Näkemiin!

Ehkä tavataan joissakin muissa ympyröissä, toisissa merkeissä ja uusilla teemoilla.

Kiitos ja kumarrus kaikille!

1-vuotias

Vauva vuosi alkaa olla takana, kun Ainokin on nyt täyttänyt vuoden. Vuoden täyttymistä ollaan juhlistettu jo kahtena päivänä ja vielä ensi viikolla olisi tarkoitus kerran juhlistaa tilannetta. Viiime viikon lauantaina pidimme juhlat sukulaisille ja sunnuntaina kaveriperheille. Tiistaina tulee vielä äiti-lapsikerhon kaverit.

Aino osaa jo hienosti kävellä tukea pitkin ja työntää mielellään taaperokärryään. Kulkee sohvan viertä, nousee lipastoa vasten seisomaan, mutta ennen kaikkea kiipeää, kiipeää ja kiipeää. Hän on tainnut onnistua kiipeämään jo lähes kaikille vaakasuorille pinnoille. Keittiön tuoleille, pöydälle, sohvalle, lipaston päälle, sohvatuoleille, sängylle, portaita jne. Koska kiipeäminen on niin kivaa, ei kävelyn harjoitteleminen olekaan ollut niin hohdokasta. Lauantaina synttärijuhlien kunniaksi hän kuitenkin seisoi ilman tukea muutaman sekunnin ja nyt viikon harjottelemisen jälkeen tuetta seistään jo monta kymmentä sekunttia ja askeliakin hän on ottanut jo pari. Seisominen ei ole vielä mitään kovin vakaata, vaan hän huojuu kuin juopunut. Mutta selvästi se taito on viikossa kehittynyt.

Syöminen on ollut aina Ainon vahvuus ja nyt hän on vähitellen alkanut haluamaan syödä itse. Tosin onneksi vanhemmat vielä saavat syöttääkin, kun siitä omasta syömisestä ei suuhun vielä paljoa päädy (lue: ei mitään). Alva on tämän viikon mummilla ja pappalla yökyläilemässä ja me ollaan kolmestaan kotona. Lähdin tänään Ainon kanssa käymään Porissa shoppailemassa ja ostin Ainolle ensimmäiset kengät. Ne olivat Superfitit ja kokoa 22. Alva muistaakseni aloitti kengänkäytön koosta 21, mutta toisaalta taisin ostaa ne hänelle jo vähän aikaisemmin. Ja kengästähän se riippuu myös, mitä kokoa käyttää.

Ainolla alkoi eilen unikoulu. Otimme hänelle Alvan vanhan pinnasängyn käyttöön, jonka laitoimme olohuoneeseen (eli ei samaan kerrokseen kuin missä makuuhuoneet on). Ajatuksena on nyt opettaa hänet vihdoinkin nukkumaan ja nukahtamaan ilman rintaa. Me vanhemmat aletaan olla jo ihan tainnuksissa tuosta univajeesta, joten nyt oli vihdoinkin tehtävä jotain. Kun Alva vielä saatiin Turkuun hoitoon, niin nyt sitten päätimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja aloittaa yötaistelu.

Pelisääntöinä vähän keskenämme sovittiin, että koska tutti ei Ainolle kelpaa, niin ei sitä nytkään sitten enää opeteta (Alva kun on siinä kiinni liiankin kanssa) ja tuttipulloriippuvuuttakaan ei hänelle haluta, joten sitä annetaan vain pahimmassa hädässä. Ja rintaa ei enää ollenkaan. Takaraivossa tietenkin jyskytti se, että meidän päätökset voivat olla kuin veteenpiirretty viiva siinä 02-04 välillä, mutta päätettiin ne kuitenkin ajoissa, vaikka sitten niitä rikottaisiinkin.

Eilen Aino sitten laitettiin nukkumaan siinä klo 22 aikaan. Hän oli siihen asti ihan virkkusa, joten ei yritetty laittaa liian ajoissa nukkumaan. Ja huutohan siitä tuli. Aino huusi ja huusi ja huusi ja huusi. Iskä yritti häntä lohduttaa, antaa pulloa (se lensi kaaressa pois), silittää, taputtaa, heijata, mutta mikään ei auttanut. Sitten yrityin vuorostani minä, mutta yhtä surkein tuloksin. Mikään ei ollut hyvästä ja Aino vain huusi. Toisaalta se huuto selvästi alkoi siitä laantua, eikä ollut ihan mahdotonta enää. Vähitellen hän sitten mun silittämiseen alkoi nukahtaa ja nukahtikin onneksi lopulta siinä 23 aikaan. Päätettiin lopulta, että nukutaan molemmat olohuoneessa. Mä taisin vähän torkahtaa, mutta puoli yhden aikaan siirryin yläkertaan sänkyyn nukkumaan ja taisin ehtiä nukahtamaankin ihan kunnolla, ennen kuin Aino sitten puoli kahdelta heräsi. Siliteltiin ja taputeltiin häntä miehen kanssa vuorotellen ja noin tunnin urakan jälkeen Aino lopulta taas sai unen päästä kiinni.

Mä hipsin Ainon nukahtamisen jälkeen takaisin sänkyyn ja seuraava unipätkä oli noin puolitoista tuntia. Neljältä Aino sitten heräsi taas ja sitten nukahtaminen olikin vähän takkuisampaa. Tai oikeastaan hän kyllä tuntui torkahtavan hetkeksi, mutta heräsi sitten taas uudestaan. Mäkin siinä taisin vähän torkahtaa, kunnes sitten puoli kuuden aikaan Aino nukahti vähän paremmin. Siirryin taas sänkyyn, jossa taisin nukahtaa heti. Ainon itkuun sitten heräsin ja tulin alakertaan. Kello oli vähän vaille kuusi, joten unta ei montaa minuuttia ollut. Seitsemään saakka yritettiin miehen kanssa nukuttaa Ainoa, mutta kun siitä ei tuntunut tulevan mitään, nosti mies Ainon pois sängystä ja lupasi huolehtia hänestä, jotta mä sain mennä takaisin nukkumaan. Kuuntelin, että alakerrasta kuului Ainon itkuskelua. Hän kun oli ihan väsynyt, mutta ei vaan osannut nukahtaa. Mä kuitenkin nukahdin. Kun heräsin oli ihan hiljaista. Ajattelin, että mies on lähtenyt Ainon kanssa ulos, mutta he nukkuivatkin vielä. Aino oli nukahtanut joskus kahdeksan aikaan omaan sänkyynsä ja mies nukkui siinä pinnasängyn vieressä patjalla. Kello oli 9:30 ja sitten hekin heräsivät.

Yö meni ennakko-odotuksia paremmin, mutta hyvään yöhön tässä on vielä matkaa. Tänään Aino oli väsynyt jo kasin aikaan. Teimme iltatoimet ja laitoin Ainon nukkumaan vähän ennen yhdeksää. Huutohan siitä tälläkin kertaa tuli, mutta kun silittelin häntä selästä vei uni voiton jo muutamassa minuutissa. Nyt hän on nukkunut jo lähes puolituntia ja tämä äitikin lähteä nukkumaan.

Hoitoon

Toukokuussa saimme kuulla, että meidän lähellä (noin parin kilsan päässä) oleva entinen perhepäivähoitaja ottaa taas lapsia hoitoon. Hän on ollut meidän ajatuksissa se ensisijainen hoitaja, vaikka emme häntä kovin hyvin tunnekaan. Hän vaikuttaa kuitenkin ihan järki-ihmiseltä, jolla on omia lapsia (nyt jo ripari-ikäisiä) ja sijainti on mitä mainioin. Se 60 km lisäajo lasten hoitopaikan vuoksi ei juuri innosta. Tosin hänen syksynsä on jo täynnä, mutta vuoden alusta oletettavasti voisi mahtua. Laitoin sitten heti tuolloin paperit vetämään kunnalle, että hoitopaikkaa tarvitaan ja kaksin kappalein. Soitin vielä tälle hoitajalle, mutta hän ei ollut tehnyt asiasta vielä lopullista päätöstä ja ehkä alkaisi joka tapauksessa yksityiseksi hoitajaksi. No sanoin meidän olevan enemmän kuin kiinnostuneita, jos vain heille mahtuu.

Noin viikko sitten tämä hoitaja soitti, että hän on nyt päättänyt aloittaa syksyllä lastenhoidon uudelleen ja että jos olemme kiinnostuneita, niin meidän neidit ovat kyllä tervetulleita. Pari päivää tuossa miehen kanssa ajatusta haudottiin. Mies on hakenut hoitovapaata tammikuun loppuun, joten ihan vielä hoito ei olisi meille ajankohtaista, mutta toisaalta, jos paikkaa ei nyt ota vastaan, niin se on sitten adjo ja tammikuussa saadaan taas se "jämä" paikka korvesta, jonne kukaan ei jaksa joka päivä ajaa. Lopulta sitten sovimme alustavasti niin, että meidän neidit tulee osa-aikaisesti hoitoon syksyksi ja vasta vuoden alusta kokopäiväkseksi. Tämä tuntui sopivan hoitajallekin, tosin vielä emme sopineet mitään tuntimääriä tai muuta ja rahapuolikin on sopimatta (Hän ei aloita yksityisenä perhepäivähoitajana, vaan hän olisi työsuhteinen, kellään kokemuksia tällaisesta?). Sovittiin olevamme yhteyksissä tässä elokuun aikana ja sopivamme asiasta tarkemmin.

Meidän lasten lisäksi hoidossa olisi todennäköisesti kaksostytöt, jotka tunnen pintapuolisesti. Rauhallisen oloisia, Alvaa ehkä pari vuotta vanhempia. Alvalle tämä ratkaisu on varmaan mitä passelein. Hän varmaan nauttii kavereista, uusista leikeistä ja vaihtelusta. Aino tosin on vähän vielä pieni, mutta hän saa kuitenkin olla tutun siskon seurassa ja hoitostartti on kuitenkin melko lievä ja sitä voidaan sitten sovitella hänelle sopivaksi, niin ehkä sitten helmikuussa hänet malttaakin jo ihan mukavasti jättää hoitoon.

Estradilla Alva

Alva on todellinen esiintyjä. Hän osaa laulaa ihanasti Meksikon pikajunaa ja esittää sitä laulua kaikille mielellään. Jotkut sanat on vielä vähän arvailua ja välillä säkeistöjä hypitään, mutta nuotissa pysyy paremmin kuin äitinsä.

Myös perimmäisten kysymysten äärellä hän on ollut:
- Missä Jarkkon äiti on?
- Hän on kuollut.
- Missä?
- Kuollut.
- Missä?
- Kuollut.
- Missä?
- Taivaassa.
- Ai, taivaassa.

Muutoksia nukkumisjärjestelyihin

Meillä on jo kauan ollut tarvis järjestellä nukkumista uusiin uomiin, ja nyt vihdoinkin asian eteen on tehty jotain. Tai kun vanhemmat ovat näin saamattomia kuin me, niin siihen on tarvittu "aavistus" ulkopuolisia voimia. Miehen serkku kysyi muutama viikko sitten, että olisiko meillä tarvetta lasten sängylle, kun heiltä vapautuu sellainen tarpeettomana. Mies sitten kyseli tilannetta multa, että otetaanko sänky vastaan. Kysäisin, että minkä värinen se on, kun haluaisin valkoisen lasten sängyn. Sänky oli kuitenkin puunvärinen, mutta serkku lupasi maalata sen valkoiseksi ja sehän meille kelpasi.

Viime sunnuntaina serkku sitten toi sen sängyn meille (patja oli kotiutunut meille jo aikaisemmin) ja tehtiin yhdessä Alvan kanssa hänelle uusi sänky. Lueskelin ensimmäistä kertaa Alvalle iltasatua sängyn ääressä ja niin Alva tutustui sänkyynsä ja on siinä sitten nukkunut sen jälkeen. Laitoimme sängyn laidalle pari tuolia, jotta Alva ei niin helposti putoaisi sängystä ja kaikki on mennyt todella hyvin. Sanoinkin miehelle entispäivänä, että yllättävän kivuttomasti tuo siirtyminen pinniksestä tavalliseen sänkyyn onnistui, johon hän totesi, että Alvahan tippui viime yönä sängystä. Toinen tuoli oli liukunut alta pois ja niin Alva oli peittoon kietoutuneena tipahtanut lattialle. Ei ollut Alva siihen herännyt, enkä minäkään, vaan Iskä oli hänet nostanut takaisin sänkyyn nukkumaan. Muutama muutos ja nyt on sängyn edessä pari raskaanpaa tuolia, joten ehkä ne pitävät paremmin tytön paikallaan.

Tämä muutos taisi olla niitä helpoimpia. Seuraavaksi pitäisi alkaa opettamaan Ainoa nukkumaan tai ainakin nukahtamaan pinnasänkyyn ja nukkumaan siellä vähitellen koko yönsä. Vielä nukkuminen ei ole hänen parhaita puoliaan, vaan herätyksiä on. Yöstä riippuen noin viidestä kymmeneen. Muutama neljän herätyksen yö on tänä vuonna koettu, mutta ne eivät ole juurikaan uusiutuneet. Tavannomainen herätysten määrä on tällä hetkellä siinä viiden paikkeilla. Onneksi pahimmista määristä on jo vähän tultu alaspäin. Uskon, että rinnasta vierottaminen olisi avain onneen, mutta siihen en vielä ole jaksanut ryhtyä, vaikka aika jo olisi tai se on tainnut mennä ohikin jo. Huomenna ehkä Ikeaan ostamaan pinnikseen uutta patjaa ja sitten vain kokeilua kehiin.

