Trullaillen

Tänään saivat meidänkin naapurit kuulla iloisesti lorun: Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle!

Askarreltiin lauantai-iltana tyttöjen kanssa virpomisvitsoja keittiön pöydän ääressä. Koristeena meillä oli sulkia ja servettejä. Ihan kauniita niistä tuli, vaikka äiti saikin lopulta askarrella niitä lähes yksin. Sunnuntaina lähdimme sitten koko perhe noitakierrokselle ja saimme siihen kulumaan yli kaksi tuntia. Ensimmäisen naapurin luona Alva ei vielä oikein uskaltautunut sanomaan sanaakaan. Sitten hoksasimme harjoitella sitä lorua oikein kovaan ääneen yhdessä huudelleen, niin sittenpähän seuraavassa paikassa loitsu sujui jo sujuvasti. Kolmas paikka olikin sitten niin tuttu, ettei siellä tarvinnut maanitella ollenkaan. Yhteensä kuudessa paikassa käytiin ja kaikki olivat osanneet varautua virpojiin, joten kori oli täynnä Kindereitä kun päästiin takaisin kotiin.

Aino tosin pörpähti vaunuihin ennen viimeistä virvontapaikkaa ja nukkuikin tyytyväisenä kotiin asti. Hänellä on taas (4 kerta elämässä ja tänä vuonna myös) kerran korvatulehdus ja olo on varmaan sen mukainen. Taitaa putkitus uhata vähitellen. Huhtikuun lopulla pitäisi mennä korvalääkärille näytille. Katsotaan miten hänen sitten käy. Edellisen kuurin loppumisen ja uuden kuurin alkamisen välillä ei tällä kertaa ehtinyt kulua edes kahta viikkoa.

Arkea

Meillä eletään päivittäin vain sitä tavallista arkea. Aino sai viime viikon lauantaina uuden lääkekuurin, kun korvat eivät olleet ehtineet parantua ennen uuden flunssan alkamista. Taitaa olla niin, ettei tytöt ole vielä kunnolla olleet terveitä sitten ennen joulua alkaneen flunssailun. Nenät vuotaa ja välillä yskittää. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Ja samaa on meillä vanhemmillakin. Toivottavasti vähitellen alkaa sairaudet olla takana. Ainakin ennen kuin joka vuotinen vatsatauti huhtikuussa alkaa.

Kiireiset lapsiperheen vuodet on meilläkin alkaneet. Aamulla lapset hoitoon, sitten kiireesti töihin, jossa töitä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Sitten lasten haku hoidosta, kotiin ruuan laittoon ja syömisen jälkeen keittiön siivousta ja sitten kello onkin jo kuuden paikkeilla. Vähän pyykin pesua, puulämmityksen hoitamista, kodin järjestelyä jne. Jossakin välissä lasten kanssa leikkimistä, vaipan vaihtoa, riitojen selvittelyä, telkkarin katselua ja sitten iltatoimet ja yhdeksältä nukkumaan. Ei siinä illassa paljoakaan ehdi.

Maalla kun asutaan, niin iltaisin ei juurikaan ehdi lähtemään minnekään. Kauppaan puolen tunnin matka, joten kauppareissutkin on lähes mahdottomia. Kyläpaikat myös lähes kaikki vähintään tunnin ajomatkan päässä. Viikolla siis lähes mahdoton lähteä minnekään. Paikkakunnalla harrastusmahdollisuudet on vähissä. Olemme kuitenkin Alvan kanssa yrittäneet osallistua kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joita kylällä on tarjolla. Kuukauden välein on satujumppa. Tästä ensimmäinen kerta jäi valitettavasti välistä, mutta helmikuun jumppaan päästiin. Maaliskuun jumppa on muistaakseni ensiviikolla. Parin viikon välein on hiihtokilpailut. Sinne olemme päässeet kaksi kertaa ja taitaa toiset kaksi kertaa olla vielä edessä, jos säät sallivat. Siinä ne harrastusmahdollisuudet sitten ovatkin. Vähän tämä vaihtoehtojen vähyys harmittaa, olisi mukava touhuta tyttöjen kanssa enemmänkin, mutta kotosalla yleensä ollaan. Onhan se niin tietty niinkin, että hyvä olla illat kotona, kun lapset ovat päivän hoidossa, mutta ainakin Alva tuntuu nauttivat todella paljon, kun on jotakin ohjattua tekemistä ja menemistä. Ainakin jumppa voisi hyvin olla useammin, mutta minkäs teet.

Estradilla Alva

Alva on todellinen esiintyjä. Hän osaa laulaa ihanasti Meksikon pikajunaa ja esittää sitä laulua kaikille mielellään. Jotkut sanat on vielä vähän arvailua ja välillä säkeistöjä hypitään, mutta nuotissa pysyy paremmin kuin äitinsä.

Myös perimmäisten kysymysten äärellä hän on ollut:
- Missä Jarkkon äiti on?
- Hän on kuollut.
- Missä?
- Kuollut.
- Missä?
- Kuollut.
- Missä?
- Taivaassa.
- Ai, taivaassa.

