Pottailua ja yöelämää

Täytyy vaan sanoa, että kyllä ne lapset ovat erilaisia. Pottailu ei IKINÄ tuottanut tulosta Alvan kanssa. Istuttelin Alvaa aina välillä potalle, mutta harvassa oli ne kerrat, jolloin sinne pottaan jotain vahingossa lirahti. Ja kun en ole kovin ahkeraa sorttia, niin pottailu jäi väkisinkin vähän taka-alalle. Alva sitten heti hoidossa keksi pöntöllä käymisen salat, joten päästiin ihan salaa ja ilmaan mitään työtä eroon vaipasta ja saatiin kuiva tyttö. Mutta sitten tämä toinen tapaus....

Pottailu onnistuu jo nyt ihan mainiosti ja ikääkin on vasta se reilu 1,5 v. Oiskohan reilu kuukausi sitten kun otin potan aktiivisemmin esiin (konkreettista esiin ottamista ei tarvittu, kun potta on pyörinyt jo pitkään, sanoisinko pari vuotta :) olohuoneessa), ja Aino oli lähes heti kuin vanha tekijä. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen hän osasi jo pusertaa pienen lirun pottaan aina kun hänet siihen potalle laittoi. Toki harjoitteluun osallistui hoitotätikin, jolle suurin kiitos kuuluu. Hän on varmasti ollut aktiivisin ja jaksavaisin tässä hommassa. Nyt siis Aino käy jo ihan reippaasti potalla, kun häneltä ottaa vaipan pois. Muutaman kerran hän on hoksannut sinne potalle mennä, kun on juoksennellut ilman vaatteita sisällä. Toki tässä on vahinkojakin käynyt. Ilman vaatteita ei tosin meillä sisällä oikein voi vielä olla, kun lattiat ovat niin kylmät, että pitänee odotella lämpimämpiä ilmoja. Vaipalla ollessaan Aino ei tosin mitenkään pyydä potalle tai muutenkaan osoita, että nyt voisi pisu tulla.

Yöt meillä on nyt noin viikon verran ollut ihan ihmeellisen hyvät. Viikko sitten kun käytiin lääkärissä ja Aino sai uuden kuurin korviinsa, olin jo varautunut siihen, että hyviä unia on turha odottaa, eikä varmaan kohtuullisiakaan ole näköpiirissä. Mutta mitä vielä.... Annoin hänelle kolmena iltana särkylääkkeen yötä vasten, ettei hänellä olisi särkyä. Ja hän nukkui ensimmäiset kokonaiset yönsä. (voi olla, että niitä kokonaisia öitä on tässä puolentoista vuoden aikana ollut max viisi, mutta en ole niistäkään varma). Mä jo melkein jäin itse kiinni särkylääkkeisiin, kun mietin että antaisinko vieläkin sitä särkylääkettä, ihan vain omien yöunieni vuoksi, mutta tietenkin jätin antamatta. Aino sitten yllättikin ja hän oli ehkä saanut jotenkin unenrytmistä kiinni ja nyt meillä on nukuttu seitsemän hyvää yötä. Ihan yhtäsoittoa hän ei ole nukkunut, mutta en laske yöherätyksiksi enää klo 05 jälkeisiä herätyksiä, joten yöllä ei ole enää tarvinnut kömpiä ylös. Toki nukkua saisivat kauemminkin, mutta ei pidä odottaa turhia. Onneksi ne 5-8 yöherätyksen yöt on nyt ainakin hetkeksi hävinneet ja koko perhe on saanut nukkua ja kerätä voimia välillä.

