"Aino on kova kiipuilija"

Kyllä sen hitaampikin alkaa huomata, miten meidän vauva on muuttumassa taaperoksi. Vauva-aika alkaa olla ohi, vaikka äiti sitä yrittääkin pitkittää (imetykset ja yöheräilyt ovat osittain äidin saamattomuuden vuoksi vielä tallella ja hyvissä voinnin). Selällään, paikallaan köllöttäjästä on tullut iloinen tutkija, joka ei ole enää hetkeäkään paikallaan. Välillä onneksi äidin sylissä malttaa hetken istua ja sitten on taas päästävä tutkimaan maailmaa, jollei muuten niin äidin sylissä hyppimällä ja olkapäälle kiipeämällä.

Konttaus on tällä hetkellä varmin ja nopein tapa saavuttaa määränpää. Konttaamalla mennään melko vauhtia ympäri kotia ja erityisesti eteiseen ja rappusiin. Rappusten kiipeäminen se vasta jännää onkin. Olisikohan Aino kiivennyt neljä kertaa rappuset ylös yläkertaan asti ihan itse, eikä auttaa ole tarvinnut. Tosin äiti saa olla sydänsyrjällään kolmen millin päästä kiipeilijästä, mutta itse sinne ylös mennään. Ja kun rappuset on kiivetty kontataan lastenhuoneeseen ääneen nauraen.

Viikon sisällä on nyt seisaalleen nouseminen kehittynyt huimasti. Aino nousee jo lähes mitä tahansa vasten seisomaan ja pitää huolettomasti kiinni vain yhdellä kädellä ja huitoo toisella. Ilman tukea seisominen ei vielä onnistu ja tuetusti kävelykin on horjuvaa. Tosin sen "treenaus" on aloitettu vasta eilen, kun toin Alvan vanhan taaperokärryn alakertaan. Nyt Alva istuu kyydissä ja Aino työntää ja sitten välillä toista päin. Ja hymy on kummallakin tytöllä korvissa.

Äidin työura on kummasti vienyt voimia ja kaikesta ylimääräisestä on joutunut tinkimään. Aamulla meillä on tunnin verran yhteistä aikaa, mutta sitten äiti lähtee töihin ja Iskä jää lasten kanssa kotiin. Illalla äiti tulee kotiin vasta siinä puoli kuuden-kuuden aikaan. Se on vähän turhan myöhään. Kaikki ovat sitten jo aika väsyneitä. Ruuanlaiton ja syömisen jälkeen, ei paljoa muuta jaksakaan ja sitten alkaakin jo iltatoimet. Ei ole siis ihan onnistunut ratkaisu ollut.

Toivottavasti tilanne on nyt parantumassa. Aloitin tekemään osa-aikaista ja nyt tarkoitus olisi päästä puolitoista tuntia aikaisemmin kotiin. Jonakin päivänä viikossa joutunen olemaan vähän pidempään, joten tästä tulee jonkin verran ylitöitä, jotka on tarkoitus sitten pitää muina päivinä pois. Tällöin varmaan normaalinmaa on, että joko lähden kahdelta tai viideltä. Mutta hyvä, että jatkossa on vähän vaihtelua ja pyrin pitämään ylitunnit kurissa (ekalla viikolla ylitunteja tuli jo kuusi, josta kaksi on pidetty, joten ihan tavoite ei onnistunut. Mutta toisaalta osa-aikaisuus alkoi yllättävän nopeasti ja olin jo sopinut asiakasaikoja iltapäivään ja viikolla oli myös pitkä koulutus, joka ei ole kovin tavallista.) Tarkoituksena on, että kotona olisi vähän energisempi äiti ja myös Iskän voimat riittäisivät muuhunkin kuin lastenhoitoon.

Eteenpäin sanoi Mummo hangessa

Nyt se sitten liikkuu ja vielä eteenpäin.

Tänään todistettiin miehen kanssa molemmat, että Aino osaa vihdoinkin ryömiä eteenpäin. Aino pötkötteli olohuoneen laittialla vatsallaan ja katseli vatsallaan makoilevaa isäänsä edessään. Iskä laittoi Ainon eteen, mutta juuri hänen ulottumattomiinsa yhden muovisen kupin, jota Aino selvästi havitteli itselleen. Aino otti päättäväisen ilmeen, otti käsillään lattiasta kiinni ja koko keho jännittyneenä, hän onnistui kiskomaan itseään käsillään vähän eteenpäin. Juuri kun hän oli saamassa kupin käteensä, siirsi Iskä sitä raukkamaisesti vähän kauemmas. Tämä ei kuitenkaan lannistanut Ainoa, vaan hän lähti uuteen yritykseen ja sai kuin saikin itsensä eteenpäin ja kupin käteensä. Miten tyytyväinen hymy tytön kasvoille nousikaan.

