Hoidonaloituksen hinta

Tulokset meidän hoidon aloittamisesta, tilanne neljän hoitopäivän jälkeen:

- kangerteleva vaipattomuus ja paljon likapyykkiä
- rikkonaisia öitä, kaksi väsynyttä lasta ja aikuista
- kaksi yskivää lasta
- kaksi vuotavaa nenää
- yksi tulehtunut korva

Mikä korvaus äidin pitäisi saada työstä, jotta tämä kannattaa?

Sitä samaa

Tänne tuntuu kuuluvan vain sitä samaa.

Tänään olin lääkärissä puolestaan Alvan kanssa ja hän sai lääkekuurin poskiontelotulehdukseen. Olin luullut, että näin pienillä ei niitä vielä ole, mutta kuulemma raja on siinä kolmessa vuodessa ja koska Alva on jo lähes sen kolmen, ultrasi lääkäri sitten varmuudeksi nekin. Ja jo tärppäsi. Yritetään tosin olla aloittamatta kuuria ja kokeillaan jos menisi nenätipoilla ohi. Kuuri saatiin varaventtiiliksi.k

Kotihoito siis jatkuu edelleen.

Trullaillen

Tänään saivat meidänkin naapurit kuulla iloisesti lorun: Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle!

Askarreltiin lauantai-iltana tyttöjen kanssa virpomisvitsoja keittiön pöydän ääressä. Koristeena meillä oli sulkia ja servettejä. Ihan kauniita niistä tuli, vaikka äiti saikin lopulta askarrella niitä lähes yksin. Sunnuntaina lähdimme sitten koko perhe noitakierrokselle ja saimme siihen kulumaan yli kaksi tuntia. Ensimmäisen naapurin luona Alva ei vielä oikein uskaltautunut sanomaan sanaakaan. Sitten hoksasimme harjoitella sitä lorua oikein kovaan ääneen yhdessä huudelleen, niin sittenpähän seuraavassa paikassa loitsu sujui jo sujuvasti. Kolmas paikka olikin sitten niin tuttu, ettei siellä tarvinnut maanitella ollenkaan. Yhteensä kuudessa paikassa käytiin ja kaikki olivat osanneet varautua virpojiin, joten kori oli täynnä Kindereitä kun päästiin takaisin kotiin.

Aino tosin pörpähti vaunuihin ennen viimeistä virvontapaikkaa ja nukkuikin tyytyväisenä kotiin asti. Hänellä on taas (4 kerta elämässä ja tänä vuonna myös) kerran korvatulehdus ja olo on varmaan sen mukainen. Taitaa putkitus uhata vähitellen. Huhtikuun lopulla pitäisi mennä korvalääkärille näytille. Katsotaan miten hänen sitten käy. Edellisen kuurin loppumisen ja uuden kuurin alkamisen välillä ei tällä kertaa ehtinyt kulua edes kahta viikkoa.

Korvissa sittenkin

Yöllä Alva sanoi, että hänen korvansa on kipeä. Niin sitä sitten aamulla suunnattiin taas lääkäriin ja tulehdushan sinne korvaan oli yöllä tullut. Se mikä enemmänkin ihmetytti oli se, että myös Ainolla oli molemmat korvat tulehtuneet, eivätkä kuulemma näyttäneet siltä, että se olisi ihan viime yön aikana tulehtuneet. Nyt siis molemmilla tytöillä on lääkekuurit päälle.

Kuumetta

Perjantaina kun tulin töistä kotiin, oli Alva aika väsyneen oloinen. Tein hänelle pehmoisen ja mukavan sängyn keittiön penkille ja siinä hän seuraili, kun minä laitoin ruokaa. Alva jopa tapojensa vastaisesti nukahti ja heräsi sitten, kun ruoka oli valmis ja tuli osallistumaan ruokailuun. Ruokailun jälkeen kun kokeilin hänen otsaansa oli aika selvää, että nyt on Alva elämänsä ensimmäisessä kuumeessa. Mittari näytti 38,5 astetta ja ei muuta kuin lääkevarastoja penkomaan, jospa jostakin löytyisi kuume lääkettä.

Olen aina joskus ostanut meille apteekista varastoon joitakin lääkkeitä, joista sitten voi valita, jos tilanne niin vaatii. Apteekkiin kun on matkaa vähintään 15 km ja viikonloppunakin auki olevaan n. 35 km. Kaapin kätököistä löytyi Pamolia, mutta siinä oli jo päivät menneet vanhaksi. Panadolia löytyi nestemäisenä, joten sitä annoin Alvalle. (Maku taisi olla järkyttävä, kun hän ei enää yöllä meinannut millään ottaa sitä.)

