Lekurissa käyty

Tänään mulla oli aika äitiyspolille. Sama lääkäri otti tälläkin kertaa vastaan ja vastaanotto taisi viedä enintään 5 minuuttia. Nopeaa toimintaa siis.

Lääkäri tutki kohdunkaulan tilanteen ja totesi sen olevan ennallaan. Ei siis merkkejä tulevasta synnytyksestä. Ultratessaan hän kysyi multa, että miten mä olen ajatellut, että tuleva synnytys tulisi menemään. Mä sanoin, että olen vähän sektion kannalla. Eipä siitä sitten muuta juurikaan puheltu. Painoarvio oli 4400g. Lääkäri sanoi sitten, että ensi torstaina voitaisiin sitten tehdä se sektio. Kysyi vielä, että onko mulla jotain kysyttävää, mutta eipä mulla juuri ollut.

Lääkäriajan jälkeen sairaanhoitaja/kätilö kertoi minulle, miten pitää valmistautua sektioon ja miten se käytännössä etenee. Torstaina mun pitää olla osastolla klo 10 (normaalisti oltaisiin kai jo 6.30, mutta torstaina on jo muitakin leikkauksia eli yksi gyneleikkaus ja toinen sektio, joten mut otetaan varmaan vasta viimeiseksi. Arvaankohan oikein jos veikkaan, että leikkaus alkaisi vasta lähempänä klo 14.) ja miehen on hyvä tulla jo tällöin mukaan, kun aikataulua ei kuulemma niin tarkkaan tiedä. Jos kaikki on ok, niin kotiin voin päästä joko su tai ma. Tikkit poistetaan vasta ti, ja neuvolan täti tulee ne kotiin poistamaan. Hyvää palvelua siis.

Sairaanhoitajan juttelun jälkeen kävin vielä verikokeissa ja neljä pullollista vuodatin. Sitten lähdin kotiin päin ajelemaan. Ajomatkan aikana soitin neuvolan tädille tilanne tiedotuksen ja hän merkitsi alustavan varauksen tuohon tiistain tikkien poistoon.

Nyt on vähän erikoiset mielialat. Olinhan mä tuota sektiota jo jonkin aikaa ajatellut, mutta nyt tuntuu, että onko se sittenkään oikea ratkaisu. Hienoa oli, että lääkäri kysyi minunkin mielipidettäni, mutta kaipa mun mielipiteellä oli vain pieni merkitys ja ratkaisu tehtiin kuitenkin lääketieteellisillä perusteilla (eli edellisen synnytyskuvauksen perusteella). Alatiesynnytys olisi kuitenkin ollut hyvä kokea. Jotenkin tuntuu, että jää jostain paitsi, kun kumpikin raskaus on päättynyt sektioon. Kolmatta lasta ei kai meille oli tulossakaan, mutta sekin syntyisi sitten sektiolla, kun kahden sektion jälkeen ei enää alatiesynnytystä pääse kokemaan.

Toisaalta alatiesynnytys kyllä vähän kauhistuttaa. En usko, että se synnytys tässä parin päivän sisään lähtee itsestään ja jos tässä vielä pitkään odotellaan, niin vauva on lähempänä 5 kiloa. Ei kai se vielä mikään syy sektioon ole, vaan alatietä sitä synnytettäisiin, mutta kyllä se näin "ensisynnyttäjälle" olisi aika pakertamista. Ja synnytys olisi varmaan aika pitkällinen prosessi, jota pitäisi vauhdittaa lääkkeillä. Ei ehkä herkkua sekään.

No nyt se on toisaalta sitten päätetty ja näin edetään. Turha tässä on enää nikotella. Torstaina meille syntynee toinen lapsi. Outoa että sen tietää etukäteen...

Remppa alkanut

Tällä viikolla sitten vihdoinkin meillä alkoi remppa. Tarkoituksena on remontoida yhdestä makuuhuoneesta lastenhuone ja fyllata varastokoppeja, jotta niistä ei tulisi talvisin kylmää makuuhuoneisiin. Sitten vähän pientä fiksausta portaisiin, vessaan jne. Melko pientä, mutta kuitenkin sen verran suurta, että mä pakenin Alvan kanssa remontin alta mökille.

Mökille lähdettiin keskiviikkona, mun neuvolan jälkeen. Aika turha neuvolakeikka, ei mitään erityistä. Mummi oli mökillä meidän kanssa ja Pappakin jonkin aikaa. Mukava lomailu siis jatkuu. Iskä tosin jäi kotiin remonttiavuksi. Alva selvästi ikävöi Iskää, joten tänään perjantaina tulimme takaisin kotiin ja ollaan täällä nyt ainakin alkuviikkoon asti. Toivottavasti Alva saa nukuttua jonkinlaiset päikkärit remonttiäänistä huolimatta. Loppuviikosta paetaan varmaan taas joko Turkuun tai mökille, jollei syntyvä vauva muuta suunnitelmia. La on jo parin päivän päässä, mutta mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ole vielä ollut.

