Vesipeto

Alva on vähitellen alkanut nauttia yhä enemmän ja enemmän vedestä ja erityisesti uimisestä. Emme ole käyneet Alvan kanssa juurikaan uimahalleissa, tai paremminkin emme ole koskaan käyneet. Viime vuoden keväänä kun olimme Leville, kävimme silloin kylpylässä, mutta sen jälkeen molskimiset ovat jääneet aika vähiin. Tänä kesänä olemme sentään hankkineet pihalle lasten puhallettavan uima-altaan ja se oli käytössä muutamana päivänä kesäkuun alussa. Nyt pihalla on niin paljon hyttysiä, että siellä ei voi juurikaan oleskella.

Mutta siis uimiseen. Olemme käyneet uimassa läheisillä uimarannoilla. Niillä Alva on vähän kokeillut hiekkarannalla uiskentelua, varpaiden kastamista ja niin edelleen. Vähitellen hän on uskaltautunut yhä enemmän ja enemmän uimaan. Hiekkarannan lisäksi olemme käyneet läheisellä lammikolla uimassa. Siellä vesi on syvää ja uimaan mennään laiturilta. Ei siis mitenkään erityisen lapsiystävällinen, mutta siitä Alva on oikein silmin nähden nauttinut. Kellukkeiden ja uimarenkaan avulla hän ui ihan itse, eikä hänestä tarvise pitää kiinni. Hän hyppää rappusista veteen ja ui pienen "lenkin", palaa rappusille, josta hyppää uudelleen veteen. Kovin ylhäältä hän ei tietenkään hyppää, vaan vettä on lähes vyötäröön asti, mutta hyppää kuitenkin. Ja se on mitä ihaninta. Alvaa ei saa vedestä millään ylös, vaikka hampaat jo löyvät loukkua, koko tyttö on kanalihalla ja huulet ovat aivan siniset. Vielä kerran, sanoo Alva ja hyppää veteen.

Ps. Ainon seitsemän hammas tuntuu olevan läpi, alhaalla etuhampaiden vasemmalla puolella.

11 kk

Meidän vauva täytti tänään 11 kuukautta. Miten se on mahdollista, mihin aika on kulunut, missä meidän vauva on? Vauvaa, vauvaa...

Kohta meidän perheessä ei varmaan virallisestikaan ole vauvaa, vaan 1-vuotias taapero. Kuukausi vain ja sitten Ainon ensimmäinen vuosi on takana. Nopeasti on aika kulunut. Onhan Aino toisaalta ajatellen kuulunut meidän perheeseen aina, enkä juuri muusta muista, mutta vastahan se oli ihan pieni pallero, jonka imettämistä tuskailin. Vähän aikaa siitä vain on, kun olin hänen kanssaan laitoksella ja ylpeä isosisko kävi häntä katsomassa Iskän kanssa. Siellä Alva juoksi pitkin sairaalan käytäviä, kun Mummi, Pappa ja Täti tulivat vierailulle. Niinhän se menee...

Aino on nyt mitä nopein liikkuja. Konttaus on vielä tapa, jolla hän etenee, mutta ei varmaan kovin kauaa. Seisominen on jo tosi vahvaa ja kaikkea pitkin pitää nousta seisomaan. Muutaman kerran hän on erehtynyt seisomaan ilman tukea, mutta vain muutaman silmän räpäyksen verran. Yhdellä kädellä hän pitää tukea jostakin ja huitoo sitten tarpeen vaatiessa toisella kädellä selittäessään kova äänisesti meille muille jotakin. Vähitellen hän on myös innostunut kävelemään ja sohvan viertä hän pääsee siirtymään jo ihan itse. Myös kävelytys käsistä kiinni pitäen on alkanut sujumaan. Vielä jalat eivät ihan täysin varmasti ota askelia, vaan meno on melkoisen horjuvaa. Kävely on kuitenkin tällä hetkellä ihan tosi hauskaa ja sitä Aino jaksaisi harjoitella pitkät tovit. Eihän sitä muuten opikaan.

Juhannuksen alusviikolla Aino alkoi juttelemaan kovasti. Sitä ennen hän ei niin paljoa pitänyt ääntä itsestään, mutta sitten ne puhekanavat aukenivat ja nyt jutusta ei tunnu tulevan loppua ollenkaan. Aino kertoo kovasti omalla kielellään tapahtumista, mutta yhtään selvää sanaa hän ei vielä ole sanonut, jollei Kukkuu:ta lasketa oikeaksi sanaksi.

