1,5 v kontrolli

Olin tänään tyttöjen kanssa neuvolassa, kun Ainolla oli 1,5 v lääkärintarkastus. Kerrankin lääkärin aika tuli sopivasti, kun korvien takia olisi pitänyt tällä viikolla joka tapauksessa mennä lääkäriin. Lääkäri kuunteli Ainon keuhkoja, joista flunssan krohina oli jo poistunut, mutta korvissa oli kuulemma kummassakin vielä punotusta. Lääkekuuria ei tosin tarvinnut aloittaa, vaan näyttivät siltä, että tervehtymään päin ovat. Kahden viikon päästä pitänee mennä uudelleen tarkastukseen, jos ei tässä välillä ala flunssa ja kuumeilu uudelleen. Lääkäri ehdotti itse katsovansa myös mukana olevan Alvan korvat ja tuomio oli sama, joskint toinen korvista oli kuulemma jo lähes kokonaan parantunut.

Pituutta Aino oli sitten venähtänyt kunnolla ja mitat oli jo lähellä isosiskon 2v mittauksia. Taitaa tulla pitkä tyttö tai sitten saatiin mittaus heti kasvupyrähdyksen jälkeen. Käyrällä pituus ja paino näyttivät kulkevan ihan käsi kädessä. Lääkäri kehui Ainon ihoa (tosin posket vähän kuivat), rauhallista käytöstä ja epäili, että kotona oli harjoiteltu lääkärissä käyntiä, kun hän istui niin kiltisti äidin sylissä tutkittavana.

Puhumisesta ja pottailusta oli myös juttua. Kerroin, että sanoja on alkanut lokakuussa ensi sanan jälkeen tulla ja nyt Aino jo yrittää toistella meidän sanomisia lähes koko ajan. Tosin sanat jäävät vielä aika epäselviksi, mutta nyt tulee sentään jo ensimmäisten sanojen lisäksi esim. hoitajan nimi, kissa, Kaisa, potta, maito, auto, jne. Pottailussa on edetty sen verran, että Aino jo tietää mitä siinä kuuluu tehdä ja muutamat pisut onkin jo onnistuttu saamaan pottaan, mutta aika alkumatkassa vielä ollaan. Tai sitten loppumatkassa, koska Alvankaan kansssa emme koskaan edennyt tästä vaiheesta pidemmälle, vaan siirryttiin vain vaipasta suoraan vessanpöntölle.

Korvissa sittenkin

Yöllä Alva sanoi, että hänen korvansa on kipeä. Niin sitä sitten aamulla suunnattiin taas lääkäriin ja tulehdushan sinne korvaan oli yöllä tullut. Se mikä enemmänkin ihmetytti oli se, että myös Ainolla oli molemmat korvat tulehtuneet, eivätkä kuulemma näyttäneet siltä, että se olisi ihan viime yön aikana tulehtuneet. Nyt siis molemmilla tytöillä on lääkekuurit päälle.

Kuumetta

Perjantaina kun tulin töistä kotiin, oli Alva aika väsyneen oloinen. Tein hänelle pehmoisen ja mukavan sängyn keittiön penkille ja siinä hän seuraili, kun minä laitoin ruokaa. Alva jopa tapojensa vastaisesti nukahti ja heräsi sitten, kun ruoka oli valmis ja tuli osallistumaan ruokailuun. Ruokailun jälkeen kun kokeilin hänen otsaansa oli aika selvää, että nyt on Alva elämänsä ensimmäisessä kuumeessa. Mittari näytti 38,5 astetta ja ei muuta kuin lääkevarastoja penkomaan, jospa jostakin löytyisi kuume lääkettä.

Olen aina joskus ostanut meille apteekista varastoon joitakin lääkkeitä, joista sitten voi valita, jos tilanne niin vaatii. Apteekkiin kun on matkaa vähintään 15 km ja viikonloppunakin auki olevaan n. 35 km. Kaapin kätököistä löytyi Pamolia, mutta siinä oli jo päivät menneet vanhaksi. Panadolia löytyi nestemäisenä, joten sitä annoin Alvalle. (Maku taisi olla järkyttävä, kun hän ei enää yöllä meinannut millään ottaa sitä.)

Viikonloppu menikin sitten hoitaessa ensin Alvaa ja sitten lauantaina jo Ainoakin. Tänään olin tyttöjen kanssa tk-lääkärissä ja Aino sai lääkekuurin, kun keuhkoissa taisi krohista lääkekuuria vaativasti. Hoitoon meno siirtyi taas viikolla eteenpäin.