Suunnitelmana mulla on, että nukkumispaikkoihin pitäisi saada vähitellen muutosta. Tai paremminkin niin, että nyt lastenhuoneessa on lasten lisäksi nukkunut äiti ja mä haluaisin vähitellen siirtyä nukkumaan makkarin puolelle. Alva vaan on nyt oppinut siihen, että nukun hänen lähellään ja hän tarkistaa monta kertaa illalla ja joskus yölläkin, että mä nukun siinä huoneen toisella puolella. Ja mikä hirveä hätä hänelle tuleekaan, jos mä olen siitä noussut pois. Hän ei vain itke, vaan tuntuu ihan ahdistuneelta, jos mä satun aamulla heräämään ennen häntä ja olen lähtenyt käymään esim. vessassa. Haluaisin niin jättää heidät aamulla nukkumaan, mutta Alva ei voi herätä ilman, että mä olen siinä lähellä. Pitänee siis hyvin paikkansa, ettei lapsen pitäisi nukahtaa jonkun seurassa, kun hän sitten olettaa heräävänsäkin samoin.

Arkea

Meillä eletään päivittäin vain sitä tavallista arkea. Aino sai viime viikon lauantaina uuden lääkekuurin, kun korvat eivät olleet ehtineet parantua ennen uuden flunssan alkamista. Taitaa olla niin, ettei tytöt ole vielä kunnolla olleet terveitä sitten ennen joulua alkaneen flunssailun. Nenät vuotaa ja välillä yskittää. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Ja samaa on meillä vanhemmillakin. Toivottavasti vähitellen alkaa sairaudet olla takana. Ainakin ennen kuin joka vuotinen vatsatauti huhtikuussa alkaa.

Kiireiset lapsiperheen vuodet on meilläkin alkaneet. Aamulla lapset hoitoon, sitten kiireesti töihin, jossa töitä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Sitten lasten haku hoidosta, kotiin ruuan laittoon ja syömisen jälkeen keittiön siivousta ja sitten kello onkin jo kuuden paikkeilla. Vähän pyykin pesua, puulämmityksen hoitamista, kodin järjestelyä jne. Jossakin välissä lasten kanssa leikkimistä, vaipan vaihtoa, riitojen selvittelyä, telkkarin katselua ja sitten iltatoimet ja yhdeksältä nukkumaan. Ei siinä illassa paljoakaan ehdi.

Maalla kun asutaan, niin iltaisin ei juurikaan ehdi lähtemään minnekään. Kauppaan puolen tunnin matka, joten kauppareissutkin on lähes mahdottomia. Kyläpaikat myös lähes kaikki vähintään tunnin ajomatkan päässä. Viikolla siis lähes mahdoton lähteä minnekään. Paikkakunnalla harrastusmahdollisuudet on vähissä. Olemme kuitenkin Alvan kanssa yrittäneet osallistua kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joita kylällä on tarjolla. Kuukauden välein on satujumppa. Tästä ensimmäinen kerta jäi valitettavasti välistä, mutta helmikuun jumppaan päästiin. Maaliskuun jumppa on muistaakseni ensiviikolla. Parin viikon välein on hiihtokilpailut. Sinne olemme päässeet kaksi kertaa ja taitaa toiset kaksi kertaa olla vielä edessä, jos säät sallivat. Siinä ne harrastusmahdollisuudet sitten ovatkin. Vähän tämä vaihtoehtojen vähyys harmittaa, olisi mukava touhuta tyttöjen kanssa enemmänkin, mutta kotosalla yleensä ollaan. Onhan se niin tietty niinkin, että hyvä olla illat kotona, kun lapset ovat päivän hoidossa, mutta ainakin Alva tuntuu nauttivat todella paljon, kun on jotakin ohjattua tekemistä ja menemistä. Ainakin jumppa voisi hyvin olla useammin, mutta minkäs teet.

1,5 v kontrolli

Olin tänään tyttöjen kanssa neuvolassa, kun Ainolla oli 1,5 v lääkärintarkastus. Kerrankin lääkärin aika tuli sopivasti, kun korvien takia olisi pitänyt tällä viikolla joka tapauksessa mennä lääkäriin. Lääkäri kuunteli Ainon keuhkoja, joista flunssan krohina oli jo poistunut, mutta korvissa oli kuulemma kummassakin vielä punotusta. Lääkekuuria ei tosin tarvinnut aloittaa, vaan näyttivät siltä, että tervehtymään päin ovat. Kahden viikon päästä pitänee mennä uudelleen tarkastukseen, jos ei tässä välillä ala flunssa ja kuumeilu uudelleen. Lääkäri ehdotti itse katsovansa myös mukana olevan Alvan korvat ja tuomio oli sama, joskint toinen korvista oli kuulemma jo lähes kokonaan parantunut.

