Piikkiä vai ei

Huomenna on sitten piikitys ja kahteen mennessä pitää paikalla olla, jos piikin haluaa. Ollaanko me siellä vai ei, selviää viimeistään huomenna kello kahteen mennessä.

Karhupuhetta

Olimme tiistaina Alvan kanssa neuvolan järjestämässä äiti-lapsi -ryhmässä ja siellä jaettiin ohjeita unikoulusta. Jos siis on ongelmia nukuttamisessa tai yönukkumisessa, niin siinä oli ohjeita mitä voisi kokeilla. Luin paperit läpi ja ihan pätevältä vaikutti. Meillä ei tosin ole ollut varsinaisesti uniongelmia. Mitä nyt Alva heräilee syömään liian usein, mutta nukahtaa sitten helposti.

Tai siis näin ajattelin silloin tiistaina. Nyt tuota ohjetta on kahlattu läpi todella tiiviisti parin päivän ajan. Meille on nimittäin tullut vierailulle karhu, joka karjuu sängyssä silloin kun siellä pitäisi nukkua. Toivottavasti nimenomaan vierailulle, eikä asumaan.

Eilen vietiin Alva nukkumaan ysiltä, kuten aina ennenkin. Aluksi sängyssä oltiin ihan positiivisella asenteella. Pyörittiin, harjoiteltiin konttausasentoa ja siinä keinumista, potkittiin ja muuta tavallista venkoilua. Tässä vaiheessa aina välillä istuin sängyn vieressä, mutta välillä poistuin siitä alakertaan. Aika pian pieni huutelu kuitekin alkoi voimistua ja kohta Alva huusi jo täyttä kurkkua. Yritin antaa tuttia ja maitoa, kääntää häntä selälleen, laittaa peittoa päälle, silittää selästä, pitää kättä ristiselällä, mutta mikään ei auttanut huuto vain jatkui. Välillä nostin hänet syliin ja siinä hän hiljeni, jatkaakseen sitten uusin voimin, kun laskin hänet takaisin sänkyyn. Lopulta hän nukahti kymmenen aikaan varmaan ihan lopen uupuneena juoden maitoa. Ei ihan ohjeen mukaista, mutta ainakin se tehosi tällä kerralla. Yhdentoista aikaan Alva jotain huuteli, mutta ei varsinaisesti herännyt tai sitten nukahti itsekseen. Yhden aikaan hän heräsi ja huusi. Annoin maitoa ja tähän hän nukahti, tosin maitoa ei tainnut mennä juuri 10 ml enempää. Viideltä maistui desin verran ja aamulla seiskan aikaan alkoi ääntely, mutta varsinaisesti Alva heräsi vasta siinä kasin aikaan. Ihan tavallinen yö siis.

Tänään yritin nukuttaa häntä päikkäreille omaan sänkyyn ja samanlainen huutelu siitä taas alkoi. Nukahti kuitenkin aika nopeasti, mutta heräsi jo puolen tunnin päästä. Täytynee jatkaa päiväunitreenailuja omassa sängyssä jatkossakin, tosin nyt hän nukkuu taas meidän sängyssä ja nukahtaminen oli helpompaa.

Oliskohan hampaitu tulossa, alkavaa flunssaa, silmätulehdus harmittaa, liikkuminen tuo haastetta nukahtamiseen vai onko tämä jotain muuta tai vain vaihe...

Lääkekuurilla

Eilen katsoin Alvan oikeata silmää sillä silmällä, että onkohan siinä alkavaa tulehdusta. Meidän perheen perhelääkärin kanssa sovittiin, että katsotaan sitä nyt hetki, että alkaako tulehdus vai onko se vain normaalia märkimistä. Alvalla siis tuo oikea silmä rähmii, koska kyynelkanava on ollut tukossa syntymästä lähtien. Tuo rähmiminen on ollut kohtuullisen vähäistä, eikä silmää ole tarvinnut joka päivä puhdistaa eikä montaa kertaa viikossakaan. Eilen sitten puhdistin sen varmaan viitisen kertaa, eikä vaan rähmiminen lakannut.

