Niin tai näin, aina äitiä huolestuttaa

Muutama viikko sitten vierailin ystäväni luona, jolla oli vähän alle vuoden ikäinen tytär. Hän kertoi, että neuvolassa oli sanottu, että alle vuoden ikäisen lapsen pitäisi juoda vielä maitoa noin 6 desiä vuorokaudessa. Mä en oikeastaan ollut ajatellut, että tuon ikäisen olisi hyvä juoda vielä noinkin paljon maitoa. Viime viikolla sitten mietin sitä, että kuinkakohan paljon Alvan vielä pitäisi juoda maitoa. Kiinteä ruoka tuntuu maistuvan niin hyvin, ettei sen jälkeen enää oikein maitoa maistu.

Tällä viikolla sitten tilanne korjaantui siten, että kiinteä ruoka ei juuri maistu. Suu ei avaudu, vaikka kuinka yritän houkutella. Tarjoan puuroa, peruna-porkkana-parsaa -sosetta, luumu-, omena- ja päärynäsosetta. Mikään ei maistu. Mutta onneksi sentään maito maistuu ja sitä sitten meneekin pullotolkulla. Nyt ajatuksissa on vain se, että miten saisi vauvan taas syömään kiinteitä...

Yösählinkiä

Viime aikoina yöt ovat olleet aika sähläystä. Yhden tai kahden herätyksen öitä ei ole tainnut muutamaan viikkoon olla, vaan herätyksiä on nyt useinmiten neljä tai enemmän. Perusyö menee tällä hetkellä niin, että Alva menee nukkumaan siinä yhdeksän aikaan ja nukahtaa noin vartin sisällä. Sitten siinä puolenyön aikaan alkaa veuhkaaminen ja äänteleminen. Alva huudahtelee, pyörii sängyssä, heiluttaa päätään puolelta toiselle, heiluttaa käsillään peittoa jne. Yleensä hän ei tähän oikeastaan edes herää, tai ainakin silmät pysyvät kiinni. Mun ei tällöin onneksi juuri tarvitse nousta, mutta yleensä käyn jossakin vaiheessa katsastamassa, että missä mennään ja laitan peiton paremmin päälle, jotta Alvalle ei tule vilu.

Kunnon huuto tulee yleensä siinä 02-03 aikaan ja tällöin annan Alvalle maitoa. Ei tunnu muuten uni tulevan, vaan huuto vain yltyy, jos maitoa ei ala heti näkymään. Alva juo tällöin koko kahden desin tetran ja jatkaa sitten tyytyväisesti uniaan. Juomisessa menee yleensä aikaa reilu vartti, jonka ajan istun Alvan sängyn vieressä ja annan hänelle tuttipulloa. En siis nosta häntä pois sängystä. Mä tietenkin herään tuossa ajassa jo ihan täysin, mutta yleensä olen kuitenkin saanut helposti unenpäästä uudelleen kiinni.

04-06 aikaan alkaa taas yöeläminen. Meno on lähes samanlaista kuin tuossa alkuyöstäkin, mutta usein vähän voimakkaammalla volyymillä ja yleensä Alva herää siihen. Yhtenä yönä Alva oli myös kääntynyt sängyssä vatsalleen ja huuteli sieltä hyvin pakottavaan sävyyn, että nyt olisi aika tulla kääntämään mut selälleen. Olenkin oikeastaan ihmetellyt, ettei Alva ole kertaakaan aikaisemmin kääntynyt sängyssä vatsalleen, vaan nukkuu tyytyväisenä selällään, vaikka päivällä selällään ei juuri olla lainkaan, vaan vatsalleen pitää heti kääntyä. Toivottavasti tästä kääntymisestä ei nyt tule joka öistä riesaa. Yleensä yritän nukkuttaa Alvaa siten, että laitan käden hänen päälleen ja heilutan vähän. Tähän hän nukahtaakin, mutta herää sitten jonkun ajan päästä uudelleen huutelemaan.