Alva oppi viikolla taas uuden sanan. Mulla on pinttynyt tapa sanoa aina Kiitos tai Kiitti, kun esim. saan jotain. Alva on jo pitkään ollut innokas antamaan mulle ja muillekin ihmisille erilaisia tavaroita. Olen aina kiittänyt häntä. Nyt hänkin on alkanut kiittämään saadessaan jotain. Ei tosin joka kerta, mutta muutaman kerran todistimme tätä tapahtumaa. Hän on muokannut Kiitti-sanasta omaan suuhunsa sopivan sanan ja niinpä Alva sanookin "Tiitti". Se on vallan hellyyttävää.

Neuvolassa taas kerran

Tänään vuorossa oli taas neuvola. Onhan se hyvä, että seurataan tarkasti tätä loppuraskautta, mutta jotenkin se turhauttaa. Verenpaine, sf ja hb mitattiin, sydänääniä kuunneltiin jne. Ei mitään erityistä. Kilpirauhasarvot olivat aika alhaiset. Neuvolan täti konsultoi lääkäriä, mutta samalla lääkityksellä jatketaan. Ongelmana mulla taitaa olla se, että en millään muista/jaksa ottaas sitä lääkettä, joten itseä tässä voi syyttää.

Sitten juteltiin tuosta synnytystapa-arviosta. Kysyin, että mitä kantaa mun kannattaisi tuolloin seuraavalla käynnillä olla. Lääkärihän sen päättää, että miten jatketaan, mutta kaipa mulla joku sananen on siihen sanottavana. Sanoin kannattavani tuota sektiota, jos synnytys ei ole tuohon 2.8 mennessä käynnistynyt. Neuvolan täti puolsi tätä kantaani. Hän totesi, että pelkkä isokokoinen lapsi ei olisi vielä sektion peruste, mutta hän uskoo, että mun "historiani" painaa vaakakupissa sen verran, että sektioon olisi perusteita. Jos kyseessä olisi ensimmäinen lapsi, niin sitten varmaankin odoteltaisiin kauemmin. Jos ja kun käynnistys ei ole oikein hyvästä ja jos tuosta La:sta vielä pitkäänkin odotellaan, niin vauva voi olla jo melko kookas, jolloin synnytys ei välttämättä etene yhtä nopeasti kuin normaalisti ja kun mun kohdalla on epäilyksiä jo muutenkin siitä, että synnytys ei varmaankaan mitenkään nopeasti etene, vaikka se itsellään lähtisikin syntymään. Eli sektiota kannatetaan parin viikon päästä.

Tänään oltiin jo toisen kerran Porin Jatseilla. Käytiin ensin katsomassa mulle uutta kameraa ja sitten suuntasimme Jazzkadulle. Käppäilimme sitä edes takaisin ja moikkailimme tutuille. Sitten suuntasimme Pelle Hermannin puistoon kuuntelemaan vähän musiikkia ja keinumaan. Alva kuunteli mielellään rokkiritaria ja jammaili rattaissa istuen.

Sää oli ihan hirmu lämmin taas kerran ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Siirryimme puun varjoon nauttimaan eväitä ja bongasimme lähistöltä myös Alvan siskon tyttärensä kanssa. Yhdessä sitten nautimme kauniista säästä, lapsista, keinumisesta ja hyvästä musiikista. Paluumatkalla pysähdyimme vielä heille kylään ja näin olimme kotosalla vasta kuuden jälkeen. Alvan päikkärit jäivät aika vähäiseen, joten nyt yhdeksän aikaan hän on jo sängyssä unta hakemassa. Kolinasta päätellen ei ole vielä tullut, mutta ehkä pian vauva on jo syvässä unessa... Dream on...

Synnytystapaa

Tänään vietin aamupäivällä tovin synnärillä. Ei merkkiäkään vielä synnytyksestä, mutta arvioita sentään tehtiin. Mulla ei ollut odotukset tapaamisesta kovinkaan korkeella, koska yleensä aina vaan saa kuulla, että sitä synnytystä ja sen alkamista on mahdotonta ennustaa. Näin tälläkin kertaa. Kuulemma synnytys voi käynnistyä itsellään tai olla käynnistymättä. Jos se ei käynnisty itsestään, niin käynnistyksellä voi käynnistyä tai olla käynnistymättä. Vielä ei voida sanoa, että onko niin, että mun kehoni vastustaa käynnistymistä vai oliko viime kerta vain yksittäinen tapahtuma.

