Ainokin sairastelee

Me jo luultiin, että Aino pääsee kuin koira veräjästä vatsataudin suhteen. Ei se sitten kuitenkaan ihan niin mennyt. Tiistaiaamuna Aino teki täystyhjennyksen suun kautta ja se oli sitten sitä myöden selvä. Koska Alvakin vain lepäili sohvalla päätin soittaa neuvolaan apuja. Neuvolan täti oli sitä mieltä, että lääkäriin vaan.

Soitin paikalliseen terveyskeskukseen ja saatiin iltapäiväksi lääkärinaika. Oltiin juuri ajallaan ja niin oli lääkärikin päästiin heti sisään. Kerroin meidän tautihistoriaa ja lääkäri kuunteli Alvan keuhkot ja vatsan, tunnusteli kaulan rauhasia. Hän arveli, että Alva on ihan kohtuu hyvässä kunnossa, eikä mitään verikokeita tarvittu. Aino olikin sitten kipeämmän oloinen, kun hän katseli kasvot valkoisena autokaukalostaan lääkäriä. Lääkärin parta taisi olla melkoinen katseenvangitsija. Ainoa ei tutkikaan äidin sylissä, vaan hän pääsi oikein tutkimuspöydälle pelkällä vaipalla. Siinä hän oli vähän epäilevän näköinen, että mitäköhän tästä tulee, mutta antoi sitten kuitenkin lääkärin kuunnella ja tutkia. Aino otti tiukan otteen äidin sormesta ja puristeli sitä, jotta itku ei olisi saanut valtaa. Aino tosin vähän haksahti, koska voimaannuttava sormi oli lääkärin, eikä äidin, mutta hyvin sekin auttoi. Itku tuli vasta, kun tutkimukset loppuivat ja sormi hävisi. Sitten pikaisesti äidin syliin. Korvatkin Ainolta katsottiin, mutta terveet olivat.

Lääkärin tuomio oli Noro. Lisää nestettä Alvalle ja Ainolle pelkkää rintamaitoa, usein, mutta melko pieniä annoksia. Ei kerralla koko vatsan täydeltä.