Eteenpäin mars!

Alva otti eilen ensimmäisen askeleensa ilman tukea. Askel ei ollut suuren suuri, mutta askel kuitenkin. Tänään askelia on otettu jo kolme peräkkäin, mutta ei sitä voi vielä kävelyksi kutsua. Kävelyn ensiaskel on nyt kuitenkin saavutettu.

Tällä viikolla Alva täytti 10 kuukautta. Olen koko viikon itsekseni (ja vähän ääneenkin) ihmetellyt, että miten se on voinut kehittyä noin paljon ja niin pienessä ajassa. Äidin vauva osaa ja tahtoo jo vaikka mitä. Muistan, että Alvan syntymän aikaan luin jostakin blogista, että jonkun vauva täyttää vuoden. Ajattelin, että onkohan meillä koskaan niin vanhaa lasta, mutta nyt siihen vuoden rajapyykkiin ei ole enää pitkä matka. Tuntuu oudolta, että kohta saa itse ruveta valmistautumaan Alvan ensimmäisiin synttäreihin. Toisaalta tuolloin vuoden ikäinen vaikutti jo vaikka kuinka vanhalta, mutta vaikka kehitystä on tässä vajaassa vuodessa tapahtunut vaikka kuinka, on Alva kuitenkin vielä äidin oma pikku vauva, joka ei sitten kuitenkaan niin kovin iso ole. Taitaa pysyä loputtomiin tuo ajatus, että jo noin vanha ja taitava, mutta toisaalta kuitenkin äidin oma pieni vauva - iästä riippumatta.

Iskä piti tällä viikolla kaksi vapaapäivää - torstai ja perjantai. Torstaina sitten lähdettiinkiin Maskun mökille. Iskä kävi hiihtämässä meren jäällä, mutta me pysyteltiin mökin suojissä Alvan kanssa. Mummi ja Pappa jaksoivat viihdyttää Alvaa ja hän olikin ihan elementissään. Yöksi mentiin Turkuun ja sieltä ajettiin aamupäivällä takaisin tänne maalle. Tänään onkin vierailulla käynyt Alvan sisko tyttönsä kanssa sekä Iskän sisko. Mukavaa, että Alvalla riittää sukulaiskontakteja, vaikka tänään vähän tädin sylissä alkoikin vierastamaan.

Ilmoitus ystäville ja sukulaisille

Mulla poksahti juuri puhelin ja siinä meni ihan kaikki. Puhelinnumerot, synttärit, tapaamiset, ihanat tekstarit erityisesti Alvan syntymän aikaan jne. Musta ei siis hetkeen ehkä kuulu. Toivottavasti saan uuden puhelimen viimeistään perjantaina. Ja senkään jälkeen ei kuulu, jos en saa teistä elonmerkkiä yhteistietojen kera.

Ketuttaa.

Sisätiloissa

Taas on mennyt kolme päivää sisätiloissa. Tämä Alvan ensimmäinen talvi on ollut todella ihmeellinen. Lunta on enemmän kuin miesmuistiin ja pakkaslukemat eivät millään tahdo laskea alle kymmeneen. Viikonloppuna pakkanen huiteli parissa kymmenessä ja kun siihen vielä yhdistää kovan tuulen, oli selvää, että sisällä ollaan.

Tänään pakkanen on sentään laskenut alle 15 asteeseen, joka meillä on ollut tuo ulkona nukkumisen raja, mutta sisällä vaan nukutaan tänäänkin. Piha ja pihatie on niin lumessa, että ei juurikaan houkuta tuo vaunujen työntäminen polveen asti ulottuvassa hangessa. Tulisi vain jo kevät ja kesä, niin pääsisi ulos paljon helpommin.

Kahvilla

Oltiin tänään Alvan kanssa Raumalla kahvittelemassa naisporukassa. Neljä naista saikin aika kovaa ääntä ja sekasotkua aikaiseksi. Yksi teekuppi kaatui lähes vahingossa, mutta muuten Alva kyllä keskittyi kaikkien tavaroiden heittämiseen pöydältä lattialle. Onneksi kahvilan työntekijät eivät ajaneet meitä pihalle, vaan kävivät vuorotellen siivoamassa pöytäämme.