Pituutta Aino oli sitten venähtänyt kunnolla ja mitat oli jo lähellä isosiskon 2v mittauksia. Taitaa tulla pitkä tyttö tai sitten saatiin mittaus heti kasvupyrähdyksen jälkeen. Käyrällä pituus ja paino näyttivät kulkevan ihan käsi kädessä. Lääkäri kehui Ainon ihoa (tosin posket vähän kuivat), rauhallista käytöstä ja epäili, että kotona oli harjoiteltu lääkärissä käyntiä, kun hän istui niin kiltisti äidin sylissä tutkittavana.

Puhumisesta ja pottailusta oli myös juttua. Kerroin, että sanoja on alkanut lokakuussa ensi sanan jälkeen tulla ja nyt Aino jo yrittää toistella meidän sanomisia lähes koko ajan. Tosin sanat jäävät vielä aika epäselviksi, mutta nyt tulee sentään jo ensimmäisten sanojen lisäksi esim. hoitajan nimi, kissa, Kaisa, potta, maito, auto, jne. Pottailussa on edetty sen verran, että Aino jo tietää mitä siinä kuuluu tehdä ja muutamat pisut onkin jo onnistuttu saamaan pottaan, mutta aika alkumatkassa vielä ollaan. Tai sitten loppumatkassa, koska Alvankaan kansssa emme koskaan edennyt tästä vaiheesta pidemmälle, vaan siirryttiin vain vaipasta suoraan vessanpöntölle.

Korvissa sittenkin

Yöllä Alva sanoi, että hänen korvansa on kipeä. Niin sitä sitten aamulla suunnattiin taas lääkäriin ja tulehdushan sinne korvaan oli yöllä tullut. Se mikä enemmänkin ihmetytti oli se, että myös Ainolla oli molemmat korvat tulehtuneet, eivätkä kuulemma näyttäneet siltä, että se olisi ihan viime yön aikana tulehtuneet. Nyt siis molemmilla tytöillä on lääkekuurit päälle.

Kuumetta

Perjantaina kun tulin töistä kotiin, oli Alva aika väsyneen oloinen. Tein hänelle pehmoisen ja mukavan sängyn keittiön penkille ja siinä hän seuraili, kun minä laitoin ruokaa. Alva jopa tapojensa vastaisesti nukahti ja heräsi sitten, kun ruoka oli valmis ja tuli osallistumaan ruokailuun. Ruokailun jälkeen kun kokeilin hänen otsaansa oli aika selvää, että nyt on Alva elämänsä ensimmäisessä kuumeessa. Mittari näytti 38,5 astetta ja ei muuta kuin lääkevarastoja penkomaan, jospa jostakin löytyisi kuume lääkettä.

Olen aina joskus ostanut meille apteekista varastoon joitakin lääkkeitä, joista sitten voi valita, jos tilanne niin vaatii. Apteekkiin kun on matkaa vähintään 15 km ja viikonloppunakin auki olevaan n. 35 km. Kaapin kätököistä löytyi Pamolia, mutta siinä oli jo päivät menneet vanhaksi. Panadolia löytyi nestemäisenä, joten sitä annoin Alvalle. (Maku taisi olla järkyttävä, kun hän ei enää yöllä meinannut millään ottaa sitä.)

Viikonloppu menikin sitten hoitaessa ensin Alvaa ja sitten lauantaina jo Ainoakin. Tänään olin tyttöjen kanssa tk-lääkärissä ja Aino sai lääkekuurin, kun keuhkoissa taisi krohista lääkekuuria vaativasti. Hoitoon meno siirtyi taas viikolla eteenpäin.

Toinen tyttö

Viime elokuun kirjoitusten jälkeen Alva on muuttunut vaikka kuinka, kuten edellisestä kirjoituksesta huomaa, mutta Aino on lähes kuin toinen tyttö. Vuoden ikäisestä vauvasta puolentoista vuoden ikäiseen taaperoon on ajallsesti vähän, mutta kehityksellisesti enemmän kuin Amstrongin askeleet.