Ainokin sairastelee

Me jo luultiin, että Aino pääsee kuin koira veräjästä vatsataudin suhteen. Ei se sitten kuitenkaan ihan niin mennyt. Tiistaiaamuna Aino teki täystyhjennyksen suun kautta ja se oli sitten sitä myöden selvä. Koska Alvakin vain lepäili sohvalla päätin soittaa neuvolaan apuja. Neuvolan täti oli sitä mieltä, että lääkäriin vaan.

Soitin paikalliseen terveyskeskukseen ja saatiin iltapäiväksi lääkärinaika. Oltiin juuri ajallaan ja niin oli lääkärikin päästiin heti sisään. Kerroin meidän tautihistoriaa ja lääkäri kuunteli Alvan keuhkot ja vatsan, tunnusteli kaulan rauhasia. Hän arveli, että Alva on ihan kohtuu hyvässä kunnossa, eikä mitään verikokeita tarvittu. Aino olikin sitten kipeämmän oloinen, kun hän katseli kasvot valkoisena autokaukalostaan lääkäriä. Lääkärin parta taisi olla melkoinen katseenvangitsija. Ainoa ei tutkikaan äidin sylissä, vaan hän pääsi oikein tutkimuspöydälle pelkällä vaipalla. Siinä hän oli vähän epäilevän näköinen, että mitäköhän tästä tulee, mutta antoi sitten kuitenkin lääkärin kuunnella ja tutkia. Aino otti tiukan otteen äidin sormesta ja puristeli sitä, jotta itku ei olisi saanut valtaa. Aino tosin vähän haksahti, koska voimaannuttava sormi oli lääkärin, eikä äidin, mutta hyvin sekin auttoi. Itku tuli vasta, kun tutkimukset loppuivat ja sormi hävisi. Sitten pikaisesti äidin syliin. Korvatkin Ainolta katsottiin, mutta terveet olivat.

Lääkärin tuomio oli Noro. Lisää nestettä Alvalle ja Ainolle pelkkää rintamaitoa, usein, mutta melko pieniä annoksia. Ei kerralla koko vatsan täydeltä.

Pituutta pukkaa

Tänään oli Ainolla neuvolalääkäri. Lääkärinä oli taas se mieslääkäri. Hän kuunteli sydäntä ja keuhkoja, taivutteli jalkoja ja tutki lonkat, katsasti silmät ja korvat ja kyseli kuulumisia. Sitten oli vielä punnitus ja pituuden mittaus. Painoa oli tullut lähes kilon verran, joten 8 kilon raja on nyt hiuksen hienosti ylitetty. Pituutta Aino oli venhäntänyt vallan mahdottomasti, lähes 5 senttiä. Nyt päälaki on jo 66,5 cm korkeudella. Ei ihme, että vaatekoko 68 alkaa käymään usein jo pieneksi. Tosin jotkus 74 kokoiset ovat vielä mahdottoman suuria, mutta kohta ne varmaan ovat jo kaikki ihan passeleita.

Neuvolan täti kyseli syömisistä ja kerroin, että nyt ollaan kahtena päivänä harjoiteltu perunan syömistä ja pullosta juomista. Tosin menestys on vielä ollut melko huonoa. Hän sanoi, ettei sillä kiinteellä ole vielä kovinkaan kiire, mutta kerroin meneväni helmikuun alusta töihin, joten Iskän työtä helpottaakseni nyt on aika harjoitella jo tuota kiinteänkin syömistä, jotta se jo tuolloin helmikuussa luonnistaisi vähän paremmin. Kokonaisuudessaan neuvolan keikka ei tainnut juuri kymmentä minuuttia kauempaa kestää.

Kun tultiin kotiin, laitoin Ainon vaunuihin nukkumaan ja leikimme Alvan kanssa hippaa pihalla. Sitten sisälle vähän raivaamaan keittiötä ja lämmittämään eilistä ruokaa.

Tytöt neuvolassa

Kaikilla meidän perheen tytöillä oli tänään lääkärineuvolla. Mulla oli jälkitarkastus, Alvalle 1,5 vuotis neuvola ja Ainolla 2 kk:n neuvola. Kaikki läpäistiin testit ja siten jatketaan taas seuraavalle "etapille". Alvalle seuraava neuvola on vasta puolen vuoden päästä, mutta Ainohan siellä käy kuukausittain.

Molemmilla tytöillä oli paino noussut mukavasti. Kummallakin lisää painoa oli tullut kilon verran. Ainolla muutamassa viikossa ja Alvalla kolmessa kuukaudessa. Äiti kiittää ja kumartaa. Samaan tahtiin tytöt olivat kasvaneet myös pituutta kolmisen senttiä per lapsi, tosin ajanjakso on "hieman" eri.