Paikalla oli lääkärin lisäksi sairaanhoitaja. Kysyin lasketusta ajasta, kun se alunperin oli 2.8. Ensimmäisessä alkeisultrassa se vaihtui 6.8 ja toisessa alkeisultrassa oltiin taas tuossa 2.8 vai oliko se 3.8. Sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että la on 6.8, kun se niin on alkeisultrassa laitettu ja piste. Mä sanoin, että kaikissa papereissa on nyt 2.8 ja olen sitä itse ajatellut La:na. Kuulemma ihan sama, mitä Kelaan tai muualle on mennyt. Se on 6.8. Lääkäri ei ottanut tähän tässä vaiheessa kantaa.

Sisätutkimus tehtiin. Ei vielä merkkejä alkavasta synnytyksestä. Ultrassa sikiön painoarvioksi annettiin 3800g, eli jo nyt 100g enemmän kuin Alva syntyessään yliaikaisena. Kuulemma vauva on jo ihan täysiaikainen ja kaikki vaikutti olevan ok. Kysyin saanko vielä mennä uimaan. Vastaus oli, että jos osaat uida, niin sitten on ok.

Jatkosta sitten sovittiin niin, että koska munkin toiveissa on synnytyksen käynnistyminen itsestään ja normaali alatiesynnytys, odotetaan nyt rauhassa ja palataan asiaan laskettuna aikana. Lääkäri totesi, että koska itsekin olen asennoitunut siten, että la on 2.8, niin palataan silloin asiaan. Oletan että tähän vaikutti myös vauvan odotettua suurempi koko. Tällöin varmaan vaihtoehdot ovat: jatketaan odottamista, aloitetaan käynnistäminen tai sektio. Vähän sain sen käsityksen, että käynnistystä ei oikein suositella, kun edellinen raskaus on päättynyt sektioon. Mun toiveena tällä hetkellä on, että tuolloin sovittaisiin sektiosta. En oikein jaksa tuota käynnistystouhua tällä kerralla ja tuskinpa tämäkään itsellään käynnistyy, jos tuolloin ei vieläkään ole merkkiäkään synnytyksestä. Alatiesynnytys olisi varmaan kohdallani ns. luomu (epiduraali ei vaikuttanut ainakaan viimeksi muhun ollenkaan eikä ilokaasu sovi vaikean matkapahoinvoinnin vuoksi. Viimeksi ainoa helpotus oli aquarakkulat, joita voin suositella, jos laittaja todella osaa hommansa. Veikkaan, että kaikki eivät niitä osaa kunnolla laittaa.), joten käynnistyksen kanssa se voi olla aika rajukin.

Siihen olen tyytyväinen, että nyt ei odoteta suoraan tuohon 6.8 asti. Eihän tuossa eroa ole kuin neljä päivää, mutta mielestäni aika ratkaisevaa on se, että 2.8 on maanantai ja 6.8 on perjantai. Jos käy niin, että tälläkin kertaa odotetaan se kaksi viikkoa lasketusta ajasta, ennen kuin tehdään mitään, niin jos mennään tuon myöhemmän ajan perusteella, niin käynnistys tai sektio sovitaan varmaan mielellään vasta maanantaihin, eikä aloiteta mitään toimia viikonloppua vasten. Tällöin tuleekin jo viikko eroa ja tästä päivästä mulla olisi odotusta edessä vielä viisi pitkää viikkoa. Viiden viikon päästä on vauvakin varmaan aika jätti, joten toivottavasti näin pitkään ei odoteta.

LA lähestyy

Nyt alkaa vähitellen jo maaginen laskettu aika häämöttämään (2.8). Vielä en ole niin hirveästi valmistautunut vauvan syntymään. Tosin sisarusrattaat on jo ostettu. Päädyin Easy Walkereihin. Pitkään pähkäilin väriä, mutta mustiin päädyin. Vaunukopan ostin kuitenkin punaisena ja vielä syksyllä pitänee hankkia punaiset makuupussit kummallekin.

Muita suurempia hankintoja ei ole tässä heti tehtävissä. Nukkumisjärjestelyt ovat vielä osittain auki, mutta vauva nukkuu varmaan jonkin verran meidän vanhempien välissä ja sitten Alvan äitiyspakkauslaatikossa. Tein siihen ennen Alvan syntymää reunoille kangasfrillan, joka tulee taas käyttöön. Liinavaatteet täytyy vielä hakea varastosta ja pestä. Mummilla on kotonaan yksi matkasänky ja se on ainakin osittain ilman käyttäjää. Se voisi olla hyvä lisä. Tai sitten ostetaan oma.

Vaatteita on siis tullut nyt ennen vauvan syntymää ostettua jonkin verran. Olen pessyt uudet ja laittanut ne vanhojen vaatteiden kanssa keittiön yhteen laatikkoon. Ennen Alvan syntymää en oikein uskaltanut ostaa mitään vaatteita tai muitakaan varusteita, jottei se vaan tuo pahaa onnea. En siis hankkinut juuri mitään vaatetta, mutta muita tarpeellisia tarvikkeita kuitenkin. Tosin tässä auttoi se, että sain siskoltani serkkupoikien vaatteita monta kassillista, joten niillä pärjättiin ekat kuukaudet.

