1-vuotias

Vauva vuosi alkaa olla takana, kun Ainokin on nyt täyttänyt vuoden. Vuoden täyttymistä ollaan juhlistettu jo kahtena päivänä ja vielä ensi viikolla olisi tarkoitus kerran juhlistaa tilannetta. Viiime viikon lauantaina pidimme juhlat sukulaisille ja sunnuntaina kaveriperheille. Tiistaina tulee vielä äiti-lapsikerhon kaverit.

Aino osaa jo hienosti kävellä tukea pitkin ja työntää mielellään taaperokärryään. Kulkee sohvan viertä, nousee lipastoa vasten seisomaan, mutta ennen kaikkea kiipeää, kiipeää ja kiipeää. Hän on tainnut onnistua kiipeämään jo lähes kaikille vaakasuorille pinnoille. Keittiön tuoleille, pöydälle, sohvalle, lipaston päälle, sohvatuoleille, sängylle, portaita jne. Koska kiipeäminen on niin kivaa, ei kävelyn harjoitteleminen olekaan ollut niin hohdokasta. Lauantaina synttärijuhlien kunniaksi hän kuitenkin seisoi ilman tukea muutaman sekunnin ja nyt viikon harjottelemisen jälkeen tuetta seistään jo monta kymmentä sekunttia ja askeliakin hän on ottanut jo pari. Seisominen ei ole vielä mitään kovin vakaata, vaan hän huojuu kuin juopunut. Mutta selvästi se taito on viikossa kehittynyt.

Syöminen on ollut aina Ainon vahvuus ja nyt hän on vähitellen alkanut haluamaan syödä itse. Tosin onneksi vanhemmat vielä saavat syöttääkin, kun siitä omasta syömisestä ei suuhun vielä paljoa päädy (lue: ei mitään). Alva on tämän viikon mummilla ja pappalla yökyläilemässä ja me ollaan kolmestaan kotona. Lähdin tänään Ainon kanssa käymään Porissa shoppailemassa ja ostin Ainolle ensimmäiset kengät. Ne olivat Superfitit ja kokoa 22. Alva muistaakseni aloitti kengänkäytön koosta 21, mutta toisaalta taisin ostaa ne hänelle jo vähän aikaisemmin. Ja kengästähän se riippuu myös, mitä kokoa käyttää.

Ainolla alkoi eilen unikoulu. Otimme hänelle Alvan vanhan pinnasängyn käyttöön, jonka laitoimme olohuoneeseen (eli ei samaan kerrokseen kuin missä makuuhuoneet on). Ajatuksena on nyt opettaa hänet vihdoinkin nukkumaan ja nukahtamaan ilman rintaa. Me vanhemmat aletaan olla jo ihan tainnuksissa tuosta univajeesta, joten nyt oli vihdoinkin tehtävä jotain. Kun Alva vielä saatiin Turkuun hoitoon, niin nyt sitten päätimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja aloittaa yötaistelu.

Pelisääntöinä vähän keskenämme sovittiin, että koska tutti ei Ainolle kelpaa, niin ei sitä nytkään sitten enää opeteta (Alva kun on siinä kiinni liiankin kanssa) ja tuttipulloriippuvuuttakaan ei hänelle haluta, joten sitä annetaan vain pahimmassa hädässä. Ja rintaa ei enää ollenkaan. Takaraivossa tietenkin jyskytti se, että meidän päätökset voivat olla kuin veteenpiirretty viiva siinä 02-04 välillä, mutta päätettiin ne kuitenkin ajoissa, vaikka sitten niitä rikottaisiinkin.

Eilen Aino sitten laitettiin nukkumaan siinä klo 22 aikaan. Hän oli siihen asti ihan virkkusa, joten ei yritetty laittaa liian ajoissa nukkumaan. Ja huutohan siitä tuli. Aino huusi ja huusi ja huusi ja huusi. Iskä yritti häntä lohduttaa, antaa pulloa (se lensi kaaressa pois), silittää, taputtaa, heijata, mutta mikään ei auttanut. Sitten yrityin vuorostani minä, mutta yhtä surkein tuloksin. Mikään ei ollut hyvästä ja Aino vain huusi. Toisaalta se huuto selvästi alkoi siitä laantua, eikä ollut ihan mahdotonta enää. Vähitellen hän sitten mun silittämiseen alkoi nukahtaa ja nukahtikin onneksi lopulta siinä 23 aikaan. Päätettiin lopulta, että nukutaan molemmat olohuoneessa. Mä taisin vähän torkahtaa, mutta puoli yhden aikaan siirryin yläkertaan sänkyyn nukkumaan ja taisin ehtiä nukahtamaankin ihan kunnolla, ennen kuin Aino sitten puoli kahdelta heräsi. Siliteltiin ja taputeltiin häntä miehen kanssa vuorotellen ja noin tunnin urakan jälkeen Aino lopulta taas sai unen päästä kiinni.

Mä hipsin Ainon nukahtamisen jälkeen takaisin sänkyyn ja seuraava unipätkä oli noin puolitoista tuntia. Neljältä Aino sitten heräsi taas ja sitten nukahtaminen olikin vähän takkuisampaa. Tai oikeastaan hän kyllä tuntui torkahtavan hetkeksi, mutta heräsi sitten taas uudestaan. Mäkin siinä taisin vähän torkahtaa, kunnes sitten puoli kuuden aikaan Aino nukahti vähän paremmin. Siirryin taas sänkyyn, jossa taisin nukahtaa heti. Ainon itkuun sitten heräsin ja tulin alakertaan. Kello oli vähän vaille kuusi, joten unta ei montaa minuuttia ollut. Seitsemään saakka yritettiin miehen kanssa nukuttaa Ainoa, mutta kun siitä ei tuntunut tulevan mitään, nosti mies Ainon pois sängystä ja lupasi huolehtia hänestä, jotta mä sain mennä takaisin nukkumaan. Kuuntelin, että alakerrasta kuului Ainon itkuskelua. Hän kun oli ihan väsynyt, mutta ei vaan osannut nukahtaa. Mä kuitenkin nukahdin. Kun heräsin oli ihan hiljaista. Ajattelin, että mies on lähtenyt Ainon kanssa ulos, mutta he nukkuivatkin vielä. Aino oli nukahtanut joskus kahdeksan aikaan omaan sänkyynsä ja mies nukkui siinä pinnasängyn vieressä patjalla. Kello oli 9:30 ja sitten hekin heräsivät.

Yö meni ennakko-odotuksia paremmin, mutta hyvään yöhön tässä on vielä matkaa. Tänään Aino oli väsynyt jo kasin aikaan. Teimme iltatoimet ja laitoin Ainon nukkumaan vähän ennen yhdeksää. Huutohan siitä tälläkin kertaa tuli, mutta kun silittelin häntä selästä vei uni voiton jo muutamassa minuutissa. Nyt hän on nukkunut jo lähes puolituntia ja tämä äitikin lähteä nukkumaan.