Kävely on tietenkin ollut hanskassa jo vaikka miten. Lokakuussa hoidon alkaessa ajattelin vielä, että mitenhän meidän Aino pärjää ulkopuvussaan pihalla kaksi kertaa päivässä, mutta veikkaan, että ihan hyvin on mennyt. Alkuun liikkuminen taisi olla vähän hapuilevaa, mutta nyt mennään muiden tyttöjen mukana. Ja sisällä jo juostaan Alvan perässä kotia ympäri. Kiipeily on jo onneksi helpottanut. Yläkerran rappusetkaan eivät jaksa juurikaan enää kiinnostaa, vaikka porttia emme koskaan jaksaneet tehdä. Nyt Aino menee portaat ylös joko itse kontaten tai seisten kädestä kiinni pitäen. Alas päin olemme häntä enimmäkseen kantaneet, mutta kyllä se peruutuskin onnistuu.

Hoidossa Aino on tässä syksyn aikana oppinut leikkimään. Hän touhuu jo muiden tyttöjen mukana, tai leikkii itsenäisesti. Parasta ovat nuket, magneettinen kalapeli ja erityisesti kirjat. Touhulan väki ja Lorutoukka ovat ne ehdottomat suosikit ja niitä pääsenkin lukemaan vähintään kaksi-kolme kertaa illassa. Kun Iskä on ne kirjat lukenut ensin pari kertaa, peruutetaan istumaan vuorostaan äidin syliin kirja kädessä. Samalla voi tosin itse katsoa vaikka telkkaria, kun tekstit osaa niin ulkoa, ettei tarvitse muuta kuin katsoa, minkä sivun hän on kääntänyt auki ja ladella sitten tekstit ulkomuistista.

Aino vaikuttaa Alvaa tempperamenttisemmalta, jääräpäisemmältä. Hän tekee sen, minkä on päättänyt, eikä kiellot tai houkuttelut saa häntä muuttamaan mieltään. Siinä on turha äidin yrittää muuttaa tytön mieltä, jos hän on päättänyt, että nyt käsiä pestään ja liotetaan vedessä pitkään. Väsyneenä hän osoittaa mieltään pukemista vastaan, huutamalla vatsallaan lattialla ja takomalla nyrkeillä ja jaloilla lattiaan. Seikka, joten Alva ei ole vielä koskaan keksinyt tehdä (uhmaiästä ei siis vielä tietoakaan). Aino on toisaalta kyllä yhtä kiltti kuin Alvakin ja Alva usein sanookin: "Aino on kiltti" ja Aino toteaa tähän Alvalle: "Iltti" ja Alva kiittää kauniisti, kun Aino sanoi häntäkin kiltiksi.

Myös ruokailun osalta Aino on erimaata kuin Alva. Alvalla silloin aikoinaan mietin, että ketä varten tehdään niitä valtavia pilttipurkkeja, kun eihän kukaan nyt voi kuvitellakaan, että joku lapsi sellaisen söisi kokonaan. Vieläkin mietin, että ketä varten ne ovat. Ainolle kun sellainen purkki ei riitä mihinkään. Teenkin sitten niin, jos purkkiruokiin joudun turvautumaan, että lämmitän kummallekin omat purkit. Kun Aino on tyhjentänyt omansa, on yleensä Alvakin jo lopettanut muutaman lusikallisen jälkeen ruokailunsa ja Aino syö tyynesti siskonsa purkistakin vielä vähintään puolet. Samoin aamiaispuuro maistuu. Alvan kanssa jätin aika pian puuron keiton, kun hänelle se ei koskana juuri maistunut. Nyt Aino vetää puuroa ihan mahdottomasti. Annan hänelle yleensä pari kauhallista ja Alvalle yhden. Sitten Aino ottaa toisen samanlaisen satsin, ja lopulta syö suurimman osan munkin puurostani ja Alvan puuron loput. Puuron jälkeen maistuukin hyvin vielä äidin jogurtti, joten äidin laihdutuskuuri jatkuu ilman imetystäkin.

