Alvar neuvolassa

Keskiviikkona mulla oli neuvola. Alva oli tietenkin mukana, joten kovinkaan syvällisiä ei neuvolatädin kanssa keskusteltu, vaan pidettiin vauhtia, ettei Alva kyllästy. Painoa oli äidille tullut taas ihan riittämiin ja sf-mittakin vastasi kuukautta aikaisempaan laskettuun aikaan. Sf-mitta oli siis komeat 17 cm ja eihän tätä vatsaa ole enää juuri voinut piilotella. Äitiysvaatteet on jo haettu vintiltä ja todettu, että farkut piukottavat ikävästi, mutta valitettavasti ei vatsan kohdalta vaan lanteista ja reisistä... Taitaa poitsulla siis olla tilaa, jossa temmeltää. (Sukupuolesta ei ole vielä tietoa, joten poika on pelkkä oma arvaus, tosin kaksosiakin on jo veikattu...)

Neuvolassa kuunneltiin myös sydänäänet ja siellähän se sydän tikutteli 155 lyönnin nopeudella. Kysyin neuvolan tädiltä, että onko se nyt tytön vai pojan rytmi, mutta ei hän lähtenyt arvuuttelemaan. Maaliskuussa pitäisi vielä käydä sokerirasituksessa ja verikokeissa sekä rakenneultrassa. Seuraava neuvola sovittiin huhtikuulle. Mä jo heti toivoinkin, että pidettäisiin käynnit aika harvassa, jos ja kun mitään erikoista ei tule. Turha sitä verenpainetta on käydä niin usein mittaamassa, kun lukemat ovat kuitenkin alhaiset. Toisaalta kyllähän siellä neuvolassa näinkin tulee kuukausittain ravattua, kun Alvan seuraava neuvola on maaliskuussa.

Alvan kävely ja seisominen ovat taas edenneet eteenpäin. Taaperokärryllä kävely on jo pidempään sujunut hyvin, tosin vain suoraan ja sitten hänet pitää käydä kääntämässä. Tällä viikolla oltiin yhden vauvakaverin luona ja hänellä oli samantyylinen kävelyteline kuin meilläkin. Tämä teline oli tosin paljon kevyempi ja liikkui todella helposti eri suuntiin. Omistaja näytti sillä Alvalle mallia ja kohta Alvakin pääsi kokeilemaan siinä kävelyä. Kun kotona laitoin Alvan taas meidän kävelytelineeseen, osasi hän tällä kertaa kävellä silläkin. Aikaisemmin hän oli vain seisonut ja pomppinut siinä. Taitaa esimerkki olla hyvä opettaja.

Tuetta seisominen alkoi viime keskiviikkona vahingossa, kun Alva nousi lelulaukusta kiinni pitäen seisomaan ja laskeutui hetken ajan kuluttua alas. Hän ei tainnut sitä oikein itsekään huomata. Myöhemmin näitä haksahduksia sattui vielä muutamia, kunnes sunnuntaina hän innostui yrittämään tuetta seisomista ihan tarkoituksella. Tämä harjoittelu on niin kivaa, että Alvaa alkaa naurattamaan ihan hillittömästi ja senhän nyt arvaa, miten keskittymisen käy, kun yksi nauraa suu auki. Vähitellen taidot ovat kuitenkin karttuneet ja tänään seisomisessa on tehty enkkoja. Alva seisoo hieman huojuten jo useita kymmeniä sekuntteja. Ei sentään vielä minuuttia, mutta siihen ei taida meidän elohiiri koskaan kyetä. Olla paikallaan kokonaisen minuutin, edes seisten.