1-vuotias

Vauva vuosi alkaa olla takana, kun Ainokin on nyt täyttänyt vuoden. Vuoden täyttymistä ollaan juhlistettu jo kahtena päivänä ja vielä ensi viikolla olisi tarkoitus kerran juhlistaa tilannetta. Viiime viikon lauantaina pidimme juhlat sukulaisille ja sunnuntaina kaveriperheille. Tiistaina tulee vielä äiti-lapsikerhon kaverit.

Aino osaa jo hienosti kävellä tukea pitkin ja työntää mielellään taaperokärryään. Kulkee sohvan viertä, nousee lipastoa vasten seisomaan, mutta ennen kaikkea kiipeää, kiipeää ja kiipeää. Hän on tainnut onnistua kiipeämään jo lähes kaikille vaakasuorille pinnoille. Keittiön tuoleille, pöydälle, sohvalle, lipaston päälle, sohvatuoleille, sängylle, portaita jne. Koska kiipeäminen on niin kivaa, ei kävelyn harjoitteleminen olekaan ollut niin hohdokasta. Lauantaina synttärijuhlien kunniaksi hän kuitenkin seisoi ilman tukea muutaman sekunnin ja nyt viikon harjottelemisen jälkeen tuetta seistään jo monta kymmentä sekunttia ja askeliakin hän on ottanut jo pari. Seisominen ei ole vielä mitään kovin vakaata, vaan hän huojuu kuin juopunut. Mutta selvästi se taito on viikossa kehittynyt.

Syöminen on ollut aina Ainon vahvuus ja nyt hän on vähitellen alkanut haluamaan syödä itse. Tosin onneksi vanhemmat vielä saavat syöttääkin, kun siitä omasta syömisestä ei suuhun vielä paljoa päädy (lue: ei mitään). Alva on tämän viikon mummilla ja pappalla yökyläilemässä ja me ollaan kolmestaan kotona. Lähdin tänään Ainon kanssa käymään Porissa shoppailemassa ja ostin Ainolle ensimmäiset kengät. Ne olivat Superfitit ja kokoa 22. Alva muistaakseni aloitti kengänkäytön koosta 21, mutta toisaalta taisin ostaa ne hänelle jo vähän aikaisemmin. Ja kengästähän se riippuu myös, mitä kokoa käyttää.

Ainolla alkoi eilen unikoulu. Otimme hänelle Alvan vanhan pinnasängyn käyttöön, jonka laitoimme olohuoneeseen (eli ei samaan kerrokseen kuin missä makuuhuoneet on). Ajatuksena on nyt opettaa hänet vihdoinkin nukkumaan ja nukahtamaan ilman rintaa. Me vanhemmat aletaan olla jo ihan tainnuksissa tuosta univajeesta, joten nyt oli vihdoinkin tehtävä jotain. Kun Alva vielä saatiin Turkuun hoitoon, niin nyt sitten päätimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja aloittaa yötaistelu.

Pelisääntöinä vähän keskenämme sovittiin, että koska tutti ei Ainolle kelpaa, niin ei sitä nytkään sitten enää opeteta (Alva kun on siinä kiinni liiankin kanssa) ja tuttipulloriippuvuuttakaan ei hänelle haluta, joten sitä annetaan vain pahimmassa hädässä. Ja rintaa ei enää ollenkaan. Takaraivossa tietenkin jyskytti se, että meidän päätökset voivat olla kuin veteenpiirretty viiva siinä 02-04 välillä, mutta päätettiin ne kuitenkin ajoissa, vaikka sitten niitä rikottaisiinkin.

Eilen Aino sitten laitettiin nukkumaan siinä klo 22 aikaan. Hän oli siihen asti ihan virkkusa, joten ei yritetty laittaa liian ajoissa nukkumaan. Ja huutohan siitä tuli. Aino huusi ja huusi ja huusi ja huusi. Iskä yritti häntä lohduttaa, antaa pulloa (se lensi kaaressa pois), silittää, taputtaa, heijata, mutta mikään ei auttanut. Sitten yrityin vuorostani minä, mutta yhtä surkein tuloksin. Mikään ei ollut hyvästä ja Aino vain huusi. Toisaalta se huuto selvästi alkoi siitä laantua, eikä ollut ihan mahdotonta enää. Vähitellen hän sitten mun silittämiseen alkoi nukahtaa ja nukahtikin onneksi lopulta siinä 23 aikaan. Päätettiin lopulta, että nukutaan molemmat olohuoneessa. Mä taisin vähän torkahtaa, mutta puoli yhden aikaan siirryin yläkertaan sänkyyn nukkumaan ja taisin ehtiä nukahtamaankin ihan kunnolla, ennen kuin Aino sitten puoli kahdelta heräsi. Siliteltiin ja taputeltiin häntä miehen kanssa vuorotellen ja noin tunnin urakan jälkeen Aino lopulta taas sai unen päästä kiinni.

