Ylähammas ilmoittautuu

Alvalla on nyt kolmas flunssa menossa. Joulun jälkeen oli viimeisin ja nyt viime viikolla (perjantaina) alkoi nenä vuotamaan. Aikaisemmat flunssat ovat olleet vähän kuin harjoittelua, kun nenä on kyllä krohissut, mutta ei se ennen ole vuotanut. Nyt vuotoa on. Tosin toivottavasti ollaan jo voiton puolella. Itsellä on tosin myös flunssa ja olo aika vetelä.

Kun pakkasin aamupäivällä Alvaa vaunuihin nukkumaan tarkistin taas, että onkohan se ylähammas sieltä jo puhjennut, kun niin näyttää olevan jo ihan pinnassa. Ja läpi oli hammas tullut. Aikaisemmin olen vain kokeillut hammasta siten, että olen antanut Alvan purra sormeani ja vain alahampaat ovat tuntuneet. Nytkään purutesti ei olisi ylähammasta paljastanut, joten voipi olla jo aiemmin puhjennut, kun nyt on kaksi yötä mennyt kohtuullisesti.

Me vaihdettiin nukkumajärjestystä, kun alkoi tuntua siltä, että kukaan ei nuku ja univelka alkoi olla täynnä. Järjesteltiin sänkyjä siten, että nyt meillä on kolmen hengen sänky. Iskä nukkuu vähän ylempänä ja mä ja Alva vähän alempana. Olen pistänyt myös yhden ylimääräisen peiton itseni ja Alvan väliin ja nyt Alva ei enää onnistu ajamaan minua pois sängystä. Tällä tavalla ollaan nyt nukuttu viikonlopusta lähtien ja ainakin vielä ratkaisu tuntuu onnistuneelta. Enää mun ei tarvi nousta laittamaan Alvalle tuttia vaan voin tehdä sen lähes unessa itsekin. Alvakin tuntuu nukkuvan rauhallisemmin, vaikka särkylääkettäkin on välillä annettu, tai sitten olen itse niin unessa, että en enää reagoi jokaiseen herätykseen, vaan saan helpommin itsekin unen päästä taas kiinni.

Eilen olin Alvan kanssa ensimmäistä kertaa pulkkailemassa. Flunssan takia en viitsinyt laittaa häntä ulos pakkaseen nukkumaan, koska edellisenä päivänä hän oli nukkunut tosi pitkään ja niin nukkui sisällä eilenkin. Pulkka oli serkun vanha vauvapulkka, johon laitoin lämpimän lampaan karvan ja vauvan siihen päälle istumaan. Istumiseen se oli vähän liian liukas, mutta mukavalta siinä näytti pötköttelykin. Haettiin lehti ja moikattiin naapuria ja Iskän sisko ja sen mieskin piipahtivat Alvaa tervehtimässä. Iltapäivällä Alvaa taas nukutti ja unta riitti jopa viidestä lähes seitsemään. Taitaa flunssa väsyttää.

Tammikuu lusittu

Taas on kuukausi vaihtunut ja tammikuun aikana on Alva kehittynyt taas aimo annoksin. Joulukuussa ei varsinaista uusien taitojen kirjoitusta ollut ollenkaan, joten marraskuun kirjoitukseen verrattuna muutos on ollut iso.

Konttaus on vieläkin pääasiallinen liikkumismuoto, mutta taaperokärryllä mennään jo todella vauhdikkaasti. Juoksuaskelia ei vielä ole otettu, mutta liukkailla sukilla kävely on jo lähes juoksemista. Taaperokärrystä ei tarvitse enää pitää kiinni eikä Alva takana enää tarvitse kävellä. Riittää, kun seinän kohdatessa käy hänet kääntämässä kohti uusia seikkailuja. Alva jaksaa kävellä olohuonetta (noin 8 metrin matka yhteen suuntaan) päästä päähän taukoja pitämässä. Varmaan 100 metrin matka tulee täyteen jo lähes kerta kävelyllä. Onkohan Alvalla sisäinen askellaskuri, johon pitää päivittäin kerätä riittävästi askelia...