Viikonloppu menikin sitten hoitaessa ensin Alvaa ja sitten lauantaina jo Ainoakin. Tänään olin tyttöjen kanssa tk-lääkärissä ja Aino sai lääkekuurin, kun keuhkoissa taisi krohista lääkekuuria vaativasti. Hoitoon meno siirtyi taas viikolla eteenpäin.

Vatsatauti selätetty?

Vihdoinkin meidän perhe alkaa olemaan voiton puolella vatsataudin suhteen. Kahden kokonaiseen oireettoman päivän jälkeen kuulemma tarttuvuuskin alkaa hävitä. Ihan tuolle asteelle ei me vielä olla päästy, koska mä itse kertasin vähän tuota vatsatautia Alvan tavoin ja oksentelin viimeksi eilen. Nyt tilanne alkaa jo vähitellen parantua ja aurinko alkaa paistaa meillekin. Koville otti, mutta toivottavasti se on nyt takana.

Myös Mummi ja Pappa ovat jo tervehtyneet. Pappakin sairasti taudin kovemman kautta ja kun luuli sen jo olevan ohi, se tuli takaisin...

Ei siis parane vielä nuolasta, ehkä se tulee meille vielä kolmannenkin kerran...

Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää

Aino on löytänyt horisontaalisen ulottuvuuden lisäksi vertikaalisen. Hän on tällä viikolla alkanut nousta ylöspäin. Ensimmäisen kerran hän taisi onnistua nousemaan Alvan tuolin avulla polviseisontaan, äidin pienellä avustuksella. Siitä taidosta sitten innostuneena Aino on alkanut nousemaan polviseisontaan, sohvaa vasten, tiskikoneen ollessa auki sitä vasten, imurin päälle, äidin jalkaa vasten jne. Vähän on polviseisonta vielä huteraa, mutta nopeasti se siitä on kehittynyt. Konttaus sitä vastoin on ollut jo pitkään tuloillaan ja nyt konttausta mennään ehkä pari askelta, mutta sitten päädytään takaisin ryömimiseen.

Ryömiminen on nopea ja varma keino päästä eteenpäin. Enää ei Ainon tahdissa meinaa edes pysyä. Niin nopeasti hän vaihtaa tarvittaessa maisemaa. Vain koo, köö, on, gui -huudahdukset kertovat siitä, missä Aino kulloinkin viilettää. Sairauskaan ei ole juuri liikkumista verottanut. Aino on ryömii tyytyväisenä ja hymy korvissa ja sitten ihan ilman varoitusta, tulee oksennus ja sen jälkeen alkaa sellainen huuto, että oksat pois.

Iskä oli Ainoa hoitamassa, kun äiti kävi pikaisesti kyläkaupassa. Aino oli kuulemma kökinyt siihen malliin, että kohta tulee oksennus ja Iskä oli pukenut hänen päälleen harson. Kun mä tulin kaupasta, näin miten Iskä istui Aino sylissään ja Aino oli yltä päältä harsossa. Näky oli siksi koominen, että Aino hymyili niin tyytyväisenä, eikä vieras olisi mistään voinut päätellä, että harsot ovat hyvinkin tarpeen.

Ainokin sairastelee

Me jo luultiin, että Aino pääsee kuin koira veräjästä vatsataudin suhteen. Ei se sitten kuitenkaan ihan niin mennyt. Tiistaiaamuna Aino teki täystyhjennyksen suun kautta ja se oli sitten sitä myöden selvä. Koska Alvakin vain lepäili sohvalla päätin soittaa neuvolaan apuja. Neuvolan täti oli sitä mieltä, että lääkäriin vaan.

Soitin paikalliseen terveyskeskukseen ja saatiin iltapäiväksi lääkärinaika. Oltiin juuri ajallaan ja niin oli lääkärikin päästiin heti sisään. Kerroin meidän tautihistoriaa ja lääkäri kuunteli Alvan keuhkot ja vatsan, tunnusteli kaulan rauhasia. Hän arveli, että Alva on ihan kohtuu hyvässä kunnossa, eikä mitään verikokeita tarvittu. Aino olikin sitten kipeämmän oloinen, kun hän katseli kasvot valkoisena autokaukalostaan lääkäriä. Lääkärin parta taisi olla melkoinen katseenvangitsija. Ainoa ei tutkikaan äidin sylissä, vaan hän pääsi oikein tutkimuspöydälle pelkällä vaipalla. Siinä hän oli vähän epäilevän näköinen, että mitäköhän tästä tulee, mutta antoi sitten kuitenkin lääkärin kuunnella ja tutkia. Aino otti tiukan otteen äidin sormesta ja puristeli sitä, jotta itku ei olisi saanut valtaa. Aino tosin vähän haksahti, koska voimaannuttava sormi oli lääkärin, eikä äidin, mutta hyvin sekin auttoi. Itku tuli vasta, kun tutkimukset loppuivat ja sormi hävisi. Sitten pikaisesti äidin syliin. Korvatkin Ainolta katsottiin, mutta terveet olivat.