Mä hipsin Ainon nukahtamisen jälkeen takaisin sänkyyn ja seuraava unipätkä oli noin puolitoista tuntia. Neljältä Aino sitten heräsi taas ja sitten nukahtaminen olikin vähän takkuisampaa. Tai oikeastaan hän kyllä tuntui torkahtavan hetkeksi, mutta heräsi sitten taas uudestaan. Mäkin siinä taisin vähän torkahtaa, kunnes sitten puoli kuuden aikaan Aino nukahti vähän paremmin. Siirryin taas sänkyyn, jossa taisin nukahtaa heti. Ainon itkuun sitten heräsin ja tulin alakertaan. Kello oli vähän vaille kuusi, joten unta ei montaa minuuttia ollut. Seitsemään saakka yritettiin miehen kanssa nukuttaa Ainoa, mutta kun siitä ei tuntunut tulevan mitään, nosti mies Ainon pois sängystä ja lupasi huolehtia hänestä, jotta mä sain mennä takaisin nukkumaan. Kuuntelin, että alakerrasta kuului Ainon itkuskelua. Hän kun oli ihan väsynyt, mutta ei vaan osannut nukahtaa. Mä kuitenkin nukahdin. Kun heräsin oli ihan hiljaista. Ajattelin, että mies on lähtenyt Ainon kanssa ulos, mutta he nukkuivatkin vielä. Aino oli nukahtanut joskus kahdeksan aikaan omaan sänkyynsä ja mies nukkui siinä pinnasängyn vieressä patjalla. Kello oli 9:30 ja sitten hekin heräsivät.

Yö meni ennakko-odotuksia paremmin, mutta hyvään yöhön tässä on vielä matkaa. Tänään Aino oli väsynyt jo kasin aikaan. Teimme iltatoimet ja laitoin Ainon nukkumaan vähän ennen yhdeksää. Huutohan siitä tälläkin kertaa tuli, mutta kun silittelin häntä selästä vei uni voiton jo muutamassa minuutissa. Nyt hän on nukkunut jo lähes puolituntia ja tämä äitikin lähteä nukkumaan.

Yöllä ei nukuta

Aino ei vieläkään ole oppinut yöllisen nukkumisen saloja. Vähitellen mulla on alkanut vahvistua mielikuva, että joko Aino on todella huono nukkuja tai sitten hänelle ei sovi rintaruokinta enää tässä vaiheessa. Varmaan nyt olisi paikallaan aloittaa rinnasta vierottaminen, mutta musta ei vaan tunnu olevan siihen. Aino haluaa rintaa ja mä olen sitä vielä antanut, kun vihdoinkin olen oppinut sen taidon salat. Imettäminen on musta ihan mukavaa hommaa ja kun nyt olen päivät poissa, niin lasten läheisyyttä kaipaa sen verran, että on valmis yöunistaankin vähän tinkimään.

Tosin nyt tuntuu, että yöunista on tingitty jo vähän enemmän kuin vain vähän. Aino heräille vieläkin jatkuvasti, vaikkakin pientä parannusta on mielestäni ollut havaittavissa. Nyt ei ehkä heräämisiä enää ole siinä 15 kpl/yö, vaan nyt heräilyjä on keskimäärin siinä 10 kpl/yö. Tässäkin on mielestäni vähintään puolet liikaa. Jos yöllä Aino heräisi syömään vain joku 2-3 kertaa, niin se olisi musta ihan ok, mutta siitä yli menevät on vähän ylimääräisiä.

Meillä mennään nukkumaan siinä ysin aikaan ja lopullisesti Aino herää jo vähän kuuden jälkeen. Yö jää mielestäni aika lyhyeksi, mutta vain poikkeustapauksissa Aino on nukkunut puoli seitsemään. Millään en saa Ainoa sitten enää kuuden jälkeen nukahtamaan. Häiritseeköhän häntä tämä lisäätynyt valoisuus? Pimennysverhosta voisi ehkä olla jotakin apua. Tai sitten ei.

Yöllä Aino heräilee siis vähintään kerran tunnissa. Yleensä yössä on yksi lähes kahden tunnin unipätkä, mutta muuten nukkuminen on enemmän tai vähemmän jatkuvaa heräilyä. Luulisi, että Aino itsekin olisi väsynyt tuollaisten yöunien jälkeen, mutta ei hän vielä juuri paremmasta tiedä. Äiti ainakin on vähän nuokkuva lähes koko päivän, eikä iltasella töiden jälkeen ole yhtään virkeämpi olo. Valitettavasti.

Ehkäpä yöunet tästä vähitellen parantuvat, kun Aino tulee vanhemmaksi. Ehkä jo elokuussa, kun Aino on täyttänyt ensimmäisen vuotensa, meillä nukutaan jo vähän paremmin. Sitä odottaessa.

helmikuun taidot

Ainon liikkumisesta on tullut enemmän ja enemmän tahdonmukaista, sujuvaa ja päämäärätietoista. Aino ryömii lattialla innoissaan, kääntyy näppärästi kellon viisarin tavoin ja kurkottelee tavaroita käsiinsä. Vielä suoraan eteenpäin ryömiminen ei juuri onnistu, mutta peruuttaminen luonnistuu ihan hyvin. Kun tähän vielä lisää tuon kääntymisen, niiin lähes huomaamatta päädytään eteenpäin.

Lähes koko helmikuun Aino on mennyt kaksilla päikkäreillä. Vain silloin kolmannet ovat olleet paikallaan, jos molemmat päikkärit ovat jääneet kovin lyhyiksi. Pari tuntia kun nukkuu kerralla, niin sitten riittää virtaa ilta ysiin asti. Äidillä tosin virta ei meinaa sinne asti riittää, mutta onneksi Aino nukahtaa aika nopeasti, kun hänet nukkumaan vie. Nukahtaminen onnistuu meillä vieläkin iltaisin vain suun saadessa imeä. Ihan on äiti itse pahaksi opettanut, mutta nyt ei vielä jaksaminen riitä tuosta eroon opettamiseen. Vaikka toisaalta yöt voisivat siitä rauhoittua. Vieläkin kun Aino herää n+x kertaa yössä.