Ilman kärryä Alva ei vielä astu juurikaan askeltakaan. Edes sohvan reunasta kiinni pitäen ei liikkuminen vielä onnistu. Ehkä yhden tai kaksi askelta hän voi sivusuunnassa tuesta kiinni pitäen ottaa, mutta ei juuri tämän enempää. Seisominen itsessään on jo riittävää. Seisominen onkin Alvalla jo hyvin hallussa, eikä varsinaisia kaatumisia tule, jos hän jaksaisi keskittyä seisomiseen. Välillä vaan ajatukset liukuvat muihin asioihin ja kiinni pitäminen unohtuu. Silloin edessä on muksahdus lattialle. Muutamia kertoja Alva on onnistunut pienen hetken seisomaan ilman tukea, mutta kyseessä on vain muutama sekuntti ja sekin vahingossa.

Puheen ymmärtämisessä on tapahtunut ensi askeleet. Kiellon Alva jo tunnistaa, mutta vielä se ei sitä juurikaan tottele. Kylässä joskus kiellosta pahastutaan niin paljon, että sitä totellaan, mutta kotona ei juuri koskaan.

Alvan lempikirjassa on lampaan kuva ja sen alla teksti siitä, mitä lammas sanoo - bää. Kun sanon Alvalle, että mitä lammas sanoo, nousee kasvoille heti hymy ja odotus siitä, että koska se äiti määkii kuin lammas. Tämän jälkeen Alva sitten alkaa itsekin leikkimään lammasta ja bää huudot kaikuvat talossa. Myös kysyttäessä, ottaako Alva vettä, vastauksena on aina iso hymy ja suu aukeaa isoksi, kun vesilasi lähestyy. Hymy syttyy kasvoille myös, kun eteisestä kuuluu kolinaa ja Äiti sanoo Alvalle, että Iskä tulee.

Pappa yritti viime viikolla opettaa Alvaa sanomaan Pappa.
Pappa: Sano pappa.
Alva: Eh.
Pappa: Sano pappa.
Alva: Eh.
Vastusteluista huolimatta Alva jo osaa kyllä toistaa perässä pa-pa, kun hänelle sitä muutaman kerran sanoo.

22/1/2010 12 uä:crl 54, 12, o, nt o,6mm

Näillä mennään

Ei mua saa kieltää

Vähitellen alkaa Alva sisäistää sen, mitä sana EI tarkoittaa. Pitkään se on vienyt ja monen monituista kertaa tätä sanaa on meillä käytetty. Tosin lähes ainoa kielletty paikka on takka, mutta se on sitten täysin kielletty. Sen viereen ei saa mennä, eikä todellakaan koskea luukkuihin. Ei-sanan sanominen ei sinäänsä estä takkan luo menemistä, mutta Alva loukkaantuu verisesti, jos häntä kielletään. Hän konttaa nurkkaan ja siellä alkaa pahastunut itku, joka ei tosin montaa sekunttia kestä. Alva on myös selvästi alkanut kiukuttelemaan, kun jokin juttu tai tavara kielletään häneltä. Alva menee lattialle vatsalleen sätkyttämään ja karjumaan.

Tänään Alvalla on 9 kk syntymäpäivä. Äkkiä on tämä aika kulunut ja nyt Alva alkaa lähestymään vuoden ikää. Syntymäpäivän kunniaksi lähdettiin aamulla käymään pitkästä aikaa seurakunnan perhekerhossa. Siellä oli taas kova meno, kun lähes parikymmentä enemmän tai vähemmän äänekästä lasta leikki. Alvakin oli tällä kertaa enemmän menossa mukana. Joka paikkaa olisi pitänyt päästä ja parhaat lelut olivat tietty varattuja, mutta Alva kävi suvereenisti ne "isomman" oikeudella hakemassa. Yritin opettaa Alvalle, että muiden kädestä ei saa leluja viedä, mutta ei se sana tainnut vielä kerrasta mennä perille. Parhaiten toimi vain se, että harhautti Alvan vaihtamaan lelun johonkin toiseen.

Päikkärit menivät tuon perhekerhon vuoksi vähän myöhäiseen ja Alva nukahti vasta puoli yhden aikaan (noin tunti myöhässä). Unta onneksi riitti yli kaksi tuntia, joten vähän ennen kolmea heräsi tyytyväinen vauva. Toiset päikkärit menivät ihan myttyyn ja niitä nukuttiin vain kymmenen minuuttia. Nyt taitaakin olla aika väsynyt tyttö, joka toivottavasti menee ajoissa nukkumaan.

