Kuulumisia

Ehkä yöunien pidentyminen on lisännyt minunkin energiatasojani, kun taas pitkästä aikaa tekee mieli kirjoittaa vähän meidän kuululmisia.

Meille kuuluu siis hyvää. Lapset aloittivat lokakuun alussa perhepäivähoidossa ja ovat käyneet siellä kolmena päivänä viikossa. Kaksi päivää viikossa ovat iskän kanssa kotona. Mä teen osa-aikaista siten, että olen vain kuusi tuntia päivässä töissä. Tämä järjestely on toiminut meillä. Lapsilla ei ole kohtuuttoman pitkää päivää ja mäkin ainakin teoriassa olen vähän reippaampi kotona (mainitsematta tietenkään sitä, että meidän neljän hengen työtiimistä kaksi työkaveria ovat poissa remmistä ja tilanne tuskin lähikuukausina muuttuu).

Hoitoon meno on meillä onnistunut paremmin kuin olisi uskaltanut toivoa. Yhtenäkään aamuna en ole joutunut viemään itkuisia lapsia hoitoon, eikä lapset ole itkien odottamassa minun tuloa. Miten suuri helpotus tämä on ollut. Alva on ihan innoissaan hoitoon menosta ja puuhuu siitä kokoajan. Aino sinäänsä ei osoita suuriakaan tunteita hoitoon menosta, mutta menee sinne ihan mukisematta Alvan perässä. Alva on myös hoidossa oppinut vaikka mitä. Tuttipullo jäi onneksi vihdoinkin pois minun lomani aikana elokuussa. Tällöin oli myös Alvan hammaslääkäri ja silloin hammaslääkäri sanoi, että tutti pois. Tutti jäikin sitten sinä päivänä. Tämäkin vierotus meni ihan uskomattoman helpolla, eikä nyt ole kyse vain siitä, että mun muistini kultaisi menneen.

Tutti siis jätettiin perjantaina, kun tulin töistä ja kuulin hammaslääkärin kommentit. Kun Alva meni sänkyyn nukkumaan mä päätin, että se on siinä sitten. Alva oli oikeastaan niin väsynyt, että nukahti ihan kohtuu helpolla ilman tuttia. Tietty pientä purnausta oli, mutta ei mitään järkkyä huutoa. Öisin olin tottunut silloin tällöin heräämään siihen, että Alva herää itkien siihen, ettei tuttia ole missään. Ekana yönä olin ihan varma, että nyt kun nukahti niin helpolla herää takuulla itkemään tutin perään. Mutta mitä vielä. Yö meni ihan mukavasti. Lauantaina hän puolen päivän aikaan sai itku-potku-raivarin tutin perään, mutta kun lohduttelin ja totesin, että Alvalla on todella kova nälkä ja tämä johtuu siitä, niin raivari loppui melko lyhyeen. (Alva ei siis vieläkään ole mikään tempperamenttinen uhmailija.) Nämä kaksi kertaa olivatkin sitten ainoat kerrat, kun tutin perään huudeltiin. Tutteja Alvalla oli ollut varmaan lähemmäs kymmenen. Ensimmäisinä päivinä yritin ilman suurta hakemista hävittää vastaan tulevat tutit ja muutaman jemmasin varmaan paikkaan, pahimman varalle. Alva sitten kuitenkin löysi yhtenä iltana yhden, kun olivat Iskän kanssa leikkimässä lasten huoneessa. Alva oli kuulemma ollut niin onnellisen näköinen tutti suussa ja tuli sitten alakertaan sitä minullekin näyttämään. Äiti vaan sitten oli niin kova, että tutti lähti suusta heti ja hävisi samantien. Alva ei juurikaan protestoinut, vaikkakin onnellinen ilme hävisi. Muutaman viikon jälkeen Alva löysi yhdestä laukustaan kaksi tuttia ja kiikutti ne heti kiltisti mulle sanoen Äiti hävitä nämä heti. Mahtoiko hänellä ollut itsellä olo, että noihin hän taitaa olla heikkona.

Hoidon alusta alkaen hoitotäti päätti kokeilla, että miten Alvalla onnistuu ilman vaippaa olo. Hän pyysi ottamaan ison pinon housuja mukaan, että on sitten mistä vaihtaa. Itselläni oli vähän se ajatus, että tuskin niitä vaihtopöksyjä tarvitaan, kun Alva on aika hyvä pidättämään eikä ilman vaippaa ollessa ainakaan kotona juuri ollut vahinkoja tapahtunut. Ja ei niitä sitten hoidossakaan tapahtunut. Lokakuu meni vessassa käyntiä harjoitellessa ja uskallusta kerätessä, mutta kun pissa sitten ensimmäisen kerran tuli pönttöön, ei vaippaa juuri tämän jälkeen tarvittu. Lokakuussa jäi jo yövaippakin pois ja sen jälkeen siihen ei enää ole palattu. Vahinkoja on sattunut varmaan kolme, joista viimeisin tänään, vaikka en ole vessassa käynnistä juurikaan muistuttanut. Nämä kolme vahinkoa on kyllä käynyt aina siten, että Alvalla on ollut niin mielenkiintoista tekemistä, että vessassa käynti on unohtunut tai jäänyt liian viime tippaan.

Viimeisen viikon aikana on meillä jäänyt myös Alvan ruokalappu vähitellen pois käytöstä. Kuulemma samanikäiset kaveritkaan eivät juuri enää käytä, joten tämäkin äiti on hellittänyt siitäkin vauva-merkistä.

1-vuotias

Vauva vuosi alkaa olla takana, kun Ainokin on nyt täyttänyt vuoden. Vuoden täyttymistä ollaan juhlistettu jo kahtena päivänä ja vielä ensi viikolla olisi tarkoitus kerran juhlistaa tilannetta. Viiime viikon lauantaina pidimme juhlat sukulaisille ja sunnuntaina kaveriperheille. Tiistaina tulee vielä äiti-lapsikerhon kaverit.

Aino osaa jo hienosti kävellä tukea pitkin ja työntää mielellään taaperokärryään. Kulkee sohvan viertä, nousee lipastoa vasten seisomaan, mutta ennen kaikkea kiipeää, kiipeää ja kiipeää. Hän on tainnut onnistua kiipeämään jo lähes kaikille vaakasuorille pinnoille. Keittiön tuoleille, pöydälle, sohvalle, lipaston päälle, sohvatuoleille, sängylle, portaita jne. Koska kiipeäminen on niin kivaa, ei kävelyn harjoitteleminen olekaan ollut niin hohdokasta. Lauantaina synttärijuhlien kunniaksi hän kuitenkin seisoi ilman tukea muutaman sekunnin ja nyt viikon harjottelemisen jälkeen tuetta seistään jo monta kymmentä sekunttia ja askeliakin hän on ottanut jo pari. Seisominen ei ole vielä mitään kovin vakaata, vaan hän huojuu kuin juopunut. Mutta selvästi se taito on viikossa kehittynyt.

