Imetyksen alkutaival

Miten imetyksen alkutaival onkin aina kivikkoinen! Ja niin tälläkin kertaa, joskin ehkä kivet ovat hieman pienempiä ja sileämpiä.

Päästyäni heräämöstä osastolle näin vauvan ja iskän. Jutusteltiin heidän kanssa hetkisen ja sitten aloitettiin imetysharjoitukset. Pojulla ei ollut oikein hajuakaan imemisotteesta, mutta onneksi sentään kohtuullisen hyvä imuhalukkuus. Hoitaja ohjasti vauvaa monta kertaa ja muutama hyvä imukin saatiin aikaiseksi, mutta aika niukalle jäi. Sitten vauva lepäili rinnan päälläni ja nukuskeli siinä jonkin tovin.

Koko päivän ja illan ajan yritin imettää, minkä ehdin. Itse en oikein kunnon otetta siihen saanut, mutta muutama hoitaja oli hyvä auttamaan. Yökkö sitten ei ollut. Hän kokeili muutaman kerran, mutta totesi sitten, että ei tule mitään ja haki pullon luovutettua maitoa. Hän sitten päätti pitää myös vauvan yön yli luonaan, jotta minä ja huonetoverini saisimme vähän nukutuksi. Kuulemma poika oli saanut aamuyöstä uuden hörpyn ja nukkunut sitten hyvin. En oikein tykännyt tuosta pulloruokinnasta, mutta minkäs mahdoin, kun sängystäkään en voinut nousta, maitoa ei minulta ensimmäisen päivänä aikana heruisi ja yököllä oli varmasti aika tavalla muutakin tekemistä kuin ohjata pelkästään meitä. Joten näin mentiin.

Seuraavana päivänä imuote jo alkoi vähitellen löytyä ominkin konstein, mutta maitopisaroita ei näkynyt yhtäkään. Pulloruokintaa jakettiin vielä luovutetulla maidolla. Ehkä vasta yöllä alkoi tuntumaan siltä, että kyllä sinne rintaan jotakin alkaa tulla. Lauantain maitoa nousikin rintoihin jo ihan hyvin ja uskon, että siitä vauvakin jo sai jotain. Tosin pullolla taisi mennä annos korvikettakin...

Lauantai-sunnuntai välisenä yönä, rinnat olivat ihan pinkeät ja maito oli noussut ihan huminalla. Pumppailin ja lämmittelin niitä lämpötyynyllä. Sunnuntaina olikin sitten jo kotiin lähdön aika. Olisin voinut ehkä olla vielä kauemminkin, mutta jotenkin koti tuntui jo tässä vaiheessa houkuttelevalta. Yritin tankata poikaa ruualla ja pumppailin maitoa mukaankin sairaalan hyvillä pumpuilla. Viimeisellä pumppauksella sain jopa 65 milliä, ja olo oli rauhallinen, kun maitoa tuntui riittävän ihan hyvin.

Kotona imetystä jatkoin toki hyvällä tatsilla, mutta nyt alkoivat jo rinnan päät oireilla. Kipu on nyt ihan mieletön. Mieleen tulee, että työntäisinkö rinnan pään mielummin sikarileikkuriin vai vauvan suuhun. Ma-Ti välisenä yönä otin käyttöön rintakumit, ja niiden kanssa imetys ei satu enää onneksi ihan niin paljoa, vaikka sattuu se siltikin. Miksi niissäkin pitää olla tuntohermoja? Rintakumi ei ole vauvan suosikki ollenkaan ja voipi olla, että sen avulla ei maitoakaan tule ihan yhtä helposti.

Ti kävi neuvolan täti meillä kotona tsekkaamassa, miten ollaan kotiuduttu. Todettiin, että otetaan tikit pois vasta keskiviikkona, kun haava ei ole vielä ihan koko matkalta ottanut kiinni. Vauva todettiin ihan hyvänlaiseksi. Iho on aavistuksen keltainen, mutta muuten siisti. Paino oli nyt samassa kuin sairaalasta lähdettäessä. Ei siis noussut yhtään, mutta ei sitten sentään laskenutkaan. Uusinta punnitus on sitten noin viikon päästä, joten silloin nähdään varmasti, että missä mennään.

