1-vuotias

Vauva vuosi alkaa olla takana, kun Ainokin on nyt täyttänyt vuoden. Vuoden täyttymistä ollaan juhlistettu jo kahtena päivänä ja vielä ensi viikolla olisi tarkoitus kerran juhlistaa tilannetta. Viiime viikon lauantaina pidimme juhlat sukulaisille ja sunnuntaina kaveriperheille. Tiistaina tulee vielä äiti-lapsikerhon kaverit.

Aino osaa jo hienosti kävellä tukea pitkin ja työntää mielellään taaperokärryään. Kulkee sohvan viertä, nousee lipastoa vasten seisomaan, mutta ennen kaikkea kiipeää, kiipeää ja kiipeää. Hän on tainnut onnistua kiipeämään jo lähes kaikille vaakasuorille pinnoille. Keittiön tuoleille, pöydälle, sohvalle, lipaston päälle, sohvatuoleille, sängylle, portaita jne. Koska kiipeäminen on niin kivaa, ei kävelyn harjoitteleminen olekaan ollut niin hohdokasta. Lauantaina synttärijuhlien kunniaksi hän kuitenkin seisoi ilman tukea muutaman sekunnin ja nyt viikon harjottelemisen jälkeen tuetta seistään jo monta kymmentä sekunttia ja askeliakin hän on ottanut jo pari. Seisominen ei ole vielä mitään kovin vakaata, vaan hän huojuu kuin juopunut. Mutta selvästi se taito on viikossa kehittynyt.

Syöminen on ollut aina Ainon vahvuus ja nyt hän on vähitellen alkanut haluamaan syödä itse. Tosin onneksi vanhemmat vielä saavat syöttääkin, kun siitä omasta syömisestä ei suuhun vielä paljoa päädy (lue: ei mitään). Alva on tämän viikon mummilla ja pappalla yökyläilemässä ja me ollaan kolmestaan kotona. Lähdin tänään Ainon kanssa käymään Porissa shoppailemassa ja ostin Ainolle ensimmäiset kengät. Ne olivat Superfitit ja kokoa 22. Alva muistaakseni aloitti kengänkäytön koosta 21, mutta toisaalta taisin ostaa ne hänelle jo vähän aikaisemmin. Ja kengästähän se riippuu myös, mitä kokoa käyttää.

Ainolla alkoi eilen unikoulu. Otimme hänelle Alvan vanhan pinnasängyn käyttöön, jonka laitoimme olohuoneeseen (eli ei samaan kerrokseen kuin missä makuuhuoneet on). Ajatuksena on nyt opettaa hänet vihdoinkin nukkumaan ja nukahtamaan ilman rintaa. Me vanhemmat aletaan olla jo ihan tainnuksissa tuosta univajeesta, joten nyt oli vihdoinkin tehtävä jotain. Kun Alva vielä saatiin Turkuun hoitoon, niin nyt sitten päätimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja aloittaa yötaistelu.

Pelisääntöinä vähän keskenämme sovittiin, että koska tutti ei Ainolle kelpaa, niin ei sitä nytkään sitten enää opeteta (Alva kun on siinä kiinni liiankin kanssa) ja tuttipulloriippuvuuttakaan ei hänelle haluta, joten sitä annetaan vain pahimmassa hädässä. Ja rintaa ei enää ollenkaan. Takaraivossa tietenkin jyskytti se, että meidän päätökset voivat olla kuin veteenpiirretty viiva siinä 02-04 välillä, mutta päätettiin ne kuitenkin ajoissa, vaikka sitten niitä rikottaisiinkin.