Nyt vaatteiden lisäksi ei juuri muuta tarvitakaan. Alvalta on jäänyt muutama paketti vaippoja, jotka on nyt hyvä käyttää pois. Harsoja on niin reilusti, että nekin varmasti riittävät, joskin muutaman voisi tietenkin ostaa pelkästään vauvalle. Ainakin Metsolalla on raikkaan värisiä harsoja, jotka eroaisivat Alvan harsoista, mutta tiedä sitten tuleeko niitä kuitenkaan tilattua. Apteekista pitäisi varmaan käydä hakemassa toinen nenän niistin, jotta kummallakin olisi omansa. Niitä taitaa olla vain sinisiä, joten pitänee kirjoittaa nimet laatikkoon. Imetys ei viimeksi onnistunut lainkaan ja vaikka nyt olisi taas tarkoitus aloittaa uudella onnella, niin pieniä Nan1-purkkeja olen jo hankkinut yhden laatikollisen varastoon. (Tämä imetyksen epäonnistuminen oli vuosi sitten niin kova paikka, että en vieläkään ole tästä valmis kirjoittamaan. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä huono äiti -fiilis tämän osalta alkaa helpottaa. Ehkä...) Ja uudet vastasyntyneelle tarkoitetut tutit ostin myöskin.

Vauvaa varten olen jo pakannut laukun. Laitoin sinne pari vaatekertaa, jos vaikka toinen likastuu heti sairaalassa, vaippoja pari ja pari harsoakin. Laitoin kassin roikkumaan eteisen naulakkoon, sille puolelle jossa mies pitää vaatteitaan, jotta hän sen sitten siitä osaa matkaansa ottaa, kun tulee meitä sieltä sairaalasta hakemaan. Oma laukku on vielä pakkaamatta, mutta en ainakaan viimeksi siellä juuri mitään tarvinnut. Kännykkä, laturi, kamera, sairaalapäiväkirja ja kynä olivat ne tärkeimmät tavarat.

Onkohan tässä nyt kaikki...

Rv 33+4

Olin tänään neuvolassa. Nyt näitä neuvoloita onkin jo aika tiuhaan. Viime kerrasta on tasan kaksi viikkoa. Ja ennen tuota viime kertaa olin ollut vain 3 kertaa moikkaamassa neuvolan tätiä. Nyt käyntimäärä on jo kohta tuplaantunut. Varsinainen neuvolan tätsy on kesälomalla, joten paikalla oli sijainen. Täällä maalla on sekin hyvä, että sijainen on aina sama. Sijaistavat aina päittäin, joten sijainenkin tuntee jo varmaan kaikki vauva-asiakkaat. Mäkin olen tuolla sijaisella käynyt jo yksin ja Alvan kanssa aika monta kertaa. Täällä siis terveysasemalla on vain yksi työntekijä, eli tuo meidän neuvolan täti, joka sitten ottaa vastaan kaikki terveysasemalle tulevat vauvasta vaariin. Äitiys- ja lastenneuvolaa ei ole siten mitenkään eriytetty ja kouluterveyden hoito ja siitä eteenpäinkin on saman henkilön hanskassa. Varsinkin kun tämä henkilö vaikuttaa mukavalta ja tervejärkiseltä, niin menettely on musta tosi hyvä. Tietää sitten jokaisen henkilön taustat juuria myöden.

Paino oli taas noussut, mutta onneksi myös hemoglobiini. Nyt se oli arvossa 111, joten pientä nousua oli havaittavissa. Perätila/raivotarjonta arvelu päättyi tällä kertaa rt:n hyväksi, terkkari kirjoitti kuitenkin lähetteen synnytystapa-arvioon, joten siellä se sitten viimeistään ratkeaa. Kyllä mä itsekin olen tuon rt:n kannalla, koska ei ne potkut kovin alas osu. Hyvä kuitenkin päästä vähän keskustelemaan tuosta synnytyksestä. Parasta olisi varmaan kirjoittaa kysymyksiä ylös, kun paikan päällä niitä ei kuitenkaan enää muista. Käynnistystä en tällä kertaa haluaisi,  mutta siihen ei varmaan voi suuresti vaikuttaa. Toivottavasti lähtisi tulemaan itsestään. Tosin mulla on kyllä sellainen olo, että ei se itsestään sieltä ulos tule, joten en ole sitten yhtään varautunut siihen, että synnytys alkaisikin jossakin muualla kuin sairaalassa.

