Synttärisankari

Meidän Ainuska täyttää tänään 5 kuukautta. Miten se aika rientää, on taas ajatuksissa kuten lähes jokaisena kuukautena, kun ikää taas tulee enemmän. Siis Ainolle.

Tällä hetkellä Ainolle tuntuu kuuluvan ihan hyvää. Hän on selvästi jo seuraavampi ja pitää siitä, että hänen ympärillään tapahtuu. Ei siis enää mikään vastasyntynyt rääpäle. Tässä yhtenä päivänä yllätin tytöt leikkimässä keskenään. Alva heilutti Ainoa sitterissa, melko reippaalla vauhdilla ja Aino kikatti ääneen. Sen kun olisi saanut nauhalle... Muutenkin Alvan touhut selvästi kiinnostaa Ainoa ja Alva kun on innostunut nukkien hoidosta, niin onhan se Ainokin kiva hoidettava. Usein laitan Ainolle peiton, jos hän istuskelee sitterissä ja nyt Alvakin on alkanut laittamaan Ainolle peittoa päälle. Ja peitoksihan kelpaa lähes mikä tahansa, minkä vain nimeää peitoksi, sukka, toppahattu, Ainon suojapuku, ruokalappu, nukke, juna jne. Aino välillä istuskeleekin melkoisen tavarapinon alla. Mutta eipähän sitten tule kylmä, kun on riittävästi "peittoa."

Ruokailut sujuvat tällä hetkellä siten, että annan Ainolle 2-3 kertaa päivässä sosetta. Pari kertaa perunapohjaista ruokaa ja kerran hedelmäsosetta. Tänään tosin aloitettiin päivä ensimmäisen kerran puurolla. Annoin Ainolla kaura-vadelmapuuroa. Muutama lusikallinen sitä maistettiin, mutta nälkä ei ollut juuri nimeksikään. Johtuisiko siitä, että yöllä tankattiin kymmenisen kertaa. Eilen maistettiin ensimmäisen kerran parsakaalia, joten aika tiheällä tahdilla on makumaailma laajentunut (listalla nyt jo peruna, porkkana, kukkakaali, parsakaali,bataatti, kesäkurpitsa, vadelma, mustikka, luumu, ruusunmarja, omena, päärynä, kaura). Alva näytti syövän tässä vaiheessa purkillisen sosetta päivässä ja Ainolle menisi purkillinen kerralla. Oon vähän kuitenkin säännöstellyt, jotta maitoakin menisi, joten päivässä tyhjenee pari purkillista. Oon myös antanut siksikin vähän enemmän ruokaa, jotta voin olla täysin varma, että ei ainakaan nälän ei pitäisi Ainoa öisin herättää.

Kuuden kuukauden ikäpyykki on siis lähenemässä kovaa vauhtia ja ajankohtaista on uuden syöttötuolin osto. En ole ihan ollut tyytyväinen tuohon Stokken Trip trappiin. Alva ainakin oppi aika nopeasti nousemaan siinä seisomaan ja nyt siinä kiipeillään päivittäin. Ruoan tähteet siinä näkyy aika hyvin ja kun ne pääsee kivumaan kiinni, niin kova jynssääminen siinä on. Toisaalta kaipa syöttötuolien pitäisi kuitenkin olla samanlaiset, joten jos Ainolle ostetaan jokin muu, niin sitten Alvankin tuoli pitäisi uusia. Ehkä pare sitten vaan ostaa sama vanha tuoli. Alvan tuoli on punainen. Meidän keittiöön sopeisi myös musta, mutta katsotaan nyt kumpi ostetaan. Ehkä käännytään täälläkin kertaa punaisen puoleen.