Eilen Aino sitten laitettiin nukkumaan siinä klo 22 aikaan. Hän oli siihen asti ihan virkkusa, joten ei yritetty laittaa liian ajoissa nukkumaan. Ja huutohan siitä tuli. Aino huusi ja huusi ja huusi ja huusi. Iskä yritti häntä lohduttaa, antaa pulloa (se lensi kaaressa pois), silittää, taputtaa, heijata, mutta mikään ei auttanut. Sitten yrityin vuorostani minä, mutta yhtä surkein tuloksin. Mikään ei ollut hyvästä ja Aino vain huusi. Toisaalta se huuto selvästi alkoi siitä laantua, eikä ollut ihan mahdotonta enää. Vähitellen hän sitten mun silittämiseen alkoi nukahtaa ja nukahtikin onneksi lopulta siinä 23 aikaan. Päätettiin lopulta, että nukutaan molemmat olohuoneessa. Mä taisin vähän torkahtaa, mutta puoli yhden aikaan siirryin yläkertaan sänkyyn nukkumaan ja taisin ehtiä nukahtamaankin ihan kunnolla, ennen kuin Aino sitten puoli kahdelta heräsi. Siliteltiin ja taputeltiin häntä miehen kanssa vuorotellen ja noin tunnin urakan jälkeen Aino lopulta taas sai unen päästä kiinni.

Mä hipsin Ainon nukahtamisen jälkeen takaisin sänkyyn ja seuraava unipätkä oli noin puolitoista tuntia. Neljältä Aino sitten heräsi taas ja sitten nukahtaminen olikin vähän takkuisampaa. Tai oikeastaan hän kyllä tuntui torkahtavan hetkeksi, mutta heräsi sitten taas uudestaan. Mäkin siinä taisin vähän torkahtaa, kunnes sitten puoli kuuden aikaan Aino nukahti vähän paremmin. Siirryin taas sänkyyn, jossa taisin nukahtaa heti. Ainon itkuun sitten heräsin ja tulin alakertaan. Kello oli vähän vaille kuusi, joten unta ei montaa minuuttia ollut. Seitsemään saakka yritettiin miehen kanssa nukuttaa Ainoa, mutta kun siitä ei tuntunut tulevan mitään, nosti mies Ainon pois sängystä ja lupasi huolehtia hänestä, jotta mä sain mennä takaisin nukkumaan. Kuuntelin, että alakerrasta kuului Ainon itkuskelua. Hän kun oli ihan väsynyt, mutta ei vaan osannut nukahtaa. Mä kuitenkin nukahdin. Kun heräsin oli ihan hiljaista. Ajattelin, että mies on lähtenyt Ainon kanssa ulos, mutta he nukkuivatkin vielä. Aino oli nukahtanut joskus kahdeksan aikaan omaan sänkyynsä ja mies nukkui siinä pinnasängyn vieressä patjalla. Kello oli 9:30 ja sitten hekin heräsivät.

Yö meni ennakko-odotuksia paremmin, mutta hyvään yöhön tässä on vielä matkaa. Tänään Aino oli väsynyt jo kasin aikaan. Teimme iltatoimet ja laitoin Ainon nukkumaan vähän ennen yhdeksää. Huutohan siitä tälläkin kertaa tuli, mutta kun silittelin häntä selästä vei uni voiton jo muutamassa minuutissa. Nyt hän on nukkunut jo lähes puolituntia ja tämä äitikin lähteä nukkumaan.

Yökylässä

Alva lähti tällä viikolla taas Mummin ja Pappan luokse kylään.


Mummi tuli häntä täältä maalta hakemaan keskiviikkona ja Alva ihan hihkui innosta, kun hän pääsi Mummin luokse. Yleensä Alvaa saa aika tavalla houkutella, että hänelle saa laittaa ulkovaatteet päälle, mutta nyt vaatteiden pukeminen oli ihan helppoa. Myös auton turvaistuimeen hän suostui innolla. Kun Iskä sitten vielä vilkutteli ja toivotti Alvalle ja Mummille hyvää matkaa, oli Alva vain lähes kärkkäästi todennut Iskälle, että "Ovi kiinni" katse liimautuneena eteenpäin. Ei auttanut Iskän sitten muu kuin laittaa auton ovi kiinni ja jäädä vilkuttamaan auton takavaloille.