Rv 31+4

Tämä raskaus on sitten humahtanut lähes omalla painollaan. Miten nyt jo voin olla noin pitkällä? Kohtahan täällä talossa asuu yksi ihminen enemmän. Vauvavakuutuksen hyväksymiskirje ja varausmaksulasku kolahti reilu viikko sitten postilaatikosta. Otin vakuutuksen Tapiolasta kuten Alvallekin. Viimeksi hain vakuutusta niin aikaisin, että aikaa olisi ollut hakea sitä vielä muualtakin, jos Tapiolassa ei tärppää. Nyt hakemuksen jättäminen jäi viimeiseen päivään, mutta onneksi ei tullut mitään takapakkia. Alvalle ei ole tuosta vakuutuksesta ollut vielä mitään hyötyä, mutta en nyt osaa sitä vielä irtisanoakaan. Pidetään sitä nyt ainakin pari vuotta ja katsotaan sitten, mitä tehdään.

Tällä viikolla oli myös neuvola. Äidin paino oli taas tehnyt pienen hyppäyksen ja 90 kilon raja on taas ylitetty. Painoa on tullut ensimmäisestä käynnistä nyt 9 kiloa, joten saisi alkaa riittämään. Toivottavasti seuraavaa kymmentä ei tavoitettaisi. Tosin jos menee taas paljon yli, niin viimeisillä viikoilla ainakin viimeksi tuli turvotusta usean kilon viikko vauhdilla, joten pare olla lupaamatta mitään. Verenpaine oli 124/68, joten viime kerrassa taisi olla vähän lääkärin tekemästä mittauksesta johtuvaa nousua. Hb oli 108, eli alimmillaan tämän raskauksen aikana. Myönnän kyllä, että Obsidanit on aika usein jäänyt ottamatta. Nyt tarkoituksena on tsempata tämän kanssa, niin näen, että saanko arvon parissa viikossa nousemaan. Sf-mitta oli 30, joten yläkäyrän alapuolella ollaan, yes. Vauvan asennosta ei neuvolantäti uskaltanut olla täysin varma. Laittoi kuitenkin korttiin perätila-merkinnän, mutta kysymysmerkkiä tuli perään. Kuulemma pyöreä pallo tuntuu niin alhaalla kuin ylhäälläkin, eikä hän uskaltanut olla varma siitä, kumpi on pää ja kumpi peppu. Aika luiseva kaveri siis vatsassa köllii.

Kysyin synnytystapa-arviosta ja ensikerralla sinne olisi tarkoitus laittaa lähetettä. Ihan hyvä, että pääsen sinne, niin selviää sitten tuo vauvan asento ja painoarvio, sekä tietty saa vähän vastauksia tuohon synnytykseen. Alvaa odottaessa kävinkin tuossa vaiheessa yksityisellä tsekkaamassa vauvan asennon, kun se silloinkin oli vähän tutkijasta kiinni, kummin päin vauvan siellä arveltiin olevan. Rt se sitten kuitenkin loppujen lopuksi oli, enkä usko, että vauva olisi enää siinä vaiheessa kääntynyt.

Rv 28+2

Mulla oli tänään lääkärineuvola. Vähän harmitti, että en saanut Alvalle hoitajaa kotiin neuvolan ajaksi, vaan jouduin ottamaan hänet mukaan neuvolaan. Soitin neuvolaan etukäteen ja neuvolan tätimme lupasi katsoa Alvaa mun lääkärissä käynnin ajan. Vein hänelle tästä kiitokseksi kukkasia. Ehkä terveyskeskuksessa ei saa olla kukkia esillä, mutta toivottavasti hän pääsee nauttimaan niistä sitten kotona.

Viime neuvolakäynnistä on jo reilu kuukausi, mutta onneksi paino eiollut lisääntynyt kuin vajaalla kilolla. Olen vähän yrittänyt katsoa, mitä syön ja se on näköjään kannattanut. Toivottavasti hyvä linja jatkuu ensi kertaankin. Hemoglobiini oli pysynyt samassa eli 115. Ei näköjään kahden Obsidanin ottaminen juurikaan nosta tuota, mutta eipähän ainakaan ole laskenut. Viime raskaudessa oli kyllä ihan sama juttu. Rauta-arvo oli vähän huononpuoleinen koko raskauden ajan, eikä sitä rautatableteilla saanut juuri nousemaan. Nytkin se on pysynyt samana koko raskauden ajan tableteista huolimatta. Sf-mitta oli vain 24 eli keskikäyrän alapuolelle on tultu. Tosin viime raskaudessakin tuo lääkäri sai vähän pienempiä mittoja kuin neuvolantäti, joten ehkä tässäkin on vähän tätä laskentatavan eroa. Sokerirasituksen tulokset olivat ok, joten sillä suunnalla ei onneksi ole ongelmia.

Sitten tehtiin sisätutkimus, kuunneltiin sydänääniä ja todettiin sikiön olevan perätilassa. Alvakin oli aikanaan perätilassa tässä vaiheessa lääkärin mielestä. Silloin en itse ihan sitä uskonut, enkä tuntenut Alvan kääntyneen vatsassa raivotarjontaan, mutta seuraavalla kerralla hän olikin jo oikein päin. Nyt uskon sikiön olevan perätilassa, sillä potkut tuntuvat tuolla alhaalla. Katsotaan nyt miten käy, kääntyykö vai pitääkö asentonsa. Lääkäri sanoi, että jos se vielä viikolla 35 on perätilassa, niin sitten hän laittaa lähetteen synnytystapa-arvioon.