Tällä hetkellä Aino nukkuu päivittäin kolmet päikkärit. Ensimmäiset ovat vieläkin ne parhaat ja pisimmät. Ne nukutaan myös sään salliessa ulkosalla. Nyt on taas muutamana päivänä ollut pakkaslukemat yli 15 asteen, joten päikkärit on nukuttu sisällä. Pidän tuota 15 astetta rajana, jolloin ei enää mennä ulos nukkumaan. Toisaalta silloin ei Alvakaan pääse päivällä pihalle, joten sisällä ollaan kaikki. Jos ensimmäiset päikkärit jäävät ihan tyngiksi, niin silloin Aino nukkuu neljännetkin päikkärit. Ensimmäiset päikkärit ovat yleensä noin pari tuntia, ehkä jopa reilut pari tuntia, mutta muut päikkärit jäävät lähes aina alle tunnin tirsoiksi. Ja yöunille nukahdetaan vasta joskus kymmenen jälkeen, tai lähempänä yhtätoistakin. Aamulla unet maistuvat 8-9 pintaan. Yleensä tosin niin, että jos mä itse nousen, niin eipä Ainokaan sitten enää juurikaan nuku, vaan alkaa huutelemaan ja juttelemaan itsekseen.

vauvaihanuutta

Vielä hetken meillä voi ihastella...

vauvan ihanaista tuoksua,
isoa, hampaatonta hymyä,
pulleita reisiä ja sileää vauvan ihoa,
käsiä ja jalkoja, jotka heiluvat ilman tarkkaa kontrollia,
vauvan jokellusta aamuisin ja päikkäreiden jälkeen,
yläikenien pientä ihopoimua, ennen kuin se jää etuhampaiden väliin,
lämmintä pientä sylkkyrivauvaa,

Mutta kohta meillä on jo iso vauva, ja nämä vauvaelämän ensimmäiset kuukaudet alkavat olla ohi. Pian Aino jo alkaa muistuttamaan enemmän taaperoa, kuin vastasyntynyttä vauvaa. Vielä hetken voin kuitenkin nauttia näistä vauva-ajan ihanuuksista.

Uutta vuotta vastaanottamassa

Eilen oltiin uutta vuotta vastaanottamassa naapurissa, kuten jo useampana vuotena ennenkin. Väkisinkin siellä alkoi miettiä, että minkälaista meillä oli vuosi sitten. Aino oli vielä masussa, mutta Alva oli jo touhuissa mukana. Mutta liikkuikohan jo vuosi sitten, ryömien, kierien, kontaten, nousikohän jo pystyyn tukea vasten, tapailiko askelia, mitä söi, miten touhusi, ottiko päikkäriä jne. Mitään näistä en muista, mutta toivottavasti jos katsoisin vuoden takaisin kirjoituksia tämä selviäisi. Muistan, että Alva sai silloin käteensä ensimmäisen porkkana ja natusteli sitä sylissäni. Sitten muistan, että hän löysi elämänsä ensimmäisen sipsin pöydän alta ja söi sitä tyytyväisenä. Kun menin sitä ottamaan pois, oli maailmansota puhjeta ja Alva sai syödä sipsinsä. Jotenkin hän siis liikkui, kun pöydän alle pääsi.

Nyt mukana oli siis myös Aino. Hän nukahti vaunuihin, kun kävelimme naapuriin ja nukkui siellä ehkä puolisen tuntia ja tuli sitten meidän muiden kanssa juhlistamaan uutta vuotta. Hän oli seuraili tilannetta ihan tyytyväisenä sylissä ja myös lattialla hän viiihtyi varmaan lähes tunnin verran. Taisi olla paljon katseltavaa, kun naapurin neljä lasta kävelivät siinä ympärillä, päällä ja vanhemmat ja koirakin kävi häntä välillä viihdyttämässä. Ruoka maistui pariin otteeseen ja illalla vielä kymmenen aikaan maistui lähes purkillinen sosetta ja sitten olikin hyvä lähteä kotiin nukkumaan. Aino nukahti taas matkalla, mutta heräsi heti kun päästiin kotiin. Sitten vielä yökkärit päälle ja isosisko toivotti hyvät yöt nukkumaan mennessään ja niin Ainokin simahti äidin kainaloon. (Simahti siinä 23 aikaan ja heräili 01 mennessä ehkä puolen tusinaa kertaa. Kolmeen saakka nukuttiin muutamalla herätyksellä, mutta sitten onneksi nukuttiin kummatkin 03-06 välinen aika. Noin pitkää pätkää ei taas hetkeen ollakaan nukuttu. Yes! Aamulla vielä torkuttiin ja 08.30 herättiin lopulta.)

