Arkea

Meillä eletään päivittäin vain sitä tavallista arkea. Aino sai viime viikon lauantaina uuden lääkekuurin, kun korvat eivät olleet ehtineet parantua ennen uuden flunssan alkamista. Taitaa olla niin, ettei tytöt ole vielä kunnolla olleet terveitä sitten ennen joulua alkaneen flunssailun. Nenät vuotaa ja välillä yskittää. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Ja samaa on meillä vanhemmillakin. Toivottavasti vähitellen alkaa sairaudet olla takana. Ainakin ennen kuin joka vuotinen vatsatauti huhtikuussa alkaa.

Kiireiset lapsiperheen vuodet on meilläkin alkaneet. Aamulla lapset hoitoon, sitten kiireesti töihin, jossa töitä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Sitten lasten haku hoidosta, kotiin ruuan laittoon ja syömisen jälkeen keittiön siivousta ja sitten kello onkin jo kuuden paikkeilla. Vähän pyykin pesua, puulämmityksen hoitamista, kodin järjestelyä jne. Jossakin välissä lasten kanssa leikkimistä, vaipan vaihtoa, riitojen selvittelyä, telkkarin katselua ja sitten iltatoimet ja yhdeksältä nukkumaan. Ei siinä illassa paljoakaan ehdi.

Maalla kun asutaan, niin iltaisin ei juurikaan ehdi lähtemään minnekään. Kauppaan puolen tunnin matka, joten kauppareissutkin on lähes mahdottomia. Kyläpaikat myös lähes kaikki vähintään tunnin ajomatkan päässä. Viikolla siis lähes mahdoton lähteä minnekään. Paikkakunnalla harrastusmahdollisuudet on vähissä. Olemme kuitenkin Alvan kanssa yrittäneet osallistua kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joita kylällä on tarjolla. Kuukauden välein on satujumppa. Tästä ensimmäinen kerta jäi valitettavasti välistä, mutta helmikuun jumppaan päästiin. Maaliskuun jumppa on muistaakseni ensiviikolla. Parin viikon välein on hiihtokilpailut. Sinne olemme päässeet kaksi kertaa ja taitaa toiset kaksi kertaa olla vielä edessä, jos säät sallivat. Siinä ne harrastusmahdollisuudet sitten ovatkin. Vähän tämä vaihtoehtojen vähyys harmittaa, olisi mukava touhuta tyttöjen kanssa enemmänkin, mutta kotosalla yleensä ollaan. Onhan se niin tietty niinkin, että hyvä olla illat kotona, kun lapset ovat päivän hoidossa, mutta ainakin Alva tuntuu nauttivat todella paljon, kun on jotakin ohjattua tekemistä ja menemistä. Ainakin jumppa voisi hyvin olla useammin, mutta minkäs teet.

Kuulumisia

Ehkä yöunien pidentyminen on lisännyt minunkin energiatasojani, kun taas pitkästä aikaa tekee mieli kirjoittaa vähän meidän kuululmisia.

Meille kuuluu siis hyvää. Lapset aloittivat lokakuun alussa perhepäivähoidossa ja ovat käyneet siellä kolmena päivänä viikossa. Kaksi päivää viikossa ovat iskän kanssa kotona. Mä teen osa-aikaista siten, että olen vain kuusi tuntia päivässä töissä. Tämä järjestely on toiminut meillä. Lapsilla ei ole kohtuuttoman pitkää päivää ja mäkin ainakin teoriassa olen vähän reippaampi kotona (mainitsematta tietenkään sitä, että meidän neljän hengen työtiimistä kaksi työkaveria ovat poissa remmistä ja tilanne tuskin lähikuukausina muuttuu).

Hoitoon meno on meillä onnistunut paremmin kuin olisi uskaltanut toivoa. Yhtenäkään aamuna en ole joutunut viemään itkuisia lapsia hoitoon, eikä lapset ole itkien odottamassa minun tuloa. Miten suuri helpotus tämä on ollut. Alva on ihan innoissaan hoitoon menosta ja puuhuu siitä kokoajan. Aino sinäänsä ei osoita suuriakaan tunteita hoitoon menosta, mutta menee sinne ihan mukisematta Alvan perässä. Alva on myös hoidossa oppinut vaikka mitä. Tuttipullo jäi onneksi vihdoinkin pois minun lomani aikana elokuussa. Tällöin oli myös Alvan hammaslääkäri ja silloin hammaslääkäri sanoi, että tutti pois. Tutti jäikin sitten sinä päivänä. Tämäkin vierotus meni ihan uskomattoman helpolla, eikä nyt ole kyse vain siitä, että mun muistini kultaisi menneen.

Tutti siis jätettiin perjantaina, kun tulin töistä ja kuulin hammaslääkärin kommentit. Kun Alva meni sänkyyn nukkumaan mä päätin, että se on siinä sitten. Alva oli oikeastaan niin väsynyt, että nukahti ihan kohtuu helpolla ilman tuttia. Tietty pientä purnausta oli, mutta ei mitään järkkyä huutoa. Öisin olin tottunut silloin tällöin heräämään siihen, että Alva herää itkien siihen, ettei tuttia ole missään. Ekana yönä olin ihan varma, että nyt kun nukahti niin helpolla herää takuulla itkemään tutin perään. Mutta mitä vielä. Yö meni ihan mukavasti. Lauantaina hän puolen päivän aikaan sai itku-potku-raivarin tutin perään, mutta kun lohduttelin ja totesin, että Alvalla on todella kova nälkä ja tämä johtuu siitä, niin raivari loppui melko lyhyeen. (Alva ei siis vieläkään ole mikään tempperamenttinen uhmailija.) Nämä kaksi kertaa olivatkin sitten ainoat kerrat, kun tutin perään huudeltiin. Tutteja Alvalla oli ollut varmaan lähemmäs kymmenen. Ensimmäisinä päivinä yritin ilman suurta hakemista hävittää vastaan tulevat tutit ja muutaman jemmasin varmaan paikkaan, pahimman varalle. Alva sitten kuitenkin löysi yhtenä iltana yhden, kun olivat Iskän kanssa leikkimässä lasten huoneessa. Alva oli kuulemma ollut niin onnellisen näköinen tutti suussa ja tuli sitten alakertaan sitä minullekin näyttämään. Äiti vaan sitten oli niin kova, että tutti lähti suusta heti ja hävisi samantien. Alva ei juurikaan protestoinut, vaikkakin onnellinen ilme hävisi. Muutaman viikon jälkeen Alva löysi yhdestä laukustaan kaksi tuttia ja kiikutti ne heti kiltisti mulle sanoen Äiti hävitä nämä heti. Mahtoiko hänellä ollut itsellä olo, että noihin hän taitaa olla heikkona.