Alvan päikkärit ovat vielä onneksi olleet aika säännöllisesti kuvioissa. Ja vain muutamana päivänä viikossa päikkärit ovat jääneet välistä, mutta kyllä sen sitten íllalla huomaa, että meno muuttuu aika villiksi. Tosin nukahtamiseen tarvitaan hänelläkin vielä maitoa ja sitä hän juokin ainakin iltaisin ihan pullotolkulla. Päikkäreille, jos Alva nukahtaa, niin kyllä hän yleensä nukkuu parisen tuntia. Enemmänkin joskus, mutta harvemmin vähemmän.

Yökyläily Mummin ja Pappan luona oli Alvan mieleen. Mummi toi Alvan tänne maalle takaisin yhdessä Alvan kummitädin ja serkkupojan kanssa. Autossa serkukset olivat pelleilleet ja naureskelleen toisiaan lähes koko matkan ja vielä täällä kotonakin leikki maistui. Alva tosin ei olisi millään antanut Mummin lähteä kotiin, vaan hän olisi halunnut lähteä mukaan. Itku oli sydäntä särkevä. Onneksi se kuitenkin loppui melko nopeasti, kun Mummi oli lähtenyt, mutta muutaman kerran Alva kuitenkin vielä itkeskeli Mummin perään. Taitaa tyttö jo nyt odottaa, koska Mummi tulee häntä taas hakemaan.

Ainon päivärytmi

Ainon kohdalla en vieläkään ole ihan varma hänen päivärytmistään. Valitettavasti hän joutuu elämään enemmän Alvan päivärytmin mukaan, eikä siten hän saa elää ihan omaan rytmiinsä. Toisaalta sitä se elämässä ja perheessä on; kaikki on otettava huomioon ja kukaan ei saa kaikkea.

Herätys on yleensä silloin, kun Alva herää. Jos Alva ei onnistu herättämään Ainoa, niin viimeistään vartin sisällä siitä, kun mä olen noussut vuotessa pikku neiti herää. Ihanteellisinta olisi, että Aino heräisi vasta puolisen tuntia Alvan heräämisen jälkeen. Se ei onnistu aina, mutta joskus kuitenkin. Eli näin:

08-08.30 Herätys
09.30 Jotakin suuhun pantavaa, yleensä maitoa, mutta joskus jotain vahvempaakin.
10.00 Päikkäreille ulos vaunuihin
12.30 Heräillään ja seurustellaan äidin ja siskon kanssa.
13.00 Sosetta ja vettä nokkamukista
14.50 Maitoa ja päikkäreille. Joskus päikkärit kutsuvat vasta puoli neljän jälkeen kuten tänäänkin.

Iltapäivän rytmi onkin sitten enemmän hakusessa ja riippuu siitä, kuinka pitkiksi toiset unet muodostuvat. Jos ne ovat pitkät eli tunnin, niin sitten mennään näin.
16.00 heräillään ja otettaan vähän hedelmäsosetta.
17.30 Maitoa ja pikkutirsat taas
18.30 Heräillään
20.00 Syödään toinen setti pe-po -sosetta ja vähän maitoa.
21.00 Maitoa ja yöunille.

Tämä rytmi on siis kuitenkin enemmän arvailua kuin Alvan, mutta suurinpiirtein näin meillä mennään. Ainon päikkäreiden pituutta vaan on paljon hankalampi ennustaa ja se taas määrittää muut toiminnot. Parisen tuntia Aino jaksaa olla hereillä, mutta sitten alkaa sellainen konsertti, jos ei nukkumaan viedä (eli siis vaunuttelua tai imetystä, tutti ei vieläkään kelpaa.)

Alvan aikataulua

Tällä hetkellä Alvan päivärytmi on parhaimmillaan tätä:

08.00 Herätys ja aamutoimiin
10.00 Lähdetään ulkoilemaan
11.30 Tullaan takaisin sisälle
12-12.30 Lounas
14-14.30 Päikkäreille
16.30-17 Herätys
18.00 Päivällinen
20.30 Iltapala
21-21.30 Iltaunille

Tällä shapluunalla ollaan nyt muutama päivä menty ja nyt ovat päikkärit palanneet taas päiviin. Aikaisemmin olen laittanut Alvaa nukkumaan jo aiemmin, mutta tuloksena on ollut vain pyöriskelyä sängyssä ja lopulta olen nostanut hänet pois ilman päikkäreitä. Toisaalta tämä on vasta muutamana päivänä onnistunut, joten en vielä ole varma, onko tämä mitenkään "täydellinen". Hankalinta on tuo aamuherätys, kun itse en jaksaisi nousta, jos ei ihan pakko ole ja välillä Alva nukkuisi hyvinkin 09 tai jopa 09.30 asti. Mutta ehkä pare vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja nousta ajoissa ja tarvittaessa herättää Alva. Myös päikkäreiltä olen Alvan herättänyt, jotta ei ilta unet kärsisi ihan mahdottomasti. Jo nyt päikkärit ovat vähän turhan myöhään, mutta aikaisemminkaan en ole innostunut nousemaan. Parin tunnin unet ovat mielestäni ihan riittävät ja sillä jo illaksi riittää virtaa.

Yösyömingit

Meillä on yöt muodostuneet aikamoisiksi tankkauksiksi. Voisi sanoa, että Aino aloitti yösyömisen tuossa vähän ennen kahden ikäkuukauden täyttymistä. Ensin oli flunssaa, sitten vatsatautia ja lopuksi äidillä rintatulehdus. Näiden johdosta Aino heräili syömään normaalia enemmän, ehkä noin 6-8 kertaa yössä. Nyt tilanne on vain "pahentunut", ja yöunet ovat kovin rikkonaiset.