Syöminen on ollut aina Ainon vahvuus ja nyt hän on vähitellen alkanut haluamaan syödä itse. Tosin onneksi vanhemmat vielä saavat syöttääkin, kun siitä omasta syömisestä ei suuhun vielä paljoa päädy (lue: ei mitään). Alva on tämän viikon mummilla ja pappalla yökyläilemässä ja me ollaan kolmestaan kotona. Lähdin tänään Ainon kanssa käymään Porissa shoppailemassa ja ostin Ainolle ensimmäiset kengät. Ne olivat Superfitit ja kokoa 22. Alva muistaakseni aloitti kengänkäytön koosta 21, mutta toisaalta taisin ostaa ne hänelle jo vähän aikaisemmin. Ja kengästähän se riippuu myös, mitä kokoa käyttää.

Ainolla alkoi eilen unikoulu. Otimme hänelle Alvan vanhan pinnasängyn käyttöön, jonka laitoimme olohuoneeseen (eli ei samaan kerrokseen kuin missä makuuhuoneet on). Ajatuksena on nyt opettaa hänet vihdoinkin nukkumaan ja nukahtamaan ilman rintaa. Me vanhemmat aletaan olla jo ihan tainnuksissa tuosta univajeesta, joten nyt oli vihdoinkin tehtävä jotain. Kun Alva vielä saatiin Turkuun hoitoon, niin nyt sitten päätimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja aloittaa yötaistelu.

Pelisääntöinä vähän keskenämme sovittiin, että koska tutti ei Ainolle kelpaa, niin ei sitä nytkään sitten enää opeteta (Alva kun on siinä kiinni liiankin kanssa) ja tuttipulloriippuvuuttakaan ei hänelle haluta, joten sitä annetaan vain pahimmassa hädässä. Ja rintaa ei enää ollenkaan. Takaraivossa tietenkin jyskytti se, että meidän päätökset voivat olla kuin veteenpiirretty viiva siinä 02-04 välillä, mutta päätettiin ne kuitenkin ajoissa, vaikka sitten niitä rikottaisiinkin.

Eilen Aino sitten laitettiin nukkumaan siinä klo 22 aikaan. Hän oli siihen asti ihan virkkusa, joten ei yritetty laittaa liian ajoissa nukkumaan. Ja huutohan siitä tuli. Aino huusi ja huusi ja huusi ja huusi. Iskä yritti häntä lohduttaa, antaa pulloa (se lensi kaaressa pois), silittää, taputtaa, heijata, mutta mikään ei auttanut. Sitten yrityin vuorostani minä, mutta yhtä surkein tuloksin. Mikään ei ollut hyvästä ja Aino vain huusi. Toisaalta se huuto selvästi alkoi siitä laantua, eikä ollut ihan mahdotonta enää. Vähitellen hän sitten mun silittämiseen alkoi nukahtaa ja nukahtikin onneksi lopulta siinä 23 aikaan. Päätettiin lopulta, että nukutaan molemmat olohuoneessa. Mä taisin vähän torkahtaa, mutta puoli yhden aikaan siirryin yläkertaan sänkyyn nukkumaan ja taisin ehtiä nukahtamaankin ihan kunnolla, ennen kuin Aino sitten puoli kahdelta heräsi. Siliteltiin ja taputeltiin häntä miehen kanssa vuorotellen ja noin tunnin urakan jälkeen Aino lopulta taas sai unen päästä kiinni.

Mä hipsin Ainon nukahtamisen jälkeen takaisin sänkyyn ja seuraava unipätkä oli noin puolitoista tuntia. Neljältä Aino sitten heräsi taas ja sitten nukahtaminen olikin vähän takkuisampaa. Tai oikeastaan hän kyllä tuntui torkahtavan hetkeksi, mutta heräsi sitten taas uudestaan. Mäkin siinä taisin vähän torkahtaa, kunnes sitten puoli kuuden aikaan Aino nukahti vähän paremmin. Siirryin taas sänkyyn, jossa taisin nukahtaa heti. Ainon itkuun sitten heräsin ja tulin alakertaan. Kello oli vähän vaille kuusi, joten unta ei montaa minuuttia ollut. Seitsemään saakka yritettiin miehen kanssa nukuttaa Ainoa, mutta kun siitä ei tuntunut tulevan mitään, nosti mies Ainon pois sängystä ja lupasi huolehtia hänestä, jotta mä sain mennä takaisin nukkumaan. Kuuntelin, että alakerrasta kuului Ainon itkuskelua. Hän kun oli ihan väsynyt, mutta ei vaan osannut nukahtaa. Mä kuitenkin nukahdin. Kun heräsin oli ihan hiljaista. Ajattelin, että mies on lähtenyt Ainon kanssa ulos, mutta he nukkuivatkin vielä. Aino oli nukahtanut joskus kahdeksan aikaan omaan sänkyynsä ja mies nukkui siinä pinnasängyn vieressä patjalla. Kello oli 9:30 ja sitten hekin heräsivät.

Yö meni ennakko-odotuksia paremmin, mutta hyvään yöhön tässä on vielä matkaa. Tänään Aino oli väsynyt jo kasin aikaan. Teimme iltatoimet ja laitoin Ainon nukkumaan vähän ennen yhdeksää. Huutohan siitä tälläkin kertaa tuli, mutta kun silittelin häntä selästä vei uni voiton jo muutamassa minuutissa. Nyt hän on nukkunut jo lähes puolituntia ja tämä äitikin lähteä nukkumaan.

"Aino on kova kiipuilija"

Kyllä sen hitaampikin alkaa huomata, miten meidän vauva on muuttumassa taaperoksi. Vauva-aika alkaa olla ohi, vaikka äiti sitä yrittääkin pitkittää (imetykset ja yöheräilyt ovat osittain äidin saamattomuuden vuoksi vielä tallella ja hyvissä voinnin). Selällään, paikallaan köllöttäjästä on tullut iloinen tutkija, joka ei ole enää hetkeäkään paikallaan. Välillä onneksi äidin sylissä malttaa hetken istua ja sitten on taas päästävä tutkimaan maailmaa, jollei muuten niin äidin sylissä hyppimällä ja olkapäälle kiipeämällä.

Konttaus on tällä hetkellä varmin ja nopein tapa saavuttaa määränpää. Konttaamalla mennään melko vauhtia ympäri kotia ja erityisesti eteiseen ja rappusiin. Rappusten kiipeäminen se vasta jännää onkin. Olisikohan Aino kiivennyt neljä kertaa rappuset ylös yläkertaan asti ihan itse, eikä auttaa ole tarvinnut. Tosin äiti saa olla sydänsyrjällään kolmen millin päästä kiipeilijästä, mutta itse sinne ylös mennään. Ja kun rappuset on kiivetty kontataan lastenhuoneeseen ääneen nauraen.

Viikon sisällä on nyt seisaalleen nouseminen kehittynyt huimasti. Aino nousee jo lähes mitä tahansa vasten seisomaan ja pitää huolettomasti kiinni vain yhdellä kädellä ja huitoo toisella. Ilman tukea seisominen ei vielä onnistu ja tuetusti kävelykin on horjuvaa. Tosin sen "treenaus" on aloitettu vasta eilen, kun toin Alvan vanhan taaperokärryn alakertaan. Nyt Alva istuu kyydissä ja Aino työntää ja sitten välillä toista päin. Ja hymy on kummallakin tytöllä korvissa.

