Neurootikko äiti

Vauvojen vertailu taitaa olla aika yleistä, mutta muhun on iskenyt itseni vertailu muihin äiteihin. Lopputulema siinä vertailussa taitaa olla, että olen neuroottinen erilaisten ohjeiden noudattaja. Erityisesti tämä koskee Alvan ruokailua.

Neuvolassa neuvottiin aloittamaan kiinteiden maistelu yhdellä uudella maulla viikossa. Myöhemmin on varmaan tarkoitus siirtyä sitten siihen, että yksi maku per neljä päivää. Tämän jälkeen se ei ehkä sitten ole enää ihan niin tarkkaa. Mä vaan olen vieläkin jämähtänyt tuohon yksi uusi ruoka-aine per viikko. Yritän urhoollisesti antaa useampiakin uusia makuja viikossa. Välillä se onnistuu, mutta takaraivossa kytee ajatus, että onkohan tämä nyt ok.

Alvan ruokavalio ei ole siten mikään kovin laaja. Lämmin ruoka on jo aika kauan ollut peruna-porkkana-parsa -sosetta. Hedelmäsoseista on maistettu omenaa, persikkaa, päärynää ja luumua. Maissinaksuja on syöty kolme kappaletta.

Mulle ei ollut tullut mieleenkään aloittaa puuron syöntiä ennen viiden kuukauden ikää. Mutta kun muilla oli sekin jo aloitettu hyvissä ajoin ennen kyseistä päivää, niin minäkin rohkaistuin ja aloitimme sen kaksi päivää ennen "sallittua" aikaa. Nythän kuuden kuukauden raja on jonkin ajan päästä käsillä ja silloin voisi alkaa jo antamaan lihaa, mutta miedän kasvisruokakin on vielä aika alussa. Ei oikein tee mieli antaa mitään lihaa, kun kasvisten syönnin laajentaminen on vielä kesken.

Tänään aloitimme uutena ruoka-aineena kauran. Keitin Elovenasta Alvalle puuroa. Leikkaisin hiutaleita saksilla pienemmäksi, mutta aika sattumia sinne taisi jäädä. Ei oikein uponnut kovin innokkaasti, mutta ehkä parissa päivässä tähän totutaan ja sitten vain heti uusia makuja kehiin. Toisaalta, jos viikonloppuna suunnataan Turkuun, niin voipi olla, että uusi maku siirtyy taas alkuviikkoon, joten lähes viikko tässäkin taas tulee väliä...

Olen myös aika tarkka siitä, että jos valmisruoka on avattu, eikä sitä ole heti saanut jääkaappiin, on loppuruoka lentänyt surutta roskiin. Kerran kaupungilla laiton avatun purkkiruuan mukaan myöhemmin käytettäväksi, kun kaveri oli niin hyvällä menestyksellä tehnyt, mutta kotona jätin sen kuitenkin tarkoituksella huoneenlämpöön, joten illalla sain sen hyvällä omalla tunnolla heitää pois. Yli vuorokausi sitten avattua vastikettakaan en Alvalle enää anna. Samoin en lämmitä uudelleen tuttipullossa jo kerran lämmitettyä maitoa. Tämän johdosta meillä lentääkin päivittäin useamman tuttipullollisen verran maitoa viemäriin. Laiskuuttani olen öisin kuitenkin antanut samaa tuttipulloa jopa kolmen tunnin ajan, joten siinä lipsumista on sentään havaittavissa.

Toinen neuroosini taitaa liittyä ruokailuväleihin. Alva ei oikeastaan koskaan ole kitissyt tai huudellut, että nyt on nälkä, joten mutsi safkaa pöytään. Hän vaan odottelee tyytyväisenä, että koskahan sitä murkinaa taas tulee. Sitten jos nälkä yllättää aivan kovasti, niin sitten tulee kyllä sellainen huuto, että oksat pois, mutta se jo kertoo enemmän siitä, että nyt on äiti unohtanut ruokailun väliin kokonaan. Lapsentahtisuus ei meillä siten ole koskaan onnistunut. Olen antanut alusta asti Alvalle ruokaa kolmen tunnin välein. Odotan siis joka kerta, että kolme tuntia on mennyt ja sitten alkaa ruokailu. Joskus harvoin päädyn antamaan ruokaa jo varttia ennen, mutta kellon tarkasti täällä mennään. Jos annan ruokaa "väärään" aikaan, niin heti alan laskemaan, että miten ne muut ruokailut sitten siirtyvät ja ehtiikö Alva saada ennen iltaa riittävästi ruokaa. Tähän sitten liittyy myös se, että pitkät päikkärit usein sotkevat MUN tekemät suunnitelmat ja sitten ruokailuissa joutuu joustamaan ja siihen en oikein pysty.