Ruoka-ajat

Se mikä mua sairaalaelämässä herättää ihailua, on se tarkka ruoka-aikojen noudattaminen.
Aamupala klo 07.30,
lounas 11.00,
välipala 13.30,
päivällinen 17.00,
iltapala 19.30.

Kyllä meidän perheessä, kuten varmaan lähes kaikissa lapsiperheissä, noudatetaan jonkinmoisesti tuota samaa ruokarytmiä, mutta ei yhtä armeijamaisen täsmällisesti. Elävässä elämässä se taitaa aika usein jäädä haaveeksi, kun päiväohjelma on kuitenkin vähän joustava. Mutta pitäisi jatkossa yhä enemmän yrittää noudattaa täsmällisempää ruokailurytmiä.

Kun tuli syötyä kolme päivää sairaalassa hyvin tasaisesti, niin mitään erityisiä välipaloja (lue herkkuja) ei edes tehnyt mieli.
Ruoka oli hyvää, mutta sitä ei oikeastaan voinutkaan ottaa lisää, kun seuraava ruoka oli kuitenkin jo kohta tulossa. Annokset pysyivät siis sopivan pieninä.
Oli helppo rytmitää päivää, kun tiesi, milloin ruoka-aika on käsillä.
Valmiiseen ruokapöytään oli kiva mennä, eikä jälkeen päin tarvinnut edes korjata pöytää.
Ihan luksusta!

Kotona ei valitettavasti vaan ole ketään kokkia, joka ruuan laittaisi valmiiksi, vaan sen joutuu itse tekemään. Toisaalta meillä usein nukutaan kuitenkin kauemmin, joten aamupuuro ei vielä ihan tuohon aikaan ole, vaan lähempänä klo 09. Tällöin tietty tuo meidän lounaskin on usein vasta tuossa 12-12.30 aikaan ja joskus vasta klo 13. Välipalaa ei ehkä ihan ole ollut. Olen huomannut, että tytöille ei tahdo tuo päivällinen juurikaan maistua, eikä varsinkaan, jos on syöty välipalaa. Toisaalta kun esikoisen paino on vähän alhainen, niin varmaan tuo välipala olisi kuitenkin tärkeä.

Päivällinen meillä on 17-18 välillä. Riippuen osittain siitä, miten Iskä tulee töistä kotiin, tai miten äiti on jaksanut sitä tehdä. Ruoka ei siis lapsille oikein hyvin tässä vaiheessa maistu ja sekös vähän harmittaa, kun on jaksanut ruuan tehdä, niin sitten sitä ei syödäkään. Viikonloppuisin päivällinen on usein supistunut siten, että me vanhemmat ei olla syöty sitä ja lapset ovat sitten syöneet jotakin lämmitettyä. Tästä tavasta pitäisi päästä ehdottomasti eroon. Me aikuiset sitten syömmekin illan mittaan hedelmiä ja lapsetkin saavat niistä osansa. Ei siis huono tapa ehkä sekään, mutta parempaakin voisi olla.

Iltapala meillä syödään siinä 20-20.30 maissa. Musta on vaikea keksiä mitään iltapaloja. Yleensä meillä on tarjolla jogurttia, leipää, muroja tai puuroa. Eilen oli esim. vispipuuroa, vaikka se ei Ainon suosikkeja olekaan. Yleensä tosin se jogurtti on helpoin ja todennäköisin vaihtoehto.

Nyt sitten jatkossa pitänee terästäytyä tuossa ruokailurytmissä ja syödä itsekin kaikkina ruoka-aikoina. Tässä siis toinen tavoite ruokailun suhteen ja ensimmäinen oli lähes jokavuotinen uudenvuoden lupaus siitä, että jokaiselle lounaalla ja päivällisellä on tarjolla salaattia.

Kotona

Nyt ollaan sitten Aamoksen kanssa kotiuduttu ja mukavasti on mennyt.

