Leikiten

Siskokset ovat oppineet leikkimään mukavasti keskenään.

He laittavat yhdessä nukkea vaunuihin nukkumaan, peittelevät sen hyvin ja työntävät vauvaa yhdessä vaunuissa huoneesta toiseen. Leikkivät junaa tekemällä junan keittiön tuoleista ja istuskelevat kumpikin omissa "vaunuissaan". Omassa huoneessa he leikkivät, lähes sopuisasti, kumpikin omia leikkejään. Olohuoneen sohvasta tehdään liukumäki, jossa liu'utaan välillä myös pääedellä alas.

Nuorempi on myös innokas ulkoleikkijä. Hän jaksaa tehdä hiekkakakkuja, ajaa nurmikkoa, työntää vauvan vaunuja pitkin pihaa jne. Alva puolestaan on enemmän sisälläolija. Hän ei tunnut keksivän kovasti ulkona tekemistä omin päin, vaan tarvii aina enemmän aikuisen avustusta. Muutenkin hän haluaa olla ja tehdä juuri sitä samaa kuin aikuinenkin. Hän ei esim. leiki hiekkalaatikossa, jos minä en siinä leiki. Ei siis mitään puutarhan hoitoa lasten leikkiessä.

Aino on ehkä muutenkin sellainen omassa rauhassa ja keskittyen puurtaja. Hän osaa ja viitsii leikkiä itsekin ja keksii tekemistä omin nokkineen. Hän on innokas muovailija ja käy usein itse ottamassa muovailuvahat ja leikkii niillä. Ehkä kuopuksen osa on aina ollut se, että kukaan aikuinen ei ehdi olemaan ihan kokoaikaa hänen kanssaan. Esikoinen kun on taas tottunut täydelliseen huomioon.

Vielä on kesää jäljellä

Ollaan tyttöjen kanssa lomailtu koko kesäkuu ja vielä heinäkuu on loma-aikaa. Elokuussa alkaa sitten taas arki. Mulla työt ja tytöillä tuttu hoitopaikka odottaa. Alva aloittaa syyskuussa seurakunnan kerhon kahtena aamupäivänä viikossa ja sitä hän on odottanut jo joulusta asti. Ostin hänelle hienon smurffiina aiheisen eväsrasian ja juomapullon jo valmiiksi. Hoitotäti on luvannut kuskata Alvan noina kahtena päivänä tuonne kerhoon.

Aino taas kasvaa ja kehittyy koko ajan huimasti. Erityisesti puhe on ottanut pitkiä askeleita tässä kesän aikana. Ennen kesää hän sanoi vain jotakin yksittäisiä sanoja, mutta nyt on sanavarasta laajentunut ja sanoja tulee jo pari tai jopa kolmekin peräkkäin. Nyt hän siis saa jo asiansa kuin asiansa kerrottua ja pystyy kertomaan mistä kenkä milloinkin puristaa.

Myös pottailu on tuottanut tuloksia. Ainolla on vaippa enää vain päikkäreillä ja yöunilla sekä välillä päivällä. Pienempi hätä tulee aina pottaan tai pöntölle, mutta isompi hätä on tähän viikkoon asti käyty nurkantakana väätämässä housuun ja sitä varten välillä laitan vaipan, jos arvelen, että kohta hetki on käsillä. Nyt tällä viikolla hän on huomannut, että tuo tapa ei ole ehkä kovinkaan hyvä. Toivottavasti tässä nyt kehitytään vielä heinäkuun aikana, jolloin Aino on varmaan ainakin lähes vaipaton. Yö- ja päikkärivaipatkin on enemmän äidin varmistelua, kun päikkärivaippa on ollut jo yli viikon kuiva ja yövaippakin jo useamman yön. Ehkä niistäkin voisi vähitellen luopua.

Yöt on meillä alkaneet luistaa jo ihan hyvin. Nyt Aino ei enää heräile edes joka yö, vaan ehkä parina yönä viikossa saamme kaikki nukkua aamuun asti. Toisinaan Aino heräilee yöllä, mutta harvoin enää yli kahta kertaa. Tämä on siis jo ihan sitä tavallista vauvanukkumista, ja tähän olen tosi tyytyväinen. Näin kun mennään, niin hienosti menee ja univelat alkaa kaikilta olla nukuttu pois.