Päikkäritkin on täällä kotioloissa aika tarkkaan aikataulutetut. Alva menee ekoille päikkäreille 10.15, toisille päikkäreille 13.30 ja viimeisille päikkäreille 18.00. Näihin siis kaikin voimin pyrin, mutta eikö vaan se vauva joskus nuku tavallista kauemmin tai lyhemmin ja sehän sotkee taas mun hyvin rakennetun rytmityksen. Rytmi ja arki on vauvalle kuulemma niin tärkeä, että siinä yritän pysytellä.

Toisaalta huomaan, että tämä rutiinien noudattaminen kärjistyy täällä kotona kaksistaan. Kun lähdemme Turkuun tai kaupungille kavereita moikkaamaan, niin siellä osaan jotenkin paremmin sumplia tilanteen mukaan. Siellä ei jotenkin "ahdista", vaikka päikkärit jäävät tavallista lyhemmiksi ja niitä tulee ehkä yhdet lisääkin. Ruokailun suhteen olen kyllä sielläkin aika tarkka, joten uusia makuja ei tällöin tule tarjottua.

Mummin hoivissa

Alva sai tänään Mummin jakamattoman huomion, kun mä lähdin käymään verikokeella. En viitsinyt ottaa Alvaa mukaan terveyskeskukseen jonottamaan näytteenottoa. Possuflunssat ja kaikki. Paikalla olin vähän ennen kymmentä, mutta vieläkin oli ihmisiä jonoksi asti.

Aamu alkoi meillä aika haastavasti. Lämminvesi meni meiltä poikki eilisiltana putkirikon vuoksi, joten aamuksi oli tiedossa vain kylmää vettä. Mies lämmitti hellalla kattilallisen vettä ennen töihin lähtöä, jotta pääsisimme heti herättyämme aamupesulle. Onneksi olikin lämmittänyt, sillä eikö juuri tänä aamuna ollut myös sähkökatko, joten vesi olisi pitänyt lämmittää saunan padassa puilla. Ei ollut ihan mieli aamulla korkealla, kun aamupuurokin meinasi sähkökatkon vuoksi jäädä väliin. Onneksi sähköt palautuivat pian, eikä putkirikko enää harmittanut juurikaan, kun sentään sähköt tulivat takaisin. Nyt on putki korjattu, joten elämä hymyilee taas.

Mummi siis tuli aamusella, kun olimme puurot ja maidot jo syöneet ja jäi Alvan kanssa kahdestaan. Tarkoituksena oli, että seurustelisivat keskenään reilu puolisen tuntia ja lähtisivät sitten ulos vaunuttelemaan. Sade kuitenkin esti nämä suunnitelmat, joten palatessani löysin Alvan päikkäreiltä makuuhuoneesta ja Mummin lukemasta aamun Hesaria. Hyvin oli siis kaikki mennyt. Alva oli alkuun päätään käännellyt puolelta toiselle, että missä se äiti nyt mahtaa olla, mutta se oli mennyt äkkiä ohi ja Mummin syli oli tuntunut mukavalta.

Pitänee jatkossakin aina välillä jättää Alvaa Mummin tai jonkun muun sukulaisen hoiviin, niin hänkin oppii olemaan muidenkin kuin vanhempien seurassa. Onpahan sitten helpompaa joskus, jos meille tulee jotain menoa tai halutaan itse keksiä meille jotain kahdenkeskeistä menoa.