Yöt on taas tällä viikolla menneet aika hyvin penkin alle. Herätyksien määrää en ole ihan jaksanut laskea, mutta kaipa yön aikana noin kymmenen kertaa kaivataan tuttia tai muuta nukutusta. Luin jostakin, että suurin osa lapsista nukkuu yöt noin yhdeksän kuukauden iässä. Ajattelin silloin, että kohta meilläkin sitten jo nukutaan ja valvominen saa jäädä. Kunnes sitten huomasin, että eihän siinä artikkelissa luvattu, että lapsi nukkuu heräämättä. Kyllähän Alvakin tällä hetkellä nukkuu koko yön, eikä vaadi seurustelua tai erityistä huomiota tai kantamista. Mutta herätyksiä tulee silti lähes kerran tunnissa, joten vanhempien unet ovat jääneet aika pinnallisiksi.

Viikko alussa taas

Taas on viikko mennyt ja nopeasti. Keskiviikkona oltiin Alvan 8 kuukautisneuvolassa ja hyvin meni. Vähän Alvaa harmitti, kun lääkäri alkoi kuunnella stetoskoopilla. Mahtoiko lääkäri tulla liian lähelle vai olikohan se vempain rinnan päällä kylmä. Sitten pikainen vilkaisu korviin, paino ja pituus ja se oli taas kerran siinä. Nämä lääkärineuvolat ovat kyllä yhtä tyhjän kanssa tai ehkä jos olisi jotain ongelmia, niin sitten ne olisi vähän perusteellisempia. Onneksi Alva on kuitenkin kehittynyt ihan hyvään tahtiin eikä ongelmia ole ollut. Seuraava neuvola onkin sitten vasta maaliskuussa.

Paino ei ihan vielä rikkonut 10 kilon rajaa, mutta ei siitä enää kauaksi jääty. Nyt puntarin lukema oli 9790g. Pituutta oli kahdessa kuukaudessa tullut 3 cm ja nyt siis päälaki on 74,5 cm:n korkeudella. Tällä kertaa myös äiti punnittiin ja jostakin oli tullut salakavalasti viisi kiloa lisää. Pitäisi vähän seurata syömistä, ettei tilanne ihan karkaa hanskasta.

Keskiviikko ja torstai välinen yö meni ihan hurlumhei-meiningillä. Herätyksiä oli läpi yön noin puolen tunnin välein. Tai ei vanhemmat sentään onnistuneet ihan joka kerta nukahtamaan, joten vanhemmille taisi tulla vain yksi tai kaksi herätystä. Aamulla sitten viimeistään varmistui yösählingin syy, kun Alva puraisi Äitiä sormeen kahdella hampaallaan. Seuraavaksi yöksi annoin Alvalle särkylääkkeen, jonka teho kesti kahteen-kolmeen asti ja sen jälkeen yö meni vähän katkonaiseksi. Kolmas yö nukuttiin jo ihan hyvin ilman lääkettäkin, joten tällä kerralla päästiin aika vähällä ja nyt kaksi komeaa hammasta loistaa alaleuasta. Pitänee vähitellen alkaa säännöllistämään hampaiden pesua. Nyt se on tainnut jäädä kertaan kahdessa viikossa. Hammashoitaja taitaa kauhistua.

Alvan uusin ihastuksen kohde on vaarallinen ja varmaan siksi niin kiehtova. Jos keittiön tai olohuoneen ovi jää hetkeksikin auki, vilahtaa vauva nopeaakin nopeammin eteiseen ja siellä eteisen rappusiin. Rappusten kiipeäminen saa ihastuneen hymyn ja naurun Alvan huulille. Ja reippasti hän niitä jo kiipeääkin. Ylös saakka pitää päästä ja pieni kierros makuuhuoneessa ja sitten alas. Ylöspäin meno onnistuu jo melko hyvin, vaikka koko ajan saa olla ihan vieressä, jottei Alvan jalka vaan lipsahda rappuselta. Alaspäin tulo onkin jo sitten aika vaarallista. Peppu edellä ei tule kuuloonkaan, vaan kasvot edellä sieltä on tultava. Kovin montaa porrasta en anna hänen tulla itsenäisesti alas, vaan otan hänet sitten syliini ja tulemme loput portaat yhdessä alas. Näin se menee sentään vähän turvallisemmin. Nyt portaiden kiipeämistä on vähän säännöstelty ja vain kerran tai kaksi kertaa päivässä niitä saa mennä kiipeämään. Taitaisi Alva olla niissä koko ajan, mutta vähän turvallisempia harrasteita pitää löytyä.