Siskoksista on tullut yhä enemmän ja enemmän mitä parhain parivaljakko. Vain Alva tempuillaan saa Ainon oikein kunnolla nauramaan. Siihen ei Iskä tai Äiti mitenkään onnistu. Aino seuraa tarkasti mitä Alva puuhaa, mutta vuorollaan Alvakin matkii innokkaasti Ainon tekemisiä. Kun Aino konttaa pitkin lattiaa, Alva matkii. Kun Aino nousee sohvan reunaa vasten seisomaan, Alva matkii. Ja niin edelleen. Siskoksista on selvästi seuraa toisilleen ja siskon poissa olo kyllä huomataan. Alva oli viime viikolla taas Mummilassa hoidossa ja kun menimme Ainon kanssa hakemaan häntä perjantaina, ei halailusta ja pussailusta meinannut tulla loppua. Aino jo vähän alkoi hermostuakin, kun Alva niin halusi vain halailla Ainoa. Äitiä ei tervehditty lainkaan samanlaisella intensiteetillä.

Alva sai muuten tänään hammaslääkärikutsun. Luulin tosin ensin, että onko nimet mahtaneet mennä sekaisin, kun ajankohta sopeisi paremmin Ainon 1-vuotistarkastukseen, mutta kaipa se oikein on tullut.

Kohta meillä istutaan

Kun tulin eilen töistä, näin lähes heti, miten Aino yritti päästä istumisasentoon. Yritys oli jo tosi hyvä, mutta vielä se ei ihan onnistunut. Mä olen muutaman kerran laittanut Ainon lattialle istumaan, mutta vielä en ole uskaltanut antaa hänen istua ihan itsekseen, vaan olen itse ollut varmistamassa ja pitämässä kiinni.

Ryömimistaito on nyt jo todella hyvin Ainolla hallussa, ja konttausasennossa hän myöskin heiluu vakuuttavasti. Vielä kontanten hän ei pääse eteenpäin, vaikka yritystä siihenkin on. Kaksi uutta ylähammasta on muuten nähnyt viime viikolla päivän valon.

Viikonloppuna Ainolla alkoi nuha, kun myös äidillä. Yöt ovat vähän olleet tavallista rikkonaisempia, mutta ei ihan mahdottomia sentään. Tiistaina Alva sai jostakin vatsatautipöpön. Hän oksensi päikkäreiltä herättyään ja sitten vielä illalla muutaman kerran. Yöllä ei sentään enää oksennusta tullut ja aamulla Alva vaikutti jo ihan terveeltä. Taisi äidin tekemä kalavuoka ollut kaiken pahan takana.

Lapset ovat olleet melko vähän kipeinä, enkä oikein ole tottunut heidän sairasteluunsa. Nyttenkin kun Alva oksensi, niin mä olin itsekin vähän peloissani ja ahdistunut. Ja kyseessä oli kuitenkin niinkin harmiton sairas, kuin vain oksutauti. Miltähän se tuntuisi, jos he olisivat oikein kunnolla kipeitä. En halua edes ajatella sitä.

Alva: "Alvalta tuli ousku."

Uutta naskalia pukkaa

Tänään bongasin Ainon alaleuasta toisenkin hampaan. Sieltä se pieni helmihammas loisti suussa, toisen hampaan vieressä.

Imetyksen loppulaskentaako...

Helmikuun mietteitä

Elämä on nyt muuttanut suuntaa, mutta eiköhän tämä suunta ala jo tuntumaan tutulta. Äiti lähtee aamusella töihin, tytöt vilkuttavat äidille ja jäävät nauttimaan aamiaista Iskän seurassa. Suurin muutos on siis vanhemmilla, mutta lasten elämä on pysynyt entisellään. Äidillä on ollut vähän vaikeuksia tottua uuteen rooliin, mutta enää en sentään murehdi, miten kotona pärjätään, koska kotona pärjätään vallan mainiosti. Iskä on ottanut homman haltuun ja elämä sujuu entisenlaisesti. Viime aikojen pakkaset ovat tosin asettaneet omat haasteensa, kun ulos ei ole päästy, mutta toivottavasti maaliskuu olisi jo vähän lämpimämpi.