Hoidon alusta alkaen hoitotäti päätti kokeilla, että miten Alvalla onnistuu ilman vaippaa olo. Hän pyysi ottamaan ison pinon housuja mukaan, että on sitten mistä vaihtaa. Itselläni oli vähän se ajatus, että tuskin niitä vaihtopöksyjä tarvitaan, kun Alva on aika hyvä pidättämään eikä ilman vaippaa ollessa ainakaan kotona juuri ollut vahinkoja tapahtunut. Ja ei niitä sitten hoidossakaan tapahtunut. Lokakuu meni vessassa käyntiä harjoitellessa ja uskallusta kerätessä, mutta kun pissa sitten ensimmäisen kerran tuli pönttöön, ei vaippaa juuri tämän jälkeen tarvittu. Lokakuussa jäi jo yövaippakin pois ja sen jälkeen siihen ei enää ole palattu. Vahinkoja on sattunut varmaan kolme, joista viimeisin tänään, vaikka en ole vessassa käynnistä juurikaan muistuttanut. Nämä kolme vahinkoa on kyllä käynyt aina siten, että Alvalla on ollut niin mielenkiintoista tekemistä, että vessassa käynti on unohtunut tai jäänyt liian viime tippaan.

Viimeisen viikon aikana on meillä jäänyt myös Alvan ruokalappu vähitellen pois käytöstä. Kuulemma samanikäiset kaveritkaan eivät juuri enää käytä, joten tämäkin äiti on hellittänyt siitäkin vauva-merkistä.

"Aino on kova kiipuilija"

Kyllä sen hitaampikin alkaa huomata, miten meidän vauva on muuttumassa taaperoksi. Vauva-aika alkaa olla ohi, vaikka äiti sitä yrittääkin pitkittää (imetykset ja yöheräilyt ovat osittain äidin saamattomuuden vuoksi vielä tallella ja hyvissä voinnin). Selällään, paikallaan köllöttäjästä on tullut iloinen tutkija, joka ei ole enää hetkeäkään paikallaan. Välillä onneksi äidin sylissä malttaa hetken istua ja sitten on taas päästävä tutkimaan maailmaa, jollei muuten niin äidin sylissä hyppimällä ja olkapäälle kiipeämällä.

Konttaus on tällä hetkellä varmin ja nopein tapa saavuttaa määränpää. Konttaamalla mennään melko vauhtia ympäri kotia ja erityisesti eteiseen ja rappusiin. Rappusten kiipeäminen se vasta jännää onkin. Olisikohan Aino kiivennyt neljä kertaa rappuset ylös yläkertaan asti ihan itse, eikä auttaa ole tarvinnut. Tosin äiti saa olla sydänsyrjällään kolmen millin päästä kiipeilijästä, mutta itse sinne ylös mennään. Ja kun rappuset on kiivetty kontataan lastenhuoneeseen ääneen nauraen.

Viikon sisällä on nyt seisaalleen nouseminen kehittynyt huimasti. Aino nousee jo lähes mitä tahansa vasten seisomaan ja pitää huolettomasti kiinni vain yhdellä kädellä ja huitoo toisella. Ilman tukea seisominen ei vielä onnistu ja tuetusti kävelykin on horjuvaa. Tosin sen "treenaus" on aloitettu vasta eilen, kun toin Alvan vanhan taaperokärryn alakertaan. Nyt Alva istuu kyydissä ja Aino työntää ja sitten välillä toista päin. Ja hymy on kummallakin tytöllä korvissa.

Äidin työura on kummasti vienyt voimia ja kaikesta ylimääräisestä on joutunut tinkimään. Aamulla meillä on tunnin verran yhteistä aikaa, mutta sitten äiti lähtee töihin ja Iskä jää lasten kanssa kotiin. Illalla äiti tulee kotiin vasta siinä puoli kuuden-kuuden aikaan. Se on vähän turhan myöhään. Kaikki ovat sitten jo aika väsyneitä. Ruuanlaiton ja syömisen jälkeen, ei paljoa muuta jaksakaan ja sitten alkaakin jo iltatoimet. Ei ole siis ihan onnistunut ratkaisu ollut.

Toivottavasti tilanne on nyt parantumassa. Aloitin tekemään osa-aikaista ja nyt tarkoitus olisi päästä puolitoista tuntia aikaisemmin kotiin. Jonakin päivänä viikossa joutunen olemaan vähän pidempään, joten tästä tulee jonkin verran ylitöitä, jotka on tarkoitus sitten pitää muina päivinä pois. Tällöin varmaan normaalinmaa on, että joko lähden kahdelta tai viideltä. Mutta hyvä, että jatkossa on vähän vaihtelua ja pyrin pitämään ylitunnit kurissa (ekalla viikolla ylitunteja tuli jo kuusi, josta kaksi on pidetty, joten ihan tavoite ei onnistunut. Mutta toisaalta osa-aikaisuus alkoi yllättävän nopeasti ja olin jo sopinut asiakasaikoja iltapäivään ja viikolla oli myös pitkä koulutus, joka ei ole kovin tavallista.) Tarkoituksena on, että kotona olisi vähän energisempi äiti ja myös Iskän voimat riittäisivät muuhunkin kuin lastenhoitoon.

2 vuotta

Tänään on sitten meidän esikoisen 2 v. päivä. Miten se onkaan jo iso, olen miettinyt koko päivän ja todennut samalla, että eihän se nyt vallan iso sentään vielä olekaan. Sellainen rakas höpöttäjä, joka pulisee taukoamatta, lauleskelee ja riemuitsee pikkusiskon kanssa. Miten iloinen ja reipas se onkaan. Itsekin Alva usein toteaa, että "Alva kävelee reippaasti, Alva syö reippaasti, Alva on reipas tyttö jne". Toki myös välillä hän muistaa sanoa, että "Äiti on reipas tyttö, Aino on reipas tyttö ja Iskä on reipas tyttö". Ehkä nuo pojan ja tytön erot eivät ihan vielä ole hamottuneet automaattiseksi.

Ostimme Alvalle synttärilahjaksi jo parisen viikkoa sitten uuden Nopsa -polkupyörän ja siihen hyvin sopivan kypärän. Nyt pyöräily on Alvasta ihan yksi hauskimmista tekemisistä ulkona. Varsinainen polkeminen on vielä ihan nollassa, vaikka Alva itse sanookin polkevansa tosi reippaasti. Iskä tai äiti saa olla sitten sitäkin enemmän työntämässä. Ohjaaminen jo sentään jotenkin luonnistuu. Koska tänään oli kuitenkin varsinainen synttäripäivä annoimme Alvalle toisenkin synttärilahjan, kirjan. Tällä kertaa kirja kokoelma karttui Tammen kultaisen kirjaston kirjalla Kissa joka luuli olevansa hiiri. Alva on saanut yhdeltä ystävältä pari tuon kultaisen kirjaston kirjaa ja ne ovat olleet niin mieluisia, erityisesti Pikkuveikko, joten sillä perusteella tein valinnan.