Vesipeto

Alva on vähitellen alkanut nauttia yhä enemmän ja enemmän vedestä ja erityisesti uimisestä. Emme ole käyneet Alvan kanssa juurikaan uimahalleissa, tai paremminkin emme ole koskaan käyneet. Viime vuoden keväänä kun olimme Leville, kävimme silloin kylpylässä, mutta sen jälkeen molskimiset ovat jääneet aika vähiin. Tänä kesänä olemme sentään hankkineet pihalle lasten puhallettavan uima-altaan ja se oli käytössä muutamana päivänä kesäkuun alussa. Nyt pihalla on niin paljon hyttysiä, että siellä ei voi juurikaan oleskella.

Mutta siis uimiseen. Olemme käyneet uimassa läheisillä uimarannoilla. Niillä Alva on vähän kokeillut hiekkarannalla uiskentelua, varpaiden kastamista ja niin edelleen. Vähitellen hän on uskaltautunut yhä enemmän ja enemmän uimaan. Hiekkarannan lisäksi olemme käyneet läheisellä lammikolla uimassa. Siellä vesi on syvää ja uimaan mennään laiturilta. Ei siis mitenkään erityisen lapsiystävällinen, mutta siitä Alva on oikein silmin nähden nauttinut. Kellukkeiden ja uimarenkaan avulla hän ui ihan itse, eikä hänestä tarvise pitää kiinni. Hän hyppää rappusista veteen ja ui pienen "lenkin", palaa rappusille, josta hyppää uudelleen veteen. Kovin ylhäältä hän ei tietenkään hyppää, vaan vettä on lähes vyötäröön asti, mutta hyppää kuitenkin. Ja se on mitä ihaninta. Alvaa ei saa vedestä millään ylös, vaikka hampaat jo löyvät loukkua, koko tyttö on kanalihalla ja huulet ovat aivan siniset. Vielä kerran, sanoo Alva ja hyppää veteen.

Ps. Ainon seitsemän hammas tuntuu olevan läpi, alhaalla etuhampaiden vasemmalla puolella.

11 kk

Meidän vauva täytti tänään 11 kuukautta. Miten se on mahdollista, mihin aika on kulunut, missä meidän vauva on? Vauvaa, vauvaa...

Kohta meidän perheessä ei varmaan virallisestikaan ole vauvaa, vaan 1-vuotias taapero. Kuukausi vain ja sitten Ainon ensimmäinen vuosi on takana. Nopeasti on aika kulunut. Onhan Aino toisaalta ajatellen kuulunut meidän perheeseen aina, enkä juuri muusta muista, mutta vastahan se oli ihan pieni pallero, jonka imettämistä tuskailin. Vähän aikaa siitä vain on, kun olin hänen kanssaan laitoksella ja ylpeä isosisko kävi häntä katsomassa Iskän kanssa. Siellä Alva juoksi pitkin sairaalan käytäviä, kun Mummi, Pappa ja Täti tulivat vierailulle. Niinhän se menee...

Aino on nyt mitä nopein liikkuja. Konttaus on vielä tapa, jolla hän etenee, mutta ei varmaan kovin kauaa. Seisominen on jo tosi vahvaa ja kaikkea pitkin pitää nousta seisomaan. Muutaman kerran hän on erehtynyt seisomaan ilman tukea, mutta vain muutaman silmän räpäyksen verran. Yhdellä kädellä hän pitää tukea jostakin ja huitoo sitten tarpeen vaatiessa toisella kädellä selittäessään kova äänisesti meille muille jotakin. Vähitellen hän on myös innostunut kävelemään ja sohvan viertä hän pääsee siirtymään jo ihan itse. Myös kävelytys käsistä kiinni pitäen on alkanut sujumaan. Vielä jalat eivät ihan täysin varmasti ota askelia, vaan meno on melkoisen horjuvaa. Kävely on kuitenkin tällä hetkellä ihan tosi hauskaa ja sitä Aino jaksaisi harjoitella pitkät tovit. Eihän sitä muuten opikaan.

Juhannuksen alusviikolla Aino alkoi juttelemaan kovasti. Sitä ennen hän ei niin paljoa pitänyt ääntä itsestään, mutta sitten ne puhekanavat aukenivat ja nyt jutusta ei tunnu tulevan loppua ollenkaan. Aino kertoo kovasti omalla kielellään tapahtumista, mutta yhtään selvää sanaa hän ei vielä ole sanonut, jollei Kukkuu:ta lasketa oikeaksi sanaksi.

Siskoksista on tullut yhä enemmän ja enemmän mitä parhain parivaljakko. Vain Alva tempuillaan saa Ainon oikein kunnolla nauramaan. Siihen ei Iskä tai Äiti mitenkään onnistu. Aino seuraa tarkasti mitä Alva puuhaa, mutta vuorollaan Alvakin matkii innokkaasti Ainon tekemisiä. Kun Aino konttaa pitkin lattiaa, Alva matkii. Kun Aino nousee sohvan reunaa vasten seisomaan, Alva matkii. Ja niin edelleen. Siskoksista on selvästi seuraa toisilleen ja siskon poissa olo kyllä huomataan. Alva oli viime viikolla taas Mummilassa hoidossa ja kun menimme Ainon kanssa hakemaan häntä perjantaina, ei halailusta ja pussailusta meinannut tulla loppua. Aino jo vähän alkoi hermostuakin, kun Alva niin halusi vain halailla Ainoa. Äitiä ei tervehditty lainkaan samanlaisella intensiteetillä.