Jossakin vaiheessa yötä en sitten enää jaksa Alvaa hyssyttää pinnasängyn laidalla, vaan nostan hänet meidän sänkyyn nukkumaan. Tai jos aamu on jo aika pitkällä, niin sitten mies käy hänet nostamassa meidän väliin. Siihen Alva yleensä nukahtaa itsestään ja saamme kaikki nukkua vielä tunteroisen. Tänään huutelu jatkui tosin meidänkin välissä, joten annoin hänelle noin desin maitoa ja sitten uni taas maittoi.

Koskakohan vauvat alkavat pärjätä ilman maitoa koko yön yli? Varmaan siinä puolenvuoden ikäisenä voi jo joku vauva nukkua koko yön putkeen (kuten tosin meilläkin joskus ammoisina aikoina lue kolme kuukautta sitten). Kyllä mä jo ainakin kaipaan sitä, että voisi nukkua yön ilman heräämisiä, mutta siitä on kai vielä turha haaveilla. Meille ei tuo perhepeti juurikaan sovi, kun me kumpikin miehen kanssa (ja erityisesti mies) liikutaan aika paljon unissamme ja vaaditaan tilaa. Jos Alva nukkuu meidän välissä, niin oma nukkuminen jää pakostakin pinnalliseksi, kun koko ajan pitää varoa vauvaa.

Juhlissa

Tänään ollaan istuttu Alvan kanssa autossa pitkin päivää. Aamulla suuntasimme Ukiin markkinoille. Menomatkalla Alva nukahti noin vartin ajon jälkeen. Kun tulimme perille, hän nukkui vielä. Onnistuin kerrankin nostamaan hänet vaunuihin siten, että päikkärit jatkuivat vielä vaunuissakin hetken. Takaisin tulleessa oli jo vähän nälkäkin ehkä, mutta pienen huudon jälkeen uni kuitenkin tuli. Iltapäivällä suuntasimme Alvan kanssa ystäväni tyttären 1-vuotissynttäreille. Sekä mennessä että takaisin tullessa otti Alva noin puolen tunnin nokoset.

Alvan kanssa on aina ollut helppo matkustaa autossa. Yleensä minä olen ratissa, vaikka mieskin olisi mukana. Hän ei erityisemmin pidä ajamisesta, joten hän istuu Alvan kanssa takapenkillä ja pitää Alvalle tarvittaessa seuraa. Kesällä matkasimme lähes aina näin. Mietinkin silloin, että mitenhän matkanteko sitten onnistuu, kun mies on töissä ja mä ajan Alvan kanssa kahdestaan. Turhaa sitä silloin murehdin, koska nyt Alvan kanssa matkustaminen sujuu hyvin ja ehkä jopa helpommin, kun Alva ei näe vieressään ketään ihmistä, jonka sylissä olisi paljon mukavampi olla kuin autokaukalossa.

Yleensä ajoitan matkat niin, että Alvalla on melko pian alkamassa päikkäriaika. Vatsa on siis täynnä ja vaippa vaihdettu. Laitan Alvan syliin leluja ja asetan harson siten, ettei aurinko paista hänen kasvoilleen. Yleensä otan pipon pois, koska sen on tapana liukua Alvan kasvoille ja se ei meidän neitiä voisi enempää harmittaa. Huuto on tällöin vallan julmettu, jos pipo estää näkymät. Usein Alva on näine tykötarpeineen nukahtanut autoon ilman ensimmäistäkään huudahdusta. Takapenkiltä kuuluu vain reipas rapina, kun Alva rapisuttelee ja heiluttelee lelujaan. Sitten rapina alkaa vähitellen hiljentyä, kunnes loppuu kokonaan. Sitten loppumatkalla ei takapenkiltä kuulu juuri mitään. Meiltä on melkoinen matka aina kavereiden luokse tai Turkuun, joten Alva on joutunut alusta asti tottumaan noin tunnin matkoihin. Pidempää matkaa en vielä Alvan kanssa olekaan ajellut.