Tytöt kasvavat vallan mahdottomasti. Siivosin tänään pois Ainon vaatekaapista lähes kaikki 74-kokoiset vaatteet pois ja laitoin 80 tilalle. Aika erilainen on vaatemaku ollut vuosi sitten, kun katsoin Alvan vanhoja vaatteita. Retrosta on siirrytty ihanaiseen vaaleanpunaiseen. Vielä vuosi sitten en voinut kuvitellakaan, että pukisin tyttöni hempeisiin väreihin, mutta niin se vaan maailma muuttuu. Muuten vaatetta Ainolla on varmaan ihan mukavasti, mutta vielä puolipotkareita pitäisi hankkia. Alvalla kun käytin sukkiksia, mutta Ainon pulleita reisiä en viitsi ruveta sukkiksiin tunkemaan, vaan puolipotkareissa on varmaan mukavampi olla.

Alvan vaatehyllystä poistin puolestaan viimeiset 86-kokoiset puserot ja bodyt. Ne eivät ole tainneet enää aikaan mahtua kunnolla, vaikka niitä vieläkin on käytetty. Isompaa kun ei oikein ole tullut ostetuksi. Nyt niitä alkaa vähäitellen kaapista löytyä, joskin housuja ei taida vielä olla ollenkaan, vaan 86:lla mennään. Farkkuja voisikin olla Alvalla ostoslistalla, jos joskus vielä kauppaan ehdin.

Mulla on tosi pitkät työpäivät ja olen kotosalla vasta 17:30-18:30 välillä. Ruokiksella ei ehdi kauppoja kierteleen ja töistä tulen suoraan kotiin. Viikonloppuisin ei oikein huvita lähteä minnekään ja kotitöissäkin riittää puuhaa. Siten ollaan kotioloissa. Tosin Turun asunto pitäisi tyhjentää tässä viikon sisällä, joten sitä ollaan tässä samalla suunniteltu. (Hyvin suunnniteltu on lähes puoliksi tehty...)

Aino on selvästi kehittynyt tässä Iskän kanssa olon aikana. Liikkuminen on tuonut tytön elämään uusia ulottuvuuksia. Vielä ei voi varsinaisesta ryömimisestä puhua, mutta siihen suuntaan hän on kovaa vauhtia menossa. Aino pystyy jo suunnistamaan sinne päin, jossa jotakin mielenkiintoista on. Vähän se vie aikaa ja puhinaa, mutta usein kiinnostavasta jutusta saadaan kiinni ja se viedään suuria miettimättä suuhun. Kaikki suuhun, jopa tutti jos sen jostakin itse löytää. Eteenpäin Aino ei vielä suunnista, mutta sivulle hän kääntyy jo helposti ja tavoittelee sieltä haluamaansa.

Ruokapuoli maistuu vieläkin Ainolle hyvin. Alvallekin ehkä vähän paremmin, joskaan hän ei vieläkään ole mitenkään pohjaton tuon syömisen suhteen. Tosin melko ennakkoluulottomasti hän kuitenkin maistaa lähes kaikkea, mutta määrät jäävät huomattavan pieniksi. Aino taas helpolla huitaisee pienen pilttipurkillisen ruokaa kitusiinsa ja ryyppää vettä ja maitoa päälle. Puuroa ei meillä ole juurikaan harrastettu, mutta tänään Aino söi vähän äidin lautaselta kaurapuuroa. Ensin sitä vähän köhittiin, mutta kyllä se sitten vähän alkoi maistua. Kun sitä sai uudella hampaalla pureskella.

Kävelyä mennen tullen

Maaliskuun taidot on vielä kirjoittamatta. Tämä kirjoitus on siis taas vähän vanhan toistoa, mutta näistä mä ainakin itse helposti pääsen kärryille siitä, millaista menoa meillä milloinkin on ollut.

Helmikuussa vahvistui seisominen ja nyt on kävely jo täysin hanskassa. Ennen tuota Levin matkaa kun oltiin Turussa, niin silloin Alva jo alkoi kävelemään lähes puolet matkoistaan, eli konttausta ja kävelyä oli fifti-fifti. Levin matkan aikana kävelystä tuli lähes ainoa liikkumismuoto, tosin vain sisällä. Ulkona edes konttaus ei vielä onnistu. Nyt Alva kävelee kaikkialle, paitsi jos esim. eteisen ovi on unohtunut auki ja Alva hoksaa mahdollisuuden päästä sinne, niin silloin konttauksella mennään, koska se on vielä nopeampaa ja varmempaa. Kynnysten ylityksissä on vielä ongelmia ja silloin usein muksahdetaan pepulleen ja kyllähän noita muksahduksia päivän mittaan tapahtuu vielä kymmeniä. Mutta kävelten siis mennään.

