Eteenpäin mars!

Alva otti eilen ensimmäisen askeleensa ilman tukea. Askel ei ollut suuren suuri, mutta askel kuitenkin. Tänään askelia on otettu jo kolme peräkkäin, mutta ei sitä voi vielä kävelyksi kutsua. Kävelyn ensiaskel on nyt kuitenkin saavutettu.

Tällä viikolla Alva täytti 10 kuukautta. Olen koko viikon itsekseni (ja vähän ääneenkin) ihmetellyt, että miten se on voinut kehittyä noin paljon ja niin pienessä ajassa. Äidin vauva osaa ja tahtoo jo vaikka mitä. Muistan, että Alvan syntymän aikaan luin jostakin blogista, että jonkun vauva täyttää vuoden. Ajattelin, että onkohan meillä koskaan niin vanhaa lasta, mutta nyt siihen vuoden rajapyykkiin ei ole enää pitkä matka. Tuntuu oudolta, että kohta saa itse ruveta valmistautumaan Alvan ensimmäisiin synttäreihin. Toisaalta tuolloin vuoden ikäinen vaikutti jo vaikka kuinka vanhalta, mutta vaikka kehitystä on tässä vajaassa vuodessa tapahtunut vaikka kuinka, on Alva kuitenkin vielä äidin oma pikku vauva, joka ei sitten kuitenkaan niin kovin iso ole. Taitaa pysyä loputtomiin tuo ajatus, että jo noin vanha ja taitava, mutta toisaalta kuitenkin äidin oma pieni vauva - iästä riippumatta.

Iskä piti tällä viikolla kaksi vapaapäivää - torstai ja perjantai. Torstaina sitten lähdettiinkiin Maskun mökille. Iskä kävi hiihtämässä meren jäällä, mutta me pysyteltiin mökin suojissä Alvan kanssa. Mummi ja Pappa jaksoivat viihdyttää Alvaa ja hän olikin ihan elementissään. Yöksi mentiin Turkuun ja sieltä ajettiin aamupäivällä takaisin tänne maalle. Tänään onkin vierailulla käynyt Alvan sisko tyttönsä kanssa sekä Iskän sisko. Mukavaa, että Alvalla riittää sukulaiskontakteja, vaikka tänään vähän tädin sylissä alkoikin vierastamaan.

Ilmoitus ystäville ja sukulaisille

Mulla poksahti juuri puhelin ja siinä meni ihan kaikki. Puhelinnumerot, synttärit, tapaamiset, ihanat tekstarit erityisesti Alvan syntymän aikaan jne. Musta ei siis hetkeen ehkä kuulu. Toivottavasti saan uuden puhelimen viimeistään perjantaina. Ja senkään jälkeen ei kuulu, jos en saa teistä elonmerkkiä yhteistietojen kera.

Ketuttaa.

Sisätiloissa

Taas on mennyt kolme päivää sisätiloissa. Tämä Alvan ensimmäinen talvi on ollut todella ihmeellinen. Lunta on enemmän kuin miesmuistiin ja pakkaslukemat eivät millään tahdo laskea alle kymmeneen. Viikonloppuna pakkanen huiteli parissa kymmenessä ja kun siihen vielä yhdistää kovan tuulen, oli selvää, että sisällä ollaan.

Tänään pakkanen on sentään laskenut alle 15 asteeseen, joka meillä on ollut tuo ulkona nukkumisen raja, mutta sisällä vaan nukutaan tänäänkin. Piha ja pihatie on niin lumessa, että ei juurikaan houkuta tuo vaunujen työntäminen polveen asti ulottuvassa hangessa. Tulisi vain jo kevät ja kesä, niin pääsisi ulos paljon helpommin.

Kahvilla

Oltiin tänään Alvan kanssa Raumalla kahvittelemassa naisporukassa. Neljä naista saikin aika kovaa ääntä ja sekasotkua aikaiseksi. Yksi teekuppi kaatui lähes vahingossa, mutta muuten Alva kyllä keskittyi kaikkien tavaroiden heittämiseen pöydältä lattialle. Onneksi kahvilan työntekijät eivät ajaneet meitä pihalle, vaan kävivät vuorotellen siivoamassa pöytäämme.

Kahvila oli siis Rauman torin laidalla sijaitseva Sali. En ollut siellä aiemmin käynyt, mutta nyt voin kyllä suositella. Tällainen paikka on ehdottomasti kaupungista puuttunut ja taitaa paikka olla menestys, kun kaikki pöydät olivat täynnä ja porukkaa riitti. Salaatti ja suklaa- sekä juustokakku ovat nyt korkattu ja hyviä olivat.