Aino sai rokoteohjelman ensimmäisen rokotteensa. Kyseessä oli Rota-virusta vastaan annettava rokote, joka on suun kautta otettava. Ei siis vielä piikkiä, mutta ensi kerralla sellainen on luvassa. Tämä rokote voi kuulemma käydä vatsan päälle, joten masuvaivoja voi olla näköpiirissä. Muistaakseni Alva ei ole saanut juuri mitään oireita näistä saamistaan rokotteista, mutta katsotaan onko Aino yhtä vahvaa tekoa.

Kummankin tytön korvat tarkastettiin ja Alvalla oli kuulemma toinen korva vähän punainen. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään eritettä, joten ei pitäisi mitään korvatulehdusta kuitenkaan olla. Ja eipä meillä kuumettakaan ole ollut. Tai en ainakaan ole sitä huomannut, enkä kyllä mitannutkaan.

Lekurissa käyty

Tänään mulla oli aika äitiyspolille. Sama lääkäri otti tälläkin kertaa vastaan ja vastaanotto taisi viedä enintään 5 minuuttia. Nopeaa toimintaa siis.

Lääkäri tutki kohdunkaulan tilanteen ja totesi sen olevan ennallaan. Ei siis merkkejä tulevasta synnytyksestä. Ultratessaan hän kysyi multa, että miten mä olen ajatellut, että tuleva synnytys tulisi menemään. Mä sanoin, että olen vähän sektion kannalla. Eipä siitä sitten muuta juurikaan puheltu. Painoarvio oli 4400g. Lääkäri sanoi sitten, että ensi torstaina voitaisiin sitten tehdä se sektio. Kysyi vielä, että onko mulla jotain kysyttävää, mutta eipä mulla juuri ollut.

Lääkäriajan jälkeen sairaanhoitaja/kätilö kertoi minulle, miten pitää valmistautua sektioon ja miten se käytännössä etenee. Torstaina mun pitää olla osastolla klo 10 (normaalisti oltaisiin kai jo 6.30, mutta torstaina on jo muitakin leikkauksia eli yksi gyneleikkaus ja toinen sektio, joten mut otetaan varmaan vasta viimeiseksi. Arvaankohan oikein jos veikkaan, että leikkaus alkaisi vasta lähempänä klo 14.) ja miehen on hyvä tulla jo tällöin mukaan, kun aikataulua ei kuulemma niin tarkkaan tiedä. Jos kaikki on ok, niin kotiin voin päästä joko su tai ma. Tikkit poistetaan vasta ti, ja neuvolan täti tulee ne kotiin poistamaan. Hyvää palvelua siis.

Sairaanhoitajan juttelun jälkeen kävin vielä verikokeissa ja neljä pullollista vuodatin. Sitten lähdin kotiin päin ajelemaan. Ajomatkan aikana soitin neuvolan tädille tilanne tiedotuksen ja hän merkitsi alustavan varauksen tuohon tiistain tikkien poistoon.

Nyt on vähän erikoiset mielialat. Olinhan mä tuota sektiota jo jonkin aikaa ajatellut, mutta nyt tuntuu, että onko se sittenkään oikea ratkaisu. Hienoa oli, että lääkäri kysyi minunkin mielipidettäni, mutta kaipa mun mielipiteellä oli vain pieni merkitys ja ratkaisu tehtiin kuitenkin lääketieteellisillä perusteilla (eli edellisen synnytyskuvauksen perusteella). Alatiesynnytys olisi kuitenkin ollut hyvä kokea. Jotenkin tuntuu, että jää jostain paitsi, kun kumpikin raskaus on päättynyt sektioon. Kolmatta lasta ei kai meille oli tulossakaan, mutta sekin syntyisi sitten sektiolla, kun kahden sektion jälkeen ei enää alatiesynnytystä pääse kokemaan.

Toisaalta alatiesynnytys kyllä vähän kauhistuttaa. En usko, että se synnytys tässä parin päivän sisään lähtee itsestään ja jos tässä vielä pitkään odotellaan, niin vauva on lähempänä 5 kiloa. Ei kai se vielä mikään syy sektioon ole, vaan alatietä sitä synnytettäisiin, mutta kyllä se näin "ensisynnyttäjälle" olisi aika pakertamista. Ja synnytys olisi varmaan aika pitkällinen prosessi, jota pitäisi vauhdittaa lääkkeillä. Ei ehkä herkkua sekään.

No nyt se on toisaalta sitten päätetty ja näin edetään. Turha tässä on enää nikotella. Torstaina meille syntynee toinen lapsi. Outoa että sen tietää etukäteen...