Äidin työura on kummasti vienyt voimia ja kaikesta ylimääräisestä on joutunut tinkimään. Aamulla meillä on tunnin verran yhteistä aikaa, mutta sitten äiti lähtee töihin ja Iskä jää lasten kanssa kotiin. Illalla äiti tulee kotiin vasta siinä puoli kuuden-kuuden aikaan. Se on vähän turhan myöhään. Kaikki ovat sitten jo aika väsyneitä. Ruuanlaiton ja syömisen jälkeen, ei paljoa muuta jaksakaan ja sitten alkaakin jo iltatoimet. Ei ole siis ihan onnistunut ratkaisu ollut.

Toivottavasti tilanne on nyt parantumassa. Aloitin tekemään osa-aikaista ja nyt tarkoitus olisi päästä puolitoista tuntia aikaisemmin kotiin. Jonakin päivänä viikossa joutunen olemaan vähän pidempään, joten tästä tulee jonkin verran ylitöitä, jotka on tarkoitus sitten pitää muina päivinä pois. Tällöin varmaan normaalinmaa on, että joko lähden kahdelta tai viideltä. Mutta hyvä, että jatkossa on vähän vaihtelua ja pyrin pitämään ylitunnit kurissa (ekalla viikolla ylitunteja tuli jo kuusi, josta kaksi on pidetty, joten ihan tavoite ei onnistunut. Mutta toisaalta osa-aikaisuus alkoi yllättävän nopeasti ja olin jo sopinut asiakasaikoja iltapäivään ja viikolla oli myös pitkä koulutus, joka ei ole kovin tavallista.) Tarkoituksena on, että kotona olisi vähän energisempi äiti ja myös Iskän voimat riittäisivät muuhunkin kuin lastenhoitoon.

Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää

Aino on löytänyt horisontaalisen ulottuvuuden lisäksi vertikaalisen. Hän on tällä viikolla alkanut nousta ylöspäin. Ensimmäisen kerran hän taisi onnistua nousemaan Alvan tuolin avulla polviseisontaan, äidin pienellä avustuksella. Siitä taidosta sitten innostuneena Aino on alkanut nousemaan polviseisontaan, sohvaa vasten, tiskikoneen ollessa auki sitä vasten, imurin päälle, äidin jalkaa vasten jne. Vähän on polviseisonta vielä huteraa, mutta nopeasti se siitä on kehittynyt. Konttaus sitä vastoin on ollut jo pitkään tuloillaan ja nyt konttausta mennään ehkä pari askelta, mutta sitten päädytään takaisin ryömimiseen.

Ryömiminen on nopea ja varma keino päästä eteenpäin. Enää ei Ainon tahdissa meinaa edes pysyä. Niin nopeasti hän vaihtaa tarvittaessa maisemaa. Vain koo, köö, on, gui -huudahdukset kertovat siitä, missä Aino kulloinkin viilettää. Sairauskaan ei ole juuri liikkumista verottanut. Aino on ryömii tyytyväisenä ja hymy korvissa ja sitten ihan ilman varoitusta, tulee oksennus ja sen jälkeen alkaa sellainen huuto, että oksat pois.

Iskä oli Ainoa hoitamassa, kun äiti kävi pikaisesti kyläkaupassa. Aino oli kuulemma kökinyt siihen malliin, että kohta tulee oksennus ja Iskä oli pukenut hänen päälleen harson. Kun mä tulin kaupasta, näin miten Iskä istui Aino sylissään ja Aino oli yltä päältä harsossa. Näky oli siksi koominen, että Aino hymyili niin tyytyväisenä, eikä vieras olisi mistään voinut päätellä, että harsot ovat hyvinkin tarpeen.

Kohta meillä istutaan

Kun tulin eilen töistä, näin lähes heti, miten Aino yritti päästä istumisasentoon. Yritys oli jo tosi hyvä, mutta vielä se ei ihan onnistunut. Mä olen muutaman kerran laittanut Ainon lattialle istumaan, mutta vielä en ole uskaltanut antaa hänen istua ihan itsekseen, vaan olen itse ollut varmistamassa ja pitämässä kiinni.

Ryömimistaito on nyt jo todella hyvin Ainolla hallussa, ja konttausasennossa hän myöskin heiluu vakuuttavasti. Vielä kontanten hän ei pääse eteenpäin, vaikka yritystä siihenkin on. Kaksi uutta ylähammasta on muuten nähnyt viime viikolla päivän valon.

Viikonloppuna Ainolla alkoi nuha, kun myös äidillä. Yöt ovat vähän olleet tavallista rikkonaisempia, mutta ei ihan mahdottomia sentään. Tiistaina Alva sai jostakin vatsatautipöpön. Hän oksensi päikkäreiltä herättyään ja sitten vielä illalla muutaman kerran. Yöllä ei sentään enää oksennusta tullut ja aamulla Alva vaikutti jo ihan terveeltä. Taisi äidin tekemä kalavuoka ollut kaiken pahan takana.

Lapset ovat olleet melko vähän kipeinä, enkä oikein ole tottunut heidän sairasteluunsa. Nyttenkin kun Alva oksensi, niin mä olin itsekin vähän peloissani ja ahdistunut. Ja kyseessä oli kuitenkin niinkin harmiton sairas, kuin vain oksutauti. Miltähän se tuntuisi, jos he olisivat oikein kunnolla kipeitä. En halua edes ajatella sitä.

Alva: "Alvalta tuli ousku."

helmikuun taidot

Ainon liikkumisesta on tullut enemmän ja enemmän tahdonmukaista, sujuvaa ja päämäärätietoista. Aino ryömii lattialla innoissaan, kääntyy näppärästi kellon viisarin tavoin ja kurkottelee tavaroita käsiinsä. Vielä suoraan eteenpäin ryömiminen ei juuri onnistu, mutta peruuttaminen luonnistuu ihan hyvin. Kun tähän vielä lisää tuon kääntymisen, niiin lähes huomaamatta päädytään eteenpäin.

Lähes koko helmikuun Aino on mennyt kaksilla päikkäreillä. Vain silloin kolmannet ovat olleet paikallaan, jos molemmat päikkärit ovat jääneet kovin lyhyiksi. Pari tuntia kun nukkuu kerralla, niin sitten riittää virtaa ilta ysiin asti. Äidillä tosin virta ei meinaa sinne asti riittää, mutta onneksi Aino nukahtaa aika nopeasti, kun hänet nukkumaan vie. Nukahtaminen onnistuu meillä vieläkin iltaisin vain suun saadessa imeä. Ihan on äiti itse pahaksi opettanut, mutta nyt ei vielä jaksaminen riitä tuosta eroon opettamiseen. Vaikka toisaalta yöt voisivat siitä rauhoittua. Vieläkin kun Aino herää n+x kertaa yössä.

Alvan päikkärit ovat vielä onneksi olleet aika säännöllisesti kuvioissa. Ja vain muutamana päivänä viikossa päikkärit ovat jääneet välistä, mutta kyllä sen sitten íllalla huomaa, että meno muuttuu aika villiksi. Tosin nukahtamiseen tarvitaan hänelläkin vielä maitoa ja sitä hän juokin ainakin iltaisin ihan pullotolkulla. Päikkäreille, jos Alva nukahtaa, niin kyllä hän yleensä nukkuu parisen tuntia. Enemmänkin joskus, mutta harvemmin vähemmän.

