Tuputtamalla voittoon

Nyt on sitten kaksi päivää tuputettu rintamaidon lisäksi korviketta ja onneksi saatiin myös tulosta. Vauvan paino on noussut kahdessa päivässä 250 g, joten nyt kahden viikon kohdalla voidaan sanoa, että syntymäpaino on saavutettu. Yes!

Jatkossa ei sitten ihan niin paljoa tarvinne tuputtaa lisämaitoa, vaan saanee juoda suosiolla sen verran kuin maistuu. Jatkan imetystä siten, että imetän kerralla kummankin rinnan ja annan sitten lisämaitoa, jos se vaikka vielä maistuisi. Näillä mennään nyt eteenpäin!

Vauvasta huolta

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat aika stressaavia, ennen kuin kaikki lähtee rullaamaan ongelmitta ja huolehtimatta.

Vauvan huomattiin lähtötarkastuksessa olevan vähän keltainen. Keltaisuus ei kuitenkaan ollut niin selvää, että sitä olisi erityisesti lähdetty tutkimaan ja hoitamaan. Bilirubiiniarvoja ei siis sairaalassa mitattu. Kotona ensimmäisellä viikolla yritin syöttää vauvaa mahdollisimman usein ja nukuttaa kohtuu valoisassa paikassa, jotta keltaisuus alkaisi hävitä. Vauva kuitenkin nukkui mielellään pitkiä aikoja ja keltaisuus ei tuntunut mitenkään hälvenevän. Viime perjantaina käytiin varmuuden vuoksi mittauttamassa bilirubiiniarvot ja ihan kohdallaan ne olivat. Vauva oli vielä keltainen, mutta mitään erityistä ei tarvinnut tämän johdosta tehdä. Saimme siis huokaista helpotuksesta.

Eilen olimme neuvolassa punnituksella ja neuvolan tätikin arvioi, että keltaisuutta on vielä jonkin verran. Paino ei kuitenkaan ollut lähtenyt nousemaan vieläkään vaan vauvan paino oli viikossa laskenut 30 g, kun suositus olisi varmaan, että nousisi sen 200 g. Pituutta oli kuitenkin tullut 3 cm, joten nyt pituudeksi saatiin 53,5 cm. Toki tuo mittaus on aina vähän niin ja näin, riippuen mittaajasta ja vauvan yhteistyöhalukkuudesta. Nyt sitten aloitetaan imetyksen lisäksi lisämaidon antaminen, jotta saadaan paino nousuun. Seuraava kontrolli onkin sitten jo huomenna torstaina.

Tuo painon tippuminen tai paremminkin lähes paikallaan pysyminen, tuli ihan puskista. Mä oon imettänyt paljon ja maitoa on tuntunut tulevan. Vauva on ollut tyytyväinen ja nukkunut hyvän mittaisia päikkäreitä, eli 2-3 tuntia putkeen. Yölläkin meillä on nukuttu vähintään se kolmen tunnin pätkä kerralla ja jatkettu unia heti imetyksen jälkeen. En osannut epäillä, ettei maito riittäisi.

Nyt olen sitten jatkanut imetystä ja antanut sen päälle lisämaitoa. Tosin ensimmäiset kokeilut olivat turhia, koska vauva ei vaan suostunut ottamaan yhtään enää lisää. Illalla annoin sitten ensin pullosta, jolloin sainkin hänet juomaan 60 milliä ja sitten imetin päälle. Ihan hyvin pullo tuolloin maistui. Yöllä imetyksen jälkeen annon myös toisen kerran maitoa ja silloin hän suostui juomaan n. 40 ml. Aamusta imetyksen jälkeen maistui myös tuo n. 40 ml, tosin ei mitenkään kovin halukkaasti vaan tuputtamalla. Toivottavasti nuo määrät saavat nyt painon nousuun ja tuputus tuottaa tuloksen.

Ensimmäiset yöt kotona

Nyt on kotona oltu jo viikon verran ja ensimmäiset kokemukset öistä on takana.

Muistan miten esikoisen kanssa stressasi sitä, että saakohan sitä yöllä ollenkaan nukutuksi, jos vauva herää koko ajan. Pelkäsin iltaisin, että nyt varmaan tulee ihan katastrofi yö ja sitten olen päivällä puoli kuollut. Esikoinen oli kuitenkin ihan hyvä nukkuja, joten uhkakuvat eivät toteutuneet.