Aamupäivällä lähdin tyttöjen kanssa pihalle, kun Iskä jäi siivoamaan. Aino tosin nukkui vaunuissa, eikä juuri ulkotouhuista piitannut. Alvan kanssa käytiin metsässä retkellä, nähtiin iso kurki, tutkittiin Iskän traktoreita, poljettiin pyörällä, tutkittiin hämähäkkiä, katsastettiin kompostin tilannetta, ihailtiin maasta jo puhjenneita raparperin alkuja jne. Kun Aino heräsi, lähdettiin koko perhe, moikkaamaan Iskän serkkuja tuohon lähistölle. Ja sitten kotiin ja syömään. Ruoka maistui kummallekin ihan mukavasti ja Ainolle oikein todenteolla (hän syö vaivatta kerrallaan yhden ison pilttipurkillisen ja välillä maistuu myös herkkusosetta jälkkäriksi. Siis ihan eri meiningillä kuin Alva aikoinaan). Nyt kumpainenkin on nukkunut jo yli tunnin päikkäriä. Ja mä olen saanut vähän jatkettua siivoamista ja järjestämistä.

Puunauksen aiheena on huomenna pidettävät sukulaissynttärit ja maanantaiset kaverisynttärit. Sunnuntaina meidät puolestaan on kutsuttu sukulaispojan 3 v. synttäreille, joten juhlaa pukkaa.

1 vuosi ja 11 kuukautta

Tänään Alva täyttää taas täysiä kuukausia ja ensi kuussa tulee täyteen jo toinen vuosi. Kyllä vaan aika rientää.

Tällä hetkellä Alva on mitä ihanimmassa iässä. Uhma ei ole vielä alkanut, ainakaan täydellä terällä ja kuitenkin omatoimisuuttakin jo on. Alva osaa itse syödä jo hyvin. Välillä hän toivoo, että äiti syöttää, mutta muuten hänen ruokailuunsa ei juuri puututa. Ehkä ruokaa menisi vähän enemmän, jos häntä enemmän syöttäisi ja auttaisi, mutta toisaalta kaipa hän itse tietää, miten paljon hän syö. Välillä ruokaa menee enemmän välilllä vähemmän. Vieläkään Alva ei ole kovinkaan suuri ruokainen, mutta vähitellen on annokset suurentuneet. Enää ei mene vain yksi lusikallinen, joskaan kovin montaakaan ei välttämättä mene.

Alva on aika kaikki ruokainen. Lähes kaikki maistuu, joskin kovin maustetut ruuat eivät kelpaa. Kaikkea hän maistelee innolla ja tomaatit ja hedelmät ovat erityisen herkkua. Tosin äiti on ollut vähän laiska salaatin tekijä, joten Alva sanoo syövänsä kukkasia, kun hän syö salaattia. Ei siis ihan vielä kaikki termit ole kohdallaan. Mutta Alvalle uppoaa niin kakkararavut (lue katkaravut) kuin simpukat ja muutkin merenelävät.

Vaatettamisessa Alva ei ole juuri edistynyt. Hänelle saa vielä pukea kaikki vaatteet päälle. Joskus hän haluaa vetää itse housut ylös, mutta siinä saa yleensä olla auttamassa. Sukat sentään irtoavat Alvan niin halutessa pois jalasta ja kengät hän laittaa itse ja joskus saa ne poiskin., mutta muuten hän kaipaa sekä riisumiseen että vaatetamiseen vanhempien apuja. Ei ehkä olisi kovinkaan realistista vielä olettaakaan hänen osaavan noita taitoja, mutta tulipahan tämäkin nyt kirjattua ylös.

Lempileikkejä on tällä hetkellä kahvikutsut. Alva kattaa lattialle omat kahvikuppinsa ja tassinsa ja tulee sitten pyytämään äitiä kanssaan juomaan kahvia tai paremminkin "Tules syömään". Sitten hän kaataa kuppeihin kahvia ja ripottelee sormilla sokeria. Sitten lusikalla muutaman pyöräytys kupissa ja niin on kahvi valmista juotavaksi. Ja miten hyvää kahvia Alva osaakaan keittää.

Alva ja Aino leikkivät yhdessäkin jo hyvin. Tietenkin Ainon leikkiminen on enemmän tavaroiden kahmimista ja suuhun laittamista, mutta Alva ottaa hänet ihan mukavasti huomioon. Alva kiikuttaa Ainolle palloa, helistintä, kahvikuppia, lusikkaa, polttopuuta, roskaa, perunan palasta jne. Alva siis pitää huolen, että Ainolla riittää tekemistä. Tämä on siitä mukavaa katseltavaa, että ainakin vielä meillä ei ole juurikaan tapeltu tavaroista. Tosin Ainoa ei juuri harmita, jos Alva vie häneltä jotain käsistä, mutta onneksi tämä on vielä aika harvinaista. Tosin Alva onnistuu enimmäkseen päättämään mitä tavaroita Ainolla on käsillä.

Alva viettää hiihtolomaa

Oltiin koko perhe sunnuntaina Turussa kääntymässä ja Alva jäi sillä reissulla Mummin ja Pappan luokse yökylään. Nyt on talo sitten tosi hiljainen, kun ei ole Alvaa tässä jaloissa pyörimässä. Sitä jotenkin kuvittelee, että saisi paljonkin tehdyksi, kun kerrankin olisi aikaa, mutta mitä vielä. Nyt ei sitten viitsi senkään vertaa tehdä, kun ei ole ihan pakko.

Iskä vietti tänään kotipäivän Ainon kanssa. Aino pääsi tänään uloskin. Hän nukkui aamulla puolitoista tuntia vaunuissa, kun Iskä häntä työnteli ja teki samalla itsekin komean lenkin. Iltapäivällä unet olivat alkuun vähän katkonaisia, mutta sitten uni alkoi maistua niin hyvin, että Iskä oli jo herättää hänet, ettei hypotermia uhkaisi. Onneksi hän kuitenkin sai pidettyä itsensä kurissa ja niin äiti sai töistä tultua hakea hyväntuulivaisen tyttärensä vaunuista nukkumasta. Ja hyvin oli pysynyt vauveli lämpimänä lähes 15 asteen pakkasesta huolimatta.

Oon vähän ollut huolissani, että miten Aino saa nestettä tai paremminkin maitoa. Meillä vieläkin tankataan hyvin tiheään öisin ja alle kuuden tankkauksen yötä ei ole tainnut useampaan kuukauteen ollakaan. Aamulla ei sitten ruoka tai maito maistukaan, mutta kun lounaan ja välipalankin aikaan maitoa menee melkostas vähän. Vain joitakin kymmeniä millejä. Puoli desiä olisi jo tosi hyvä saavutus. Kun mä sitten tulen töistä siinä puoli kuuden jälkeen, otan hänet heti rinnalle ja iltaisin hän sitten juo muutaman kerran. Mahtaakohan se olla riittävästi... Nyt Iskä alkaa päivisin enemmän tuputtamaan maitoa, mutta milläs sitä väkisin tuputat, jos toinen ei vaan juo.