Kysyin vielä Alvan kyynelkanavan rassauksesta. Kyynelkanava ei vieläkään toimi normaalisti vaan silmä rähmii koko ajan. Lääkäri lupasi laittaa lähetteen sairaalaan, joten katsotaan koska kutsu sinne tulee.

Neuvolan jälkeen lähdimme suoraan ajamaan Poriin ja shoppailuksihan se meni. Ehkä näistä ostoksista lisää myöhemmin, mutta mukaan lähti kirjoja, vaatteita niin Alvalle kuin äidillekin sekä kengät äidille.

Ainosta

Mulla oli alkuviikosta neuvola. Onneksi Mummi ja Pappa tulivat meille käymään, joten sain jättää Alvan heidän hoitoonsa (käytännössä nukahti lähes heti kun lähdin ja nukkui lähes kolme tuntia). Neuvolan tädillä oli sijainen, mutta eipä se juuri menoa haitannut.

Rauta-arvot ovat tasaisen huonot kuten viime raskaudessakin. Obsidania syön välillä yhtä välillä kahta päivittäin ja silti juuri ja juuri päästään yli sadan. Myös verenpaineen yläpaine oli vähän yli sadan, mutta alapaine oli sentään seitsemänkymmentä. Sydänäänet kuuluivat hyvin ja pulssi veteli siinä 144-155 välillä. Vauva otti vähän itseensä, kun tunsi anturin vatsan peitteiden läpi, ja alkoi vähän liikkua protestiksi. Sf- mitta oli tasoittunut ja nyt olen jo lähes yläkäyrän tuntumassa. Ehkä tästä ei mitään ihan jättiä tule, vaikka sisko totesi, ettei hänellä ole kummassakaan raskaudessa ollut näin isoa vatsaa kuin mulla nyt...

Juuri muuta ei neuvolareissussa keskusteltu. Sain paperit äitiyspäivärahan hakemiseen ja todistuksen kelalle lähetettäväksi. Täytyy varmaan soittaa töihin, että haluavatko he, että laitan ne heidän kauttaan. Tuntuu, että aika on kulunut kuin siivillä, kun äippäloman alku 28.6 alkaa jo häämöttää. Iskä jo suunnitteli pitävänsä isäkuukauden kesällä 2011 ja yhdistävänsä sen kuuden viikon kesälomaansa. Se taitaa sitten tehdä mun laskujen mukaan yhteensä 12 viikkoa. Ei paha ollenkaan.

Ps. Ehkä vähitellen vatsatauti on muisto vain. Ei lakanien vaihtoa kahteen yöhön. Pidän sormia ristissä...

Alvarista Ainoksi

Viime viikon perjantaina mulla oli rakenneultra. Vein Alvan Mummille hoitoon Turkuun ja ajelin sieltä sitten Poriin ja kodin kautta takaisin Turkuun. Ultran lisäksi tuli siis ainakin istuttua autossa.

Mulla oli aika kahdelta ja ehdin sinne hyvissä ajoin. Valitettavasti mies oli työmatkalla Levillä, joten hän ei päässyt tällä kertaa mukaan. Kätilö kyseli jotain raskauden sujumisesta ja lasketusta ajasta. Kerroin, että neuvolassa oli neuvolan täti todennut, että uskotaan me tähän alkuperäiseen laskettuun aikaan (2.8) eikä muutettu sitä ensimmäisen np-ultran mukaiseen aikaan, eli 6.8. Kätilö totesi, että kyllä sitä jälkimmäistä pitäisi noudattaa, jos on muutosta vähintään viisi päivää. No eipähän tuossa ole. Jälkimmäisessä np-ultrassa lasketuksi ajaksi tuli 5.8 ja nyt rakenneultrassa 3.8. Tiedä, mikä näistä sitten olisi eniten oikeassa.

Ultraus meni onneksi hyvin ja kätilö arvioi, että ihan normaalilta sikiöltä vaikuttaa. Kyllä se taas helpotti ainakin hetkeksi mieltä. Sikiön painoarvio oli 420g, joka oli kuulemma ihan hyvä. Kysyin, että mikä siinä on se haarukka, johon painoarvio olisi hyvä osua. Kuulemma siinä 300-400 g puitteissa olisi ihan hyvä. Meillä ei siis mikään ihan pieni vauva olisi tulossa, mutta sehän selviää sitten myöhemmin.

Olimme miehen kanssa sopineet, että kysyn sukupuolta, jos kaikki ultrassa vaikuttaa normaalilta. Olin vähän epävarma siitä, mahtaako kätilö ottaa tähän kantaa lainkaan, kun jostakin olin lukenut, että Satakunnan keskussairaalasta ei sitä aina kerrota. Tällä kertaa sukupuolesta sain kuitenkin arvion ja tyttöä veikattiin. Mun poikaolo ei siten ehkä pitänytkään paikkaansa.