Viikonloppuna olimme Mummin ja Pappan hoidossa Turussa. Iskä jäi kotiin talon pitäjäksi ja taisi nauttia hiljaisuudesta ja omasta rauhasta, joskin ikäväkin taisi välillä olla. Äiti pääsi pitkästä aikaa lauantai-iltana vähän ulos. Olin ystäväni kanssa intialaisessa ravintolassa syömässä ja kyllä vain se breikki teki hyvää, vaikka kotiintuloaika olikin jo siinä kahdeksan jälkeen. Koskahan viimeksi kotiintuloaika on ollut niin aikaisin... Ala-asteella varmaan.

Viikonlopun aikana nähtiin myös pitkästä aikaa Paapaa (äidin isoisä) ja Iso-Mummia. Alva ei ole heitä nähnyt moneen kuukauteen, joten uusi tutustuminen oli paikallaan. Alkuun Alva seuraili hiljaisena tapahtumien kulkua, mutta rohkaistui sitten vähitellen. Sylissäkin jo viihdyttiin ja kaikki temput näytettiin. Myös Kummitäti kävi kurkkaamassa Alvaa.

Arki alkaa

Huomenna alkaa arki. Iskä palaa pitkältä viiden viikon lomalta töihin ja me tytöt jäädään kaksin. Onneksi seuraava viikko on täynnä ohjelmaa, joten eiköhän selvitä ensimmäisestä viikosta ilman mökkihöperyyttä.

Maanantaina ei varsinaisia menoja ole, vaan totutellaan taas kaksin oloon. Mitähän Alva tykkää, kun on vain äidin naama, jota katsoa... Tiistaina mennään kyläilemään ja tapaamaan kavereita tuohon puolen tunnin matkan päähän. Tapaaminen on sovittu vähän pahasti Alvan päiväunien aikaan, mutta ehkä autossa Alva saa sentään nukuttua pienet tirsat ja kotiin tullessa vähän pidemmät.

Keskiviikkona on neuvola. Kyseessä on lääkärintarkastus, joten siinä ei varmaan kauaa nokka tuhise. Jotenkin noi lääkärin tarkastukset ovat ihan turhia, kun ne kestävät varmaan sen viisi minuuttia ja sitten ollaan jo ulkona. Paino ja pituus ja korvat, ja se oli siinä. Kiirettä siellä ei musta lääkärin vastaanotollakaan ole, koska eipä siellä ole koskaan ketään, kun mennään ja lähtiessäkään ei odotustilassa ole muita. Maalaiselämän mukavuuksia, kun ei tarvitse jonottaa.

Torstaina onkin äidillä omaa aikaa. Mummi tulee jo aamuselta meille ja mä lähden kaupunkiin. Takaisin on tarkoitus tulla hyvissä ajoin ennen neljää, jotta Alva pääsee totutusti päikkäreille.

Viikko on siten melko kiireinen, mutta ehkä siinä kuitenkin ehtii tottua taas tähän arkeen. Nyt äiti on saanut jäädä aamuisin loikoilemaan sänkyyn, kun Alva ja Iskä ovat nousseet aamutoimiin. Myöskään vaunulenkille ei äidin ole tarvinnut viikkoihin lähteä, mutta nyt on taas kaikki toisin. Taitaa Alvalle tulla kova ikävä Iskää, kun hän ei enää päivisin olekaan kotosalla.

Tuntuu, ettei uusia taitoja ole vähään aikaan opittu, mutta vanhoja taitoja on hiottu sitäkin paremmaksi. Konttauksen mestari ei enää arastele konttausta lainkaan ja seisominenkin on jo aika varmaa. Kaatumisia tulee, mutta harvoin, ehkä vain yksi kolaus viikossa. Seistessä tukea otetaan enää yhdellä kädellä ja toisella tavoitellaan tavaroita tai muuta kiinnostavaa. Alastulokin on hallittu ja sitten matka taas jatkuu kohti uusia mielenkiinnon kohteita.