1-vuotissynttäreiden päivänsankari oli jo iso tyttö. Hän oli juuri pari päivää sitten oppinut kävelemään ja nyt käveli jo tosi varmasti. Tosin konttauskin oli vielä voimissaan. Vaikka aina sanotaan, että vauvat kehittyvät ensimmäisen vuoden aikana hurjasti, niin tänään sen vasta oikeastaan oivalsin. Päivänsankarin ja Alvan ikäero on aika tarkkaan seitsemän kuukautta ja se ero oli kyllä huomattava. Alva vaikutti ihan todella vauvalta, kun hän ei vielä juuri muuta tehnyt kuin ähelsi lattialla. Päivänsankari oli jo ihan pieni neiti, eikä vauva enää ollenkaan. Taitaa ikäero tässä vaiheessa tuntua kaikkein suurimmalta. Vuoden päästä tilanne on jo varmaan toinen, jos Alvakin osaa silloin jo kävellä. Tosin silloin merkittävin ero taitaa olla puheen kehityksessä, mutta muuten ovat jo varmaan lähempänä toisiaan. Tänään nämä tytöt eivät vielä oikein toisiaan huomioineet.

Perustorstai?

Tänään nukuttiin ihanan pitkään. Herättiin vasta yhdeksältä. Tällaista herkkua ei olekaan sattunut sitten pitkään aikaan. Mikähän sitä Alvaa väsytti? Yölliset syömingit? No ei hän kuitenkaan heräännyt kuin kaksi kertaa syömään...

Aamupuuroksi tein taas tuttua omenapuuroa, kun eilinen Elovena ei oikein maistunut. Halusin vain päästä tänä aamuna helpolla. Koska eilinen oltiin tiiviisti kotosalla, päätin lähteä kauppareissulle. Lähdettiin siinä kymmenen jälkeen ja Alva taisi ottaa pienet tirsat heti kun pääsi autoon. Ainakin takapenkillä oltiin koko 20 minsan matka ihan hissuksiin. Kaupassa käytiin ja auto tankattiin ja sitten vain kotiin. Kotimatkalla ei unesta ollut tietoakaan, vaan äidille pidettiin seuraa joka äänen sävyssä.

Kotiin päästyämme, noin kahdentoista aikaan, laitoin heti Alvan perunan kiehumaan ja sitten vain pe-po-pa -sosetta poskeen. Hyvin maistui iso setti, mutta maitoa ei juuri enää mennyt. Puoli yhdeltä mentiin sänkyyn loikoilemaan ja yhdeltä nukkumatti tuli sen jälkeen, kun Alva oli vetänyt loput maidot kitusiinsa. Nyt päikkärit ovat jatkuneet jo lähes 3,5 tuntia. Aamun päikkärit kun jäi noin vähäisiksi, niin eikö vaan nyt nukuta kuin tukki. (ruoka-ajat heittää taas loppupäivästä häränpyllyä...) Äidillä on ainakin omaa aikaa, jonka olisi voinut käyttää järkevämmin kuin nettisurffailuun.

Syyskuun satoa

Syyskuu on nyt kokonaan takana ja lokakuu alkanut. Luin juuri elokuussa kirjoittamani tekstin siitä, mitä Alva oli tällöin oppinut ja edistystä on taas tullut huomattavasti.

Käden liikkeet ja motoriikka ovat huomattavasti parantuneet. Nyt jo leluihin, harsoihin, mattoon ja kaikkeen mahdolliseen tarttuminen on hyvinkin tietoista ja ote on todella pitävä. Tästä mulla on todistuksena kädet mustelmilla ja Iskällekin taisi tulla kaulaan mustelma, kun Alva kokeili kädellä kaulan ihoa. Enenevässä määrin nämä tavarat, joita kädellä saadaan kiinni, viedään myös suuhun ja niitä maistellaan tehokkaasti. Erityisesti pehmolelujen tuoteselostukset tai pesuohjelaput -mitä ne nyt ovat - on todella kiinnostavia. Leluista viis, mutta se tuoteselostus pitää olla. Toinen aina tavoittelemisen arvoinen on myös äidin hiukset ja niistä vetäminen on hauskaa.