Illalla Aino nukahtaa tissille siinä kymmenen maissa tai viimeistään puoli yhdeltätoista. Yleensä aloitttelen tissittelyn siinä ysin aikaan, kun Alvakin menee nukkumaan. Aino torkkuu siinä aluksi, mutta nukahtaa sitten yön pisimmille unille, edellä mainitsemaani aikaan. Mäkin nukahdan lähes heti kun Ainokin ja nautin pisimmistä unipätkästä koko yönä. Aino nukkuu tuolloin sellaiset puolitoista tuntia ja joskus äitiä hemmotellaan kahden tunninkin unella. Näin hyvä tuuri käy muutaman kerran viikossa. Sitten siinä kahdentoista aikaan alkaa varsinainen pätkäuni. Syömään herätään puolisen tunnin välein. Yleensä imetän toisesta rinnasta joku kolmisen kertaa yhteen menoon ja vasta sitten vaihdan rintaa. Tässä pätkäuni vaiheessa vaihdan ehkä kahdesti rintaa. Sitten siinä neljän maissa Aino nukahtaa toisille "pitkille" unille, jotka kestävät myös sen puolitoista tuntia, mutta eipä juuri koskaan kahta tuntia.

Puoli kuuden jälkeen sitten taas syödään puolentunnin tai vartin välein, kunnes kahdeksalta herää Alva ja siihen Ainokin sitten herää. Äiti ei varsinaisesti herää, vaan yrittää sinnitellä päivän puolinukuksissa. Eipä sitä pahemmin tule odotettua iltaa ja yötä, kun arvaa, ettei se yö juuri väsymystä poista.

Nyt olen antanut Ainolle peruna-porkkana sosetta kolmena päivänä. Oma keittämä perunasose ei juurikaan maistunut, kun siihen taisi vähän jäädä sattumia. Purkkisose menee nyt mitä suuremmalla innolla. Tänään annoin siis kolmannen kerran pe-po sosetta ja hyvin maistui. Lämmitin ensin 1/3 purkillista, mutta lisää tuntui mieli tekevän. Annoin sitten vähän vielä, joten puolisen purkkia Aino sitä painoi menemään. Ja itku tuli, kun ruokailu loppui. Enemmänkin olisi tainnut maistua. Ehkäpä otetaan toinen ruokailu vielä illalla ohjelmaan.

Edit. Annoin sitten vielä kuuden aikaan Ainolle lisää pe-po -sosetta, loppu purkki meni ja nyt on sitten annettu vauvalle koko purkki sosetta. Aika annos.

Nukahtamisharjoittelua

Nyt on vihdoinkin aika opettaa Alvaa nukahtamaan itsenäisesti omaan sänkyynsä. Viime viikonloppuna kun palattiin Turusta maalle, kannettiin pinnasänky takaisin meidän vanhempien makuuhuoneeseen ja Alvan on nyt tarkoitus nukahtaa siihen. Pientä haparoimista on tässä alkuviikolla ollut, kun Alva on nostettu vasta nukkuvana omaan sänkyynsä, mutta ainakin äiti on saanut alkuyön tai lähes koko yön nukkua ilman pientä potkijaa kosketusetäisyydellä.

Päikkärit ovat vähän olleet sekaisin ja Alva on nukahdellut autoon, ja nukkunut vain pieniä pätkiä. Nyt keskiviikkona päätin, että nyt alkaa taas kunnon rytmit. Aamiaisen jälkeen ulkoiltiin ja käytiin katsomassa naapuruston toista alla metrin mittaista. Kotiin tultiin siinä puolenpäivän aikaan ja broileripasta maistui kohtuullisesti, jälkkäriksi vielä yksi nektariini ja kidiuksen juotavaa jogurttia. Sitten vein hänet tuossa yhden jälkeen nukkumaan omaan sänkyynsä. Kauhea huuto alkoi, kun nostin Alvan omaan pinnikseensä, mutta onneksi se loppui pian. Laitoin pupun kainaloon, tutin suuhun, vedin kissan hännästä vähän musiikkia, toivotin hyvää päikkäriä ja vilkutin lähtiessäni. Sieltä sängystä Alva vilkutteli ihan hyvä voimaisena takaisin. Tulin lähes heti tänne alakertaan kuulostelemaan, että koska alkaa huutelu, mutta ei sitä sitten alkanutkaan, vaan hiljaisuus oli rikkumaton. Kävin hetken päästä kurkkaamassa ja siellä se pikkuinen veti unta palloon. Siis täydellinen suoritus näin alkuun.

Keskiviikko illalla toistin samat rituaalit, tosin Iskä kantoi Alvan yläkertaan omaan sänkyynsä. Protestia oli havaittavissa vähän enemmän kuin päivällä, mutta ihan kohtuu mitoissa kuitenkin. Annoin pupun kainaloon, tutin suuhun, silitin poskea, toivotin hyvät yöt ja vilkutin mennessäni. Yöpusun olisin halunnut vielä antaa, mutta en enää taivu tämän vatsani kanssa niin alas. Nukahtaminen kesti tällä kertaa noin kolme varttia ja sinä aikana kävin muutaman kerran häntä katsomassa ja toistamassa nämä rituaalit. Hyvin siis meni tälläkin kertaa.

