Juhlissa

Tänään ollaan istuttu Alvan kanssa autossa pitkin päivää. Aamulla suuntasimme Ukiin markkinoille. Menomatkalla Alva nukahti noin vartin ajon jälkeen. Kun tulimme perille, hän nukkui vielä. Onnistuin kerrankin nostamaan hänet vaunuihin siten, että päikkärit jatkuivat vielä vaunuissakin hetken. Takaisin tulleessa oli jo vähän nälkäkin ehkä, mutta pienen huudon jälkeen uni kuitenkin tuli. Iltapäivällä suuntasimme Alvan kanssa ystäväni tyttären 1-vuotissynttäreille. Sekä mennessä että takaisin tullessa otti Alva noin puolen tunnin nokoset.

Alvan kanssa on aina ollut helppo matkustaa autossa. Yleensä minä olen ratissa, vaikka mieskin olisi mukana. Hän ei erityisemmin pidä ajamisesta, joten hän istuu Alvan kanssa takapenkillä ja pitää Alvalle tarvittaessa seuraa. Kesällä matkasimme lähes aina näin. Mietinkin silloin, että mitenhän matkanteko sitten onnistuu, kun mies on töissä ja mä ajan Alvan kanssa kahdestaan. Turhaa sitä silloin murehdin, koska nyt Alvan kanssa matkustaminen sujuu hyvin ja ehkä jopa helpommin, kun Alva ei näe vieressään ketään ihmistä, jonka sylissä olisi paljon mukavampi olla kuin autokaukalossa.

Yleensä ajoitan matkat niin, että Alvalla on melko pian alkamassa päikkäriaika. Vatsa on siis täynnä ja vaippa vaihdettu. Laitan Alvan syliin leluja ja asetan harson siten, ettei aurinko paista hänen kasvoilleen. Yleensä otan pipon pois, koska sen on tapana liukua Alvan kasvoille ja se ei meidän neitiä voisi enempää harmittaa. Huuto on tällöin vallan julmettu, jos pipo estää näkymät. Usein Alva on näine tykötarpeineen nukahtanut autoon ilman ensimmäistäkään huudahdusta. Takapenkiltä kuuluu vain reipas rapina, kun Alva rapisuttelee ja heiluttelee lelujaan. Sitten rapina alkaa vähitellen hiljentyä, kunnes loppuu kokonaan. Sitten loppumatkalla ei takapenkiltä kuulu juuri mitään. Meiltä on melkoinen matka aina kavereiden luokse tai Turkuun, joten Alva on joutunut alusta asti tottumaan noin tunnin matkoihin. Pidempää matkaa en vielä Alvan kanssa olekaan ajellut.

1-vuotissynttäreiden päivänsankari oli jo iso tyttö. Hän oli juuri pari päivää sitten oppinut kävelemään ja nyt käveli jo tosi varmasti. Tosin konttauskin oli vielä voimissaan. Vaikka aina sanotaan, että vauvat kehittyvät ensimmäisen vuoden aikana hurjasti, niin tänään sen vasta oikeastaan oivalsin. Päivänsankarin ja Alvan ikäero on aika tarkkaan seitsemän kuukautta ja se ero oli kyllä huomattava. Alva vaikutti ihan todella vauvalta, kun hän ei vielä juuri muuta tehnyt kuin ähelsi lattialla. Päivänsankari oli jo ihan pieni neiti, eikä vauva enää ollenkaan. Taitaa ikäero tässä vaiheessa tuntua kaikkein suurimmalta. Vuoden päästä tilanne on jo varmaan toinen, jos Alvakin osaa silloin jo kävellä. Tosin silloin merkittävin ero taitaa olla puheen kehityksessä, mutta muuten ovat jo varmaan lähempänä toisiaan. Tänään nämä tytöt eivät vielä oikein toisiaan huomioineet.