Sanailua

Kerroin hoitotädille, että olimme pääsiäisenä naamiaisissa. Hoitotäti sitten kysyy Alvalta:
"Miksi sinä pukeuduit?"
Alva katsoi pikään hoitotäti ja sanoi sitten hitaasti ja helposti ymmärrettävästi (jokaista sanaa painottaen): "Koska naamiaisiin kuuluu pukeutua." Selvähän se.

Alva kysyy äidiltä samalla kun äiti harjaa Alvan tukkaa: "Milloin hiukset menee takkuun?"
"Silloin kun on nukkunut oikein hyvin", vastaa äiti.
"Eiku, silloin kun niihin laittaa ruokaa", tietää Alva. Ei ihme, että lyhyet hiukset olivat lähes pysyvästi takkuuntuneet. Mitähän niissä oli...

Sitä samaa

Tänne tuntuu kuuluvan vain sitä samaa.

Tänään olin lääkärissä puolestaan Alvan kanssa ja hän sai lääkekuurin poskiontelotulehdukseen. Olin luullut, että näin pienillä ei niitä vielä ole, mutta kuulemma raja on siinä kolmessa vuodessa ja koska Alva on jo lähes sen kolmen, ultrasi lääkäri sitten varmuudeksi nekin. Ja jo tärppäsi. Yritetään tosin olla aloittamatta kuuria ja kokeillaan jos menisi nenätipoilla ohi. Kuuri saatiin varaventtiiliksi.k

Kotihoito siis jatkuu edelleen.

Trullaillen

Tänään saivat meidänkin naapurit kuulla iloisesti lorun: Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle!

Askarreltiin lauantai-iltana tyttöjen kanssa virpomisvitsoja keittiön pöydän ääressä. Koristeena meillä oli sulkia ja servettejä. Ihan kauniita niistä tuli, vaikka äiti saikin lopulta askarrella niitä lähes yksin. Sunnuntaina lähdimme sitten koko perhe noitakierrokselle ja saimme siihen kulumaan yli kaksi tuntia. Ensimmäisen naapurin luona Alva ei vielä oikein uskaltautunut sanomaan sanaakaan. Sitten hoksasimme harjoitella sitä lorua oikein kovaan ääneen yhdessä huudelleen, niin sittenpähän seuraavassa paikassa loitsu sujui jo sujuvasti. Kolmas paikka olikin sitten niin tuttu, ettei siellä tarvinnut maanitella ollenkaan. Yhteensä kuudessa paikassa käytiin ja kaikki olivat osanneet varautua virpojiin, joten kori oli täynnä Kindereitä kun päästiin takaisin kotiin.

Aino tosin pörpähti vaunuihin ennen viimeistä virvontapaikkaa ja nukkuikin tyytyväisenä kotiin asti. Hänellä on taas (4 kerta elämässä ja tänä vuonna myös) kerran korvatulehdus ja olo on varmaan sen mukainen. Taitaa putkitus uhata vähitellen. Huhtikuun lopulla pitäisi mennä korvalääkärille näytille. Katsotaan miten hänen sitten käy. Edellisen kuurin loppumisen ja uuden kuurin alkamisen välillä ei tällä kertaa ehtinyt kulua edes kahta viikkoa.

Doctor, doctor

Käytin torstaina tytöt lääkärissä. Kuuria ei onneksi tarvittu, vaan perusflunssaksi totesi. Tytöt olivat aika hyväntuulisia ja meneväisiä, joten mietittiin lääkärin kanssa, että menevät perjantaina hoitoon, jos ovat virkkuja aamusella, eikä kuumetta ole ollut. Kotiin siis lepäämään vaan.

No ihan näin helpolla emme päässeet. Mä olin jo torstaiaamusta aika flunssainen ja iltapäivällä kuumetta yli 38, ei muuta kuin äiti ja Alva pehkuihin sänkyyn ja Aino nautti vaunu-unista. Illalla oltiin kuumeessa sitten koko perhe, ja perjantaina hoitoon vienti sai jäädä. Perjantaina oleskeltiin kotosalla (mä menin iltapäiväksi töihin muutamaksi tunniksi) ja paranneltiin oloa. Mutta flunssa vaan jatkui ja jatkui. Viikonloppu meni sairastellessa. Lapsilla oli joka päivä kuumetta ja yskä oli melkoinen, mutta kuume ei noussut enää yli 38 astetta, vaan keikkui siinä 37,5 hujakoilla.

