Sopeutuvainen aktivisti

Alvan kasvaessa ja oppiessa uusia taitoja alkaa vähitellen paljastua myös Alvan omaa persoonaa. Vastasyntyneenä ihminen on niin käpertynyt omaan vauvan maailmaansa, että siitä on ainakin esikoisäidin aika vaikea hahmottaa sitä, minkälainen ihminen on juuri syntynyt, vaikka joitakin piirteitä tällöin olisikin jo havaittavissa.

Alva vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa olevan melko hyvä sopeutuja. Hän voi aluksi vähän vierastaa ja katsella ihmiessään uusia paikkoja, mutta aika pian se alkaa kääntyä uteliaisuudeksi ja vieraskin ihminen saa melko nopeasti hymyn. Ehkä vierastamisvaihe on vielä suurimmaksi osaksi tulossa, joten vielä ei tuosta varmaan uskalla vetää lopullisia johtopäätöksiä.

Alva on myös päivästä yli 90 prosenttia hyvällä tuulella. Tai oikeastaan koko ajan. Sain neuvolasta täytettäväksi lapun, jossa tutkittiin puheen kehitystä. Siinä oli joku sellainen kohta, että huomaanko minä milloin Alva on pahalla tuulella. Tähän kohtaan oli vaikea vastata, koska rehellisesti voin sanoa, että en usko Alvan olleen vielä kertaakaan pahalla tuulella. (Tämä varmaan tulee pian muuttumaan tai ainakin silloin, kun hampaita alkaa tulla.)

Alva on myös todella pitkähermoinen ja rauhallinen. Vaatteiden vaihdot onnistuu lähes aina ilman suurempia vastusteluja. Kun nälkä alkaa kolottaa suonissa, ei Alva saa mitään itkukohtausta, vaan odottelee ihan kärsivällisesti, että voisiko se äiti jo antaa jotakin suuhun pantavaa. Vasta jos ruoka-aika on mennyt jo ihan kokonaan ohi, alkaa kovempi älämölä, mutta sitä ei ihan joka viikko onneksi tapahdu. Myös väsyneenä Alva jaksaa sinnitellä leikkimatollaan ja vain vähän protestoida sitä, että eikö aika olisi jo mennä nukkumaan tai päikkäreille. Alva on myös melko periksiantamaton sillä, jos hän jotakin haluaa, niin sitähän yritetään tavoitella monta monituista kertaa, vaikka itse heti huomaan, että tuo ei nyt tuota tulosta. Alva vaan ei halua lannistua ja jatkaa tavoittelemista, kunnes vuori on siirtynyt paikaltaan tai äiti heltyy. Ei siis mikään lannistuja tyyppiä.

Toisaalta Alvalla ei taida olla suuria keskittymiskyvyn lahjoja. Tuntuu, että mikä tahansa kolahdus tai rapina pysäyttää Alvan heti ja tuota uutta mielenkiintoista ääntä pitää päästä tutkimaan. Esim. syöminen onnistuu ihan hienosti (tosin pärisyttely meinaa joskus viedä äidin hermot), kun olemme kaksin kotona, mutta kun Iskä on kotona ja puuhailee jotain toisessa huoneessa, ei syöminen kiinnosta enää ollenkaan, vaikka juuri olisi meinattu saada itkukohtaus nälästä. Lattialla lelun tutkiminen keskeytyy myös heti, jos mä liikahdan tai nousen ylös tuolista. Tällöin Alva pysähtyy seuraamaan sitä, mitä minä nyt teen, eikä äsken kiinnostavalta tuntunut lle lelu ole enää minkään arvoinen. Alvalla taitaa olla tuntosarvet koko ajan virittyneinä havaitsemaan jotakin vielä mielenkiintoisempaa.

Vaikka Alva onkin rauhallinen ja pitkähermoinen, on hän kuitenkin hyvin aktiivinen. Hän seuraa tarkasti mitä tapahtuu ja haluaa itse olla siinä mukana. Kädet ja jalat ovat heiluneet vinhaa vauhtia jo ihan pienestä alkaen ja kääntymisen harjoittelu tuotti tuloksia jo kahden kuukauden vanhana. Paikallaan hän ei ole juuri ollenkaan, vaan koko ajan on yritettävä tavoittaa jotain lelua, heilutettava helistintä, käännyttävä vatsalleen ja heiluttava kontallaan. Ja tietenkin parasta on, jos näitä kaikkia tekee yhtä aikaa. Ensimmäisessä lääkärineuvolassa Alvaa luonnehdittiinkin touhukkaaksi ja tämä sana vilahtaa aika usein hänen neuvolavihossaan.

Jos Alvaa vertaa meihin vanhempiin, niin samoja piirteitä nämä taitavat meissä olla. Me molemmat olemme rauhallisia, eikä meitäkään voi kovin tempperamenttisiksi sanoa. Iskältä Alva varmaan on perinyt tuon aktiivisuuden, koska minä taidan olla enemmän laiskan pulskea. Iskä taas touhuaa mielellään koko ajan.