaan.

Jos Alvaa vertaa meihin vanhempiin, niin samoja piirteitä nämä taitavat meissä olla. Me molemmat olemme rauhallisia, eikä meitäkään voi kovin tempperamenttisiksi sanoa. Iskältä Alva varmaan on perinyt tuon aktiivisuuden, koska minä taidan olla enemmän laiskan pulskea. Iskä taas touhuaa mielellään koko ajan.

Tunnustus

Sain Pojan vaatteita -blogin Helmiltä tunnustuksen. Kiitos siitä. Helmiltä ei ole tuo linkkien laittaminen onnistunut, joten tässä hänelle ohje, miten mä sen tein. Kirjoitin ensin blogin nimen, niin kuin haluan sen tässä tekstissä olevan. Sitten tummennan sen osan (tai siis valitsen sen hiirellä), johon haluan linkin, klikkaan tuossa tekstin yläpuolella olevaa vihertävää kuviota, jossa lukee linkki ja syötän siitä aukeavaan ikkunaan kyseisen sivun osoitteen. Aika helppo juttu.

Itse haluan lähettää sen eteenpäin Pikkujäppisen kasvatusta -blogiin ja Eevikselle Sisuuntumisia -blogiin. Niissä seikkailee vähän Alvaa nuoremmat pojat ja heidän elämää on mukava seurata blogin välityksellä.

Edit: Ohje jäi vallan välistä. Tässä se tulee vähän jälkikäteen.

Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa ja innostusta syksyn harmauteen.
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Kohti marraskuuta

Taas on kuukausi vierähtänyt ja tuttuun tyyliin kuukauden viimeisenä päivänä on tarkoitus kirjoittaa uusista taidoista. Vaikka kuinka tarkasti yrittää niitä kirjata, niin tuntuu, että se jokin jää huomaamatta ja kirjaamatta. Kun meillä lauantaina vieraili kahden kuukauden ikäinen vauva mietin, että onko meidänkin Alva ollut joskus noin pieni. Ero näiden neitien välillä oli huomattava, mutta mikä se ero oli.

Tämä pikku neiti oli tietenkin paljon Alvaa lyhempi, mutta taisi olla pidempi kuin mitä Alva oli tuon ikäisenä. Vauvan liikkeet olivat erilaisia kuin Alvan, mutta ei hänkään liikkumatta ollut. Hän ei ollut enää täysin omassa vauvan maailmassaan, vaan havainnoi selvästi ympärillä tapahtuvaa, mutta jollakin tavalla erilailla. Mikä se ero sitten näiden kahden vauvan välillä oli? Jotain sellaista mitä on kirjallisesti vaikea kuvata, jotain jota minä ainakaan en ole osannut teksteissäni kirjoittaa. Se on jotain syvällisempää kuin vain liikkumista, syömistä ja kasvamista. Jotakin jonka voisi onnistua kuvaamaan maalaamalla, jos osaisi maalata. Jotain jonka voi ehkä saada talteen vain videokuvaamalla, kun ottaa pitkää kuvasarjaa.

Eroa taitaa olla siinä, miten vauva ottaa kontaktia, havainnoi ympärillä olevaa ja osallistuu siihen. Alva on selvästi nykyään kiinnostunut siitä, mitä me vanhemmat teemme. Kun istumme sohvalla ja katsomme telkkaria ja Alva on lattialla leikkimaton päällä, huomaan miten Alva vähän väliä katsoo meihin päin ja seuraa mitä me teemme. Huomaammeko hänet siinä lattialla ja saako hän meidän huomion vaikka jollakin tekemistä äänistään. Äänivalikoimaan hänellä kuuluu napsutus, täh-täh-täh (olenkin yrittänyt Alvalta kysyä, että eikö hän kuule vai ymmärrä, kun aina kaiken joutuu toistamaan moneen kertaan, kun hän aina kysyy, että täh. Vai onko katsonut salaa jopetshowta), erilaiset huutelut, päristelyt, kurlutukset ja muut äänähdykset.

Jos Alva kuulee jotakin rapinaa, kääntyy pää salaman nopeasti kohti rapinaa. Ongelmallista Alvan mielestä on se, jos rapina tai oven kolahdus kuuluu selän takaa juuri silloin kun hän on sitterissä syömässä, eikä hän millään näe sinne. Silloin koko tyttö heiluu ja huojuu ja yrittää kaikin tavoin päästä näkemään, mitä selän takana tapahtuu. Kun usein olemme kahden, on Alva tottunut todella hiljaiseen olemiseen. Alvasta on ehkä siksi tullut aika säikky ja hän säpsähtää helposti kun kuulee yllättävän äänen tai paukahduksen. Mitään itkua ne eivät saa Alvassa aikaiseksi, mutta säpsähdys on melkoinen.

Tämän kuun aikana Alvalle hankittiin syöttötuoli. Olemme sitä vähitellen alkaneet jo käyttämään, mutta siinä on varsinaisesti syöty vasta muutaman kerran. Hyvin Alva siinä jo istuu, enkä ole enää laittanut fylliä reunoille häntä tukemaan kuten alussa, vaan hän istuu siinä jo ihan itsenäisesti. Syöttäminen on siinä vain jotenkin vaikeampaa kuin sitterissä. Ehkä siksi, että tuoli on uusi juttu ja siinä heiluminen ja sen tutkiminen on vielä niin tärkeää, että syöminen meinaa unohtua. Suu on jotenkin aina jonnekin muuhun suuntaan kuin pitäisi tai pää kääntyy viimeistään siinä vaiheessa, kun lusikka on juuri lähestymässä, jolloin ruoka päätyy poskelle, sukkahousuille, ruokalappuun jne.

Ensimmäiset broilerimaistelut on takana. Vähitellen siis liharuoat tulevat täydentämään Alvan ruokavaliota. Pilttilehden mukaan nämä ovat tärkeitä raudan lähteitä ja liharuokaa tulisi antaa yli puolivuotiaalle päivittäin. Ehkä me ei ihan päivittäin vielä tuota lihaa anneta, mutta useita kertoja viikossa kuitenkin. Nyt näin aluksi olen antanut liharuokaa vain noin puoli pilttipurkillista, mutta vähitellen tätäkin annosta varmaan jo uskaltaa kasvattaa, kun tuntuu maistuvan.

Konttausasennossa heiluminen on vieläkin ihan pop. Siinä vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Alva on myös oppinut kääntymään vatsaltaan selälleen, eikä se enää aiheuta kovaa kolinaa kuten aiemmin. Hän on myös innostunut välillä laskemaan poskeaan lattiaan ja siinä hän näyttää kuin hakisi unta, mutta se on väärä päätelmä ja kohta taas mennään. Karhukävelyasento on vielä vähän hakusessa, mutta päivittäin sitä treenataan useaan otteeseen.

Eteenpäin Alva ei vielä pääse, mutta pyöriminen onnistuu kumpaankin suuntaan. Taakse päin mennään jonkin verran, mutta kierimisen etuja ei ole vielä hoksattu, vaikka siihen tarvittavat taidot on nyt hallussa. Onneksi. Näin Alvan löytää yleensä metrin säteeltä siitä, mihin hänet on laskenut. Aika turvallista vielä, mutta pian tarvinee hankkia suoja-aita takkaan ja portaisiin.