Aino ymmärtää jo puhetta ihan riittävästi. Tosin kun pyydän häntä viemään jonkun esineen keittiöön, vie hän sen sujuvasti keittiön roskikseen, jonne on tottunut vaipatkin kuljettamaan. Roskiksesta löytyy siis milloin mikäkin astia tai vaate (osa lasten vaatteista säilytetään keittiön laatikoissa). Aino osaa sanoa jo Äiti (= kuka tahansa vähän läheisempi ihminen, äiti, Iskä, hoitaja jne.), Loppu (kun esim. maito tai ruoka on loppu tai kirja luettu loppuun), Kiitti, katkatkatkatkat (Katti Matikaispilleri), kakka (milloin mikäkin, joskus myös kakka), Pappa, Mamma, Hau-Hau (= koiran ääntelyä, mutta myös lehmän, valaan, hevosen tai lähes minkä tahansa kissaa kookkaamman eläimen ääntelyä), pois (kun haluaa pois erityisesti pinnasängystä, syöttötuolista tai kun pitää riisua kegät. Kengät ovatkin ihan suosikkeja ja niitä laitetaan jalkaan pitkin päivää. Aino onkin Alvan mukaan ihan kenkäPriikki). Näiden oma-aloitteisesti tulevien sanojen lisäksi hän osaa matkia perässä muitakin sanoja, mutta näitä ei kuule kuin vain matkiessa, tai sitten niitä ei huomaa yleisen höpötyksen seasta.

Tänään kun Alva makoile keittiön penkillä ja mä istuin siinä lähellä olevalla sohvatuolilla, käveli Aino nukke sylissä kohti olohuonetta ja kääntyi sitten takaisin, meni antamaan pusun Alvalle ja sitten minulle. Sitten Aino suuntaisi taas kohti olohuonetta, mutta ennen kynnystä palasi kuitenkin suukottamaan uudestaan, ja tätä jatkui ja jatkui. Suukkoja sateli monta monta, ja aina välillä käytiin ihmettelemässä olohuoneen kynnystä.

Harjasin Alvan hiuksia yhtenä aamuna.
Alva: Miksi hiukset menee takkuun?
Äiti: No nukkuessa ne hieroutuvat tyynyä vasten.
Alva: Ei kun, silloin kun niihin menee ruokaa.

Kun kiellän, että Aino ei esim. saa hyppiä enää sohvalla, sanoo Alva yleensä, että: Ei saa hyppiä kun sitten tulee itku ja parku ja hammasten kiristys ja papukaijan merkki.

Kuulumisia

Ehkä yöunien pidentyminen on lisännyt minunkin energiatasojani, kun taas pitkästä aikaa tekee mieli kirjoittaa vähän meidän kuululmisia.

Meille kuuluu siis hyvää. Lapset aloittivat lokakuun alussa perhepäivähoidossa ja ovat käyneet siellä kolmena päivänä viikossa. Kaksi päivää viikossa ovat iskän kanssa kotona. Mä teen osa-aikaista siten, että olen vain kuusi tuntia päivässä töissä. Tämä järjestely on toiminut meillä. Lapsilla ei ole kohtuuttoman pitkää päivää ja mäkin ainakin teoriassa olen vähän reippaampi kotona (mainitsematta tietenkään sitä, että meidän neljän hengen työtiimistä kaksi työkaveria ovat poissa remmistä ja tilanne tuskin lähikuukausina muuttuu).

Hoitoon meno on meillä onnistunut paremmin kuin olisi uskaltanut toivoa. Yhtenäkään aamuna en ole joutunut viemään itkuisia lapsia hoitoon, eikä lapset ole itkien odottamassa minun tuloa. Miten suuri helpotus tämä on ollut. Alva on ihan innoissaan hoitoon menosta ja puuhuu siitä kokoajan. Aino sinäänsä ei osoita suuriakaan tunteita hoitoon menosta, mutta menee sinne ihan mukisematta Alvan perässä. Alva on myös hoidossa oppinut vaikka mitä. Tuttipullo jäi onneksi vihdoinkin pois minun lomani aikana elokuussa. Tällöin oli myös Alvan hammaslääkäri ja silloin hammaslääkäri sanoi, että tutti pois. Tutti jäikin sitten sinä päivänä. Tämäkin vierotus meni ihan uskomattoman helpolla, eikä nyt ole kyse vain siitä, että mun muistini kultaisi menneen.

