Paino nousussa

Tänään kävi neuvolan täti meitä tervehtimässä. Tapaamisen suurin anti oli vauvan painon mittaus. Paino on lähtenyt hienosti nousuun ja nyt se oli jo ylittänyt syntymäpainon. Paino siis tänään 4060 g, kun se reilu viikko sitten oli 3750 g. Ihan upeeta siis. Nyt voi jo vähitellen luottaa siihen, että kyllä näistäkin rinnoista jotakin tulee. Olen antanut päivittäin kerran vastiketta, mutta siitä voisi nyt ehkä luopua...

Omakin paino tuli pitkästä aikaan mitattua. Paino on tippunut synnärille menosta 11 kg, eli vajaa kaksi kiloa on vielä lisätaakkaa.

Imetystä ja ulkoilua

Onkohan imetys keksitty ihan vain sitä varten, ettei äidit pääsisi nauttimaan ahdistumatta ja hyvällä omalla tunnolla vauva-ajasta? Itse en oikein pysty vain ottamaan rennosti ja luottamaan siihen, että kaikki menee hyvin vain omalla painollaan. Tosin välillä sellaisiakin hetkiä on.

Eilen päivä meni mielestäni imetyksen suhteen melko hyvin. Tuli tunne, että maitoa riittää ihan mukavasti. Vauva imi pitkään rinnalla ja ajattelin, että hyvä niin, sillä eikö sen pitäisi lisätä maidon tuloa, kun ahkerasti imee. Vauva ottikin hyviä päikkäreitä ihan vain rintamaidon voimalla, enkä antanut lainkaan lisämaitoa. Yöllä imemisvimma jatkui. Vauva imi yhteensä lähes tunnin ja sitten nukkui kaksi tuntia. Näin mentiin yöllä pari kertaa, mutta sitten tuntui, että nyt rinnat on ihan tyhjät kärpäslätkät ja niitä sattui jonkin verran. Imettäminen ei enää oikein tuntunut järkevältä ja annoin vauvalle siinä kolmen aikaan noin 50 ml vastiketta. Se juotiin ahnaasti ja sitten uni tuli. Vauva nukkui nyt reilun kolme tuntia ja sitten olikin jo aamu.

Aamusella olen taas imettänyt pitkään ja useita kertoja. Rinnan päät ovat vieläkin todella arat, mutta verta ei tule enää. Ehkä ne siitä vähitellen tottuvat imettämiseen. Rinnat ovat tuntuneet tyhjiltä vielä tänäänkin ja vauva ei ole imettämisen jälkeen nukkunut kuin hädin tuskin tunnin ja sitten on taas päästävät rinnalle syömään. Epäilykset maidon riittävyydestä ovat taas nousseet pintaan. Päivällä annoin hänelle taas pullosta sen puolidesiä, mutta oliko sitä sitten liian vähän vai eikö muuten vaan nukuttanut, kun nytkin uni päättyi aika pian. Imetystä taas ja nyt vauva vaikuttaa nukkuvan vähän paremmin.

Vähän harmittaa, että se neuvolan punnitus on vasta keskiviikkona. Voisihan se olla jo vähän aikaisemmin, niin voisi sen perusteella sitten taas tehdä johtopäätöksiä maidon riittävyydestä. Tietenkin imettäminen on tärkeää, mutta en ole valmis pitämään lasta pienessäkään nälässä, vain siksi että haluan ehdottomasti jatkaa imetystä. Ruokaa on saatava ja sitä on saatava riittävästi, vaikka sitten pullosta.

Tänään kokeiltiin ensimmäisen kerran kaksostenrattaita. Vauva nukkui vaunukopassa ja Alva istuskeli vieressä. En mitenkään pitkään kävellyt, mutta rattaiden työntäminen vaikutti helpolta ja kevyeltä. Mies sitten työnteli vaunuja vähän pidempään ja vaikutti hänkin tyytyväiseltä. Meidän huonojen matkarattaiden jälkeen tuntuu yleelliseltä työntää vaunuja, jotka liikkuvat hyvin. Ostos vaikuttaa siis aikas hyvältä, ainakin vielä.

Alva on muuten innostunut nyt ihan uudella tavalla rakentamaan palikoista tornia ja aika hyvin hän siinä on edistynytkin. Nyt jo viisikin palikkaa menee näppärästi päällekkäin ja kun torni kaatuu huudahtaa Alva: "Aatuu".