Alva on innostunut teknisistä laitteista. Kännykkää, kaukosäädintä ja kannettavaa on pakko päästä räpeltämään siinä missä muutkin. Kaukosäätimen ja kännykän näppäimiä on jännä päästä vähän painelemaan ja kannettavankin näytön Alva onnistuu kääntämään 90 astetta siten, että yläpalkki löytyy sivusta. (Samalla tosin mäkin olen oppinut näistä laitteista uutta, kun yritän niitä palauttaa normaalisäätöihin.)

Alva on vähitellen aloittanut siirtymisen kaksiin päikkäreihin, mutta kolmeakin päikkäriä vielä otetaan. Tänään taitaa tulla kolmen päikkärin päivä, koska ekat päikkärit maistuivat vain alle tunnin. Sinäänsä nuo kolmen päikkärin päivät ovat harmittavia nyt, kun illat on jo pimeitä. Ei juuri houkuta lähteä vaunukävelylle, kun täällä ei ole katuvaloja tai jalkakäytäviä. Pimeä kadun reuna ei kovin turvallinen ole kenellekään.

Ensilumi

Tänään näki Alva ensimmäisen kerran lunta tai paremminkin lumisateen. Hän oli ensimmäisillä päikkäreillä ulkona vaunuissa, kun alkoi taivaalta leijailla lumihiutaleita. Nopeasti sade lisääntyi siten, että jo ihan kunnolla alkoi lunta tulla ja suuria hiutaleita. Maassa lumi ei juurikaan pysynyt, vaikka lunta tuli enemmän kuin vain pienen kuuron verran.

Eilen meillä oli aika hulina päivä, kun oli vieraita koko päivän. Alvan toiset päikkärit jäivät vähän lyhyeksi ja hän heräsi jo neljältä. Sitten hän kukkuikin ylhäällä vaihtelevalla mielialalla yhdeksään asti, jolloin vieraat lähtivät ja mä vein Alvan nukkumaan. Eihän uni ihan heti tullut vaan hulabaloo jatkui vielä sängyssä lähes tunnin. Yölläkin herättiin kolme kertaa tankkaamaan tai paremminkin kaksi ja kolmas kerta oli jo aamulla (7.30), mutta Alva nukahti heti sen jälkeen.

Ehkä nyt vasta vähitellen on tuollainen hulinapäivä alkanut vaikuttamaan enemmän Alvan uniin ja rytmiin. Vähän nuorempana hän ehkä vähän häiriintyi tuollaisista päivistä, mutta ei paljoa. Nyt tuntuu, että rytmi ja nukkuminen menee helpommin sekaisin. Ehkä se suvun sanonta, että vauva mene vierailusta kahdeksi viikoksi sekaisin, voikin pitää paikkaansa, vaikka vielä ei sentään niin kauaa tarvitse toipua.

Tänään tilanne vaikutti jo normaalimmalta. Alva meni nukkumaan siinä yhdentoista aikaan ja heräsi yhden aikaan. Ihan siis hyvät kahden tunnin päikkärit. Toiset päikkärit hän nukkui sisällä ja tällöinkin kaksi tuntia tuli juuri ja juuri täyteen. (16-18)

Iskällä on kova flunssa ja hän oli tänään poissa töistä. Tämä on sikäli erikoista, ettei hän ole jäänyt varmaan koskaan ennen pois töistä. Tuskin on possua, kun kuumetta ei juuri ole, tai ei ainakaan mitään hurjia lukemia. Mahtaakohan tauti kiertää koko perheen...

Massakausi

Alvalla taitaa olla menossa massakausi, sillä niin hyvin ruoka taas maistuu. Tosin viime viikolla oli vähän huonomman ruokahalun päiviä, joten voihan olla että nyt otetaan taas kiinni sitä viime viikolla säästelytyä.

Eilen aamulla maistatin Alvalla riisipuuroa. Olin ostanut Muksun riisihiutaleita ja laitoin ne vain kuumaan veteen. Eihän se tietenkään miltään maistunut, joten vain pari lusikallista sain menemään. Pitäisi varmaan tehdä se maitoon, jotta olisi vähän enemmän makua. Kun puuron joukkoon lisäsi vähän kuningatarsosetta, niin avot. Kaikki meni, ja lisääkin olisi vielä ottanut. En sitten kuitenkaan enää lisää antanut, joten maidollekin jäi tilaa ja puolitoista desin pullollinen humahti alas.

Lounaaksi oli peruna-porkkana-parsaa, kuten lähes aina. Keitin yhden ihan kookkaan perunan, muussasin sen haarukalla pieneksi ja porkkana- ja parsasosetta pakkasesta sekaan. Keitinvettä vähän notkistamaan soseen ja taas meni alas reilun pilttipurkin verran ja maitoa päälliskauppaan.

Seuraava ruokailu oli siinä viiden aikaan ja ajattelin antaa tällä kertaa vähän tuhdimpaa ruokaa. Aloitettiin siis nyt broilerin kokeilu. Mulla oli kaapissa ostettua kasvis-broilerisosetta, joten sitä lämmitin puolen purkkia. Sen Alva söi hyvällä halulla ja alkoi huudella äänekkäästi, että ei kai äiti vaan kuvittele, että hän tuollaisella linnun annoksella pärjää iltapuuroon asti. Annoin sitten puoli purkkia kuningatarsosetta jälkkäriksi. Maito maistui vähän ajan päästä ja taas meni lähes pullollinen.

Iltapuurona oli tuttua kaurapuuroa, mutta tällä kertaa persikkasoseella. Desin annos kuumaa vettä, siihen sopivasti hiutaleita ja sitten puoli purkkia persikkasosetta joukkoon. Kaikki meni, eikä tehnyt edes tiukkaa. Tunnin päästä teki kauppaansa myös pullollinen maitoa.

Vatsa täynnä oli sitten hyvä mennä nukkumaan. Poikkeuksellisesti Alva söi yöllä vain kerran. Tosin silloin menikin ennätykselliset kaksi desiä kerralla. Toista ruokailua ei kaivattu, joten taisi päiväruokaa olla tällä kerralla riittävästi.

Tänään päivä on mennyt aika samalla tavalla. Tosin aamupäivän päikkärit oli vähän lyhyemmät ja ylhäällä kökittiin ennen toisia päikkäreitä yli kolme tuntia, joten annoin lounaan jälkeen vielä välipalaksi hedelmäsosetta puoli purkkia ja maitoa maistui reilu desi päälle. Nyt on toivottavasti nälkä loitolla ja uni maistuu.

Aikataulussa hiomista sittenkin

Vähän taisi kellojen siirto sittenkin rassata Alvaa. Iltasella oltiin täysin sippi ja nukahti omaan sänkyynsä sillä hetkellä, kun pää osui pieluseen. Kello oli silloin aika tarkkaan puoli ysi. Yhdeksän aikaan hän kuitenkin heräsi ja katseli pinnasängystään, että mitä sängyn ulkopuolella tapahtuu. Makoiltiin vain Iskän kanssa sängyssä, eikä juuri menty häntä sinne nukuttamaan. Alva sitten nukahti puolen tunnin sisään sänkyynsä ja heräsi vasta vähän ennen kahta maitoa juomaan.

Toinen syöttö oli siinä puoli kuuden maissa (en nyt oo ihan varma, että oliko se tuohon aikaan) ja Alva heräsi taas puoli kasilta. Sinäänsä tuossa puoli kasin heräämisessä ei ole mitään uutta, mutta aikaisemmin se ei ole ollut mitenkään pääsääntönä, vaan melko harvinaista. Alva touhuili hyväntuulisena sängyssään puolisen tuntia ja sitten vasta noustiin kunnolla. Puuro maistui aamulla mukavasti ja kymmeneltä Alva alkoi olla jo aika väsynyt, joten ei kun nukkumaan.

