Uutta vuotta vastaanottamassa

Eilen oltiin uutta vuotta vastaanottamassa naapurissa, kuten jo useampana vuotena ennenkin. Väkisinkin siellä alkoi miettiä, että minkälaista meillä oli vuosi sitten. Aino oli vielä masussa, mutta Alva oli jo touhuissa mukana. Mutta liikkuikohan jo vuosi sitten, ryömien, kierien, kontaten, nousikohän jo pystyyn tukea vasten, tapailiko askelia, mitä söi, miten touhusi, ottiko päikkäriä jne. Mitään näistä en muista, mutta toivottavasti jos katsoisin vuoden takaisin kirjoituksia tämä selviäisi. Muistan, että Alva sai silloin käteensä ensimmäisen porkkana ja natusteli sitä sylissäni. Sitten muistan, että hän löysi elämänsä ensimmäisen sipsin pöydän alta ja söi sitä tyytyväisenä. Kun menin sitä ottamaan pois, oli maailmansota puhjeta ja Alva sai syödä sipsinsä. Jotenkin hän siis liikkui, kun pöydän alle pääsi.

Nyt mukana oli siis myös Aino. Hän nukahti vaunuihin, kun kävelimme naapuriin ja nukkui siellä ehkä puolisen tuntia ja tuli sitten meidän muiden kanssa juhlistamaan uutta vuotta. Hän oli seuraili tilannetta ihan tyytyväisenä sylissä ja myös lattialla hän viiihtyi varmaan lähes tunnin verran. Taisi olla paljon katseltavaa, kun naapurin neljä lasta kävelivät siinä ympärillä, päällä ja vanhemmat ja koirakin kävi häntä välillä viihdyttämässä. Ruoka maistui pariin otteeseen ja illalla vielä kymmenen aikaan maistui lähes purkillinen sosetta ja sitten olikin hyvä lähteä kotiin nukkumaan. Aino nukahti taas matkalla, mutta heräsi heti kun päästiin kotiin. Sitten vielä yökkärit päälle ja isosisko toivotti hyvät yöt nukkumaan mennessään ja niin Ainokin simahti äidin kainaloon. (Simahti siinä 23 aikaan ja heräili 01 mennessä ehkä puolen tusinaa kertaa. Kolmeen saakka nukuttiin muutamalla herätyksellä, mutta sitten onneksi nukuttiin kummatkin 03-06 välinen aika. Noin pitkää pätkää ei taas hetkeen ollakaan nukuttu. Yes! Aamulla vielä torkuttiin ja 08.30 herättiin lopulta.)

Alva touhusi perheen lasten kanssa ja vähän arkana tutkiskeli koiraa, myös hamsterit ja muut pieneläjät kiinnostivat. Mutta parasta taisi vaan olla seurata mitä muut touhuavat ja seurata tätä menoa aktiivisesti itsekin osallistuen. Hiusten kuivattaminen vessassa kuulosti naurun määrän perustella olevan illan parasta antia. Iskä paukutteli muutamia raketteja ja tien varsilla oli roihuja, jotka myös kiinnittivät Alvan huomion. Päikkäreitä ei koko päivänä näkynyt ja illallakin uni tuli vasta siinä 23 aikaan, joten kylästä lähtiessä meillä oli aikas väsynyt neiti, joka ei kuitenkaan rattaisiin nukahtanut. Alvan tinasta ennustettiin koiraa, mutta mahtaako se ennustus kuitenkaan vielä tänä vuonna toteutua.