Nyt Aino tuossa on jo liikkunut metrin verran ainakin, joten liikkuminen on nyt todella alkanut.

helmikuun taidot

Ainon liikkumisesta on tullut enemmän ja enemmän tahdonmukaista, sujuvaa ja päämäärätietoista. Aino ryömii lattialla innoissaan, kääntyy näppärästi kellon viisarin tavoin ja kurkottelee tavaroita käsiinsä. Vielä suoraan eteenpäin ryömiminen ei juuri onnistu, mutta peruuttaminen luonnistuu ihan hyvin. Kun tähän vielä lisää tuon kääntymisen, niiin lähes huomaamatta päädytään eteenpäin.

Lähes koko helmikuun Aino on mennyt kaksilla päikkäreillä. Vain silloin kolmannet ovat olleet paikallaan, jos molemmat päikkärit ovat jääneet kovin lyhyiksi. Pari tuntia kun nukkuu kerralla, niin sitten riittää virtaa ilta ysiin asti. Äidillä tosin virta ei meinaa sinne asti riittää, mutta onneksi Aino nukahtaa aika nopeasti, kun hänet nukkumaan vie. Nukahtaminen onnistuu meillä vieläkin iltaisin vain suun saadessa imeä. Ihan on äiti itse pahaksi opettanut, mutta nyt ei vielä jaksaminen riitä tuosta eroon opettamiseen. Vaikka toisaalta yöt voisivat siitä rauhoittua. Vieläkin kun Aino herää n+x kertaa yössä.

Alvan päikkärit ovat vielä onneksi olleet aika säännöllisesti kuvioissa. Ja vain muutamana päivänä viikossa päikkärit ovat jääneet välistä, mutta kyllä sen sitten íllalla huomaa, että meno muuttuu aika villiksi. Tosin nukahtamiseen tarvitaan hänelläkin vielä maitoa ja sitä hän juokin ainakin iltaisin ihan pullotolkulla. Päikkäreille, jos Alva nukahtaa, niin kyllä hän yleensä nukkuu parisen tuntia. Enemmänkin joskus, mutta harvemmin vähemmän.

Yökyläily Mummin ja Pappan luona oli Alvan mieleen. Mummi toi Alvan tänne maalle takaisin yhdessä Alvan kummitädin ja serkkupojan kanssa. Autossa serkukset olivat pelleilleet ja naureskelleen toisiaan lähes koko matkan ja vielä täällä kotonakin leikki maistui. Alva tosin ei olisi millään antanut Mummin lähteä kotiin, vaan hän olisi halunnut lähteä mukaan. Itku oli sydäntä särkevä. Onneksi se kuitenkin loppui melko nopeasti, kun Mummi oli lähtenyt, mutta muutaman kerran Alva kuitenkin vielä itkeskeli Mummin perään. Taitaa tyttö jo nyt odottaa, koska Mummi tulee häntä taas hakemaan.

Väärään suuntaan

Olin tänään tyttöjen kanssa tuossa lähellä asuvan entisen naapurin luona kylässä. Aino makoili siellä tyytyväisenä lattialla, kääntyili vatsalleen ja katseli leluja sekä seuraili muiden lasten leikkimistä. Sitten yhtäkkiä huomaisin, että Ainohan kääntyi vatsalleen "väärän" kyljen kautta ja vielä toistikin tämän tempun uudelleen. Nyt siis vatsalleen päästään jo kummalta puolelta tahansa.

Enää ei sitten uskalla jättää Ainoa sohvalle makoilemaan ja luottaa siihen, että ei se "väärän" kyljen kautta osaa vatsalleen kääntyä. Taas yksi "huolenaihe" enemmän.

Se kääntyy sittenkin

Tänään meidän pieni pullero pallero otti suuren askeleen liikkumisessa. Hän kääntyi itse, Alvan sanoin, vastalleen. Eikä kukaan nähnyt tätä suurta liikettä.