Lääkärin tuomio oli Noro. Lisää nestettä Alvalle ja Ainolle pelkkää rintamaitoa, usein, mutta melko pieniä annoksia. Ei kerralla koko vatsan täydeltä.

Sairastuvalta päivää

Ei se vatsatauti meinannut millään helpottaa, vielä yöllä kahden-kolmen aikaan sai olla laittamassa vatia alle. Onneksi sitten aamuyöstä alkoi neste vihdoin pysyä sisällä, mutta kauan se otti. Aamusella Alva alkoi saamaan vähän väriä poskiin ja pian sitä väriä oli vähän liiaksikin. Mittasin kuumeen ja lämpöähän neidillä oli 37,4. Reilun tunnin päästä lukema oli 37,7, joten pienoista nousua.

Vesi ja jaffa ovat nyt aamulla maistuneet jonkin verran ja yhdentoista aikaan Alva söi pari lusikallista pappan puuroa (lue kaurapuuroa) ja mustikkakeittoa. Nyt hän nukkuu tuossa olohuneen sohvalla.

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun Alva on sairaana. Muutama flunssa hänellä on ollut, mutta ne eivät ole nostaneet lämpöä, vaan nenä on vain vuotanut ja välillä on yskittänyt. Kaksi kertaa hänellä on ollut oksennustautia. Ensimmäisen kerran viime vuoden huhtikuussa, sitten tämän vuoden huhtikuun alussa ja nyt. Muina kertoina oksennus on antanut helpommin periksi, eikä Alvan yleiskunnossa ole ollut havaittavissa suurtakaan muutosta. Juoksu ja hyppiminen ei ole hetkeksikään vähentynyt.

Nyt tilanne on selvästi toinen. Alva on kipeä, hän haluaa vain makoilla sohvalla tai olla sylissä, leikkimiseen ja touhuamiseen ei ole voimia. Vaan nyt on aika kerätä voimia, jotta pian parantuu. Äiti on vähän ihmeissään, että miten kipeää lasta kuuluu hoitaa. Mutta eiköhän tämäkin taito pian opita. Toivottavasti

Ouskua

Vapun kunniaksi meillä alkoi tänään taas oksennustauti. Viime viikolla se oli äiti, joka oli kipeänä ja nyt se on Alva. Kello on jo 16, mutta vieläkään ei edes vesi tunnu pysyvän sisällä. Toivottavasti pian helpottaa, ettei Alva vallan kuivu kasaan.

Hyvää vappua!

Kohta meillä istutaan

Kun tulin eilen töistä, näin lähes heti, miten Aino yritti päästä istumisasentoon. Yritys oli jo tosi hyvä, mutta vielä se ei ihan onnistunut. Mä olen muutaman kerran laittanut Ainon lattialle istumaan, mutta vielä en ole uskaltanut antaa hänen istua ihan itsekseen, vaan olen itse ollut varmistamassa ja pitämässä kiinni.

Ryömimistaito on nyt jo todella hyvin Ainolla hallussa, ja konttausasennossa hän myöskin heiluu vakuuttavasti. Vielä kontanten hän ei pääse eteenpäin, vaikka yritystä siihenkin on. Kaksi uutta ylähammasta on muuten nähnyt viime viikolla päivän valon.

Viikonloppuna Ainolla alkoi nuha, kun myös äidillä. Yöt ovat vähän olleet tavallista rikkonaisempia, mutta ei ihan mahdottomia sentään. Tiistaina Alva sai jostakin vatsatautipöpön. Hän oksensi päikkäreiltä herättyään ja sitten vielä illalla muutaman kerran. Yöllä ei sentään enää oksennusta tullut ja aamulla Alva vaikutti jo ihan terveeltä. Taisi äidin tekemä kalavuoka ollut kaiken pahan takana.

Lapset ovat olleet melko vähän kipeinä, enkä oikein ole tottunut heidän sairasteluunsa. Nyttenkin kun Alva oksensi, niin mä olin itsekin vähän peloissani ja ahdistunut. Ja kyseessä oli kuitenkin niinkin harmiton sairas, kuin vain oksutauti. Miltähän se tuntuisi, jos he olisivat oikein kunnolla kipeitä. En halua edes ajatella sitä.