Helmikuun mietteitä

Elämä on nyt muuttanut suuntaa, mutta eiköhän tämä suunta ala jo tuntumaan tutulta. Äiti lähtee aamusella töihin, tytöt vilkuttavat äidille ja jäävät nauttimaan aamiaista Iskän seurassa. Suurin muutos on siis vanhemmilla, mutta lasten elämä on pysynyt entisellään. Äidillä on ollut vähän vaikeuksia tottua uuteen rooliin, mutta enää en sentään murehdi, miten kotona pärjätään, koska kotona pärjätään vallan mainiosti. Iskä on ottanut homman haltuun ja elämä sujuu entisenlaisesti. Viime aikojen pakkaset ovat tosin asettaneet omat haasteensa, kun ulos ei ole päästy, mutta toivottavasti maaliskuu olisi jo vähän lämpimämpi.

Tytöt kasvavat vallan mahdottomasti. Siivosin tänään pois Ainon vaatekaapista lähes kaikki 74-kokoiset vaatteet pois ja laitoin 80 tilalle. Aika erilainen on vaatemaku ollut vuosi sitten, kun katsoin Alvan vanhoja vaatteita. Retrosta on siirrytty ihanaiseen vaaleanpunaiseen. Vielä vuosi sitten en voinut kuvitellakaan, että pukisin tyttöni hempeisiin väreihin, mutta niin se vaan maailma muuttuu. Muuten vaatetta Ainolla on varmaan ihan mukavasti, mutta vielä puolipotkareita pitäisi hankkia. Alvalla kun käytin sukkiksia, mutta Ainon pulleita reisiä en viitsi ruveta sukkiksiin tunkemaan, vaan puolipotkareissa on varmaan mukavampi olla.

Alvan vaatehyllystä poistin puolestaan viimeiset 86-kokoiset puserot ja bodyt. Ne eivät ole tainneet enää aikaan mahtua kunnolla, vaikka niitä vieläkin on käytetty. Isompaa kun ei oikein ole tullut ostetuksi. Nyt niitä alkaa vähäitellen kaapista löytyä, joskin housuja ei taida vielä olla ollenkaan, vaan 86:lla mennään. Farkkuja voisikin olla Alvalla ostoslistalla, jos joskus vielä kauppaan ehdin.

Mulla on tosi pitkät työpäivät ja olen kotosalla vasta 17:30-18:30 välillä. Ruokiksella ei ehdi kauppoja kierteleen ja töistä tulen suoraan kotiin. Viikonloppuisin ei oikein huvita lähteä minnekään ja kotitöissäkin riittää puuhaa. Siten ollaan kotioloissa. Tosin Turun asunto pitäisi tyhjentää tässä viikon sisällä, joten sitä ollaan tässä samalla suunniteltu. (Hyvin suunnniteltu on lähes puoliksi tehty...)

Aino on selvästi kehittynyt tässä Iskän kanssa olon aikana. Liikkuminen on tuonut tytön elämään uusia ulottuvuuksia. Vielä ei voi varsinaisesta ryömimisestä puhua, mutta siihen suuntaan hän on kovaa vauhtia menossa. Aino pystyy jo suunnistamaan sinne päin, jossa jotakin mielenkiintoista on. Vähän se vie aikaa ja puhinaa, mutta usein kiinnostavasta jutusta saadaan kiinni ja se viedään suuria miettimättä suuhun. Kaikki suuhun, jopa tutti jos sen jostakin itse löytää. Eteenpäin Aino ei vielä suunnista, mutta sivulle hän kääntyy jo helposti ja tavoittelee sieltä haluamaansa.

Ruokapuoli maistuu vieläkin Ainolle hyvin. Alvallekin ehkä vähän paremmin, joskaan hän ei vieläkään ole mitenkään pohjaton tuon syömisen suhteen. Tosin melko ennakkoluulottomasti hän kuitenkin maistaa lähes kaikkea, mutta määrät jäävät huomattavan pieniksi. Aino taas helpolla huitaisee pienen pilttipurkillisen ruokaa kitusiinsa ja ryyppää vettä ja maitoa päälle. Puuroa ei meillä ole juurikaan harrastettu, mutta tänään Aino söi vähän äidin lautaselta kaurapuuroa. Ensin sitä vähän köhittiin, mutta kyllä se sitten vähän alkoi maistua. Kun sitä sai uudella hampaalla pureskella.

puolivuotias

Aino nukahti tänään sitteriinsä, kun me muut oltiin aamupalalla. Hänellä oli silmät tiukasti puristettuna kiinni. Otsalla ja silmäkulmissa oli päättäväisiä ryppyjä. Höpöttäkää ja kolistelkaa te nyt ihan kuinka paljon vaan, mutta mun silmiä te ette saa aukeamaan. Suu oli lähes pienessä hymyssä ja välillä imukoneisto alkoi toimimaan, mutta loppui sitten aika pian, kun mitään varsinaista imemistä ei ollutkaan tarjolla. Molemmat kädet olivat nyrkissä ja vähän pystyssä sitterin vatsavyötä vasten.

Siinä mä istuin Ainon sitterin vieressä ja ihailin nukkuvaa lasta. Pusuttelin välillä poskea ja nyrkkejä sekä silittelin hellästi hiuksia. Niinhän se on, että juuri ihanampaa näkyä kuin nukkuva lapsi ei ole. Siinä Aino otti pienet tirsat ja heräsi sitten kymmenen minuutin unien jälkeen taas seuraamaan, mitä muut perheenjäsenet tekevät.

Onnittelut 6kk synttärin johdosta Ainolle!

Ainon päivärytmi

Ainon kohdalla en vieläkään ole ihan varma hänen päivärytmistään. Valitettavasti hän joutuu elämään enemmän Alvan päivärytmin mukaan, eikä siten hän saa elää ihan omaan rytmiinsä. Toisaalta sitä se elämässä ja perheessä on; kaikki on otettava huomioon ja kukaan ei saa kaikkea.

Herätys on yleensä silloin, kun Alva herää. Jos Alva ei onnistu herättämään Ainoa, niin viimeistään vartin sisällä siitä, kun mä olen noussut vuotessa pikku neiti herää. Ihanteellisinta olisi, että Aino heräisi vasta puolisen tuntia Alvan heräämisen jälkeen. Se ei onnistu aina, mutta joskus kuitenkin. Eli näin:

08-08.30 Herätys
09.30 Jotakin suuhun pantavaa, yleensä maitoa, mutta joskus jotain vahvempaakin.
10.00 Päikkäreille ulos vaunuihin
12.30 Heräillään ja seurustellaan äidin ja siskon kanssa.
13.00 Sosetta ja vettä nokkamukista
14.50 Maitoa ja päikkäreille. Joskus päikkärit kutsuvat vasta puoli neljän jälkeen kuten tänäänkin.

Iltapäivän rytmi onkin sitten enemmän hakusessa ja riippuu siitä, kuinka pitkiksi toiset unet muodostuvat. Jos ne ovat pitkät eli tunnin, niin sitten mennään näin.
16.00 heräillään ja otettaan vähän hedelmäsosetta.
17.30 Maitoa ja pikkutirsat taas
18.30 Heräillään
20.00 Syödään toinen setti pe-po -sosetta ja vähän maitoa.
21.00 Maitoa ja yöunille.