Yökyläily Mummin ja Pappan luona oli Alvan mieleen. Mummi toi Alvan tänne maalle takaisin yhdessä Alvan kummitädin ja serkkupojan kanssa. Autossa serkukset olivat pelleilleet ja naureskelleen toisiaan lähes koko matkan ja vielä täällä kotonakin leikki maistui. Alva tosin ei olisi millään antanut Mummin lähteä kotiin, vaan hän olisi halunnut lähteä mukaan. Itku oli sydäntä särkevä. Onneksi se kuitenkin loppui melko nopeasti, kun Mummi oli lähtenyt, mutta muutaman kerran Alva kuitenkin vielä itkeskeli Mummin perään. Taitaa tyttö jo nyt odottaa, koska Mummi tulee häntä taas hakemaan.

Tammikuu pian takana

Kylläpä tämä  viimeinen kotiäitikuukausi sujahti nopeasti. Nyt on sitten isoja muutoksia luvassa, kun mä siirryn työelämään ja Iskä ottaa ohjat käsiin täällä kotosalla. Iskä ei taida olla innostunut kirjaamaan päivien tapahtumia tänne blogiin, joten mä taidan itse yrittää jatkossakin tänne kirjoittaa, mutta päivitystahti voi entisestään hidastua. Töiden jälkeen on varmaan ainakin aluksi aika tavalla muutakin tekemistä.

Mutta viime kuun tapahtumiin ja uusiin taitoihin.

Aino onnistuu kääntymään vatsalleen jo kumman tahansa kyljen kautta ja selällään ei juuri olla ollenkaan. Vatsallaan hän viihtyy hyvin ja siinä hän punnertaa itsensä käsivarret suorana. Vatsallaan ollessa pää on siten terhakkaasti pystyssä ja kääntyilee innokkaasti etsien jotakin kiinnostavaa. Ja kun jotain kiinnostavaa löytyy, alkaa aikamoinen ähinä ja huitominen ja punnerrus, jotta Aino pääsisi kiinnostavan asian (lue pesuohjelappu, palikka, tai jokin Alvan leikkikalu) luokse ja saisi sen suuhunsa. Tämä liikkuminen on vielä kyllä aika haasteellista ja yleensä tilanne muuttuu vain huonommaksi, kun Aino huomaamattaan päätyykin matkaamaan muutaman sentin taakse päin ja pesuohjelappu jää tavoittamatta.  Liikkuminen on siten vielä varsin tahdotonta tai ainakin suunta on tahdonvastainen, eikä varsinaisesta liikkumisesta ehkä vielä voi puhuakaan. Kellon viisarin tavoin liikkuminen jo sentään onnistuu. Tänään näin Ainon myös yrittävän konttausasentoon, peppua nostamalla.

Vielä Aino on nukkunut kolmea päikkäriä päivässä, mutta pian varmaan nämä ajat alkavat olla ohi ja siirtyminen kaksiin päikkäreihin on lähellä. Voisin kuvitella, että tämä onnistuisi jo nyt, jos kyseessä olisi ideaali päivä. Eli ensimmäiset päikkärit olisivat vähintään kolmisen tuntia ja niiden voimalla Aino voisi olla hereillä lähes kolme tuntia. Tällöin toisille päikkäreille suunnattaisiin siinä neljän aikaan ja jos nämäkin olisivat sen muutaman tunnin, niin hyvin menisi päivä. Mutta tämä on siis vielä täysin jossittelua, johon ei olla vielä päästy.

Alvan päikkärit sitä vastoin on taas ollut useita päiviä kadoksissa. Hän ei tunnu millään rauhoittuvan nukkumaan, vaikka selvästi on väsynyt päivällä. Jos Alva päikkäreille nukahtaa, niin silloin hän nukkuu helposti pari kolmekin tuntia. Joten päikkärit olisivat vielä selvästi paikallaan. Mutta kun se nukahtaminen on niin vaikeata.

Sanavarasto Alvalla kasvaa kovaa vauhtia ja varmaan lähes kaikki sanat hän jo osaa toistaa. R-äännettä ei vielä juurikaan tule, mutta esim. S-kirjain tulee jo sanan alussakin. Lauseet ovat myös pidentyneet ja taivutusmuodotkin alkavat hahmottua. "Äiti osti kaupasta tilliä", kertoi Alva Mummille äidin ja Alvan yhteisesta kauppareissusta. Laulaminen on vieläkin mieluista ja nyt Alva jo lauleskelee itse lauluja ja tapailee niiden sanoja. Lauluvarastosta löytyy jo Tuiki, tuiki tähtösen ja Porsaita äidin oomme kaikki lisäksi Atsipoppaa, Täti Monika, Iha-haa, Vaarilla on saari, Paljon onnea vaan jne.

Alva syö jo ihan itse ruokansa, mutta Ainolla riittää vielä opeteltavaa. Nyt hän osaa jo hyvin juoda nokkamukista, mutta tuttipullon käytössä on vielä oppimista. Muutaman kymmenen milliä hän on tuttipullosta juonut, joko maitoa tai velliä, mutta vatsaa ei sillä vielä täytä. Toisaalta ehkä se siitä sitten lähtee käyntiin, kun taito kuitenkin on jo hyppysissä ja kun muuta ei ole tarjolla. Kiinteiden syöminen sitä vastoin on Ainosta hyvinkin hauskaa, joskin ruoka vieläkin imaistaa lusikasta. Erityisen hauskaa on päristää ruoka sitten pois suusta, mutta onneksi vatsaan päätyy vielä sentään suurin osa. Liharuokiin tutustuminenkin on aloitettu.

Väärään suuntaan

Olin tänään tyttöjen kanssa tuossa lähellä asuvan entisen naapurin luona kylässä. Aino makoili siellä tyytyväisenä lattialla, kääntyili vatsalleen ja katseli leluja sekä seuraili muiden lasten leikkimistä. Sitten yhtäkkiä huomaisin, että Ainohan kääntyi vatsalleen "väärän" kyljen kautta ja vielä toistikin tämän tempun uudelleen. Nyt siis vatsalleen päästään jo kummalta puolelta tahansa.

Enää ei sitten uskalla jättää Ainoa sohvalle makoilemaan ja luottaa siihen, että ei se "väärän" kyljen kautta osaa vatsalleen kääntyä. Taas yksi "huolenaihe" enemmän.

Vuosi lopussa

Taas on yksi kotiäitivuosi lopussa ja lapset kasvaneet taas vallan mahdottomasti.

Aino on nyt joulukuun aikana kehittynyt mestariksi tuossa vatsalleen kääntymisessä. Selällään hän ei enää viihtyisi ollenkaan, kun kerran osaa kääntymisen taidon ja selällään olo on kuulemma vain pikkuvauvoja varten ja hän on jo iso tyttö. Vatsallaan Aino jaksaa jo jonkin aikaa ollakin, ja siitähän näkeekin paljon paremmin, mitä ympärillä tapahtuu. Mutta ennen pitkää alkaa huutelu, että tulisiko joku kääntämään mut pois tästä asennosta. Selälleen kääntyminen on siis vielä kokematta, mutta eiköhän sekin sieltä viimeistään ensi vuoden aikana löydy.