Alva sai muuten tänään hammaslääkärikutsun. Luulin tosin ensin, että onko nimet mahtaneet mennä sekaisin, kun ajankohta sopeisi paremmin Ainon 1-vuotistarkastukseen, mutta kaipa se oikein on tullut.

"Aino on kova kiipuilija"

Kyllä sen hitaampikin alkaa huomata, miten meidän vauva on muuttumassa taaperoksi. Vauva-aika alkaa olla ohi, vaikka äiti sitä yrittääkin pitkittää (imetykset ja yöheräilyt ovat osittain äidin saamattomuuden vuoksi vielä tallella ja hyvissä voinnin). Selällään, paikallaan köllöttäjästä on tullut iloinen tutkija, joka ei ole enää hetkeäkään paikallaan. Välillä onneksi äidin sylissä malttaa hetken istua ja sitten on taas päästävä tutkimaan maailmaa, jollei muuten niin äidin sylissä hyppimällä ja olkapäälle kiipeämällä.

Konttaus on tällä hetkellä varmin ja nopein tapa saavuttaa määränpää. Konttaamalla mennään melko vauhtia ympäri kotia ja erityisesti eteiseen ja rappusiin. Rappusten kiipeäminen se vasta jännää onkin. Olisikohan Aino kiivennyt neljä kertaa rappuset ylös yläkertaan asti ihan itse, eikä auttaa ole tarvinnut. Tosin äiti saa olla sydänsyrjällään kolmen millin päästä kiipeilijästä, mutta itse sinne ylös mennään. Ja kun rappuset on kiivetty kontataan lastenhuoneeseen ääneen nauraen.

Viikon sisällä on nyt seisaalleen nouseminen kehittynyt huimasti. Aino nousee jo lähes mitä tahansa vasten seisomaan ja pitää huolettomasti kiinni vain yhdellä kädellä ja huitoo toisella. Ilman tukea seisominen ei vielä onnistu ja tuetusti kävelykin on horjuvaa. Tosin sen "treenaus" on aloitettu vasta eilen, kun toin Alvan vanhan taaperokärryn alakertaan. Nyt Alva istuu kyydissä ja Aino työntää ja sitten välillä toista päin. Ja hymy on kummallakin tytöllä korvissa.

Äidin työura on kummasti vienyt voimia ja kaikesta ylimääräisestä on joutunut tinkimään. Aamulla meillä on tunnin verran yhteistä aikaa, mutta sitten äiti lähtee töihin ja Iskä jää lasten kanssa kotiin. Illalla äiti tulee kotiin vasta siinä puoli kuuden-kuuden aikaan. Se on vähän turhan myöhään. Kaikki ovat sitten jo aika väsyneitä. Ruuanlaiton ja syömisen jälkeen, ei paljoa muuta jaksakaan ja sitten alkaakin jo iltatoimet. Ei ole siis ihan onnistunut ratkaisu ollut.

Toivottavasti tilanne on nyt parantumassa. Aloitin tekemään osa-aikaista ja nyt tarkoitus olisi päästä puolitoista tuntia aikaisemmin kotiin. Jonakin päivänä viikossa joutunen olemaan vähän pidempään, joten tästä tulee jonkin verran ylitöitä, jotka on tarkoitus sitten pitää muina päivinä pois. Tällöin varmaan normaalinmaa on, että joko lähden kahdelta tai viideltä. Mutta hyvä, että jatkossa on vähän vaihtelua ja pyrin pitämään ylitunnit kurissa (ekalla viikolla ylitunteja tuli jo kuusi, josta kaksi on pidetty, joten ihan tavoite ei onnistunut. Mutta toisaalta osa-aikaisuus alkoi yllättävän nopeasti ja olin jo sopinut asiakasaikoja iltapäivään ja viikolla oli myös pitkä koulutus, joka ei ole kovin tavallista.) Tarkoituksena on, että kotona olisi vähän energisempi äiti ja myös Iskän voimat riittäisivät muuhunkin kuin lastenhoitoon.

Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää

Aino on löytänyt horisontaalisen ulottuvuuden lisäksi vertikaalisen. Hän on tällä viikolla alkanut nousta ylöspäin. Ensimmäisen kerran hän taisi onnistua nousemaan Alvan tuolin avulla polviseisontaan, äidin pienellä avustuksella. Siitä taidosta sitten innostuneena Aino on alkanut nousemaan polviseisontaan, sohvaa vasten, tiskikoneen ollessa auki sitä vasten, imurin päälle, äidin jalkaa vasten jne. Vähän on polviseisonta vielä huteraa, mutta nopeasti se siitä on kehittynyt. Konttaus sitä vastoin on ollut jo pitkään tuloillaan ja nyt konttausta mennään ehkä pari askelta, mutta sitten päädytään takaisin ryömimiseen.