Sunnuntai-iltana Aino touhuili ihan tyytyväisenä, mutta kiipesi sitten iskän syliin. Tyttö oli ihan kuuma ja mittari poukahti lähelle 39 asetta. Ei muuta kuin suppoa ja nukkumaan. Siinä meni taas viikon suunnitelmat uusiksi. Ei siis hoitoon vieläkään. Ja Alvankin lämpö nousi taas illasta sinne 37,5. Yö meni meillä perinteisesti pätkittäin. Ainon lämpö nousi ihan kovaksi kuumeeksi (en mitannut, mutta oli ihan kuuma kuin kiuas), mutta sai sentään lääkkeen avulla jotenkin nukuttua.

Maanantaina sitten suunnattiin jälleen lääkäriin ja tällä kertaa korvat olivat puhtaat vain Alvalla. Ainon oikea korva oli vähän tulehtunut, ja lääkäri meinasi suositella, ettei otettaisikaan lääkekuuria, vaan annettaisiin sen parantua itsestään. Mutta ehdotus muuttui lääkekuuriksi kun hän vilkaisi vasemman korvan. Kuulemma oli ihan nestettä täynnä ja kalvo ihan pullistunut ja pingoittunut. Lääkekuuri oli kuulemma ehdoton, koska riskinä olisi, että korva puhkeisi itsestään. Apteekin kautta kotiin. Alva ei tarvinnut lääkekuuria, mutta kuume- ja kipulääkettä hänellekin pitää antaa, kun tuo lämpö kuitenkin lähes koko ajan on päällä. Aamullakin sitä oli jo yli 37, joskaan ei kovin paljoa.

Vielä vaivaa

Flunssa ei sitten millään meinaa jättää meidän perhettä. Iskä on ollut kovassa kuumeessa lauantaista alkaen ja vieläkin yli 38 asteeseen nousee.

Aamusta Aino vaikutti vähän haluttomalta ja tyytyi vain keikkumaan sylissäni. Kuumetta hänellä ei varsinaisesti ollut, muttä yöllä hän oli yskähdellyt. Lääkekuuri loppui lauantaina ja ehkä hän vähän taas korviaankin kaivoi. Alvakin siinä aamulla sanoi, että hänellä on poski kipeä. Laitoin sen oikeastaan vähän huomion haun kipeyteen, kun olin siskoa niin tarkkaan syynännyt. Kun Alvakin kuitenkin vaikutti perusvirkeältä lähdimme aamusta hoitoon ja töihin. Töissä en juuri ehtinyt kuin kääntymään, kun jo hoitaja soitti, että Alva on selvästi kipeänä. Kuumetta ei ole, mutta on itkuinen, eikä jaksa leikkiä. Lähdin sitten hakemaan heitä kotiin.

Alva oli nukahtanut hoitajan luokse sohvalle, kun pääsin paikalle. Aino söi jo lounasta, mutta kun tulin kesken syönnin paikalle, niin ruokakaan ei enää tahtonut oikein maistua. Otin molemmat tytöt mukaan ja lähdimme kotiin. Aino jäi samantien ulos vaunuihin nukkumaan ja mä menin yhdessä Alvan kanssa nukkumaan sänkyyn. Tunteroisen tytöt nukkuivat ja sitten nousimme ylös.

Ruoan ja leikkimisen tohinassa huomasin, että myös Aino vaikuttaa väsyneeltä ja kuumalta. Lämpöä oli reilu 38. Annoin Panadolia ja mentiin taas koko perhe nukkumaan. Nyt kaikki sisälle. Alva ei tosin nukahtanut, mutta Aino on nyt nukkunut puolitoista tuntia. Hyvä niin! Aamupäivän päikkärit olivat liian lyhyet ja kun vielä on kipeänä, niin uni maistuu.