Ruokailu on siis Ainon kanssa mukavaa puuhaa. Sosetta syödään ihan reilusti, joskin kaupan soseet maistuvat paremmalta kuin äidin tekemät, kun ne ovat paljon silosampia. Tällä hetkellä meillä syödäänkin vuoropäivinä kaupan ja äidin tekemää sosetta. Pare vaan meidän sileäkurkunkin on oppia vähän rakeisemman soseen syömistä. Ja kyllähän sekin menee, kun siitä tekee vaan riittävän juoksevaa. Aino kun haluaisi imaista sen soseen siitä lusikasta, eikä niinkään ottaa lusikkaa suuhunsta.

Vaikka Alvan vauva-ajasta on vasta vähän aikaa kulunut, on kuitenkin muisti jo unohtanut sen, minkälainen vauva Alva Ainoon verrattuna oli. En siis enää pysty kirjoittamaan siitä, onko Aino vai Alva touhukkaampi, hymyilevämpi, nauravampi, enemmän syliin kerjäävä tms. Ehkä parempi niin, mutta Aino ainakin on hyväntuulinen ja reipasotteinen vauva. Hän seuraa mielellään äidin, Iskän ja Isosiskon puuhia, imeskelee sormiaan, kääntyile puuhamatollaan, sylkyttelee vaikka vieraammassakin sylissä ja painelisi mielellään tietokoneen näppäimiä äidin sylistä.

Nukkuminen on se ainoa Mutta. Viime yönä Aino heräili siten, että katsoin kelloa lähes jokaisen tunnin aikana ainakin kerran, vain kello 04 jäi bongaamatta. Hereillä oltiin siis vähintään kerran tunnissa. Jonkinlainen unikoulun aloitus alkaa jo hiipiä mieleen. Olo on äidillä aika tokkurainen

Se kääntyy sittenkin

Tänään meidän pieni pullero pallero otti suuren askeleen liikkumisessa. Hän kääntyi itse, Alvan sanoin, vastalleen. Eikä kukaan nähnyt tätä suurta liikettä.

Mä laitoin vauvan leikkimatolle touhuumaan ja harjoittelemaan kääntymistä ja tiskasin siinä selkä vauvaan päin. Alva kävi koko ajan tutkimassa vauvaa, eikä tämä saanut olla hetkeäkään rauhassa, joten Iskä pyysi Alvaa kanssaan katsomaan telkkaria olohuoneeseen. Vähän ajan päästä kuulin tuohtunutta ääntelyä selkäni takaa ja kun käännyin katsomaan oli Aino "vastallaan" kätensä päällä makoillin ja yritti sieltä huikkailla, että apuja tarvitaan. Otettiin heti Iskän kanssa kamerat esiin ja tallennettiin tämä vatsallaan makoilu.

Treeniä, treeniä

Ainolla on juuri nyt käynnissä kovat treenit. Vatsalleen pitäisi päästä ja yritystä on, mutta vielä se viimeinen puserrus puuttuu. Hän jo hienosti pääsee selältään kyljelleen ja siitä vielä vähän enemmän, mutta sitten ihan se loppupuserrus jää vajaaksi ja lopulta hän kellahtaa uudelleen selälleen uutta vauhtia hakemaan. Mutta nyt on selvästi jo tosi kyseessä ja ehkäpä se jo tänään onnistuu.

Alvalla jäi eilen päikkärit välistä. Hän etsi unta sängyssään iloisesti pulputen ja lauleskellen yli puolitoista tuntia, mutta nostin sitten hänet pois, kun mulla ei ollut sydäntä pitää häntä siellä enää kauempaa. Tänään sitten sängystä ei kuulunut pihaustakaan, kun laitoin hänet nukkumaan ja kun kymmenen minuutin päästä menin katsomaan, niin nukkumatti oli jo tullut vierailulle. Tutkimattomat ovat päikkäreiden tiet.

Tällä hetkellä

Kuukausi on taas vierähtänyt ja Aino täyttää tänään neljä kuukautta. Ihanan iso vauva meillä siis jo on. Vauva joka tarttuu hanakasti kaikkeen lähellä olevaan, vetää peittoa ja tyynyä kasvojensa eteen, hypistelee omia sormiaan, tarttuu tiukasti äidin sormiin ja lehteilee vauvakirjoja mielellään. Iloinen kurlutus kuuluu yleisimmin aamulla tai hyvien päikkäreiden jälkeen. Kun hänen kanssaan seurustelee, alkaa hän usein iloisesti höpöttelemään ja ääni on välillä hyvinkin kova ja korkea. Iskän kanssa pääsääntöisesti jutellaan Pohjois-Korean tilanteesta, EU:n talouspolittiikasta ja Suomen työllisyystilanteesta. Paljon on Ainolla jo näistä mielipiteitä.

Pääsääntöisesti äidinmaidolla ollaan vielä menty. Muutama päivä sitten päätin, että nyt alkaa perunan kokeilu, mutta äidin laiskuuden tähden se jäi vain yhden päivän kokeiluksi, jota jatkettaneen ensiviikolla. Ekalla kerralla tarjosin perunaa pari lusikan kärjellistä ja tietenkin epäselväksi jäi, menikö siitä mitään vatsaan asti, mutta kurkkuun asti sentään meni. Sellainen kakominen ja yökkiminen alkoi, että naamapunaisena Aino antoi ymmärtää, että voidaan hyvin jättää tämä kokeilu ihan yhteen kertaan. Maito riittää kuulemma hänelle vielä hetkeksi ainakin.

Yöt ovat vieläkin melko rikkonaisia. Hyvänä yönä Aino herää noin kolme-neljä kertaa syömään. Ei hänellä ihan niin usein taida nälkä olla, mutta hän on tainnut oppia nukahtamaan vain rinta suussa. Ei siis mikään ihana tilanne äidille, mutta oma moka taitaa olla. Huonona yönä niitä heräämisiä onkin sitten 6+x kertaa, eikä niissä pysy laskuissa. Mikä on herääminen ja milloin vain jatketaan kesken jäänyttä ruokailua. Viimeiset kolme viikkoa on ollut noita huonompia öitä, joskin viimeiset kaksi yötä ovat olleet Ainon osalta vähän parempia. Alva tosin antoi viime yönä sellaisen kahden tunnin konsertin, jonka aikana kuultiin Täti Monikaa, Pikku nokipoikaa ja Popsi popsi porkkanaa useampaankin kertaan. Valitettavasti kuulijat eivät tainneet olla kovinkaan vastaanottavaisella tuulella puoli neljän aikaan yöllä, eikä aplodeja juuri kuultu.

Ainolle olen jonkin verran ostanut vaatteita, kun maku on mulla tainnut vuoden aikana muuttua. Alvalla käytin paljon värejä, mutta nyt vaaleanpunainen ja muu hempeä väri on nyt in. Toisaalta Alvan 68 kokoiset vaatteet ovat aika paljolti kesävaatteita ja nyt tarvitaan jo aikatavalla lämpimämpää. Lindeksin vaatteet eivät mitotukseltaan ihan yhtä hyvin passaa Ainolle, joten hovikauppaa on tarvinnut vaihtaa. Alvan ensimmäisenä talvena käytin hänellä aika paljon sukkiksia, mutta Ainolla olen käyttänyt potkareita ja puolipotkareita päälihousujen alla. Luulisin, että ovat mukavampia päällä. Kokoon 74 Aino alkaa pikkuhiljaan siirtymään ja Alva kokoon 92. Mahtavatko reilun vuoden päästä jo olla samoissa vaatteissa...