Eilen vein hänet päikkäreille siinä vähän ennen yhtä ja harmistusta oli ilmassa. Iskä kuulosteli alakerrassa, että aikamoista saarnaa Alva taisi sängyssä höpöttää. Ei vissiin ollut ihan mieluista. Kymmentä yli yksi oli vauva jo lähes unessa ja nyt unta riitti kaksi ja puoli tuntia. Hyvin kulkee.

Iltasella alkoi vauva vaikuttaa väsyneeltä siinä puoli kymmenen aikaan ja vartin vaille kymmenen Iskä taisi kantaa hänet nukkumaan. Sänkyyn laittoa protestoitiin taas ja äidin syliin oli kova hinku, mutta onneksi hän jäi sitten kuitenkin kohtuu tyytyväisenä katsastamaan tilannetta. Kolme varttia taas ehti kulua, ennen kuin makuuhuoneessa hiljennyttiin ja tasainen tuhina alkoi kuulua.

Tänään päikkäreille mentiin nukahtamaan siinä vähän vaille 13 ja kun vartin yli 13 menin kurkkaamaan tilannetta, oli Alva jo sikeässä unessa. Taitaa nukahtaminen vähitellen nopeutua, tai sitten se on vain kerrasta kiinni. Ehkä todellisuudessa niin, että jokainen päivä on vähän erilainen. Välillä nukahtaa helpommin ja toisinaan taas vaikeamman kautta.

Yllättävän hyvin mielestäni tämä yksin nukahtaminen on nyt lähtenyt liikkeelle. Luulin jotenkin, että Alva protestoisi tällaista järjestelyä paljon enemmän, mutta tämä muutos onkin ollut melko helppoa. Tietenkin nukahtaminen voisi olla nopeampaa, eikä sänkyyn nostamista protestoitaisi ollenkaan, mutta en usko, että muutosta tuossa tulee juurikaan tapahtumaan. Toisaalta vasta muutama päivähän tätä on harjoiteltu ja parin viikon päästä tilanne voi olla toinen.

Huomenna lähdetään Alvan kaverin 1 v. synttäreille, joten päikkärit nukutaan autossa. Matkaa on suuntaansa jotain 1,5 tuntia, joten toivottavasti huomenna Alva nukkuu molemmilla matkoilla. Muuten unet jäävät liian vähäiseksi.

Mulle ei taida olla kovinkaan luontaista tuo arkipäivän rytmien noudattaminen. Se tietenkin helpottaisi jonkin verran arkea, mutta rajoittaa aika paljon menoja. Tänäänkin pitäisi mennä koko porukan kauppaan. Koska aamulla en oikein ollut energisellä tuulella ja mies siivosi kodin, olisi kauppaan pitänyt lähteä vain kaksi tuntia ennen Alvan päikkäriaikaa. Tässä ajassa emme millään olisi ehtineet ajoissa takaisin ja todennäköisesti Alva olisi nukahtanut autoon hetkeksi, jonka jälkeen päikkärit olisivat siirtyneet melko myöhään tai jääneet kokonaan välistä. Täällä maalla, kun kauppareissuun menee lähes aina vähintään se kaksi ja puoli tuntia matkoineen. Kauppareissu jäänee siis tällä kertaa päikkäreiden jälkeiseen aikaan.

Paluuta kaksiin päikkäreihin

Palailtiin tänään Turun keikalta tänne maalle. Turussa olikin taas ohjelmaa niin paljon, että päikkärit ovat jääneet niin lyhyiksi, että toiset päikkärit ovat olleet paikallaan.

Turkkusseen lähdettiin yhdessä Alvan kanssa keskiviikkona. Mentiin suoraan omaan kotiin, jonne Pappa oli jo ehtinyt tuomaan Alvalle syöttötuolin lainaksi. Nykyään kun Alva haluaa itse syödä, ei syöminen oikein onnistu muuten kuin omasta tuolista. Onneksi siis saatiin Mummilan yksi tuoleista lainaan. Alva nukkui menomatkalla varmaan jonkun puolisen tuntia, joten sillä unella ei pitkälle pötkitty. Kauppareissun jälkeen Alva menikin omaan sänkyynsä nukkumaan. Mahdettiinkohan päikkäreiden jälkeen suunnata puistoon keinumaan...

Torstaina kierreltiin kaupungilla äidin kaverin kanssa. Ostin itselleni Aleksilta boleron ja kengät ensi viikon hääjuhlia varten sekä imetyspaidan Stokkalta. Alva jäi tällä kerralla ilman uusia vaatteita, mutta hänellä onkin niitä moninkertaisesti mun omaan vaatevalikoimaan verrattuna. Tarkoituksena oli tulla viimeistään yhdeksi kotiin päikkäreille, mutta taisi kello olla jo lähempänä puolta kolmea. Päikkäreiden jälkeen suuntana oli taas puisto ja siellä keinu. Tosin liukumäkikin veti tällä kertaa puoleensa.

Perjantaina kipaistiin vielä nopeasti kaupungilla ostamassa Mummille lahja ja sitten suuntasimme Mummin ja Pappan luokse juhlimaan Mummin synttäreitä. Matkalla Alva pääsi nukahtamaan ja otti pienet noin 10 minsan nokoset. Valitettavasti uni kaikkosi heti, kun auto pysähtyi. Vaunuttelemalla tosin toiset päikkärit onnistuivat vajaan kahden tunnin päästä.

Lauantaina nähtiin mökkinaapureita ja suunnattiin päikkäri aikana Turkuun, jossa Iskäkin jo odotteli meitä. Päikkärit jäi taas lyhyiksi, joten kauppareissun jälkeen Alva nukahti toisille päikkäreille. Illalla taas käytiin puistossa keinumassa.

