Elokuu takana

Taas on kuukausi vierähtänyt ja uusia taitoja on opittu.

Tämän kuukauden suurin juttu taitaa olla kiinteiden aloittaminen. Nyt Alva on popsinut perunaa reilun viikon viime lauantaista lähtien. Eilen ruokavalio monipuolistui huimasti, kun annoin vähän maistaa myös porkkanaa. Hyvin on syöminen lähtenyt käyntiin. Vain ensimmäisellä kerralla Alva näytti siltä, kun häntä oltaisiin tahallaan rääkätty ja tukehtuminen oli hänestä lähellä. Toisella kertaa kaikki meni jo vähän helpommin ja nyt ei enää kakomista ole lainkaan ja perunaa jopa niellään jonkun verran.

Suuria määriä en ole vielä uskaltanut antaa, joten tällä hetkellä voi olla, ettei vatsaan asti päädy edes paljoa pikkulusikallista enempää. Mutta välillä peruna maistuu jopa niin hyvin, että joudun lopettamaan syöttämisen kesken, jottei masu tule kipeäksi. Porkkana ei ole tehnyt mitään suurta vaikutusta Alvaan näiden kahden päivän aikana, mutta alas sekin menee.

Syöminen on Alvasta tosi mukavaa. Tai ei ehkä se itse nieleminen, vaan ruoka suussa päristeleminen. Ruoka lentää ja ruokailun jälkeen peruna-porkkana sössöä, on hiuksissa, paidassa, käsissä, hihoissa, farkuissa, sitterissä. Siis mun päällä joka paikassa ja tietenkin myös Alvan kasvoissa ja käsissä. Musta vaan tuntuu, että sitä ruokaa on enemmän mun päällä kuin missään muualla.

Nyt kun Alva syö muutakin kuin perunaa, olen aloittanut tekemään vähän suuremman annoksen ruokaa ja pakastamaan sitä. Netistä löysin vinkin siitä, että näin aluksi, kun ruokamäärät on vielä pieniä, niin kannattaa pakastaa pieniin minigrip-pusseihin. Painella sose ohueksi levyksi. Tällöin jäätyneestä soseesta voi taitaa sopivan palasen ja laittaa loput takaisin pakkaseen. Tämä niksi on nyt kokeiltu ja hyväksi havaittu. Ruokavinkkejä löytyy seuraavalta sivustolta http://valohoito.com/vauvanruoka/

Alva on tässä kuussa oppinut myös nostamaan päätään. Kun Alva makaa selällään esim. hoitoalustalla tai leikkimatolla hän nostaa päätään ja kurkkaa sieltä eteenpäin. Vähän kuin hän tekisi vatsalihasliikkeitä ja taitaa liike aika hyvin noihin vatsalihaksiin ottaakin. (Mä oon jo vähän kade noista Alvan vatsalihaksista. Mulla ei taida niitä lihaksia enää olla ollenkaan.)

Sitten viime viikon maanantaina Alva kääntyi ensimmäisen kerran oikean kyljen kautta vatsalleen. Käännös sujui kuin tyhjää vaan, eikä Alva tainnut itsekään oikein huomata, mitä tuli tehneeksi. Sen verran taisi kyllä itsekin huomata, että nyt meni jotain eritavalla, koska uudelleen hän ei ole sitä temppua tehnyt.

Alva on myös löytänyt jalkansa ihan uudella tavalla. Selällään ollessa hän nostaa jalkojaan koukussa vatsan päälle ja ottaa käsillä kiinni reisistä. Varpaiden löytymistä vielä kuitenkin odotellaan.

Kovia ääniä Alva tuntuu nykyään säikähtävän aikalailla ja välillä ne myös alkavat itkettämään. Taitaa olla niin, että me ollaan täällä päivät niin hiljaisesti, kun ei ole telkkaa, liikenteen ääntä ei tänne syrjään kuulu (eikä oikeastaan mitään liikennettäkään ole, jonka ääni edes kuuluisi. Vain postin auto ajaa pihaan kerran päivässä) ja radiotakaan en juuri halua kuunnella. Me siis vain keskustellaan keskenään ja välillä kuuluu ruuanlaitosta kolinaa tai imurointia, mutta yhtäkkinen kova naurahdus tai muu äänen korotus ei ole Alvan mieleen.

Yhä enemmän ja enemmän Alva tarttuu itse tavaroihin. Tästä onkin seurannut se, että sängyssä tai vaunuissa Alva usein vahingossa tai puoli tarkoituksella vetää harson kasvoilleen. Aluksi hän ei sitä saanut itse pois vaan kädet huitoivat ylös alas sivuilla ja huutelullaan Alva viestitti, että voisiko nyt joku tulla pelastamaan täältä. Nyt vähitellen harso poistuu kasvojen päältä jo omin voimin. Ei tosin aina...