Tutin imemisen harjoitukset ovat vähitellen tuottaneet tulosta. Alva on muutaman kerran onnistunut nukahtamaan tutin avulla. Vieläkään tutti ei kovin hyvin pysy suussa ilman, että pidän kämmentäni siinä edes ja tuuppaan sitä koko ajan takaisin suuhun. Tutti on tosin kiva ottaa käteen, pyöritellä kädessä ja tutkia tarkkaan.

Alvan mieleen hauskoja leikkejä ovat kurkistusleikki peiton tai harson kanssa, vauvakeinu, lakanan sisällä keinuminen (minä ja mies siis heilutetaan häntä lakanassa), pää alas päin maailman tiirailu, nokkamukista veden juominen (edit: kyseessä siis hörpytysmuki), ruuan päristely (onneksi ei enää siinä määrin, kuin ennen), pesu ja jopa kylpy. Hyväntuulinen vauva hän on kaiken kaikkiaan aina. Taitaa olla tuossa iässä aika yleistäkin. Hymyillä Alva jaksaa vaikka kuinka kauan, mutta naurua hän selvästi säästelee. Jos jokin on ihan huippua, kuten sitterissä oikein kovasti keinuminen, niin sitten nauru tulee, mutta ei edes päivittäin.

Vähitellen Alva on myös alkanut vierastamaan. Tämän ovat saaneet kokea niin Pappa, neuvolan tädit kuin Iskän siskokin. Vierastamisen tunnistaa siitä, että alaleuka alkaa menemään mutruun, kun hän näkee "vieraan" ihmisen ja sitten alkaa sellainen huuto, joka talttuu vain turvallisessa sylissä. Onneksi vierastaminen menee nopeasti ohi ja sen jälkeen Alva on taas kaikkien kaveri.

Syyskuussa opittuja taitoja on myös krapukävely. Alva siis vatsallaan ollessaan pääsee peruuttamaan jo aika sukkelasti. Helpointa se on liukkaalla lattialla, mutta kyllä se maton päälläkin onnistuu. Leikkimaton päällä hän ei enää kauaa viihdy, vaan siirtyy siitä pois melko nopeasti. Vatsallaan hän myös pyörii vähitellen oikealle päin, joten ihan suoraa peruuttaminen ei ole. Alva ei vielä osaa kääntyä vatsaltaan takaisin selälleen, mutta yritystä toisen kyljen kautta kääntymiseen on jo havaittavissa, tosin onnistumisia ei juurikaan vielä ole.

Vatsallaan ollessa Alva myös jo nostaa vatsansa ja peppunsa irti maasta. Hän on melkein konttausasennossa ja heiluttaa siinä itseään eteen- ja taaksepäin. Kottausasento on vielä vähän hutera, koska kädet ja jalat ovat vielä vähän liian etäällä toisistaan, jotta asento olisi vakaa.

Jo elokuussa Alva jo hieman otti jaloilla vastaan, kun hänet laittoi seisomaan. Tässä kuussa tämä taito ei ole mielestäni juurikaan edennyt. Hän ottaa jaloilla vastaan, mutta lähes heti jalat pettävät, eivätkä ne kestä juuri mitään painoa.

Taakse jäänyttä elämää on myös ensimmäinen flunssa. Onneksi se meni aika helposti ohi, eikä Alvalla ollut edes kuumetta. Nyt on tämäkin tulikoe koettu ja seuraava on varmaan pian nurkan takana odottamassa. Valitettavasti.

Neurootikko äiti

Vauvojen vertailu taitaa olla aika yleistä, mutta muhun on iskenyt itseni vertailu muihin äiteihin. Lopputulema siinä vertailussa taitaa olla, että olen neuroottinen erilaisten ohjeiden noudattaja. Erityisesti tämä koskee Alvan ruokailua.

Neuvolassa neuvottiin aloittamaan kiinteiden maistelu yhdellä uudella maulla viikossa. Myöhemmin on varmaan tarkoitus siirtyä sitten siihen, että yksi maku per neljä päivää. Tämän jälkeen se ei ehkä sitten ole enää ihan niin tarkkaa. Mä vaan olen vieläkin jämähtänyt tuohon yksi uusi ruoka-aine per viikko. Yritän urhoollisesti antaa useampiakin uusia makuja viikossa. Välillä se onnistuu, mutta takaraivossa kytee ajatus, että onkohan tämä nyt ok.