Alva touhusi perheen lasten kanssa ja vähän arkana tutkiskeli koiraa, myös hamsterit ja muut pieneläjät kiinnostivat. Mutta parasta taisi vaan olla seurata mitä muut touhuavat ja seurata tätä menoa aktiivisesti itsekin osallistuen. Hiusten kuivattaminen vessassa kuulosti naurun määrän perustella olevan illan parasta antia. Iskä paukutteli muutamia raketteja ja tien varsilla oli roihuja, jotka myös kiinnittivät Alvan huomion. Päikkäreitä ei koko päivänä näkynyt ja illallakin uni tuli vasta siinä 23 aikaan, joten kylästä lähtiessä meillä oli aikas väsynyt neiti, joka ei kuitenkaan rattaisiin nukahtanut. Alvan tinasta ennustettiin koiraa, mutta mahtaako se ennustus kuitenkaan vielä tänä vuonna toteutua.

Vuosi lopussa

Taas on yksi kotiäitivuosi lopussa ja lapset kasvaneet taas vallan mahdottomasti.

Aino on nyt joulukuun aikana kehittynyt mestariksi tuossa vatsalleen kääntymisessä. Selällään hän ei enää viihtyisi ollenkaan, kun kerran osaa kääntymisen taidon ja selällään olo on kuulemma vain pikkuvauvoja varten ja hän on jo iso tyttö. Vatsallaan Aino jaksaa jo jonkin aikaa ollakin, ja siitähän näkeekin paljon paremmin, mitä ympärillä tapahtuu. Mutta ennen pitkää alkaa huutelu, että tulisiko joku kääntämään mut pois tästä asennosta. Selälleen kääntyminen on siis vielä kokematta, mutta eiköhän sekin sieltä viimeistään ensi vuoden aikana löydy.

Ruokailu on siis Ainon kanssa mukavaa puuhaa. Sosetta syödään ihan reilusti, joskin kaupan soseet maistuvat paremmalta kuin äidin tekemät, kun ne ovat paljon silosampia. Tällä hetkellä meillä syödäänkin vuoropäivinä kaupan ja äidin tekemää sosetta. Pare vaan meidän sileäkurkunkin on oppia vähän rakeisemman soseen syömistä. Ja kyllähän sekin menee, kun siitä tekee vaan riittävän juoksevaa. Aino kun haluaisi imaista sen soseen siitä lusikasta, eikä niinkään ottaa lusikkaa suuhunsta.

Vaikka Alvan vauva-ajasta on vasta vähän aikaa kulunut, on kuitenkin muisti jo unohtanut sen, minkälainen vauva Alva Ainoon verrattuna oli. En siis enää pysty kirjoittamaan siitä, onko Aino vai Alva touhukkaampi, hymyilevämpi, nauravampi, enemmän syliin kerjäävä tms. Ehkä parempi niin, mutta Aino ainakin on hyväntuulinen ja reipasotteinen vauva. Hän seuraa mielellään äidin, Iskän ja Isosiskon puuhia, imeskelee sormiaan, kääntyile puuhamatollaan, sylkyttelee vaikka vieraammassakin sylissä ja painelisi mielellään tietokoneen näppäimiä äidin sylistä.