Alva: "Alvalta tuli ousku."

Lenssua

Alva sai heti ristiäisten jälkeen eli viime viikon maanantaina flunssan. Nenä vuotaa koko ajan ja sitä saa olla pyyhkimässä. Nyt kun nuhalle tuli täyteen jo yksi viikko, juhlisti flunssa tätä merkkipäivää alkavalla yskällä. Ja jotta flunssalla ei olisi yksinäistä päätti se tarttua myös Ainoon. Nyt Ainon nenä valuu, hengitys krohisee, syöminen on vähän hankalaa ja olo ei taida kovin kaksinen olla. Toivottavasti tämä menisi pian ohi, vaikka merkkejä siihen ei vielä olekaan.

Lääkärissä

Soitin aamulla terveyskeskukseen ja saatiin heti yhdeksältä aika lääkäriin. Alva on ollut nyt reilu kaksi viikkoa kipeä ja ajattelin jo illalla, että ehkä olisi aika käydä näyttämässä häntä lääkärille. Nenä on tosin vain tuhissut ja vuotanut, välillä reilusti ja välillä hillitymmin. Kun nyt yöllä alkoi yskä ja aamulla silmä oli tulehtunut, niin päätös oli selvä. Lääkäriin...

Aamutoimet suoritettiin nopeasti ja puolessa tunnissa oltiin jo matkalla lääkäriin. Istuskeltiin odotustilaan, tosin Alva ei juuri halunnut sylissä istua vaan käytävän ravaaminen oli paljon hauskempaa. Ei siis miltään kipeältä juurikaan vaikuttanut. Lääkäri oli nuorimies (Iskä kysyi heti multa puhelimessa, että oliko valelääkäri. Tiedä sitä sitten...), joka jaksoi paneutua meihin, vaikkei Alva siis kovin kipeältä vaikuttanutkaan. Alva ei olisi halunnut päästää lääkäriä ihan iholle asti, vaan itkuskeli vastalausetta. Keuhkoissa kuulemma vähän rahisi, ja oikea korva punoitti vain aavistuksen, joten tarvetta lääkekuuriin ei ollut. Silmään toki saatiin tippoja, jotta tulehdus menisi nopeammin ohi. Ja äiti sai reseptin thyroxinia.

Apteekin kautta suunnattiin kotiin ja matkalla Alva nukahti. Nostin hänet kotona vaunuihin nukkumaan ja siellä hän on nyt reilun puoli tuntia nukkunut. Toivottavasti uni maistuu ja parantaa pienen.

Vaputusta

Vappu meni nuhaisin tunnelmin. Alvalla alkoi nuha jo reilu viikko sitten, mutta perjantaina se oli jo lähes ohi. Ainoastaan me vanhemmat oltiin tuolloin vielä kipeitä. Iskä pahemmin, mutta mulla se alkoi olemaan ohi. Tai niin luulin. Lauantaina oltiin taas kaikki aika kipeitä. Iskä lähes puoli kuollut. Tänään mulla on ollut pahin olo ja Alvan nenä juoksee solkenaan. Ei niin helpolla päästy kuin ajattelin, mutta onneksi koko vappu ei tämän takia mennyt pilalle.

Perjantaina lähdin Alvan kanssa kaksin katsomaan lakitusta Taidemuseonmäelle. Ihan ei ehditty ajoissa, vaan myöhästyttiin parilla minuutilla. Eihän se onneksi juuri mitään haitannut, vaan valkoinen lakkimeri velloin mäellä ja torilla vielä pitkään lakituksen jälkeenkin. Iskä saapui paikalle suoraan torille ja siellä sitten hetken kiertelimme. Ostettiin Alvalle sellainen "vappupropeli", tai siis mikä sen nimi nyt mahtaa olla. Olin jo edellisenä päivänä ostanut Alvalle Ihaa-pallon, joten tällä kertaa ei palloa ostettu. Aika pian suuntasimmekin jo kotia kohti, kun tuuli oli aika kovaa ja ilma muutenkin koleaa.

Yksi jännä juttu mulle sattui torilla. Näin yhden tutun. Tai siis tämä tuttu tunnisti mut, muisti nimen, entisen asunnon, opiskelupaikan jne. Mulla ei vaan ollut aavistustakaan, kuka tämä tyyppi oli. Oli vähän vaikea jutella, kun ei tiennyt, että mistä me tunnetaan ja ketä yhteisiä tuttuja mellä mahdollisesti on. Hän lupasi etsiä mut naamakirjasta, joten ehkä tämä mysteeri vielä selviää.