Ryömiminen on nopea ja varma keino päästä eteenpäin. Enää ei Ainon tahdissa meinaa edes pysyä. Niin nopeasti hän vaihtaa tarvittaessa maisemaa. Vain koo, köö, on, gui -huudahdukset kertovat siitä, missä Aino kulloinkin viilettää. Sairauskaan ei ole juuri liikkumista verottanut. Aino on ryömii tyytyväisenä ja hymy korvissa ja sitten ihan ilman varoitusta, tulee oksennus ja sen jälkeen alkaa sellainen huuto, että oksat pois.

Iskä oli Ainoa hoitamassa, kun äiti kävi pikaisesti kyläkaupassa. Aino oli kuulemma kökinyt siihen malliin, että kohta tulee oksennus ja Iskä oli pukenut hänen päälleen harson. Kun mä tulin kaupasta, näin miten Iskä istui Aino sylissään ja Aino oli yltä päältä harsossa. Näky oli siksi koominen, että Aino hymyili niin tyytyväisenä, eikä vieras olisi mistään voinut päätellä, että harsot ovat hyvinkin tarpeen.

2 vuotta

Tänään on sitten meidän esikoisen 2 v. päivä. Miten se onkaan jo iso, olen miettinyt koko päivän ja todennut samalla, että eihän se nyt vallan iso sentään vielä olekaan. Sellainen rakas höpöttäjä, joka pulisee taukoamatta, lauleskelee ja riemuitsee pikkusiskon kanssa. Miten iloinen ja reipas se onkaan. Itsekin Alva usein toteaa, että "Alva kävelee reippaasti, Alva syö reippaasti, Alva on reipas tyttö jne". Toki myös välillä hän muistaa sanoa, että "Äiti on reipas tyttö, Aino on reipas tyttö ja Iskä on reipas tyttö". Ehkä nuo pojan ja tytön erot eivät ihan vielä ole hamottuneet automaattiseksi.

Ostimme Alvalle synttärilahjaksi jo parisen viikkoa sitten uuden Nopsa -polkupyörän ja siihen hyvin sopivan kypärän. Nyt pyöräily on Alvasta ihan yksi hauskimmista tekemisistä ulkona. Varsinainen polkeminen on vielä ihan nollassa, vaikka Alva itse sanookin polkevansa tosi reippaasti. Iskä tai äiti saa olla sitten sitäkin enemmän työntämässä. Ohjaaminen jo sentään jotenkin luonnistuu. Koska tänään oli kuitenkin varsinainen synttäripäivä annoimme Alvalle toisenkin synttärilahjan, kirjan. Tällä kertaa kirja kokoelma karttui Tammen kultaisen kirjaston kirjalla Kissa joka luuli olevansa hiiri. Alva on saanut yhdeltä ystävältä pari tuon kultaisen kirjaston kirjaa ja ne ovat olleet niin mieluisia, erityisesti Pikkuveikko, joten sillä perusteella tein valinnan.

Aamupäivällä lähdin tyttöjen kanssa pihalle, kun Iskä jäi siivoamaan. Aino tosin nukkui vaunuissa, eikä juuri ulkotouhuista piitannut. Alvan kanssa käytiin metsässä retkellä, nähtiin iso kurki, tutkittiin Iskän traktoreita, poljettiin pyörällä, tutkittiin hämähäkkiä, katsastettiin kompostin tilannetta, ihailtiin maasta jo puhjenneita raparperin alkuja jne. Kun Aino heräsi, lähdettiin koko perhe, moikkaamaan Iskän serkkuja tuohon lähistölle. Ja sitten kotiin ja syömään. Ruoka maistui kummallekin ihan mukavasti ja Ainolle oikein todenteolla (hän syö vaivatta kerrallaan yhden ison pilttipurkillisen ja välillä maistuu myös herkkusosetta jälkkäriksi. Siis ihan eri meiningillä kuin Alva aikoinaan). Nyt kumpainenkin on nukkunut jo yli tunnin päikkäriä. Ja mä olen saanut vähän jatkettua siivoamista ja järjestämistä.

Puunauksen aiheena on huomenna pidettävät sukulaissynttärit ja maanantaiset kaverisynttärit. Sunnuntaina meidät puolestaan on kutsuttu sukulaispojan 3 v. synttäreille, joten juhlaa pukkaa.

Ennätystehtailua

Aino on tällä viikolla kokeillut ja oppinut taas uutta elämästä. Toki sitä kertyy joka päivä muutenkin, mutta nyt on saavutettu ihan ylös kirjattavaakin.

Eilen meillä oli miehen tytär vierailulla perheineen ja saimme kaikki yhdessä todistaa, miten Aino pääsi ensimmäisen kerran itse istumaan. Aikaisemmin hänen istuskelunsa on ollut sellaista toisella kankulla keinumista, mutta nyt istuminen vihdoinkin onnistui ihan tyylipuhtaasti. Vielä vähän epäillyttää, että kaatuuko tai heittäytyykö hän siitä selälleen, kun ei osaa varoa lattiaa, mutta vielä on vahingoilta vältytty.

Konttauksen alkeet alkavat olla Ainolla jo hallussa ja tänään (ke) on Aino jo selvästi ottanut ihan konttaus"askelia". Tosin ryömien pääsee varmemmin perille asti.

Aino oli tiistaina ensimmäisen kerran ratasajelulla ja traktorin kyydissä. Enää ulkoilu ei ole pelkkää vaunuissa nukkumista, joskin suurilta osin se vielä on tirsailua....