Nukkuminen on se ainoa Mutta. Viime yönä Aino heräili siten, että katsoin kelloa lähes jokaisen tunnin aikana ainakin kerran, vain kello 04 jäi bongaamatta. Hereillä oltiin siis vähintään kerran tunnissa. Jonkinlainen unikoulun aloitus alkaa jo hiipiä mieleen. Olo on äidillä aika tokkurainen

Tuiki, tuiki tähtönen

Tällä hetkellä meillä lauletaan paljon. Alva tuo useita kertoja päivässä laulukirjan ja osoittaa sieltä sivuilta lauluja, joita äidin pitää laulaa. Mukavahan niitä on laulella, mutta ihan aina niitä ei jaksaisi laulaa. Laulelu kun Alvan mielestä pitäisi aloittaa jo ennen aamupalaa ja iltapalallakin vielä pitäisi lauleskella. Vähitellen Alvakin on alkanut laulamaan yhä enemmän ja erityisesti Tuiki, tuiki tähtönen on Alvan suosikki ja siitä laulusta hän osaa laulaa jo ensimmäisen säkeistön, ja tehdä samalla käsileikkiä, jossa tosin on vielä hiomista. Suosikkilauluja ovat myöskin Peppi Pitkätossu (Alvan sanoin Pihkatossu), Putte Possun nimipäivä, Autolla ajetaan varovarovasti, Lasten liikennelaulu, Missä on peukalo, Täti Monika ja Huomenna mennään Korkeasaareen.

Ainon ensimmäinen joulu

Ainon ensimmäinen joulu on takana päin ja hyvin kaikki meni. Vielä tänä vuonna hän ei juurikaan päässyt osallistumaan tapahtumiin, vaan seurasi tilannetta omassa rauhassaan. Ensi vuonna hän varmaan onkin jo innokas mukana toimija.

Aattona oltiin kotosalla. Mä valmistelin aamupäivällä jouluruokia ja Aino otti vaunuissa päikkäriä. Ilma oli niin kylmä, että ulos ei päässyt, mutta onneksi se ei juurikaan haitannut. Alvaa taas puolestaan jätti päikkärit väliin, vaikka hän yritti niitä Iskän kainolossa hakea. Kolmen aikaan Mummi ja Pappa tulivat meille juhlistamaan joulua. Syötiin hyvin yhdessä ja sitten tulikin joulun erikoisvieras, Joulupukki.

Alva ei tainnut joulupukkia vielä tänä vuonna osata odottaa, vaikka usein olimmekin hänestä puhuneet. Odotimme kaikki keittiön ikkunan luona, että koska se joulupukki tulee ja sieltähän se pimeydestä viimein ilmestyi. Menimme olohuoneeseen odottamaan, että joulupukki tulee sinne. Aino ei juuri joulupukin tulosta hätkätänyt, mutta Alvaa se ehkä vähän hämmästytti. Kuitenkin hän uskaltautui lopulta istumaan joulupukin sylissä yhdessä Ainon kanssa. Sitten alkoi lahjojen jakaminen ja Alva toimi joulupukin pienenä apulaisena ja toimitti lahjoja saajilleen. Valitettavasti Pappa oli juuri tuolloin päiväunilla, joten hän ei ehtinyt näkemään joulupukkia ollenkaan. Lopuksi vielä lauloimme Porsaita äidin oomme kaikki, koska se on Alvan suosikki ja hänkin osaa sitä vähän laulaa.

Aino sai joulupukilta mm. Brion perässä vedettävän kirahvin, Mauri Kunnaksen kuvittamat pehmeät nopat, mobilen sänkyyn ja vaunuihin, lakanat sekä vaatetta. Alva sai mm. Brion viidakkoaiheisen junaradan, Legoja, nuppipalapelejä, nuken ja nuken rattaat, kirjoja, värityskirjan ja värikynät, laulu/lorupussin, muumitalon, vaatteita ja myös sen lakanan. Paljon tuli siis lisää leluja, joita toiveissa olikin.

Joulupäivänä suuntasimme Iskän sisaren luokse. Siellä oli Alvalle monta kaveria ja ilta meni nopeasti. Söimme ja joimme hyvin, pelasimme Afrikan tähteä ja Alva taisi juosta huoneita ympäri monen monta kertaa ja työntää nukenrattaita monta sataa metriä.