Mä laitoin vauvan leikkimatolle touhuumaan ja harjoittelemaan kääntymistä ja tiskasin siinä selkä vauvaan päin. Alva kävi koko ajan tutkimassa vauvaa, eikä tämä saanut olla hetkeäkään rauhassa, joten Iskä pyysi Alvaa kanssaan katsomaan telkkaria olohuoneeseen. Vähän ajan päästä kuulin tuohtunutta ääntelyä selkäni takaa ja kun käännyin katsomaan oli Aino "vastallaan" kätensä päällä makoillin ja yritti sieltä huikkailla, että apuja tarvitaan. Otettiin heti Iskän kanssa kamerat esiin ja tallennettiin tämä vatsallaan makoilu.

Treeniä, treeniä

Ainolla on juuri nyt käynnissä kovat treenit. Vatsalleen pitäisi päästä ja yritystä on, mutta vielä se viimeinen puserrus puuttuu. Hän jo hienosti pääsee selältään kyljelleen ja siitä vielä vähän enemmän, mutta sitten ihan se loppupuserrus jää vajaaksi ja lopulta hän kellahtaa uudelleen selälleen uutta vauhtia hakemaan. Mutta nyt on selvästi jo tosi kyseessä ja ehkäpä se jo tänään onnistuu.

Alvalla jäi eilen päikkärit välistä. Hän etsi unta sängyssään iloisesti pulputen ja lauleskellen yli puolitoista tuntia, mutta nostin sitten hänet pois, kun mulla ei ollut sydäntä pitää häntä siellä enää kauempaa. Tänään sitten sängystä ei kuulunut pihaustakaan, kun laitoin hänet nukkumaan ja kun kymmenen minuutin päästä menin katsomaan, niin nukkumatti oli jo tullut vierailulle. Tutkimattomat ovat päikkäreiden tiet.

Kävelyä mennen tullen

Maaliskuun taidot on vielä kirjoittamatta. Tämä kirjoitus on siis taas vähän vanhan toistoa, mutta näistä mä ainakin itse helposti pääsen kärryille siitä, millaista menoa meillä milloinkin on ollut.

Helmikuussa vahvistui seisominen ja nyt on kävely jo täysin hanskassa. Ennen tuota Levin matkaa kun oltiin Turussa, niin silloin Alva jo alkoi kävelemään lähes puolet matkoistaan, eli konttausta ja kävelyä oli fifti-fifti. Levin matkan aikana kävelystä tuli lähes ainoa liikkumismuoto, tosin vain sisällä. Ulkona edes konttaus ei vielä onnistu. Nyt Alva kävelee kaikkialle, paitsi jos esim. eteisen ovi on unohtunut auki ja Alva hoksaa mahdollisuuden päästä sinne, niin silloin konttauksella mennään, koska se on vielä nopeampaa ja varmempaa. Kynnysten ylityksissä on vielä ongelmia ja silloin usein muksahdetaan pepulleen ja kyllähän noita muksahduksia päivän mittaan tapahtuu vielä kymmeniä. Mutta kävelten siis mennään.

Kommunikointi on vähitellen lisääntynyt ja pään pudistus ja nykkäys ovat kivoja juttuja. Niitä tehdään äidin mallin mukaisesti vailla pienintäkään ideaa, että mitä ne mahtavat tarkoittaa. Vilkutus sentään jo ajoittuu lähes oikeisiin tilanteisiin, joten siinä on jo jokin järki mukana.

Myös leikkeihin on alkanut tulemaan jotakin muutakin kuin palikoiden pamautettelua, heittelyä ja lelujen tutkimista. Mummilaan Alvalle on hankittu nukke ja se on hyvin tärkeä. Alva kantaa sitä pitkiä aikoja kainalossaa ja välillä yrittää pukea nukelle pipoa ja sukkia jalkaan tai laittaa tuttia suuhun. Se on hellyyttävän näköistä. Onneksi huhujen mukaan Alva on saamassa synttärilahjaksi oman nuken, joten sitten tätä hoitoviettiä pääsee kokeilemaan myös kotona.

Ruokahalu on vieläkin aika vähäistä, mutta ei enää ihan olematonta. Erilaisia (maustettuja ja sokeroituja) jogurtteja ja viilejä jo menee ihan mukavasti. Eilen maistui hyvällä halulla vähän peruna, ruskea kastike ja lihapullat sekä keitetty kanamuna. Aamulla syötiin paistettua munakasta, mutta se taisi tosin tulla suusta ulos. Ehkä jotain eksyi vatsaan saakka. Muksun puolukkainen ja kuningatarpuuro maistuvat jonkin verran ja voileivästä Alva haukkaa mielellään. Omena ja banaani on myös alkaneet kelvata, jos niitä saa itse haukata ja appelssiini on ollut kovaa valuuttaa koko ajan. Ehkä nyt ruokahalu on tämän ikäiselle ihan normaali, kun ei mitään erityistä tankkausvaihetta ole menossa.