Lauantaina käytiin tivolissa serkkupoikien ja kummien kanssa. Ilma oli taas tosi kylmä ja tuuli navakasti. Onneksi ainakin Alvalla oli riittävästi vaatetta päällä. Alva pääsi Iskän kanssa yhteen tivolilaitteeseenkin. Taisi olla mukavaa, joskin ehkä liian vauvamainen Alvan mielestä, kun hän ei viitsinyt edes pitää mistään kiinni. Iskä sai siten huolehtia yksin turvallisuudesta.

Tänä aamuna käytiin kenumassa ja laskemassa liukumäkeä läheisessä puistossa. Liukumäki taisi olla jopa kivampaa kuin keinuminen tai tiedä siitä sitten. Tasavertaisia taisivat olla. Hiekkalaatikko on vielä jäänyt vähän kokematta ja kaikki hiekkiskamat jäivät maalle. Täytynee ensikerralla muistaa viedä niitä vähän kaupunkiinkin. Iltapäivällä ajeltiin takaisin maalle ja kaupunkivappu on siten nyt takana.

Vapun viettoa

Tuntuu oudolta, kun nyt on menossa jo Alvan toinen vappu. Ensimmäisestä sillä ei tietenkään ole mitään muistikuvaa, mutta äidillä sentään on joitakin. Viime vappuna oltiin turvallisesti kotona. Olin Alvan kanssa päässyt sairaalasta muutama päivä sitten ja vietettiin vappuaattoa telkkaria katselen. Oltiin Iskän kanssa roudattu keittiöön pari nojatuolia ja siinä minä imetin Alvaa ison tyynykasan keskellä ja katseltiin tosiaan sitä telkkaria. En muista oliko tunnelma miten leppoista, kun maidon riittävyydestä oli vahvat epäilyt, kaikki oli epävarmaan ja outoa ja mulla jonkinnäköinen babyblues.

Vappupäivää seuraavana päivänä tuli Mummi käymään ja tällöin purettiin urakalla meidän keittiötä. Kaikki keittiön kaapit tyhjäksi, tavarat pahvilaatikoihin ja osa roskiin, kaapit revittiin irti seinistä ja vietiin pihalle. Alva nukkui olohuoneen sohvalla ja vetäisi muistaakseni ihan komiat päikkärit korvikkeen voimalla. Mulla oli ihan suuret syyllisyyden tunteet korvikkeesta, mutta pakkohan sille vauvalle oli jotain ruokaa antaa, kun monen tunnin imetys ja pumppaus ei hänelle riittänyt.

Sunnuntaina kämppä olikin sitten hävityksen kauhistus ja kun iltasella vielä lämmitettiin takkaa ja saatiin aikaiseksi savuvahinko, oli kiva maanantai-aamuna ottaa vastaan neuvolan täti vierailulle. Onneksi silloin maanantaina sitten heti suunnattiin evakkoon Turkuun. Maalla kun ei toiminut kunnolla sähkö, vesi, lämmitys, ei keittiötä. Ajattelin ensin, että kyllähän sitä ennen on pärjätty ilman nykyajan mukavuuksia, joten miksi ei nytkin. Mutta en olisi pärjännyt, onneksi päästiin kaupunkiin turvaan.

Tämä vappu on nyt tarkoitus viettää kaupungissa. Ilmat eivät taida olla parhaat mahdolliset, mutta toivottavasti vapputorille ja tivoliin sentään päästään pyörähtämään. Lauantaina olisi ollut Alvan ystävän 1-vuotisjuhlat, mutta joudutaan jättämään ne väliin, kun koko meidän perhe on kunnon flunssassa. Alvalla se jo alkaa helpottamaan, eikä kovin paha ehkä ollutkaan (ei yskää, eikä kuumetta, joten lääkärissä ei käyty), mutta vanhemmat ovat aika pahassa kunnossa. Toivottavasti ensi viikolla olo on jo kaikilla parempi.

Vatsatautia osa 2

Eihän se ihan niin helposti mennyt.

Tiistai-iltana mulla itsellä alkoi vatsaa kiertää ja muutaman minuutin kuluttua siitä sain juosta vessaan, joka tulikin yön aikana hyvin tutuksi. Kävin kerran tunnissa kurkkaamaan ja istuskelemaan pöntölle. Yöunet jäivätkin sitten aika vähäisiksi. Aamulla olo oli kuin raadolla. Onneksi Iskä jäi kotiin hoitamaan Alvaa, jotta sain rauhassa jatkaa vessareissuja iltapäivään asti. Keskiviikko illalla alkoi näkymään pientä valoa tunnelin päässä, mutta vain hetkeksi.