Tuolla Turussa Alva on onnistunut nukahtamaan ihan itsenäisesti sekä päikkäreille että yöunille omaan sänkyynsä. Turussa hänen sänkynsä on meidän makuuhuoneessa ihan mun sängynpuolessa kiinni. Olen laittanut Alvan omaan sänkyynsä ja mennyt itse esim. siivoamaan keittiötä, suihkuun, syömään ja katsomaan telkkaria. Alva on sängyssä mönkinyt itsekseen lähes tunnin, ennen kuin uni on tullut, mutta muutoksena edelliseen on, että nyt Alva ei huuda kuin syötävä, kun mä poistun näköpiiristä. Mun ei siis enää tarvinnut levätä sängyllä sitä tuntia, jonka Alva tarvii nukahtaakseen. Voi kun tämän järjestelyn saisi siirrettyä tänne maallekin.

Täällä kotona Alva nukkuu vieläkin mun vieressä patjalla lattialla. Vähitellen voisi kyllä siirtyä takaisin pinnasänkyyn, mutta vielä en ole saanu sitä tehtyä. Ongelmana on myös se, että makuuhuone on yläkerrassa ja kaikki muut huoneet alakerrassa. Jos siis jätän Alvan yksin makuuhuoneeseen, ei hän kuule mun tai Iskän puuhastelua eikä häntä pääse niin helposti vilkaisemaan. Helpompaa olisi, jos kaikki olisivat samassa kerroksessa. Tai ehkä ongelma on vain mun päässä ja pitäisi vaan yrittää muuttaa noita nukkumisjärjestelyjä. Ja vielä pikaisesti, kun vauvan tulo lähenee päivä päivältä.

Perhepedistä vähitellen omaan sänkyyn?

Meillä on siis nukuttu perhepedissä nyt jo jonkin aikaa. Käytännössä mä nukun Alvan kanssa lattialla siskonpedissä, koska muuten en voisi jättää Alvaa yhtään yksin nukkumaan putoamisvaaran vuoksi. Alva liikkuu nukkuessaan todella paljon ja viime yönäkin nostin hänet takaisin patjalle. Herätysten määrä on vähentynyt näin todella hienosti ja kaikki ovat nukkuneet melko hyvin. Muutaman herätys yössä yleensä aina on, mutta ei enää kerran tunnissa. Tosin viime viikko taidettiin nukkua oksennuskohtausten välilllä ihan ilman heräämättä ja nyt kun muutama yö on mennyt jo ilman vatsakipuja, ei Alva ole herännyt yöllä ollenkaan. Tämä on jo todella luksusta, eikä varmaan kestä enää montaa yötä, mutta pitänee nauttia näistä hetkistä.

Levin matkalla pyysimme huoneeseemme lasten sängyn. Saimme sellaisen melko perinteisen matkasängyn. Vähän epäilin, että pitäisikö Alva ottaa meidän viereen vai nukkuisiko hän omassa sängyssä. Ensimmäisenä yönä laitoin hänet matkasänkyyn ja jäin itse makaamaan vieressä olevalle sängylle. Aluksi hän nousi pystyyn, seurasi mitä Iskä tekee, katseli äitiä, varpaita, tutteja jne, mutta kellahti melko helposti (max puolituntia) ilman itkemistä nukkumaan. Tämä toistui jokaisena iltana ja yhtenä iltana Iskäkin onnistui saamaan Alvan nukkumaan lähes ilman huutelua. (Äidin kun oli ihan pakko nähdä Top Chefin finaali. Harmi, että Stefan ei voittanut...) Vain kerran otimme Alvan meidän väliin nukkumaan siinä viiden aikaan, kun hän ei heti muuten nukahtanut. Muuten hän jopa nukkui koko yön omassa sängyssään.

Levin matkalta saavuimme Turkuun ja se yö nukuimme Mummin ja Pappan luona. Tällöin jatkoin matkasängyssä nukuttamista yhtä hyvin tuloksin. Kotona taas jatkettiin perhepedissä. Ajatuksena olisi kuitenkin se, että Alva voisi ehkä vähitellen siirtyä omaan sänkyynsä. Toisaalta pinnasänky on vähän matkasänkyä kapeampi ja muutenkin pienempi ja sitten sen laidat ovat kovaa puurimaa, kun matkasängyssä ne ovat aika pehmeät. Ei kolise pää yhtä kovaa vasten laitoja. Pitäisiköhän sitä hankkia sitten matkasänky Alvalle. En oikein usko, että me siirrytään tavalliseen sänkyyn vielä pitkään aikaan, kun Alva ei varmasti siinä pysy, kun paikallaan pysyminen on muutenkin hänelle vaikeata. Voikohan matkasängyssä nukkua ihan pysyvästi, vai onko se tarkoitettu vain lyhyt aikaiseen käyttöön?

Karhupuhetta

Olimme tiistaina Alvan kanssa neuvolan järjestämässä äiti-lapsi -ryhmässä ja siellä jaettiin ohjeita unikoulusta. Jos siis on ongelmia nukuttamisessa tai yönukkumisessa, niin siinä oli ohjeita mitä voisi kokeilla. Luin paperit läpi ja ihan pätevältä vaikutti. Meillä ei tosin ole ollut varsinaisesti uniongelmia. Mitä nyt Alva heräilee syömään liian usein, mutta nukahtaa sitten helposti.

Tai siis näin ajattelin silloin tiistaina. Nyt tuota ohjetta on kahlattu läpi todella tiiviisti parin päivän ajan. Meille on nimittäin tullut vierailulle karhu, joka karjuu sängyssä silloin kun siellä pitäisi nukkua. Toivottavasti nimenomaan vierailulle, eikä asumaan.