Tämä rytmi on siis kuitenkin enemmän arvailua kuin Alvan, mutta suurinpiirtein näin meillä mennään. Ainon päikkäreiden pituutta vaan on paljon hankalampi ennustaa ja se taas määrittää muut toiminnot. Parisen tuntia Aino jaksaa olla hereillä, mutta sitten alkaa sellainen konsertti, jos ei nukkumaan viedä (eli siis vaunuttelua tai imetystä, tutti ei vieläkään kelpaa.)

Alvan aikataulua

Tällä hetkellä Alvan päivärytmi on parhaimmillaan tätä:

08.00 Herätys ja aamutoimiin
10.00 Lähdetään ulkoilemaan
11.30 Tullaan takaisin sisälle
12-12.30 Lounas
14-14.30 Päikkäreille
16.30-17 Herätys
18.00 Päivällinen
20.30 Iltapala
21-21.30 Iltaunille

Tällä shapluunalla ollaan nyt muutama päivä menty ja nyt ovat päikkärit palanneet taas päiviin. Aikaisemmin olen laittanut Alvaa nukkumaan jo aiemmin, mutta tuloksena on ollut vain pyöriskelyä sängyssä ja lopulta olen nostanut hänet pois ilman päikkäreitä. Toisaalta tämä on vasta muutamana päivänä onnistunut, joten en vielä ole varma, onko tämä mitenkään "täydellinen". Hankalinta on tuo aamuherätys, kun itse en jaksaisi nousta, jos ei ihan pakko ole ja välillä Alva nukkuisi hyvinkin 09 tai jopa 09.30 asti. Mutta ehkä pare vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja nousta ajoissa ja tarvittaessa herättää Alva. Myös päikkäreiltä olen Alvan herättänyt, jotta ei ilta unet kärsisi ihan mahdottomasti. Jo nyt päikkärit ovat vähän turhan myöhään, mutta aikaisemminkaan en ole innostunut nousemaan. Parin tunnin unet ovat mielestäni ihan riittävät ja sillä jo illaksi riittää virtaa.

Pikkuisen In and Out

Aino taas tykkää:

- syömisestä; sehän nyt on sanomattakin selvää
- sylkkyrissä oltaisiin vaikka kuinka kauan. Vaikka uni painaisi, niin sylissä on silti kiva olla.
- kun äiti kutittaa, hieroo, jutustelee, naureskelee ja hulluttelee Ainon kanssa.
- seurata isosiskon touhuja, kunhan tämä ei tule liian lähelle.
- mutustella omia sormiaan.
- tutkia omia leluja, helistimiä, kirjoja ym, joita on käsiinsä saanut.

Niinkään mielekästä ei ole:

- vaatteiden vaihto ja ulkovaatteiden pukeminen
- tutti. Ei kuulemma ole ihmisiä varten.
- nukkuminen. Aivan yliarvostettua hommaa, jos samaan aikaan voisi tisutellakin.
- kynsien leikkuu.
- tuttipullo

In and out

Tällä hetkellä Alvan mielestä on

IN

- hyppiminen; sängyllä, lattialla olevan patjan päällä, sohvalla, lattialla, toisin sanoen missä tahansa
- musiikki; äidin pitäisi lähes tauotta olla laulamassa jotakin lastenlaulua. Meillä on lastenlaulukirja, josta Alva hakee laulun, jota äidin pitää laulaa. Tämä toimii myös niin päin, että äiti ei saa laulaa, ennen kuin kyseinen laulu on kirjasta löydetty. Musiikkia kuunnellaan myös tietokoneelta, sekä youtubesta että cd-levyltä. Alva on alkanut myös itse laulamaan ja suosikki taitaa olla Tuiki, tuiki tähtönen.
- tanssiminen; Alva tanssii minkä tahansa musiikin tahdissa. Tanssimusiikiksi kelpaa niin uutisten tunnussävel, vauvan helistin tai leikkimaton riputus tai ohi ajavan auton ääni.
- muumit; näitä pitäisi koko ajan katsoa telkkarista (mikä on tosin melko vaikeeta, kun meillä ei ole tallennusmahdollisuutta tai dvd-soitintakaan), myös muumi-kirja ja -palapeli ovat suosittuja.
- nuppipalapelit; näitä jaksetaan tehdä yhä uudestaan ja uudestaan. Meillä on vain kaksi nuppipalapeliä, joten ne osataan jo ihan ulkoa. Ehkäpä joulupukki tuo näitä lisää tai sitten hankitaan niitä joulun jälkeen.
- kaikenlainen temppuilu. Iskän kanssa temppuillaan pitkin päivää ja erityksen mukavaa on istua "pään päällä" tai takan päällä.
- perhekerhoilu, kavereiden kanssa leikkiminen, puistoilu
- nuken ja vauvan hoito, nukkea työnnetään rattaissa, sen vaippaa vaihdetaan ja sitä röyhytetään

OUT

- vaipanvaihto. Tarviiko tähän lisätä mitään?
- aamutoimet, erityisesti vaipanvaihto, pesut ja vaatteiden laittaminen
- rattaissa istuminen; miksi istua kun kävelläkin voi.
- päikkärit

Vauva-arkea

Aino täyttää parin päivän päästä 3 kki. Hän on varmaan juuri nyt ihanimmassa vaiheessa. Hän hymyilee, kurluttelee iloisesti, yrittää tarttua lähellä oleviin tavaroihin, on hyväntuulinen, ei masuvaivoja ja ruoka maistuu. Ainon elämä tuntuu hymyilevän. Tosin välillä taivaalle kerääntyy tummia pilviä, kun tulee nälkä, uni, vilu tai hän peljästyy isosiskon kirkaisuja tai pomppimista. Silloin hymy hyytyy ja alahuuli menee mutruun. Sitten tulee itku, johon onneksi vanhempien syli auttaa.

Vauvaelämä tosin on harvoin mitään vaaleanpunaista harsohörhöä ja niin meilläkin on melko väsynyt äiti. Alva heräilee vieläkin muutaman kerran yössä ja nyt kellon siirtämisen jälkeen aamut ovat aikaistuneet jopa enemmän kuin vain tunnin. Tänään meillä herättiin jo klo 6 eli kolmisen tuntia tavallista aikaisemmin. Aino ei onneksi aina herää yli viittä kertaa syömään yön aikana (tosin niitäkin öitä on parisen kertaa viikossa), vaan usein hän syö vain kolmisen kertaa. Parhaina öinä yösyömiset ajoittuvat klo 03 ja 05 aikaan. Aino ei enää unissaan pidä niin suurta meteliä kuin ihan ensimmäisinä viikkoina, mutta vieläkin metelöinti alkaa aina toisen yösyötön jälkeen ja jatkuu lähes aamuun asti. Niinä öinä, jolloin toinen yösyöttö on jo siinä 01 aikaan tietää jo, että aika vähillä unilla mennään.