Kastejuhlat

Eilinen päivä meni Alvan siskon tytön nimijuhlassa. Olin Alvalle hankkinut Lindexistä mielestäni ihanat juhlavaatteet. Vähän mietin sitä, että juhlapaikka voi olla aika kylmä ja vetoista, joten mekon alle hankin sukkikset, sukat, legginssit ja bodyn ja mekon päälle boleron. Vaihtovaatteitakin otin mukaan, mutta niitä ei tällä kerralla tarvittu. Alva oli juhlissa koko ajan sylissä tai nukkumassa vaunuissa, joten jos laittia tasossa olikin vetoisaa, niin siitä ei ollut Alvalle haittaa.

Juhlat olivat melko isot. Olisiko vieraita ollut lähes neljäkymmentä, vaikka vain lähisuku oli kutsuttu. Juhlan sankari ei juuri itsestään meteliä pitänyt. Hän oli vuoroin unessa ja vuoroin hereillä, mutta ei juurikaan itkeskellyt. Taitaa olla aika hyvin tuulinen typykkä. Vauvan äiti oli tehnyt päivänsankarille ihanan mekon ja koko perhe oli sonnustautunut violettiin.

Juhlapaikka oli paikallisen metsästysseuran mökki. Mökki oli todella iso ja kolmekin kertaa suurempi joukko olisi paikalle mahtunut. Tarjolla oli hyvää ruokaa. Useat vieraat olivat osallistuneet tarjottavien hankintaan ja valmistamiseen. Alvan Iskä hankki ruokana tarjotun hirvenlihan kastikkeen lihat. Hyvää hirveä olikin. Jälkkäriksi oli mm. kolmea todella hyvää (maistoin niitä kaikkia) kakkua, niin karpalo-kinuskia kuin moussekakkuakin.

Varsinainen nimenantojuhlallisuudet alkoivat lipun nostolla. Siniristilippu-laulukin kuultiin tai ainakin sen alkuosa, kun sitten tahtoi joko sanat unohtua tai rohkeus rakoilla. Tämän jälkeen päivänsankarin äiti kertoi siitä, miten Suomeen on periytynyt yleinen tapa antaa lapselle kaksi nimeä ja siitä vaikeudesta, joka nimenvalintaan oli heillä liittynyt. Vähemmän yleistä taisi kuitenkin olla se, että tällä kertaa vauva sai äitinsä sukunimen.

Varsinaisen juhlan jälkeen oli ohjelmassa saunominen, mutta me katsoimme parhaaksi väistyä siinä vaiheessa syrjään, jotta Alva ei täysin viiraantuisi. Hauskat juhlat oli, joten kiitos niistä.

Väärään aikaan

Yöllä sitten tunnetusti siirrettiin kelloa tunnilla. Mä jo illalla mietin, että mitenhän tämä päivä menee ja mahtaakohan Alva häiriintyä kellon siirrosta. Eilen Alva heräsi tavallista aikaisemmin noin puoli kasilta ja jos hän tänäänkin olisi niin aikaisin heräännyt, niin sehän olisikin ollut vasta puoli seiska.

Yö meni taas kahden syötön merkeissä, josta viimeisin viideltä. Heräämisen merkkejä Alva osoitti siinä puoli kasin aikaan, joten ihan kohtuullista, vaikka lähes tunteroinen meni vielä sängyssä köllötellessä. Aamupuuro syötiin totuttuun tapaan klo 9 ja se maistuikin ihan hyvin. Samoin kuin päälliruuaksi tarjottu maito.


Iskä lähti Alvan kanssa vaunuttelemaan klo 10.20 ja Alva nukkui reilun tunnin. Sitten vähän bataatti-parsa-sosetta ja maitoa. Uni tuli uudelleen klo 13.55 ja niitä päikkäreillä Alva vieläkin nukkuu.


Vielä ei tietenkään voi arvata, miten ilta menee, mutta vaikuttaisi siltä, että kohtuullisin vahingoin tästä ajan vääristämisestä tällä kerralla päästään. Koputtaa puuta.

Kaksilla päikkäreillä

Kaksilla päikkäreillä siis mennään. Tai kolmena viimeisenä päivänä se on ollut trendi, tai siis eilen ei, kun oltiin kylässä kaverilla ja Alva nukkui autossa mennen tullen ja vielä perilläkin hetken.

Tänään mentiin näin:

Herätys aamulla klo 8:30. Mä olisin voinut nukkua pidempäänkin, kun sen verran huono yö oli takana. Alva heräili muutamia kertoja kontallaan heiluen ja halusi syödäkin kaksi kertaa (klo kahden aikaan ja toisen kerran siinä puoli seiskalta).

Aamupalaa en ihan heti tarjonnut, kun arvelin, ettei se maistune, kun seiskan aikaan on tankannut. Klo 10 sitten oli aamiaisen aika. Tarjosin kaura-vadelmapuuroa, mutta ei voi sanoa, että olisi juurikaan maistunut. Hiukan meni, mutta varmaan reilusti alle puoli desiä. Maitokaan ei maistunut, vaikka tarjosin sitä useammankin kerran.

Klo 10.50 pakkasin Alvan vaunuihin ja lähdettiin ulos unikävelylle. Ei taidettu ehtiä juuri edes pihasta ulos, kun Alva jo nukkui. Laitoin vaunut keittiön ikkunan alle ja siinä Alva veteli päikkäreitä klo 13.30 asti.

Päikkäreiden jälkeen tarjosin kasvissosetta. Ei antanut kovinkaan paljoa, kun ajattelin, että maitoa menisi sitten enemmän. Ei mennyt, vaikka kuinka yritin tarjota. Alva tavoitteli lelujaan ja harjoitteli konttausasennossa heilumista, vaikka sen jo musta riittävän hyvin osaa.

Klo 13.30 maito alkoi vihdoinkin maistua. Puolitoista desiä meni niin että humahti. Jatkettiin leikkimistä, laululeikkejä, tanssimista ja sylittelyä. Tarjosin kuningatarsosetta siinä neljän jälkeen, kun arvelin, ettei mikään muu kuin herkkusose tänään taida upota. Nyt sitä meni kolmasosa pilttipurkillista.

Alva oli poikkeuksellisen pitkään hereillä ja vielä hyväntuulisena. Vaunuttelemaan lähdettiin vasta kaksikymmentä yli neljä. Taas Alva nukahti heti ja vein hänet tuttuun paikkaan nukkumaan.

Näiltä toisilta unilta hän heräsi klo 18. Iskä yritti tarjota Alvalle maitoa, mutta koska päivän trendi on ollut, ettei ruoka kelpaa, niin helppoa on arvella, miten siinä kävi. Seiskan aikaan Alva yllättäen joi koko pullollisen.

Klo 20.10 keitin taas puuroa. Se maistui kohtuullisesti. Ei niin kuin normaalisti, mutta ottaen huomioon, että vatsassa oli vielä aikatavalla maitoa, niin aika hyvin meni. Suu ei tosin juurikaan auennut, vaan sain työntää lusikkaa suuhun lähes "väkisin". Huulet aukesi niin vähän, että lusikka juuri ja juuri meni suuhun, mutta lusikassa ollut puuro jäi huulien ulkopuolelle. Ei siis mikään helppo syötettävä.