Ensimmäiset päivät

Tänään vauva täytti viikon. Aika vanha siis jo kun on koko viikon kiertokulun nähnyt :)

Päivät kotona on mennyt lähes yksinomaan vauvan ja Alvan kanssa touhutessa. Mies on onneksi isyyslomalla, joten mun ei ole tarvinnut juurikaan nostaa Alvaa ja kiellettyähän se olisikin vielä seuraavan viiden viikon ajan. Ihan kokonaan tuo nostamattomuus ei varmaan voikaan toteutua, mutta yritän näin alussa ainakin olla vähän varovainen (juuri raijasin kaksosten vaunut sisälle ja asensin siihen hikipäässä vaunukoppaa). Yläkerran makuuhuoneet on rempan keskellä, joten kaikki tarvittavat tavarat ja sängyt on siirretty alakerran olohuoneeseen ja keittiöön. Vielä varmaan pari viikkoa menee, ennen kuin remppa alkaa olla valmis.

Aino vaikuttaa aika ihanalta vauvalta. Syö ja nukkuu, syö ja nukkuu. Tosin yöllä hänestä olisi mukavaa vähän seurustellakin, mutta äiti ei jostakin syystä ole kauhean innostunut tähän. Yöllä ei unetkaan ole kovin pitkiä ja viime yönä oli havaittavissa pientä vatsanpurua. Tänään olenkin sitten pitänyt vauvaa vähän enemmän hereillä, mutta eipä siihen rytmiin varmaan vielä voi suuriakaan muutoksia tehdä.

Aamu meillä alkaa siinä seitsemän aikaan, kun remppamies saapuu naputtamaan. Olisikohan vauva nukkunut johonkin kahdeksaan ja Alva taisi herätä puoli kasin maissa. Aikaisemmin sitä muuten muisti päivän kulun ihan varmasti, mutta nyt tuntuu, että ei oikein ole mitään hajua ajoista. Aamupäivällä Aino nukahti vasta siinä kymmenen aikaan, joten lähes kaksi tuntia hän oli hereillä. Imettelin, vaihdoin vaippaa pariin otteeseen, kannoin vatsallaan käsivarren päällä jne. Kymmeneltä tyttö sitten simahti, mutta heräsikin syömään jo kello yhdentoista aikaan.

Myös tämän herätyksen jälkeen Aino oli hereillä useamman tunnin ja nukahti kunnolla vasta vähän ennen kahta. Annoin hänelle rintamaidon lisäksi noin 50 ml vastiketta, kun tuntui, että rinnat oli imetty jo monesti tyhjäksi eikä niistä tullut enempää. Todennäköisesti nälkä pitikin hänet näin kauan hereillä. Nyt hän onkin sitten nukkunut siitä kahdesta tähän puoli kuuteen asti ja uni senkun maistuu. Näitä useamman tunnin pätkiä kun tulisi yölläkin, niin mikäs siinä.

Mun imetys on tällä kerralla lähtenyt paremmin käyntiin. Suurimpana syynä tähän on varmaan se, että Ainolla on kunnollinen imuote, jota Alva taas ei oppinut koskaan. Nyt tunnen imettäessäni imun ja joskus jopa vähän liiankin kovan. Rinnanpäät ovat menneet rikki, joten yritän välillä käyttää rasvaa ja rintakumia sekä vaihtaa imetysasentoa. Vielä suuremmitta menestyksittä. Toivottavasti paranevat vähitellen.

Kotiutumisen jälkeen olen päivittäin antanut rintamaidon lisäksi kaksi kertaa vuorokaudessa vastiketta. Vastiketta annan silloin, kun olen jo pari kertaa imettänyt kummastakin rinnasta, mutta vauva ei vaikuta tyytyväiseltä tai ainakaan hän ei nukahda, enkä keksi muutakaan syytä valvomiseen. Alva ainakin valvoi silloin aluksi lähes kellon ympäri, kun yritin vain rintaruokintaa ja seurauksenahan siitä oli painon putoaminen.