3 kk neuvola

Tänään Ainolla oli 3 kuukauden neuvola. Hyvin oli taas paino noussut ja pituuttakin oli tullut. Painolukema on nyt sitten + 20 käyrällä, eli enempää ei enää tarvitsisi tulla. Mutta hyvän näin. Eipähän äidin tarvitse murehtia sitä, saako tyttö tarpeeksi ruokaa. Ja näihin lukemiin päästiin siis siitä huolimatta, että Ainolla oli tuosta Rota-rokotuksesta kolmisen viikkoa vatsa sekaisin ja heti kun vatsa alkoi vähän paranemaan, alkoi äidillä rintatulehdus ja siihen antibioottikuuri. Ainon vatsa on taas kuralla, eikä välissä ollut kuin ehkä yksi parempi päivä. Kun nyt 3 kk:n neuvolassa Aino sai oikein rokotussuman (rota, pneumo ja kurkkumätäjne.), vatsa tuskin tästä ihan heti paranee. (Eikä äidin toivomaa öiden paranemista, liene myöskään näköpiirissä.)

Muuten neuvolakeikka oli ihan tuikitavallinen. Alva leikki odotushuoneessa leluilla ja kävi välillä vastaanottohuoneessa meitä moikkaamassa. Aino seuraili hyvin katsellaan ja näytti taitojaan vatsallaan makoillen. Hyvin kuulemma tämän taidon jo osaa, vaikka kerroin, että Aino on melko vähän meillä lattialla, kun Alva ei anna hänen olla rauhassa, vaan haluaisi mennä viereen makoilemaan (ja siinä samalla makoilla vähän päälläkin, vahingossa potkaista pyörähtäessään jne.)

Vähitellen Ainosta on kuoriutunut vastasyntyneen vauvan tilalle ympäristöään tarkkaileva vauva. Katseella hän seuraa, mitä ympärillä tapahtuu ja tarttuu leluihin ja muuhun käteen osuvaan. Viimeisimpänä "taitona" on peukalon imeminen, ja siihen yritän kovasti puuttua ja työntää tuttia suuhun, mutta eihän se siellä montaa sekunttia pysy.

Höpöttämäänkin Aino on nyt oppinut. Päikkäreiltä tai yöunilta herättyään, on Aino mitä parhaalla tuulella ja jokeltelee ja kirkuilee tyytyväisenä. Olinkin jo unohtanut, miten ihanalta vauvan jokeltaminen kuulostaa. Hymytyttökin hän on, vaikkakin hymyily on jo vanha taito.

Kuukausiraporttia

Huhtikuussa taisin viimeksi kirjoittaa meidän kuukauden kehitysaskelista ja lupasin silloin palata asiaan vauvan syntymän myötä. Ehkä nyt olisi aika aloittaa uudelleen noi kuukausiraportit. Niistä on itse niin mukava seurata, miten vauva kehittyy ja myöhemmin muistella näitä aikoja. Useinhan ne ovat olleet aika toistoa siitä, mitä jo aiemmin olen kirjoittanut.

Nyt siis vauva on jo lähes kahden kuukauden ja uusia taitoja on kertynyt rutkasti. Tai siis paremminkin kaikki taidot ovat uusia. Niin syöminen, liikkuminen, nukkuminen, nukahtaminen jne. Viime päivinä on vauva alkanut enemmän hymyilemään ja selvästi tahdonmukaisesti. Enää niitä ei voi kuvitellla vain tahdottomiksi kasvojen ilmeiksi, vaan kyseessä on selvästi tietoinen teko. Näistä äiti pitää. Hymyjä ei tosin jaeta liiaksi, eikä montaa kertaa peräkkäin, mutta hyvän olon tullen niitä sentään päivittäin näkee useampia. Ensimmäinen naurun kikatus sentään on vielä kokematta. Katsekaan ei enää harhaile mahdottomasti vaan sitä osataan jo suunnata.

Vatsallaan olo on vauvasta ihan ok. Tosin sitä ei ole meillä juurikaan harrastettu, koska pelkään, että Alva vahingossa tallaa vauvan. Meillä siis turvallisuus syistä kiikutellaan aika tavalla sitterissä, tosin sitäkin Alva meinaa välillä heiluttaa vähän liian kovaa. Pää nousee jo melko hyvin lattiasta, mutta pää ei taida vielä kääntyä puolelta toiselle vatsallaan ollessa. Selällään ollessa vauva kiemurtelee melkoisesti, joten kyseessä on varmaan kierähdysharjoittelua, kuka tie.

Alva on täysin innostunut vauvasta ja nuken hoito käy vauvan hoidon korvikkeesta. Vauvalle tosin annetaan usein haleja ja pusuja, mutta saa niitä myös vanhemmat ja nukkekin. Nuken rattaissa työntäminen on täysin pop.

Puhe on Alvalla jatkanut kehittymistään. Nyt hän tekee jo muutamia kahden sanan lauseitakin, kuten vauva itkee, peppu pestään, vauva pestään, ei saa, tutti pois jne. Pieniä ja käytännönläheisiä asioita siis, mutta niin tärkeitä. Sanavarasto Alvalla on jo melkoinen, eikä sitä ole enää mitenkään mahdollista luetella. Kova hän on toistamaan meidän muiden sanomisia, mutta aika auki jää, kuinka paljon hän niistä ymmärtää. Päivittäin varmaan yhä enemmän ja enemmän.

Kävely, juoksu ja tasajalka hypyt ovat Alvalla jo hyvin hallussa. Fyysisesti Alva onkin ollut todella nopea kehittymään, mutta erityisen taitava hän ei taida sorminäppäryydeltään olla. Tosin ei siinäkään mitään vikaa ole, mutta verrattuna muihin saman ikäisiin, ei hän ainakaan edellä siinä ole. Sai hän kuitenkin juuri unta hakiessaan taikanokkapullon auki ja kaatoi kaiken veden sänkyynsä. Eli siis ihan riittävästi osannee.

Hyppiminen on vieläkin todella hauskaa Alvan mielestä. Sohvalla ja sängyllä hyppimistä ei voi näemmä millään vastustaa. Myös tramppiksen näkeminen saa suun hymyyn. Toinen mieleinen liikkumismuoto Alvalle on tanssiminen. Ristiäisissä hän tanssi sujuvasti Paapan soittaman huuliharppumusiikin tahdissa ja Dance-ohjelmasta etsitään uusia liikkeitä. Lantio keinuu sujuvasti ja sehän se tärkeintä onkin.

Hellettä paossa

Lähdettiin maantantaina Alvan kanssa hellettä pakoon mökille. Mökki on normaalistikin aina aika vilpoisa ja nyt näillä keleillä ilmaa viilentää myös ilmalämpöpumppu. Sellainen on vihdoinkin saatava myös kotiin. Ehkä syksyllä sitten...

Nukahtaminen kierähti maanantaina vanhoihin uomiin, mutta tiistaina lähdettiin hakemaan Alvalle matkasänkyä Mummin ja Pappan luota. Siinä päikkäreille ja iltaunille nukahtaminen on onnistunut mallikkaasti. Kyllä tämä nukuttaminen on tällä hetkellä todella helppoa. Voi kun tämä nyt kestäisi.