Vesipeto

Alva on vähitellen alkanut nauttia yhä enemmän ja enemmän vedestä ja erityisesti uimisestä. Emme ole käyneet Alvan kanssa juurikaan uimahalleissa, tai paremminkin emme ole koskaan käyneet. Viime vuoden keväänä kun olimme Leville, kävimme silloin kylpylässä, mutta sen jälkeen molskimiset ovat jääneet aika vähiin. Tänä kesänä olemme sentään hankkineet pihalle lasten puhallettavan uima-altaan ja se oli käytössä muutamana päivänä kesäkuun alussa. Nyt pihalla on niin paljon hyttysiä, että siellä ei voi juurikaan oleskella.

Mutta siis uimiseen. Olemme käyneet uimassa läheisillä uimarannoilla. Niillä Alva on vähän kokeillut hiekkarannalla uiskentelua, varpaiden kastamista ja niin edelleen. Vähitellen hän on uskaltautunut yhä enemmän ja enemmän uimaan. Hiekkarannan lisäksi olemme käyneet läheisellä lammikolla uimassa. Siellä vesi on syvää ja uimaan mennään laiturilta. Ei siis mitenkään erityisen lapsiystävällinen, mutta siitä Alva on oikein silmin nähden nauttinut. Kellukkeiden ja uimarenkaan avulla hän ui ihan itse, eikä hänestä tarvise pitää kiinni. Hän hyppää rappusista veteen ja ui pienen "lenkin", palaa rappusille, josta hyppää uudelleen veteen. Kovin ylhäältä hän ei tietenkään hyppää, vaan vettä on lähes vyötäröön asti, mutta hyppää kuitenkin. Ja se on mitä ihaninta. Alvaa ei saa vedestä millään ylös, vaikka hampaat jo löyvät loukkua, koko tyttö on kanalihalla ja huulet ovat aivan siniset. Vielä kerran, sanoo Alva ja hyppää veteen.

Ps. Ainon seitsemän hammas tuntuu olevan läpi, alhaalla etuhampaiden vasemmalla puolella.

Synttärisuunnittelua

Ainolla on siis pian 1-vuotissynttärit ja juhlia pitäisi alkaa suunnittelemaan. Koska Alva synttäreitä on juhlittu monen päivän kekkereillä, ei nyt parane jättää juhlia vähemmällä. Eli useampi päiväiset kekkerit luvassa. Yksivuotispäivä osunee perjantaihin. Työpäivän jälkeen en varmasti jaksa järjestää juhlia, joten ensimmäiset juhlat pidettäneen lauantaina. Tällöin kutsun saa sukulaiset ja kummit. Sunnuntaina olisi sitten vuorossa kaverikemut. Nämä ovat Alvalla ainakin olleet melko pienimuotoiset. Yleensä on paikalle päässyt muutama kaveripariskunta lapsineen, joten jatkossakin kummit saavat valita, kumpana päivänä haluavat tulla.

Ainon kunniaksi tarkoituksena on kutsua myös äiti-lapsi -kerhon jäsenet. Alvaakin oli jo keväällä tarkoitus juhlistaa, mutta meidän perheen sairastelut siirsivät juhlat sen verran myöhäseen, että en sitten jaksanut enää näitä organisoida. Nyt sitten pitänee ottaa nämä paremmin hoitoon. Pitäisiköhän ne järjestää jo heinäkuun puolella, jolloin vielä ei ole "uupunut" edellisistä juhlista, mutta toisaalta ihmiset voivat silloin vielä olla kesälaitumilla, eivätkä pääse juhliin.

11 kk

Meidän vauva täytti tänään 11 kuukautta. Miten se on mahdollista, mihin aika on kulunut, missä meidän vauva on? Vauvaa, vauvaa...

Kohta meidän perheessä ei varmaan virallisestikaan ole vauvaa, vaan 1-vuotias taapero. Kuukausi vain ja sitten Ainon ensimmäinen vuosi on takana. Nopeasti on aika kulunut. Onhan Aino toisaalta ajatellen kuulunut meidän perheeseen aina, enkä juuri muusta muista, mutta vastahan se oli ihan pieni pallero, jonka imettämistä tuskailin. Vähän aikaa siitä vain on, kun olin hänen kanssaan laitoksella ja ylpeä isosisko kävi häntä katsomassa Iskän kanssa. Siellä Alva juoksi pitkin sairaalan käytäviä, kun Mummi, Pappa ja Täti tulivat vierailulle. Niinhän se menee...

Aino on nyt mitä nopein liikkuja. Konttaus on vielä tapa, jolla hän etenee, mutta ei varmaan kovin kauaa. Seisominen on jo tosi vahvaa ja kaikkea pitkin pitää nousta seisomaan. Muutaman kerran hän on erehtynyt seisomaan ilman tukea, mutta vain muutaman silmän räpäyksen verran. Yhdellä kädellä hän pitää tukea jostakin ja huitoo sitten tarpeen vaatiessa toisella kädellä selittäessään kova äänisesti meille muille jotakin. Vähitellen hän on myös innostunut kävelemään ja sohvan viertä hän pääsee siirtymään jo ihan itse. Myös kävelytys käsistä kiinni pitäen on alkanut sujumaan. Vielä jalat eivät ihan täysin varmasti ota askelia, vaan meno on melkoisen horjuvaa. Kävely on kuitenkin tällä hetkellä ihan tosi hauskaa ja sitä Aino jaksaisi harjoitella pitkät tovit. Eihän sitä muuten opikaan.

Juhannuksen alusviikolla Aino alkoi juttelemaan kovasti. Sitä ennen hän ei niin paljoa pitänyt ääntä itsestään, mutta sitten ne puhekanavat aukenivat ja nyt jutusta ei tunnu tulevan loppua ollenkaan. Aino kertoo kovasti omalla kielellään tapahtumista, mutta yhtään selvää sanaa hän ei vielä ole sanonut, jollei Kukkuu:ta lasketa oikeaksi sanaksi.

Siskoksista on tullut yhä enemmän ja enemmän mitä parhain parivaljakko. Vain Alva tempuillaan saa Ainon oikein kunnolla nauramaan. Siihen ei Iskä tai Äiti mitenkään onnistu. Aino seuraa tarkasti mitä Alva puuhaa, mutta vuorollaan Alvakin matkii innokkaasti Ainon tekemisiä. Kun Aino konttaa pitkin lattiaa, Alva matkii. Kun Aino nousee sohvan reunaa vasten seisomaan, Alva matkii. Ja niin edelleen. Siskoksista on selvästi seuraa toisilleen ja siskon poissa olo kyllä huomataan. Alva oli viime viikolla taas Mummilassa hoidossa ja kun menimme Ainon kanssa hakemaan häntä perjantaina, ei halailusta ja pussailusta meinannut tulla loppua. Aino jo vähän alkoi hermostuakin, kun Alva niin halusi vain halailla Ainoa. Äitiä ei tervehditty lainkaan samanlaisella intensiteetillä.

Alva sai muuten tänään hammaslääkärikutsun. Luulin tosin ensin, että onko nimet mahtaneet mennä sekaisin, kun ajankohta sopeisi paremmin Ainon 1-vuotistarkastukseen, mutta kaipa se oikein on tullut.

Tuoretta lihaa, halvallako?

Olimme Mummin ja Pappan kanssa tänään syömässä noutopöydässä. Alva söi mukavasti ja Ainokin oli tunnelmassa mukana. Alva huomasi viereisessä pöydässä olevan seurueen ja totesi kuuluvalla äänellä:
- Kato Mummi, sedällä on hintalappu."
Mummi sitten korjasi Alvan erehdyksen ja totesi, että sedällä on kyynerpäässä laastari. Kyse ei siis ollut alkavista alennusmyynneistä, eikä joulukinkku ollutkaan vielä myynnissä.

Aikusten kesken joudumme välillä puhumaan joko englantia tai luettelemaan sanojen kirjaimia, jotta Alva ei aina ymmärtäisi mitä me puhutaan. Yleensä aiheena on syöminen eli ruoka. Tänään kysyin Mummilta ja Pappalta,että haluavatko he "isegreamia" (englantia suomalaisittain). Alva totesi, että hän haluaa iset kraamia. Kun sitten otin itselleni jäätelöä, niin annoin sitä Alvallekin. Alva kuitenkin totesi, ettei hän halua jäätelöä, vaan kaapista on saatava iset kraamia. Selittelyt eivät auttaneet ja tilanteesta meinasi kehkeytyä riita, kun äidillä ei ollut antaa iset kraamia.

Välillä Alva haluaa myös K-I-U (eli k-i-n-k-k-u) tai E-T-U (eli e-t-i-k-k-a-k-u-r-k-k-u). Alva on siis oppinut, että yleensä nämä erikoiset sanat tarkoittavat jotakin josta hän pitää.

Kassissa pirisee

Alva on juuri menossa nukkumaan, kun hän kuulee, että hänen tärkeässä kassissaan soi hänen mielikuvituspuhelimensa. Hän säntää äkkiä laukulleen ja poimii "puhelimensa" kassistaan ja vastaa siihen "Haloo". Mummi kysyi, että kuka Alvalle soittaa. Kuulemma se oli "Jarkko"

Kesälomalla

Nautitaan kesästä, auringonpaisteesta ja kesäsateesta. Syödään uusia perunoita, grillataan ja herkutellaan mansikoilla. Vietetään aikaa järvellä, kotona ja mökillä sekä matkaillaan Helsingissä, Liedossa, Naantalissa, Porissa ja Raumalla. Käydään puistossa, haetaan hiekkalaatikkohiekkaa, leikitään vesileikkejä, keinutaan ja nypitään rikkaruohoja. Juhlitaan, vieraillaan ja kestitetään.

Siinä meidän kesää. Perinteistä, mutta samalla aivan ainutkertaista.

Kesätekemistä

Koulunpäättäjäispäivänä olimme koko perheen voimin ja Ainon kummiperheen kanssa Korkeasaaressa. Menimme ensin autolla Turkuun ja sieltä hyppäsimme junaan. Olimme ajoissa liikkeellä, joten päätimme Turussa käydä vielä vähän kahvilassa istuskelemassa ennen junaan hyppäämistä ja siinä sitten vahingossa vierähti aikaa, ja pääsimme hyppäämään viimeisinä junaan. Ihan hilkulla oli, ettei myöhästytty. Koska mukana oli kaksostenrattaiden lisäksi matkalaukkua ja muuta pussukkaa oli junassa liikkuminen vähän haasteellista. Onneksi olin varannut meille perhehuoneen, joten kun oma paikka löytyi, niin sitten matka sujuikin mukavasti.

Perhehuoneessa oli meille jokaiselle neljälle oma istumapaikka, pyöreä pöytä, lapsille oma taso ja hienot kärpässieni jakkarat. Aino kiipeili enimmäkseen meidän vanhempien sylissä, mutta Alva jaksoi huonetta jonkin aikaa tutkia. Kunnes sitten oli päästävä leikkivaunuun leikkimään muiden lasten kanssa ja liukumaan liukumäessä. Aino otti sillä väliin pienet tirsat äidin sylissä. Perhehuone oli mitä mainioin valinta, eikä tainnut olla edes kovin varattu, koska sunnuntain paluulipun sain varattua vielä perjantaina ja tuolloin olisi lähes kaikissa junissa olleen perhehuone vapaana.

Perillä suuntasimme heti hotellille. Olimme varanneet hotellihuoneen Sokos hotelli Aleksanterista ja sitäkin voin suositella. Rattaiden kanssa joutui vähän kiertämään, jotta pääsi sisälle ja rattaat oli paras jättää hotellin matkalaukkusäilytykseen, koska huoneeseen niiden raijaaminen oli vähän turhan kova juttu. Meidän huone ei ollut mitenkään helposti saatavissa, vaan rattaita joutui kantamaan rappusissa. Ei mikään mahdottomuus, mutta ei mikään houkuttelevakaan vaihtoehtoa. Varmaan jos olisi tajunnut asiasta mainita, olisi saanut toisen huoneen, mutta meni se hyvin näinkin. Upea aamiainen korvasi tämän vaivan.

Hotellilla treffattiin kaveriperhe ja sitten pienten tankkausten ja huoltotoimien jälkeen lähdettiin kohti kauppatoria. Testattiin siellä ruokatarjontaa ja sitten lautalle Korkeasaareen. Iskä ja Alva kävivät vähän tutkimassa lautan kanttakin ja katselemassa vettä, mutta me Ainon kanssa tyydyimme seuraamaan tilannetta lautan sisätiloista. Kaksostenrattaiden kanssa pääsi lautalle ihan mukavasti.

Korkeasaaressa pääsikin sitten kaksi juoksijaa karkuun, kun Alva ja kummiperheen poika juoksivat kuin "päättömät kanat" vai paremminkin kuin kaksi 2 vuotiasta lasta. Korkeasaaressa katseltiin eläimiä - tietenkin. Kun Alvalta myöhemmin kysyi, mitä eläimiä hän oli Korkeasaaressa nähnyt, muisti hän muurahaisen, lokin ja etanan, eli ihan turhaa ei reissua tehty :)

Iltasella palattiin hotellille ja vaunuissa nukkui kolme väsynyttä matkailijaa. Syötiin hotellin alakerrassa olevassa Fransmannissa ja sitten huoneseen nukkumaan. Miehet lähtivät vielä vähän aulabaariin istuskelemaan, mutta aika pian sieltäkin palattiin nukkumaan.

Alvalle oli hotellihuoneessa oma matkasänky, jossa hän nukkui heräämättä koko yön. Aino nukkui äidin ja iskän välissä. Alva on ihan innoissaan hotelleista ja haluaisi nytkin mennä hotelliin yöksi. Tosin tässä yhteydessä hän yleensä muistaa mainita, että Alva ei pidä autopesusta. Yhtenä hotellikertana kun käytiin samalla autopesussa ja Alva yhdistää nämä kokemukset samaan. Ja autopesu ei tosiaankaan ollut hänen suosikkinsa.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin hotellin lähellä sijaitsevaan leikkipuistoon leikkimään. Alva oli ihan innoissaan, mutta Aino nukkui siitä herkusta suurimman osan aikaa. Vähän hän ehti kokeilemaan keinua, mutta sitten oli palattava hotelliin hakemaan tavaroita ja sen jälkeen suuntasimme keskustaan ja rautatieasemalle. Kotimatkalla poikkesimme mökille moikkaamaan mummia ja pappaa.