Alva alkoi uudelleen oksentamaan ja ripuloimaan iltasella, joten tauti ei häneltä ollut sittenkään mennyt vielä ohi. Toiset päikkäritkin jäivät välistä. Taisi vatsa sen verran nikotella, ettei makuulla ollut kiva olla. Tiedä sitä sitten. Illalla Alva nukahti siinä puoli kymmenen maissa, mutta heräsi oksentamaan vähän ajan kuluttua. Pesun ja vaatteiden vaihdon jälkeen uni tuli kuitenkin pian uudestaan ja loppuyön hän nukkui rauhallisesti.

Illalla Alvan jo nukahdettua pesuprojektin jälkeen alkoi Iskä puolestaan ravaamaan vessassa. Läpi yön hänkin siellä sai juosta ja vielä aamupäivälläkin. Vähitellen alkaa kuitenkin toipuminen hänelläkin edetä. Alva ei ole enää tänään osoittanut vatsataudin merkkejä, mutta eipä niitä ennakkomerkkejä juuri eilenkään ollut. Toivottavasti tästä aletaan toipua.

Vatsataudissa

(Eriteasioita, joten hyppää kirjoitus yli, jos tekee pahaa)

Eilen Alva heräsi toisilta päikkäreiltä siinä kuuden aikaan itkuskellen. Jo vaunuista haistin, että nyt on tullut vaippaan tavaraa ja niihän sitä siellä olikin. Vihreää, limaista ja rakeista. Meidän neidille oli siis tullut ripuli. Parin tunnin aikana vaihdoin vaippaa kolmesti. Välillä Alva vähän itkeskeli, mutta oli muuten ihan reipas.

Ajattelin, että kuivumisen ehkäisemiseksi saa Alva juoda ensin maitoa ja vasta sitten syödään ruokaa. Iskä antoi maidon, mutta Alva muutaman hetken itki sen jälkeen, joten otin hänet syliin. Sitten sitä maitoa tuli ja tuli. Mä olin yltä päältä oksennuksessa ja niin oli Alvakin. Kaikki vaatteet vaihtoon ja neidit suihkuun. Annettiin vähän vettä päälle, ettei jää pahaa makua suuhun ja sitten jäätiin pohtimaan, että mitähän nyt pitäisi tehdä.

Rela-tipat kaivoin jääkaapista, mutta päiväyksestä huolimatta ne näyttivät vanhentuneilta. Puteli lensi suoraan roskiin. Päätimme kokeilla, että miten vesi maistuu tuttipullosta. Ja hyvinhän se maistui koko puolentoista desin pullo hulahti hetkessä tyhjäksi. Keittelin iltapalaksi vähän mustikkakeittoa ja sitäkin meni mukavasti. Sitten taas odoteltiin, että tuleeko se ulos. Ei tullut. Illalla annettiin vielä vähän Kidius-jogurttia, mutta se ei oikein uponnut. Ysin jälkeen paineltiin pehkuihin. Juuri kun Alva laittoi päänsä minun pääni viereen tyynylleni, niin suihku alkoi uudelleen. Onneksi olin laittanut muovin lakanan alle, mutta kyllä siinä vahinkoa ehti tulla kuitenkin. Ei sittenkään ollut mustikka ehkä paras vaihtoehto...

Lakanat vaihtoon ja uudelleen unille. Alva nukkui koko yön hyvin, eikä herännyt kertaakaan, kuten viime yönäkin (tuskin tulee kolmatta...). Mä pari kertaa tsekkasin tilanteen, mutta kun vaipan vaihtoon tai lakanien vaihtoon ei ollut tarvetta, jatkoin unia itsekin.

Aamusella annoin Alvalle vähän vettä jo sängyssä. Tai tarkoitus oli antaa vähän, mutta se ei onnistunut. Kun pulloa yritti ottaa pois, niin sai todella kiukkuisen katseen ja huudon perään. Koko pullollinen siis luiskahti. Sitten mentiin alas olohuoneeseen aamutoimille. Kun vesi oli pysynyt sisällä reilun puolituntia, uskaltauduin antamaan kuningatarsosetta. Koko purkki sitäkin meni, vaikka tarkoitus oli vain antaa maistiainen. Puolen tunnin päästä annoin taas mustikkakeittoa, mutta se ei varsinaisesti maistunut, vaikka nälkää vähän itkettiinkin. Vartin vailla kymmenen uskaltauduin antamaan vähän maitoa. Laitoin pulloon vain 80 ml, jotta ei ihan hirveästi sitä menisi. Hyvin maistui. Ennen päikkäreitä vielä pieni annos banaania ja sitten nukkumaan.