On se hienoa, että Alva niin selvästi nauttii Mummilassa olosta. Siellä saa huomiota ja siellä on vaikka mitä kivaa tekemistä. Pääsee Citymarkettiin ostoksille, Seikkailupuistoon ulkoilemaan, Leaf-Arenalle pomppimaan, leikkimään Serkku-pojan kanssa, kyläilemään iso-isovanhempien luona ja vaikka mitä mukavaa. Vanhempienkin on helppo päästä Alva matkaan, kun tietää, että hän nauttii siellä olosta, eikä iltaisinkaan tule koti-ikävä, muille paitsi vanhemmille.

helmikuun taidot

Ainon liikkumisesta on tullut enemmän ja enemmän tahdonmukaista, sujuvaa ja päämäärätietoista. Aino ryömii lattialla innoissaan, kääntyy näppärästi kellon viisarin tavoin ja kurkottelee tavaroita käsiinsä. Vielä suoraan eteenpäin ryömiminen ei juuri onnistu, mutta peruuttaminen luonnistuu ihan hyvin. Kun tähän vielä lisää tuon kääntymisen, niiin lähes huomaamatta päädytään eteenpäin.

Lähes koko helmikuun Aino on mennyt kaksilla päikkäreillä. Vain silloin kolmannet ovat olleet paikallaan, jos molemmat päikkärit ovat jääneet kovin lyhyiksi. Pari tuntia kun nukkuu kerralla, niin sitten riittää virtaa ilta ysiin asti. Äidillä tosin virta ei meinaa sinne asti riittää, mutta onneksi Aino nukahtaa aika nopeasti, kun hänet nukkumaan vie. Nukahtaminen onnistuu meillä vieläkin iltaisin vain suun saadessa imeä. Ihan on äiti itse pahaksi opettanut, mutta nyt ei vielä jaksaminen riitä tuosta eroon opettamiseen. Vaikka toisaalta yöt voisivat siitä rauhoittua. Vieläkin kun Aino herää n+x kertaa yössä.

Alvan päikkärit ovat vielä onneksi olleet aika säännöllisesti kuvioissa. Ja vain muutamana päivänä viikossa päikkärit ovat jääneet välistä, mutta kyllä sen sitten íllalla huomaa, että meno muuttuu aika villiksi. Tosin nukahtamiseen tarvitaan hänelläkin vielä maitoa ja sitä hän juokin ainakin iltaisin ihan pullotolkulla. Päikkäreille, jos Alva nukahtaa, niin kyllä hän yleensä nukkuu parisen tuntia. Enemmänkin joskus, mutta harvemmin vähemmän.

Yökyläily Mummin ja Pappan luona oli Alvan mieleen. Mummi toi Alvan tänne maalle takaisin yhdessä Alvan kummitädin ja serkkupojan kanssa. Autossa serkukset olivat pelleilleet ja naureskelleen toisiaan lähes koko matkan ja vielä täällä kotonakin leikki maistui. Alva tosin ei olisi millään antanut Mummin lähteä kotiin, vaan hän olisi halunnut lähteä mukaan. Itku oli sydäntä särkevä. Onneksi se kuitenkin loppui melko nopeasti, kun Mummi oli lähtenyt, mutta muutaman kerran Alva kuitenkin vielä itkeskeli Mummin perään. Taitaa tyttö jo nyt odottaa, koska Mummi tulee häntä taas hakemaan.

Alva viettää hiihtolomaa

Oltiin koko perhe sunnuntaina Turussa kääntymässä ja Alva jäi sillä reissulla Mummin ja Pappan luokse yökylään. Nyt on talo sitten tosi hiljainen, kun ei ole Alvaa tässä jaloissa pyörimässä. Sitä jotenkin kuvittelee, että saisi paljonkin tehdyksi, kun kerrankin olisi aikaa, mutta mitä vielä. Nyt ei sitten viitsi senkään vertaa tehdä, kun ei ole ihan pakko.