Kun kotona naapuri kysyi, missä olimme olleet, muisti Alva viikonloppusta kertoa olleensa mummin ja pappan luona... 

"Aino on kova kiipuilija"

Kyllä sen hitaampikin alkaa huomata, miten meidän vauva on muuttumassa taaperoksi. Vauva-aika alkaa olla ohi, vaikka äiti sitä yrittääkin pitkittää (imetykset ja yöheräilyt ovat osittain äidin saamattomuuden vuoksi vielä tallella ja hyvissä voinnin). Selällään, paikallaan köllöttäjästä on tullut iloinen tutkija, joka ei ole enää hetkeäkään paikallaan. Välillä onneksi äidin sylissä malttaa hetken istua ja sitten on taas päästävä tutkimaan maailmaa, jollei muuten niin äidin sylissä hyppimällä ja olkapäälle kiipeämällä.

Konttaus on tällä hetkellä varmin ja nopein tapa saavuttaa määränpää. Konttaamalla mennään melko vauhtia ympäri kotia ja erityisesti eteiseen ja rappusiin. Rappusten kiipeäminen se vasta jännää onkin. Olisikohan Aino kiivennyt neljä kertaa rappuset ylös yläkertaan asti ihan itse, eikä auttaa ole tarvinnut. Tosin äiti saa olla sydänsyrjällään kolmen millin päästä kiipeilijästä, mutta itse sinne ylös mennään. Ja kun rappuset on kiivetty kontataan lastenhuoneeseen ääneen nauraen.

Viikon sisällä on nyt seisaalleen nouseminen kehittynyt huimasti. Aino nousee jo lähes mitä tahansa vasten seisomaan ja pitää huolettomasti kiinni vain yhdellä kädellä ja huitoo toisella. Ilman tukea seisominen ei vielä onnistu ja tuetusti kävelykin on horjuvaa. Tosin sen "treenaus" on aloitettu vasta eilen, kun toin Alvan vanhan taaperokärryn alakertaan. Nyt Alva istuu kyydissä ja Aino työntää ja sitten välillä toista päin. Ja hymy on kummallakin tytöllä korvissa.

Äidin työura on kummasti vienyt voimia ja kaikesta ylimääräisestä on joutunut tinkimään. Aamulla meillä on tunnin verran yhteistä aikaa, mutta sitten äiti lähtee töihin ja Iskä jää lasten kanssa kotiin. Illalla äiti tulee kotiin vasta siinä puoli kuuden-kuuden aikaan. Se on vähän turhan myöhään. Kaikki ovat sitten jo aika väsyneitä. Ruuanlaiton ja syömisen jälkeen, ei paljoa muuta jaksakaan ja sitten alkaakin jo iltatoimet. Ei ole siis ihan onnistunut ratkaisu ollut.

Toivottavasti tilanne on nyt parantumassa. Aloitin tekemään osa-aikaista ja nyt tarkoitus olisi päästä puolitoista tuntia aikaisemmin kotiin. Jonakin päivänä viikossa joutunen olemaan vähän pidempään, joten tästä tulee jonkin verran ylitöitä, jotka on tarkoitus sitten pitää muina päivinä pois. Tällöin varmaan normaalinmaa on, että joko lähden kahdelta tai viideltä. Mutta hyvä, että jatkossa on vähän vaihtelua ja pyrin pitämään ylitunnit kurissa (ekalla viikolla ylitunteja tuli jo kuusi, josta kaksi on pidetty, joten ihan tavoite ei onnistunut. Mutta toisaalta osa-aikaisuus alkoi yllättävän nopeasti ja olin jo sopinut asiakasaikoja iltapäivään ja viikolla oli myös pitkä koulutus, joka ei ole kovin tavallista.) Tarkoituksena on, että kotona olisi vähän energisempi äiti ja myös Iskän voimat riittäisivät muuhunkin kuin lastenhoitoon.

Vatsatauti selätetty?

Vihdoinkin meidän perhe alkaa olemaan voiton puolella vatsataudin suhteen. Kahden kokonaiseen oireettoman päivän jälkeen kuulemma tarttuvuuskin alkaa hävitä. Ihan tuolle asteelle ei me vielä olla päästy, koska mä itse kertasin vähän tuota vatsatautia Alvan tavoin ja oksentelin viimeksi eilen. Nyt tilanne alkaa jo vähitellen parantua ja aurinko alkaa paistaa meillekin. Koville otti, mutta toivottavasti se on nyt takana.

Myös Mummi ja Pappa ovat jo tervehtyneet. Pappakin sairasti taudin kovemman kautta ja kun luuli sen jo olevan ohi, se tuli takaisin...

Ei siis parane vielä nuolasta, ehkä se tulee meille vielä kolmannenkin kerran...

Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää

Aino on löytänyt horisontaalisen ulottuvuuden lisäksi vertikaalisen. Hän on tällä viikolla alkanut nousta ylöspäin. Ensimmäisen kerran hän taisi onnistua nousemaan Alvan tuolin avulla polviseisontaan, äidin pienellä avustuksella. Siitä taidosta sitten innostuneena Aino on alkanut nousemaan polviseisontaan, sohvaa vasten, tiskikoneen ollessa auki sitä vasten, imurin päälle, äidin jalkaa vasten jne. Vähän on polviseisonta vielä huteraa, mutta nopeasti se siitä on kehittynyt. Konttaus sitä vastoin on ollut jo pitkään tuloillaan ja nyt konttausta mennään ehkä pari askelta, mutta sitten päädytään takaisin ryömimiseen.

Ryömiminen on nopea ja varma keino päästä eteenpäin. Enää ei Ainon tahdissa meinaa edes pysyä. Niin nopeasti hän vaihtaa tarvittaessa maisemaa. Vain koo, köö, on, gui -huudahdukset kertovat siitä, missä Aino kulloinkin viilettää. Sairauskaan ei ole juuri liikkumista verottanut. Aino on ryömii tyytyväisenä ja hymy korvissa ja sitten ihan ilman varoitusta, tulee oksennus ja sen jälkeen alkaa sellainen huuto, että oksat pois.

Iskä oli Ainoa hoitamassa, kun äiti kävi pikaisesti kyläkaupassa. Aino oli kuulemma kökinyt siihen malliin, että kohta tulee oksennus ja Iskä oli pukenut hänen päälleen harson. Kun mä tulin kaupasta, näin miten Iskä istui Aino sylissään ja Aino oli yltä päältä harsossa. Näky oli siksi koominen, että Aino hymyili niin tyytyväisenä, eikä vieras olisi mistään voinut päätellä, että harsot ovat hyvinkin tarpeen.

Ainokin sairastelee

Me jo luultiin, että Aino pääsee kuin koira veräjästä vatsataudin suhteen. Ei se sitten kuitenkaan ihan niin mennyt. Tiistaiaamuna Aino teki täystyhjennyksen suun kautta ja se oli sitten sitä myöden selvä. Koska Alvakin vain lepäili sohvalla päätin soittaa neuvolaan apuja. Neuvolan täti oli sitä mieltä, että lääkäriin vaan.

Soitin paikalliseen terveyskeskukseen ja saatiin iltapäiväksi lääkärinaika. Oltiin juuri ajallaan ja niin oli lääkärikin päästiin heti sisään. Kerroin meidän tautihistoriaa ja lääkäri kuunteli Alvan keuhkot ja vatsan, tunnusteli kaulan rauhasia. Hän arveli, että Alva on ihan kohtuu hyvässä kunnossa, eikä mitään verikokeita tarvittu. Aino olikin sitten kipeämmän oloinen, kun hän katseli kasvot valkoisena autokaukalostaan lääkäriä. Lääkärin parta taisi olla melkoinen katseenvangitsija. Ainoa ei tutkikaan äidin sylissä, vaan hän pääsi oikein tutkimuspöydälle pelkällä vaipalla. Siinä hän oli vähän epäilevän näköinen, että mitäköhän tästä tulee, mutta antoi sitten kuitenkin lääkärin kuunnella ja tutkia. Aino otti tiukan otteen äidin sormesta ja puristeli sitä, jotta itku ei olisi saanut valtaa. Aino tosin vähän haksahti, koska voimaannuttava sormi oli lääkärin, eikä äidin, mutta hyvin sekin auttoi. Itku tuli vasta, kun tutkimukset loppuivat ja sormi hävisi. Sitten pikaisesti äidin syliin. Korvatkin Ainolta katsottiin, mutta terveet olivat.

Lääkärin tuomio oli Noro. Lisää nestettä Alvalle ja Ainolle pelkkää rintamaitoa, usein, mutta melko pieniä annoksia. Ei kerralla koko vatsan täydeltä.

2 v neuvola

Keskiviikkona oli Alvalla 2 v neuvola. Tällä kertaa neuvolassa olikin jos jonkinlaista koetta ja testiä, eikä paikalta poistutukaan pelkästään pituus- ja painotietojen kanssa.

Alva oli rakentanut palapeliä, tornia ja nimennyt kaikenlaisia tavartoita. Sormenpäästä oli mitattu Hb:tä jne. Hyvin oli kuulemma neuvolakerta sujunut ja Alva oli läpäissyt kaikki "palikkatestit." Seuraava kerta neuvolaan onkin vasta vuoden päästä, joskin Aino siellä käy vielä aika tiheesti.

Sairastuvalta päivää

Ei se vatsatauti meinannut millään helpottaa, vielä yöllä kahden-kolmen aikaan sai olla laittamassa vatia alle. Onneksi sitten aamuyöstä alkoi neste vihdoin pysyä sisällä, mutta kauan se otti. Aamusella Alva alkoi saamaan vähän väriä poskiin ja pian sitä väriä oli vähän liiaksikin. Mittasin kuumeen ja lämpöähän neidillä oli 37,4. Reilun tunnin päästä lukema oli 37,7, joten pienoista nousua.

Vesi ja jaffa ovat nyt aamulla maistuneet jonkin verran ja yhdentoista aikaan Alva söi pari lusikallista pappan puuroa (lue kaurapuuroa) ja mustikkakeittoa. Nyt hän nukkuu tuossa olohuneen sohvalla.

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun Alva on sairaana. Muutama flunssa hänellä on ollut, mutta ne eivät ole nostaneet lämpöä, vaan nenä on vain vuotanut ja välillä on yskittänyt. Kaksi kertaa hänellä on ollut oksennustautia. Ensimmäisen kerran viime vuoden huhtikuussa, sitten tämän vuoden huhtikuun alussa ja nyt. Muina kertoina oksennus on antanut helpommin periksi, eikä Alvan yleiskunnossa ole ollut havaittavissa suurtakaan muutosta. Juoksu ja hyppiminen ei ole hetkeksikään vähentynyt.

Nyt tilanne on selvästi toinen. Alva on kipeä, hän haluaa vain makoilla sohvalla tai olla sylissä, leikkimiseen ja touhuamiseen ei ole voimia. Vaan nyt on aika kerätä voimia, jotta pian parantuu. Äiti on vähän ihmeissään, että miten kipeää lasta kuuluu hoitaa. Mutta eiköhän tämäkin taito pian opita. Toivottavasti

Ouskua

Vapun kunniaksi meillä alkoi tänään taas oksennustauti. Viime viikolla se oli äiti, joka oli kipeänä ja nyt se on Alva. Kello on jo 16, mutta vieläkään ei edes vesi tunnu pysyvän sisällä. Toivottavasti pian helpottaa, ettei Alva vallan kuivu kasaan.

Hyvää vappua!

Vauvakirjat

Mä ostin aikanaan Alvalle Kunnaksen vauvakirjan. Tai taisiko sen sittenkin ostaa Mummi mun pyynnöstä. Niin se taisi ollakin. No joka tapauksessa pidin ja pidän edelleenkin tuosta kirjasta. Sitä on mukava täyttää ja Alva lukee sitä mielellään. Kun Aino syntyi en halunnut hänelle periaatteessa ihan tuota samaa kirjaa, vaan jonkin toisen. Silloin pähkäilin näiden vauvakirjojen kanssa ja päädyin Muumilaakson vauvakirjaan. Näin sen jossakin kaupassa, mutta sitten oston hetkellä ne olivatkin aika lopussa kaikkialta. Sain kuin sainkin sitten kuitenkin sen hankittua. Kirja on jotenkin ollut pettymys, se ei musta ole ihan niin hyvä kuin tuo Kunnas. Se on jotenkin pliisupi. Alva tosin sitäkin lukee yhtä mielellään, joten hän ei eroa huomaa.

Nyt kauppoihin on tullut uusi vauvakirja, jossa seikkailee Tatu ja Patu. Se vähä mitä sitä kerran selailin, sai mut kuitenkin lähes ihastumaan. Voisiko sellaisen vielä hankkia Ainolle ja täyttää sitä tuon Muumi-kirjan rinnalla, vai onko se vähän outoa, että on kaksi kirjaa. Toisaalta ihan samoja asioita siellä kuitenkin kysytään.

Tässä nämä edellä mainitut kirjat:



Tämä on siis Alvalla.


Ja tämä Ainolla.


Ja tätä mieleni halajaa.

Pitäisikö sittenkin vielä se kolmas lapsi tehdä, jotta voisi hankkia tämän hyvällä syyllä.

2 vuotta

Tänään on sitten meidän esikoisen 2 v. päivä. Miten se onkaan jo iso, olen miettinyt koko päivän ja todennut samalla, että eihän se nyt vallan iso sentään vielä olekaan. Sellainen rakas höpöttäjä, joka pulisee taukoamatta, lauleskelee ja riemuitsee pikkusiskon kanssa. Miten iloinen ja reipas se onkaan. Itsekin Alva usein toteaa, että "Alva kävelee reippaasti, Alva syö reippaasti, Alva on reipas tyttö jne". Toki myös välillä hän muistaa sanoa, että "Äiti on reipas tyttö, Aino on reipas tyttö ja Iskä on reipas tyttö". Ehkä nuo pojan ja tytön erot eivät ihan vielä ole hamottuneet automaattiseksi.