Vauvojen päikkärit eivät juurikaan osu samaan aikaan, joten äiti ei pääse nauttimaan mistään ihanasta päivälevosta. Alva on vieläkin pääsääntöisesti nukkunut päikkärinsä, vaikkakin viikonloppuna oli taas pari päivää, jolloin unelle ei kuulemma ollut tarvetta. Ainon päikkäriajat jatkuvat yhtä epäsäännöillisinä kuin ennenkin. Aikaisemmin hän nukkui ensimmäiset päikkärinsä pitkinä, mutta nyt ne eivät enää ole välttämätt pitkät ja pisimmätkin päikkärit jäävät siihen kahteen tuntiin. Aino nukkuu päikkäreitä aika rauhattomasti ja vaatii aina välillä heiluttamista, joten siksi parhaat unet nukutaan joko vaunuissa tai BabyBjörn-sitterissä. On muuten paras sitteri ikinä. (Tosin toista ei meillä ole koskaan ollutkaan kokeilussa, mutta uskallan silti liputtaa tämän puolesta.)

Ainolle riittää yhdet päikkärit

Mä olen aina tiennyt, että siskot lähes aina matkivat toisiaan, mutta en olisi uskonut, että se alkaa jo ensimmäisten elinkuukausien aikana. Alva siis pääsääntöisesti nukkuu yhdet päikkärit päivässä (joskus jää välistä nekin) ja nyt Ainokin on päättänyt, että se on hänellekin riittävä. Yhdet päikkärit nukkuu hänkin. Ainoa ongelma on äiti, joka ei sulata sellaista vielä noin pieneltä. Mä saan siis jo nyt olla sanomassa, että kaikki mikä on isosiskolle sallittua, ei välttämättä ole sitä pikkusiskolle. Ja sekös Ainoa kiukuttaa.

Aino heräilee aamulla siinä seitsemän kahdeksan korvilla ja on hereillä sellaisen tunteroisen puolitoista. Sitten laitan hänet nukkumaan, joko omaan sänkyynsä tai vaunuihin ja hän nukahtaa ilman mutinoita. Näitä päikkäreitä nukutaan 3-4 tuntia, joten me voidaan Alvan kanssa ulkoilla ja ruokailla ihan rauhassa. Usein Aino herääkin vasta, kun Alva on jo nukahtanut. Päikkäreiltä herätään siis siinä yhden kahden korvilla ja tämän jälkeen ei sitten enää halutakaan nukkua.

Yhtenä päivänä Aino oli hereillä 13-17 välisen ajan. Yritin häntä nukuttaa tissillä, tyynyllä heiluttamalla, vaunuihin, omaan sänkyynsä, sitteriin jne. Ja onnistuinkin saamaan Ainon nukahtamaan 4 kertaa, mutta unta hän sai vain noin vartin, eli pääsääntöisesti nukkui pari kolme minuuttia ja sitten heräsi. Tosin viimeiset päikkärit olivat yli 5 minuuttia, hip hurraa.

Kun Iskä tulee töistä siinä viiden kuuden maissa, mä painunkin Ainon kanssa vaunukävelylle. Tällä tavalla Aino nukahtaa helpoiten ja yleensä nukkuukin melkein koko vaunulenkin ajan. Tosin vauva taitaa olla liiaksi kaupunkilainen, koska hiekkatietä hän ei sulata ollenkaan. Asfaltitietä pitää kävellä edes takaisin ja viimeistään omalla pihatiellä hän herää. Ei siis mitään jatkounia vaunulenkin päätteeksi omalla pihalla. Näin saan hänet nukkumaan toiset päikkärit, jotka kestävät noin tunnin.

Ongelmaahan ei olisi, jos Ainolle riittäisi noi päikkärit, mutta mä kun en usko, että ne riittää. Unta tarvittaisiin päivälläkin enemmän. Nyt mä olen iltapäivän ihan täystyöllistetty Ainon kanssa, koska hän alkaa huutamaan heti, jos keskityn johonkin muuhun ja lopetan hänen heijaamisensa. Alva tietenkin tarvii mua myös paljon, joten huutamiselta ei täysin voi välttyä. Sitterissä Aino sentään on melko rauhallisesti, jos mä vaan olen alle metrin päässä. Ei siis mitenkään kovin käytännöllistä...

Viikonloppu alkamassa

Ollaan nyt tyttöjen kanssa sairastettu flunssaa jo lähes kaksi viikkoa. Ja koko tämä aika ollaan oltu kotosalla, muutamana päivänä ollaan oltu ihan vain sisätiloissa, mutta muuten ollaan sentään pihalla ulkoiltu. Tuntuu, että nyt alkaa kotipiha ahdistamaan ja ainakin äidin pää hajota, joten tänään suunnattiin perhekerhoon.

Tällä kertaa siellä oli ohjelmassa ulkoilua ja se passaa hyvin meille. Eipähän meidän nuhanenät tartuta niin helpolla muita kuin sisätiloissa, mutta olihan siellä muillakin yskää ja ties mitä, joten eipä oltu ainoat puolikuntoiset. Tosin Alvalla alkaa olo selvästi jo paranemaan, enkä kahden tunnin ulkoilun aikana joutunut pyyhkimään nenää kertaakaan. Ohi on nuha selvästi jo menossa.

Aino nukkui vaunuissa koko perhekerhon ajan. Tai nukkui ja nukkui. Mä kävin sitä vähän väliä vaunuissa keikuttamassa ja toiset äidit saivat paistaa meille makkaraa, kun en ennättänyt siinä montaa hetkeä paikallani olla. Mutta ihan mukavasti se meni. Paremminkin ehkä niin, että siellä oli ihan tosi kivaa. Alva juoksenteli pitkin metsää muiden lasten kanssa ja jaksoi kävellä kyseiselle kodalle menen tullen pitkät matkat. Kyllä mulla vain on reipas tyttö, rehentelee tämä äiti.

Makkara, mehu ja pulla maistui Alvalle niin hyvin, että kotona ei tarvinnut alkaa edes ruuanlaittoon. Oltiin hetki vielä pihalla ja Aino jatkoi uniaan pihalla vaunuissa. Sitten tultiin sisälle vähän järjestämään kotia ja nyt Alva on hakemassa unta pinniksessään. Toivottavasti nukahtaa pian. Aino todennäköisesti ainakin herännee piakkoin.

Arkirytmi

Tällä viikolla ollaan oltu vain kotosalla ja olen tässä vähitellen alkanut havaita rytmiä vauvalla. En oikein ole ehkä koskaan ollut kovin hyvä noudattamaan rytmiä, vaan tuntuu että päivät vaihtelevat vähän liikaakin. Tällä hetkellä rytmiin vaikuttaa Alvan osalta se, että hänellä on flunssa. Päikkäreitä nukutaan siis tavallista enemmän ja yöt ovat rikkinäisempiä.

Aamulla vauva heräilee siinä seitsemän aikaan. Yritän aktiivisella imetyksellä saada itselleni vähän jatkoaikaa nukkumiseen, mutta huonolla menestyksellä. Viimeistään kahdeksalta on pakko nousta, kun vauva alkaa ääntelemään kova äänisemmin ja pelkona on, että Alva herää siihen, jos hän vielä tuolloin nukkuu. Pääsääntöisesti nukkuu, mutta kyllä hän tällä viikolla heräsi kerran jo seitsemän aikaan.