Iskä vietti tänään kotipäivän Ainon kanssa. Aino pääsi tänään uloskin. Hän nukkui aamulla puolitoista tuntia vaunuissa, kun Iskä häntä työnteli ja teki samalla itsekin komean lenkin. Iltapäivällä unet olivat alkuun vähän katkonaisia, mutta sitten uni alkoi maistua niin hyvin, että Iskä oli jo herättää hänet, ettei hypotermia uhkaisi. Onneksi hän kuitenkin sai pidettyä itsensä kurissa ja niin äiti sai töistä tultua hakea hyväntuulivaisen tyttärensä vaunuista nukkumasta. Ja hyvin oli pysynyt vauveli lämpimänä lähes 15 asteen pakkasesta huolimatta.

Oon vähän ollut huolissani, että miten Aino saa nestettä tai paremminkin maitoa. Meillä vieläkin tankataan hyvin tiheään öisin ja alle kuuden tankkauksen yötä ei ole tainnut useampaan kuukauteen ollakaan. Aamulla ei sitten ruoka tai maito maistukaan, mutta kun lounaan ja välipalankin aikaan maitoa menee melkostas vähän. Vain joitakin kymmeniä millejä. Puoli desiä olisi jo tosi hyvä saavutus. Kun mä sitten tulen töistä siinä puoli kuuden jälkeen, otan hänet heti rinnalle ja iltaisin hän sitten juo muutaman kerran. Mahtaakohan se olla riittävästi... Nyt Iskä alkaa päivisin enemmän tuputtamaan maitoa, mutta milläs sitä väkisin tuputat, jos toinen ei vaan juo.

Alva yökylässä

Lähdettiin tänään Alvan kanssa yhdessä Turkuun. Menimme kaupan kautta katsomaan, että asunnolla on kaikki hyvin. Annoin Alvalle vähän ruokaa (olisin antanut enemmänkin, mutta ei oikein maistunut) ja sitten hän meni päikkäreille. Ihan hyvin hän tuntui muistavan paikan, sillä kun sanoin, että nyt nukkumaan päikkäreille, hän kipitti kiltisti oman sänkynsä viereen ja roikkui pinnoissa. Nostin hänet sänkyyn ja annoin pullon maitoa seuraksi.

Alva nukkui vain tunnin ja sitten vähitellen aloimme tehdä lähtöä Mummin ja Pappan luokse. Haimme matkalla Mummin töistä ja menimme sitten heille. Olin siinä paikalla reilun tunnin verran ja lähdin sitten ajamaan takaisin kotiin. Alva tuntui jäävän hoitoon ihan hyvillä mielillä ja vilkutti mulle olohuoneen ikkunasta ja naureskeli lentosuukoilleni. Vähän haiku oli jättää häntä, kun tietää hän päivänsä elämämme keskipisteenä alkaa olla ohi. Kohta hänellä on kilpailija. Emme myöskään Alvan kanssa näe kunnolla kuin vasta su tai ma. Hänen on tarkoitus tulla mua sairaalaan katsomaan, mutta ei se ihan sama ole. Toisaalta mulla on kyllä ihan luottavainen mieli, että hyvin hänellä hoidossa menee. Ja hän tulee huomenna jo kotiinkin ja on sitten Iskän kanssa viikonlopun.

Yökylässä

Viikonloppuna Alva tuli kokeneeksi toisen yökyläilyn. Vietiin Iskän kanssa Alva lauantaina jo aamusta Mummin ja Pappan luokse mökille ja lähdettiin itse jatseilemaan. Pakkasin Alvan mukaan lähes kaiken ajateltavissa olevan mahdollisesti tarvittavan vaatteen, ruuan tai muun tarvekalun. Ja ehkä vielä vähän lisääkin. Mulla oli yksi iso jenkkikasillinen tavaraa ja sitten vielä sen lisäksi pari muutakin pussukkaa. Suurin osa osoittautui olevan turhaan, mutta eipähän sitten tullut tenkkapoota.