Nyt on Alva nukkunut ulkosalla vähän lähes puolitoista tuntia. Välillä pitää käydä tsekkaamassa, että vauva on siellä kunnossa, eikä ole tullut oksennusta. Toivottavasti parannutaan pian. Ja pesukone pyörii...

Edit. Kello on nyt lähes 21, eikä Alva ainakaan tähän mennessä ole enää oksennellut ja vaippakin on ollut ihan normaalissa kuosissa. Saankohan jo huokaista helpotuksesta....

Arki aikaistuu

Vähän vähältä on Alva hivuttanut aamuaan aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi. Kymmeneen nukumista ei enää tapahdu, eikä edes yhdeksään. Nyt herääminen tapahtuu lähempänä kahdeksaa ja välillä jo ennenkin. Eilen ja tänään heräiltiin siinä puoli kahdeksan aikaan. Aamu-uniselle äidille tämä on ollut yllättävän helppoa. Mä yleensä heräilen jonkun verran ennen Alvaa, kun Alva alkaa kääntyilemään ja osoittamaan heräämisen merkkejä. Yleensä saan vartin verran heräillä rauhassa, ennen kuin Alva sinkoaa pystyyn.

Aamun aikaistuminen on tietenkin aikaistanut myös päikkäreitä. Ekoille päikkäreille ja samalla vaunukävelylle lähdetäänkin nykyään jo siinä kymmenen maissa. Tosin nyt on nämä ekat päikkärit ainakin poikkeuksellisesti lyhentyneet noin tuntiin, kun aikaisemmin on unta vedetty hyvällä halulla kaksikin tuntia ja jopa yli.

Toiset päikkärit ovat vielä päivärutiinissa mukana. Niille on normaalisti nukahdettu siinä neljän aikaan, mutta yritän nyt vähän aikaistaa niitä ja jos Alva ekoilta päikkäreiltä heräilee jo ennen kahtatoista on kolmen aikaan vauva jo aika väsy. Toisetkin päikkärit ovat vielä pitkät, joten ainakin puolitoista tuntia on unta saatava tai parikin tuntia. Sitten sitä jaksaakin peuhata illalla.

Iltaunille Alva näinä aikoina menee siinä puoli kymmenen maissa ja sammuu Äidin tai Iskän viereen aika helpolla. Tosin yleensä siinä sammuu Äitikin, joten sitä omaa aikaa on vain päikkäriajat, koska illalla väsy iskee molempiin yhtä aikaa.

Ruokahalu ei Alvalla vieläkään ole parantunut. Aamuun ollaan löydetty joitakin jogurtteja ja viilejä, jotka maistuvat, mutta varsinainen ruoka ei vieläkään oikein maistu. Pienen pilttipurkin verran ruokaa maksimissaan kerralla menee, eikä sitäkään sentään kahta kertaa päivässä. Linnun annoksilla siis mennään edelleen, vaikka purukalustokin täydentyi viime yönä yhdellä ylähampaalla. Hampaan lisäksi aamulla oli havaittavissa alkavan silmätulehduksen merkkejä, joten iltapäivällä pitänee suunnistaa apteekkiin, jos lääkärikummi ehtii soittamaan sinne puhelinreseptin.

Lääkekuurilla

Eilen katsoin Alvan oikeata silmää sillä silmällä, että onkohan siinä alkavaa tulehdusta. Meidän perheen perhelääkärin kanssa sovittiin, että katsotaan sitä nyt hetki, että alkaako tulehdus vai onko se vain normaalia märkimistä. Alvalla siis tuo oikea silmä rähmii, koska kyynelkanava on ollut tukossa syntymästä lähtien. Tuo rähmiminen on ollut kohtuullisen vähäistä, eikä silmää ole tarvinnut joka päivä puhdistaa eikä montaa kertaa viikossakaan. Eilen sitten puhdistin sen varmaan viitisen kertaa, eikä vaan rähmiminen lakannut.

Jo illalla oli sitten selvää, että silmätulehdushan siellä jyllää. Silmä oli selvästi turvonnut, ala- ja yläluomi olivat punaiset ja rähmiminen vain jatkui. Sovittiin, että perhelääkärimme soittaa läheiseen apteekkiin aamulla reseptin ja käymme lääkkeen sieltä sitten noutamassa. Tänään käytiin sitten hakemassa lääke ja pari kertaa on nyt silmiin tippoja tiputeltu.