Eilen vietiin Alva nukkumaan ysiltä, kuten aina ennenkin. Aluksi sängyssä oltiin ihan positiivisella asenteella. Pyörittiin, harjoiteltiin konttausasentoa ja siinä keinumista, potkittiin ja muuta tavallista venkoilua. Tässä vaiheessa aina välillä istuin sängyn vieressä, mutta välillä poistuin siitä alakertaan. Aika pian pieni huutelu kuitekin alkoi voimistua ja kohta Alva huusi jo täyttä kurkkua. Yritin antaa tuttia ja maitoa, kääntää häntä selälleen, laittaa peittoa päälle, silittää selästä, pitää kättä ristiselällä, mutta mikään ei auttanut huuto vain jatkui. Välillä nostin hänet syliin ja siinä hän hiljeni, jatkaakseen sitten uusin voimin, kun laskin hänet takaisin sänkyyn. Lopulta hän nukahti kymmenen aikaan varmaan ihan lopen uupuneena juoden maitoa. Ei ihan ohjeen mukaista, mutta ainakin se tehosi tällä kerralla. Yhdentoista aikaan Alva jotain huuteli, mutta ei varsinaisesti herännyt tai sitten nukahti itsekseen. Yhden aikaan hän heräsi ja huusi. Annoin maitoa ja tähän hän nukahti, tosin maitoa ei tainnut mennä juuri 10 ml enempää. Viideltä maistui desin verran ja aamulla seiskan aikaan alkoi ääntely, mutta varsinaisesti Alva heräsi vasta siinä kasin aikaan. Ihan tavallinen yö siis.

Tänään yritin nukuttaa häntä päikkäreille omaan sänkyyn ja samanlainen huutelu siitä taas alkoi. Nukahti kuitenkin aika nopeasti, mutta heräsi jo puolen tunnin päästä. Täytynee jatkaa päiväunitreenailuja omassa sängyssä jatkossakin, tosin nyt hän nukkuu taas meidän sängyssä ja nukahtaminen oli helpompaa.

Oliskohan hampaitu tulossa, alkavaa flunssaa, silmätulehdus harmittaa, liikkuminen tuo haastetta nukahtamiseen vai onko tämä jotain muuta tai vain vaihe...

Arki alkaa

Tänään alkoi sitten totinen torven soitto, kun mies palasi töihin. Yhdessäoloon oli jo aika hyvin ehtinyt näiden seitsemän viikon aikana tottua, mutta se ei sitten ollutkaan lopullista. Nyt me jäätiin Alvan kanssa kaksin pitämään taloa pystyssä.

Yö meni mukavasti. Alva heräsi siinä yhden jälkeen huutelemaan, mutta nukahti samantien, kun laitoin hänelle peiton kunnolla ja heilutin vähän toisesta jalasta. Tämän jälkeen Alva nukkuikin tosi pitkään. Mä heräsi vasta varttia vaille seitsemän, kun Alva liikkuili sängyssään. Jännää on, että en herännyt herätyskelloon viittä minuttia aikaisemmin, vaikka se soi mun puolella sänkyä. Onneksi mies oli tähän kuitenkin herännyt, niin ei ainakaan ekana lomanjälkeisenä työpäivänä heti myöhästynyt töistä. Alva siitä sitten heräili syömään, mutta nukahti sitten vielä pariksi tunniksi. Yhdeksältä alkoi vasta meidän arki.

Syksyn ohjelmaksi olen ajatellut säännöllisiä vierailuja Turkuun. Ajatuksena olisi, että kävisimme Alvan kanssa joka toinen viikko Turussa ja olisimme siellä yhden tai kaksi yötä. Riippuu tietenkin siitä, miten Alva sinne sopeutuu ja miten ikävä isälle tulee Alvaa. Turussa nähtäisiin paremmin sukulaisia ja voitaisiin vähän käydä shoppailemassa. Mun henk.koht tavoitteeni olisi päästä niinä kertoina myös kuntosalille käymään, mutta saa nyt nähdä miten tämän käy.

Täällä maalla pitäisi myös kokonntua perhekerho, jossa voitaisiin ainakin kerran pistäytyä ja katsastaa muita vauvautuneita. En ole täällä vielä törmännyt muihin vauvoihin, mutta kuulemma noin 12 pitäisi tänä vuonna syntyä, joten ainokainen kummajainen Alvan ei pitäisi olla. Täytynee keskiviikkona kysyä neuvolan tädiltä, että koska näitä tapaamisia on.

Olen myös ajatellut muskaria, mutta en ole saanut aikaiseksi kysellä tästä mitään. Muskari varmaan pidetään tuolla kunnan keskustassa, joten sinne on aika ajaminen. Tavallaan se olisi varmaan ihan mukava yhteinen juttu vauvan kanssa, mutta voipi olla, että se jää ajatuksen tasolle. Saapi nähdä.

Viime viikolla mietin juuri, että tämä vauva aika on mennyt yhtenä hujauksena. Mies palasi vauvan syntymän jälkeen töihin toukokuun puolessa välissä ja oli töissä juhannuksen jälkeisen viikon, kunnes jäi lomalle. Me olimme tänä aikana Alvan kanssa ensin Turussa ja sitten maalla, mutta mulla ei ole näistä viikoista oikein mitään hajua. Mitähän me tällöin ollaan tehty, miten aika on mennyt, mitä Alvan elämään on tällöin kuulunut jne. Mitään muistikuvaa mulla ei tästä ole. Juuri tämän vuoksi onkin hyvää, että tulee kirjoitettua niitä vähän muistiin. Ihan niitä arkisimpiakin asioita.