Jo illalla oli sitten selvää, että silmätulehdushan siellä jyllää. Silmä oli selvästi turvonnut, ala- ja yläluomi olivat punaiset ja rähmiminen vain jatkui. Sovittiin, että perhelääkärimme soittaa läheiseen apteekkiin aamulla reseptin ja käymme lääkkeen sieltä sitten noutamassa. Tänään käytiin sitten hakemassa lääke ja pari kertaa on nyt silmiin tippoja tiputeltu.

Tippojen laitto on vielä aika helppoa, mutta edellisen silmätulehduksen muistot mielessä arvaan, että Alva pian oppii, että mikä pullo sieltä on tulossa ja oppii pistämään hanttiin, kun silmätipat lähestyvät. Ensimmäinen kerta meni siis ihan helposti, kun pääsin yllättämään. Toinenkin meni vielä vähän huomaamatta, mutta mitenhän kauan päästään helpolla ja koskahan rimpuilu alkaa...

Aamulla soitin neuvolaan ja kysyin sikapiikistä. Sitä olisi siis Alvalle tarjolla maanantaina. Ovat jo täällä ehtineet joitakin vauvoja piikittämään ja kuulemma ei mitään erityisiä oireita ole tästä piikityksestä tullut. No me mietitään tilannetta vielä viikonlopun yli ja mennään piikille, jos niin päätetään. Kuulemma nuo silmätipat, vaikka antibioottia ovatkin, eivät estä piikitystä.

Öisiä unelmia

Miten sitä ei ole tyytyväinen, vaan aina unelmoi jostakin vielä paremmasta?

Kun yössä on x määrää herätyksiä, niin sitä unelmoi niistä öistä, jolloin herätyksiä on enintään viisi. Kun yössä on viisi herätystä, ajatukset suuntautuvat sellaisiin öihin, jolloin olisi vain kolme herätystä. Kun sellainen yö alkaa olemaan tavanomainen, sitä unelmoi öistä jolloin herätyksiä olisi enintään kaksi. Kun yössä on vain yksi herätys, toivoo katkeamatonta yötä. Yleensä tällöin homma alkaa kuitenkin alusta ja yöllisten herätysten määrä lisääntyy niin, ettei niitä jaksa enää laskea ja unelmointi enintään viidestä herätyksestä alkaa. Ikuinen spiraali?

Sopeutuvainen aktivisti

Alvan kasvaessa ja oppiessa uusia taitoja alkaa vähitellen paljastua myös Alvan omaa persoonaa. Vastasyntyneenä ihminen on niin käpertynyt omaan vauvan maailmaansa, että siitä on ainakin esikoisäidin aika vaikea hahmottaa sitä, minkälainen ihminen on juuri syntynyt, vaikka joitakin piirteitä tällöin olisikin jo havaittavissa.

Alva vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa olevan melko hyvä sopeutuja. Hän voi aluksi vähän vierastaa ja katsella ihmiessään uusia paikkoja, mutta aika pian se alkaa kääntyä uteliaisuudeksi ja vieraskin ihminen saa melko nopeasti hymyn. Ehkä vierastamisvaihe on vielä suurimmaksi osaksi tulossa, joten vielä ei tuosta varmaan uskalla vetää lopullisia johtopäätöksiä.

Alva on myös päivästä yli 90 prosenttia hyvällä tuulella. Tai oikeastaan koko ajan. Sain neuvolasta täytettäväksi lapun, jossa tutkittiin puheen kehitystä. Siinä oli joku sellainen kohta, että huomaanko minä milloin Alva on pahalla tuulella. Tähän kohtaan oli vaikea vastata, koska rehellisesti voin sanoa, että en usko Alvan olleen vielä kertaakaan pahalla tuulella. (Tämä varmaan tulee pian muuttumaan tai ainakin silloin, kun hampaita alkaa tulla.)