Aamutoimet suoritetaan ja sitten tarkoituksena on suunnata pihalle. Ongelmia tuottaa se, jos vauva on ehtinyt nukahtamaan ja viimeisestä syötöstä on jo jokunen tunti aikaa. Jos vauva onnistuu jatkamaan ulkona nukkumistaan, niin herääkö hän heti vaatimaan ruokaa ja joudutaan palaamaan samoin tein sisälle. Pitäisikö vauva herättää syömään, vai odottaa että hän herää pian itsekin. No käytännössä olen joutunut kerran herättämään, mutta muuten hän on ollut hereillä.

Ulkovaatteet päälle ja ei kun pihalle. Pihalle on kerran päästy jo ysin aikaan, mutta usein se on lähempänä kymmentä. Vauva vaunuihin ja sitten lehteä hakemaan noin 400 metrin päässä sijaitsevalta postilaatikolta. Alva kävelee osan matkaa, mutta osan aikaa hän haluaa istumaan vaunuihin. Vauva nukkuu aika hyvin, kun häntä työntää ja kun pääsemme pihalle, käyn häntä aina tarvittaessa heiluttamassa uudelleen uneen.

Noin puolentoista tunnin ulkoilun jälkeen tulemme Alvan kanssa syömään sisälle ja vauva jää vielä vaunuihin ulos nukkumaan. Mä yritän järjestellä kämpää, samalla kun Alva leikkii ja seuraa mun tekemisiä. Sitten vähän yhdessä leikkimistä.

Päikkäriaika Alvalla on siinä yhden-puoli kahden aikaan. Tänään hän nukahti vasta kahdelta, mutta nukkuikin sitten ennätykselliset kolme ja puoli tuntia. Taitaa nuha vaikuttaa unen tarpeeseen. Vauva puolestaan heräsi kahdelta, nukuttuaan neljä tuntia. Tällä viikolla hän on joka päivä nukkunut vähintään sen neljä tuntia ja joskus jopa viisi.

Kun Iskä tulee töistä, lähdemme kaikki ulos. Minä menen vauvan kanssa vaunulenkille ja Iskä ja Alva puuhailevat jotain pihassa. Sitten sisälle syömään tai kuten tänään ruoka syödään jo ennen ulosmenoa ylipitkien päikkäreiden vuoksi.

Iltapuuhat aloitetaan siinä kahdeksan jälkeen ja yleensä Alva menee nukkumaan siinä ysin aikaan. Tosin aika kauan hän unta välillä hakee ja nukahtaa vasta joskus kymmenen aikaan tai sen jälkeen. Vauvan nukahtaminen on siinä 22-23 aikaan ja viime päivinä se on mennyt lähemmäs tuota klo 23.

Näin meillä. Pitäisi varmaan kirjoittaa jotain viime viikonlopun ristiäisistä ja vauvastakin enemmän, mutta ei oikein jaksa. Tuntuu flunssa ja rikkonaiset yöt vievän voimat äidistä.

Imurointia 1,5-vuotiaan kanssa

Ensin järjestetään kaikki tavarat pois lattialta ja nostetaan tuolit ja muut isommat esteet pöydän päälle. Tämän jälkeen haetaan imuri eteisen kaapista. Tällä väliin on apulainen jo ehtinyt levittää suurimman osan juuri järjestetyistä tavaroista uudelleen pitkin kämppää, joten imuroinnin edetessä joutuu tietenkin järjestämään tavarat taas uudelleen paikoilleen. Imuroinnin jälkeen voikin taas järjestää tavarat paikallaan, kun ne imuroinnin aikana on ihmeellisesti levinneet pitkin asuntoa.

Puisto

Tänään suunnattiin  aamutoimien jälkeen puistoon. Alva lähtee aina ihan innoissaan ulos, kun kuulee, että lähdetään puistoon. Sitä puistoon-sanaa sitten hoetaan hyvän aikaa. Puisto oli tällä kertaa tyhjänä, kun sinne saavuimme, mutta kun olimme juuri ehtineet keinuun tuli paikalle toinen tyttö mumminsa kanssa. Mukavasti tuntui tytöillä leikki sujuvan, vaikka ikäeroa olikin pari vuotta.

Vauva nukkui vaunuissa, mutta häntä sai vähän väliä heilutella ja välillä otin syliinkin. Tunnin puistottelun jälkeen alkoi vauva vaatimaan ruokaa niin kova äänisesti, että kotiin oli lähdettävä. Matkalla vauva tietenkin nukahti ja jatkoi uniaan verannalla vielä tunnin ajan. Alvalla taas ei ollut nälkä ollenkaan, eikä hän suostunut edes maistamaan ruokaansa. Maitopullo maistuikin sitten hyvin ja untenmaille nukahdettiin nopeasti. Jo noin kello 12, eli noin tuntia normaalia aikaisemmin.

Touhua ja tohinaa

Alva on ottanut yllättävän hyvin vauvan tulon. Vielä hän jaksaa olla innostunut vauvasta ja vauva taitaa ollakin yleisin sana, jonka hän sanoo. Alva mielellään tulee tutkimaan vauvaa, kun tämä on mun sylissä tai sitterissä. Nenää pitää päästä koskemaan ja korvaakin. Silmiäkin mielellään koskettelisi, mutta siihen joutuu vetämään rajan. Kädestä on kiva pitää kiinni, vähän silittää päätä tai vatsaa jne. Mutta kokoajan itse saa olla kärppänä vartioimassa, koska otteet muuttuvat liian lujiksi. Välillä Alva ei huomaa vauvaa ja ottaa tukea ylös noustessaan esim. vauvan vatsasta tai jostakin muusta. Sitteriin olisi itsekin kiva istua ja sitähän Alva meinaa tehdäkin siitä huolimatta, että vauva on jo sitterissä istumassa. Eli päälle vaan jos vain mahdollista. Myös sängyssä ja sohvalla hyppiminen on verissä, eikä siinäkään ole väliä vaikka vauva makoilisi ihan vieressä. Yhdeksi sekunniksikaan Alvaa ei siis voi jättää vauvan kanssa kahden.

Alvan sanavarasto tuntuu lisääntyvän lähes päivittäin. Vauvan hokemisen lomassa hän ehtii matkimaan meidän sanoja lähes koko ajan. Tietenkin niiden sisältö on varmaan osittain hämärän peitossa, mutta harjoitus tehnee mestarin. Sanat ovat vielä kaikki kaksi tavuisia, mutta nyt hän on alkanut laulamaan Jänis istui maassa -laulun loppusanoja "hyppääpois" tajuamatta varmaan, että siinä on kaksi sanaa yhdessä.