Harvoin olen nukuttanut Ainoa sisällä. Hän nukahtaa niin hyvin ja nukkuu pitkään ulkosalla, joten hän on saanut nukkua vaunuissa ihan rauhassa. Hoitaja aluksi meinasi opettaa Ainon nukkumaan sisällä, mutta päätyi sitten hänkin vaunuihin. Nyt olemme taas keskustelleet siitä, että hoitaja voisi nukuttaa Ainoa jatkossa sisälläkin. Nyt ainakin sisälle nukahtaminen onnistui. Hän tosin protestoi sitä äänekkäästi, mutta ei kovin kauaa. Uni normaalisti on lyhempää, koska kun hän havahtuu hän ei helposti nukahda uudelleen, mutta ehkä sekin ajan kanssa muuttuu.

Pottailua ja yöelämää

Täytyy vaan sanoa, että kyllä ne lapset ovat erilaisia. Pottailu ei IKINÄ tuottanut tulosta Alvan kanssa. Istuttelin Alvaa aina välillä potalle, mutta harvassa oli ne kerrat, jolloin sinne pottaan jotain vahingossa lirahti. Ja kun en ole kovin ahkeraa sorttia, niin pottailu jäi väkisinkin vähän taka-alalle. Alva sitten heti hoidossa keksi pöntöllä käymisen salat, joten päästiin ihan salaa ja ilmaan mitään työtä eroon vaipasta ja saatiin kuiva tyttö. Mutta sitten tämä toinen tapaus....

Pottailu onnistuu jo nyt ihan mainiosti ja ikääkin on vasta se reilu 1,5 v. Oiskohan reilu kuukausi sitten kun otin potan aktiivisemmin esiin (konkreettista esiin ottamista ei tarvittu, kun potta on pyörinyt jo pitkään, sanoisinko pari vuotta :) olohuoneessa), ja Aino oli lähes heti kuin vanha tekijä. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen hän osasi jo pusertaa pienen lirun pottaan aina kun hänet siihen potalle laittoi. Toki harjoitteluun osallistui hoitotätikin, jolle suurin kiitos kuuluu. Hän on varmasti ollut aktiivisin ja jaksavaisin tässä hommassa. Nyt siis Aino käy jo ihan reippaasti potalla, kun häneltä ottaa vaipan pois. Muutaman kerran hän on hoksannut sinne potalle mennä, kun on juoksennellut ilman vaatteita sisällä. Toki tässä on vahinkojakin käynyt. Ilman vaatteita ei tosin meillä sisällä oikein voi vielä olla, kun lattiat ovat niin kylmät, että pitänee odotella lämpimämpiä ilmoja. Vaipalla ollessaan Aino ei tosin mitenkään pyydä potalle tai muutenkaan osoita, että nyt voisi pisu tulla.

Yöt meillä on nyt noin viikon verran ollut ihan ihmeellisen hyvät. Viikko sitten kun käytiin lääkärissä ja Aino sai uuden kuurin korviinsa, olin jo varautunut siihen, että hyviä unia on turha odottaa, eikä varmaan kohtuullisiakaan ole näköpiirissä. Mutta mitä vielä.... Annoin hänelle kolmena iltana särkylääkkeen yötä vasten, ettei hänellä olisi särkyä. Ja hän nukkui ensimmäiset kokonaiset yönsä. (voi olla, että niitä kokonaisia öitä on tässä puolentoista vuoden aikana ollut max viisi, mutta en ole niistäkään varma). Mä jo melkein jäin itse kiinni särkylääkkeisiin, kun mietin että antaisinko vieläkin sitä särkylääkettä, ihan vain omien yöunieni vuoksi, mutta tietenkin jätin antamatta. Aino sitten yllättikin ja hän oli ehkä saanut jotenkin unenrytmistä kiinni ja nyt meillä on nukuttu seitsemän hyvää yötä. Ihan yhtäsoittoa hän ei ole nukkunut, mutta en laske yöherätyksiksi enää klo 05 jälkeisiä herätyksiä, joten yöllä ei ole enää tarvinnut kömpiä ylös. Toki nukkua saisivat kauemminkin, mutta ei pidä odottaa turhia. Onneksi ne 5-8 yöherätyksen yöt on nyt ainakin hetkeksi hävinneet ja koko perhe on saanut nukkua ja kerätä voimia välillä.