Ultrauksen jälkeen kätilö kysyi, että onko mulla jotain kysyttävää. Sanoin, että ei varsinaisesti. Ainoastaan synnytys vähän mietityttää. Alvan synnytystä käynnistettiin kolme päivää ja sitten päädyttiin leikkaukseen. Mulla ei ollut koko raskaus- tai synnytysaikana yhtään omaa supistusta, vaan kaikki oli lääkkeiden aikaan saannosta. Kysyin, että voiko alatiesynnytys vielä olla todennäköinen. Kätilö kertoi, että kaikki mahdollisuudet alatiesynnytykseen on vielä. Joillakin ei vain ole mitään ennakoivia supistuksia ja supistukset alkavat vasta sitten, kun synnytyksen aika on. Yhdestä synnytyksestä ei vielä voi ennakoida mitään. Tosin kätilö kyllä sanoi lyhyesti lopuksi, että on niitäkin naisia joilta puuttuu se mekanismi, joka aloittaa synnytyksen, eikä supistuksia tule. Olettaisin, että tämä ei ole kovin yleistä, joten toivottavasti en kuulu tähän ryhmään.

Ultraus meni siis hyvin ja siellä se vauva heilutteli jalkojaan ja käsiään hyvinkin aktiivisesti. Oikeastaan tämä toinen raskaus on päässyt etenemään vähän kuin varkain, joten utraus palautti taas ajatukset tulevaan vauvaan. Nyt kun hänet näki kohdussa niin hän tuntuu taas paljon todellisemmalta ja nyt vähitellen uskaltaa luottaa siihen, että kesän lopussa meidän perhe kasvaa yhdellä jäsenellä.

Tämä raskaus on sitenkin ollut vähän erilainen, että jo nyt sikiö tuntuu paljon liikkuvaisemmalta kuin Alva. Alvan liikkeitä en juurikaan tuntenut tai sitten hän ei liikkunut kuin muutaman kerran päivässä. Loppuraskauden liikelaskentaakaan en koskaan voinut tehdä, kun liikkeitä oli vain muutama päivässä ja yhden tunnin aikana ei koskaan tuntunut enempää kuin yksi liike ja ties kuinka paljon niitä olisi pitänyt tuntua. Nyt tilanne on toinen ja vauvan potkuja tuntuu koko ajan. Taitaa istukka nyt olla jossakin syrjemmässä paikassa eikä estä liikkeiden tuntemista. Taitaa tuleva vauva olla niin energinen ja liikkuvainen että oksat pois. Ja ei taida Alvakaan olla niitä rauhallisempia, joten katsotaan mitä tuleman pitää.

Erilainen/samanlainen raskaus

Nyt kun raskaus on jo ylittänyt puolen välin (kai?), voikin jo verrata raskauksia keskenään. Onko ne olleet täysin toisistaan poikkeavat vai ihan sisaruksia keskenään...

Alkuraskauden pahoinvointi oli kummassakin raskaudessa samanlaista. Mulla ei onneksi ole ollut mitään järkyttävää pahoinvointia, eikä kertaakaan ole tarvinnut käydä vessassa pönttöä halaamassa. Ainoastaan huonovointisuus on ollut kiusana, mutta se on ollut hyvin hallittavissa. Voin siis olla onnellinen.

Alkuraskauden aikana mä olen ollut aika tajuttoman väsynyt ja nälkäinen. Nämä ovat myös tuttuja tunteita edellisen raskauden ajalta. Tuolloin olin töissä ja tottunut lähtemään kotiin vasta siinä kuuden-seitsemän jälkeen. Raskausaikana tämä kuitenkin muuttui ja kellokortti tuli leimattua heti neljältä. Keskittymiskykyä ei enää ollut, sillä vatsa kurni niin kovaa, että ruokaa oli saatava. Tuolloin lisäsinkin ruokavaliooni yhden lämpimän ruuan. Tämä oli sikäli hyvä ratkaisu, ettei iltaisin tullut naposteltua mitään turhaa ja painokin pysyi hyvin kuosissa. Nyt kotona ollessa nälkä on ollut koko ajan läsnä ja ruokaa on valunut kurkusta alas. Poissa on ateriarytmi, kunnon ateriat jne. Herkkuja tulee puputettua ja painossa se näkyy, joskin alkupainokin oli tällä kertaa jo ihan eri lukemissa.

Ensimmäisen raskauden aikana sanoin, että mut on luotu raskaana olemaan. Mä voin silloin koko raskaus ajan ihan hyvin. Ei kolotuksia, unettomuutta, liitoskipuja, selkäsärkyä tai muutakaan kremppaa. Tämä toinen raskaus on ainakin tähän asti mennyt ihan edellisen kaltaisesti. Ei siis mitään valituksen aihetta.