Ostimme Alvalle synttärilahjaksi jo parisen viikkoa sitten uuden Nopsa -polkupyörän ja siihen hyvin sopivan kypärän. Nyt pyöräily on Alvasta ihan yksi hauskimmista tekemisistä ulkona. Varsinainen polkeminen on vielä ihan nollassa, vaikka Alva itse sanookin polkevansa tosi reippaasti. Iskä tai äiti saa olla sitten sitäkin enemmän työntämässä. Ohjaaminen jo sentään jotenkin luonnistuu. Koska tänään oli kuitenkin varsinainen synttäripäivä annoimme Alvalle toisenkin synttärilahjan, kirjan. Tällä kertaa kirja kokoelma karttui Tammen kultaisen kirjaston kirjalla Kissa joka luuli olevansa hiiri. Alva on saanut yhdeltä ystävältä pari tuon kultaisen kirjaston kirjaa ja ne ovat olleet niin mieluisia, erityisesti Pikkuveikko, joten sillä perusteella tein valinnan.

Aamupäivällä lähdin tyttöjen kanssa pihalle, kun Iskä jäi siivoamaan. Aino tosin nukkui vaunuissa, eikä juuri ulkotouhuista piitannut. Alvan kanssa käytiin metsässä retkellä, nähtiin iso kurki, tutkittiin Iskän traktoreita, poljettiin pyörällä, tutkittiin hämähäkkiä, katsastettiin kompostin tilannetta, ihailtiin maasta jo puhjenneita raparperin alkuja jne. Kun Aino heräsi, lähdettiin koko perhe, moikkaamaan Iskän serkkuja tuohon lähistölle. Ja sitten kotiin ja syömään. Ruoka maistui kummallekin ihan mukavasti ja Ainolle oikein todenteolla (hän syö vaivatta kerrallaan yhden ison pilttipurkillisen ja välillä maistuu myös herkkusosetta jälkkäriksi. Siis ihan eri meiningillä kuin Alva aikoinaan). Nyt kumpainenkin on nukkunut jo yli tunnin päikkäriä. Ja mä olen saanut vähän jatkettua siivoamista ja järjestämistä.

Puunauksen aiheena on huomenna pidettävät sukulaissynttärit ja maanantaiset kaverisynttärit. Sunnuntaina meidät puolestaan on kutsuttu sukulaispojan 3 v. synttäreille, joten juhlaa pukkaa.

Pyykkärin tytär

Alva ja Mummi olivat tässä yhtenä päivänä käyneet kirjastossa. Siellä Alva oli havainnut kirjaston puolipallon muotoiset, läpinäkyvät ja katosta roikkuvat tuolit. Alva oli ne nähdessään huudahtanut innoissaan Mummille: "Kato Mummi..... ISO PESUPALLO." Mummin mukaan tuolit olivat itse asiassa näyttäneetkin aivan pesupalloilta. Alva ei niihin ollut suostunut istumaan, mutta Mummi oli niitä kokeillut ja pesupallossa oli kuulemma ihan hyvä istuskella.

Ennätystehtailua

Aino on tällä viikolla kokeillut ja oppinut taas uutta elämästä. Toki sitä kertyy joka päivä muutenkin, mutta nyt on saavutettu ihan ylös kirjattavaakin.

Eilen meillä oli miehen tytär vierailulla perheineen ja saimme kaikki yhdessä todistaa, miten Aino pääsi ensimmäisen kerran itse istumaan. Aikaisemmin hänen istuskelunsa on ollut sellaista toisella kankulla keinumista, mutta nyt istuminen vihdoinkin onnistui ihan tyylipuhtaasti. Vielä vähän epäillyttää, että kaatuuko tai heittäytyykö hän siitä selälleen, kun ei osaa varoa lattiaa, mutta vielä on vahingoilta vältytty.

Konttauksen alkeet alkavat olla Ainolla jo hallussa ja tänään (ke) on Aino jo selvästi ottanut ihan konttaus"askelia". Tosin ryömien pääsee varmemmin perille asti.

Aino oli tiistaina ensimmäisen kerran ratasajelulla ja traktorin kyydissä. Enää ulkoilu ei ole pelkkää vaunuissa nukkumista, joskin suurilta osin se vielä on tirsailua....

Lopuksi Alvan sanomaa:
Alva käy itse ottamassa ties monettako purkkaa ja kysyn häneltä: Missä vanha purkka on?
Alva totesi siihen: Se varmaan lähtenyt kotti.

Oltiin viikonloppuna Mummin ja Pappan luona. Olin siellä Alvan kanssa vähän pihalla ja tiellä kävelemässä. Alva ja Mummi olivat aikaisemmin päivällä nähneet hevosen lantaa. Kun kävelemme sen paikan lähellä, etsii Alva hevosen lantakasaa ja kun ei sitä löydy toteaa sitten: se varmaan lähtenty kotti.

Kohta meillä istutaan

Kun tulin eilen töistä, näin lähes heti, miten Aino yritti päästä istumisasentoon. Yritys oli jo tosi hyvä, mutta vielä se ei ihan onnistunut. Mä olen muutaman kerran laittanut Ainon lattialle istumaan, mutta vielä en ole uskaltanut antaa hänen istua ihan itsekseen, vaan olen itse ollut varmistamassa ja pitämässä kiinni.

Ryömimistaito on nyt jo todella hyvin Ainolla hallussa, ja konttausasennossa hän myöskin heiluu vakuuttavasti. Vielä kontanten hän ei pääse eteenpäin, vaikka yritystä siihenkin on. Kaksi uutta ylähammasta on muuten nähnyt viime viikolla päivän valon.

Viikonloppuna Ainolla alkoi nuha, kun myös äidillä. Yöt ovat vähän olleet tavallista rikkonaisempia, mutta ei ihan mahdottomia sentään. Tiistaina Alva sai jostakin vatsatautipöpön. Hän oksensi päikkäreiltä herättyään ja sitten vielä illalla muutaman kerran. Yöllä ei sentään enää oksennusta tullut ja aamulla Alva vaikutti jo ihan terveeltä. Taisi äidin tekemä kalavuoka ollut kaiken pahan takana.

Lapset ovat olleet melko vähän kipeinä, enkä oikein ole tottunut heidän sairasteluunsa. Nyttenkin kun Alva oksensi, niin mä olin itsekin vähän peloissani ja ahdistunut. Ja kyseessä oli kuitenkin niinkin harmiton sairas, kuin vain oksutauti. Miltähän se tuntuisi, jos he olisivat oikein kunnolla kipeitä. En halua edes ajatella sitä.

Alva: "Alvalta tuli ousku."

Norsun muisti

Olen tässä pohtinut sitä, että kuinkahan hyvä muisti tuollaisella 2-vuotiaalla taaperolla on. Aika hyvä se taitaa olla, mitä nyt viime päivien tapahtumiin sitä vertaa.

Juteltiin eilen illalla Alvan kanssa ja puheltiin kesästä. Mitä silloin tehdään, millaista silloin on ja muisteltiin kesämökkiä. Sitten kesken tuon keskustelun Alva sanoi, että mennään katsomaan haukkaa. En oikein ymmärtänyt, että mitä hän tarkoittaa. Kysyin, että olitteko Iskän kanssa nähneet haukan. Eivät olleet. Kysyin, että tarkoittiko hän lintua. Ei kuulemma tarkoittanut. Kysyin, että onko se haukku, koira. Ei ole. Kysyin, että missä se haukka on ja Alva näytti ylös päin ja sanoi haukan olevan katolla. Sitten mulla välähti. Meillä on mökin takkahuoneen katossa roikkumassa haukka, joka on ennen ollut linnunpelätin. Kysyin, että onko se haukka mökilla katossa roikkumassa ja siihen sain vastauksen, että on. Siellä se pyörii. Haukka tosiaan pyörii, koska se roikkuu katossa siimalla ja pienempikin ilmavirtaus saa sen pyörimään. Sitten Alva sanoi vielä, että "kun menee saunaan kylpyyn". Niin se tosiaan roikkuu takkahuoneessa ihan sen oven edessä, josta mennään saunaan.

Kyselin Iskältä, että onko hän jutellut Alvan kanssa mökillä olevasta haukasta. Hän sanoi, että mökistä he ovat kyllä jutelleet, mutta että hän ei edes muista mitään haukkaa siellä. Mummilta ja pappalta tarkistin myös, että ovatko he jutelleet haukasta, mutta eivät kuulemma olleet. Ja mä en muista puhuneeni mökistäkään. Me ollaan viimeksi siellä mökillä oltu kesällä, heinä-elokuussa, ennen Ainon syntymään. Aino kun ei ole koskaan mökillä käynyt. Tuntuu ihan uskomattomalta, että Alva voisi muistaa viime kesästä jotain, mutta muutakaan selitystä en tuolle keksi.

Mummi kertoi, että Alva oli myös yllättäen muistanut kävelleensä serkkupojan kanssa yhden mainoskyltin alitse. He olivat siellä kävelleet syksyllä ja nyt lumiseen aikaan ei sen kyltin alta ole enää voinutkaan kävellä. Kuulemma tätäkään tilannetta he eivät ole muistelleet, vaan Alva on sen vain yllättäen todennut.

Jotkin yksittäiset asiat voivat siis jo nyt jäädä Alvan muistiin pitkäksikin aikaa. Norsun muisti taitaa hänellä olla.

Missä, missä, missä

Olen jo jonkin aikaa "odotellut", että koskahan Alva alkaa tehdä omia kysymyksiä. Tavallaan hän niitä on tehnytkin, mutta ilman varsinaista kysymys-sanaa. Olen vaan tulkinnut jotkin lauseet kysymyksiksi ja vastannut niihin, vaikka siis varsinaista kysymystä Alva ei olekaan esittänyt.

Nyt tällä viikolla, kun Alva on ollut Mummilla ja nähnyt serkkupoikaakin, joka kyselee vähän väliä jotain, niin nyt on Alvakin alkanut kysellä, että missä mikin on.

Missä Mummi on?
Missä auto?
Missä kuski?
Missä Ainuska?
Missä Pappan auto? jne.

Kaikki siis tuntuu olevan koko ajan hukassa ja hakemista riittää.

Alva syömässä Pappan kanssa jotakin uutta ruokalajia, kuten tässä jonakin päivänä välipanana kerrosvanukasta.
Pappa: "Miltä maistuu?"
Alva: "Ei hassumpaa."

Alva katsoo ulos Mummin ja Pappan olohuoneen ikkunasta, kun naapuriin autokorjaamoon hinataan 90-luvulta peräisin olevaa Corollaa.
Alva seuraa tilannetta kiinnostuneena ja toteaa sitten Pappalle: "VANHA auto".

Yöllä ei nukuta

Aino ei vieläkään ole oppinut yöllisen nukkumisen saloja. Vähitellen mulla on alkanut vahvistua mielikuva, että joko Aino on todella huono nukkuja tai sitten hänelle ei sovi rintaruokinta enää tässä vaiheessa. Varmaan nyt olisi paikallaan aloittaa rinnasta vierottaminen, mutta musta ei vaan tunnu olevan siihen. Aino haluaa rintaa ja mä olen sitä vielä antanut, kun vihdoinkin olen oppinut sen taidon salat. Imettäminen on musta ihan mukavaa hommaa ja kun nyt olen päivät poissa, niin lasten läheisyyttä kaipaa sen verran, että on valmis yöunistaankin vähän tinkimään.

Tosin nyt tuntuu, että yöunista on tingitty jo vähän enemmän kuin vain vähän. Aino heräille vieläkin jatkuvasti, vaikkakin pientä parannusta on mielestäni ollut havaittavissa. Nyt ei ehkä heräämisiä enää ole siinä 15 kpl/yö, vaan nyt heräilyjä on keskimäärin siinä 10 kpl/yö. Tässäkin on mielestäni vähintään puolet liikaa. Jos yöllä Aino heräisi syömään vain joku 2-3 kertaa, niin se olisi musta ihan ok, mutta siitä yli menevät on vähän ylimääräisiä.

Meillä mennään nukkumaan siinä ysin aikaan ja lopullisesti Aino herää jo vähän kuuden jälkeen. Yö jää mielestäni aika lyhyeksi, mutta vain poikkeustapauksissa Aino on nukkunut puoli seitsemään. Millään en saa Ainoa sitten enää kuuden jälkeen nukahtamaan. Häiritseeköhän häntä tämä lisäätynyt valoisuus? Pimennysverhosta voisi ehkä olla jotakin apua. Tai sitten ei.

Yöllä Aino heräilee siis vähintään kerran tunnissa. Yleensä yössä on yksi lähes kahden tunnin unipätkä, mutta muuten nukkuminen on enemmän tai vähemmän jatkuvaa heräilyä. Luulisi, että Aino itsekin olisi väsynyt tuollaisten yöunien jälkeen, mutta ei hän vielä juuri paremmasta tiedä. Äiti ainakin on vähän nuokkuva lähes koko päivän, eikä iltasella töiden jälkeen ole yhtään virkeämpi olo. Valitettavasti.

Ehkäpä yöunet tästä vähitellen parantuvat, kun Aino tulee vanhemmaksi. Ehkä jo elokuussa, kun Aino on täyttänyt ensimmäisen vuotensa, meillä nukutaan jo vähän paremmin. Sitä odottaessa.

1 vuosi ja 11 kuukautta

Tänään Alva täyttää taas täysiä kuukausia ja ensi kuussa tulee täyteen jo toinen vuosi. Kyllä vaan aika rientää.