Kommunikointi on vähitellen lisääntynyt ja pään pudistus ja nykkäys ovat kivoja juttuja. Niitä tehdään äidin mallin mukaisesti vailla pienintäkään ideaa, että mitä ne mahtavat tarkoittaa. Vilkutus sentään jo ajoittuu lähes oikeisiin tilanteisiin, joten siinä on jo jokin järki mukana.

Myös leikkeihin on alkanut tulemaan jotakin muutakin kuin palikoiden pamautettelua, heittelyä ja lelujen tutkimista. Mummilaan Alvalle on hankittu nukke ja se on hyvin tärkeä. Alva kantaa sitä pitkiä aikoja kainalossaa ja välillä yrittää pukea nukelle pipoa ja sukkia jalkaan tai laittaa tuttia suuhun. Se on hellyyttävän näköistä. Onneksi huhujen mukaan Alva on saamassa synttärilahjaksi oman nuken, joten sitten tätä hoitoviettiä pääsee kokeilemaan myös kotona.

Ruokahalu on vieläkin aika vähäistä, mutta ei enää ihan olematonta. Erilaisia (maustettuja ja sokeroituja) jogurtteja ja viilejä jo menee ihan mukavasti. Eilen maistui hyvällä halulla vähän peruna, ruskea kastike ja lihapullat sekä keitetty kanamuna. Aamulla syötiin paistettua munakasta, mutta se taisi tosin tulla suusta ulos. Ehkä jotain eksyi vatsaan saakka. Muksun puolukkainen ja kuningatarpuuro maistuvat jonkin verran ja voileivästä Alva haukkaa mielellään. Omena ja banaani on myös alkaneet kelvata, jos niitä saa itse haukata ja appelssiini on ollut kovaa valuuttaa koko ajan. Ehkä nyt ruokahalu on tämän ikäiselle ihan normaali, kun ei mitään erityistä tankkausvaihetta ole menossa.

Seitsemäs hammas ilmoittautui aprillipäivänä yläleukaan.

Arki aikaistuu

Vähän vähältä on Alva hivuttanut aamuaan aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi. Kymmeneen nukumista ei enää tapahdu, eikä edes yhdeksään. Nyt herääminen tapahtuu lähempänä kahdeksaa ja välillä jo ennenkin. Eilen ja tänään heräiltiin siinä puoli kahdeksan aikaan. Aamu-uniselle äidille tämä on ollut yllättävän helppoa. Mä yleensä heräilen jonkun verran ennen Alvaa, kun Alva alkaa kääntyilemään ja osoittamaan heräämisen merkkejä. Yleensä saan vartin verran heräillä rauhassa, ennen kuin Alva sinkoaa pystyyn.

Aamun aikaistuminen on tietenkin aikaistanut myös päikkäreitä. Ekoille päikkäreille ja samalla vaunukävelylle lähdetäänkin nykyään jo siinä kymmenen maissa. Tosin nyt on nämä ekat päikkärit ainakin poikkeuksellisesti lyhentyneet noin tuntiin, kun aikaisemmin on unta vedetty hyvällä halulla kaksikin tuntia ja jopa yli.

Toiset päikkärit ovat vielä päivärutiinissa mukana. Niille on normaalisti nukahdettu siinä neljän aikaan, mutta yritän nyt vähän aikaistaa niitä ja jos Alva ekoilta päikkäreiltä heräilee jo ennen kahtatoista on kolmen aikaan vauva jo aika väsy. Toisetkin päikkärit ovat vielä pitkät, joten ainakin puolitoista tuntia on unta saatava tai parikin tuntia. Sitten sitä jaksaakin peuhata illalla.

Iltaunille Alva näinä aikoina menee siinä puoli kymmenen maissa ja sammuu Äidin tai Iskän viereen aika helpolla. Tosin yleensä siinä sammuu Äitikin, joten sitä omaa aikaa on vain päikkäriajat, koska illalla väsy iskee molempiin yhtä aikaa.