Puolen tunnin tirsojen jälkeen Alva olikin jo taas täynnä energiaa. Lattialla makoilu, krapuliikkuminen, kielen naksuttaminen ja lelujen kurottelu tuntui hänestä mielekkäämmältä kuin sängyssä makuuttelu, joten ei kun ylös vaan. Pari tuntia Alva jaksoi olla hereillä ja taas alkoivat silmäluomet painaa. Silmät olivat ihan väsyneet ja nukkumatti tulikin melko helposti Alvan luokse. Taitaa Turun reissun virikkeet jo vähän haihtuneet mielestä, koska nyt on päikkäreitä nukuttu jo kaksi ja puoli tuntia. Hyvä niin, sittenpähän jaksaa taas odotella Iskää kotiin ja lähteä vasta sen jälkeen vaunulenkille, kun ilmakin alkaa seestymään.

Turun keikka takana

Taas käytiin Turussa ja mukavaa oli. Kiertelimme monissa kyläpaikoissa ja Alva oli kuin kala vedessä. Torstaina istuskeltiin Mummin kanssa trendikkäästi Stokkan kahvilassa muun vaunukansan keskellä. Alva nautiskeli persikkasosetta ja maitoa sekä nautti tunnelmasta. :) Hälinä meinasi vähän häiritä ruokailua, mutta hyvin se kuitenkin meni. Illalla osallistuttiin vielä ompeluseuraan, jossa mun ompeluksena oli tällä kertaa Alva, kuten varmaan tulevinakin kertoina vielä jokusen kerran. Illalla Alva olikin jo ihan puhki ja sänky houkutteli jo ennen yhdeksää.

Perjantaina vierailtiin Alvaa puolitoista viikkoa nuoremman tytön luona. Tämä tyttö tosin oli suurimman osan aikaa vierailusta unten mailla, mutta saipahan äidit ainakin rupatella (lähinnä lapsista). Alva ei sentään vieraassa paikassa tohtinut nukkua, mutta pienet unet sentään otti autossa niin mennessä kuin tullessakin. Heti kotiin päästyä lähdettiin pari kuukautta Alvaa vanhemman neidin kanssa vaunuttelemaan ja molemmat tytöt ottivat pienet päikkärit. (Äidit vaan höpisivät lapsista, joten eihän sitä selväjärkiset tytöt jaksa kuunnella. Vähämmästäkin sitä alkaa pilkkiä.) Viiden jälkeen suunnistimme vielä Mummin ja Pappan luokse syömään. Tällä kertaa Alva ei vierastanut Pappaa ollenkaan vaan istui hyvin tyytyväisen näköisenä Pappan sylissä. Mummilassa kokeiltiin myös eka kerran vauvakeinua ja se oli erityisesti Alvan mieleen. Hymy oli korvissa asti.

Lauantaina tuli Iskäkin Turkuun. Käytiin ulkona syömässä ja Mummin ja Pappan luona kahvilla ja jätskillä. Sunnuntaina oli sitten enemmän kotipäivä. Alva kävi pitkällä vaunulenkillä ja illalla mentiin serkun 6-vuotissynttäreille. Sieltä lähdimme sitten ajamaan kotiin maalle. Mukaan lähti Alvalle myös kävelyharjoitteluun tarkoitettu härveli. Vielä Alvan jalat eivät tosin ylettyneet lattiaan saakka, joten kapistus joutuu vielä hetkeksi varastoon. Tämäkin laite oli tosin jo nyt Alvan mieleen. Jalat heiluivat edes takaisin, kun hän siinä Iskän tukemana "istuskeli". Kahdella autolla ja kummatkin autot täynnä tavaraa lähdettiin kohti maaseudun rauhaa....

Alvan kanssa on todella mukava käydä vierailuilla. Hän on lähes aina hyväntuulinen ja on innokkaasti seuraamassa ja tutkimassa uusia paikkoja. Vain ompeluseurassa hän osoitti väsymyksen merkkejä eikä maitokaan täällä maistunut, kun oli niin paljon seurattavaa. Öisin Alva olikin sitten hieman tavallista levottomampi, pitkiä yhtäjaksoisia päikkäreitä ei juuri ollut, vaan päikkärit jäivät poikkeuksetta tuntiin. Ruoka ei oikein aina maistunut, mutta mitään kätinää tai vastustusta ei juurikaan kuulunut. Taitaa Alva olla nyt siinä iässä, että vierailuja on helppo tehdä. Toisaalta meidän suvun sananlasku on, että vie vauva kylään, niin hän on seuraavat kaksi viikkoa sekaisin. Nyt taitaa meidän Alva olla vieraillut niin monessa paikassa, että hän on "sekaisin" jouluun asti. Toisaalta nyt on sitten täällä maalla hyvinkin rauhallista ja arki sujuu täysin rutiinien mukaan. Kunnes taas suuntaamme Turkuun...