Kahvila oli siis Rauman torin laidalla sijaitseva Sali. En ollut siellä aiemmin käynyt, mutta nyt voin kyllä suositella. Tällainen paikka on ehdottomasti kaupungista puuttunut ja taitaa paikka olla menestys, kun kaikki pöydät olivat täynnä ja porukkaa riitti. Salaatti ja suklaa- sekä juustokakku ovat nyt korkattu ja hyviä olivat.

Varsinaisesti tuo kahvila ei ollut mitenkään lapsille suunnattu, koska taisimme saada paikan ainoan syöttötuolin. Vaipanvaihtopaikkakin oli kuulemma melko pieni, joten jätin vaipan vaihtamatta. Ajattelin, että neljän tunnin vaihtoväli ei kai ole pahaksi, mutta väärässä olin. Meillä on nyt ollut kokeilussa Liberon housuvaippa numeroa viisi. En ole kovin montaa kertaa sitä vielä käyttänyt ja näin pitkää aikaa se ei näemmä pitänyt. Body, sukkikset ja Lindeksin velourit olivat kotiin päästyämme läpi märät. Tämä on meillä erittäin harvinaista, että vaippa falskaa. Olisikohan sitä tapahtunut reilun puolen vuoden aikana alle viisi kertaa. Joko vaippa on liian pientä laatua, tai sitten malli ei ole meille sopiva. Pitänee kokeilla kuutosta tai Pampersia.

Alvar neuvolassa

Keskiviikkona mulla oli neuvola. Alva oli tietenkin mukana, joten kovinkaan syvällisiä ei neuvolatädin kanssa keskusteltu, vaan pidettiin vauhtia, ettei Alva kyllästy. Painoa oli äidille tullut taas ihan riittämiin ja sf-mittakin vastasi kuukautta aikaisempaan laskettuun aikaan. Sf-mitta oli siis komeat 17 cm ja eihän tätä vatsaa ole enää juuri voinut piilotella. Äitiysvaatteet on jo haettu vintiltä ja todettu, että farkut piukottavat ikävästi, mutta valitettavasti ei vatsan kohdalta vaan lanteista ja reisistä... Taitaa poitsulla siis olla tilaa, jossa temmeltää. (Sukupuolesta ei ole vielä tietoa, joten poika on pelkkä oma arvaus, tosin kaksosiakin on jo veikattu...)

Neuvolassa kuunneltiin myös sydänäänet ja siellähän se sydän tikutteli 155 lyönnin nopeudella. Kysyin neuvolan tädiltä, että onko se nyt tytön vai pojan rytmi, mutta ei hän lähtenyt arvuuttelemaan. Maaliskuussa pitäisi vielä käydä sokerirasituksessa ja verikokeissa sekä rakenneultrassa. Seuraava neuvola sovittiin huhtikuulle. Mä jo heti toivoinkin, että pidettäisiin käynnit aika harvassa, jos ja kun mitään erikoista ei tule. Turha sitä verenpainetta on käydä niin usein mittaamassa, kun lukemat ovat kuitenkin alhaiset. Toisaalta kyllähän siellä neuvolassa näinkin tulee kuukausittain ravattua, kun Alvan seuraava neuvola on maaliskuussa.

Alvan kävely ja seisominen ovat taas edenneet eteenpäin. Taaperokärryllä kävely on jo pidempään sujunut hyvin, tosin vain suoraan ja sitten hänet pitää käydä kääntämässä. Tällä viikolla oltiin yhden vauvakaverin luona ja hänellä oli samantyylinen kävelyteline kuin meilläkin. Tämä teline oli tosin paljon kevyempi ja liikkui todella helposti eri suuntiin. Omistaja näytti sillä Alvalle mallia ja kohta Alvakin pääsi kokeilemaan siinä kävelyä. Kun kotona laitoin Alvan taas meidän kävelytelineeseen, osasi hän tällä kertaa kävellä silläkin. Aikaisemmin hän oli vain seisonut ja pomppinut siinä. Taitaa esimerkki olla hyvä opettaja.