Tapanina olimme taas kotona ja meitä tule tervehtimään Alvan kummitäti serkkupojan kanssa. Iskä teki ulkona lumitöitä traktorilla ja molemmat sankari pääsivät sen kyytiin. Alva oli kuulemma jo kuin vanha tekijä, mutta serkkupoikaa se vähän jännitti. Serkkupoika ja Alva leikkivät hienosti Alvan uusilla leikkikaluilla ja Aino seurasi tilannetta sitterissä. Päikkärit eivät oikein Ainoa tapanina kiinnostaneet. Taisi olla niin mukava joulu, ettei sitä haluttu tuhlata nukkumiseen.

Jouluruuat jäivät Ainolta vielä tänä vuonna kokematta, mutta hyvin hänelle jo soseet maistuvat. Hän on maistanut jo perunaa, porkkanaa, maissia, kesäkurpitsaa, bataattia, vadelmaa, mustikkaa, omenaa, päärynää, ruusunmarjaa ja luumua. Alvaan verrattuna olen nyt uskaltautunut antamaan uusia makuja vähän vauhdikkaampaan tahtiin. Välillä sosetta syödään koko purkillinen, mutta yleensä vähämpi on piisannut. Ruuan jälkeen olen antanut vähän vettä nokkamukista ja veden juonti onkin ihan pop. Tosin sitä tuppaa valumaan pitkin kaulaa. Kun vaan Aino pääsee istuskelemaan syöttötuoliin niin juominenkin varmaan helpottuu. Alvalle aloin jo lähes heti juottamaan vettä ihan tavallisesta lasista ja varmaan siihen siirrytään Ainonkin kohdalla. On paljon helpompaa, kun lapsi osaa juoda tavallisesta mukista, niin ei tarvitse olla omaa mukia aina mukana.

Meillä nukutaan

Viime yö oli ensimmäinen hyvin nukuttu yö sitten vauvan syntymän. Mikähän ihme vauvalle tuli, kun se nukkui yönsä ihan kohtuullisesti.

Aino nukahti tavalliseen tapaan siinä kymmenen jälkeen. Hän nukkuu yleensä koiranunta ja havahtuu mun liikkeisiin tai mihin tahansa ääneen. Tälläkin kertaa hän havahtui, kun Iskä tuli nukkumaan, mutta nukahti sitten tissi suussa nopeasti. Ja äiti nukahti lähes samaan aikaan. Tällä kertaa Ainon uni olikin yllättävän syvää ja hän nukkui 01 asti. Näin pitkää pätkää meillä ei olekaan ihan juuri nukuttu.

Tankkauksen jälkeen Aino nukahti heti uudelleen ja nukkui toisen yhtä hyvän pätkän. Vasta 04 hän herästi seuraavan kerran ja vanhemmat saivat taas nukkua lähes kolme tuntia. Mikä taivas se olikaan. Neljän aikaan olin jo itse aika virkku, mutta vauva jatkoi uniaan vielä ruhtinaalliset kaksi tuntia. Ja äitikin onnistui käyttämään tämän välin hyväkseen ja nukkumaan. Kuuden jälkeen sitten torkuttiin vauvan kanssa kumpikin ja ylös noustiin siinä kasin aikaan, kun Alva heräsi. Alva heräsi yöllä pari kertaa, mutta uudelleen nukahtaminen ei vaatinut meiltä vanhemmilta mitään toimia.

Näin hyvää yötä en ole pitkään aikaan edes uskaltanut toivoa. Tuossa taisi tulla unta saman verran kuin normaalisti ollaan nukuttu kolmessa yössä yhteensä. Aamulla olo olikin lähes uudestisyntynyt, joskin puolen päivän aikaan alkoi kyllä ramasemaan. Eihän tuo tietenkään vanhoja univelkoja vielä kuitannut, mutta ensimmäinen yö vauvan syntymän jälkeen, kun univelkaa ei myöskään kertynyt. Nyt ei pidä toivoa liikoja jatkolta, vaan olla tyytyväinen tähän tilanteeseen. (Ja toivoa, että ne yli 10 herätyskertaa/yö alkavat olla ohi...)

Ja tämä siis siitä huolimatta, että meidän perheen naisväellä on kunnon nuha päällä.