Synnytystapaa

Tänään vietin aamupäivällä tovin synnärillä. Ei merkkiäkään vielä synnytyksestä, mutta arvioita sentään tehtiin. Mulla ei ollut odotukset tapaamisesta kovinkaan korkeella, koska yleensä aina vaan saa kuulla, että sitä synnytystä ja sen alkamista on mahdotonta ennustaa. Näin tälläkin kertaa. Kuulemma synnytys voi käynnistyä itsellään tai olla käynnistymättä. Jos se ei käynnisty itsestään, niin käynnistyksellä voi käynnistyä tai olla käynnistymättä. Vielä ei voida sanoa, että onko niin, että mun kehoni vastustaa käynnistymistä vai oliko viime kerta vain yksittäinen tapahtuma.

Paikalla oli lääkärin lisäksi sairaanhoitaja. Kysyin lasketusta ajasta, kun se alunperin oli 2.8. Ensimmäisessä alkeisultrassa se vaihtui 6.8 ja toisessa alkeisultrassa oltiin taas tuossa 2.8 vai oliko se 3.8. Sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että la on 6.8, kun se niin on alkeisultrassa laitettu ja piste. Mä sanoin, että kaikissa papereissa on nyt 2.8 ja olen sitä itse ajatellut La:na. Kuulemma ihan sama, mitä Kelaan tai muualle on mennyt. Se on 6.8. Lääkäri ei ottanut tähän tässä vaiheessa kantaa.

Sisätutkimus tehtiin. Ei vielä merkkejä alkavasta synnytyksestä. Ultrassa sikiön painoarvioksi annettiin 3800g, eli jo nyt 100g enemmän kuin Alva syntyessään yliaikaisena. Kuulemma vauva on jo ihan täysiaikainen ja kaikki vaikutti olevan ok. Kysyin saanko vielä mennä uimaan. Vastaus oli, että jos osaat uida, niin sitten on ok.

Jatkosta sitten sovittiin niin, että koska munkin toiveissa on synnytyksen käynnistyminen itsestään ja normaali alatiesynnytys, odotetaan nyt rauhassa ja palataan asiaan laskettuna aikana. Lääkäri totesi, että koska itsekin olen asennoitunut siten, että la on 2.8, niin palataan silloin asiaan. Oletan että tähän vaikutti myös vauvan odotettua suurempi koko. Tällöin varmaan vaihtoehdot ovat: jatketaan odottamista, aloitetaan käynnistäminen tai sektio. Vähän sain sen käsityksen, että käynnistystä ei oikein suositella, kun edellinen raskaus on päättynyt sektioon. Mun toiveena tällä hetkellä on, että tuolloin sovittaisiin sektiosta. En oikein jaksa tuota käynnistystouhua tällä kerralla ja tuskinpa tämäkään itsellään käynnistyy, jos tuolloin ei vieläkään ole merkkiäkään synnytyksestä. Alatiesynnytys olisi varmaan kohdallani ns. luomu (epiduraali ei vaikuttanut ainakaan viimeksi muhun ollenkaan eikä ilokaasu sovi vaikean matkapahoinvoinnin vuoksi. Viimeksi ainoa helpotus oli aquarakkulat, joita voin suositella, jos laittaja todella osaa hommansa. Veikkaan, että kaikki eivät niitä osaa kunnolla laittaa.), joten käynnistyksen kanssa se voi olla aika rajukin.

Siihen olen tyytyväinen, että nyt ei odoteta suoraan tuohon 6.8 asti. Eihän tuossa eroa ole kuin neljä päivää, mutta mielestäni aika ratkaisevaa on se, että 2.8 on maanantai ja 6.8 on perjantai. Jos käy niin, että tälläkin kertaa odotetaan se kaksi viikkoa lasketusta ajasta, ennen kuin tehdään mitään, niin jos mennään tuon myöhemmän ajan perusteella, niin käynnistys tai sektio sovitaan varmaan mielellään vasta maanantaihin, eikä aloiteta mitään toimia viikonloppua vasten. Tällöin tuleekin jo viikko eroa ja tästä päivästä mulla olisi odotusta edessä vielä viisi pitkää viikkoa. Viiden viikon päästä on vauvakin varmaan aika jätti, joten toivottavasti näin pitkään ei odoteta.

