Pituutta pukkaa

Tänään oli Ainolla neuvolalääkäri. Lääkärinä oli taas se mieslääkäri. Hän kuunteli sydäntä ja keuhkoja, taivutteli jalkoja ja tutki lonkat, katsasti silmät ja korvat ja kyseli kuulumisia. Sitten oli vielä punnitus ja pituuden mittaus. Painoa oli tullut lähes kilon verran, joten 8 kilon raja on nyt hiuksen hienosti ylitetty. Pituutta Aino oli venhäntänyt vallan mahdottomasti, lähes 5 senttiä. Nyt päälaki on jo 66,5 cm korkeudella. Ei ihme, että vaatekoko 68 alkaa käymään usein jo pieneksi. Tosin jotkus 74 kokoiset ovat vielä mahdottoman suuria, mutta kohta ne varmaan ovat jo kaikki ihan passeleita.

Neuvolan täti kyseli syömisistä ja kerroin, että nyt ollaan kahtena päivänä harjoiteltu perunan syömistä ja pullosta juomista. Tosin menestys on vielä ollut melko huonoa. Hän sanoi, ettei sillä kiinteellä ole vielä kovinkaan kiire, mutta kerroin meneväni helmikuun alusta töihin, joten Iskän työtä helpottaakseni nyt on aika harjoitella jo tuota kiinteänkin syömistä, jotta se jo tuolloin helmikuussa luonnistaisi vähän paremmin. Kokonaisuudessaan neuvolan keikka ei tainnut juuri kymmentä minuuttia kauempaa kestää.

Kun tultiin kotiin, laitoin Ainon vaunuihin nukkumaan ja leikimme Alvan kanssa hippaa pihalla. Sitten sisälle vähän raivaamaan keittiötä ja lämmittämään eilistä ruokaa.

Uudet perunat

Tänään meillä maisteltiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna uusia perunoita. Naapurin mies kävi eilen illalla kääntymässä ja toi maistiaisia tämän vuoden sadosta. Säkissä oli perunoita (saadaan vielä huomennakin tätä herkkua), avomaan kurkkuja, porkkanoita, kaali, salaattia, sipulia ja tilliä. Näistä sitten kokkailtiin tämän päivän ateria. Uusien perunoiden seuraksi mies kävi kaupasta hakemassa purkin silliä ja voimariinia. Tein ison feta-salaatin, paistoin puolet kaalista ja kermaviilistä sekoitin kastikkeen. Nam nam.

Ruoka ei vaan tehnyt Alvalle kauppansa. Laitoin lautaselle pari uutta pientä perunaa voin kera, kermaviilikastiketta ja salaattia. Salaatista Alva poimi suuhunsa kolme palaa tomaattia ja hieman kermaviilikastiketta. Muuta hän ei suostunut suuhunsa laittamaan, vaikka yritin auttaa häntä ruokailussa. Nykyään Alva haluaa syödä itse omalla lusikalla, mutta aikaisemmin sentään olen saanut vähän auttaa häntä toisella lusikalla ja siten ruokaa on päätynyt vatsaankin saakka. Tänään siis vain tomaattia ja niistä kolmesta palasta taisi Iskä poimia kaksi pöydän alta, joten vatsaan ei juuri mitään mennyt.

Muistan miten neuvolassa lääkäri joskus sanoi, että kyllä lapsi itse tunnistaa sen onko nälkä ja kuinka paljon hän syö. Että kun vain tarjoaa ruokaa, niin kyllä siitä lapsi riittävästi syö. No vähän epäilyttää. Meillä kun aamiainen syötiin siinä yhdeksän jälkeen ja lounas oli vasta päikkäreiden jälkeen eli puoli kahden aikaan, niin ei siinä pieni pala tomaattia paljon paina. Yleensä tarjoan tuossa välissä jotain välipalaa, mutta tänään se jäi, kun Alva oli jo pihalla niin väsynyt, että ei olisi jaksanut mitään syödä vaan heti oli päästävä vaunuihin. Pieni hörppy mehua ja vissyä sentään maistui.

Päikkärit ovat myös tässä viimeisten kolmen päivän aikana jääneet aika vähälle. Juuri ja juuri tunnin Alva nukkuu ja sitten vaunuista alkaa kuulua iloista höpötystä eikä uni enää tule. Toisia päikkäreitä on kokeiltu tällä viikolla useampana päivänä, mutta kun tunnin nukutus ei ole tuottanut minkäänlaista vaikutusta, olen antanut sen olla. Toivottavasti unet tästä pitenevät, muuten meillä asuu kiukkuinen tyttö.

Ruokaa, ruokaa

Tänään Alva selvästi aamulla huuteli, että neljän kuukauden syntymäpäivän kunniaksi hän haluaa muutakin kuin sitä ikuista valkoista mönjää. Nyt olisi aika saada jo jotain maitoa vahvempaa ja niin äiti kipaisi kaupasta hakemassa perunaa tytölle.

Keitin yhden rosamunda-perunan ja soseutin sen haarukalla. Vielä pieni tilkka maitoa joukkoon ja ruoka oli valmis. Alvan laitoin istuskelemaan sitteriin harso pään taakse ja ruokalappu kaulaan. Isuskelin lattialla hänen seuranaan ja jalalla tuin, ettei hän pääse sitteriä keinuttamaan ihan vallan hurjaan vauhtiin.

Ensimmäinen lusikan kärjellinen perunamuusia upposi helposti Alvan suuhun, mutta sitten alkoi vallan kova kakominen ja taitavalla kielellä Alva sai koko satsin työnnettyä ulos suustaan. Sitten vain sama satsi uudelleen ja pienen kakomisen jälkeen peruna tuli uudelleen lusikkaan. Ehkä viisi lusikan kärjellistä perunaa sain työnnettyä Alvan suuhun, mutta Alva piti kyllä hyvin huolen siitä, ettei se sinne juuri jäänyt, eikä nielusta alas sukeltanut.

Sitten annoin vähän tuttipullosta maitoa heti lusikallisen päälle, mutta myös tällöin Alva onnistui ensin saamaan perunan suurimmaksi osaksi ulos. Lisäsin perunamuusiin vielä vähän maitoa, että olisi juoksevampaa, mutta vaikutusta en juuri huomannut. Alvan kasvot vääntyi yhtä paljon ja kakominen oli yhtä kovaa. Ehkä kuitenkin muutaman hippusen perunaa Alva tahtomattaan tuli syöneeksi.

Sitten annoin maitoa päälle, niin se kyllä maistui entiseen malliin ja unimatti tuli heti maidon jälkeen vierailulle. Nyt Alva nukkuu sohvalla päikkäreitään.