Klo 20.50 alkoi väsymys painaa ja iltamaito maistui sentään melko hyvin, jos yhden desin juomista nyt voi kehua. Ysiltä hän olikin jo valmis nukkumaan. Sängyssä hän joi vielä puolisen desiä, sen mitä pulloon oli jäänyt. Uni tuli vartin sisään.

Tällä hetkellä päikkärit maistuu Alvalle todella hyvin. Aikaisemmin päikkäreitä on ollut kolme, mutta niistä ainakin kahdet ovat olleet melko lyhyet. Nyt Alva nukkuu päivällä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin, jollei jopa enemmän, mutta siis vain kahdessa erässä. Tosin tätä uutta vaihetta on kestänyt vasta kaksi päivää, joten ehkä nyt ei parane tehdä suuria johtopäätöksiä.

Puolivuotta täynnä

Tänään kello 22.01 täyttyy Alvan elämän ensimmäinen puolivuotiskausi. Synttäreitä on siis tänään vietetty.

Puolivuotta sitten näin Alvan ensimmäisen kerran. Olin silloin leikkaussalissa ja Alva tuotiin siihen minun kasvojen lähelle. Olimme siinä muutaman hetken poski poskea vasten. Miten ihanalta se Alvan poski tuntuikaan. Hän katseli maailmaa tummilla silmillään ja selvästi kuunteli, mitä mä hänelle söpötin. Söpötin siitä, miten ihana hän on ja miten olen häntä odottanut. Sitten Alva vietiin Iskän hoiviin.

Iskä lähetti tiedon Alvan syntymästä yöllä isovanhemmille, jotka laittoivat tietoa eteenpäin Alvan tädille. Minä olin heräämössä lähes kahteen asti ja näin Alvan seuraavan kerran vasta sieltä päästyäni. Näin silloinkin Alvaa vain muutaman hetken, koska sairaanhoitajat halusivat pitää Alvan vielä yön yli, että saisin unta ja palautuisin leikkauksesta. Seitsemän aikaan aamulla Alva sitten tuli minun viereeni ja sen jälkeen ei montaa hetkeä olla erossa oltu.

Kapphalin satoa ja uutta Tuttaa

Järjestin eilen Alvan vaatelaatikoita. Säilytän Alvan vaatteita keittiön kahdessa laatikossa. Toisessa on puhtaat vaatteet ja toisessa on vähän käytetyt vaatteet eli pääsääntöisesti ulkovaatteita. Siirsin kaikki jo pieneksi käyneet vaatteet vintille ja huomasin, että laatikkoon ei jäänyt muuta kuin pari bodyä, ei yksiäkään housuja ja kaksi yökkäriä, sukkia röykkiöllinen ja yhdet sukkahousut. Ei siis hyvä tilanne.

Tilanne oli toisaalta päässyt tähän pisteeseen, koska olen ollut aika paljon Alvan kanssa menossa, joten pyykkäys on jäänyt vähiin. Tosin kaikki Alvan likaiset vaatteet mahtui samaan pesukoneelliseen ja sen lisäksi sinne mahtui vielä vähän muutakin, harsoja ja meidän vanhempien vaatteita. Ei ehkä kannattavaa pestä kaikkia kerralla, kun värit on aika vahvasti joko punaista ja ruskeaa, mutta hyvin näyttivät tämän kestäneen.

Illalla lähdin sitten kauppaan ja siltä reissulta mukaan tarttui lisää vaatetta Alvalle. Kapphallista löysin ihanan bodyn, jossa on metsän elämiä. Tätä vaatetta on aika monessa blogissa näkynyt, mutta nyt löysin sen meidän koossa eli 80. Ostin myös turkoosit velourit, jotka sopii muihinkin vaateisiin kuin vain nyt ostamaani bodyyn.

Sitten ostin myös Tutan 50-vuotisjuhlaksi lanseerattuja norsuvaatteita. Pähkäilin kauan punaisen ja ruskean potkupuvun välillä, mutta päädyin sitten ruskeaan ja punaiseen bodyyn.

Aikaisemmin tilaamani Nextin-vaatteet on jo muuten osittain ollut käytössä, vaikka arvelin niiden olevan niin isoja, että jouluun menee, ennen kuin niitä voi käyttää. Erityisesti pidän alla kuvassa olevasta vihreä-punaisesta puvusta. Se on ihan passeli vaunutteluun. Sen vain laittaa Alvan päivävaatteiden päälle ja pipot ja hanskat ja ei kun makuupussiin ja vaunuihin. Helppo pukea, lämmin ja varmaan mukava päällä. Nappiostos.

Uusia taitoja ja nukkumisesta

Alva oppi eilen varmaan vahingossa kääntymään vatsaltaan takaisin selällään ja tänä aamuna sitä on harjoiteltu kovasti. Mua vaan vähän hirvittää, kun Alvan taktiikkana on ensin mennä vähän kyljelleen ja kaartaa itseään ja sitten heittäytyä kovalla voimalla selälleen. Pää vain kolisee lattiaan, vaikka alla onkin peittoa, pyyhettä, leikkimattoa ja lakanaa. Kolina on silti melkoinen, mutta Alvaa vain hymyilyttää. Taitaa olla kipukynnys aika ylhäällä. Toivottavasti oppii pian jonkun muunkin taktiikan, joka olisi vähän hillitympi ja vähemmän räväkkä.

Alva on tässä viikon sisällä löytänyt myös kätensä uudelleen. Nyt hän pyörittää rannettaan ja ihailee, miten käsi ja sormet pyörivät. Se vaikuttaa olevan aivan lumoavaa.

Noin kolme viikkoa meillä on nukuttu huonosti. Alva on sen ajan päivisin harjoitellut ahkerasti konttausasennossa keinumista ja karhukävelyasentoa. Näitä taitoja on kerrattava myös yöllä, jotta mikään ei pääse yön aikana unohtumaan. Alva siis nousee unissaan konttausasentoon ja heiluu siinä ja huutelee äitiä avuksi, kun ei pääse siitä asennosta vielä itse pois. Mä sitten käyn laittamassa hänet takaisin selälleen ja hän yleensä nukahtaa heti. Hetken päästä hän on uudelleen konttausasennossa ja näin ollaan palattu alkuasetelmaan. Välillä herätyksiä tulee 1-3 kertaa tunnissa, mutta onneksi joka yö on kuitenkin ollut joku vähän pidempi pätkä, poikkeuksena yksi yö, jolloin valvoin varmaan koko yön. Kunpa vain Alva oppisi nukkumaan vatsalleen, niin siitä voisi löytyä ratkaisu tähän.

Edellisyönä meillä koettiin kuitenkin ihme. Alva nukkui koko yön, ilman yösyöttöjä, ilman kääntymisiä, ilman pienintäkään äänähdystä. Hän nukahti tavallista myöhemmin klo 22 ja heräsi juomaan maitoa klo 07 ja nukkui sitten vielä. Jouduin hänet herättämään puoli ysin aikaan, mutta ties kuinka kauan uni vielä olisi maistunut. Päiväunet ainakin maistuivat, sillä hän nukkui ennätykselliset neljä tuntia putkeen ulkona vaunuissa.

