Eteenpäin mars!

Alva otti eilen ensimmäisen askeleensa ilman tukea. Askel ei ollut suuren suuri, mutta askel kuitenkin. Tänään askelia on otettu jo kolme peräkkäin, mutta ei sitä voi vielä kävelyksi kutsua. Kävelyn ensiaskel on nyt kuitenkin saavutettu.

Tällä viikolla Alva täytti 10 kuukautta. Olen koko viikon itsekseni (ja vähän ääneenkin) ihmetellyt, että miten se on voinut kehittyä noin paljon ja niin pienessä ajassa. Äidin vauva osaa ja tahtoo jo vaikka mitä. Muistan, että Alvan syntymän aikaan luin jostakin blogista, että jonkun vauva täyttää vuoden. Ajattelin, että onkohan meillä koskaan niin vanhaa lasta, mutta nyt siihen vuoden rajapyykkiin ei ole enää pitkä matka. Tuntuu oudolta, että kohta saa itse ruveta valmistautumaan Alvan ensimmäisiin synttäreihin. Toisaalta tuolloin vuoden ikäinen vaikutti jo vaikka kuinka vanhalta, mutta vaikka kehitystä on tässä vajaassa vuodessa tapahtunut vaikka kuinka, on Alva kuitenkin vielä äidin oma pikku vauva, joka ei sitten kuitenkaan niin kovin iso ole. Taitaa pysyä loputtomiin tuo ajatus, että jo noin vanha ja taitava, mutta toisaalta kuitenkin äidin oma pieni vauva - iästä riippumatta.

Iskä piti tällä viikolla kaksi vapaapäivää - torstai ja perjantai. Torstaina sitten lähdettiinkiin Maskun mökille. Iskä kävi hiihtämässä meren jäällä, mutta me pysyteltiin mökin suojissä Alvan kanssa. Mummi ja Pappa jaksoivat viihdyttää Alvaa ja hän olikin ihan elementissään. Yöksi mentiin Turkuun ja sieltä ajettiin aamupäivällä takaisin tänne maalle. Tänään onkin vierailulla käynyt Alvan sisko tyttönsä kanssa sekä Iskän sisko. Mukavaa, että Alvalla riittää sukulaiskontakteja, vaikka tänään vähän tädin sylissä alkoikin vierastamaan.