Keskimmäinen olikin sitten ihan toista maata ja kun puolitoista vuotta oli valvottu, niin sen jälkeen ei paljon yhden yön valvominen haittaa. Kuopus on kuitenkin osoittautunut, ainakin ensimmäisen viikon jälkeen, ihan hyväksi nukkujaksi. Hän on nukahtanut yöunille siinä 21-22 aikaan ja nukkui jo ensimmäisenäkin yönä kaksi noin kolmen tunnin pätkää, eikä siinä välillä edes kunnolla heräänyt, vaikkakin tosin roikkui rinnalla reilun tunnin, ennen kuin nukahti uudelleen.

Toissa yönä vauveli jo nukkui huiman 6 tunnin pätkän. Tämä oli tosin äidistäkin jo vähän liikaa, joten neuvolassa tästä ei kannata hiiskua. Viime yönä sitten herättelinkin poikaa syömään jo kolmen tunnin nukkumisen jälkeen. Tosin herättäminen ei ollut ihan helppoa, kun en halunnut itse nousta ja ruveta esim. vaippaa vaihtamaan, joku raja siinä herättämisessäkin pitää olla.

Herätin oikeastaan sen takia, ettei maidontuloon tulee mitään hidasteita. Muistelen, että viimeksi ainakin painotettiin yösyöttöjen tärkeyttä. Yölliset imetykset pitänevät maidontuotannon toiminnassa, joten näin ensimmäisinä öinä ei parane nukkua liiaksi, vaikka se äidille ihan hyvää tekikin.

Jos näin mennään kuin tähänkin asti, niin yöunet on turvattu, mutta voipi tässä matkan varrella tulla mutkia matkaan. Mä nukun vauvan kanssa nyt perhepedissä ja riski on, että vauva oppii niin täysin nukkumaan vain mun kainalossa ja mielellään rinta suussa, että tulee tulevaisuus voi olla samanlainen kuin keskimmäisen kanssa. En vaan kuitenkaan jaksa/uskalla siirtää vauvaa omaan sänkyynsä nukkumaan, ettei se vaan herää ja mun yöni pirstaloituu siinä samalla.

Tuttia kehiin

Torstaina aamupäivällä annettiin pojulle ensimmäisen kerran tutti suuhun. Tästä tutistakin on tehty sellainen pahan ilmentymä. Saako sitä käyttää vai ei? Viekö se imuotteen, olisiko parempi elää ilman totuttua tuttitapaa jne?

Alva oppi pitkällisen harjoittelun jälkeen tutin syömisen. Hän taisi olla silloin reilu puolivuotias. Neuvolat taitaa suositella tutin pois jättämistä jo aika pian tuon puolen vuoden jälkeen, mutta kun pitkän harjoittelun jälkeen saatiin tulosta, niin en ollut ihan heti valmis siitä vierottamaan. Vieroitus tapahtuikin kun hän oli jo yli kaksi vuotias. Meni ihan tosi kivuttomasti silloin.

Aino puolestaan ei suostunut syömään tuttia ollenkaan. Kolmen sekunnin suussa olo taisi olla maksimi ja sitten se lensi kaaressa ulos suusta. Se ei ollut hänen juttunsa.

Mietin väkisinkin, ennen kuin annoin Aamokselle tutin, että mitenhän tässä käy. Hän taitaa olla oman tiensä kulkija tässä perheessä, koska tutti pysyi kerralla suussa. Tosin vähän aikaa sitä imettyään, alkoi vähän harmittamaan, kun mitään ei tullutkaan, mutta sitten siihen jo tottutiin ja sikiän veto tutti suussa onnistui heti.

Sisarrakkautta

Aamos on herättänyt ihastusta isosiskoissa. Häntä halutaan olla koko ajan pusuttamassa ja ottamassa syliin. Kun Aamosta itkuttaa sitterissä, menee jompikumpi siskoista häntä lohduttamaan ja keinuttelemaan. Ainakaan vielä mustasukkaisuutta ei ole ilmassa.

Alva kun on esikoisasemassaan jo kerran joutunut huomion jakamaan, niin oletinkin vähän, että hänen elämäänsä vauva ei suuresti muuttaisi. Hän on myös niin empaattinen ja toiset huomioiva, että hänen luonteeseen ei sovi kovin suuri mustasukkaisuus. Toisaalta vaikea sitä on etukäteen ennustaa, että miten menee.