Tänä yönä oli tarkoitus toistaa tuo ihme, mutta se ei tietenkään onnistunut. Viime yön salaisuudeksi ajattelin sen, että olin ensimmäisen kerran kapaloinut Alvan peittoon niin tiukasti, ettei hän sieltä helpolla päässyt irti. Tänä yönä joko Alva oli liikkuvampi tai kapalo löysempi, sillä nyt se ei estänyt vatsalleen menoa ja sieltä huutelua. No ainakin joskus näitä ihmeitä onneksi sattuu. Olisikin ollut jo vähän liian suuri ihme, jos se olisi tapahtunut heti uudestaan.

Isot tytöt istuskelevat pöydän ääressä

Kyllä Alva näyttää isolta tytöltä, kun hän istui aamulla uudessa tuolissaan ja seurasi, miten äiti söi aamupuuroa. Edessä pöydällä hänellä oli hypisteltävänä nenäliinapaketti, äidin kukkaro ja oma lusikka. Kun vielä sai välillä äidin puurosta pieniä makupaloja, niin elämä tuntui hymyilevän koko komeudessaan. Voiko päivä enää paremmin alkaa...

Tuoli

Nyt on vihdoinkin Alvalla oma syöttötuoli. Serkkupojilla on ollut käytössä Tripp Trapp -tuolit ja koska niistä ei ollut siskolla mitään huonoa sanottavaa, halusin mäkin sellaisen Alvalle. Mietin vain sitä, minkä värisen tuolin meille ostaisin. Meidän keittiöön sopii joko musta tai punainen. Päädyin punaiseen, koska keittiössä on jo riittävästi mustaa, joten lisää punasta oli tarvis.

Ostin sen torstaina Turun Kodin Ykkösestä. Siskolle oli tullut Kodin Ykkösestä alennuskuponki, jolla sai 30 prosentin alennuksen yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta. Hän ei sitä tarvinnut, vaan mä sain käyttää sen tuohon tuoliin. Hinta aleni 50 euroa, joten ihan hieno juttu. Tuolin syöttötuoli-osuus myytiin erikseen, joten siitä ei valitettavasti alennusta saanut. Valitsin tuoliin mustavalkoisen pehmusteen.

Tuolin kokoamisessa oli vähän hommaa. Siinä sai kiristää ja löysentää ruuveja moneen kertaan, ennen kuin tuoli oli valmis testattavaksi. Siinä Alva jo hetken kököttikin, mutta ehkä vielä hän ei ole ihan valmis istumaan, koska hän väkisin kallistuu eteenpäin ja "roikkuu" siinä. Taidetaan vaan aluksi ihailla tuolia vähän kauempaa ja kokeilla sitä vain silloin tällöin. Ruokailut hoidetaan siten vielä jonkun viikon sitterissä.

Ainoa huono puoli tuolissa on, että se on vähän liian matala meidän keittiön pöytään. Taitaa siis mennä vaihtoon myös pöytä...

Väsymystä

En nyt jaksa kirjoittaa siitä, miten yöt ovat viime aikaina menneet. En siitä, miten jo ennen puoltayötä meillä on herätty kaksi tai kolme kertaa. En siitä, miten nykyään Alva ei enää nukahda heti syömisen jälkeen. En siitä, miten joskus yössä on vain yksi herätys, mutta se johtuu vain siitä, että olen nukahtanut vain kerran noin kolmen aikaan ja herännyt sitten puoli neljältä ollakseni hereillä koko loppu yön.

En jaksa kirjoittaa siitä, miten vauva koko yön jumppaa mennäkseen ensin vatsalleen ja siitä kontalleen, jossa heilutaan ja kiljutaan, kunnen käyn käätämässä hänet seljälleen. En jaksa kirjoittaa siitä, miten viiden herätyksen yö kuulostaa unelmalta ja koko yön nukkuminen saavuttamattomalta sellailselta.

Ehkä jonakin päivänä jaksan taas kirjoittaa siitä, että nyt yöt menevät paremmin. Sitä päivää odotellessa.

Sanailua

Alvasta on tullut viime viikkoina todella puhelias. Puhe alkaa heti, kun Alva aamulla herää. Silloin keskustellaan sormien ja varpaiden kanssa vilkkaasti. Sängystä kuuluu vain täätäätäätää, äijäääijäääijää, tähtähtähtäh, ääääää, ähäääääääää. Puhe jatkuu aamupuuhissa ja leikkiessäkin pitää kokoajan puhella ja huudella.

Välillä Alva ähkii ja kokeilee, miten sitä ääntä sieltä kurkusta tulee. Erilaiset huohotukset ovat myös mukavia. Kielellä naksutellaan ja välillä yskitään leikkiyskää. Ääneen nauraminen on myös lisääntynyt, joskin se on vielä aika harvinaista herkkua, vaikka sitä sentään päivittäin kuulee.

Huulilla päristely se sitten hauskaa onkin. Siinä sylki lentää, kun Alva pistää oikein pärisyttäen. Erityisen mukavaa se on tietenkin silloin, kun suu on täynnä puuroa tai kasvissosetta. Se lentää kaaressa syöttäjän kasvoille ja koko huoneeseen. Erityistä taitoa vaatii pärisyttäminen silloin, kun lusikka on juuri tulossa suuhun. Tällöin ruokaa lentää myös Alvan omille kasvoille.

Perhekerhoilua

Olimme Alvan kanssa perjantaina tutustumassa seurakunnan järjestämään perhekerhoon. Menimme sinne kahdestaan, koska en tunne täältä muita perheellisiä. Perhekerho alkoi kello kymmenen ja se kesti puolitoista tuntia.

Laitoin itselleni herätyskellon soittamaan (tätä ei ole tainnut tapahtua sitten työaamun) ja heräsin kahdeksan jälkeen laittamaan itseäni kuntoon. Sain tosin itseni ylös vasta vartin yli kahdeksan ja kun Alva heräsi puoli ysiltä, sain vartin aikaa syödä ja laittaa itseni kuntoon. Alvan aamutoimissa menikin sitten puuron syönteineen ja aamupesuineen niin paljon aikaa, että pääsimme lähtemään vasta vähän vaille kymmenen. Onneksi perhekerho pidetään ihan tässä lähellä, joten ehdimme sentään vaikka varmaan viimeisiä olimmekin.

Kerhossa oli kahdeksan aikuista ja viisitoista lasta. Alva oli kaikkein nuorin. Toiseksi nuorin oli aika tarkkaan Alvaa puoli vuotta vanhempi ja muut olivatkin sitten jo vielä vanhempia. Melu oli aika korvia huumaava, kun lapset leikkivät ja aikuiset kahvittelivat.

Kerho oli ihan mukava kokemus. Alva jaksoi hyvin seurata lasten touhuja, vaikka päiväuniaika olikin. Hän otti pienet tirsat autokaukalossaan, vaikkakin lasten äänet estivät kunnon nukkumisen. Mä tutustuin muutamaan äitiin täältä päin ja sain varmistuksen sille, että emme ole ainoa vauvaperhe tässä kylässä, vaikka siltä välillä tuntuu, kun en koskaan ole täällä nähnyt toista vaunuttelijaa. Kerhon loputtua suuntasimme heti kotiin syömään ja sitten nukkumaan. Uni maistuikin Alvalle hyvin ja hän nukkui kolme tuntia.

Mukavaa siis oli ja tuonne suuntaamme uudestaankin. Seuraava kerta tosin on vasta kuukauden päästä, joten ihan heti emme tuonne uudelleen pääse.