Kävely taaperokärryn kanssa onnistuu, mutta sitä ei Alva vielä itse aloita, vaan hänet pitää ensin nostaa seisomaan taaperokärryn taakse ja siitä kävely alkaa. Mä kävelen ja seuraan ihan muutaman sentin päässä perässä, koska tässä niitä kolhuja vielä sattuu, mutta kyllä Alva jo ilman apuja noin pari metriä pääsee ja alaskin tullaan, joskin se on vähän vaikeaa. Olen myös kävelyttänyt Alvaa siten, että pidän häntä käsistä kiinni. Tämä on myös aika vaikeaa, eikä montaa metriä päästä etenemään, kun voimat uupuvat. Keskittyminen on tässä oltava hyvä, koska muuten homma menee pipariksi.

Tänään Alva herkutteli jauhelihakastikkeella ja perunalla. Tein meille jauhelihakastiketta, josta otin pienen annoksen ennen maustamista. En soseuttanut kastiketta, mutta yritin vähän pienentää sitä haarukalla. Jauhelihaan tällä ei juuri ollut vaikutusta, mutta sipulit ja tomaatit muusaantuivat. Ne tosin olisi varmaan suussakin helposti muussaantunut. Kastike teki ihan hyvin kauppansa, vaikka vähän jauhelihan kokkareet suussa pyörivätkin. Suurin osa kuitenkin
nielastiin, joten ei Alva juuri kokkareita välttele. Hyvä niin.

Tällä viikolla Alva on myös soittanut ensimmäisen puhelunsa. Puhelu meni Iskän kirjanpitäjälle ja tilitoimiston täti ihmetteli puhelimessa, että kenen kanssa hänellä on ilo keskustella. Alva oli kuitenkin ihan hipi hiljaa, eikä edes päristellyt yhtään. Taisi tyttö mennä vakavaksi, vaikka kaiuttimen kautta onkin Mummille ja Iskälle monestikin puhuttu.

Tänään oli Mummikin Alvaa moikkaamassa. Kun Alva heräsi ensimmäisiltä päikkäreiltä oli Mummi vastassa. Se oli varmasti mukava yllätys, kun pääse Mummin syliin. Mummi toi tuliaisina vaatteita ja kengät. Vaatepuoli onkin vähän Alvalla vajaa, joten täydennys tuli tarpeeseen. Pian aletaan varmaan siirtymään 86 kokoon, mutta vielä 80 on ihan passeli. Toivottavasti pakkasjakso on nyt tältä kertaa ohi ja voidaan vähän vähentää vaatetusta sisälläkin.

Viimeiset kaksi yötä ovat menneet hyvin. Toivottavasti näin jatkuisi tulevaisuudessakin.

Keskittymiskyvyn alkeet

Alva on alusta saakka ollut kiinnostunut kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu. Konttausvauhti kiihtyy, kun kulmantakana vaikuttaa olevan jotain kiinnostavaa. Syöttötuolissa istuessa pää kääntyy kuin väkkärä, jotta jokainen suunta olisi näköpiirissä. Mikä tahansa ääni tai liike herättää Alva huomion. Olen ajatellut, ettei Alvan keskittymiskyky taida olla kaksinen, mutta olen tainnut olla väärässä.

Tällä viikolla olemme lukeneet Alvan kanssa kirjoja, kun ulos ei ole juuri meneminen. Otan Alvan syliini ja istumme sohvalla ja katsomme yhdessä Alvan kirjoja. Alusta saakka lukuhetkissä mukana ollut äitiyspakkauksessa saatu Lorutoukka, joka on aika yliveto. Alva taitaa jo itsekin osata ulkoa niin nenäkellon, lourutoukan ja muutkin lorutukset. Silti niitä on kiva kuulla ja katsella aina uudestaan ja uudestaan.

Joululahjaksi Alva sai kolme uutta kirjaa: Taaperon eläinkirja, Nalle ja Minä sekä Tähtiyön. Näitä on nyt luettu Lorutoukan ohella. Ja Alva keskittymiskyky tuntuu ainakin tässä touhussa olevan ihan hyvä. Jos kirjahetki päättyy jostakin syystä tavallista aikaisemmin, niin itku tulee heti ja lukemista on parasta jatkaa. Viimeksi katsoin kellosta, että lukuhetkemme kesti lähes 20 minsaa. Hyvä saavutus noin pienelle ihmiselle.