Kohti marraskuuta

Taas on kuukausi vierähtänyt ja tuttuun tyyliin kuukauden viimeisenä päivänä on tarkoitus kirjoittaa uusista taidoista. Vaikka kuinka tarkasti yrittää niitä kirjata, niin tuntuu, että se jokin jää huomaamatta ja kirjaamatta. Kun meillä lauantaina vieraili kahden kuukauden ikäinen vauva mietin, että onko meidänkin Alva ollut joskus noin pieni. Ero näiden neitien välillä oli huomattava, mutta mikä se ero oli.

Tämä pikku neiti oli tietenkin paljon Alvaa lyhempi, mutta taisi olla pidempi kuin mitä Alva oli tuon ikäisenä. Vauvan liikkeet olivat erilaisia kuin Alvan, mutta ei hänkään liikkumatta ollut. Hän ei ollut enää täysin omassa vauvan maailmassaan, vaan havainnoi selvästi ympärillä tapahtuvaa, mutta jollakin tavalla erilailla. Mikä se ero sitten näiden kahden vauvan välillä oli? Jotain sellaista mitä on kirjallisesti vaikea kuvata, jotain jota minä ainakaan en ole osannut teksteissäni kirjoittaa. Se on jotain syvällisempää kuin vain liikkumista, syömistä ja kasvamista. Jotakin jonka voisi onnistua kuvaamaan maalaamalla, jos osaisi maalata. Jotain jonka voi ehkä saada talteen vain videokuvaamalla, kun ottaa pitkää kuvasarjaa.

Eroa taitaa olla siinä, miten vauva ottaa kontaktia, havainnoi ympärillä olevaa ja osallistuu siihen. Alva on selvästi nykyään kiinnostunut siitä, mitä me vanhemmat teemme. Kun istumme sohvalla ja katsomme telkkaria ja Alva on lattialla leikkimaton päällä, huomaan miten Alva vähän väliä katsoo meihin päin ja seuraa mitä me teemme. Huomaammeko hänet siinä lattialla ja saako hän meidän huomion vaikka jollakin tekemistä äänistään. Äänivalikoimaan hänellä kuuluu napsutus, täh-täh-täh (olenkin yrittänyt Alvalta kysyä, että eikö hän kuule vai ymmärrä, kun aina kaiken joutuu toistamaan moneen kertaan, kun hän aina kysyy, että täh. Vai onko katsonut salaa jopetshowta), erilaiset huutelut, päristelyt, kurlutukset ja muut äänähdykset.

Jos Alva kuulee jotakin rapinaa, kääntyy pää salaman nopeasti kohti rapinaa. Ongelmallista Alvan mielestä on se, jos rapina tai oven kolahdus kuuluu selän takaa juuri silloin kun hän on sitterissä syömässä, eikä hän millään näe sinne. Silloin koko tyttö heiluu ja huojuu ja yrittää kaikin tavoin päästä näkemään, mitä selän takana tapahtuu. Kun usein olemme kahden, on Alva tottunut todella hiljaiseen olemiseen. Alvasta on ehkä siksi tullut aika säikky ja hän säpsähtää helposti kun kuulee yllättävän äänen tai paukahduksen. Mitään itkua ne eivät saa Alvassa aikaiseksi, mutta säpsähdys on melkoinen.

Tämän kuun aikana Alvalle hankittiin syöttötuoli. Olemme sitä vähitellen alkaneet jo käyttämään, mutta siinä on varsinaisesti syöty vasta muutaman kerran. Hyvin Alva siinä jo istuu, enkä ole enää laittanut fylliä reunoille häntä tukemaan kuten alussa, vaan hän istuu siinä jo ihan itsenäisesti. Syöttäminen on siinä vain jotenkin vaikeampaa kuin sitterissä. Ehkä siksi, että tuoli on uusi juttu ja siinä heiluminen ja sen tutkiminen on vielä niin tärkeää, että syöminen meinaa unohtua. Suu on jotenkin aina jonnekin muuhun suuntaan kuin pitäisi tai pää kääntyy viimeistään siinä vaiheessa, kun lusikka on juuri lähestymässä, jolloin ruoka päätyy poskelle, sukkahousuille, ruokalappuun jne.

Ensimmäiset broilerimaistelut on takana. Vähitellen siis liharuoat tulevat täydentämään Alvan ruokavaliota. Pilttilehden mukaan nämä ovat tärkeitä raudan lähteitä ja liharuokaa tulisi antaa yli puolivuotiaalle päivittäin. Ehkä me ei ihan päivittäin vielä tuota lihaa anneta, mutta useita kertoja viikossa kuitenkin. Nyt näin aluksi olen antanut liharuokaa vain noin puoli pilttipurkillista, mutta vähitellen tätäkin annosta varmaan jo uskaltaa kasvattaa, kun tuntuu maistuvan.

Konttausasennossa heiluminen on vieläkin ihan pop. Siinä vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Alva on myös oppinut kääntymään vatsaltaan selälleen, eikä se enää aiheuta kovaa kolinaa kuten aiemmin. Hän on myös innostunut välillä laskemaan poskeaan lattiaan ja siinä hän näyttää kuin hakisi unta, mutta se on väärä päätelmä ja kohta taas mennään. Karhukävelyasento on vielä vähän hakusessa, mutta päivittäin sitä treenataan useaan otteeseen.

Eteenpäin Alva ei vielä pääse, mutta pyöriminen onnistuu kumpaankin suuntaan. Taakse päin mennään jonkin verran, mutta kierimisen etuja ei ole vielä hoksattu, vaikka siihen tarvittavat taidot on nyt hallussa. Onneksi. Näin Alvan löytää yleensä metrin säteeltä siitä, mihin hänet on laskenut. Aika turvallista vielä, mutta pian tarvinee hankkia suoja-aita takkaan ja portaisiin.

Alva on innostunut teknisistä laitteista. Kännykkää, kaukosäädintä ja kannettavaa on pakko päästä räpeltämään siinä missä muutkin. Kaukosäätimen ja kännykän näppäimiä on jännä päästä vähän painelemaan ja kannettavankin näytön Alva onnistuu kääntämään 90 astetta siten, että yläpalkki löytyy sivusta. (Samalla tosin mäkin olen oppinut näistä laitteista uutta, kun yritän niitä palauttaa normaalisäätöihin.)

Alva on vähitellen aloittanut siirtymisen kaksiin päikkäreihin, mutta kolmeakin päikkäriä vielä otetaan. Tänään taitaa tulla kolmen päikkärin päivä, koska ekat päikkärit maistuivat vain alle tunnin. Sinäänsä nuo kolmen päikkärin päivät ovat harmittavia nyt, kun illat on jo pimeitä. Ei juuri houkuta lähteä vaunukävelylle, kun täällä ei ole katuvaloja tai jalkakäytäviä. Pimeä kadun reuna ei kovin turvallinen ole kenellekään.