Alvan ruokavalio ei ole siten mikään kovin laaja. Lämmin ruoka on jo aika kauan ollut peruna-porkkana-parsa -sosetta. Hedelmäsoseista on maistettu omenaa, persikkaa, päärynää ja luumua. Maissinaksuja on syöty kolme kappaletta.

Mulle ei ollut tullut mieleenkään aloittaa puuron syöntiä ennen viiden kuukauden ikää. Mutta kun muilla oli sekin jo aloitettu hyvissä ajoin ennen kyseistä päivää, niin minäkin rohkaistuin ja aloitimme sen kaksi päivää ennen "sallittua" aikaa. Nythän kuuden kuukauden raja on jonkin ajan päästä käsillä ja silloin voisi alkaa jo antamaan lihaa, mutta miedän kasvisruokakin on vielä aika alussa. Ei oikein tee mieli antaa mitään lihaa, kun kasvisten syönnin laajentaminen on vielä kesken.

Tänään aloitimme uutena ruoka-aineena kauran. Keitin Elovenasta Alvalle puuroa. Leikkaisin hiutaleita saksilla pienemmäksi, mutta aika sattumia sinne taisi jäädä. Ei oikein uponnut kovin innokkaasti, mutta ehkä parissa päivässä tähän totutaan ja sitten vain heti uusia makuja kehiin. Toisaalta, jos viikonloppuna suunnataan Turkuun, niin voipi olla, että uusi maku siirtyy taas alkuviikkoon, joten lähes viikko tässäkin taas tulee väliä...

Olen myös aika tarkka siitä, että jos valmisruoka on avattu, eikä sitä ole heti saanut jääkaappiin, on loppuruoka lentänyt surutta roskiin. Kerran kaupungilla laiton avatun purkkiruuan mukaan myöhemmin käytettäväksi, kun kaveri oli niin hyvällä menestyksellä tehnyt, mutta kotona jätin sen kuitenkin tarkoituksella huoneenlämpöön, joten illalla sain sen hyvällä omalla tunnolla heitää pois. Yli vuorokausi sitten avattua vastikettakaan en Alvalle enää anna. Samoin en lämmitä uudelleen tuttipullossa jo kerran lämmitettyä maitoa. Tämän johdosta meillä lentääkin päivittäin useamman tuttipullollisen verran maitoa viemäriin. Laiskuuttani olen öisin kuitenkin antanut samaa tuttipulloa jopa kolmen tunnin ajan, joten siinä lipsumista on sentään havaittavissa.

Toinen neuroosini taitaa liittyä ruokailuväleihin. Alva ei oikeastaan koskaan ole kitissyt tai huudellut, että nyt on nälkä, joten mutsi safkaa pöytään. Hän vaan odottelee tyytyväisenä, että koskahan sitä murkinaa taas tulee. Sitten jos nälkä yllättää aivan kovasti, niin sitten tulee kyllä sellainen huuto, että oksat pois, mutta se jo kertoo enemmän siitä, että nyt on äiti unohtanut ruokailun väliin kokonaan. Lapsentahtisuus ei meillä siten ole koskaan onnistunut. Olen antanut alusta asti Alvalle ruokaa kolmen tunnin välein. Odotan siis joka kerta, että kolme tuntia on mennyt ja sitten alkaa ruokailu. Joskus harvoin päädyn antamaan ruokaa jo varttia ennen, mutta kellon tarkasti täällä mennään. Jos annan ruokaa "väärään" aikaan, niin heti alan laskemaan, että miten ne muut ruokailut sitten siirtyvät ja ehtiikö Alva saada ennen iltaa riittävästi ruokaa. Tähän sitten liittyy myös se, että pitkät päikkärit usein sotkevat MUN tekemät suunnitelmat ja sitten ruokailuissa joutuu joustamaan ja siihen en oikein pysty.