Synttäri-iloittelua

Nyt on Alvan synttäriä juhlittu neljän päivän edestä. Eiköhän se taas tältä vuodelta ole siten hoidettu.

Lauantaina (päivää ennen todellista päivää) juhlistettiin Alvaa ensimmäisen kerran. Tällöin paikalla olivat sukulaiset eli Mummi, Pappa, Paapa ja A-mummi, kummit serkkupoikien kanssa sekä Iskän puolelta sisar perheineen, lapsineen ja lapsenlapsineen. Porukkaa oli siten taas tuvan täydeltä. Aino nukkui suurimman juhlahälyn ylitse, mutta Alva oli elementissään. Otti vastaan vieraita, onnitteluja ja lahjoja, puhlasi kakunkynttilät monta kertaa, leikki lapsi-kavereiden kanssa ja seurusteli aikuisten kanssa. Toki myös kaikkiea muuta, mitä vain kolme vuotias osaa.

Sunnuntaina tulivat kaverit vanhempineen. Paikalla oli yhdeksän lasta ja kaikki tyttöjä. Miten lähipiirin lapset ovatkin niin tyttövoittoisia. Toki kaksi perhettä joutui perumaan tulonsa, joten jos he olisivat tulleet, olisi paikalla ollut sentään kolme poikaa. Aino nukkui taas pitkät kolmen tunnin päikkärit ja heräsi ihmetellen, että miten ne vieraat jo nyt ovat lähdössä. Viimeisten vieraiden kanssa vähän ulkoiltiin ja nautittiin komeasta ilmasta.

Tiistaina oli äiti-lapsi -ryhmän synttärit ja tänään lauantaina tuli Ainon kummit, jotka eivät valitettavasti päässeet tuolloin sunnuntaina. Kummien pojat olivat kasvaneet mahdottomasti ja kummipoikakin jo harjoitteli konttaamista. Ryömiminen onnistui jo ihan suvereenisti.

Alva sai lahjaksi monta peliä, joita ollaan nyt tänään iltapäivällä pelattu. Lahjaksi tuli myös vaatetta, kirjoja, hiuspompuloita, pinnejä, nukensänky, tsu-tsupetsejä ja niille rata, kengurupallo, muovailuvahaa jne. Hoitotäti muisti ensin Alvaa myös muumi-palapelillä, mutta se vaihtui myöhemmin lorupussiksi ja palloksi.

Sanailua

Kerroin hoitotädille, että olimme pääsiäisenä naamiaisissa. Hoitotäti sitten kysyy Alvalta:
"Miksi sinä pukeuduit?"
Alva katsoi pikään hoitotäti ja sanoi sitten hitaasti ja helposti ymmärrettävästi (jokaista sanaa painottaen): "Koska naamiaisiin kuuluu pukeutua." Selvähän se.

Alva kysyy äidiltä samalla kun äiti harjaa Alvan tukkaa: "Milloin hiukset menee takkuun?"
"Silloin kun on nukkunut oikein hyvin", vastaa äiti.
"Eiku, silloin kun niihin laittaa ruokaa", tietää Alva. Ei ihme, että lyhyet hiukset olivat lähes pysyvästi takkuuntuneet. Mitähän niissä oli...

Sitä samaa

Tänne tuntuu kuuluvan vain sitä samaa.

Tänään olin lääkärissä puolestaan Alvan kanssa ja hän sai lääkekuurin poskiontelotulehdukseen. Olin luullut, että näin pienillä ei niitä vielä ole, mutta kuulemma raja on siinä kolmessa vuodessa ja koska Alva on jo lähes sen kolmen, ultrasi lääkäri sitten varmuudeksi nekin. Ja jo tärppäsi. Yritetään tosin olla aloittamatta kuuria ja kokeillaan jos menisi nenätipoilla ohi. Kuuri saatiin varaventtiiliksi.k

Kotihoito siis jatkuu edelleen.

Trullaillen

Tänään saivat meidänkin naapurit kuulla iloisesti lorun: Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle!