Lopuksi Alvan sanomaa:
Alva käy itse ottamassa ties monettako purkkaa ja kysyn häneltä: Missä vanha purkka on?
Alva totesi siihen: Se varmaan lähtenyt kotti.

Oltiin viikonloppuna Mummin ja Pappan luona. Olin siellä Alvan kanssa vähän pihalla ja tiellä kävelemässä. Alva ja Mummi olivat aikaisemmin päivällä nähneet hevosen lantaa. Kun kävelemme sen paikan lähellä, etsii Alva hevosen lantakasaa ja kun ei sitä löydy toteaa sitten: se varmaan lähtenty kotti.

Pappa kalastaa

Pappalla on uusi harrastus, kalastus. Hän kalastaa olohuoneen sohvalla istuen. Pappa ottaa käteensä pehmolelujokerin, johon on sidottu nauha. Tätä pehmolelua hän heiluttelee nauhasta ja toivoo saavansa hyvän saaliin. Ja saahan hän. Aino yrittää innokkaasti tarttua tähän pehmoleluun käsillään, suullaan ja vaikka jalallaankin; ja aina välillä siinä onnistuu. Pappalla nappaa kala ihan hienosti ja saaliskin on komea.

Tyttömäisyyksiä

Meidän perheessä asuu yksi erittäin tyttömäinen tyttö. Alva pukee innolla päälleen erilaisia vaatteita ja asusteita. Erityisen suosion onvat saaneet Mummin baskeri ja kimalteinen kaulahuivi sekä Alvan omat vaaleanpunaiset talvikengät. Niitä Alva pukee päälleen naurun säestyksellä, tulee sitten näyttämään muille onnistunutta pukeutumistaan ja välillä käy tarkistamassa peilistä, että kaikki on hyvin. Samalla Alva kehuu itseään ja kertoo olevansa kaunis. Mitä hän tietenkin onkin.

Alva on hyvä muutenkin keikistelemään peilin edessä, tanssimaan lanteet notkuen, voimistelemaan Pappan kanssa olohuoneen lattialla vatsalihasliikkeitä tehden. Alva on mielellään huomion keskipisteenä ja kyläilemässä hän usein jaksaa näyttää taitojaan, jotta hän saisi ansaittua ihailua osakseen.

Nukkeleikit ovat olleet jo pidemmän aikaan in. Nukelle laitetaan vaippaa, nukkea laitetaan nukkumaan, mitä erilaisimpiin paikkoihin, eikä enää vain vaunuihin tai sänkyyn. Nukkea kannetaan sylissä, sitä röyhytetään ja halitaan. Nuken lisäksi myös pehmolelut saavat hellää hoivaa. Ainokin on hellyyden kohteena. Alva haluaa Ainoa syliin, antaa tälle tuttipullolla vettä ja osallistuu vaipanvaihtoon mm. kiinnittämällä vaipan tarroja. Alva heiluttelee Ainoa sitterissä tai autokaukalossa, jos Aino itkee. Yleensä meillä on kuitenkin "hyväntuulivainen" vauva.

Alva koristelee itseään muutenkin kuin vain vaatteilla. Helmikaulakoru on jo kesästä asti ollut lähes päivittäin käytössä. Mummin ostama hiuspanta laitetaan kaulaan tai päähän. Mummin luona haetaan Mummin korut ja hiuspanta ja niitä sovitetaan päälle pitkän aikaan. Myös heijastinlaatikko on kiintoisa ja sieltäkin parhaimmat killuttimet laitetaan kaulaan ja ranteisiin roikkumaan. Mummilassa Alva on päässyt laittamaan hiuksiin myös "pipalotteja", joita Mummikin välillä hiuksiinsa kiertää.

Meikkaaminen se sitten hauskaa onkin. Kun äiti meikkaa itseään, on Alva touhussa mukana. Huulikiiltoa pitää saada omiin huuliin ja meikkauksen jälkeen hän haluaa tutkia meikkejä. Olenkin antanut hänen niitä tutkia, mutta eilen hän onnistui ensimmäisen kerran avaamaan ripsivärin ja laittoi sitä omiin silmiinsä. Ihan ripsiin sitä ei tainnut mennä, mutta lähes kaikkialle muualle kylläkin. Rasvalla onneksi lähti, mutta nyt ripsiväri on siirretty turvallisempaan paikkaan.

Alva huomaa heti, jos äiti on meikannut. Yhteänä iltapäivänä laitoin vähän meikkiä, sillä aikaa kun Alva nukkui päikkäreitään. Kun Alva heräsi, niin hänen ensimmiset sanansa olivat, että Äiti meikkaa. Ei taida paljoa jäädä Alvalta huomaamatta.