Päivisin olemme olleet aika paljon sisätiloissa. Ulkona on niin kuuma, että mä en oikein jaksa siellä olla. Onneksi Mummi on täällä meidän seurana ja hän on vähän ulkoillut Alvan kanssa. Uimassa ollaan sentään kaikki käyty yhdessä ja Alvakin on päässyt polskuttelemaan meriveteen päivittäin. Tosin veden lämpötila on 25, joten vilvotus on melko vähäistä.

Otin kotoa mukaan Alvalle muutamia leluja ja erityisesti Kirsi Kunnaksen Tiitäisen runolelua ollaan luettu ahkeraan. Siinä on ihan kohtuu "järkeviä" loruja, joita äitikin jaksaa lukea. Toinen tämän hetken kirjasuosikki on Kristiina Louhen Ainon kanssa. Noita Aino-kirjoja voisi hyvin hankkia lisää. Mummi hankki Alvalle ensimmäiset nuken rattaat. Niitä Alva on tänään työntänyt. Hän tosin haluaisi päästä itse kyytiin, mutta vähitellen hän on tyytynyt siihen, että vain nukke voi päästä niihin istumaan. Ulkona on pieni allas ja vesileluja, mutta altaaseen Alva ei oikein  itse mene, vaan parasta on, kun pihalla on iso ämpäri täynnä vettä. Siitä sitä voi sitten loiskutella joka puolelle. Ja näillä keleillä kyllä kesä kuivaa sen minkä kastaakin... (yli 30 astetta)

Alva taitaa olla aika hassuttelija ja esiintyjä. Hän pitää selvästi siitä, että muut seuraavat ja ihailevat sitä mitä hän tekee. Tämän hetken suosikkitemppu on voimanainen. Pappa alkoi häntä kutsua voimanaiseksi, kun hän jännittää itsensä kädet nyrkissä. Se on tosin kivannäköistä ja sen tempun Alva kyllä heti tekee, kun vain kuuleekin sanan voimanainen. Vaikka vain puhelimen välityksellä kuten tänään. Pieni hörppu Lidlin vissyä väliin ja taas voimanainen on kuvioissa mukana.

Puherintamalla edetään pienin askelin. Varsinaisia uusia sanoja en nyt osaa luetella, mutta kovasti Alva matkii meidän muiden sanomisia ja toistaa sanoja perässä. Joskus oikein, joskus omalla tavallaan. Sana Ei on tällä hetkellä aika pop. Kysyy Alvalta sitten lähes mitä tahansa, niin vastaus on aina tiukka Ei pään puristuksen kera.

Onko sulla nälkä? Ei (voi tarkoittaa mitä vain)
Otatko ruokaa? Ei (todennäköisesti tarkoittaa, että ei ota)
Oletko jo kylläinen?  Ei (tarkoittaa, että on kylläinen)
Otatko jäätelöä? Ei (tietenkin otan)
Vaihdetaanko vaippa? Ei (vanhan voit ottaa pois, mutta uutta ei laiteta tilalle)
Vietkö vaipan roskiin? Ei (minähän olen viemässä sitä jo)
Mennäänkö nukkumaan? Ei (no ei tasan mennä, eikä päikkäreille ainakaan)

Huhtikuussa opittua

Tässä kuussa kävely on vahvistunut edelleen ja nyt ulkonakin kävely alkaa luonnistaa. Toki kaatumisia tulee edelleen niin sisällä kuin ulkonakin, mutta pääsääntöisesti Alva pysyy pystyssä. Muutama juoksuaskelkin on jo havaittu, mutta varsinaisesti juoksun salat ovat vielä pysyneet salassa, onneksi. Tanssiminen taitaa kuitenkin olla Alvan mieleisin liikuntamuoto ja musiikkia kuulleessaan Alva poikkeuksetta laittaa tanssiksi. Tosin tanssin taustaksi kelpaa tarvittaessa myös kaappikellon kumahdukset, auton ääni jne. Ei se niin tarkkaa taida Alvasta olla.

Kuten neuvolakorttiin viime neuvolakerralla kirjoitettiin höpöttää Alva koko ajan omiaan. Varsinaisesti en ole selviä sanoja kuullut, mutta muutamia kuitenkin on. Selvin kaikista sanoista on KENKÄ. Jotenkin outoa, että olen yrittänyt opettaa Alvalle sanoja, esim. pupu, lamppu, vaippa ja muita mielestäni helppoja sanoja, kun Alva jo P-äänteen osaa, mutta sitten hän poimii puheestamme sellaisen sanan kuin kenkä. Tietenkin olen käyttänyt sanaa kenkä pukiessani häntä, mutta sen toistamiset ovat olleet aika vähäisiä. Mutta nyt siis Alva sanoo ihan selvästi kenkä ja vielä tietää mitä se tarkoittaa.

Pappa-sana on jo aika kauan ollut hallussa, mutta en ole ihan varma, osaako hän yhdistää sen pappaan, vai onko se vain joku hokema. Lampun hän osaa näyttää ja sanookin jotain sinne päin kuin PPU, mutta ei siitä selvää vielä saa. Vaipan kohtalo taitaa olla aika sama. Toisaalta kohtuullisen hyvä passiivinen sanavarasto hänellä kuitenkin on, tai ainakin kun sanoin Alvalle, että hae sieltä lelulaatikosta kirja ja tuo tänne, niin luetaan sitä yhdessä. Alva ymmärsi tämän ja niin meillä oli lukuhetki. Vaipan vaihdosta puhumisen hän taitaa myös ymmärtää, koska karkuun lähdetään heti, kun vaippaa pitäisi vaihtaa.

Itse syömistä on nyt vähän harjoiteltu, mutta vielä heikon tuloksin. Pottailu on jäänyt ihan taka-alalle ja myös hampaiden pesussa pitäisi terästäytyä. Nyt kun Alva on täyttänyt vuoden, jäävät nämä kuukausiraportit pois kuvioista. Eiköhän uudet taidot tule muutenkin kirjoitettua ilman niiden kertaustakin. Toisaalta, jos syksyllä vielä jaksaa kirjoittaa, niin silloin "uudet taidot" palaavat vauvan kehittyvien taitojen myötä. Näissä merkeissä seuraavan kerran siis vasta syksyllä.

Kävelyä mennen tullen

Maaliskuun taidot on vielä kirjoittamatta. Tämä kirjoitus on siis taas vähän vanhan toistoa, mutta näistä mä ainakin itse helposti pääsen kärryille siitä, millaista menoa meillä milloinkin on ollut.

Helmikuussa vahvistui seisominen ja nyt on kävely jo täysin hanskassa. Ennen tuota Levin matkaa kun oltiin Turussa, niin silloin Alva jo alkoi kävelemään lähes puolet matkoistaan, eli konttausta ja kävelyä oli fifti-fifti. Levin matkan aikana kävelystä tuli lähes ainoa liikkumismuoto, tosin vain sisällä. Ulkona edes konttaus ei vielä onnistu. Nyt Alva kävelee kaikkialle, paitsi jos esim. eteisen ovi on unohtunut auki ja Alva hoksaa mahdollisuuden päästä sinne, niin silloin konttauksella mennään, koska se on vielä nopeampaa ja varmempaa. Kynnysten ylityksissä on vielä ongelmia ja silloin usein muksahdetaan pepulleen ja kyllähän noita muksahduksia päivän mittaan tapahtuu vielä kymmeniä. Mutta kävelten siis mennään.