Neuvola

Tänään oli taas rokotusneuvolan aika. Yritin tsempata Alvaa jo kotona, että tänään ollaan sitten rohkeita ja reippaita neuvolassa. Alvan ei ihan koko aikaa tarvitse olla rohkea ja reipas, tai sitä voi olla myös äidin sylissä. Tarkoitus oli kuitenkin, että äiti olisi rohkea ja reipas tai ainakin pystyisi näyttelemään sitä vakuuttavasti. Mutta rokotus ei taaskaan haitainnut Alvaa ollenkaan. Hänellä ei tainnut edes ilme värähtää, kun pikki iskettiin reiteen. Mä en oikein pystynyt katsomaan sitä toimitusta, vaan yritin keskittyä vain Alvan pitämiseen paikallaan. Työ, joka ei juuri keskittymistä kaivannut, kun Alva ei edes yrittänyt liikauttaa itseään.

Muuten neuvolakeikka oli kaikin puolin ok. Neuvolan täti kyseli syömiset ja muut kuulumiset ja ihasteli vauvaa ja hänen uusia taitojaan. Ei ole enää mikään pikkurääpäle tämä meidän Alva. Istuminen onnistui siten, että eteenpäin hän osasi olla hyvin, mutta sivuille päin hän tuntui helposti keikahtavan. Selkä oli kuulemma kyllä jo hyvin suorassa. Kun neuvolan täti laittoi Alvan vatsalleen, näytti Alva heti osaamistaan ja nousi nopeasti kontalleen heilumaan. Tätä taitoa me ihasteltiin kaikki ääneen :)

Iho oli ihan hyvä ja se on nyt ollutkin parempi (vertaa aikaisempi epäily atooppisesta ihosta). En ole sitä juurikaan erityisesti jaksanut rasvata, vaan lähes vain kylvyn jälkeen, mutta iho on silti nyt ollut parempi. Talvea vasten muuttuu vielä varmaan huonommaksi, mutta toivottavasti lisärasvauksella siitä päästään.

Alva naureskeli neuvolan tädille ja kertoili hänelle pitkät pätkät, joten edellisellä kerralla havaitusta vierastamisesta ei ollut merkkiäkään. Hyvä niin. Taitaa olla kaikki aina hyvin, kun on hyvin nukuttu yö ja päikkärit juuri takana.

Punnitus ei ollut lainkaan Alvan mieleen. Vaaka taisi olla kova ja kylmä, joten siinä Alvaa alkoi vähän harmittamaan. Onneksi se toimitus oli pian ohi. Alva painoi 8.630g. Kysyin, että oliko Alva normaali- vai pulskeapainoinen. Kuulemma nyt on paino lähestynyt normaalia, eikä ole enää niin pulskea. Mä en kyllä aiemminkaan oikeastaan ole ajatellut, että pulska olisi, joten ei tässä varmaan suurtakaan eroa ole. Tosin jos Alva olisi kerännyt kiloja entiseen malliin olisi yhdeksän kiloa mennyt rikki, mutta nyt siitä jäätiin aika kauas.

Pituuskasvu oli vieläkin ollut aika ripeää. Nyt mittaa oli 70,5 cm eli vajaa senttimetri viikossa. Hyvä sitten, että Mummi oli hankkinut Alvalle vaatetta hulluilta päiviltä koossa 80. Taitaa tuo 74 koko mennä pieneksi ensi kuun aikana, jos vauhti pysyy samana.

Kuulemma vähitellen voisi alkaa antamaan Alvalle myös lihaa. Sanoin, etten ole vielä kauhean innostunut siihen, vaan että mä mielummin menisin vielä kasviksilla jonkun aikaa. Kuulemma tämä on ihan ok, koska tuntuu Alva saavan riittävästi ravintoa näinkin. Seuraava neuvola on marraskuun alkupuolella, joten varmaan sen jälkeen voisin lihaa alkaa antamaan. Pitänee katsoa nyt, miten ruokahalu tässä kehittyy. Nyt on taas ruoka maistunut ja puuroakin meni eilen illalla ihan valtava lautasellinen.

Seitsemän asiaa

Kiitos miitulle tunnustuksesta. Tämä onkin minun ensimmäinen haaste/tunnustus, yes.

Pelin henki on siis tämä:

Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen. Kopioi kuva ja liitä se blogiisi. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen. Kerro seitsemän sellaista asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä. Anna tunnustus seitsemälle. Linkitä nämä blogissasi. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

En ole tainnut juurikaan kertoilla tässä blogissani itsestäni, joten varmaan kohtuullisen helppoa on kertoa itsestäni vaikka enemmänkin kuin seitsemän aikaisemmin tuntematonta asiaa. Mutta tietenkin jos/kun tiedän, että lukijoissa on myös kavereita, sukulaisia ja naapureita, niin haastavampaa olisikin keksiä sellaisia asioita, joita hekään eivät tiedä. Mahdotonta taitaisi olla keksiä sellaisia asioita, joita ei mun äitikään tiedä, joten sitä en edes yritä.

1. Olen kirjanhyllyn suhteen melko tarkka. Kirjat on yleensä aakkosjärjestyksessä ja lajiteltuna erikseen kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus, ulkomaan kieliset kirjat, lasten kirjat jne. Tästä on tosin nyt hieman äitiyslomalla jouduttu tinkimään. Tämä pikkutarkkuus ei sitten ulotu mihinkään muualle. Koti on aina boheemisti vähän sekaisin, vaatekaapit eivät tarvitse siivousta, ennen kuin kaapin ovea ei saa kiinni. (ja silloinkin vain jos auki olevaan kaapin oveen jatkuvasti lyö jalkansa :) )

2. Olen sekä aamu- että iltauninen. Voin hyvin mennä nukkumaan jo kahdeksan jälkeen illalla ja herätä virkeänä aamulla siinä kymmenen maissa. Viikonloppuisin harvoin valvoin niin kauaa, että olisin nähnyt kymmenen uutiset. Tämäkin tieto minusta on osittain vanhentunut. Nyt mun unirytmin määrää jokin muu, kuin oma unen tarpeeni.

3. Mulla on suulakihalkio. Tämän sain tietää itsekin vasta pari vuotta sitten, kun suustani otetiin röntgenkuva.

4. Olen kausiliikkuja. Välillä innostun aina liikunnasta ja tarkoituksena on aloittaa uusi urheilullinen elämän tapa. Tämä innostus harvoin kestää yli kuukautta ja sitten se unohtuu taas useiksi kuukausiksi, kunnes se sitten taas ryöpsähtää esiin.

5. Alvasta tuli reilu kuukausi sitten täti ja minusta "mummupuoli".

6. Pidän ruuanlaitosta, jos syöjiä on enemmän kuin yksi.

7. Olen koukussa Diili-ohjelmaan. Tämä on siis uusi tieto niille, jotka eivät vielä ole kuulleet, että meillä on nykyään telkkari. Olen siis elänyt jo vuosia ilman telkkaria, mutta miehen telkkarinvierotus on ollut vaikeaa. Hän on suostunut kaksi kertaa laittamaan telkkarin pois, mutta yleensä alle puolessa vuodessa se on hiipinyt takaisin. Tällä kertaa vielä jättikokoisena.

Niin tai näin, aina äitiä huolestuttaa

Muutama viikko sitten vierailin ystäväni luona, jolla oli vähän alle vuoden ikäinen tytär. Hän kertoi, että neuvolassa oli sanottu, että alle vuoden ikäisen lapsen pitäisi juoda vielä maitoa noin 6 desiä vuorokaudessa. Mä en oikeastaan ollut ajatellut, että tuon ikäisen olisi hyvä juoda vielä noinkin paljon maitoa. Viime viikolla sitten mietin sitä, että kuinkakohan paljon Alvan vielä pitäisi juoda maitoa. Kiinteä ruoka tuntuu maistuvan niin hyvin, ettei sen jälkeen enää oikein maitoa maistu.