Kun me miehen kanssa lähdimme, lähtivät Mummi ja Alva samalla vähän rattaiden kanssa kävelylle. Sieltä rattaista Alva sitten vilkutti meille hyvän matkan toivotukset. Päivän aikana soittelimme ja tekstittelimme Mummin kanssa joitakin kertoja ja puhuin puhelimessa myös Alvalle. Hyvin päivä meni. Alva nukkui puolisentoista tuntia, söi kohtuullisesti Alvan mittakaavalla ja keinuili ja ulkoili. Yhdeksän aikoihin hän meni nukkumaan ja nukahti sitten reilun puolen tunnin päästä. Yöherätyksiä ei varsinaisesti ollut ollut, tosin Mummi oli heräillyt Alvan liikkumiseen. Alva itse heräsi ensimmäisen kerran siinä kasin aikaan, mutta nukahti sitten vielä hetkeksi, kun Mummi nosti hänet viereensä nukkumaan. Hyvin siis tyypilliseltä yöltä vaikutti.

Me vanhemmat nukuttiin puoli kymmeneen ja sitten aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan mökille ja hakemaan Alvaa. Aika kova ikävä jo olikin, vaikka mukavaa oli välillä päästä ihan kahdestaankin viettämään aikaa. Päivä oli mulle aika raskas, joten illalla ja aamulla kyllä tiesi olleensa jaloillaan lähes koko päivän.

Yökylässä

Viime viikolla täyttyi "merkittävä" etappi Alvan elämässä. Hän oli nimittäin ensimmäistä kertaa yökylässä yksin ilman äitiä Mummin ja Pappan luona. Suuntasimme mökille viime keskiviikkona ja "harjoittelimme" kaksi yötä siellä nukkumista ja elämistä Mummin ja Pappan kanssa. Perjantaiksi suuntasimme Turkuun ja lauantaiaamuna Alva jäi yksin Mummin ja Pappan kanssa Turkuun, josta he lähtivät lähes heti mökille.

Lauantaiaamuna mä suuntasin kampaajalle ja Alva ja Iskä suorittivat yhdessä aamutoimia. Aamutointen jälkeen Iskä vei Alvan Mummilaan. Äiti ei siten ollut mukana, kun Alva sinne yksin jäi. Ehkä näin oli kaikille helpompaa, vaikka en usko, että hän olisi äidinkään perään jäänyt itkea tuhertamaan.

Päikkäreille Alva oli nukahtanut tavalliseen tapaan siinä yhden aikaan ja hän oli nukkunut lähes pari tuntia. Ruoka ei ollut juurikaan maistunut, mutta eipä se juuri maistu kotonakaan. Päivä oli ollut vähän sateinen, joten suurin osa ajasta oli kulunut sisätiloissa. Hyvin oli kuitenkin mennyt ja Alva ja Pappakin olivat jo kaverustuneet niin paljon, ettei Pappaakaan enää arasteltu. Vähän yhdeksän jälkeen tuli vanhemmille viesti, että Alva nukkuu jo. Me vanhemmat oltiin Helsingissä häissä.

Ajoimme häistä yöllä takaisin Turkuun ja aamulla soittelin mökille, että miten siellä oli aamu lähtenyt käyntiin. Hyvin oli lähtenyt ja yökin mennyt ihan rauhallisesti. Pari herätystä, mikä on normaalia kotonakin. Aamulla Alva oli herännyt jo kahdeksalta, joten unta kertyi ihan mukavat 11 tuntia. Pääsimme mökille siinä puolenpäivän aikaan. Iskä ehti omalla autollaan ensin, mutta olin itse ihan kannassa kiinni ja kuulin, miten Alva nauroi ääneen, kun hän näki Iskän. Vähitellen pakkailtin ja lähdettiin sitten ajamaan kotiin päin.

Yövierailun jälkeen Alva olisi varmaan kaivannut vähän enemmän huomiota meiltä vanhemmilta ja sylissä oloa, mutta koska meille tuli yövieraita Helsingistä, joutui Alva tyytymään vähän vähempään. Ihan parhaalla mahdollisella tuulella Alva ei siten vieraita vastaanottanut, mutta hyvin ilta mielestäni meni ja yökylään uskaltaudutaan jatkossakin. Uusi yökylävierailuaika onkin ehkä 24.7, kun vanhemmat suuntaavat Porin Jazzeille, jos ei olla synnärillä.