Alvalle tuli taas tänään yksi kuukausi täyteen. Enää pari kuukautta ja meidän pieni vauva on puolitoista vuotias. Jotenkin jännää, että Alvan kohdalla on aina odottanut ja toivonut kehityksen olevan ripeää ja on ollut hienoa nähdä, miten Alva kasvaa ja kehittyy. Nyt Ainon kohdalla tilanne on toisin. Ajatuksissa on koko ajan, että älä nyt vain kasva liian nopeasti. Pysy nyt jonkin aikaa kuitenkin vielä ihan vauvana. Eilen sain viimeiset Pampers 1 vaipat käytettyä ja nyt siirryttiin lopullisesti 2 vaippoihin. Meillä ei siis ehkä enää ikinä käytettä Pampersin ihan pienintä vaippaa, vaan vauvakin on jo siirtynyt seuraavaan kokoon. Yhyy....

Ensimmäiset päivät

Tänään vauva täytti viikon. Aika vanha siis jo kun on koko viikon kiertokulun nähnyt :)

Päivät kotona on mennyt lähes yksinomaan vauvan ja Alvan kanssa touhutessa. Mies on onneksi isyyslomalla, joten mun ei ole tarvinnut juurikaan nostaa Alvaa ja kiellettyähän se olisikin vielä seuraavan viiden viikon ajan. Ihan kokonaan tuo nostamattomuus ei varmaan voikaan toteutua, mutta yritän näin alussa ainakin olla vähän varovainen (juuri raijasin kaksosten vaunut sisälle ja asensin siihen hikipäässä vaunukoppaa). Yläkerran makuuhuoneet on rempan keskellä, joten kaikki tarvittavat tavarat ja sängyt on siirretty alakerran olohuoneeseen ja keittiöön. Vielä varmaan pari viikkoa menee, ennen kuin remppa alkaa olla valmis.

Aino vaikuttaa aika ihanalta vauvalta. Syö ja nukkuu, syö ja nukkuu. Tosin yöllä hänestä olisi mukavaa vähän seurustellakin, mutta äiti ei jostakin syystä ole kauhean innostunut tähän. Yöllä ei unetkaan ole kovin pitkiä ja viime yönä oli havaittavissa pientä vatsanpurua. Tänään olenkin sitten pitänyt vauvaa vähän enemmän hereillä, mutta eipä siihen rytmiin varmaan vielä voi suuriakaan muutoksia tehdä.

Aamu meillä alkaa siinä seitsemän aikaan, kun remppamies saapuu naputtamaan. Olisikohan vauva nukkunut johonkin kahdeksaan ja Alva taisi herätä puoli kasin maissa. Aikaisemmin sitä muuten muisti päivän kulun ihan varmasti, mutta nyt tuntuu, että ei oikein ole mitään hajua ajoista. Aamupäivällä Aino nukahti vasta siinä kymmenen aikaan, joten lähes kaksi tuntia hän oli hereillä. Imettelin, vaihdoin vaippaa pariin otteeseen, kannoin vatsallaan käsivarren päällä jne. Kymmeneltä tyttö sitten simahti, mutta heräsikin syömään jo kello yhdentoista aikaan.

Myös tämän herätyksen jälkeen Aino oli hereillä useamman tunnin ja nukahti kunnolla vasta vähän ennen kahta. Annoin hänelle rintamaidon lisäksi noin 50 ml vastiketta, kun tuntui, että rinnat oli imetty jo monesti tyhjäksi eikä niistä tullut enempää. Todennäköisesti nälkä pitikin hänet näin kauan hereillä. Nyt hän onkin sitten nukkunut siitä kahdesta tähän puoli kuuteen asti ja uni senkun maistuu. Näitä useamman tunnin pätkiä kun tulisi yölläkin, niin mikäs siinä.

Mun imetys on tällä kerralla lähtenyt paremmin käyntiin. Suurimpana syynä tähän on varmaan se, että Ainolla on kunnollinen imuote, jota Alva taas ei oppinut koskaan. Nyt tunnen imettäessäni imun ja joskus jopa vähän liiankin kovan. Rinnanpäät ovat menneet rikki, joten yritän välillä käyttää rasvaa ja rintakumia sekä vaihtaa imetysasentoa. Vielä suuremmitta menestyksittä. Toivottavasti paranevat vähitellen.

Kotiutumisen jälkeen olen päivittäin antanut rintamaidon lisäksi kaksi kertaa vuorokaudessa vastiketta. Vastiketta annan silloin, kun olen jo pari kertaa imettänyt kummastakin rinnasta, mutta vauva ei vaikuta tyytyväiseltä tai ainakaan hän ei nukahda, enkä keksi muutakaan syytä valvomiseen. Alva ainakin valvoi silloin aluksi lähes kellon ympäri, kun yritin vain rintaruokintaa ja seurauksenahan siitä oli painon putoaminen.

Neuvolan täti kävi meitä moikkaamassa tiistaina. Tämän käynnin tärkein anti oli tietenkin punnitus. Oli tärkeää nähdä, miten painokehitys on mennyt. Onneksi paino ei ollut enää laskenut, mutta toisaalta se ei ollut sunnuntaiaamun punnituksesta myöskään noussut. Eli paino oli pysynyt samana. Seuraavan kerran hän tulee vasta keskiviikkona. Se on aika pitkä aika, kun kahden viikon raja tulee täyteen sitten seuraavana päivänä ja silloin painon olisi hyvä olla saavuttanut tuon syntymäpainon. Nyt tilanne siis se, että vauva painaa 3750g, kun hän syntyessään painoi 3995g. Pitäisiköhän varmuudeksi käydä punnituksessa neuvolassa huomenissa, jotta tietäisi tilanteen, eikä tarvitsisi sitä jännittää koko viikonlopun ja alkuviikonkin vielä...

Kerroin neuvolan tädille, että imetys ahdistaa tälläkin kertaa. Onneksi hänellä oli vähän aikaa kuunnella ja yhdessä tarkistimme imetysotetta ja muuta. Toivottavasti tämä tästä nyt kuitenkin lähtee, vaikkakin täysimetyksestä en nyt vielä unelmoi, mutta kun saisi maidon tuotannon pysymään toiminnassa, jottei se lakkaisi ennen aikaisesti. Neuvolan täti poisti myös tikit sektiohaavasta ja sanoi, että paremminkin se olisi voinut parantua. Nyt se vähän vuotaa. Kerroin, että en ole juuri antanut sille ilmakylpyä, mutta suihkuttanut olen. Sain neuvon antaa sille ilmakylpyä, mutta neuvolan täti myönsi kyllä itsekin, että se on varmaan vähän vaikeeta. (Kyseisellä hetkellä meillä oli 7 vierasta henkilöä talossa, joten housutta oloon ei juuri ole mahdollisuuksia. Ja näin maalla kun asutaan, niin ihmisiä lappaa ovesta sisään päivittäin, joten kyseinen tilanne ei ollut mitenkään harvinainen. Toisaalta mä en tarjoile näille ihmisille mitään ja tällä kertaa yksi vieraista teki ruuat ja järjesti tarjoilut. Hyviä puoliakin siis löytyy.)

 Voisipa se vauva jo taas herätäkin...