Rv 28+2

Mulla oli tänään lääkärineuvola. Vähän harmitti, että en saanut Alvalle hoitajaa kotiin neuvolan ajaksi, vaan jouduin ottamaan hänet mukaan neuvolaan. Soitin neuvolaan etukäteen ja neuvolan tätimme lupasi katsoa Alvaa mun lääkärissä käynnin ajan. Vein hänelle tästä kiitokseksi kukkasia. Ehkä terveyskeskuksessa ei saa olla kukkia esillä, mutta toivottavasti hän pääsee nauttimaan niistä sitten kotona.

Viime neuvolakäynnistä on jo reilu kuukausi, mutta onneksi paino eiollut lisääntynyt kuin vajaalla kilolla. Olen vähän yrittänyt katsoa, mitä syön ja se on näköjään kannattanut. Toivottavasti hyvä linja jatkuu ensi kertaankin. Hemoglobiini oli pysynyt samassa eli 115. Ei näköjään kahden Obsidanin ottaminen juurikaan nosta tuota, mutta eipähän ainakaan ole laskenut. Viime raskaudessa oli kyllä ihan sama juttu. Rauta-arvo oli vähän huononpuoleinen koko raskauden ajan, eikä sitä rautatableteilla saanut juuri nousemaan. Nytkin se on pysynyt samana koko raskauden ajan tableteista huolimatta. Sf-mitta oli vain 24 eli keskikäyrän alapuolelle on tultu. Tosin viime raskaudessakin tuo lääkäri sai vähän pienempiä mittoja kuin neuvolantäti, joten ehkä tässäkin on vähän tätä laskentatavan eroa. Sokerirasituksen tulokset olivat ok, joten sillä suunnalla ei onneksi ole ongelmia.

Sitten tehtiin sisätutkimus, kuunneltiin sydänääniä ja todettiin sikiön olevan perätilassa. Alvakin oli aikanaan perätilassa tässä vaiheessa lääkärin mielestä. Silloin en itse ihan sitä uskonut, enkä tuntenut Alvan kääntyneen vatsassa raivotarjontaan, mutta seuraavalla kerralla hän olikin jo oikein päin. Nyt uskon sikiön olevan perätilassa, sillä potkut tuntuvat tuolla alhaalla. Katsotaan nyt miten käy, kääntyykö vai pitääkö asentonsa. Lääkäri sanoi, että jos se vielä viikolla 35 on perätilassa, niin sitten hän laittaa lähetteen synnytystapa-arvioon.

Kysyin vielä Alvan kyynelkanavan rassauksesta. Kyynelkanava ei vieläkään toimi normaalisti vaan silmä rähmii koko ajan. Lääkäri lupasi laittaa lähetteen sairaalaan, joten katsotaan koska kutsu sinne tulee.

Neuvolan jälkeen lähdimme suoraan ajamaan Poriin ja shoppailuksihan se meni. Ehkä näistä ostoksista lisää myöhemmin, mutta mukaan lähti kirjoja, vaatteita niin Alvalle kuin äidillekin sekä kengät äidille.

Lääkärissä

Soitin aamulla terveyskeskukseen ja saatiin heti yhdeksältä aika lääkäriin. Alva on ollut nyt reilu kaksi viikkoa kipeä ja ajattelin jo illalla, että ehkä olisi aika käydä näyttämässä häntä lääkärille. Nenä on tosin vain tuhissut ja vuotanut, välillä reilusti ja välillä hillitymmin. Kun nyt yöllä alkoi yskä ja aamulla silmä oli tulehtunut, niin päätös oli selvä. Lääkäriin...

Aamutoimet suoritettiin nopeasti ja puolessa tunnissa oltiin jo matkalla lääkäriin. Istuskeltiin odotustilaan, tosin Alva ei juuri halunnut sylissä istua vaan käytävän ravaaminen oli paljon hauskempaa. Ei siis miltään kipeältä juurikaan vaikuttanut. Lääkäri oli nuorimies (Iskä kysyi heti multa puhelimessa, että oliko valelääkäri. Tiedä sitä sitten...), joka jaksoi paneutua meihin, vaikkei Alva siis kovin kipeältä vaikuttanutkaan. Alva ei olisi halunnut päästää lääkäriä ihan iholle asti, vaan itkuskeli vastalausetta. Keuhkoissa kuulemma vähän rahisi, ja oikea korva punoitti vain aavistuksen, joten tarvetta lääkekuuriin ei ollut. Silmään toki saatiin tippoja, jotta tulehdus menisi nopeammin ohi. Ja äiti sai reseptin thyroxinia.

Apteekin kautta suunnattiin kotiin ja matkalla Alva nukahti. Nostin hänet kotona vaunuihin nukkumaan ja siellä hän on nyt reilun puoli tuntia nukkunut. Toivottavasti uni maistuu ja parantaa pienen.