Kommunikointi on vähitellen lisääntynyt ja pään pudistus ja nykkäys ovat kivoja juttuja. Niitä tehdään äidin mallin mukaisesti vailla pienintäkään ideaa, että mitä ne mahtavat tarkoittaa. Vilkutus sentään jo ajoittuu lähes oikeisiin tilanteisiin, joten siinä on jo jokin järki mukana.

Myös leikkeihin on alkanut tulemaan jotakin muutakin kuin palikoiden pamautettelua, heittelyä ja lelujen tutkimista. Mummilaan Alvalle on hankittu nukke ja se on hyvin tärkeä. Alva kantaa sitä pitkiä aikoja kainalossaa ja välillä yrittää pukea nukelle pipoa ja sukkia jalkaan tai laittaa tuttia suuhun. Se on hellyyttävän näköistä. Onneksi huhujen mukaan Alva on saamassa synttärilahjaksi oman nuken, joten sitten tätä hoitoviettiä pääsee kokeilemaan myös kotona.

Ruokahalu on vieläkin aika vähäistä, mutta ei enää ihan olematonta. Erilaisia (maustettuja ja sokeroituja) jogurtteja ja viilejä jo menee ihan mukavasti. Eilen maistui hyvällä halulla vähän peruna, ruskea kastike ja lihapullat sekä keitetty kanamuna. Aamulla syötiin paistettua munakasta, mutta se taisi tosin tulla suusta ulos. Ehkä jotain eksyi vatsaan saakka. Muksun puolukkainen ja kuningatarpuuro maistuvat jonkin verran ja voileivästä Alva haukkaa mielellään. Omena ja banaani on myös alkaneet kelvata, jos niitä saa itse haukata ja appelssiini on ollut kovaa valuuttaa koko ajan. Ehkä nyt ruokahalu on tämän ikäiselle ihan normaali, kun ei mitään erityistä tankkausvaihetta ole menossa.

Seitsemäs hammas ilmoittautui aprillipäivänä yläleukaan.

Tervetuloa maaliskuu

Nyt toivottavasti on vihdoinkin talven selkä taittunut ja päivät alkavat lämmetä vähitellen. Helmikuu on ollut tylsä kuukausi siinä suhteessa, että lunta ja pakkasta on riittänyt yli oman tarpeen. Sisällä on saatu olla ihan riittämiin ja ulkopäikkärit ovat olleet harvinaisuus. Toivottavasti nyt siis aurinko jo alkaa päivisin pitämään pakkasta vähän kurissa.

Helmikuun uusi taita on tuetta seisominen. Se onnistuu jo todella hyvin. Usein vaikuttaa siltä, että siinä voisi seistä jo ihan ilman vaikeuksia loputtomiin, mutta toisinaan peppu painaa sen verran, että alas mukasahdetaan. Seisominen on vieläkin Alvasta ihan älyttömän hauskaa. Alva ihan innossa nauraa ja varmistaa sen, että joku on häntä ihailemassa ja kehumassa. Ei taida seisominen ilman yleisöä olla ollenkaan niin mukavaa.

Ensimmäiset askeleet on myös nyt otettu ja tässä kuussa se taito varmaan vahvistuu. Vielä askeleet ovat hyvin haparoivia, mutta ihan tarkoituksella otettuja kuitenkin. Taaperokärryllä kävely on vieläkin ihan mukavaa, mutta parasta on, kun Iskä vetää kärryjä ja Alva saa itse seistä kyydissä. Tämän riemun kun aloittaa, niin siinä menee koko ilta, koska lopettaminen saa aikaan pahan huudon. Lisää, lisää, lisää, huutelee Alva.

Kun kymmenkuukautta tuli tässä päivänä muutamana täyteen, ollaan sen jälkeen maisteltu vähän viiliä (kerran, ei hyvää, kun en laittanut herkkusosetta joukkoon), rasvatonta maustamatonta jogurttia (kerran ja kohtalo kuten viilillä) sekä Bulgaria jugurttia (pari kolme kertaa kokeiltu ja puoli purkkia menee yhdessä herkkusoseen kanssa. Vähän on kylmää ja se puistattaa, joten pitäisi muistaa ottaa se vähän ennen syömistä lämpeämään keittiön pöydälle.) Myös rahkaa, raejuustoa, kermaviiliä, jätskiä ja pehmistä on jo kokeiltu. Tosin pienen pieniä annoksia.

Tänään muuten paikansin Alvan alaleuasta viidennen hampaan.

Eteenpäin mars!

Alva otti eilen ensimmäisen askeleensa ilman tukea. Askel ei ollut suuren suuri, mutta askel kuitenkin. Tänään askelia on otettu jo kolme peräkkäin, mutta ei sitä voi vielä kävelyksi kutsua. Kävelyn ensiaskel on nyt kuitenkin saavutettu.

Tällä viikolla Alva täytti 10 kuukautta. Olen koko viikon itsekseni (ja vähän ääneenkin) ihmetellyt, että miten se on voinut kehittyä noin paljon ja niin pienessä ajassa. Äidin vauva osaa ja tahtoo jo vaikka mitä. Muistan, että Alvan syntymän aikaan luin jostakin blogista, että jonkun vauva täyttää vuoden. Ajattelin, että onkohan meillä koskaan niin vanhaa lasta, mutta nyt siihen vuoden rajapyykkiin ei ole enää pitkä matka. Tuntuu oudolta, että kohta saa itse ruveta valmistautumaan Alvan ensimmäisiin synttäreihin. Toisaalta tuolloin vuoden ikäinen vaikutti jo vaikka kuinka vanhalta, mutta vaikka kehitystä on tässä vajaassa vuodessa tapahtunut vaikka kuinka, on Alva kuitenkin vielä äidin oma pikku vauva, joka ei sitten kuitenkaan niin kovin iso ole. Taitaa pysyä loputtomiin tuo ajatus, että jo noin vanha ja taitava, mutta toisaalta kuitenkin äidin oma pieni vauva - iästä riippumatta.

Iskä piti tällä viikolla kaksi vapaapäivää - torstai ja perjantai. Torstaina sitten lähdettiinkiin Maskun mökille. Iskä kävi hiihtämässä meren jäällä, mutta me pysyteltiin mökin suojissä Alvan kanssa. Mummi ja Pappa jaksoivat viihdyttää Alvaa ja hän olikin ihan elementissään. Yöksi mentiin Turkuun ja sieltä ajettiin aamupäivällä takaisin tänne maalle. Tänään onkin vierailulla käynyt Alvan sisko tyttönsä kanssa sekä Iskän sisko. Mukavaa, että Alvalla riittää sukulaiskontakteja, vaikka tänään vähän tädin sylissä alkoikin vierastamaan.

Alva halii

Miten voinkaan uusista taidoista unohtaa HALIN? Mikä onkaan ihanampaa, kun Alva tulee halimaan äitiä. Hän laittaa posken vasten poskeani, rintaani tai jalkaa ja on siinä hetken halaamassa äitiä. Se on niin suloisaa.