Varsinaisesti tuo kahvila ei ollut mitenkään lapsille suunnattu, koska taisimme saada paikan ainoan syöttötuolin. Vaipanvaihtopaikkakin oli kuulemma melko pieni, joten jätin vaipan vaihtamatta. Ajattelin, että neljän tunnin vaihtoväli ei kai ole pahaksi, mutta väärässä olin. Meillä on nyt ollut kokeilussa Liberon housuvaippa numeroa viisi. En ole kovin montaa kertaa sitä vielä käyttänyt ja näin pitkää aikaa se ei näemmä pitänyt. Body, sukkikset ja Lindeksin velourit olivat kotiin päästyämme läpi märät. Tämä on meillä erittäin harvinaista, että vaippa falskaa. Olisikohan sitä tapahtunut reilun puolen vuoden aikana alle viisi kertaa. Joko vaippa on liian pientä laatua, tai sitten malli ei ole meille sopiva. Pitänee kokeilla kuutosta tai Pampersia.

Alvar neuvolassa

Keskiviikkona mulla oli neuvola. Alva oli tietenkin mukana, joten kovinkaan syvällisiä ei neuvolatädin kanssa keskusteltu, vaan pidettiin vauhtia, ettei Alva kyllästy. Painoa oli äidille tullut taas ihan riittämiin ja sf-mittakin vastasi kuukautta aikaisempaan laskettuun aikaan. Sf-mitta oli siis komeat 17 cm ja eihän tätä vatsaa ole enää juuri voinut piilotella. Äitiysvaatteet on jo haettu vintiltä ja todettu, että farkut piukottavat ikävästi, mutta valitettavasti ei vatsan kohdalta vaan lanteista ja reisistä... Taitaa poitsulla siis olla tilaa, jossa temmeltää. (Sukupuolesta ei ole vielä tietoa, joten poika on pelkkä oma arvaus, tosin kaksosiakin on jo veikattu...)

Neuvolassa kuunneltiin myös sydänäänet ja siellähän se sydän tikutteli 155 lyönnin nopeudella. Kysyin neuvolan tädiltä, että onko se nyt tytön vai pojan rytmi, mutta ei hän lähtenyt arvuuttelemaan. Maaliskuussa pitäisi vielä käydä sokerirasituksessa ja verikokeissa sekä rakenneultrassa. Seuraava neuvola sovittiin huhtikuulle. Mä jo heti toivoinkin, että pidettäisiin käynnit aika harvassa, jos ja kun mitään erikoista ei tule. Turha sitä verenpainetta on käydä niin usein mittaamassa, kun lukemat ovat kuitenkin alhaiset. Toisaalta kyllähän siellä neuvolassa näinkin tulee kuukausittain ravattua, kun Alvan seuraava neuvola on maaliskuussa.

Alvan kävely ja seisominen ovat taas edenneet eteenpäin. Taaperokärryllä kävely on jo pidempään sujunut hyvin, tosin vain suoraan ja sitten hänet pitää käydä kääntämässä. Tällä viikolla oltiin yhden vauvakaverin luona ja hänellä oli samantyylinen kävelyteline kuin meilläkin. Tämä teline oli tosin paljon kevyempi ja liikkui todella helposti eri suuntiin. Omistaja näytti sillä Alvalle mallia ja kohta Alvakin pääsi kokeilemaan siinä kävelyä. Kun kotona laitoin Alvan taas meidän kävelytelineeseen, osasi hän tällä kertaa kävellä silläkin. Aikaisemmin hän oli vain seisonut ja pomppinut siinä. Taitaa esimerkki olla hyvä opettaja.

Tuetta seisominen alkoi viime keskiviikkona vahingossa, kun Alva nousi lelulaukusta kiinni pitäen seisomaan ja laskeutui hetken ajan kuluttua alas. Hän ei tainnut sitä oikein itsekään huomata. Myöhemmin näitä haksahduksia sattui vielä muutamia, kunnes sunnuntaina hän innostui yrittämään tuetta seisomista ihan tarkoituksella. Tämä harjoittelu on niin kivaa, että Alvaa alkaa naurattamaan ihan hillittömästi ja senhän nyt arvaa, miten keskittymisen käy, kun yksi nauraa suu auki. Vähitellen taidot ovat kuitenkin karttuneet ja tänään seisomisessa on tehty enkkoja. Alva seisoo hieman huojuten jo useita kymmeniä sekuntteja. Ei sentään vielä minuuttia, mutta siihen ei taida meidän elohiiri koskaan kyetä. Olla paikallaan kokonaisen minuutin, edes seisten.

Viikko alkaa

Taas on maanantai ja viikonloppu takana. Sunnuntaina nähtiin paljon ihmisiä, kun kylään piipahti Iskän sisko, serkku ja tytär perheineen. Iltapäivällä vielä suunnattiin tuttavapariskunnan kanssa pitsalle. Alvakin pääsi vähän pitsan makuun ja odottaa jo varmaan seuraavaa pitsatarjoilua.