Ruokahalu ei Alvalla vieläkään ole parantunut. Aamuun ollaan löydetty joitakin jogurtteja ja viilejä, jotka maistuvat, mutta varsinainen ruoka ei vieläkään oikein maistu. Pienen pilttipurkin verran ruokaa maksimissaan kerralla menee, eikä sitäkään sentään kahta kertaa päivässä. Linnun annoksilla siis mennään edelleen, vaikka purukalustokin täydentyi viime yönä yhdellä ylähampaalla. Hampaan lisäksi aamulla oli havaittavissa alkavan silmätulehduksen merkkejä, joten iltapäivällä pitänee suunnistaa apteekkiin, jos lääkärikummi ehtii soittamaan sinne puhelinreseptin.

Tervetuloa maaliskuu

Nyt toivottavasti on vihdoinkin talven selkä taittunut ja päivät alkavat lämmetä vähitellen. Helmikuu on ollut tylsä kuukausi siinä suhteessa, että lunta ja pakkasta on riittänyt yli oman tarpeen. Sisällä on saatu olla ihan riittämiin ja ulkopäikkärit ovat olleet harvinaisuus. Toivottavasti nyt siis aurinko jo alkaa päivisin pitämään pakkasta vähän kurissa.

Helmikuun uusi taita on tuetta seisominen. Se onnistuu jo todella hyvin. Usein vaikuttaa siltä, että siinä voisi seistä jo ihan ilman vaikeuksia loputtomiin, mutta toisinaan peppu painaa sen verran, että alas mukasahdetaan. Seisominen on vieläkin Alvasta ihan älyttömän hauskaa. Alva ihan innossa nauraa ja varmistaa sen, että joku on häntä ihailemassa ja kehumassa. Ei taida seisominen ilman yleisöä olla ollenkaan niin mukavaa.

Ensimmäiset askeleet on myös nyt otettu ja tässä kuussa se taito varmaan vahvistuu. Vielä askeleet ovat hyvin haparoivia, mutta ihan tarkoituksella otettuja kuitenkin. Taaperokärryllä kävely on vieläkin ihan mukavaa, mutta parasta on, kun Iskä vetää kärryjä ja Alva saa itse seistä kyydissä. Tämän riemun kun aloittaa, niin siinä menee koko ilta, koska lopettaminen saa aikaan pahan huudon. Lisää, lisää, lisää, huutelee Alva.

Kun kymmenkuukautta tuli tässä päivänä muutamana täyteen, ollaan sen jälkeen maisteltu vähän viiliä (kerran, ei hyvää, kun en laittanut herkkusosetta joukkoon), rasvatonta maustamatonta jogurttia (kerran ja kohtalo kuten viilillä) sekä Bulgaria jugurttia (pari kolme kertaa kokeiltu ja puoli purkkia menee yhdessä herkkusoseen kanssa. Vähän on kylmää ja se puistattaa, joten pitäisi muistaa ottaa se vähän ennen syömistä lämpeämään keittiön pöydälle.) Myös rahkaa, raejuustoa, kermaviiliä, jätskiä ja pehmistä on jo kokeiltu. Tosin pienen pieniä annoksia.

Tänään muuten paikansin Alvan alaleuasta viidennen hampaan.

Viikko alkaa

Taas on maanantai ja viikonloppu takana. Sunnuntaina nähtiin paljon ihmisiä, kun kylään piipahti Iskän sisko, serkku ja tytär perheineen. Iltapäivällä vielä suunnattiin tuttavapariskunnan kanssa pitsalle. Alvakin pääsi vähän pitsan makuun ja odottaa jo varmaan seuraavaa pitsatarjoilua.

Toinen etuhammas on jo selvästi esillä, joten lauantainen arvailuni osui oikeaan. Yöt ovat menneet hampaan puhkeamisesta huolimatta ihan kohtuullisesti (viime yönä vain neljä herätystä, yes). Ruoka tosin ei maistu kovin hyvin. Lounaaksi ja päivälliseksi menee kumpanakin ehkä yksi pieni purkillinen ruokaa, välipalaksi jotain hedelmäsosetta pieni purkillinen ja iltaisin ja aamuisin keitän Elovena-puuroa. Teen aina saman annoksen, eli puoli desiä hiutaleita, mutta hyvä jos siitä puolet menee. Kokonaan se annos ei ole mennyt pitkään aikaan. Maito sentään onneksi jotenkin maistuu. Mahtaakohan hampaat vaivata, vai onko hän vain vähäruokainen.