Suunnitelmana mulla on, että nukkumispaikkoihin pitäisi saada vähitellen muutosta. Tai paremminkin niin, että nyt lastenhuoneessa on lasten lisäksi nukkunut äiti ja mä haluaisin vähitellen siirtyä nukkumaan makkarin puolelle. Alva vaan on nyt oppinut siihen, että nukun hänen lähellään ja hän tarkistaa monta kertaa illalla ja joskus yölläkin, että mä nukun siinä huoneen toisella puolella. Ja mikä hirveä hätä hänelle tuleekaan, jos mä olen siitä noussut pois. Hän ei vain itke, vaan tuntuu ihan ahdistuneelta, jos mä satun aamulla heräämään ennen häntä ja olen lähtenyt käymään esim. vessassa. Haluaisin niin jättää heidät aamulla nukkumaan, mutta Alva ei voi herätä ilman, että mä olen siinä lähellä. Pitänee siis hyvin paikkansa, ettei lapsen pitäisi nukahtaa jonkun seurassa, kun hän sitten olettaa heräävänsäkin samoin.

Arkea

Meillä eletään päivittäin vain sitä tavallista arkea. Aino sai viime viikon lauantaina uuden lääkekuurin, kun korvat eivät olleet ehtineet parantua ennen uuden flunssan alkamista. Taitaa olla niin, ettei tytöt ole vielä kunnolla olleet terveitä sitten ennen joulua alkaneen flunssailun. Nenät vuotaa ja välillä yskittää. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Ja samaa on meillä vanhemmillakin. Toivottavasti vähitellen alkaa sairaudet olla takana. Ainakin ennen kuin joka vuotinen vatsatauti huhtikuussa alkaa.

Kiireiset lapsiperheen vuodet on meilläkin alkaneet. Aamulla lapset hoitoon, sitten kiireesti töihin, jossa töitä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Sitten lasten haku hoidosta, kotiin ruuan laittoon ja syömisen jälkeen keittiön siivousta ja sitten kello onkin jo kuuden paikkeilla. Vähän pyykin pesua, puulämmityksen hoitamista, kodin järjestelyä jne. Jossakin välissä lasten kanssa leikkimistä, vaipan vaihtoa, riitojen selvittelyä, telkkarin katselua ja sitten iltatoimet ja yhdeksältä nukkumaan. Ei siinä illassa paljoakaan ehdi.

Maalla kun asutaan, niin iltaisin ei juurikaan ehdi lähtemään minnekään. Kauppaan puolen tunnin matka, joten kauppareissutkin on lähes mahdottomia. Kyläpaikat myös lähes kaikki vähintään tunnin ajomatkan päässä. Viikolla siis lähes mahdoton lähteä minnekään. Paikkakunnalla harrastusmahdollisuudet on vähissä. Olemme kuitenkin Alvan kanssa yrittäneet osallistua kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joita kylällä on tarjolla. Kuukauden välein on satujumppa. Tästä ensimmäinen kerta jäi valitettavasti välistä, mutta helmikuun jumppaan päästiin. Maaliskuun jumppa on muistaakseni ensiviikolla. Parin viikon välein on hiihtokilpailut. Sinne olemme päässeet kaksi kertaa ja taitaa toiset kaksi kertaa olla vielä edessä, jos säät sallivat. Siinä ne harrastusmahdollisuudet sitten ovatkin. Vähän tämä vaihtoehtojen vähyys harmittaa, olisi mukava touhuta tyttöjen kanssa enemmänkin, mutta kotosalla yleensä ollaan. Onhan se niin tietty niinkin, että hyvä olla illat kotona, kun lapset ovat päivän hoidossa, mutta ainakin Alva tuntuu nauttivat todella paljon, kun on jotakin ohjattua tekemistä ja menemistä. Ainakin jumppa voisi hyvin olla useammin, mutta minkäs teet.