"Aino on kova kiipuilija"

Kyllä sen hitaampikin alkaa huomata, miten meidän vauva on muuttumassa taaperoksi. Vauva-aika alkaa olla ohi, vaikka äiti sitä yrittääkin pitkittää (imetykset ja yöheräilyt ovat osittain äidin saamattomuuden vuoksi vielä tallella ja hyvissä voinnin). Selällään, paikallaan köllöttäjästä on tullut iloinen tutkija, joka ei ole enää hetkeäkään paikallaan. Välillä onneksi äidin sylissä malttaa hetken istua ja sitten on taas päästävä tutkimaan maailmaa, jollei muuten niin äidin sylissä hyppimällä ja olkapäälle kiipeämällä.

Konttaus on tällä hetkellä varmin ja nopein tapa saavuttaa määränpää. Konttaamalla mennään melko vauhtia ympäri kotia ja erityisesti eteiseen ja rappusiin. Rappusten kiipeäminen se vasta jännää onkin. Olisikohan Aino kiivennyt neljä kertaa rappuset ylös yläkertaan asti ihan itse, eikä auttaa ole tarvinnut. Tosin äiti saa olla sydänsyrjällään kolmen millin päästä kiipeilijästä, mutta itse sinne ylös mennään. Ja kun rappuset on kiivetty kontataan lastenhuoneeseen ääneen nauraen.

Viikon sisällä on nyt seisaalleen nouseminen kehittynyt huimasti. Aino nousee jo lähes mitä tahansa vasten seisomaan ja pitää huolettomasti kiinni vain yhdellä kädellä ja huitoo toisella. Ilman tukea seisominen ei vielä onnistu ja tuetusti kävelykin on horjuvaa. Tosin sen "treenaus" on aloitettu vasta eilen, kun toin Alvan vanhan taaperokärryn alakertaan. Nyt Alva istuu kyydissä ja Aino työntää ja sitten välillä toista päin. Ja hymy on kummallakin tytöllä korvissa.

Äidin työura on kummasti vienyt voimia ja kaikesta ylimääräisestä on joutunut tinkimään. Aamulla meillä on tunnin verran yhteistä aikaa, mutta sitten äiti lähtee töihin ja Iskä jää lasten kanssa kotiin. Illalla äiti tulee kotiin vasta siinä puoli kuuden-kuuden aikaan. Se on vähän turhan myöhään. Kaikki ovat sitten jo aika väsyneitä. Ruuanlaiton ja syömisen jälkeen, ei paljoa muuta jaksakaan ja sitten alkaakin jo iltatoimet. Ei ole siis ihan onnistunut ratkaisu ollut.

Toivottavasti tilanne on nyt parantumassa. Aloitin tekemään osa-aikaista ja nyt tarkoitus olisi päästä puolitoista tuntia aikaisemmin kotiin. Jonakin päivänä viikossa joutunen olemaan vähän pidempään, joten tästä tulee jonkin verran ylitöitä, jotka on tarkoitus sitten pitää muina päivinä pois. Tällöin varmaan normaalinmaa on, että joko lähden kahdelta tai viideltä. Mutta hyvä, että jatkossa on vähän vaihtelua ja pyrin pitämään ylitunnit kurissa (ekalla viikolla ylitunteja tuli jo kuusi, josta kaksi on pidetty, joten ihan tavoite ei onnistunut. Mutta toisaalta osa-aikaisuus alkoi yllättävän nopeasti ja olin jo sopinut asiakasaikoja iltapäivään ja viikolla oli myös pitkä koulutus, joka ei ole kovin tavallista.) Tarkoituksena on, että kotona olisi vähän energisempi äiti ja myös Iskän voimat riittäisivät muuhunkin kuin lastenhoitoon.

Vatsatauti selätetty?

Vihdoinkin meidän perhe alkaa olemaan voiton puolella vatsataudin suhteen. Kahden kokonaiseen oireettoman päivän jälkeen kuulemma tarttuvuuskin alkaa hävitä. Ihan tuolle asteelle ei me vielä olla päästy, koska mä itse kertasin vähän tuota vatsatautia Alvan tavoin ja oksentelin viimeksi eilen. Nyt tilanne alkaa jo vähitellen parantua ja aurinko alkaa paistaa meillekin. Koville otti, mutta toivottavasti se on nyt takana.

Myös Mummi ja Pappa ovat jo tervehtyneet. Pappakin sairasti taudin kovemman kautta ja kun luuli sen jo olevan ohi, se tuli takaisin...

Ei siis parane vielä nuolasta, ehkä se tulee meille vielä kolmannenkin kerran...

Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää

Aino on löytänyt horisontaalisen ulottuvuuden lisäksi vertikaalisen. Hän on tällä viikolla alkanut nousta ylöspäin. Ensimmäisen kerran hän taisi onnistua nousemaan Alvan tuolin avulla polviseisontaan, äidin pienellä avustuksella. Siitä taidosta sitten innostuneena Aino on alkanut nousemaan polviseisontaan, sohvaa vasten, tiskikoneen ollessa auki sitä vasten, imurin päälle, äidin jalkaa vasten jne. Vähän on polviseisonta vielä huteraa, mutta nopeasti se siitä on kehittynyt. Konttaus sitä vastoin on ollut jo pitkään tuloillaan ja nyt konttausta mennään ehkä pari askelta, mutta sitten päädytään takaisin ryömimiseen.

Ryömiminen on nopea ja varma keino päästä eteenpäin. Enää ei Ainon tahdissa meinaa edes pysyä. Niin nopeasti hän vaihtaa tarvittaessa maisemaa. Vain koo, köö, on, gui -huudahdukset kertovat siitä, missä Aino kulloinkin viilettää. Sairauskaan ei ole juuri liikkumista verottanut. Aino on ryömii tyytyväisenä ja hymy korvissa ja sitten ihan ilman varoitusta, tulee oksennus ja sen jälkeen alkaa sellainen huuto, että oksat pois.