Tuiki, tuiki tähtönen

Tällä hetkellä meillä lauletaan paljon. Alva tuo useita kertoja päivässä laulukirjan ja osoittaa sieltä sivuilta lauluja, joita äidin pitää laulaa. Mukavahan niitä on laulella, mutta ihan aina niitä ei jaksaisi laulaa. Laulelu kun Alvan mielestä pitäisi aloittaa jo ennen aamupalaa ja iltapalallakin vielä pitäisi lauleskella. Vähitellen Alvakin on alkanut laulamaan yhä enemmän ja erityisesti Tuiki, tuiki tähtönen on Alvan suosikki ja siitä laulusta hän osaa laulaa jo ensimmäisen säkeistön, ja tehdä samalla käsileikkiä, jossa tosin on vielä hiomista. Suosikkilauluja ovat myöskin Peppi Pitkätossu (Alvan sanoin Pihkatossu), Putte Possun nimipäivä, Autolla ajetaan varovarovasti, Lasten liikennelaulu, Missä on peukalo, Täti Monika ja Huomenna mennään Korkeasaareen.

Pikkuisen In and Out

Aino taas tykkää:

- syömisestä; sehän nyt on sanomattakin selvää
- sylkkyrissä oltaisiin vaikka kuinka kauan. Vaikka uni painaisi, niin sylissä on silti kiva olla.
- kun äiti kutittaa, hieroo, jutustelee, naureskelee ja hulluttelee Ainon kanssa.
- seurata isosiskon touhuja, kunhan tämä ei tule liian lähelle.
- mutustella omia sormiaan.
- tutkia omia leluja, helistimiä, kirjoja ym, joita on käsiinsä saanut.

Niinkään mielekästä ei ole:

- vaatteiden vaihto ja ulkovaatteiden pukeminen
- tutti. Ei kuulemma ole ihmisiä varten.
- nukkuminen. Aivan yliarvostettua hommaa, jos samaan aikaan voisi tisutellakin.
- kynsien leikkuu.
- tuttipullo

In and out

Tällä hetkellä Alvan mielestä on

IN

- hyppiminen; sängyllä, lattialla olevan patjan päällä, sohvalla, lattialla, toisin sanoen missä tahansa
- musiikki; äidin pitäisi lähes tauotta olla laulamassa jotakin lastenlaulua. Meillä on lastenlaulukirja, josta Alva hakee laulun, jota äidin pitää laulaa. Tämä toimii myös niin päin, että äiti ei saa laulaa, ennen kuin kyseinen laulu on kirjasta löydetty. Musiikkia kuunnellaan myös tietokoneelta, sekä youtubesta että cd-levyltä. Alva on alkanut myös itse laulamaan ja suosikki taitaa olla Tuiki, tuiki tähtönen.
- tanssiminen; Alva tanssii minkä tahansa musiikin tahdissa. Tanssimusiikiksi kelpaa niin uutisten tunnussävel, vauvan helistin tai leikkimaton riputus tai ohi ajavan auton ääni.
- muumit; näitä pitäisi koko ajan katsoa telkkarista (mikä on tosin melko vaikeeta, kun meillä ei ole tallennusmahdollisuutta tai dvd-soitintakaan), myös muumi-kirja ja -palapeli ovat suosittuja.
- nuppipalapelit; näitä jaksetaan tehdä yhä uudestaan ja uudestaan. Meillä on vain kaksi nuppipalapeliä, joten ne osataan jo ihan ulkoa. Ehkäpä joulupukki tuo näitä lisää tai sitten hankitaan niitä joulun jälkeen.
- kaikenlainen temppuilu. Iskän kanssa temppuillaan pitkin päivää ja erityksen mukavaa on istua "pään päällä" tai takan päällä.
- perhekerhoilu, kavereiden kanssa leikkiminen, puistoilu
- nuken ja vauvan hoito, nukkea työnnetään rattaissa, sen vaippaa vaihdetaan ja sitä röyhytetään

OUT

- vaipanvaihto. Tarviiko tähän lisätä mitään?
- aamutoimet, erityisesti vaipanvaihto, pesut ja vaatteiden laittaminen
- rattaissa istuminen; miksi istua kun kävelläkin voi.
- päikkärit

Viikonloppu alkamassa

Ollaan nyt tyttöjen kanssa sairastettu flunssaa jo lähes kaksi viikkoa. Ja koko tämä aika ollaan oltu kotosalla, muutamana päivänä ollaan oltu ihan vain sisätiloissa, mutta muuten ollaan sentään pihalla ulkoiltu. Tuntuu, että nyt alkaa kotipiha ahdistamaan ja ainakin äidin pää hajota, joten tänään suunnattiin perhekerhoon.

Tällä kertaa siellä oli ohjelmassa ulkoilua ja se passaa hyvin meille. Eipähän meidän nuhanenät tartuta niin helpolla muita kuin sisätiloissa, mutta olihan siellä muillakin yskää ja ties mitä, joten eipä oltu ainoat puolikuntoiset. Tosin Alvalla alkaa olo selvästi jo paranemaan, enkä kahden tunnin ulkoilun aikana joutunut pyyhkimään nenää kertaakaan. Ohi on nuha selvästi jo menossa.

Aino nukkui vaunuissa koko perhekerhon ajan. Tai nukkui ja nukkui. Mä kävin sitä vähän väliä vaunuissa keikuttamassa ja toiset äidit saivat paistaa meille makkaraa, kun en ennättänyt siinä montaa hetkeä paikallani olla. Mutta ihan mukavasti se meni. Paremminkin ehkä niin, että siellä oli ihan tosi kivaa. Alva juoksenteli pitkin metsää muiden lasten kanssa ja jaksoi kävellä kyseiselle kodalle menen tullen pitkät matkat. Kyllä mulla vain on reipas tyttö, rehentelee tämä äiti.

