Kotona

Nyt ollaan sitten Aamoksen kanssa kotiuduttu ja mukavasti on mennyt.

Torstaina lähdettiin miehen kanssa laitokselle siinä vähän ennen 06 ja saavuttiin perille juuri sovitusti klo 07 aikaan. Minut otettiin vastaan poliklinikalla. Mies lähti viemään kassiani osastolle ja vaihtamaan vaatteita, samalla kun minua alettiin haastattelemaan. Kerrattiin vielä kaikki mahdolliset allergia-jutut ja aikaisemmat puudutus- ja nukutusoperaatiot. Tuolloin viime käynnillä oli ollut niin kiire, että ne olivat vähän jääneet. Tsekattiin tulleet verikoearvot jne. Annoin myös tuolloin luvan hätäkasteeseen ja nimiehdotuksemme pojalle ja tytölle. Mies oli tällä välillä poikennut poliklinikalle ja sieltä sitten lähdettiin yhdessä Leiko-osastolle.

Leikossa istuskeltiin vähän sohvilla ja sitten vaihdoin leikkaussalivaatteet päälle. Tuossa alkuhaastattelussa oli mennyt niin paljon enemmän aikaa kuin tavallisesti, että vain hörppy antibioottia ja sitten leikkaussaliin, jossa tehtiin kaikki valmistelut.

Mies ei päässyt vielä tässä vaiheessa leikkaussaliiin, vaan hänet ohjattiin eri tilaan odottamaan. Minulle laitettiin kanyylit kumpaankin käteen, mitattiin verenpainetta, katetroitiin ja sitten putsattiin selkää ja laitettiin spinaalipuudutus. Eniten minua jännitti tuon spinaalin laitto, ehkä siksi, että ensimmäisen synnytyksen aikana epiduraalia laitettiin neljä kertaa ennen kuin se onnistui. Onneksi tällä kerralla se meni ekasta oikein. Kerroin nukutuslääkärille, että sisareni on myös nukutuslääkäri ja tämän jälkeen hän kertoikin minulle tosi paljon antamastaan puudutuksesta ja myöhemmin laittamastaan TAP-puudutuksesta.

Tässä vaiheessa mies päästi istumaan viereeni ja odottamaan lapsen syntymää. Leikkaava lääkäri kävi esittäytymässä ja hän olikin sama lääkäri kuin minut oli viimeksikin leikannut. En tietenkään itse sitä muistanut, mutta hän itse kertoi luja sitten alkoi leikkaus. Leikkaus ei mitenkään sattunut, mutta kyllä sen tunsi, että jotakin siellä vatsassa tapahtuu, jotakin työnnettään ja vedetään. Leikkaus tuntui kestävän kauemmin kuin aikaisemmin ja sanoinkin miehelle, että kauan kestää. Hyvin pian tämän jälkeen paikalle kutsuttiin vanhempi lääkäri, kun leikkaavalla lääkärillä oli ongelmia, koska edellisen leikkauksen jälkeen oli muodostunut paljon arpikudosta.

Sitten kuuluikin jo vauvan itkua ja pieni poika oli syntynyt. Hänet tuotiin meille vanhemmille hetkeksi näytille ja realistinen arvio on, että siinä syntyi maailman täydellisin pikku poika... Lääkäri vei hänet tarkastettavaksi ja pian hän tuli uudelleen näytille. Sitten isä ja poika matkasivat osastolle ja lääkäri alkoi kursia minua kokoon. Siinäkin meni ekstra-aikaa kolmannen sektion takia ja suositus oli, että ei enää yhtään sektiota, eikä ainakaan muutamaan seuraavaan vuoteen. Varmuutta ei voinut antaa, että kestääkö kohtu enää uutta raskautta. Mutta koska neljättä lasta ei ole suunnitelmissa ollutkaan, niin ei tuo juuri haitanne minun elämääni.