Päikkäritkin on täällä kotioloissa aika tarkkaan aikataulutetut. Alva menee ekoille päikkäreille 10.15, toisille päikkäreille 13.30 ja viimeisille päikkäreille 18.00. Näihin siis kaikin voimin pyrin, mutta eikö vaan se vauva joskus nuku tavallista kauemmin tai lyhemmin ja sehän sotkee taas mun hyvin rakennetun rytmityksen. Rytmi ja arki on vauvalle kuulemma niin tärkeä, että siinä yritän pysytellä.

Toisaalta huomaan, että tämä rutiinien noudattaminen kärjistyy täällä kotona kaksistaan. Kun lähdemme Turkuun tai kaupungille kavereita moikkaamaan, niin siellä osaan jotenkin paremmin sumplia tilanteen mukaan. Siellä ei jotenkin "ahdista", vaikka päikkärit jäävät tavallista lyhemmiksi ja niitä tulee ehkä yhdet lisääkin. Ruokailun suhteen olen kyllä sielläkin aika tarkka, joten uusia makuja ei tällöin tule tarjottua.

Mummin hoivissa

Alva sai tänään Mummin jakamattoman huomion, kun mä lähdin käymään verikokeella. En viitsinyt ottaa Alvaa mukaan terveyskeskukseen jonottamaan näytteenottoa. Possuflunssat ja kaikki. Paikalla olin vähän ennen kymmentä, mutta vieläkin oli ihmisiä jonoksi asti.

Aamu alkoi meillä aika haastavasti. Lämminvesi meni meiltä poikki eilisiltana putkirikon vuoksi, joten aamuksi oli tiedossa vain kylmää vettä. Mies lämmitti hellalla kattilallisen vettä ennen töihin lähtöä, jotta pääsisimme heti herättyämme aamupesulle. Onneksi olikin lämmittänyt, sillä eikö juuri tänä aamuna ollut myös sähkökatko, joten vesi olisi pitänyt lämmittää saunan padassa puilla. Ei ollut ihan mieli aamulla korkealla, kun aamupuurokin meinasi sähkökatkon vuoksi jäädä väliin. Onneksi sähköt palautuivat pian, eikä putkirikko enää harmittanut juurikaan, kun sentään sähköt tulivat takaisin. Nyt on putki korjattu, joten elämä hymyilee taas.

Mummi siis tuli aamusella, kun olimme puurot ja maidot jo syöneet ja jäi Alvan kanssa kahdestaan. Tarkoituksena oli, että seurustelisivat keskenään reilu puolisen tuntia ja lähtisivät sitten ulos vaunuttelemaan. Sade kuitenkin esti nämä suunnitelmat, joten palatessani löysin Alvan päikkäreiltä makuuhuoneesta ja Mummin lukemasta aamun Hesaria. Hyvin oli siis kaikki mennyt. Alva oli alkuun päätään käännellyt puolelta toiselle, että missä se äiti nyt mahtaa olla, mutta se oli mennyt äkkiä ohi ja Mummin syli oli tuntunut mukavalta.

Pitänee jatkossakin aina välillä jättää Alvaa Mummin tai jonkun muun sukulaisen hoiviin, niin hänkin oppii olemaan muidenkin kuin vanhempien seurassa. Onpahan sitten helpompaa joskus, jos meille tulee jotain menoa tai halutaan itse keksiä meille jotain kahdenkeskeistä menoa.

Puolen tunnin tirsojen jälkeen Alva olikin jo taas täynnä energiaa. Lattialla makoilu, krapuliikkuminen, kielen naksuttaminen ja lelujen kurottelu tuntui hänestä mielekkäämmältä kuin sängyssä makuuttelu, joten ei kun ylös vaan. Pari tuntia Alva jaksoi olla hereillä ja taas alkoivat silmäluomet painaa. Silmät olivat ihan väsyneet ja nukkumatti tulikin melko helposti Alvan luokse. Taitaa Turun reissun virikkeet jo vähän haihtuneet mielestä, koska nyt on päikkäreitä nukuttu jo kaksi ja puoli tuntia. Hyvä niin, sittenpähän jaksaa taas odotella Iskää kotiin ja lähteä vasta sen jälkeen vaunulenkille, kun ilmakin alkaa seestymään.