Alva on myös todella pitkähermoinen ja rauhallinen. Vaatteiden vaihdot onnistuu lähes aina ilman suurempia vastusteluja. Kun nälkä alkaa kolottaa suonissa, ei Alva saa mitään itkukohtausta, vaan odottelee ihan kärsivällisesti, että voisiko se äiti jo antaa jotakin suuhun pantavaa. Vasta jos ruoka-aika on mennyt jo ihan kokonaan ohi, alkaa kovempi älämölä, mutta sitä ei ihan joka viikko onneksi tapahdu. Myös väsyneenä Alva jaksaa sinnitellä leikkimatollaan ja vain vähän protestoida sitä, että eikö aika olisi jo mennä nukkumaan tai päikkäreille. Alva on myös melko periksiantamaton sillä, jos hän jotakin haluaa, niin sitähän yritetään tavoitella monta monituista kertaa, vaikka itse heti huomaan, että tuo ei nyt tuota tulosta. Alva vaan ei halua lannistua ja jatkaa tavoittelemista, kunnes vuori on siirtynyt paikaltaan tai äiti heltyy. Ei siis mikään lannistuja tyyppiä.

Toisaalta Alvalla ei taida olla suuria keskittymiskyvyn lahjoja. Tuntuu, että mikä tahansa kolahdus tai rapina pysäyttää Alvan heti ja tuota uutta mielenkiintoista ääntä pitää päästä tutkimaan. Esim. syöminen onnistuu ihan hienosti (tosin pärisyttely meinaa joskus viedä äidin hermot), kun olemme kaksin kotona, mutta kun Iskä on kotona ja puuhailee jotain toisessa huoneessa, ei syöminen kiinnosta enää ollenkaan, vaikka juuri olisi meinattu saada itkukohtaus nälästä. Lattialla lelun tutkiminen keskeytyy myös heti, jos mä liikahdan tai nousen ylös tuolista. Tällöin Alva pysähtyy seuraamaan sitä, mitä minä nyt teen, eikä äsken kiinnostavalta tuntunut lle lelu ole enää minkään arvoinen. Alvalla taitaa olla tuntosarvet koko ajan virittyneinä havaitsemaan jotakin vielä mielenkiintoisempaa.

Vaikka Alva onkin rauhallinen ja pitkähermoinen, on hän kuitenkin hyvin aktiivinen. Hän seuraa tarkasti mitä tapahtuu ja haluaa itse olla siinä mukana. Kädet ja jalat ovat heiluneet vinhaa vauhtia jo ihan pienestä alkaen ja kääntymisen harjoittelu tuotti tuloksia jo kahden kuukauden vanhana. Paikallaan hän ei ole juuri ollenkaan, vaan koko ajan on yritettävä tavoittaa jotain lelua, heilutettava helistintä, käännyttävä vatsalleen ja heiluttava kontallaan. Ja tietenkin parasta on, jos näitä kaikkia tekee yhtä aikaa. Ensimmäisessä lääkärineuvolassa Alvaa luonnehdittiinkin touhukkaaksi ja tämä sana vilahtaa aika usein hänen neuvolavihossaan.

Jos Alvaa vertaa meihin vanhempiin, niin samoja piirteitä nämä taitavat meissä olla. Me molemmat olemme rauhallisia, eikä meitäkään voi kovin tempperamenttisiksi sanoa. Iskältä Alva varmaan on perinyt tuon aktiivisuuden, koska minä taidan olla enemmän laiskan pulskea. Iskä taas touhuaa mielellään koko ajan.