Makkara, mehu ja pulla maistui Alvalle niin hyvin, että kotona ei tarvinnut alkaa edes ruuanlaittoon. Oltiin hetki vielä pihalla ja Aino jatkoi uniaan pihalla vaunuissa. Sitten tultiin sisälle vähän järjestämään kotia ja nyt Alva on hakemassa unta pinniksessään. Toivottavasti nukahtaa pian. Aino todennäköisesti ainakin herännee piakkoin.

Askartelua perhekerhossa

Eilen päätin, että tänään mennään pitkästä aikaa seurakunnan perhekerhoon. Aikaisemmin siellä ei olla juuri käyty, kun se alkaa jo kymmeneltä ja Alva on ennen nukkunut melko myöhään. No ehkä perhekerhon vaikutusta jo heti aamusta, koska Alva heräsi tänään vasta yhdeksän jälkeen. Ajattelin, että perutaan kerho, jos ei ehditä, mutta yritetään, jos vaikka ehdittäisiinkin. Tehtiin aamutoimet ja oltiin sitten kuitenkin valmiina autossa juuri kymmentä vaille, joten kerhoon ehdittiin.

Kerhossa oli tällä kerralla askartelua. Ja parasta oli, kun äiti maalasi Alvan kädet ja Alva sai painaa käden kuvia paperille. Sitä on nyt muisteltu kotosalla moneen kertaan. Kyllä vaan kannatti mennä, kun selvästi se oli Alvasta mukavaa. Ehkä ensi kerralla taas.

Alva hoitaa

Vauvan myötä Alva on innostunut hoitamaan nukkejaan ja tietenkin myös vauvaa.

Nukkelle puetaan päälle lakkia ja sukkia. Sitten nukke laitetaan rattaisiin nukkumaan ja häntä työnnetään pitkin asuntoa. Välillä nukelle laitetaan tuttia suuhun ja tietenkin nukella on välillä nälkä, joten tuttipulloa tarvitaan myös. Näiden perustarpeiden lisäksi Alva osaa röyhyttää nukkea olkapäätään vasten samalla kun hän taputtaa nukkea pepulle tai useimmiten ehkä kuitenkin selkään.

Viimeisin nuken hoitotapaa harjoiteltiin tällä viikolla. Olen pitänyt vauvaa jalkojen päällä istuessani sohvalla siten, että hän makoilee tyynyn päällä. Tässä sitten keinutan häntä. Alva on nyt myös alkanut istumaan sohvalla tyyny jalkojen päällä ja tyynyn päälle pitää laittaa nukke. Sitten Alva nukuttaa nukkea tyytyväisenä.

Kiipeän, kiipeän

Kausia ja kausia. Niistähän aina pienten lasten kohdalla puhutaan. Milloin on mikäkin kausi. Meillä taitaa olla nyt kiipeilykausi ja sen jo toivoisin päättyvän hyvin pian. Mun tuurilla tilalle tulee tietenkin jokin vielä vaarallisempi kausi, mutta pääsisi tästä kuitenkin. Sohvalle kiipäminen on ollut kuvioissa jo useita viikkoja ja sieltä osataan tulla jo nätisti alaskin. Nyt uutena versiona on sohvalla pomppiminen, käsinojalla seisominen ja mahdollisesti vielä pomppiminen ja ainakin sieltä alas hyppääminen. Vielä sohvalla ei ole tapahtunut mitään suurempaa putoamista, mutta se vain antaa odottaa itseään ja on ajan kysymys, milloin se sattuu kohdalle.

Entispäivänä Alva pomppi meidän sängyllä. Hän seisoo sängyllä ja hyppää siitä takapuolelleen istumaan. Ihan metkan näköistä ja kohtuu ok, niin kauan kun joku on valppaana valvomassa. Mutta eikö vaan heti kun silmä eilen vähän lipesi eri suuntaan (lue kiinni), niin tyttö tupsahti suoraan lattiaan. Meillä on vielä sellainen korkea jenkkisänky, joten pudotusta on melkoisesti. (Välipatja poistettiin, niin sängystä tuli vähän matalampi) Ensin tuli melkoinen itku, mutta pian hyppelyt taas jatkuivat melkoisesta mustelmasta huolimatta.

Kunnan uimarannalla on suuri trampoliini ja siinä hyppiminen on Alvan mielestä ihanaa. Sinne kun pääsee, niin pois ei tultaisi millään. Tuossa trampoliinissa ei ole mitään turvaverkkoja, joten siinä saa vanhemmat olla koko ajan juoksemassa ympäri tramppista, jotta Alva ei tule sieltä yli. Taitaa olla vain Alvasta hauskaa, kun vanhemmat juoksevat hiki hatussa.