Torstaina lähdettiin miehen kanssa laitokselle siinä vähän ennen 06 ja saavuttiin perille juuri sovitusti klo 07 aikaan. Minut otettiin vastaan poliklinikalla. Mies lähti viemään kassiani osastolle ja vaihtamaan vaatteita, samalla kun minua alettiin haastattelemaan. Kerrattiin vielä kaikki mahdolliset allergia-jutut ja aikaisemmat puudutus- ja nukutusoperaatiot. Tuolloin viime käynnillä oli ollut niin kiire, että ne olivat vähän jääneet. Tsekattiin tulleet verikoearvot jne. Annoin myös tuolloin luvan hätäkasteeseen ja nimiehdotuksemme pojalle ja tytölle. Mies oli tällä välillä poikennut poliklinikalle ja sieltä sitten lähdettiin yhdessä Leiko-osastolle.

Leikossa istuskeltiin vähän sohvilla ja sitten vaihdoin leikkaussalivaatteet päälle. Tuossa alkuhaastattelussa oli mennyt niin paljon enemmän aikaa kuin tavallisesti, että vain hörppy antibioottia ja sitten leikkaussaliin, jossa tehtiin kaikki valmistelut.

Mies ei päässyt vielä tässä vaiheessa leikkaussaliiin, vaan hänet ohjattiin eri tilaan odottamaan. Minulle laitettiin kanyylit kumpaankin käteen, mitattiin verenpainetta, katetroitiin ja sitten putsattiin selkää ja laitettiin spinaalipuudutus. Eniten minua jännitti tuon spinaalin laitto, ehkä siksi, että ensimmäisen synnytyksen aikana epiduraalia laitettiin neljä kertaa ennen kuin se onnistui. Onneksi tällä kerralla se meni ekasta oikein. Kerroin nukutuslääkärille, että sisareni on myös nukutuslääkäri ja tämän jälkeen hän kertoikin minulle tosi paljon antamastaan puudutuksesta ja myöhemmin laittamastaan TAP-puudutuksesta.

Tässä vaiheessa mies päästi istumaan viereeni ja odottamaan lapsen syntymää. Leikkaava lääkäri kävi esittäytymässä ja hän olikin sama lääkäri kuin minut oli viimeksikin leikannut. En tietenkään itse sitä muistanut, mutta hän itse kertoi luja sitten alkoi leikkaus. Leikkaus ei mitenkään sattunut, mutta kyllä sen tunsi, että jotakin siellä vatsassa tapahtuu, jotakin työnnettään ja vedetään. Leikkaus tuntui kestävän kauemmin kuin aikaisemmin ja sanoinkin miehelle, että kauan kestää. Hyvin pian tämän jälkeen paikalle kutsuttiin vanhempi lääkäri, kun leikkaavalla lääkärillä oli ongelmia, koska edellisen leikkauksen jälkeen oli muodostunut paljon arpikudosta.

Sitten kuuluikin jo vauvan itkua ja pieni poika oli syntynyt. Hänet tuotiin meille vanhemmille hetkeksi näytille ja realistinen arvio on, että siinä syntyi maailman täydellisin pikku poika... Lääkäri vei hänet tarkastettavaksi ja pian hän tuli uudelleen näytille. Sitten isä ja poika matkasivat osastolle ja lääkäri alkoi kursia minua kokoon. Siinäkin meni ekstra-aikaa kolmannen sektion takia ja suositus oli, että ei enää yhtään sektiota, eikä ainakaan muutamaan seuraavaan vuoteen. Varmuutta ei voinut antaa, että kestääkö kohtu enää uutta raskautta. Mutta koska neljättä lasta ei ole suunnitelmissa ollutkaan, niin ei tuo juuri haitanne minun elämääni.

Pian hän on täällä

Huomenna lähden tyttöjen kanssa mummilaan. Tytöt jäävät sinne pariksi yöksi ja mä tulen illalla takaisin kotiin. Torstaina onkin sitten aikainen herätys, kun suuntaamme miehen kanssa sairaalaan jo 07:ksi ja matkaa on reilu tunti. Sairaalareissun tarkoitus on siis tuoda meille pieni vauva.... Jänskättää...