Tällä hetkellä Alva on mitä ihanimmassa iässä. Uhma ei ole vielä alkanut, ainakaan täydellä terällä ja kuitenkin omatoimisuuttakin jo on. Alva osaa itse syödä jo hyvin. Välillä hän toivoo, että äiti syöttää, mutta muuten hänen ruokailuunsa ei juuri puututa. Ehkä ruokaa menisi vähän enemmän, jos häntä enemmän syöttäisi ja auttaisi, mutta toisaalta kaipa hän itse tietää, miten paljon hän syö. Välillä ruokaa menee enemmän välilllä vähemmän. Vieläkään Alva ei ole kovinkaan suuri ruokainen, mutta vähitellen on annokset suurentuneet. Enää ei mene vain yksi lusikallinen, joskaan kovin montaakaan ei välttämättä mene.

Alva on aika kaikki ruokainen. Lähes kaikki maistuu, joskin kovin maustetut ruuat eivät kelpaa. Kaikkea hän maistelee innolla ja tomaatit ja hedelmät ovat erityisen herkkua. Tosin äiti on ollut vähän laiska salaatin tekijä, joten Alva sanoo syövänsä kukkasia, kun hän syö salaattia. Ei siis ihan vielä kaikki termit ole kohdallaan. Mutta Alvalle uppoaa niin kakkararavut (lue katkaravut) kuin simpukat ja muutkin merenelävät.

Vaatettamisessa Alva ei ole juuri edistynyt. Hänelle saa vielä pukea kaikki vaatteet päälle. Joskus hän haluaa vetää itse housut ylös, mutta siinä saa yleensä olla auttamassa. Sukat sentään irtoavat Alvan niin halutessa pois jalasta ja kengät hän laittaa itse ja joskus saa ne poiskin., mutta muuten hän kaipaa sekä riisumiseen että vaatetamiseen vanhempien apuja. Ei ehkä olisi kovinkaan realistista vielä olettaakaan hänen osaavan noita taitoja, mutta tulipahan tämäkin nyt kirjattua ylös.

Lempileikkejä on tällä hetkellä kahvikutsut. Alva kattaa lattialle omat kahvikuppinsa ja tassinsa ja tulee sitten pyytämään äitiä kanssaan juomaan kahvia tai paremminkin "Tules syömään". Sitten hän kaataa kuppeihin kahvia ja ripottelee sormilla sokeria. Sitten lusikalla muutaman pyöräytys kupissa ja niin on kahvi valmista juotavaksi. Ja miten hyvää kahvia Alva osaakaan keittää.

Alva ja Aino leikkivät yhdessäkin jo hyvin. Tietenkin Ainon leikkiminen on enemmän tavaroiden kahmimista ja suuhun laittamista, mutta Alva ottaa hänet ihan mukavasti huomioon. Alva kiikuttaa Ainolle palloa, helistintä, kahvikuppia, lusikkaa, polttopuuta, roskaa, perunan palasta jne. Alva siis pitää huolen, että Ainolla riittää tekemistä. Tämä on siitä mukavaa katseltavaa, että ainakin vielä meillä ei ole juurikaan tapeltu tavaroista. Tosin Ainoa ei juuri harmita, jos Alva vie häneltä jotain käsistä, mutta onneksi tämä on vielä aika harvinaista. Tosin Alva onnistuu enimmäkseen päättämään mitä tavaroita Ainolla on käsillä.

Kieliopintoja

Alva on nyt Iskän kanssa aloittanut pakkoruotsin opinnot ja hyvin tuntuu tyttö oppivan. Opinnot on aloitettu tosi hitaasti, ettei Alvan innostus vain häviä ja kaksi ilmausta on nyt jo opittu.

"Alla pukat sova." (oik. Alla Pugacheva) on suomeksi tietenkin "Kaikki pukat nukkuu."
Här tvättäs kääntyy Alvalla hienosti: Täältä pesee.

En tiedä, antaako nuo ylläolevat ilmaukset parmminkin kuvaa Iskän vai Alvan kielitaidosta.

Yökylässä

Alva lähti tällä viikolla taas Mummin ja Pappan luokse kylään.


Mummi tuli häntä täältä maalta hakemaan keskiviikkona ja Alva ihan hihkui innosta, kun hän pääsi Mummin luokse. Yleensä Alvaa saa aika tavalla houkutella, että hänelle saa laittaa ulkovaatteet päälle, mutta nyt vaatteiden pukeminen oli ihan helppoa. Myös auton turvaistuimeen hän suostui innolla. Kun Iskä sitten vielä vilkutteli ja toivotti Alvalle ja Mummille hyvää matkaa, oli Alva vain lähes kärkkäästi todennut Iskälle, että "Ovi kiinni" katse liimautuneena eteenpäin. Ei auttanut Iskän sitten muu kuin laittaa auton ovi kiinni ja jäädä vilkuttamaan auton takavaloille.

On se hienoa, että Alva niin selvästi nauttii Mummilassa olosta. Siellä saa huomiota ja siellä on vaikka mitä kivaa tekemistä. Pääsee Citymarkettiin ostoksille, Seikkailupuistoon ulkoilemaan, Leaf-Arenalle pomppimaan, leikkimään Serkku-pojan kanssa, kyläilemään iso-isovanhempien luona ja vaikka mitä mukavaa. Vanhempienkin on helppo päästä Alva matkaan, kun tietää, että hän nauttii siellä olosta, eikä iltaisinkaan tule koti-ikävä, muille paitsi vanhemmille.

Eteenpäin sanoi Mummo hangessa

Nyt se sitten liikkuu ja vielä eteenpäin.

Tänään todistettiin miehen kanssa molemmat, että Aino osaa vihdoinkin ryömiä eteenpäin. Aino pötkötteli olohuoneen laittialla vatsallaan ja katseli vatsallaan makoilevaa isäänsä edessään. Iskä laittoi Ainon eteen, mutta juuri hänen ulottumattomiinsa yhden muovisen kupin, jota Aino selvästi havitteli itselleen. Aino otti päättäväisen ilmeen, otti käsillään lattiasta kiinni ja koko keho jännittyneenä, hän onnistui kiskomaan itseään käsillään vähän eteenpäin. Juuri kun hän oli saamassa kupin käteensä, siirsi Iskä sitä raukkamaisesti vähän kauemmas. Tämä ei kuitenkaan lannistanut Ainoa, vaan hän lähti uuteen yritykseen ja sai kuin saikin itsensä eteenpäin ja kupin käteensä. Miten tyytyväinen hymy tytön kasvoille nousikaan.

Nyt Aino tuossa on jo liikkunut metrin verran ainakin, joten liikkuminen on nyt todella alkanut.

7 kuukautinen vauva...

... oli lähes rennosti kylvyssä. Aikaisemmin Aino on ollut koko vartalojäykkänä kylpyhetkellä, mutta nyt jo sormet liikkuivat lähes rentoutuneesti, kun muu keho oli vielä jäykkääkin jäykempi.
... harjoittelee istumaan syöttötuolissa, nousemaan vähitellen konttausasentoon.
.. ei vieläkään nuku öisin yli 45 minuutin pätkää, mutta lyhyempiä kylläkin.
... syö hyvällä halulla lähes ruokaa kuin ruokaa, paitsi ei Hipp-luomuruokaa. Isosisko ei ole koskaan ollut hyvä syömään, mutta noi samaiset Hippit olivat hänen suosikkinsa.
... hakee kontaktia läheisistä, vaikkakin sisko on se kaikkein kivoin. Siskon tekemisiä on kiva seurata ja vain sisko saa iloisimman naurun palkakseen.
... nukkuu parhaiten vaunuissa ulkona. Kaksostenrattaiden vaunukoppa on vaan käynyt pieneksi, mutta siinä Aino vielä nukkuu, kun on ollut niin kylmä ja tuulinen sää, että ilman koppaa tilanne olisi vielä surkeampi.
... keinuu mielellään Iskän polvella.
... vie suuhunsa kaiken käsiinsä osuvan, myös joskus tutin.
... juo innolla vettä nokkamukista. Iskän sanoin, Aino ottaa huikkaa.
... kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia.

Synttärilahjatoiveita

Alvan synttärit lähenevät kovaa vauhtia ja olen tässä vähän jo miettinyt, että mitä se Alva voisi toivoa synttärilahjaksi. Sukulaiset kuitenkin usein kyselevät, että mitkä voisivat olla mieleen. Toisaalta musta on kiva lukea muiden blogeista sitä, mitä näiden lapset pyytävät tai haluaisivat lahjaksi. Niistä saa mukavasti vinkkiä, kun itse ostaa jollekin lahjaa.

Äiti-lapsi -tapaamisissa missä ollaan Alvan ja Ainon kanssa käyty, on ainakin joillakin lapsilla ollut eläinhahmoja ja ne ovat olleet suosikkeja. Mäkin sitten olen katsellut näitä hahmoja vähän sillä silmällä, että tällaisia voisi meillekin eksyä. Ainakin Lahjakkaan sivuilta bongasin laajan valikoiman erilaisia eläinhahmoja, joista Schleich-merkkiset ovat niitä tutuimpia. Niitä kun kaupassa tulee vastaan isossa telineessä. Ihan pienimpiä näistä en meille vielä ehkä halua, kun Aino niitä kohta pääsee laittamaan suuhunsa. Tässä kuvia muutamista hahmoista.

Schleich tekee näemmä myös muita kuin näitä eläinfiguureja. Valikoimasta löytyy myös satuhahmoja, kuten keijuja ja yksisarvisia ja tietenkin smurffeja ja vaikka mitä. Jos nuo eläimet osoittautuvat meillä suosikiksi, niin sitten voisi laajentaa hahmojen keräilyä myös muihin kuin pelkkiin eläimiin.



Mahtaako nämä olla Alvan suosikkeja vai pelkästään äidin?



Uutta naskalia pukkaa

Tänään bongasin Ainon alaleuasta toisenkin hampaan. Sieltä se pieni helmihammas loisti suussa, toisen hampaan vieressä.

Imetyksen loppulaskentaako...

helmikuun taidot

Ainon liikkumisesta on tullut enemmän ja enemmän tahdonmukaista, sujuvaa ja päämäärätietoista. Aino ryömii lattialla innoissaan, kääntyy näppärästi kellon viisarin tavoin ja kurkottelee tavaroita käsiinsä. Vielä suoraan eteenpäin ryömiminen ei juuri onnistu, mutta peruuttaminen luonnistuu ihan hyvin. Kun tähän vielä lisää tuon kääntymisen, niiin lähes huomaamatta päädytään eteenpäin.

Lähes koko helmikuun Aino on mennyt kaksilla päikkäreillä. Vain silloin kolmannet ovat olleet paikallaan, jos molemmat päikkärit ovat jääneet kovin lyhyiksi. Pari tuntia kun nukkuu kerralla, niin sitten riittää virtaa ilta ysiin asti. Äidillä tosin virta ei meinaa sinne asti riittää, mutta onneksi Aino nukahtaa aika nopeasti, kun hänet nukkumaan vie. Nukahtaminen onnistuu meillä vieläkin iltaisin vain suun saadessa imeä. Ihan on äiti itse pahaksi opettanut, mutta nyt ei vielä jaksaminen riitä tuosta eroon opettamiseen. Vaikka toisaalta yöt voisivat siitä rauhoittua. Vieläkin kun Aino herää n+x kertaa yössä.

Alvan päikkärit ovat vielä onneksi olleet aika säännöllisesti kuvioissa. Ja vain muutamana päivänä viikossa päikkärit ovat jääneet välistä, mutta kyllä sen sitten íllalla huomaa, että meno muuttuu aika villiksi. Tosin nukahtamiseen tarvitaan hänelläkin vielä maitoa ja sitä hän juokin ainakin iltaisin ihan pullotolkulla. Päikkäreille, jos Alva nukahtaa, niin kyllä hän yleensä nukkuu parisen tuntia. Enemmänkin joskus, mutta harvemmin vähemmän.

Yökyläily Mummin ja Pappan luona oli Alvan mieleen. Mummi toi Alvan tänne maalle takaisin yhdessä Alvan kummitädin ja serkkupojan kanssa. Autossa serkukset olivat pelleilleet ja naureskelleen toisiaan lähes koko matkan ja vielä täällä kotonakin leikki maistui. Alva tosin ei olisi millään antanut Mummin lähteä kotiin, vaan hän olisi halunnut lähteä mukaan. Itku oli sydäntä särkevä. Onneksi se kuitenkin loppui melko nopeasti, kun Mummi oli lähtenyt, mutta muutaman kerran Alva kuitenkin vielä itkeskeli Mummin perään. Taitaa tyttö jo nyt odottaa, koska Mummi tulee häntä taas hakemaan.

6 kk neuvola

Iskä ja Aino olivat eilen kaksistaan neuvolassa, kun Alva oli vielä "hiihtolomalla" mummulassa. Reissu meni kuulemma ihan hyvin. Ainuska oli tyytyväisenä lähes koko ajan, mutta vähän hän oli vierastanut, kun neuvolantäti oli Ainoa riisunut.

Ainon mitat olivat taas kasvaneet ihan joka suuntaan ja reippaasti. Kun edellisellä kerralla pituutta tuli vain sentin verran, oli Aino nyt kasvanut pituutta 6 cm. Ei ihme, että 74 koko on jo taakse jäänyttä elämää.

Alva viettää hiihtolomaa

Oltiin koko perhe sunnuntaina Turussa kääntymässä ja Alva jäi sillä reissulla Mummin ja Pappan luokse yökylään. Nyt on talo sitten tosi hiljainen, kun ei ole Alvaa tässä jaloissa pyörimässä. Sitä jotenkin kuvittelee, että saisi paljonkin tehdyksi, kun kerrankin olisi aikaa, mutta mitä vielä. Nyt ei sitten viitsi senkään vertaa tehdä, kun ei ole ihan pakko.