Toinen etuhammas on jo selvästi esillä, joten lauantainen arvailuni osui oikeaan. Yöt ovat menneet hampaan puhkeamisesta huolimatta ihan kohtuullisesti (viime yönä vain neljä herätystä, yes). Ruoka tosin ei maistu kovin hyvin. Lounaaksi ja päivälliseksi menee kumpanakin ehkä yksi pieni purkillinen ruokaa, välipalaksi jotain hedelmäsosetta pieni purkillinen ja iltaisin ja aamuisin keitän Elovena-puuroa. Teen aina saman annoksen, eli puoli desiä hiutaleita, mutta hyvä jos siitä puolet menee. Kokonaan se annos ei ole mennyt pitkään aikaan. Maito sentään onneksi jotenkin maistuu. Mahtaakohan hampaat vaivata, vai onko hän vain vähäruokainen.

Vauhtilauantai

Tänään oltiin koko perhe ajelemassa lumikelkalla. Alva nauroi ihan ääneen, kun oli niin hauskaa. Mentiin pitkin ihania metsäteitä ja peltoja. Lumi pöllysi ja tuuli lauloi korvissa. Alvalla oli paljon vaatetta päällä, joten kylmyys ei päässyt muuten juuri lähelle, mitä nyt poskia ja nenää vähän kutitteli. Matkalla pysähdytiin hetkeksi kyläilemään ja sitten taas jatkettiin matkaa. Ihanaa oli, sanoi Alva.

Tänään olen myös ollut bongaavinani toisen etuhampaan, mutta se on kyllä vielä niin pieni piste, että en uskalla siitä olla vielä ihan varma. Parin päivän päästä on jo varmaan paremmin näkysällä ja tunnusteltavissa, jos se läpi on jo tullut.

Toinen lauantain kohokohta Alvalle taitaa olla Lotto ja Jokeri. Erityisesti Jokeria on seurattu silmäkovana jo useamman viikon ajan. Jännää miten tuon ikäinen vauva jo kiinnostuu telkkariohjelmasta siten, että sitä vahdataan todella keskittyneesti. Myös piirretyt kiinnittävät Alvan huomion ja niitäkin jaksetaan jonkin aikaa seurata.

Ennätystehtailua

Ilman tukea seisomisen ennätys on nyt noin 15 sekunttia.

Alva seisoi keittiössä ja piti penkistä kiinni. Sitten hän huomasi penkillä olevien Iskän housujen vetoketjun ja tarttui siihen kaksin käsin. Tutkiskeli sitä "pitkän tovin", taisi vähän maistaakin. Irroitti sitten kätensä siitä ja otti taas tukea penkistä. Aika tuntui erityisen pitkältä Äidistä, joka henkeä pidätellen seurasi tilannetta penkillä istuen. Mutta hyvin se päättyi, eikä Alva tainnut huomatakaan tilannetta.

Alva halii

Miten voinkaan uusista taidoista unohtaa HALIN? Mikä onkaan ihanampaa, kun Alva tulee halimaan äitiä. Hän laittaa posken vasten poskeani, rintaani tai jalkaa ja on siinä hetken halaamassa äitiä. Se on niin suloisaa.

Ylähammas ilmoittautuu

Alvalla on nyt kolmas flunssa menossa. Joulun jälkeen oli viimeisin ja nyt viime viikolla (perjantaina) alkoi nenä vuotamaan. Aikaisemmat flunssat ovat olleet vähän kuin harjoittelua, kun nenä on kyllä krohissut, mutta ei se ennen ole vuotanut. Nyt vuotoa on. Tosin toivottavasti ollaan jo voiton puolella. Itsellä on tosin myös flunssa ja olo aika vetelä.

Kun pakkasin aamupäivällä Alvaa vaunuihin nukkumaan tarkistin taas, että onkohan se ylähammas sieltä jo puhjennut, kun niin näyttää olevan jo ihan pinnassa. Ja läpi oli hammas tullut. Aikaisemmin olen vain kokeillut hammasta siten, että olen antanut Alvan purra sormeani ja vain alahampaat ovat tuntuneet. Nytkään purutesti ei olisi ylähammasta paljastanut, joten voipi olla jo aiemmin puhjennut, kun nyt on kaksi yötä mennyt kohtuullisesti.