Puurosta

Blogi taitaa käsittää vain syömistä, nukkumista ja ostoksia, mutta tässä taas syömistä.

Aamupuuron kokeilu aloitettiin suunnitelmista huolimatta sunnuntaiaamuna. Puurona tarjosin Piltin omenapuuroa, joka on tehty vehnästä. Valmistin puuron ohjeen mukaan. Desi kuumaa vettä ja vajaa desi puurojauhoa. Puuro maistui selvästi omenalle ja ainakin musta maistui ihan hyvältä. Alva tosin oli toista mieltä. Ensimmäiselle lusikalliselle suu avautui ihan kauniisti, mutta mikään kiire ei ollut seuraaviin lusikallisiin. Ihan kiltisti hän sitä kyllä muutamia lusikallisia söi, mutta en sitten viitsinyt tuputtaa ensimmäisellä kerralla enempää.

Maanantaiaamuna tein suosiolla puuroa vain noin puolet edellisestä määrästä. Puuro maistui taas joten kuten, mutta lähes puolet annoksesta lensi sitten kuitenkin roskiin. Ei taida Alvalla olla kovaa ruokahalua aamuisin.

Tiistaina lisäsin puuron joukkoon vähän omenasosetta ja johan alkoi puuro maistumaan. Koko annos syötiin hyvällä ruokahalulla. Ei tainnut tuolla omenasoseella olla suurtakaan vaikutusta, koska myös paljas puuro maistui yhtä hyvin.

Tänä aamuna puuro meni alas iloisesti ilman omenasosettakin. Puolikkaasta annoksesta ei jäänyt mitään jäljelle ja taisi Alva katsoa tyhjää lautasta vähän harmissaankin. Maito kyllä maistui vielä tämän puuroannoksen jälkeen.

Huomenna syödään vielä aamupuuroa, ehkä jopa koko desin annos, mutta sitten taidetaan siirtää puurottelu iltaan, jos vaikka yösyöminen (noin 4-5 aikaan) jäisi vähitellen pois. Taitaa kuitenkin olla vielä liian aikaista siihen, vaikka toisaalta touko-kesä-heinäkuussa meillä oli yli kuukauden jakso, jolloin yöllä ei tarvinnut herätä lainkaan syömään.

Shoppailua Porin Lindexistä

Rauman Lindexin sijasta kävin tänään Porissa ja siellä oli aika paljon laajempi valikoima. Tai sitten vain se tuntui siltä, kun kauppa oli mulle uusi.

Mukaan tarttui muumiyökkäri, vaikkakaan mua ei pääsääntöisesti viehätä mitkään Disneyt, Bamset, Muumit, Hello Kittyt. Tämä siis kuitenkin miellytti silmää. Otin tämän koossa 80, koska 74 on jo välillä käymässä pinkeeksi, joten tällä on varmaan pidempi käyttöaika.

Ostin myös ihanaisen maatilapaidan, joka on ollut tosi suosittu täällä blogimaailmassa. Koko on 86, joten se jää vielä joksikin aikaa kaappiin odottamaan talven tuloa. Housut ovat aikaisempia ostoksia koossa 74 , joten ehkä ne eivät ole käytössä samaan aikaan, mutta nämä tähän näyttää sopivan.

Varpaat

Vihdoinkin vatsalleen kääntymiselle on löytynyt voittaja. Enää kääntyminen ei ole Alvan mielestä SE juttu, vaan nyt kiinnostuksen kohteeksi on löytynyt varpaat. Ihanat, omat, pienet varpaat ja jalat. Niitä Alva jaksaa hetkestä toiseen vanuuttaa, kiskoa, raapia, tuijottaa ja kiskoa suuhunsa. Varpaita peittävät sukat eivät tätä harrastusta haittaa, vaan pikemminkin auttavat, koska sukasta saa paremmin kiinni ja sen retuuttaminen ei tunnu samoin kuin varpaiden.