Iskä vietti tänään kotipäivän Ainon kanssa. Aino pääsi tänään uloskin. Hän nukkui aamulla puolitoista tuntia vaunuissa, kun Iskä häntä työnteli ja teki samalla itsekin komean lenkin. Iltapäivällä unet olivat alkuun vähän katkonaisia, mutta sitten uni alkoi maistua niin hyvin, että Iskä oli jo herättää hänet, ettei hypotermia uhkaisi. Onneksi hän kuitenkin sai pidettyä itsensä kurissa ja niin äiti sai töistä tultua hakea hyväntuulivaisen tyttärensä vaunuista nukkumasta. Ja hyvin oli pysynyt vauveli lämpimänä lähes 15 asteen pakkasesta huolimatta.

Oon vähän ollut huolissani, että miten Aino saa nestettä tai paremminkin maitoa. Meillä vieläkin tankataan hyvin tiheään öisin ja alle kuuden tankkauksen yötä ei ole tainnut useampaan kuukauteen ollakaan. Aamulla ei sitten ruoka tai maito maistukaan, mutta kun lounaan ja välipalankin aikaan maitoa menee melkostas vähän. Vain joitakin kymmeniä millejä. Puoli desiä olisi jo tosi hyvä saavutus. Kun mä sitten tulen töistä siinä puoli kuuden jälkeen, otan hänet heti rinnalle ja iltaisin hän sitten juo muutaman kerran. Mahtaakohan se olla riittävästi... Nyt Iskä alkaa päivisin enemmän tuputtamaan maitoa, mutta milläs sitä väkisin tuputat, jos toinen ei vaan juo.

Helmikuun mietteitä

Elämä on nyt muuttanut suuntaa, mutta eiköhän tämä suunta ala jo tuntumaan tutulta. Äiti lähtee aamusella töihin, tytöt vilkuttavat äidille ja jäävät nauttimaan aamiaista Iskän seurassa. Suurin muutos on siis vanhemmilla, mutta lasten elämä on pysynyt entisellään. Äidillä on ollut vähän vaikeuksia tottua uuteen rooliin, mutta enää en sentään murehdi, miten kotona pärjätään, koska kotona pärjätään vallan mainiosti. Iskä on ottanut homman haltuun ja elämä sujuu entisenlaisesti. Viime aikojen pakkaset ovat tosin asettaneet omat haasteensa, kun ulos ei ole päästy, mutta toivottavasti maaliskuu olisi jo vähän lämpimämpi.

Tytöt kasvavat vallan mahdottomasti. Siivosin tänään pois Ainon vaatekaapista lähes kaikki 74-kokoiset vaatteet pois ja laitoin 80 tilalle. Aika erilainen on vaatemaku ollut vuosi sitten, kun katsoin Alvan vanhoja vaatteita. Retrosta on siirrytty ihanaiseen vaaleanpunaiseen. Vielä vuosi sitten en voinut kuvitellakaan, että pukisin tyttöni hempeisiin väreihin, mutta niin se vaan maailma muuttuu. Muuten vaatetta Ainolla on varmaan ihan mukavasti, mutta vielä puolipotkareita pitäisi hankkia. Alvalla kun käytin sukkiksia, mutta Ainon pulleita reisiä en viitsi ruveta sukkiksiin tunkemaan, vaan puolipotkareissa on varmaan mukavampi olla.

Alvan vaatehyllystä poistin puolestaan viimeiset 86-kokoiset puserot ja bodyt. Ne eivät ole tainneet enää aikaan mahtua kunnolla, vaikka niitä vieläkin on käytetty. Isompaa kun ei oikein ole tullut ostetuksi. Nyt niitä alkaa vähäitellen kaapista löytyä, joskin housuja ei taida vielä olla ollenkaan, vaan 86:lla mennään. Farkkuja voisikin olla Alvalla ostoslistalla, jos joskus vielä kauppaan ehdin.

Mulla on tosi pitkät työpäivät ja olen kotosalla vasta 17:30-18:30 välillä. Ruokiksella ei ehdi kauppoja kierteleen ja töistä tulen suoraan kotiin. Viikonloppuisin ei oikein huvita lähteä minnekään ja kotitöissäkin riittää puuhaa. Siten ollaan kotioloissa. Tosin Turun asunto pitäisi tyhjentää tässä viikon sisällä, joten sitä ollaan tässä samalla suunniteltu. (Hyvin suunnniteltu on lähes puoliksi tehty...)

Aino on selvästi kehittynyt tässä Iskän kanssa olon aikana. Liikkuminen on tuonut tytön elämään uusia ulottuvuuksia. Vielä ei voi varsinaisesta ryömimisestä puhua, mutta siihen suuntaan hän on kovaa vauhtia menossa. Aino pystyy jo suunnistamaan sinne päin, jossa jotakin mielenkiintoista on. Vähän se vie aikaa ja puhinaa, mutta usein kiinnostavasta jutusta saadaan kiinni ja se viedään suuria miettimättä suuhun. Kaikki suuhun, jopa tutti jos sen jostakin itse löytää. Eteenpäin Aino ei vielä suunnista, mutta sivulle hän kääntyy jo helposti ja tavoittelee sieltä haluamaansa.

Ruokapuoli maistuu vieläkin Ainolle hyvin. Alvallekin ehkä vähän paremmin, joskaan hän ei vieläkään ole mitenkään pohjaton tuon syömisen suhteen. Tosin melko ennakkoluulottomasti hän kuitenkin maistaa lähes kaikkea, mutta määrät jäävät huomattavan pieniksi. Aino taas helpolla huitaisee pienen pilttipurkillisen ruokaa kitusiinsa ja ryyppää vettä ja maitoa päälle. Puuroa ei meillä ole juurikaan harrastettu, mutta tänään Aino söi vähän äidin lautaselta kaurapuuroa. Ensin sitä vähän köhittiin, mutta kyllä se sitten vähän alkoi maistua. Kun sitä sai uudella hampaalla pureskella.

puolivuotias

Aino nukahti tänään sitteriinsä, kun me muut oltiin aamupalalla. Hänellä oli silmät tiukasti puristettuna kiinni. Otsalla ja silmäkulmissa oli päättäväisiä ryppyjä. Höpöttäkää ja kolistelkaa te nyt ihan kuinka paljon vaan, mutta mun silmiä te ette saa aukeamaan. Suu oli lähes pienessä hymyssä ja välillä imukoneisto alkoi toimimaan, mutta loppui sitten aika pian, kun mitään varsinaista imemistä ei ollutkaan tarjolla. Molemmat kädet olivat nyrkissä ja vähän pystyssä sitterin vatsavyötä vasten.

Siinä mä istuin Ainon sitterin vieressä ja ihailin nukkuvaa lasta. Pusuttelin välillä poskea ja nyrkkejä sekä silittelin hellästi hiuksia. Niinhän se on, että juuri ihanampaa näkyä kuin nukkuva lapsi ei ole. Siinä Aino otti pienet tirsat ja heräsi sitten kymmenen minuutin unien jälkeen taas seuraamaan, mitä muut perheenjäsenet tekevät.

Onnittelut 6kk synttärin johdosta Ainolle!

Tammikuu pian takana

Kylläpä tämä  viimeinen kotiäitikuukausi sujahti nopeasti. Nyt on sitten isoja muutoksia luvassa, kun mä siirryn työelämään ja Iskä ottaa ohjat käsiin täällä kotosalla. Iskä ei taida olla innostunut kirjaamaan päivien tapahtumia tänne blogiin, joten mä taidan itse yrittää jatkossakin tänne kirjoittaa, mutta päivitystahti voi entisestään hidastua. Töiden jälkeen on varmaan ainakin aluksi aika tavalla muutakin tekemistä.

Mutta viime kuun tapahtumiin ja uusiin taitoihin.

Aino onnistuu kääntymään vatsalleen jo kumman tahansa kyljen kautta ja selällään ei juuri olla ollenkaan. Vatsallaan hän viihtyy hyvin ja siinä hän punnertaa itsensä käsivarret suorana. Vatsallaan ollessa pää on siten terhakkaasti pystyssä ja kääntyilee innokkaasti etsien jotakin kiinnostavaa. Ja kun jotain kiinnostavaa löytyy, alkaa aikamoinen ähinä ja huitominen ja punnerrus, jotta Aino pääsisi kiinnostavan asian (lue pesuohjelappu, palikka, tai jokin Alvan leikkikalu) luokse ja saisi sen suuhunsa. Tämä liikkuminen on vielä kyllä aika haasteellista ja yleensä tilanne muuttuu vain huonommaksi, kun Aino huomaamattaan päätyykin matkaamaan muutaman sentin taakse päin ja pesuohjelappu jää tavoittamatta.  Liikkuminen on siten vielä varsin tahdotonta tai ainakin suunta on tahdonvastainen, eikä varsinaisesta liikkumisesta ehkä vielä voi puhuakaan. Kellon viisarin tavoin liikkuminen jo sentään onnistuu. Tänään näin Ainon myös yrittävän konttausasentoon, peppua nostamalla.

Vielä Aino on nukkunut kolmea päikkäriä päivässä, mutta pian varmaan nämä ajat alkavat olla ohi ja siirtyminen kaksiin päikkäreihin on lähellä. Voisin kuvitella, että tämä onnistuisi jo nyt, jos kyseessä olisi ideaali päivä. Eli ensimmäiset päikkärit olisivat vähintään kolmisen tuntia ja niiden voimalla Aino voisi olla hereillä lähes kolme tuntia. Tällöin toisille päikkäreille suunnattaisiin siinä neljän aikaan ja jos nämäkin olisivat sen muutaman tunnin, niin hyvin menisi päivä. Mutta tämä on siis vielä täysin jossittelua, johon ei olla vielä päästy.

Alvan päikkärit sitä vastoin on taas ollut useita päiviä kadoksissa. Hän ei tunnu millään rauhoittuvan nukkumaan, vaikka selvästi on väsynyt päivällä. Jos Alva päikkäreille nukahtaa, niin silloin hän nukkuu helposti pari kolmekin tuntia. Joten päikkärit olisivat vielä selvästi paikallaan. Mutta kun se nukahtaminen on niin vaikeata.

Sanavarasto Alvalla kasvaa kovaa vauhtia ja varmaan lähes kaikki sanat hän jo osaa toistaa. R-äännettä ei vielä juurikaan tule, mutta esim. S-kirjain tulee jo sanan alussakin. Lauseet ovat myös pidentyneet ja taivutusmuodotkin alkavat hahmottua. "Äiti osti kaupasta tilliä", kertoi Alva Mummille äidin ja Alvan yhteisesta kauppareissusta. Laulaminen on vieläkin mieluista ja nyt Alva jo lauleskelee itse lauluja ja tapailee niiden sanoja. Lauluvarastosta löytyy jo Tuiki, tuiki tähtösen ja Porsaita äidin oomme kaikki lisäksi Atsipoppaa, Täti Monika, Iha-haa, Vaarilla on saari, Paljon onnea vaan jne.

Alva syö jo ihan itse ruokansa, mutta Ainolla riittää vielä opeteltavaa. Nyt hän osaa jo hyvin juoda nokkamukista, mutta tuttipullon käytössä on vielä oppimista. Muutaman kymmenen milliä hän on tuttipullosta juonut, joko maitoa tai velliä, mutta vatsaa ei sillä vielä täytä. Toisaalta ehkä se siitä sitten lähtee käyntiin, kun taito kuitenkin on jo hyppysissä ja kun muuta ei ole tarjolla. Kiinteiden syöminen sitä vastoin on Ainosta hyvinkin hauskaa, joskin ruoka vieläkin imaistaa lusikasta. Erityisen hauskaa on päristää ruoka sitten pois suusta, mutta onneksi vatsaan päätyy vielä sentään suurin osa. Liharuokiin tutustuminenkin on aloitettu.

Ainon flunssa jatkuu

Alva sai reilu viikko sitten jostakin flunssan ja hänen nenäänsä sai olla tämän tästä pyyhkimässä. Yskää tai kuumetta en tytössä havainnut. Kuten ennenkin Alva toipuu nuhasta melko nopeasti ja nyt jo useana päivänä on nenää niistetty enää vain muutamia kertoja. Toisin on Ainon kanssa.

Aino tietenkin sai nuhan myös ja nyt nuhaa on ollut jo useita päiviä. Nenä vuotaa ja hengitys rohisee, nukkuminen ja imeminen on hankalaa ja nenää syhyttää vallan valtavasti. Onhan se nuha varmaan jo paremmalla puolella, mutta selvästi sitä jatkunee vielä joitakin päiviä, ennen kuin se paranee. Taitaa Ainolla olla huonompi vastustuskyky tai sitten kyse on vain ikäerosta.

Onneksi ainoa "ongelma" meillä on vain nenän vuotaminen, eikä mitään suurempaa...

Väärään suuntaan

Olin tänään tyttöjen kanssa tuossa lähellä asuvan entisen naapurin luona kylässä. Aino makoili siellä tyytyväisenä lattialla, kääntyili vatsalleen ja katseli leluja sekä seuraili muiden lasten leikkimistä. Sitten yhtäkkiä huomaisin, että Ainohan kääntyi vatsalleen "väärän" kyljen kautta ja vielä toistikin tämän tempun uudelleen. Nyt siis vatsalleen päästään jo kummalta puolelta tahansa.

Enää ei sitten uskalla jättää Ainoa sohvalle makoilemaan ja luottaa siihen, että ei se "väärän" kyljen kautta osaa vatsalleen kääntyä. Taas yksi "huolenaihe" enemmän.

Pappa kalastaa

Pappalla on uusi harrastus, kalastus. Hän kalastaa olohuoneen sohvalla istuen. Pappa ottaa käteensä pehmolelujokerin, johon on sidottu nauha. Tätä pehmolelua hän heiluttelee nauhasta ja toivoo saavansa hyvän saaliin. Ja saahan hän. Aino yrittää innokkaasti tarttua tähän pehmoleluun käsillään, suullaan ja vaikka jalallaankin; ja aina välillä siinä onnistuu. Pappalla nappaa kala ihan hienosti ja saaliskin on komea.