Me vaihdettiin nukkumajärjestystä, kun alkoi tuntua siltä, että kukaan ei nuku ja univelka alkoi olla täynnä. Järjesteltiin sänkyjä siten, että nyt meillä on kolmen hengen sänky. Iskä nukkuu vähän ylempänä ja mä ja Alva vähän alempana. Olen pistänyt myös yhden ylimääräisen peiton itseni ja Alvan väliin ja nyt Alva ei enää onnistu ajamaan minua pois sängystä. Tällä tavalla ollaan nyt nukuttu viikonlopusta lähtien ja ainakin vielä ratkaisu tuntuu onnistuneelta. Enää mun ei tarvi nousta laittamaan Alvalle tuttia vaan voin tehdä sen lähes unessa itsekin. Alvakin tuntuu nukkuvan rauhallisemmin, vaikka särkylääkettäkin on välillä annettu, tai sitten olen itse niin unessa, että en enää reagoi jokaiseen herätykseen, vaan saan helpommin itsekin unen päästä taas kiinni.

Eilen olin Alvan kanssa ensimmäistä kertaa pulkkailemassa. Flunssan takia en viitsinyt laittaa häntä ulos pakkaseen nukkumaan, koska edellisenä päivänä hän oli nukkunut tosi pitkään ja niin nukkui sisällä eilenkin. Pulkka oli serkun vanha vauvapulkka, johon laitoin lämpimän lampaan karvan ja vauvan siihen päälle istumaan. Istumiseen se oli vähän liian liukas, mutta mukavalta siinä näytti pötköttelykin. Haettiin lehti ja moikattiin naapuria ja Iskän sisko ja sen mieskin piipahtivat Alvaa tervehtimässä. Iltapäivällä Alvaa taas nukutti ja unta riitti jopa viidestä lähes seitsemään. Taitaa flunssa väsyttää.

Tammikuu lusittu

Taas on kuukausi vaihtunut ja tammikuun aikana on Alva kehittynyt taas aimo annoksin. Joulukuussa ei varsinaista uusien taitojen kirjoitusta ollut ollenkaan, joten marraskuun kirjoitukseen verrattuna muutos on ollut iso.

Konttaus on vieläkin pääasiallinen liikkumismuoto, mutta taaperokärryllä mennään jo todella vauhdikkaasti. Juoksuaskelia ei vielä ole otettu, mutta liukkailla sukilla kävely on jo lähes juoksemista. Taaperokärrystä ei tarvitse enää pitää kiinni eikä Alva takana enää tarvitse kävellä. Riittää, kun seinän kohdatessa käy hänet kääntämässä kohti uusia seikkailuja. Alva jaksaa kävellä olohuonetta (noin 8 metrin matka yhteen suuntaan) päästä päähän taukoja pitämässä. Varmaan 100 metrin matka tulee täyteen jo lähes kerta kävelyllä. Onkohan Alvalla sisäinen askellaskuri, johon pitää päivittäin kerätä riittävästi askelia...

Ilman kärryä Alva ei vielä astu juurikaan askeltakaan. Edes sohvan reunasta kiinni pitäen ei liikkuminen vielä onnistu. Ehkä yhden tai kaksi askelta hän voi sivusuunnassa tuesta kiinni pitäen ottaa, mutta ei juuri tämän enempää. Seisominen itsessään on jo riittävää. Seisominen onkin Alvalla jo hyvin hallussa, eikä varsinaisia kaatumisia tule, jos hän jaksaisi keskittyä seisomiseen. Välillä vaan ajatukset liukuvat muihin asioihin ja kiinni pitäminen unohtuu. Silloin edessä on muksahdus lattialle. Muutamia kertoja Alva on onnistunut pienen hetken seisomaan ilman tukea, mutta kyseessä on vain muutama sekuntti ja sekin vahingossa.

Puheen ymmärtämisessä on tapahtunut ensi askeleet. Kiellon Alva jo tunnistaa, mutta vielä se ei sitä juurikaan tottele. Kylässä joskus kiellosta pahastutaan niin paljon, että sitä totellaan, mutta kotona ei juuri koskaan.

Alvan lempikirjassa on lampaan kuva ja sen alla teksti siitä, mitä lammas sanoo - bää. Kun sanon Alvalle, että mitä lammas sanoo, nousee kasvoille heti hymy ja odotus siitä, että koska se äiti määkii kuin lammas. Tämän jälkeen Alva sitten alkaa itsekin leikkimään lammasta ja bää huudot kaikuvat talossa. Myös kysyttäessä, ottaako Alva vettä, vastauksena on aina iso hymy ja suu aukeaa isoksi, kun vesilasi lähestyy. Hymy syttyy kasvoille myös, kun eteisestä kuuluu kolinaa ja Äiti sanoo Alvalle, että Iskä tulee.

Pappa yritti viime viikolla opettaa Alvaa sanomaan Pappa.
Pappa: Sano pappa.
Alva: Eh.
Pappa: Sano pappa.
Alva: Eh.
Vastusteluista huolimatta Alva jo osaa kyllä toistaa perässä pa-pa, kun hänelle sitä muutaman kerran sanoo.