Askarreltiin lauantai-iltana tyttöjen kanssa virpomisvitsoja keittiön pöydän ääressä. Koristeena meillä oli sulkia ja servettejä. Ihan kauniita niistä tuli, vaikka äiti saikin lopulta askarrella niitä lähes yksin. Sunnuntaina lähdimme sitten koko perhe noitakierrokselle ja saimme siihen kulumaan yli kaksi tuntia. Ensimmäisen naapurin luona Alva ei vielä oikein uskaltautunut sanomaan sanaakaan. Sitten hoksasimme harjoitella sitä lorua oikein kovaan ääneen yhdessä huudelleen, niin sittenpähän seuraavassa paikassa loitsu sujui jo sujuvasti. Kolmas paikka olikin sitten niin tuttu, ettei siellä tarvinnut maanitella ollenkaan. Yhteensä kuudessa paikassa käytiin ja kaikki olivat osanneet varautua virpojiin, joten kori oli täynnä Kindereitä kun päästiin takaisin kotiin.

Aino tosin pörpähti vaunuihin ennen viimeistä virvontapaikkaa ja nukkuikin tyytyväisenä kotiin asti. Hänellä on taas (4 kerta elämässä ja tänä vuonna myös) kerran korvatulehdus ja olo on varmaan sen mukainen. Taitaa putkitus uhata vähitellen. Huhtikuun lopulla pitäisi mennä korvalääkärille näytille. Katsotaan miten hänen sitten käy. Edellisen kuurin loppumisen ja uuden kuurin alkamisen välillä ei tällä kertaa ehtinyt kulua edes kahta viikkoa.

Doctor, doctor

Käytin torstaina tytöt lääkärissä. Kuuria ei onneksi tarvittu, vaan perusflunssaksi totesi. Tytöt olivat aika hyväntuulisia ja meneväisiä, joten mietittiin lääkärin kanssa, että menevät perjantaina hoitoon, jos ovat virkkuja aamusella, eikä kuumetta ole ollut. Kotiin siis lepäämään vaan.

No ihan näin helpolla emme päässeet. Mä olin jo torstaiaamusta aika flunssainen ja iltapäivällä kuumetta yli 38, ei muuta kuin äiti ja Alva pehkuihin sänkyyn ja Aino nautti vaunu-unista. Illalla oltiin kuumeessa sitten koko perhe, ja perjantaina hoitoon vienti sai jäädä. Perjantaina oleskeltiin kotosalla (mä menin iltapäiväksi töihin muutamaksi tunniksi) ja paranneltiin oloa. Mutta flunssa vaan jatkui ja jatkui. Viikonloppu meni sairastellessa. Lapsilla oli joka päivä kuumetta ja yskä oli melkoinen, mutta kuume ei noussut enää yli 38 astetta, vaan keikkui siinä 37,5 hujakoilla.

Sunnuntai-iltana Aino touhuili ihan tyytyväisenä, mutta kiipesi sitten iskän syliin. Tyttö oli ihan kuuma ja mittari poukahti lähelle 39 asetta. Ei muuta kuin suppoa ja nukkumaan. Siinä meni taas viikon suunnitelmat uusiksi. Ei siis hoitoon vieläkään. Ja Alvankin lämpö nousi taas illasta sinne 37,5. Yö meni meillä perinteisesti pätkittäin. Ainon lämpö nousi ihan kovaksi kuumeeksi (en mitannut, mutta oli ihan kuuma kuin kiuas), mutta sai sentään lääkkeen avulla jotenkin nukuttua.

Maanantaina sitten suunnattiin jälleen lääkäriin ja tällä kertaa korvat olivat puhtaat vain Alvalla. Ainon oikea korva oli vähän tulehtunut, ja lääkäri meinasi suositella, ettei otettaisikaan lääkekuuria, vaan annettaisiin sen parantua itsestään. Mutta ehdotus muuttui lääkekuuriksi kun hän vilkaisi vasemman korvan. Kuulemma oli ihan nestettä täynnä ja kalvo ihan pullistunut ja pingoittunut. Lääkekuuri oli kuulemma ehdoton, koska riskinä olisi, että korva puhkeisi itsestään. Apteekin kautta kotiin. Alva ei tarvinnut lääkekuuria, mutta kuume- ja kipulääkettä hänellekin pitää antaa, kun tuo lämpö kuitenkin lähes koko ajan on päällä. Aamullakin sitä oli jo yli 37, joskaan ei kovin paljoa.