Iskä oli Ainoa hoitamassa, kun äiti kävi pikaisesti kyläkaupassa. Aino oli kuulemma kökinyt siihen malliin, että kohta tulee oksennus ja Iskä oli pukenut hänen päälleen harson. Kun mä tulin kaupasta, näin miten Iskä istui Aino sylissään ja Aino oli yltä päältä harsossa. Näky oli siksi koominen, että Aino hymyili niin tyytyväisenä, eikä vieras olisi mistään voinut päätellä, että harsot ovat hyvinkin tarpeen.

Ainokin sairastelee

Me jo luultiin, että Aino pääsee kuin koira veräjästä vatsataudin suhteen. Ei se sitten kuitenkaan ihan niin mennyt. Tiistaiaamuna Aino teki täystyhjennyksen suun kautta ja se oli sitten sitä myöden selvä. Koska Alvakin vain lepäili sohvalla päätin soittaa neuvolaan apuja. Neuvolan täti oli sitä mieltä, että lääkäriin vaan.

Soitin paikalliseen terveyskeskukseen ja saatiin iltapäiväksi lääkärinaika. Oltiin juuri ajallaan ja niin oli lääkärikin päästiin heti sisään. Kerroin meidän tautihistoriaa ja lääkäri kuunteli Alvan keuhkot ja vatsan, tunnusteli kaulan rauhasia. Hän arveli, että Alva on ihan kohtuu hyvässä kunnossa, eikä mitään verikokeita tarvittu. Aino olikin sitten kipeämmän oloinen, kun hän katseli kasvot valkoisena autokaukalostaan lääkäriä. Lääkärin parta taisi olla melkoinen katseenvangitsija. Ainoa ei tutkikaan äidin sylissä, vaan hän pääsi oikein tutkimuspöydälle pelkällä vaipalla. Siinä hän oli vähän epäilevän näköinen, että mitäköhän tästä tulee, mutta antoi sitten kuitenkin lääkärin kuunnella ja tutkia. Aino otti tiukan otteen äidin sormesta ja puristeli sitä, jotta itku ei olisi saanut valtaa. Aino tosin vähän haksahti, koska voimaannuttava sormi oli lääkärin, eikä äidin, mutta hyvin sekin auttoi. Itku tuli vasta, kun tutkimukset loppuivat ja sormi hävisi. Sitten pikaisesti äidin syliin. Korvatkin Ainolta katsottiin, mutta terveet olivat.

Lääkärin tuomio oli Noro. Lisää nestettä Alvalle ja Ainolle pelkkää rintamaitoa, usein, mutta melko pieniä annoksia. Ei kerralla koko vatsan täydeltä.

2 v neuvola

Keskiviikkona oli Alvalla 2 v neuvola. Tällä kertaa neuvolassa olikin jos jonkinlaista koetta ja testiä, eikä paikalta poistutukaan pelkästään pituus- ja painotietojen kanssa.

Alva oli rakentanut palapeliä, tornia ja nimennyt kaikenlaisia tavartoita. Sormenpäästä oli mitattu Hb:tä jne. Hyvin oli kuulemma neuvolakerta sujunut ja Alva oli läpäissyt kaikki "palikkatestit." Seuraava kerta neuvolaan onkin vasta vuoden päästä, joskin Aino siellä käy vielä aika tiheesti.

Sairastuvalta päivää

Ei se vatsatauti meinannut millään helpottaa, vielä yöllä kahden-kolmen aikaan sai olla laittamassa vatia alle. Onneksi sitten aamuyöstä alkoi neste vihdoin pysyä sisällä, mutta kauan se otti. Aamusella Alva alkoi saamaan vähän väriä poskiin ja pian sitä väriä oli vähän liiaksikin. Mittasin kuumeen ja lämpöähän neidillä oli 37,4. Reilun tunnin päästä lukema oli 37,7, joten pienoista nousua.

Vesi ja jaffa ovat nyt aamulla maistuneet jonkin verran ja yhdentoista aikaan Alva söi pari lusikallista pappan puuroa (lue kaurapuuroa) ja mustikkakeittoa. Nyt hän nukkuu tuossa olohuneen sohvalla.

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun Alva on sairaana. Muutama flunssa hänellä on ollut, mutta ne eivät ole nostaneet lämpöä, vaan nenä on vain vuotanut ja välillä on yskittänyt. Kaksi kertaa hänellä on ollut oksennustautia. Ensimmäisen kerran viime vuoden huhtikuussa, sitten tämän vuoden huhtikuun alussa ja nyt. Muina kertoina oksennus on antanut helpommin periksi, eikä Alvan yleiskunnossa ole ollut havaittavissa suurtakaan muutosta. Juoksu ja hyppiminen ei ole hetkeksikään vähentynyt.

Nyt tilanne on selvästi toinen. Alva on kipeä, hän haluaa vain makoilla sohvalla tai olla sylissä, leikkimiseen ja touhuamiseen ei ole voimia. Vaan nyt on aika kerätä voimia, jotta pian parantuu. Äiti on vähän ihmeissään, että miten kipeää lasta kuuluu hoitaa. Mutta eiköhän tämäkin taito pian opita. Toivottavasti

Ouskua

Vapun kunniaksi meillä alkoi tänään taas oksennustauti. Viime viikolla se oli äiti, joka oli kipeänä ja nyt se on Alva. Kello on jo 16, mutta vieläkään ei edes vesi tunnu pysyvän sisällä. Toivottavasti pian helpottaa, ettei Alva vallan kuivu kasaan.

Hyvää vappua!