Äitiyspakkaus vs. äitiysavustus

Ensimmäiselle lapselle otin aikanaan äitiyspakkauksen ja oltaisiinko saatu vuoden 2008 mallia oleva. Muistaakseni meillä oli ainakin vähän erilainen kuin yhdellä sukulaisella, jonka lapsi syntyi vasta 8/2009, joten oletettavasti meillä oli se ns. "vanha" pakkaus, kun Alva syntyi 4/09.

Musta se äitiyspakkaus oli ihan täydellinen. En jotenkin ollut ajatellut, että se on niin laaja. Siellä oli jos jotakin ja lähes kaikkia tuli käytettyäkin. Käyttämättä taisi jäädä, hyvistä aikomuksista huolimatta, kestovaipat. Myös talvipuku ja vanupuku jäivät hyvin vähälle käytölle. Makuupussi oli ehkä se eniten käytetty.

Kun Aino sitten syntyi seuraavana vuonna, niin mieli olisi tehnyt ottaa taas se äitiyspakkaus. Kuitenkin mulla oli tuo Alvan pakkaus vielä ihan hyvässä kunnossa, eikä Alva juurikaan tarvinnut niistä enää mitään. Vaatetta alkoi myös olemaan sen verran, ettei tuosta toisesta paketista olisi ollut suurtakaan hyötyä. Valitsin siis rahan pakkauksen sijasta. Kun vielä sain vauvan syntymälahjaksi toisen makuupussin, niin pakkauksesta en jäänyt kaipaamaan enää mitään.

Tänä vuonna olen taas pähkinyt samaa, rahana vai pakkaus. Ja päädyin taas rahaan. Tämä siitäkin huolimatta, että tuo pakkaus on ihan vieläkin tosi ehdoton, mutta kun ne tavarat ovat vieläkin ihan hyvässä kunnossa. Ainoa mitä tuosta pakkausesta haluaisin, on nuo kynsisakset. Ne on meillä ollut ahkerassa käytössä nämä neljä vuotta. Mutta ehkä sillä 120 eurolla pystyy jostakin sakset ostamaan.

Nyt olen miettinyt, että mihin tuon äitiysavustuksen käytän. Olisi kiva ostaa jotakin jonka myöhemminkin muistaisi ostaneensa. Varsinaisesti en mitään kuitenkaan tunnu tarvitsevan. Kaikkea pitäisi löytyä. Lopulta päädyin käytännöllisesti itkuhälyttimeen. Ensimmäinen itkuhälytin meni aika pian rikki, mutta seuraava on kestänyt jos jonkinlaista käsittelyä. Se on vieläkin käytössä, kun Aino vieläkin nukkuu päikkärinsä vaunuissa ulkoilmassa. Itkuhälytin vain on tosi kärsineen näköinen, kun sitä on Aino joskus vahingossa tullut potkineeksi vaunuissa. Siitä on paloja irronnut, enkä oikein usko, että se pelittää enää kauaa.

Ehkä sitten vielä ne uudet kynsisakset saan, mutta sitten on rahat käytetty... Pakkauksesta olisi ehkä kuitenkin ollut enemmän iloa, mutta olisiko ollut hyödyllisempi....

Viimeisiä äitiysneuvoloita viedään

Eilen oli mullakin siis äitiysneuvola ja kyseessä oli toiseksi viimeinen kontrolli, jos ihan suunnitelmien mukaan edetään.

Arvot olivat aika kohdallaan. Verenpaine siinä 115/70, virtsa puhdas ja verenrautapitoisuus ennätykselliset 110. On siis auttanut, että olen syönyt pari Obsidania päivässä. Muutama viikko sitten kun rauta-arvo oli tasan sadassa. Painoa oli tullut ja kohta alkaa lähestyä uhkaavasti se +20 kiloa tässäkin raskaudessa. No enpähän ole sen estämiseksi mitään juuri tehnykään.