Tällä viikolla sitten tilanne korjaantui siten, että kiinteä ruoka ei juuri maistu. Suu ei avaudu, vaikka kuinka yritän houkutella. Tarjoan puuroa, peruna-porkkana-parsaa -sosetta, luumu-, omena- ja päärynäsosetta. Mikään ei maistu. Mutta onneksi sentään maito maistuu ja sitä sitten meneekin pullotolkulla. Nyt ajatuksissa on vain se, että miten saisi vauvan taas syömään kiinteitä...

Yösählinkiä

Viime aikoina yöt ovat olleet aika sähläystä. Yhden tai kahden herätyksen öitä ei ole tainnut muutamaan viikkoon olla, vaan herätyksiä on nyt useinmiten neljä tai enemmän. Perusyö menee tällä hetkellä niin, että Alva menee nukkumaan siinä yhdeksän aikaan ja nukahtaa noin vartin sisällä. Sitten siinä puolenyön aikaan alkaa veuhkaaminen ja äänteleminen. Alva huudahtelee, pyörii sängyssä, heiluttaa päätään puolelta toiselle, heiluttaa käsillään peittoa jne. Yleensä hän ei tähän oikeastaan edes herää, tai ainakin silmät pysyvät kiinni. Mun ei tällöin onneksi juuri tarvitse nousta, mutta yleensä käyn jossakin vaiheessa katsastamassa, että missä mennään ja laitan peiton paremmin päälle, jotta Alvalle ei tule vilu.

Kunnon huuto tulee yleensä siinä 02-03 aikaan ja tällöin annan Alvalle maitoa. Ei tunnu muuten uni tulevan, vaan huuto vain yltyy, jos maitoa ei ala heti näkymään. Alva juo tällöin koko kahden desin tetran ja jatkaa sitten tyytyväisesti uniaan. Juomisessa menee yleensä aikaa reilu vartti, jonka ajan istun Alvan sängyn vieressä ja annan hänelle tuttipulloa. En siis nosta häntä pois sängystä. Mä tietenkin herään tuossa ajassa jo ihan täysin, mutta yleensä olen kuitenkin saanut helposti unenpäästä uudelleen kiinni.

04-06 aikaan alkaa taas yöeläminen. Meno on lähes samanlaista kuin tuossa alkuyöstäkin, mutta usein vähän voimakkaammalla volyymillä ja yleensä Alva herää siihen. Yhtenä yönä Alva oli myös kääntynyt sängyssä vatsalleen ja huuteli sieltä hyvin pakottavaan sävyyn, että nyt olisi aika tulla kääntämään mut selälleen. Olenkin oikeastaan ihmetellyt, ettei Alva ole kertaakaan aikaisemmin kääntynyt sängyssä vatsalleen, vaan nukkuu tyytyväisenä selällään, vaikka päivällä selällään ei juuri olla lainkaan, vaan vatsalleen pitää heti kääntyä. Toivottavasti tästä kääntymisestä ei nyt tule joka öistä riesaa. Yleensä yritän nukkuttaa Alvaa siten, että laitan käden hänen päälleen ja heilutan vähän. Tähän hän nukahtaakin, mutta herää sitten jonkun ajan päästä uudelleen huutelemaan.

Jossakin vaiheessa yötä en sitten enää jaksa Alvaa hyssyttää pinnasängyn laidalla, vaan nostan hänet meidän sänkyyn nukkumaan. Tai jos aamu on jo aika pitkällä, niin sitten mies käy hänet nostamassa meidän väliin. Siihen Alva yleensä nukahtaa itsestään ja saamme kaikki nukkua vielä tunteroisen. Tänään huutelu jatkui tosin meidänkin välissä, joten annoin hänelle noin desin maitoa ja sitten uni taas maittoi.

Koskakohan vauvat alkavat pärjätä ilman maitoa koko yön yli? Varmaan siinä puolenvuoden ikäisenä voi jo joku vauva nukkua koko yön putkeen (kuten tosin meilläkin joskus ammoisina aikoina lue kolme kuukautta sitten). Kyllä mä jo ainakin kaipaan sitä, että voisi nukkua yön ilman heräämisiä, mutta siitä on kai vielä turha haaveilla. Meille ei tuo perhepeti juurikaan sovi, kun me kumpikin miehen kanssa (ja erityisesti mies) liikutaan aika paljon unissamme ja vaaditaan tilaa. Jos Alva nukkuu meidän välissä, niin oma nukkuminen jää pakostakin pinnalliseksi, kun koko ajan pitää varoa vauvaa.

Juhlissa

Tänään ollaan istuttu Alvan kanssa autossa pitkin päivää. Aamulla suuntasimme Ukiin markkinoille. Menomatkalla Alva nukahti noin vartin ajon jälkeen. Kun tulimme perille, hän nukkui vielä. Onnistuin kerrankin nostamaan hänet vaunuihin siten, että päikkärit jatkuivat vielä vaunuissakin hetken. Takaisin tulleessa oli jo vähän nälkäkin ehkä, mutta pienen huudon jälkeen uni kuitenkin tuli. Iltapäivällä suuntasimme Alvan kanssa ystäväni tyttären 1-vuotissynttäreille. Sekä mennessä että takaisin tullessa otti Alva noin puolen tunnin nokoset.

Alvan kanssa on aina ollut helppo matkustaa autossa. Yleensä minä olen ratissa, vaikka mieskin olisi mukana. Hän ei erityisemmin pidä ajamisesta, joten hän istuu Alvan kanssa takapenkillä ja pitää Alvalle tarvittaessa seuraa. Kesällä matkasimme lähes aina näin. Mietinkin silloin, että mitenhän matkanteko sitten onnistuu, kun mies on töissä ja mä ajan Alvan kanssa kahdestaan. Turhaa sitä silloin murehdin, koska nyt Alvan kanssa matkustaminen sujuu hyvin ja ehkä jopa helpommin, kun Alva ei näe vieressään ketään ihmistä, jonka sylissä olisi paljon mukavampi olla kuin autokaukalossa.

Yleensä ajoitan matkat niin, että Alvalla on melko pian alkamassa päikkäriaika. Vatsa on siis täynnä ja vaippa vaihdettu. Laitan Alvan syliin leluja ja asetan harson siten, ettei aurinko paista hänen kasvoilleen. Yleensä otan pipon pois, koska sen on tapana liukua Alvan kasvoille ja se ei meidän neitiä voisi enempää harmittaa. Huuto on tällöin vallan julmettu, jos pipo estää näkymät. Usein Alva on näine tykötarpeineen nukahtanut autoon ilman ensimmäistäkään huudahdusta. Takapenkiltä kuuluu vain reipas rapina, kun Alva rapisuttelee ja heiluttelee lelujaan. Sitten rapina alkaa vähitellen hiljentyä, kunnes loppuu kokonaan. Sitten loppumatkalla ei takapenkiltä kuulu juuri mitään. Meiltä on melkoinen matka aina kavereiden luokse tai Turkuun, joten Alva on joutunut alusta asti tottumaan noin tunnin matkoihin. Pidempää matkaa en vielä Alvan kanssa olekaan ajellut.