Tuetta seisominen alkoi viime keskiviikkona vahingossa, kun Alva nousi lelulaukusta kiinni pitäen seisomaan ja laskeutui hetken ajan kuluttua alas. Hän ei tainnut sitä oikein itsekään huomata. Myöhemmin näitä haksahduksia sattui vielä muutamia, kunnes sunnuntaina hän innostui yrittämään tuetta seisomista ihan tarkoituksella. Tämä harjoittelu on niin kivaa, että Alvaa alkaa naurattamaan ihan hillittömästi ja senhän nyt arvaa, miten keskittymisen käy, kun yksi nauraa suu auki. Vähitellen taidot ovat kuitenkin karttuneet ja tänään seisomisessa on tehty enkkoja. Alva seisoo hieman huojuten jo useita kymmeniä sekuntteja. Ei sentään vielä minuuttia, mutta siihen ei taida meidän elohiiri koskaan kyetä. Olla paikallaan kokonaisen minuutin, edes seisten.

Viikko alkaa

Taas on maanantai ja viikonloppu takana. Sunnuntaina nähtiin paljon ihmisiä, kun kylään piipahti Iskän sisko, serkku ja tytär perheineen. Iltapäivällä vielä suunnattiin tuttavapariskunnan kanssa pitsalle. Alvakin pääsi vähän pitsan makuun ja odottaa jo varmaan seuraavaa pitsatarjoilua.

Toinen etuhammas on jo selvästi esillä, joten lauantainen arvailuni osui oikeaan. Yöt ovat menneet hampaan puhkeamisesta huolimatta ihan kohtuullisesti (viime yönä vain neljä herätystä, yes). Ruoka tosin ei maistu kovin hyvin. Lounaaksi ja päivälliseksi menee kumpanakin ehkä yksi pieni purkillinen ruokaa, välipalaksi jotain hedelmäsosetta pieni purkillinen ja iltaisin ja aamuisin keitän Elovena-puuroa. Teen aina saman annoksen, eli puoli desiä hiutaleita, mutta hyvä jos siitä puolet menee. Kokonaan se annos ei ole mennyt pitkään aikaan. Maito sentään onneksi jotenkin maistuu. Mahtaakohan hampaat vaivata, vai onko hän vain vähäruokainen.

Vauhtilauantai

Tänään oltiin koko perhe ajelemassa lumikelkalla. Alva nauroi ihan ääneen, kun oli niin hauskaa. Mentiin pitkin ihania metsäteitä ja peltoja. Lumi pöllysi ja tuuli lauloi korvissa. Alvalla oli paljon vaatetta päällä, joten kylmyys ei päässyt muuten juuri lähelle, mitä nyt poskia ja nenää vähän kutitteli. Matkalla pysähdytiin hetkeksi kyläilemään ja sitten taas jatkettiin matkaa. Ihanaa oli, sanoi Alva.

Tänään olen myös ollut bongaavinani toisen etuhampaan, mutta se on kyllä vielä niin pieni piste, että en uskalla siitä olla vielä ihan varma. Parin päivän päästä on jo varmaan paremmin näkysällä ja tunnusteltavissa, jos se läpi on jo tullut.

Toinen lauantain kohokohta Alvalle taitaa olla Lotto ja Jokeri. Erityisesti Jokeria on seurattu silmäkovana jo useamman viikon ajan. Jännää miten tuon ikäinen vauva jo kiinnostuu telkkariohjelmasta siten, että sitä vahdataan todella keskittyneesti. Myös piirretyt kiinnittävät Alvan huomion ja niitäkin jaksetaan jonkin aikaa seurata.