Seitsemäs hammas ilmoittautui aprillipäivänä yläleukaan.

Potkuttaja

Oltiin tänään Alvan kanssa Myllyssä. Mummi tuli sinne meidän seuraksi. Äidille löydettiin mustat äitiyshousut ja Alvalle vaikka mitä. H&M:stä mukaan lähti kolme perusbodia ja kahdet ihanat farkut. Junnumestasta Tutan hamepusero ja housut, yksi body ja t-paita. Ihania kaikki.

Kun tultiin kotiin ja annoin Alvalle maitoa, tunsin ensimmäisen kerran, kun vauva potkutteli vatsassa. Potkuja tuntui ainakin neljä kertaa. Siellä se pieni potkuttaja on. Ihanaa sekin. Taisi antaa merkin, että hänkin piti niistä EasyWalkerin duoista, joita oltiin Baby1:ssä katsastamassa.

Kävelytaito hanskassa

Tänään on taas Alva kehittynyt suurin askelin. Tai pienin. Kävelytaito alkaa nyt olla hanskassa. 12 askelta taitaa olla tämän hetken ennätys ja lisää tullee päivä päivältä. Vielä tosin vallitseva liikkumismuoto on konttaaminen. Sillä pääsee paljon varmemmin, nopeammin ja ilman suurta keskittymistä. Kävely on vain hetkellinen hauskuutus. Askeleet ovat haparoivia, pieniä ja kovin suurta matkaa ei kävelten vielä päästä. Ehkä noin metrin verran kuitenkin. Tosin joka kerta ei mitään ennätysmatkoja kävellä, vaan useimmiten matka tyssää jo parin kolmen askeleen jälkeen, mutta välillä keskittyminen ei herpaannu ja tällöin päästäänkin jo ennätyslukemiin.

Alvar neuvolassa

Keskiviikkona mulla oli neuvola. Alva oli tietenkin mukana, joten kovinkaan syvällisiä ei neuvolatädin kanssa keskusteltu, vaan pidettiin vauhtia, ettei Alva kyllästy. Painoa oli äidille tullut taas ihan riittämiin ja sf-mittakin vastasi kuukautta aikaisempaan laskettuun aikaan. Sf-mitta oli siis komeat 17 cm ja eihän tätä vatsaa ole enää juuri voinut piilotella. Äitiysvaatteet on jo haettu vintiltä ja todettu, että farkut piukottavat ikävästi, mutta valitettavasti ei vatsan kohdalta vaan lanteista ja reisistä... Taitaa poitsulla siis olla tilaa, jossa temmeltää. (Sukupuolesta ei ole vielä tietoa, joten poika on pelkkä oma arvaus, tosin kaksosiakin on jo veikattu...)

Neuvolassa kuunneltiin myös sydänäänet ja siellähän se sydän tikutteli 155 lyönnin nopeudella. Kysyin neuvolan tädiltä, että onko se nyt tytön vai pojan rytmi, mutta ei hän lähtenyt arvuuttelemaan. Maaliskuussa pitäisi vielä käydä sokerirasituksessa ja verikokeissa sekä rakenneultrassa. Seuraava neuvola sovittiin huhtikuulle. Mä jo heti toivoinkin, että pidettäisiin käynnit aika harvassa, jos ja kun mitään erikoista ei tule. Turha sitä verenpainetta on käydä niin usein mittaamassa, kun lukemat ovat kuitenkin alhaiset. Toisaalta kyllähän siellä neuvolassa näinkin tulee kuukausittain ravattua, kun Alvan seuraava neuvola on maaliskuussa.

Alvan kävely ja seisominen ovat taas edenneet eteenpäin. Taaperokärryllä kävely on jo pidempään sujunut hyvin, tosin vain suoraan ja sitten hänet pitää käydä kääntämässä. Tällä viikolla oltiin yhden vauvakaverin luona ja hänellä oli samantyylinen kävelyteline kuin meilläkin. Tämä teline oli tosin paljon kevyempi ja liikkui todella helposti eri suuntiin. Omistaja näytti sillä Alvalle mallia ja kohta Alvakin pääsi kokeilemaan siinä kävelyä. Kun kotona laitoin Alvan taas meidän kävelytelineeseen, osasi hän tällä kertaa kävellä silläkin. Aikaisemmin hän oli vain seisonut ja pomppinut siinä. Taitaa esimerkki olla hyvä opettaja.