Tunnustus

Sain Pojan vaatteita -blogin Helmiltä tunnustuksen. Kiitos siitä. Helmiltä ei ole tuo linkkien laittaminen onnistunut, joten tässä hänelle ohje, miten mä sen tein. Kirjoitin ensin blogin nimen, niin kuin haluan sen tässä tekstissä olevan. Sitten tummennan sen osan (tai siis valitsen sen hiirellä), johon haluan linkin, klikkaan tuossa tekstin yläpuolella olevaa vihertävää kuviota, jossa lukee linkki ja syötän siitä aukeavaan ikkunaan kyseisen sivun osoitteen. Aika helppo juttu.

Itse haluan lähettää sen eteenpäin Pikkujäppisen kasvatusta -blogiin ja Eevikselle Sisuuntumisia -blogiin. Niissä seikkailee vähän Alvaa nuoremmat pojat ja heidän elämää on mukava seurata blogin välityksellä.

Edit: Ohje jäi vallan välistä. Tässä se tulee vähän jälkikäteen.

Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa ja innostusta syksyn harmauteen.
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Kohti marraskuuta

Taas on kuukausi vierähtänyt ja tuttuun tyyliin kuukauden viimeisenä päivänä on tarkoitus kirjoittaa uusista taidoista. Vaikka kuinka tarkasti yrittää niitä kirjata, niin tuntuu, että se jokin jää huomaamatta ja kirjaamatta. Kun meillä lauantaina vieraili kahden kuukauden ikäinen vauva mietin, että onko meidänkin Alva ollut joskus noin pieni. Ero näiden neitien välillä oli huomattava, mutta mikä se ero oli.

Tämä pikku neiti oli tietenkin paljon Alvaa lyhempi, mutta taisi olla pidempi kuin mitä Alva oli tuon ikäisenä. Vauvan liikkeet olivat erilaisia kuin Alvan, mutta ei hänkään liikkumatta ollut. Hän ei ollut enää täysin omassa vauvan maailmassaan, vaan havainnoi selvästi ympärillä tapahtuvaa, mutta jollakin tavalla erilailla. Mikä se ero sitten näiden kahden vauvan välillä oli? Jotain sellaista mitä on kirjallisesti vaikea kuvata, jotain jota minä ainakaan en ole osannut teksteissäni kirjoittaa. Se on jotain syvällisempää kuin vain liikkumista, syömistä ja kasvamista. Jotakin jonka voisi onnistua kuvaamaan maalaamalla, jos osaisi maalata. Jotain jonka voi ehkä saada talteen vain videokuvaamalla, kun ottaa pitkää kuvasarjaa.

Eroa taitaa olla siinä, miten vauva ottaa kontaktia, havainnoi ympärillä olevaa ja osallistuu siihen. Alva on selvästi nykyään kiinnostunut siitä, mitä me vanhemmat teemme. Kun istumme sohvalla ja katsomme telkkaria ja Alva on lattialla leikkimaton päällä, huomaan miten Alva vähän väliä katsoo meihin päin ja seuraa mitä me teemme. Huomaammeko hänet siinä lattialla ja saako hän meidän huomion vaikka jollakin tekemistä äänistään. Äänivalikoimaan hänellä kuuluu napsutus, täh-täh-täh (olenkin yrittänyt Alvalta kysyä, että eikö hän kuule vai ymmärrä, kun aina kaiken joutuu toistamaan moneen kertaan, kun hän aina kysyy, että täh. Vai onko katsonut salaa jopetshowta), erilaiset huutelut, päristelyt, kurlutukset ja muut äänähdykset.

Jos Alva kuulee jotakin rapinaa, kääntyy pää salaman nopeasti kohti rapinaa. Ongelmallista Alvan mielestä on se, jos rapina tai oven kolahdus kuuluu selän takaa juuri silloin kun hän on sitterissä syömässä, eikä hän millään näe sinne. Silloin koko tyttö heiluu ja huojuu ja yrittää kaikin tavoin päästä näkemään, mitä selän takana tapahtuu. Kun usein olemme kahden, on Alva tottunut todella hiljaiseen olemiseen. Alvasta on ehkä siksi tullut aika säikky ja hän säpsähtää helposti kun kuulee yllättävän äänen tai paukahduksen. Mitään itkua ne eivät saa Alvassa aikaiseksi, mutta säpsähdys on melkoinen.