Tyttömäisyyksiä

Meidän perheessä asuu yksi erittäin tyttömäinen tyttö. Alva pukee innolla päälleen erilaisia vaatteita ja asusteita. Erityisen suosion onvat saaneet Mummin baskeri ja kimalteinen kaulahuivi sekä Alvan omat vaaleanpunaiset talvikengät. Niitä Alva pukee päälleen naurun säestyksellä, tulee sitten näyttämään muille onnistunutta pukeutumistaan ja välillä käy tarkistamassa peilistä, että kaikki on hyvin. Samalla Alva kehuu itseään ja kertoo olevansa kaunis. Mitä hän tietenkin onkin.

Alva on hyvä muutenkin keikistelemään peilin edessä, tanssimaan lanteet notkuen, voimistelemaan Pappan kanssa olohuoneen lattialla vatsalihasliikkeitä tehden. Alva on mielellään huomion keskipisteenä ja kyläilemässä hän usein jaksaa näyttää taitojaan, jotta hän saisi ansaittua ihailua osakseen.

Nukkeleikit ovat olleet jo pidemmän aikaan in. Nukelle laitetaan vaippaa, nukkea laitetaan nukkumaan, mitä erilaisimpiin paikkoihin, eikä enää vain vaunuihin tai sänkyyn. Nukkea kannetaan sylissä, sitä röyhytetään ja halitaan. Nuken lisäksi myös pehmolelut saavat hellää hoivaa. Ainokin on hellyyden kohteena. Alva haluaa Ainoa syliin, antaa tälle tuttipullolla vettä ja osallistuu vaipanvaihtoon mm. kiinnittämällä vaipan tarroja. Alva heiluttelee Ainoa sitterissä tai autokaukalossa, jos Aino itkee. Yleensä meillä on kuitenkin "hyväntuulivainen" vauva.

Alva koristelee itseään muutenkin kuin vain vaatteilla. Helmikaulakoru on jo kesästä asti ollut lähes päivittäin käytössä. Mummin ostama hiuspanta laitetaan kaulaan tai päähän. Mummin luona haetaan Mummin korut ja hiuspanta ja niitä sovitetaan päälle pitkän aikaan. Myös heijastinlaatikko on kiintoisa ja sieltäkin parhaimmat killuttimet laitetaan kaulaan ja ranteisiin roikkumaan. Mummilassa Alva on päässyt laittamaan hiuksiin myös "pipalotteja", joita Mummikin välillä hiuksiinsa kiertää.

Meikkaaminen se sitten hauskaa onkin. Kun äiti meikkaa itseään, on Alva touhussa mukana. Huulikiiltoa pitää saada omiin huuliin ja meikkauksen jälkeen hän haluaa tutkia meikkejä. Olenkin antanut hänen niitä tutkia, mutta eilen hän onnistui ensimmäisen kerran avaamaan ripsivärin ja laittoi sitä omiin silmiinsä. Ihan ripsiin sitä ei tainnut mennä, mutta lähes kaikkialle muualle kylläkin. Rasvalla onneksi lähti, mutta nyt ripsiväri on siirretty turvallisempaan paikkaan.

Alva huomaa heti, jos äiti on meikannut. Yhteänä iltapäivänä laitoin vähän meikkiä, sillä aikaa kun Alva nukkui päikkäreitään. Kun Alva heräsi, niin hänen ensimmiset sanansa olivat, että Äiti meikkaa. Ei taida paljoa jäädä Alvalta huomaamatta.

Meijän Omppa

Ostin Alvalle joskus keväällä tai kesällä Kristiina Louhen kirjan "Ainon kanssa". Se on ollut jo pitkään Alvan suosikki ja sitä on luettu kannesta kanteen monen monta kertaa. Joulupukki toi Alvalle saman kirjailijan kirjan "Meidän Tomppa" ja myös siitä on tullut ihan todella suosittu. Jos Alva tuo mulle Meijän Ompan luettavaksi, tietää se pidempää lukusessiota. Kerta lukemisella kun siitä kirjasta ei eroon pääse. Suuret kiitokset Joulupukille.

Keväällä alkaa meillä synttärirumba, kun kahdeksan Alvan kaveria täyttää kaksi vuotta. Näitä Kristiina Louhen kirjoja taitaa meidän paketeista löytyä jokunen ja näemmä niissä on pieni alennuskin ainakin Akateemisessa kirjakaupassa.

Luovutin

Nyt on unikoulu meidän perheessä ohi ja nukkumisjärjestelyt jatkunevat alkuperäisenkaltaisena. Nukutus otti taas sen verran voimille, että kun yöllä olisi pitänyt jaksaa heilutella ja pysyä vahvana, Aino selätti äidin 10-0. Palattiin makuuhuoneeseen sänkyyn nukkumaan molemmat ja tissiteltiin tiheästi loppuyö. Ehkä kokeillaan parin kuukauden päästä uudelleen, kun nyt ei vielä mitään lopullista syntynyt.

Unikoulu loppusuoralla

Pari yötä on taas takana ja yöt menneet ihan hyvin. Ke-to välisenä yönä herätyksiä oli vain kaksi, mutta aamu valkeni jo siinä seitsemän aikaan. To-pe välillä herätyksiä oli neljä, joka on vielä kipurajan siedettävämmällä puolella, vaikkakin paremminkin voisi mennä.

Uutena "ongelmana" on nyt nukuttaminen. Aino ei millään haluaisi nukahtaa. Vaan huutaa vaunuissa pää punaisena, kunnes otan hänet syliin ja heijaan hetken siinä. Sylissä on ihan hyvä olla, mutta auta armias, kun hänet siirtää takaisin vaunuihin. Eilen illalla aloitin nukuttamisen yhdeksän aikaan ja yhteentoista meni, ennen kuin neiti antoi periksi.

Miksi nukumminen ja nukuttaminen on aina niin hankalaa? Se varmaan aiheuttaa eniten hampaiden kiristystä lapsiperheissä. Mikähän siihen tehoaisi...

5 kk neuvola

Tänään olin Ainon kanssa neuvolassa ja piikkiä pukkas. Hän sai kolme rokotetta, joista yksi otettiin suun kautta (rota) ja kaksi muuta tuikattiin reiteen. Hienosti Aino kesti rokotukset, vaikka ne vähän itkettivätkin. Onneksi äidin syli lohdutti hieman.

Neuvolassa juteltiin tuosta yöheräämisestä, mutta ei siihen taida mitään patenttiratkaisua olla. Tällä mun unikoululla jatketaan ja toivotaan parasta. Tosin noi rokotteet voi vähän häiritä seuraavana yönä, mutta eipähän tässä muutenkaan ole tottunut nukkumaan. Pituutta Aino oli kasvanut yllättävän vähän, tai sitten viime kertainen kasvu oli osittain haamua. Painoa oli taas tullut hyvin ja + 10 käyrällä ollaan, joten nälkä ei pitäisi öisin olla häiritsevä.

Unikoulun osalta viime yö oli menestys. Aino nukahti siinä kymmenen maissa, joskin heräsi vielä siinä 23 aikaan. Muutama heilautus vaunuja ja unimatti oli jo käynyt. Yhden aikaan Aino alkoi huutelemaan vähän enemmän, eikä  vartin heilutus tuottanut tulosta. Syötin hänet sitten ja siihen hän nukahtikin. Nostin hänet takaisin vaunuihin ja menin lohduttamaan Alvaa, joka heräsi Ainon huuteluun. Otin Alvan viereeni nukkumaan, mutta omat uneni jäivät vähän huonoiksi, joten vaihdoin sohvalle 04 aikaan. Aino jatkoi tuolloin vielä untaan ja heräsi vasta 06.15 syömään. Imetin hänet ja 06.30 hän oli jo takaisin nukkumassa. Uni olisi tainnut maistua enemmänkin, mutta jouduin herättämään hänet vähän ennen kahdeksaa neuvolan vuoksi. Näin kun jatkuisi tulevaisuudessakin (ilman tietty Alvan heräämistä...).

Osa 2

Mulla oli jo vähän odotuksia tuosta viime yöstä. Kun edellinen yö oli menestys, uskalsin toivoa seuraavankin yön olevan vähintään yhtä hyvä, mutta ihan niin ei käynyt.

Aino nukahti jo siinä puoli kymmenen maissa, mutta heräili vielä jokusen kerran ennen kuin kello löi 22. Myös alkuyöstä Aino heräili aina vähän väliä ja mä heiluttelin häntä vaunuissa. Kun heräilyä oli jatkunut kerran, pari tunnissa, en enää jaksanut kirjata heräämisiä ylös, vaan vain loikoilin sohvalla ja heilutin pitkälläni makoillen vaunuja. Vähän ennen kahta annoin vauvalle ruokaa ja sitten hän nukkui lähes tunnin, mutta sitten jatkui taas heräily tasaiseen (tappavaan) tahtiin. Toinen imetys oli viiden jälkeen ja taas sain pienen pätkän unta. Aamuyö ei tuonut kuitenkaan enää parannusta, vaan heiluttelin vaunuja puoli unessa. Puoli kahdeksalta Aino sitten päätti, että nyt riittää makoilu ja siitä sitten alkoi aamutoimet.

Ensi yöksi ei mulla sitten olekaan mitään odotuksia. Vaunut eivät tainneet olla mikään lopullinen ratkaisu, mutta jatketaan tätä nyt vielä jokunen yö. Jos vaikka tuo yösyöminen sentään vähenisi. Tai onhan se jo nyt vähentynyt, enkä usko, että vauvalla on mikään nälkä. Syöminen vaan taitaa olla niin mukavaa, että kun siihen on mahdollisuus, niin sitä ei jätetä käyttämättä.

1. yö takana

Nyt on sitten unikoulu aloitettu. Illalla laitoin hänet vaunuihin nukkumaan ja katselin samalla olohuoneessa telkkaria. Heiluttelin aina välillä, kokeilin tuttia ja seurailin tilannetta. Lopulta Aino nukahti siinä 22.15 ihan kohtuu helposti. Itkua ei juuri tullut, mitä nyt ihan lopuksi, kun väsymys oli lähes ylivoimainen.

Ensimmäisen kerran Aino heräsi 23.30, joten vähän reilun tunnin pätkän hän nukkui. Tämä oli jo paljon paremmin, kun edellisenä yönä Aino oli herännyt ensimmäisten kahden tunnin aikana jo kuusi kertaa. Nyt mäkin ehdin jo nukahtaa ja nukkumaankin hetken. Helpolla ei Aino tosin äitiä päästänyt. Heiluttelin vaunuja ja kokeilin välillä tuttia (huonolla menestyksellä), heilutin ja heilutin. Seurasin kellosta aikaa. 20 minuuttia meni, puoli tuntia meni, 40 minuuttia meni, ja itkukonsertti oli melkoinen. Mietin, jo että onko tässä mitään järkeä. Vauva vaan itkee, tosin itku ei ollut sitä laatua, johon pitäisi heti vastata, mutta ihan kunnollista itkua kuitenkin. Totesin, että nyt en heti luovuta, nälkäkään sillä ei voi olla, joten jatkoin keinuttelua. Noin 50 minuutin vaunuttelun jälkeen Aino sitten nukahti ja mä pääsin jatkamaan uniani.

Seuraava unipätkä olikin ihanan pitkä. Aino huudahteli pari kertaa, mutta ne huutelut eivät vaatineet multa mitään toimia. Heräsin n. 02.30 Alvan huuteluun, mutta Aino nukkui vielä. Aino heräsi sitten vasta kello kolmelta. Olin ajatellut antavani ruokaa 02 aikaan, mutta nyt ruokailu siirtyi tunnin myöhemmäksi ihan Ainon omasta aloitteesta. Imetin sitten hänet ja laitoin takaisin vaunuhin nukkumaan. Aino nukahti heti.

Aino heräsi vielä muutaman kerran siinä viiden molemmin puolin, mutta nukahti helposti muutaman vaunujen heilahduksen avulla. Kuuden aikaan imetin Ainon uudelleen ja taas unet jatkuivat vaunuissa. Muutama lyhyt herääminen ja sitten puoli yhdeksältä alkoi vaunuista kuulumaan iloinen höpötys ja aamu alkoi.

Tämä ensimmäinen unikouluyö oli ihan iloinen yllätys. Olin olettanut siitä tulevan suurempi tahtojen taistelu, mutta onneksi helpolla pääsin. Herätysten määrä lähes romahti ja mun unen laatu oli ihan eriluokkaa kuin ennen. Näillä metodeilla jatketaan seuraava yö.

Unikoulu alkaa

Viime yönä tein lopullisen päätöksen, että nyt näihin öihin on tultava muutos. Paras unipätkä tuli vasta aamusella, kun sain nukuttua 07-08.10. Näillä unilla nyt pitäisi taas päivä jaksaa. Eikä tämä äiti enää oikein jaksa.

Aino sinällään nukkuu lähes koko yön, mitä nyt viiime yönä oli ensimmäisen kerran hereillä 06-07. Ongelmana on se, että hän haluaisi nukkua rinta suussa, mutta siten mä en osaa nukkua. Aino siis nukahtaa melko nopeasti (noin 5 min) imiessään ja mä sitten otan rinnan pois suusta. Sitten me molemmat nukutaan, kunnes Aino herää ja havahtuu, että äiti peijakas on vienyt hänen tuttinsa. Sitten alkaa väkerrys ja käkerrys, joka vaihtuu lopulta voimistuvaan itkuun, jollei "tuttia" ala kuulumaan. Näitä herätyksiä on parhaassa tapauksessa kerran tunnissa ja pahimmillaan n määrä tunnissa. Uuden vuoden yönä sain nukkua ruhtinaalliset kolme tuntia putkeen, mutta näitä ei ole enää sen jälkeen näkynyt.