Vauhtilauantai

Tänään oltiin koko perhe ajelemassa lumikelkalla. Alva nauroi ihan ääneen, kun oli niin hauskaa. Mentiin pitkin ihania metsäteitä ja peltoja. Lumi pöllysi ja tuuli lauloi korvissa. Alvalla oli paljon vaatetta päällä, joten kylmyys ei päässyt muuten juuri lähelle, mitä nyt poskia ja nenää vähän kutitteli. Matkalla pysähdytiin hetkeksi kyläilemään ja sitten taas jatkettiin matkaa. Ihanaa oli, sanoi Alva.

Tänään olen myös ollut bongaavinani toisen etuhampaan, mutta se on kyllä vielä niin pieni piste, että en uskalla siitä olla vielä ihan varma. Parin päivän päästä on jo varmaan paremmin näkysällä ja tunnusteltavissa, jos se läpi on jo tullut.

Toinen lauantain kohokohta Alvalle taitaa olla Lotto ja Jokeri. Erityisesti Jokeria on seurattu silmäkovana jo useamman viikon ajan. Jännää miten tuon ikäinen vauva jo kiinnostuu telkkariohjelmasta siten, että sitä vahdataan todella keskittyneesti. Myös piirretyt kiinnittävät Alvan huomion ja niitäkin jaksetaan jonkin aikaa seurata.

Ylähammas ilmoittautuu

Alvalla on nyt kolmas flunssa menossa. Joulun jälkeen oli viimeisin ja nyt viime viikolla (perjantaina) alkoi nenä vuotamaan. Aikaisemmat flunssat ovat olleet vähän kuin harjoittelua, kun nenä on kyllä krohissut, mutta ei se ennen ole vuotanut. Nyt vuotoa on. Tosin toivottavasti ollaan jo voiton puolella. Itsellä on tosin myös flunssa ja olo aika vetelä.

Kun pakkasin aamupäivällä Alvaa vaunuihin nukkumaan tarkistin taas, että onkohan se ylähammas sieltä jo puhjennut, kun niin näyttää olevan jo ihan pinnassa. Ja läpi oli hammas tullut. Aikaisemmin olen vain kokeillut hammasta siten, että olen antanut Alvan purra sormeani ja vain alahampaat ovat tuntuneet. Nytkään purutesti ei olisi ylähammasta paljastanut, joten voipi olla jo aiemmin puhjennut, kun nyt on kaksi yötä mennyt kohtuullisesti.

Me vaihdettiin nukkumajärjestystä, kun alkoi tuntua siltä, että kukaan ei nuku ja univelka alkoi olla täynnä. Järjesteltiin sänkyjä siten, että nyt meillä on kolmen hengen sänky. Iskä nukkuu vähän ylempänä ja mä ja Alva vähän alempana. Olen pistänyt myös yhden ylimääräisen peiton itseni ja Alvan väliin ja nyt Alva ei enää onnistu ajamaan minua pois sängystä. Tällä tavalla ollaan nyt nukuttu viikonlopusta lähtien ja ainakin vielä ratkaisu tuntuu onnistuneelta. Enää mun ei tarvi nousta laittamaan Alvalle tuttia vaan voin tehdä sen lähes unessa itsekin. Alvakin tuntuu nukkuvan rauhallisemmin, vaikka särkylääkettäkin on välillä annettu, tai sitten olen itse niin unessa, että en enää reagoi jokaiseen herätykseen, vaan saan helpommin itsekin unen päästä taas kiinni.

Eilen olin Alvan kanssa ensimmäistä kertaa pulkkailemassa. Flunssan takia en viitsinyt laittaa häntä ulos pakkaseen nukkumaan, koska edellisenä päivänä hän oli nukkunut tosi pitkään ja niin nukkui sisällä eilenkin. Pulkka oli serkun vanha vauvapulkka, johon laitoin lämpimän lampaan karvan ja vauvan siihen päälle istumaan. Istumiseen se oli vähän liian liukas, mutta mukavalta siinä näytti pötköttelykin. Haettiin lehti ja moikattiin naapuria ja Iskän sisko ja sen mieskin piipahtivat Alvaa tervehtimässä. Iltapäivällä Alvaa taas nukutti ja unta riitti jopa viidestä lähes seitsemään. Taitaa flunssa väsyttää.

Hampuli

Tänään kun Alva pureskeli sormiani, tunsin terävän piston sormessani. Neulanterävä, pienen pieni hampaan alku sieltä alaleuasta puski esiin. Vähän väliä olen yrittänyt päästä kurkkaamaan suuhun, mutta suu menee tiukasti kiinni, kun sinne yrittää katsoa. Pitänee luottaa tuntoaistiin.