1-vuotissynttäreiden päivänsankari oli jo iso tyttö. Hän oli juuri pari päivää sitten oppinut kävelemään ja nyt käveli jo tosi varmasti. Tosin konttauskin oli vielä voimissaan. Vaikka aina sanotaan, että vauvat kehittyvät ensimmäisen vuoden aikana hurjasti, niin tänään sen vasta oikeastaan oivalsin. Päivänsankarin ja Alvan ikäero on aika tarkkaan seitsemän kuukautta ja se ero oli kyllä huomattava. Alva vaikutti ihan todella vauvalta, kun hän ei vielä juuri muuta tehnyt kuin ähelsi lattialla. Päivänsankari oli jo ihan pieni neiti, eikä vauva enää ollenkaan. Taitaa ikäero tässä vaiheessa tuntua kaikkein suurimmalta. Vuoden päästä tilanne on jo varmaan toinen, jos Alvakin osaa silloin jo kävellä. Tosin silloin merkittävin ero taitaa olla puheen kehityksessä, mutta muuten ovat jo varmaan lähempänä toisiaan. Tänään nämä tytöt eivät vielä oikein toisiaan huomioineet.

Perustorstai?

Tänään nukuttiin ihanan pitkään. Herättiin vasta yhdeksältä. Tällaista herkkua ei olekaan sattunut sitten pitkään aikaan. Mikähän sitä Alvaa väsytti? Yölliset syömingit? No ei hän kuitenkaan heräännyt kuin kaksi kertaa syömään...

Aamupuuroksi tein taas tuttua omenapuuroa, kun eilinen Elovena ei oikein maistunut. Halusin vain päästä tänä aamuna helpolla. Koska eilinen oltiin tiiviisti kotosalla, päätin lähteä kauppareissulle. Lähdettiin siinä kymmenen jälkeen ja Alva taisi ottaa pienet tirsat heti kun pääsi autoon. Ainakin takapenkillä oltiin koko 20 minsan matka ihan hissuksiin. Kaupassa käytiin ja auto tankattiin ja sitten vain kotiin. Kotimatkalla ei unesta ollut tietoakaan, vaan äidille pidettiin seuraa joka äänen sävyssä.

Kotiin päästyämme, noin kahdentoista aikaan, laitoin heti Alvan perunan kiehumaan ja sitten vain pe-po-pa -sosetta poskeen. Hyvin maistui iso setti, mutta maitoa ei juuri enää mennyt. Puoli yhdeltä mentiin sänkyyn loikoilemaan ja yhdeltä nukkumatti tuli sen jälkeen, kun Alva oli vetänyt loput maidot kitusiinsa. Nyt päikkärit ovat jatkuneet jo lähes 3,5 tuntia. Aamun päikkärit kun jäi noin vähäisiksi, niin eikö vaan nyt nukuta kuin tukki. (ruoka-ajat heittää taas loppupäivästä häränpyllyä...) Äidillä on ainakin omaa aikaa, jonka olisi voinut käyttää järkevämmin kuin nettisurffailuun.

Syyskuun satoa

Syyskuu on nyt kokonaan takana ja lokakuu alkanut. Luin juuri elokuussa kirjoittamani tekstin siitä, mitä Alva oli tällöin oppinut ja edistystä on taas tullut huomattavasti.

Käden liikkeet ja motoriikka ovat huomattavasti parantuneet. Nyt jo leluihin, harsoihin, mattoon ja kaikkeen mahdolliseen tarttuminen on hyvinkin tietoista ja ote on todella pitävä. Tästä mulla on todistuksena kädet mustelmilla ja Iskällekin taisi tulla kaulaan mustelma, kun Alva kokeili kädellä kaulan ihoa. Enenevässä määrin nämä tavarat, joita kädellä saadaan kiinni, viedään myös suuhun ja niitä maistellaan tehokkaasti. Erityisesti pehmolelujen tuoteselostukset tai pesuohjelaput -mitä ne nyt ovat - on todella kiinnostavia. Leluista viis, mutta se tuoteselostus pitää olla. Toinen aina tavoittelemisen arvoinen on myös äidin hiukset ja niistä vetäminen on hauskaa.

Tutin imemisen harjoitukset ovat vähitellen tuottaneet tulosta. Alva on muutaman kerran onnistunut nukahtamaan tutin avulla. Vieläkään tutti ei kovin hyvin pysy suussa ilman, että pidän kämmentäni siinä edes ja tuuppaan sitä koko ajan takaisin suuhun. Tutti on tosin kiva ottaa käteen, pyöritellä kädessä ja tutkia tarkkaan.

Alvan mieleen hauskoja leikkejä ovat kurkistusleikki peiton tai harson kanssa, vauvakeinu, lakanan sisällä keinuminen (minä ja mies siis heilutetaan häntä lakanassa), pää alas päin maailman tiirailu, nokkamukista veden juominen (edit: kyseessä siis hörpytysmuki), ruuan päristely (onneksi ei enää siinä määrin, kuin ennen), pesu ja jopa kylpy. Hyväntuulinen vauva hän on kaiken kaikkiaan aina. Taitaa olla tuossa iässä aika yleistäkin. Hymyillä Alva jaksaa vaikka kuinka kauan, mutta naurua hän selvästi säästelee. Jos jokin on ihan huippua, kuten sitterissä oikein kovasti keinuminen, niin sitten nauru tulee, mutta ei edes päivittäin.

Vähitellen Alva on myös alkanut vierastamaan. Tämän ovat saaneet kokea niin Pappa, neuvolan tädit kuin Iskän siskokin. Vierastamisen tunnistaa siitä, että alaleuka alkaa menemään mutruun, kun hän näkee "vieraan" ihmisen ja sitten alkaa sellainen huuto, joka talttuu vain turvallisessa sylissä. Onneksi vierastaminen menee nopeasti ohi ja sen jälkeen Alva on taas kaikkien kaveri.

Syyskuussa opittuja taitoja on myös krapukävely. Alva siis vatsallaan ollessaan pääsee peruuttamaan jo aika sukkelasti. Helpointa se on liukkaalla lattialla, mutta kyllä se maton päälläkin onnistuu. Leikkimaton päällä hän ei enää kauaa viihdy, vaan siirtyy siitä pois melko nopeasti. Vatsallaan hän myös pyörii vähitellen oikealle päin, joten ihan suoraa peruuttaminen ei ole. Alva ei vielä osaa kääntyä vatsaltaan takaisin selälleen, mutta yritystä toisen kyljen kautta kääntymiseen on jo havaittavissa, tosin onnistumisia ei juurikaan vielä ole.

Vatsallaan ollessa Alva myös jo nostaa vatsansa ja peppunsa irti maasta. Hän on melkein konttausasennossa ja heiluttaa siinä itseään eteen- ja taaksepäin. Kottausasento on vielä vähän hutera, koska kädet ja jalat ovat vielä vähän liian etäällä toisistaan, jotta asento olisi vakaa.

Jo elokuussa Alva jo hieman otti jaloilla vastaan, kun hänet laittoi seisomaan. Tässä kuussa tämä taito ei ole mielestäni juurikaan edennyt. Hän ottaa jaloilla vastaan, mutta lähes heti jalat pettävät, eivätkä ne kestä juuri mitään painoa.

Taakse jäänyttä elämää on myös ensimmäinen flunssa. Onneksi se meni aika helposti ohi, eikä Alvalla ollut edes kuumetta. Nyt on tämäkin tulikoe koettu ja seuraava on varmaan pian nurkan takana odottamassa. Valitettavasti.