Tuetta seisominen alkoi viime keskiviikkona vahingossa, kun Alva nousi lelulaukusta kiinni pitäen seisomaan ja laskeutui hetken ajan kuluttua alas. Hän ei tainnut sitä oikein itsekään huomata. Myöhemmin näitä haksahduksia sattui vielä muutamia, kunnes sunnuntaina hän innostui yrittämään tuetta seisomista ihan tarkoituksella. Tämä harjoittelu on niin kivaa, että Alvaa alkaa naurattamaan ihan hillittömästi ja senhän nyt arvaa, miten keskittymisen käy, kun yksi nauraa suu auki. Vähitellen taidot ovat kuitenkin karttuneet ja tänään seisomisessa on tehty enkkoja. Alva seisoo hieman huojuten jo useita kymmeniä sekuntteja. Ei sentään vielä minuuttia, mutta siihen ei taida meidän elohiiri koskaan kyetä. Olla paikallaan kokonaisen minuutin, edes seisten.

Terveenä neuvolassa

Possupiikki ei meillä aiheuttanut lämmön nousua tai muuta tramaattista oiretta. Iltaunille nukahdettiin tosin jo tasan yhdeksältä ja vielä minun syliini. Syliin nukahtamisesta ei meillä ole tainnut viimeiseen kuukauteen tapahtua kertaakaan. Onnistuin vielä kantamaan hänet yläkertaan omaan sänkyyn ilman, että hän juurikaan siihen havahtui. Ihan rättipoikki siis oltiin.

Aamulla Alva heräsi vasta puoli kymmeneltä. Joten tässäkin päässä tuli lähes puolitoista tuntia pidemmät unet kuin normaalisti. Toisaalta yöllä sitten kyllä vähän heräiltiin normaalia enemmän. Maitoa vaadittiin kolmesti ja muutakin yöllistä ähinää sängystä kuului.

Aamun rutiinitkin meni meillä sitten kaikki uusiksi, kun unet maistui meille molemmille puoli kymmeneen asti. Aamupalan ja aamutouhujen jälkeen olikin jo aika lähteä neuvolaan, vaikka Alva olisi kyllä mielellään mennyt päikkäreille.

Neuvolassa mitattiin aluksi painot ja pituudet. Mittaa oli tullut vain sentti kuukaudessa. Tuntui aika vähältä edelliseen lähes neljään senttiin. Kuulemma on kuitenkin ihan normaalia ja plussakäyrällä mennään vahvasti. Painoa oli tullut reilu 400g ja se on kuulemma juuri optimaalinen. Missin mitoissa siis mennään ja hyvä niin.

Ruokailusta puhuttiin jonkin verran. Ruokavalion laajennus jatkuu. Nyt voisi vähitellen ottaa mukaan myös kalaa ja kananmunaa. Puolivuotias ei kuulemma enää myöskään oikeastaan tarvitsisi yösyöttöjä ja varsinkaan meidän Alva, kun päivällä ruoka uppoaa tosi hyvin. Neuvoksi yösyömisen vähentämiseksi voisi antaa ensimmäisellä syötöllä vettä, kun tutista ei meillä ole mitään hyötyä. Syöttöjen väheneminen yhteen otettaisiin tässä perheessä ilolla vastaan, mutta mitenhän siinä mahtaa käydä.

Sain myös neuvolasta esitteitä ja kirjallisia ohjeita vauvan kehityksestä ja liikkumisesta. Alva on neuvolan tädinkin mielestä aktiivinen. Kuulemma hän osaa jo hyvin istua ja syöttötuolissa voi jo ihan hyvin syöttää. Alva näytti, miten hienosti hän osaa mennä konttausasentoon ja keinua siinä. Myös inkkarihuuto esitettiin ja muitakin ääninäytteitä annettiin.

Neuvolassa meni yli puolituntia ja sitten suunnattiin kotiin, jossa syötiin pilttipurkillinen omatekoista kasvissosetta ja vähän maitoa päälle. Sitten silmät alkoivat lurpsahdella siihen malliin, että äkkiä vauva vaunuihin ja pihalle nukkumaan. Toivottavasti nyt uni maistuu pitkään, niin hän jaksaa sitten taas illalla touhuta.