Voihan räkä

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme.
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi.
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi.

Patjaksensa parahin matto levitellään,
peitteheksi toinenkin kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä,
itse käymme uinumaan hänen vierellensä.

Vahtikoira vartio uskollisna meitä,
kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme.

Ei lämmin maito, ei valkoinen perunasose, ei patja, eikä huopa, ei uni eikä edes vierellä nukkuminen ole poistanut meidän tytön flunssaa. Kaikkea on nyt tällä viikolla yritetty, mutta raukka on vain vieläkin kipeä.

Maanantaina aloin kuulostelemaan, että nenässä tuntuu nyt krohisevan tavallista enemmän. Tiistaina olo näytti vähän kurjemmalta, mutta ei varsinaisesti vielä mitään suuria flunssan oireita. Ti-ke yö oli todella katkonainen. Alva heräili noin tunnin välein ja halusi aina vähän maitoa, ennen kuin nukahti uudelleen. Aamuyöstä otin hänet meidän väliin nukkumaan ja siinä uni maistui ehkä aavistuksen paremmin. Aamulla kunnon nuha olikin jo tosiasia. Annoin aamusella yhden supon oloa helpottamaan.

Nyt on muutamana päivänä nenä-Frida, keittosuolaliuos, Mesoft- ja nenäliinat olleet tarpeen. Sängynpäätyä olen nostanut vähän ylöspäin, jotta hengitys kulkisi paremmin. (Tosin olen kyllä ottanut vauvan aamuyöstä meidän väliin nukkumaan, kun tuntuu, että siinä hänellä on nyt kaikkein parasta nukkua.) Ruokailu on onnistunut jotenkuten, mutta ruokahalu taitaa olla poissa. Sosetta menee tavalliseen tapaan, juuri ja juuri ehkä pari t-lusikallista ja sen päälle maitoa. Mutta ehkä vain puolisen desiä.

Torstaina Alva söi juuri tämäntyylisen lounaan klo yksi ja nukkui sitten parisen tuntia. Annoin neljän jälkeen maitoa, mutta ei maistunut yhtään. Kuten ei myöskään vähän vaille viisi, eikä kuusi, mutta sitten pienten päikkäreiden jälkeen seitsemältä alkoi taas maitoa vähän maistua. Pienellä ruokamäärällä Alva siis sinnitteli yli kuusi tuntia. Ruokahalun puuttumisen lisäksi juuri muuta erityistä en ole Alvan käytöksessä havainnut. Hän on yhtä hyväntuulinen ja reipas kuin ennenkin. Ei siis mitenkään erityisen itkuinen, tai väsynyt. Aika sitkeä sissi siis.

Tänään nenä on jo selvästi paremman oloinen, eikä hengitys enää krohise ihan keskiviikon ja torstain tyyliin. Uskaltauduin jopa lähtemään Alvan kanssa kauppaan (Ekaa kertaa muuten keskenämme, saavutus siis sekin.) ja hyvin meni. Nyt Alva nukahti meidän sänkyyn päikkäreille ja vielä tutin avustuksella. Tuttitreeneistä alkaakin vähitellen olla hyötyä, vaikka välillä sen harjoitteleminen on ollut aika turhauttavaa, kun se aina pulpahtaa heti pois suusta. Mutta ehkä se vielä meiltä joku kerta onnistuu, että meilläkin syödään tuttia. Tosin onneksi peukun syöminen ei ole vielä ihan vallan roihahtanut suuriin liekkeihin.