Tutti olisi varmaan meidän perheessä pelastus, mutta vaikka kuinka sitä yritän tuputtaa, niin ei se vaan kelpaa. Jonkin aikaa sitä suussa mäyssytetään, mutta sitten se lentää komeassa kaaressa pois, jos en ole sitä kädellä varmistamassa. Yöllä se ei kyllä sitten kelpaa ollenkaan ja huuto siitä vaan tulee.

Ensi yönä ajattelin kokeilla vaunuja. Otan vaunut olohuoneeseen ja heijaan Ainoa niissä. Itse "nukun" olohuoneen sohvalla. Yösyöttöjä ei vielä ole mitenkään kiire lopettaa, joten ajatuksena on, että imettäisin vaikka pari kertaa yön aikana, mutta laittaisin sitten Ainon vaunuhin jatkamaan uniaan. Äidin vieressä nukkuminen saa nyt loppua. Jos nyt kokeilisin muutaman yön näin ja jos ei tilanne parane, niin sitten muita keinoja käyttöön.

Ainon päivärytmi

Ainon kohdalla en vieläkään ole ihan varma hänen päivärytmistään. Valitettavasti hän joutuu elämään enemmän Alvan päivärytmin mukaan, eikä siten hän saa elää ihan omaan rytmiinsä. Toisaalta sitä se elämässä ja perheessä on; kaikki on otettava huomioon ja kukaan ei saa kaikkea.

Herätys on yleensä silloin, kun Alva herää. Jos Alva ei onnistu herättämään Ainoa, niin viimeistään vartin sisällä siitä, kun mä olen noussut vuotessa pikku neiti herää. Ihanteellisinta olisi, että Aino heräisi vasta puolisen tuntia Alvan heräämisen jälkeen. Se ei onnistu aina, mutta joskus kuitenkin. Eli näin:

08-08.30 Herätys
09.30 Jotakin suuhun pantavaa, yleensä maitoa, mutta joskus jotain vahvempaakin.
10.00 Päikkäreille ulos vaunuihin
12.30 Heräillään ja seurustellaan äidin ja siskon kanssa.
13.00 Sosetta ja vettä nokkamukista
14.50 Maitoa ja päikkäreille. Joskus päikkärit kutsuvat vasta puoli neljän jälkeen kuten tänäänkin.

Iltapäivän rytmi onkin sitten enemmän hakusessa ja riippuu siitä, kuinka pitkiksi toiset unet muodostuvat. Jos ne ovat pitkät eli tunnin, niin sitten mennään näin.
16.00 heräillään ja otettaan vähän hedelmäsosetta.
17.30 Maitoa ja pikkutirsat taas
18.30 Heräillään
20.00 Syödään toinen setti pe-po -sosetta ja vähän maitoa.
21.00 Maitoa ja yöunille.

Tämä rytmi on siis kuitenkin enemmän arvailua kuin Alvan, mutta suurinpiirtein näin meillä mennään. Ainon päikkäreiden pituutta vaan on paljon hankalampi ennustaa ja se taas määrittää muut toiminnot. Parisen tuntia Aino jaksaa olla hereillä, mutta sitten alkaa sellainen konsertti, jos ei nukkumaan viedä (eli siis vaunuttelua tai imetystä, tutti ei vieläkään kelpaa.)

Alvan aikataulua

Tällä hetkellä Alvan päivärytmi on parhaimmillaan tätä:

08.00 Herätys ja aamutoimiin
10.00 Lähdetään ulkoilemaan
11.30 Tullaan takaisin sisälle
12-12.30 Lounas
14-14.30 Päikkäreille
16.30-17 Herätys
18.00 Päivällinen
20.30 Iltapala
21-21.30 Iltaunille

Tällä shapluunalla ollaan nyt muutama päivä menty ja nyt ovat päikkärit palanneet taas päiviin. Aikaisemmin olen laittanut Alvaa nukkumaan jo aiemmin, mutta tuloksena on ollut vain pyöriskelyä sängyssä ja lopulta olen nostanut hänet pois ilman päikkäreitä. Toisaalta tämä on vasta muutamana päivänä onnistunut, joten en vielä ole varma, onko tämä mitenkään "täydellinen". Hankalinta on tuo aamuherätys, kun itse en jaksaisi nousta, jos ei ihan pakko ole ja välillä Alva nukkuisi hyvinkin 09 tai jopa 09.30 asti. Mutta ehkä pare vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja nousta ajoissa ja tarvittaessa herättää Alva. Myös päikkäreiltä olen Alvan herättänyt, jotta ei ilta unet kärsisi ihan mahdottomasti. Jo nyt päikkärit ovat vähän turhan myöhään, mutta aikaisemminkaan en ole innostunut nousemaan. Parin tunnin unet ovat mielestäni ihan riittävät ja sillä jo illaksi riittää virtaa.

Synttärisankari

Meidän Ainuska täyttää tänään 5 kuukautta. Miten se aika rientää, on taas ajatuksissa kuten lähes jokaisena kuukautena, kun ikää taas tulee enemmän. Siis Ainolle.

Tällä hetkellä Ainolle tuntuu kuuluvan ihan hyvää. Hän on selvästi jo seuraavampi ja pitää siitä, että hänen ympärillään tapahtuu. Ei siis enää mikään vastasyntynyt rääpäle. Tässä yhtenä päivänä yllätin tytöt leikkimässä keskenään. Alva heilutti Ainoa sitterissa, melko reippaalla vauhdilla ja Aino kikatti ääneen. Sen kun olisi saanut nauhalle... Muutenkin Alvan touhut selvästi kiinnostaa Ainoa ja Alva kun on innostunut nukkien hoidosta, niin onhan se Ainokin kiva hoidettava. Usein laitan Ainolle peiton, jos hän istuskelee sitterissä ja nyt Alvakin on alkanut laittamaan Ainolle peittoa päälle. Ja peitoksihan kelpaa lähes mikä tahansa, minkä vain nimeää peitoksi, sukka, toppahattu, Ainon suojapuku, ruokalappu, nukke, juna jne. Aino välillä istuskeleekin melkoisen tavarapinon alla. Mutta eipähän sitten tule kylmä, kun on riittävästi "peittoa."

Ruokailut sujuvat tällä hetkellä siten, että annan Ainolle 2-3 kertaa päivässä sosetta. Pari kertaa perunapohjaista ruokaa ja kerran hedelmäsosetta. Tänään tosin aloitettiin päivä ensimmäisen kerran puurolla. Annoin Ainolla kaura-vadelmapuuroa. Muutama lusikallinen sitä maistettiin, mutta nälkä ei ollut juuri nimeksikään. Johtuisiko siitä, että yöllä tankattiin kymmenisen kertaa. Eilen maistettiin ensimmäisen kerran parsakaalia, joten aika tiheällä tahdilla on makumaailma laajentunut (listalla nyt jo peruna, porkkana, kukkakaali, parsakaali,bataatti, kesäkurpitsa, vadelma, mustikka, luumu, ruusunmarja, omena, päärynä, kaura). Alva näytti syövän tässä vaiheessa purkillisen sosetta päivässä ja Ainolle menisi purkillinen kerralla. Oon vähän kuitenkin säännöstellyt, jotta maitoakin menisi, joten päivässä tyhjenee pari purkillista. Oon myös antanut siksikin vähän enemmän ruokaa, jotta voin olla täysin varma, että ei ainakaan nälän ei pitäisi Ainoa öisin herättää.

Kuuden kuukauden ikäpyykki on siis lähenemässä kovaa vauhtia ja ajankohtaista on uuden syöttötuolin osto. En ole ihan ollut tyytyväinen tuohon Stokken Trip trappiin. Alva ainakin oppi aika nopeasti nousemaan siinä seisomaan ja nyt siinä kiipeillään päivittäin. Ruoan tähteet siinä näkyy aika hyvin ja kun ne pääsee kivumaan kiinni, niin kova jynssääminen siinä on. Toisaalta kaipa syöttötuolien pitäisi kuitenkin olla samanlaiset, joten jos Ainolle ostetaan jokin muu, niin sitten Alvankin tuoli pitäisi uusia. Ehkä pare sitten vaan ostaa sama vanha tuoli. Alvan tuoli on punainen. Meidän keittiöön sopeisi myös musta, mutta katsotaan nyt kumpi ostetaan. Ehkä käännytään täälläkin kertaa punaisen puoleen.

Tällä hetkellä Aino nukkuu päivittäin kolmet päikkärit. Ensimmäiset ovat vieläkin ne parhaat ja pisimmät. Ne nukutaan myös sään salliessa ulkosalla. Nyt on taas muutamana päivänä ollut pakkaslukemat yli 15 asteen, joten päikkärit on nukuttu sisällä. Pidän tuota 15 astetta rajana, jolloin ei enää mennä ulos nukkumaan. Toisaalta silloin ei Alvakaan pääse päivällä pihalle, joten sisällä ollaan kaikki. Jos ensimmäiset päikkärit jäävät ihan tyngiksi, niin silloin Aino nukkuu neljännetkin päikkärit. Ensimmäiset päikkärit ovat yleensä noin pari tuntia, ehkä jopa reilut pari tuntia, mutta muut päikkärit jäävät lähes aina alle tunnin tirsoiksi. Ja yöunille nukahdetaan vasta joskus kymmenen jälkeen, tai lähempänä yhtätoistakin. Aamulla unet maistuvat 8-9 pintaan. Yleensä tosin niin, että jos mä itse nousen, niin eipä Ainokaan sitten enää juurikaan nuku, vaan alkaa huutelemaan ja juttelemaan itsekseen.

vauvaihanuutta

Vielä hetken meillä voi ihastella...

vauvan ihanaista tuoksua,
isoa, hampaatonta hymyä,
pulleita reisiä ja sileää vauvan ihoa,
käsiä ja jalkoja, jotka heiluvat ilman tarkkaa kontrollia,
vauvan jokellusta aamuisin ja päikkäreiden jälkeen,
yläikenien pientä ihopoimua, ennen kuin se jää etuhampaiden väliin,
lämmintä pientä sylkkyrivauvaa,

Mutta kohta meillä on jo iso vauva, ja nämä vauvaelämän ensimmäiset kuukaudet alkavat olla ohi. Pian Aino jo alkaa muistuttamaan enemmän taaperoa, kuin vastasyntynyttä vauvaa. Vielä hetken voin kuitenkin nauttia näistä vauva-ajan ihanuuksista.

Uutta vuotta vastaanottamassa

Eilen oltiin uutta vuotta vastaanottamassa naapurissa, kuten jo useampana vuotena ennenkin. Väkisinkin siellä alkoi miettiä, että minkälaista meillä oli vuosi sitten. Aino oli vielä masussa, mutta Alva oli jo touhuissa mukana. Mutta liikkuikohan jo vuosi sitten, ryömien, kierien, kontaten, nousikohän jo pystyyn tukea vasten, tapailiko askelia, mitä söi, miten touhusi, ottiko päikkäriä jne. Mitään näistä en muista, mutta toivottavasti jos katsoisin vuoden takaisin kirjoituksia tämä selviäisi. Muistan, että Alva sai silloin käteensä ensimmäisen porkkana ja natusteli sitä sylissäni. Sitten muistan, että hän löysi elämänsä ensimmäisen sipsin pöydän alta ja söi sitä tyytyväisenä. Kun menin sitä ottamaan pois, oli maailmansota puhjeta ja Alva sai syödä sipsinsä. Jotenkin hän siis liikkui, kun pöydän alle pääsi.

Nyt mukana oli siis myös Aino. Hän nukahti vaunuihin, kun kävelimme naapuriin ja nukkui siellä ehkä puolisen tuntia ja tuli sitten meidän muiden kanssa juhlistamaan uutta vuotta. Hän oli seuraili tilannetta ihan tyytyväisenä sylissä ja myös lattialla hän viiihtyi varmaan lähes tunnin verran. Taisi olla paljon katseltavaa, kun naapurin neljä lasta kävelivät siinä ympärillä, päällä ja vanhemmat ja koirakin kävi häntä välillä viihdyttämässä. Ruoka maistui pariin otteeseen ja illalla vielä kymmenen aikaan maistui lähes purkillinen sosetta ja sitten olikin hyvä lähteä kotiin nukkumaan. Aino nukahti taas matkalla, mutta heräsi heti kun päästiin kotiin. Sitten vielä yökkärit päälle ja isosisko toivotti hyvät yöt nukkumaan mennessään ja niin Ainokin simahti äidin kainaloon. (Simahti siinä 23 aikaan ja heräili 01 mennessä ehkä puolen tusinaa kertaa. Kolmeen saakka nukuttiin muutamalla herätyksellä, mutta sitten onneksi nukuttiin kummatkin 03-06 välinen aika. Noin pitkää pätkää ei taas hetkeen ollakaan nukuttu. Yes! Aamulla vielä torkuttiin ja 08.30 herättiin lopulta.)

Alva touhusi perheen lasten kanssa ja vähän arkana tutkiskeli koiraa, myös hamsterit ja muut pieneläjät kiinnostivat. Mutta parasta taisi vaan olla seurata mitä muut touhuavat ja seurata tätä menoa aktiivisesti itsekin osallistuen. Hiusten kuivattaminen vessassa kuulosti naurun määrän perustella olevan illan parasta antia. Iskä paukutteli muutamia raketteja ja tien varsilla oli roihuja, jotka myös kiinnittivät Alvan huomion. Päikkäreitä ei koko päivänä näkynyt ja illallakin uni tuli vasta siinä 23 aikaan, joten kylästä lähtiessä meillä oli aikas väsynyt neiti, joka ei kuitenkaan rattaisiin nukahtanut. Alvan tinasta ennustettiin koiraa, mutta mahtaako se ennustus kuitenkaan vielä tänä vuonna toteutua.