Aino puolestaan on niin tottunut olemaan perheen vauva, että hänen sopeutumisensa vauvan tuloon voi olla vähän vaikeampaa. Toisaalta tässä voisi helpottaa se, että hän on ihan täysin Iskän tyttö, joten hän ei ehkä ole yhtä mustasukkainen äidistä, kuin olisi Iskästä. Ja Iskä ei nyt aluksi joudu olemaan ihan niin kiinteästi vauvan kanssa.

Ja vauvan tulo jää kerrossängyn varjoon. Alva on jo pitkään pyytänyt kerrossänkyä ja olen luvannut, että sellainen hankitaan kun hän täyttää 4 vuotta. Pelkäsin, että hän tai Aino putoaa sieltä koheltaessaan. Nyt kerrossänky on ollut käytössä kolmena yönä ja se on vieläkin mitä ihmeellisin asia.

Imetyksen alkutaival

Miten imetyksen alkutaival onkin aina kivikkoinen! Ja niin tälläkin kertaa, joskin ehkä kivet ovat hieman pienempiä ja sileämpiä.

Päästyäni heräämöstä osastolle näin vauvan ja iskän. Jutusteltiin heidän kanssa hetkisen ja sitten aloitettiin imetysharjoitukset. Pojulla ei ollut oikein hajuakaan imemisotteesta, mutta onneksi sentään kohtuullisen hyvä imuhalukkuus. Hoitaja ohjasti vauvaa monta kertaa ja muutama hyvä imukin saatiin aikaiseksi, mutta aika niukalle jäi. Sitten vauva lepäili rinnan päälläni ja nukuskeli siinä jonkin tovin.

Koko päivän ja illan ajan yritin imettää, minkä ehdin. Itse en oikein kunnon otetta siihen saanut, mutta muutama hoitaja oli hyvä auttamaan. Yökkö sitten ei ollut. Hän kokeili muutaman kerran, mutta totesi sitten, että ei tule mitään ja haki pullon luovutettua maitoa. Hän sitten päätti pitää myös vauvan yön yli luonaan, jotta minä ja huonetoverini saisimme vähän nukutuksi. Kuulemma poika oli saanut aamuyöstä uuden hörpyn ja nukkunut sitten hyvin. En oikein tykännyt tuosta pulloruokinnasta, mutta minkäs mahdoin, kun sängystäkään en voinut nousta, maitoa ei minulta ensimmäisen päivänä aikana heruisi ja yököllä oli varmasti aika tavalla muutakin tekemistä kuin ohjata pelkästään meitä. Joten näin mentiin.

Seuraavana päivänä imuote jo alkoi vähitellen löytyä ominkin konstein, mutta maitopisaroita ei näkynyt yhtäkään. Pulloruokintaa jakettiin vielä luovutetulla maidolla. Ehkä vasta yöllä alkoi tuntumaan siltä, että kyllä sinne rintaan jotakin alkaa tulla. Lauantain maitoa nousikin rintoihin jo ihan hyvin ja uskon, että siitä vauvakin jo sai jotain. Tosin pullolla taisi mennä annos korvikettakin...

Lauantai-sunnuntai välisenä yönä, rinnat olivat ihan pinkeät ja maito oli noussut ihan huminalla. Pumppailin ja lämmittelin niitä lämpötyynyllä. Sunnuntaina olikin sitten jo kotiin lähdön aika. Olisin voinut ehkä olla vielä kauemminkin, mutta jotenkin koti tuntui jo tässä vaiheessa houkuttelevalta. Yritin tankata poikaa ruualla ja pumppailin maitoa mukaankin sairaalan hyvillä pumpuilla. Viimeisellä pumppauksella sain jopa 65 milliä, ja olo oli rauhallinen, kun maitoa tuntui riittävän ihan hyvin.

Kotona imetystä jatkoin toki hyvällä tatsilla, mutta nyt alkoivat jo rinnan päät oireilla. Kipu on nyt ihan mieletön. Mieleen tulee, että työntäisinkö rinnan pään mielummin sikarileikkuriin vai vauvan suuhun. Ma-Ti välisenä yönä otin käyttöön rintakumit, ja niiden kanssa imetys ei satu enää onneksi ihan niin paljoa, vaikka sattuu se siltikin. Miksi niissäkin pitää olla tuntohermoja? Rintakumi ei ole vauvan suosikki ollenkaan ja voipi olla, että sen avulla ei maitoakaan tule ihan yhtä helposti.