Tutti siis jätettiin perjantaina, kun tulin töistä ja kuulin hammaslääkärin kommentit. Kun Alva meni sänkyyn nukkumaan mä päätin, että se on siinä sitten. Alva oli oikeastaan niin väsynyt, että nukahti ihan kohtuu helpolla ilman tuttia. Tietty pientä purnausta oli, mutta ei mitään järkkyä huutoa. Öisin olin tottunut silloin tällöin heräämään siihen, että Alva herää itkien siihen, ettei tuttia ole missään. Ekana yönä olin ihan varma, että nyt kun nukahti niin helpolla herää takuulla itkemään tutin perään. Mutta mitä vielä. Yö meni ihan mukavasti. Lauantaina hän puolen päivän aikaan sai itku-potku-raivarin tutin perään, mutta kun lohduttelin ja totesin, että Alvalla on todella kova nälkä ja tämä johtuu siitä, niin raivari loppui melko lyhyeen. (Alva ei siis vieläkään ole mikään tempperamenttinen uhmailija.) Nämä kaksi kertaa olivatkin sitten ainoat kerrat, kun tutin perään huudeltiin. Tutteja Alvalla oli ollut varmaan lähemmäs kymmenen. Ensimmäisinä päivinä yritin ilman suurta hakemista hävittää vastaan tulevat tutit ja muutaman jemmasin varmaan paikkaan, pahimman varalle. Alva sitten kuitenkin löysi yhtenä iltana yhden, kun olivat Iskän kanssa leikkimässä lasten huoneessa. Alva oli kuulemma ollut niin onnellisen näköinen tutti suussa ja tuli sitten alakertaan sitä minullekin näyttämään. Äiti vaan sitten oli niin kova, että tutti lähti suusta heti ja hävisi samantien. Alva ei juurikaan protestoinut, vaikkakin onnellinen ilme hävisi. Muutaman viikon jälkeen Alva löysi yhdestä laukustaan kaksi tuttia ja kiikutti ne heti kiltisti mulle sanoen Äiti hävitä nämä heti. Mahtoiko hänellä ollut itsellä olo, että noihin hän taitaa olla heikkona.

Hoidon alusta alkaen hoitotäti päätti kokeilla, että miten Alvalla onnistuu ilman vaippaa olo. Hän pyysi ottamaan ison pinon housuja mukaan, että on sitten mistä vaihtaa. Itselläni oli vähän se ajatus, että tuskin niitä vaihtopöksyjä tarvitaan, kun Alva on aika hyvä pidättämään eikä ilman vaippaa ollessa ainakaan kotona juuri ollut vahinkoja tapahtunut. Ja ei niitä sitten hoidossakaan tapahtunut. Lokakuu meni vessassa käyntiä harjoitellessa ja uskallusta kerätessä, mutta kun pissa sitten ensimmäisen kerran tuli pönttöön, ei vaippaa juuri tämän jälkeen tarvittu. Lokakuussa jäi jo yövaippakin pois ja sen jälkeen siihen ei enää ole palattu. Vahinkoja on sattunut varmaan kolme, joista viimeisin tänään, vaikka en ole vessassa käynnistä juurikaan muistuttanut. Nämä kolme vahinkoa on kyllä käynyt aina siten, että Alvalla on ollut niin mielenkiintoista tekemistä, että vessassa käynti on unohtunut tai jäänyt liian viime tippaan.

Viimeisen viikon aikana on meillä jäänyt myös Alvan ruokalappu vähitellen pois käytöstä. Kuulemma samanikäiset kaveritkaan eivät juuri enää käytä, joten tämäkin äiti on hellittänyt siitäkin vauva-merkistä.