Neuvolan täti löysi sydänäänet taas heti ensimmäisellä kerralla ja tällä kertaa Alvakin oli niitä kuulemassa ja kokeilemassa, että missä se vauvan peppu ja pää tuntuvat. Vauva otti tällä kertaa kuuntelun ihan rauhallisesti eikä tavanomaiseen tapaansa potkinut koko ajan sitä anturia. Taisi olla päikkäreillä, eikä havainnut yksityisyydensuojan rikkomista.

Neuvolan täti on ensi viikon lomailemassa Roomassa, joten ensi viikko jää neuvolassa väliin ja sitten seuraava tapaaminen onkin 12.5. Tämä on todennäköisesti viimeinen tapaaminen ilman vauvaa, kun vauva syntynee sovitusti 16.5. eli kahden viikon päästä. Miten aika onkaan humahtanut nopeasti!

4 v. neuvola

Oltiin tänään sekä äiti että tytär neuvolassa. Alvalla oli nelivuotistarkastus ja yli tunti siihen saatiin aikaa kulumaan.

Ensin tehtiin vähän tehtäviä. Alva piirteli ristiä, palloa, rastia, neliötä ja niin edelleen. Ne kuviot piti piirtää mallin mukaan. Kohtuullisen hankalia olivat rasti ja neliö. Sitten siinä oli esim. kaatunut t-kirjain, niin Alva halusi piirtää t-kirjaimen oikein, eikä mitään kaatunutta t-kirjainta.... Onkohan nyt numerot ja kirjaimet olleet liikaakin tapetilla.

Sitten siinä näytettiin kuvia, jotka neuvolan täti nimesi. Tyyliin, kala, kana ja kasa ja sitten Alvan piti näyttää mikä on kala. Näitä oli aika monta ja ne oli kuulemma ihan helppoja Alvan mielestä. Sitten piti osata nimetä värejä ja ne meni myös lähes kaikki oikein (musta oli kuulemma tumma ja harmaa valkoinen, kun valkoista ei olisi muuten ollut ollenkaan. Myös sinertävän Alva nimesi lilaksi, mutta ei se ihan puhdas sininen kyllä ollutkaan.)

Sitten tehtiin näkö- ja kuulotestit. Kuulo meni ihan hyvin, mutta näkötesti taisi jo vähän väsyttää. Alva ei oikein jaksanut keskittyä ja sitten mielellään katsoi vähän sivuttain tauluun, niiden silmälasien takaa. Toisella silmällä hän näki vähän paremmin kuin toisella. Sovittiin, että tehdään näkötesti joskus puolen vuoden päästä uudelleen eikä silloin tehdä muuta. Ehkä sitten keskittyminen menee paremmin.

Pituutta Alvalle oli tullut lisää ihan mukavasti. Ei mitään kasvupyrähdystä, mutta tasaista kasvua. Nyt siis jo huitelee metrin yläpuolella (104,8 cm). Painoa olisi voinut tulla enemmänkin. Nyt sitä oli tullut tasan kilon ja kuulemma hän on nyt -12 käyrällä. Alle -15 käyrälle ei oikein saisi mennä. Tästä ei kuitenkaan mitään kotrollia ole luvassa, ainakaan vielä. Isä ja hänen puolen sukunsa on tosi hoikkaa tyyppiä, joten ehkä tämä menee siihen.

Lopuksi Alva sai piikin. Sitä hän jännittikin aika tavalla, kun aamulla kerroin, että piikkiä on luvassa. Katsottiin aamusta vielä vähän Olipa kerran elämää ja siitä rokotukset-jakso, jossa annetaan jäykkäkouristusrokote ja sehän oli Alvallakin nyt edessä. Taisi aika tavalla sattua ja sattui sitten vielä jälkeenkin päin. Toivottavasti se menee pian ohi, eikä nostaisi iltasella kuumetta tai suurempaa pattia. Vauvana Alva on sietänyt rokotuksia ihan hyvin, mutta pitänee taas tarkailla tilannetta.