Ti kävi neuvolan täti meillä kotona tsekkaamassa, miten ollaan kotiuduttu. Todettiin, että otetaan tikit pois vasta keskiviikkona, kun haava ei ole vielä ihan koko matkalta ottanut kiinni. Vauva todettiin ihan hyvänlaiseksi. Iho on aavistuksen keltainen, mutta muuten siisti. Paino oli nyt samassa kuin sairaalasta lähdettäessä. Ei siis noussut yhtään, mutta ei sitten sentään laskenutkaan. Uusinta punnitus on sitten noin viikon päästä, joten silloin nähdään varmasti, että missä mennään.

Ruoka-ajat

Se mikä mua sairaalaelämässä herättää ihailua, on se tarkka ruoka-aikojen noudattaminen.
Aamupala klo 07.30,
lounas 11.00,
välipala 13.30,
päivällinen 17.00,
iltapala 19.30.

Kyllä meidän perheessä, kuten varmaan lähes kaikissa lapsiperheissä, noudatetaan jonkinmoisesti tuota samaa ruokarytmiä, mutta ei yhtä armeijamaisen täsmällisesti. Elävässä elämässä se taitaa aika usein jäädä haaveeksi, kun päiväohjelma on kuitenkin vähän joustava. Mutta pitäisi jatkossa yhä enemmän yrittää noudattaa täsmällisempää ruokailurytmiä.

Kun tuli syötyä kolme päivää sairaalassa hyvin tasaisesti, niin mitään erityisiä välipaloja (lue herkkuja) ei edes tehnyt mieli.
Ruoka oli hyvää, mutta sitä ei oikeastaan voinutkaan ottaa lisää, kun seuraava ruoka oli kuitenkin jo kohta tulossa. Annokset pysyivät siis sopivan pieninä.
Oli helppo rytmitää päivää, kun tiesi, milloin ruoka-aika on käsillä.
Valmiiseen ruokapöytään oli kiva mennä, eikä jälkeen päin tarvinnut edes korjata pöytää.
Ihan luksusta!

Kotona ei valitettavasti vaan ole ketään kokkia, joka ruuan laittaisi valmiiksi, vaan sen joutuu itse tekemään. Toisaalta meillä usein nukutaan kuitenkin kauemmin, joten aamupuuro ei vielä ihan tuohon aikaan ole, vaan lähempänä klo 09. Tällöin tietty tuo meidän lounaskin on usein vasta tuossa 12-12.30 aikaan ja joskus vasta klo 13. Välipalaa ei ehkä ihan ole ollut. Olen huomannut, että tytöille ei tahdo tuo päivällinen juurikaan maistua, eikä varsinkaan, jos on syöty välipalaa. Toisaalta kun esikoisen paino on vähän alhainen, niin varmaan tuo välipala olisi kuitenkin tärkeä.

Päivällinen meillä on 17-18 välillä. Riippuen osittain siitä, miten Iskä tulee töistä kotiin, tai miten äiti on jaksanut sitä tehdä. Ruoka ei siis lapsille oikein hyvin tässä vaiheessa maistu ja sekös vähän harmittaa, kun on jaksanut ruuan tehdä, niin sitten sitä ei syödäkään. Viikonloppuisin päivällinen on usein supistunut siten, että me vanhemmat ei olla syöty sitä ja lapset ovat sitten syöneet jotakin lämmitettyä. Tästä tavasta pitäisi päästä ehdottomasti eroon. Me aikuiset sitten syömmekin illan mittaan hedelmiä ja lapsetkin saavat niistä osansa. Ei siis huono tapa ehkä sekään, mutta parempaakin voisi olla.

Iltapala meillä syödään siinä 20-20.30 maissa. Musta on vaikea keksiä mitään iltapaloja. Yleensä meillä on tarjolla jogurttia, leipää, muroja tai puuroa. Eilen oli esim. vispipuuroa, vaikka se ei Ainon suosikkeja olekaan. Yleensä tosin se jogurtti on helpoin ja todennäköisin vaihtoehto.

Nyt sitten jatkossa pitänee terästäytyä tuossa ruokailurytmissä ja syödä itsekin kaikkina ruoka-aikoina. Tässä siis toinen tavoite ruokailun suhteen ja ensimmäinen oli lähes jokavuotinen uudenvuoden lupaus siitä, että jokaiselle lounaalla ja päivällisellä on tarjolla salaattia.