Tänään siis herättiin ysiltä ja tehtiin aamutoimet. Alva jaksoi olla hereillä vähän yli kymmeneen ja lähdimme pitkälle vaunukävelylle, jonka aikana Alva jo heräsikin ja huuteli vaunuissaan. Nyt Alva jaksoi olla hereillä noin kaksi tuntia ja vein hänet juuri äsken makuuhuoneeseen nukkumaan. Annoin hänelle vähän maitoa ja jätin hänet sinne yksin. On taitanut nukahtaa, kun ei ole mitään huudellut. Hän on nyt muutamia kertoja nukahtanut päikkäreille yksinään, tosin hän on ollut silloin maidon juomisen jälkeen jo lähes silmät ummessa, joten ehkä niin suuri saavutus se ei ole ollut. Alva tykkää katsoa sängystä ulos, kun ikkunan takana oleva koivu heiluttaa oksiaan. Sitten juuri ennen nukahtamista Alva heiluttaa päätään melko rajusti puolelta toiselle. Taitaa vaikutelma olla vähän sama, kuin jos keikkuisi vaunuissa tai joku heiluttaisi häntä uneen. Sitten uni tulee ja Alva nukahtaa. Yleensä kolmannet päikkärit ovat pitkät unet, joten ehkä nämä unet eivät paljoa puolen tunnin yli veny, mutta toivotaan nyt, että uni sentään vähän kauemmin maistuu.

Nukahtaminen

Tänään on taas nukuttu melko lyhyitä päikkäreitä. Alva heräili tänään siinä puoli yhdeksän maissa ja jaksoi olla hereillä siten, että uni alkoi kymmenen aikaan tulemaan. Jouduttiin kuitenkin vielä vaihtamaan kakkavaippa pois, joten vasta puoli yhdeltätoista hän pääsi vaunuihin nukkumaan. Uni ei kuitenkaan riittänyt kuin reiluksi puoleksi tunniksi eikä se suostunut vierailemaan enää uudestaan pitkästä kävelystä huolimatta. Tulimme sitten sisälle leikkimatolle kääntyilemään.

Yhdeltä Alva vaikutti taas olevan väsynyt ja lähdin taas vaunuttelemaan. Nukahtaminen onnistui helposti, mutta taaskaan unta ei riittänyt kuin ehkä tunniksi. Neljältä vauva olikin sitten niin väsynyt, että nukahti sisälle omaan sänkyynsä, kun annoin hänelle maitoa tuttipullosta. Alva nukkui siinä ehkä reilun puolituntia kunnes taas heräsi. Olimme miehen kanssa myös päikkäreillä, joten nostin hänet meidän väliin, mutta uni ei kunnolla enää tullut. Mies lähti sitten kuuden aikaan vaunuttelemaan ja vauva nukkui puolituntia.

Toisaalta kun ajattelee, että onhan tuossakin unta jo melko paljon, mutta pitemmät päikkärit puuttuvat kokonaan ja ainakin tuossa kuuden aikaan vauva oli ihan väsyneentuntuinen, mutta uni ei vaan suostunut tulemaan. Vaunuihin nukahtaminen on Alvalle yleensä aika helppoa. Vaunut keinuvat mukavasti ja se nukuttaa väkisinkin. Sisälle nukahtaminen onkin aina vähän vaikeampaa. Itsenäisesti hän ei ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sisälle nukahtanut, vaan häntä pitää aina nukuttaa.

Iltaisin hän yleensä syö yhdeksältä ja sen jälkeen viemme hänet makuuhuoneeseen nukkumaan omaan sänkyynsä. Uni tulee harvoin ennen kymmentä, mutta pääsääntöisesti kuitenkin viimeistään puoli yhdeltätoista. Yleensä mä nukutan Alvaa. Yritän taputtaa takapuolesta (yleensä huonolla menestyksellä) ja laittaa peittoa päälle, kun hän pyrkii sitä koko ajan potkimaan pois. Tuttia yritän antaa myös, mutta sen imeminen ei vieläkään oikein onnistu. Yleensä parhaiten toimii se, että annan hänelle maitoa tuttipullosta. Siihen hän useimmiten nukahtaa. Jos nukkuminen ei näinkään onnistu, niin sitten viimeisenä keinona on se, että nostan hänet tyynyt päälle ja heijaan häntä siinä. Siinä usein uni viimeistään tulee. Tällöin on ongelmana vain se, miten hänet saa tyynyn päältä pois ja omaan sänkyyn nukkumaan ilman että hän herää.

Toiveena olisi, että tuosta iltanukuttamisesta pääsisi vähitellen pois, ennen kuin siitä tulee ihan massiivista sirkusta. Toisaalta vielä se ei ole hirveästi väsyttänyt, mutta pidemmän päälle siitä voi tulla ongelma. Olisi mahtavaa, jos hän onnistuisi nukahtamaan itsenäisesti tai siten, että voisin vain muutaman kerran käydä katsomassa häntä, laittamassa esim. tutin suuhun, mutta se ei ainakaan vielä vaikuta meillä todennäköiseltä. Alva alkaa useimmiten heti itkeä, jos poistun makuuhuoneesta, joten siellä on yleensä pysyttävä. Toisaalta ei ne kerrat ihan harvinaisia ole, kun hän nukahtaa jo muutaman minuutin päästä, kun olen laittanut hänet vuoteeseen.