Tippojen laitto on vielä aika helppoa, mutta edellisen silmätulehduksen muistot mielessä arvaan, että Alva pian oppii, että mikä pullo sieltä on tulossa ja oppii pistämään hanttiin, kun silmätipat lähestyvät. Ensimmäinen kerta meni siis ihan helposti, kun pääsin yllättämään. Toinenkin meni vielä vähän huomaamatta, mutta mitenhän kauan päästään helpolla ja koskahan rimpuilu alkaa...

Aamulla soitin neuvolaan ja kysyin sikapiikistä. Sitä olisi siis Alvalle tarjolla maanantaina. Ovat jo täällä ehtineet joitakin vauvoja piikittämään ja kuulemma ei mitään erityisiä oireita ole tästä piikityksestä tullut. No me mietitään tilannetta vielä viikonlopun yli ja mennään piikille, jos niin päätetään. Kuulemma nuo silmätipat, vaikka antibioottia ovatkin, eivät estä piikitystä.

Voihan räkä

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme.
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi.
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi.

Patjaksensa parahin matto levitellään,
peitteheksi toinenkin kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä,
itse käymme uinumaan hänen vierellensä.

Vahtikoira vartio uskollisna meitä,
kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme.

Ei lämmin maito, ei valkoinen perunasose, ei patja, eikä huopa, ei uni eikä edes vierellä nukkuminen ole poistanut meidän tytön flunssaa. Kaikkea on nyt tällä viikolla yritetty, mutta raukka on vain vieläkin kipeä.

Maanantaina aloin kuulostelemaan, että nenässä tuntuu nyt krohisevan tavallista enemmän. Tiistaina olo näytti vähän kurjemmalta, mutta ei varsinaisesti vielä mitään suuria flunssan oireita. Ti-ke yö oli todella katkonainen. Alva heräili noin tunnin välein ja halusi aina vähän maitoa, ennen kuin nukahti uudelleen. Aamuyöstä otin hänet meidän väliin nukkumaan ja siinä uni maistui ehkä aavistuksen paremmin. Aamulla kunnon nuha olikin jo tosiasia. Annoin aamusella yhden supon oloa helpottamaan.

Nyt on muutamana päivänä nenä-Frida, keittosuolaliuos, Mesoft- ja nenäliinat olleet tarpeen. Sängynpäätyä olen nostanut vähän ylöspäin, jotta hengitys kulkisi paremmin. (Tosin olen kyllä ottanut vauvan aamuyöstä meidän väliin nukkumaan, kun tuntuu, että siinä hänellä on nyt kaikkein parasta nukkua.) Ruokailu on onnistunut jotenkuten, mutta ruokahalu taitaa olla poissa. Sosetta menee tavalliseen tapaan, juuri ja juuri ehkä pari t-lusikallista ja sen päälle maitoa. Mutta ehkä vain puolisen desiä.

Torstaina Alva söi juuri tämäntyylisen lounaan klo yksi ja nukkui sitten parisen tuntia. Annoin neljän jälkeen maitoa, mutta ei maistunut yhtään. Kuten ei myöskään vähän vaille viisi, eikä kuusi, mutta sitten pienten päikkäreiden jälkeen seitsemältä alkoi taas maitoa vähän maistua. Pienellä ruokamäärällä Alva siis sinnitteli yli kuusi tuntia. Ruokahalun puuttumisen lisäksi juuri muuta erityistä en ole Alvan käytöksessä havainnut. Hän on yhtä hyväntuulinen ja reipas kuin ennenkin. Ei siis mitenkään erityisen itkuinen, tai väsynyt. Aika sitkeä sissi siis.

Tänään nenä on jo selvästi paremman oloinen, eikä hengitys enää krohise ihan keskiviikon ja torstain tyyliin. Uskaltauduin jopa lähtemään Alvan kanssa kauppaan (Ekaa kertaa muuten keskenämme, saavutus siis sekin.) ja hyvin meni. Nyt Alva nukahti meidän sänkyyn päikkäreille ja vielä tutin avustuksella. Tuttitreeneistä alkaakin vähitellen olla hyötyä, vaikka välillä sen harjoitteleminen on ollut aika turhauttavaa, kun se aina pulpahtaa heti pois suusta. Mutta ehkä se vielä meiltä joku kerta onnistuu, että meilläkin syödään tuttia. Tosin onneksi peukun syöminen ei ole vielä ihan vallan roihahtanut suuriin liekkeihin.