Suuhun saakka varpaat eivät vielä ole tainneet löytää, sillä Alvan käsi jää varpaiden ja suun väliin. Suuhun kiskominen päätyykin lähes aina siihen, että Alva huomaa maistavansa varpaiden sijasta sormiaan. Mutta hyvältähän nekin maistuvat.

Toinen uusi juttu on peruuttaminen. Alva makoilee vatsallaan lattialla ja nostaa peppuaan ylös. Tämän touhun tiimellyksessä hän tulee työntäneeksi itseään taaksepäin. Sitten vain kädet uudelleen lähemmäs vartaloa ja uusi punnerrus ylös ja näin sitä siirrytään vähitellen melko pitkiäkin matkoja. Tämä liikkumismuoto on nyt ensimmäinen, jolla Alva pääsee siirtymään pois leikkimatolta kohti uusia ulottuvuuksia. Sopivan vireen sattuessa kohdalle Alva liikkuu noin viidessä minuutissa jo parin metrin matkan ja huomaa itsekin olevansa siirtynyt huoneesta toiseen.

Ps. Alvalle tuli tänään viisi kuukautta täyteen. Kävin tänään Porissa kaupungilla ja ostin synttärilahjaksi Alvalle laulukirjan. Jospa nyt mun lauluvalikoima laajentuisi, kun voi välillä tarkistaa, että miten ne sanat menivätkään.

Soseet maistuu

Soseita on nyt maisteltu jo kohta kuukauden verran. Alkuun lähdettiin siis perunalla ja vähän huonosti se teki kauppansa. Seuraavalla viikolla jatkoin perunaa porkkanalla, mutta taisi flunssa vaikuttaa siten, ettei sosetta juuri kahta lusikallista enempää neidin suusta uponnut alas. (Pärskyttelemällä Alva sai sosetta kulumaan varmaan useamman ruokalusikallisen, joten en ihan olemattomia ruoka-annoksia joutunut tekemään.)

Kahden viikon harjoittelun jälkeen ruoka on alkanut maistumaan todella hyvin. Suu aukeaa kuin itsestään, kun lusikka lähestyy. En ole vielä huomannut, että Alva pitäisi jostakin mausta erityisesti. Kaikki uppoaa, mitä Alvalle annetaan. Tällä hetkellä ruokavalioon kuuluu perunan ja porkkanan lisäksi parsa, luumu ja persikka.

Olen pyrkinyt tekemään Alvalle itse peruna-porkkana-parsa -soseen, mutta luumu ja hedelmäsoseissa olen turvautunut kaupan antiin. Soseiden tekeminen ei ole kovin suuri homma, joten uskon, että jaksan niitä jatkossakin tehdä. Pitänee nyt syksyllä pakastaa vähän reilummin soseita, kun nyt saa tuoreita ja edullisia raaka-aineita. Kaupan peruna-porkkana -sosetta Alva on kuitenkin saanut silloin, kun olemme syönyt kodin ulkopuolella. Ostettu ruoka, kun on niin paljon helpompaa kuljettaa mukana.

Parsa aloitettiin kunnolla vasta tänään. Viime viikolla annoin yhtenä päivänä parsaa, mutta sitten alkuviikko oli niin "kiireinen", että päädyimme turvalliseen peruna-porkkana -soseeseen. Hyvin parsa maistui. Viime viikolla aloitimme mango-soseen antamisen. Sitä syötiin hyvällä ruokahalulla kolmen päivän ajan, mutta sitten huomasin, että Alvan rintaan oli tullut vähän punaista näppylää, joten mangot laitettiin ainakin nyt syrjään.

Tällä hetkellä Alva syö kiinteitä ruokia kaksi tai kolme kertaa vuorokaudessa. Kerran päivässä perunaruokaa ja muut kerrat ovat yleensä luumusosetta. En ole uskaltanut lopettaa luumun antamista, koska pelkään, että Alvan vatsa menee kovin kovaksi. Kerralla annan yleensä noin 1/3 pilttipurkin verran, joten päivässä hän syö lähes yhden purkin verran.

Ensi viikolla on tarkoituksena aloittaa viljatuotteiden syöminen, tiistaina vietettävän 5 kuukautispäivän kunniaksi. Ostin jo kaappiin odottamaan Piltin Omenapuurohiutaleet. Aloitellaan niillä, mutta varmaan piakkoin siirrytään tavalliseen Elovenaan, jota me muutkin syömme.