Neuvolassa taas kerran

Tänään vuorossa oli taas neuvola. Onhan se hyvä, että seurataan tarkasti tätä loppuraskautta, mutta jotenkin se turhauttaa. Verenpaine, sf ja hb mitattiin, sydänääniä kuunneltiin jne. Ei mitään erityistä. Kilpirauhasarvot olivat aika alhaiset. Neuvolan täti konsultoi lääkäriä, mutta samalla lääkityksellä jatketaan. Ongelmana mulla taitaa olla se, että en millään muista/jaksa ottaas sitä lääkettä, joten itseä tässä voi syyttää.

Sitten juteltiin tuosta synnytystapa-arviosta. Kysyin, että mitä kantaa mun kannattaisi tuolloin seuraavalla käynnillä olla. Lääkärihän sen päättää, että miten jatketaan, mutta kaipa mulla joku sananen on siihen sanottavana. Sanoin kannattavani tuota sektiota, jos synnytys ei ole tuohon 2.8 mennessä käynnistynyt. Neuvolan täti puolsi tätä kantaani. Hän totesi, että pelkkä isokokoinen lapsi ei olisi vielä sektion peruste, mutta hän uskoo, että mun "historiani" painaa vaakakupissa sen verran, että sektioon olisi perusteita. Jos kyseessä olisi ensimmäinen lapsi, niin sitten varmaankin odoteltaisiin kauemmin. Jos ja kun käynnistys ei ole oikein hyvästä ja jos tuosta La:sta vielä pitkäänkin odotellaan, niin vauva voi olla jo melko kookas, jolloin synnytys ei välttämättä etene yhtä nopeasti kuin normaalisti ja kun mun kohdalla on epäilyksiä jo muutenkin siitä, että synnytys ei varmaankaan mitenkään nopeasti etene, vaikka se itsellään lähtisikin syntymään. Eli sektiota kannatetaan parin viikon päästä.

Tänään oltiin jo toisen kerran Porin Jatseilla. Käytiin ensin katsomassa mulle uutta kameraa ja sitten suuntasimme Jazzkadulle. Käppäilimme sitä edes takaisin ja moikkailimme tutuille. Sitten suuntasimme Pelle Hermannin puistoon kuuntelemaan vähän musiikkia ja keinumaan. Alva kuunteli mielellään rokkiritaria ja jammaili rattaissa istuen.

Sää oli ihan hirmu lämmin taas kerran ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Siirryimme puun varjoon nauttimaan eväitä ja bongasimme lähistöltä myös Alvan siskon tyttärensä kanssa. Yhdessä sitten nautimme kauniista säästä, lapsista, keinumisesta ja hyvästä musiikista. Paluumatkalla pysähdyimme vielä heille kylään ja näin olimme kotosalla vasta kuuden jälkeen. Alvan päikkärit jäivät aika vähäiseen, joten nyt yhdeksän aikaan hän on jo sängyssä unta hakemassa. Kolinasta päätellen ei ole vielä tullut, mutta ehkä pian vauva on jo syvässä unessa... Dream on...

Äidin apulainen

Alvasta on vähitellen alkanut kehittyä äidin pieni apulainen. Hän haluaa tuoda ja viedä tavaroita, antaa niitä muille, laittaa roskiin jne. Nyt vaipan vaihdon yhteydessä Alva kiikuttaa oman vaippansa iloisesti roskiin. Tosin vaipan roskikseen pudottaminen voi kestää hyvän tovin, kun ensin täytyy roskista kurkkailla ja olla laittavinaan vaippaa roskiin, mutta vetää se sitten sieltä kuitenkin pois. Tähän kun vielä saisi pyytää terästystä ja nopeutta.

Viime viikolla Pappa söi olohuoneen sohvalla herneitä. Itse istuin olohuoneen toisella laidalla olevassa nojatuolissa ja Alva kiikutti minulle herneitä Pappalta. Ja vei vielä tyhjät palot takaisin kävelessään Pappalle. Eilen Alva kerjäsi Iskältä omenan palaa, kun tämä söi omenaa. Iskä tietenkin antoi ja niin Alva haukkasi palasta pienen haukun ja toi loput minulle suoraan suuhun. Ja sitten takaisin Iskälle pyytämään lisää omenaa ja taas se kiikutettiin äidin suuhun. Miten hyvä palvelu mulla onkaan!

Alva on myös selvästi innostunut laittamaan tavaroita laatikkoon ja ottamaan niitä sieltä pois. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat topsitikut tai pumpulipuikot, millä nimellä niitä kutsutaankin. Sen laatikon Alva aina hakee kaapista ja kippaa sen lattialle ja laittaa puikkoja takaisin laatikkoon, vähän ehkä lelulaatikkoonkin, äidille muutama jne. Leikin lopuksi puikkoja on sitten joka paikassa ja äiti ne lopulta kerää, kunnes Alva ne taas levittää, useamman kerran päivässä tottakai.

Kenkiä tuodaan ja kannetaan eteisestä myös monta kertaa päivässä. Kun Alvasta on uloslähdön aika, tuo hän äidille kengät valmiiksi ja komentaa laittamaan ne jalkaan. Omat kenkänsä hän on jo tuonut aikaisemmin ja tepsuttelee usein sisälläkin kengät jalassa. (Kävin muuten ihastelemassa Turussa KipinKapin lasten kenkäkaupassa kenkiä, mutta vielä en ostanut. Toivottavasti syksyllä löytyy sieltä jotkin täydelliset Alvalle.)