Neuvolassa kävin ensimmäisen raskauden aikana useammin kuin nyt. Ensiraskauden aikana seuranta taitaa yleisestikin olla tiiviimpää, eikä silloin taantumakaan vaikuttanut. Nyt käyntejä ei ole edes joka kuukausi, mikä tosin on myös oma valinta. Ensimmäisen raskauden aikana oli myös paljon hermostuneempi, että mitenhän tämä raskaus etenee ja mitä tuleman pitää. Nyt osaa jo ottaa lunkimmin, ja tietää, että aika vähän sitä itse sitten kuitenkin voi vaikuttaa, miten kaikki menee.

Tällä hetkellä ei ole aikaa seurata omaa oloaan ja raskauden etenemistä sillä intensiteetillä kuin viimeksi. Nyt viikot hujahtavat ohi ja puolivälikin on jo saavutettu. Viime kerralla luin viikottain vauva-kirjasta, miten sikiö on milläkin viikolla kehittynyt. Nyt luulen lukevani siitä yhtä useasti, mutta yleensä sivuja saa kääntää viime lukemisen jälkeen aika monta.

Raskaudet ovat siis aika samalaiset, mutta olosuhteet ovat nyt muuttuneet ja vauva-arki vienyt mukanaan.

Alvar neuvolassa

Keskiviikkona mulla oli neuvola. Alva oli tietenkin mukana, joten kovinkaan syvällisiä ei neuvolatädin kanssa keskusteltu, vaan pidettiin vauhtia, ettei Alva kyllästy. Painoa oli äidille tullut taas ihan riittämiin ja sf-mittakin vastasi kuukautta aikaisempaan laskettuun aikaan. Sf-mitta oli siis komeat 17 cm ja eihän tätä vatsaa ole enää juuri voinut piilotella. Äitiysvaatteet on jo haettu vintiltä ja todettu, että farkut piukottavat ikävästi, mutta valitettavasti ei vatsan kohdalta vaan lanteista ja reisistä... Taitaa poitsulla siis olla tilaa, jossa temmeltää. (Sukupuolesta ei ole vielä tietoa, joten poika on pelkkä oma arvaus, tosin kaksosiakin on jo veikattu...)

Neuvolassa kuunneltiin myös sydänäänet ja siellähän se sydän tikutteli 155 lyönnin nopeudella. Kysyin neuvolan tädiltä, että onko se nyt tytön vai pojan rytmi, mutta ei hän lähtenyt arvuuttelemaan. Maaliskuussa pitäisi vielä käydä sokerirasituksessa ja verikokeissa sekä rakenneultrassa. Seuraava neuvola sovittiin huhtikuulle. Mä jo heti toivoinkin, että pidettäisiin käynnit aika harvassa, jos ja kun mitään erikoista ei tule. Turha sitä verenpainetta on käydä niin usein mittaamassa, kun lukemat ovat kuitenkin alhaiset. Toisaalta kyllähän siellä neuvolassa näinkin tulee kuukausittain ravattua, kun Alvan seuraava neuvola on maaliskuussa.

Alvan kävely ja seisominen ovat taas edenneet eteenpäin. Taaperokärryllä kävely on jo pidempään sujunut hyvin, tosin vain suoraan ja sitten hänet pitää käydä kääntämässä. Tällä viikolla oltiin yhden vauvakaverin luona ja hänellä oli samantyylinen kävelyteline kuin meilläkin. Tämä teline oli tosin paljon kevyempi ja liikkui todella helposti eri suuntiin. Omistaja näytti sillä Alvalle mallia ja kohta Alvakin pääsi kokeilemaan siinä kävelyä. Kun kotona laitoin Alvan taas meidän kävelytelineeseen, osasi hän tällä kertaa kävellä silläkin. Aikaisemmin hän oli vain seisonut ja pomppinut siinä. Taitaa esimerkki olla hyvä opettaja.

Tuetta seisominen alkoi viime keskiviikkona vahingossa, kun Alva nousi lelulaukusta kiinni pitäen seisomaan ja laskeutui hetken ajan kuluttua alas. Hän ei tainnut sitä oikein itsekään huomata. Myöhemmin näitä haksahduksia sattui vielä muutamia, kunnes sunnuntaina hän innostui yrittämään tuetta seisomista ihan tarkoituksella. Tämä harjoittelu on niin kivaa, että Alvaa alkaa naurattamaan ihan hillittömästi ja senhän nyt arvaa, miten keskittymisen käy, kun yksi nauraa suu auki. Vähitellen taidot ovat kuitenkin karttuneet ja tänään seisomisessa on tehty enkkoja. Alva seisoo hieman huojuten jo useita kymmeniä sekuntteja. Ei sentään vielä minuuttia, mutta siihen ei taida meidän elohiiri koskaan kyetä. Olla paikallaan kokonaisen minuutin, edes seisten.