Tämän kuun aikana Alvalle hankittiin syöttötuoli. Olemme sitä vähitellen alkaneet jo käyttämään, mutta siinä on varsinaisesti syöty vasta muutaman kerran. Hyvin Alva siinä jo istuu, enkä ole enää laittanut fylliä reunoille häntä tukemaan kuten alussa, vaan hän istuu siinä jo ihan itsenäisesti. Syöttäminen on siinä vain jotenkin vaikeampaa kuin sitterissä. Ehkä siksi, että tuoli on uusi juttu ja siinä heiluminen ja sen tutkiminen on vielä niin tärkeää, että syöminen meinaa unohtua. Suu on jotenkin aina jonnekin muuhun suuntaan kuin pitäisi tai pää kääntyy viimeistään siinä vaiheessa, kun lusikka on juuri lähestymässä, jolloin ruoka päätyy poskelle, sukkahousuille, ruokalappuun jne.

Ensimmäiset broilerimaistelut on takana. Vähitellen siis liharuoat tulevat täydentämään Alvan ruokavaliota. Pilttilehden mukaan nämä ovat tärkeitä raudan lähteitä ja liharuokaa tulisi antaa yli puolivuotiaalle päivittäin. Ehkä me ei ihan päivittäin vielä tuota lihaa anneta, mutta useita kertoja viikossa kuitenkin. Nyt näin aluksi olen antanut liharuokaa vain noin puoli pilttipurkillista, mutta vähitellen tätäkin annosta varmaan jo uskaltaa kasvattaa, kun tuntuu maistuvan.

Konttausasennossa heiluminen on vieläkin ihan pop. Siinä vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Alva on myös oppinut kääntymään vatsaltaan selälleen, eikä se enää aiheuta kovaa kolinaa kuten aiemmin. Hän on myös innostunut välillä laskemaan poskeaan lattiaan ja siinä hän näyttää kuin hakisi unta, mutta se on väärä päätelmä ja kohta taas mennään. Karhukävelyasento on vielä vähän hakusessa, mutta päivittäin sitä treenataan useaan otteeseen.

Eteenpäin Alva ei vielä pääse, mutta pyöriminen onnistuu kumpaankin suuntaan. Taakse päin mennään jonkin verran, mutta kierimisen etuja ei ole vielä hoksattu, vaikka siihen tarvittavat taidot on nyt hallussa. Onneksi. Näin Alvan löytää yleensä metrin säteeltä siitä, mihin hänet on laskenut. Aika turvallista vielä, mutta pian tarvinee hankkia suoja-aita takkaan ja portaisiin.

Alva on innostunut teknisistä laitteista. Kännykkää, kaukosäädintä ja kannettavaa on pakko päästä räpeltämään siinä missä muutkin. Kaukosäätimen ja kännykän näppäimiä on jännä päästä vähän painelemaan ja kannettavankin näytön Alva onnistuu kääntämään 90 astetta siten, että yläpalkki löytyy sivusta. (Samalla tosin mäkin olen oppinut näistä laitteista uutta, kun yritän niitä palauttaa normaalisäätöihin.)

Alva on vähitellen aloittanut siirtymisen kaksiin päikkäreihin, mutta kolmeakin päikkäriä vielä otetaan. Tänään taitaa tulla kolmen päikkärin päivä, koska ekat päikkärit maistuivat vain alle tunnin. Sinäänsä nuo kolmen päikkärin päivät ovat harmittavia nyt, kun illat on jo pimeitä. Ei juuri houkuta lähteä vaunukävelylle, kun täällä ei ole katuvaloja tai jalkakäytäviä. Pimeä kadun reuna ei kovin turvallinen ole kenellekään.