Neuvolan täti kävi meitä moikkaamassa tiistaina. Tämän käynnin tärkein anti oli tietenkin punnitus. Oli tärkeää nähdä, miten painokehitys on mennyt. Onneksi paino ei ollut enää laskenut, mutta toisaalta se ei ollut sunnuntaiaamun punnituksesta myöskään noussut. Eli paino oli pysynyt samana. Seuraavan kerran hän tulee vasta keskiviikkona. Se on aika pitkä aika, kun kahden viikon raja tulee täyteen sitten seuraavana päivänä ja silloin painon olisi hyvä olla saavuttanut tuon syntymäpainon. Nyt tilanne siis se, että vauva painaa 3750g, kun hän syntyessään painoi 3995g. Pitäisiköhän varmuudeksi käydä punnituksessa neuvolassa huomenissa, jotta tietäisi tilanteen, eikä tarvitsisi sitä jännittää koko viikonlopun ja alkuviikonkin vielä...

Kerroin neuvolan tädille, että imetys ahdistaa tälläkin kertaa. Onneksi hänellä oli vähän aikaa kuunnella ja yhdessä tarkistimme imetysotetta ja muuta. Toivottavasti tämä tästä nyt kuitenkin lähtee, vaikkakin täysimetyksestä en nyt vielä unelmoi, mutta kun saisi maidon tuotannon pysymään toiminnassa, jottei se lakkaisi ennen aikaisesti. Neuvolan täti poisti myös tikit sektiohaavasta ja sanoi, että paremminkin se olisi voinut parantua. Nyt se vähän vuotaa. Kerroin, että en ole juuri antanut sille ilmakylpyä, mutta suihkuttanut olen. Sain neuvon antaa sille ilmakylpyä, mutta neuvolan täti myönsi kyllä itsekin, että se on varmaan vähän vaikeeta. (Kyseisellä hetkellä meillä oli 7 vierasta henkilöä talossa, joten housutta oloon ei juuri ole mahdollisuuksia. Ja näin maalla kun asutaan, niin ihmisiä lappaa ovesta sisään päivittäin, joten kyseinen tilanne ei ollut mitenkään harvinainen. Toisaalta mä en tarjoile näille ihmisille mitään ja tällä kertaa yksi vieraista teki ruuat ja järjesti tarjoilut. Hyviä puoliakin siis löytyy.)

 Voisipa se vauva jo taas herätäkin...

Synnärillä

Torstaina sitten lähdimme ajamaan kohti Poria ja Satakunnan keskussairaalaa. Tunnin matka meni hujauksessa, kun ei ollut mitään supistuksia ja aikakin oli etukäteen sovittu. Keskiviikkona tosin kätilö soitti mulle ja pyysi tulemaan jo tuntia aikaisemmin, koska sille päivälle sovittu toinen leikkaus oli siirretty pois kyseisestä salista. Yhdeksältä olimme siis osastolla, jossa meidät ohjattiin yhteen huoneeseen vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan synnytykseen. Aika jännät paikat oli. Jotenkin viime kerralla, kun kaikki oli täysin uutta ei osannut varautua tulevaan mitenkään. Nyt tuleva jännitti jo enemmän, kun oli vähän hajulla siitä, mitä se on.

Huoneessa vaihdoin sitten vaatteet ja mulle laitettiin tippa ja katetri. Katetrin laitto oli tälläkin kertaa ihan ok juttu, mutta noita piikkejä en oikein siedä. Varsinaisesti mulla ei ole mitään piikkikammoa, mutta mun verisuonia ei ole suunniteltu niitä varten. Tälläkään kertaa ei päästy yhdellä pistolla, vaan jouduttiin kaivamaan toista suonta ja kokeilemaan sitä, kun ensimmäinen ei onnistunut. Mies sai päälleen myös leikkaussalitamineet ja sitten aloimme odottamaan sitä, että pääsemme leikkaussaliin.

Eihän siinä sitten enää kauaa odoteltu ja ennen puolta yhtätoista lähdimme kohti leikkaussalia. Minä sängyssä makoillen ja mies vauvan "kaappia" työnnellen. Mut vietiin suoraan leikkaussaliin, mutta mies ohjattiin toiseen huoneeseen odottamaan, että alkuvalmistelut saadaan tehtyä. Mulle laitettiin happinaamaria, antureita rintaan, verenpainemittaria käsivarteen ja tietty spinaalia selkäytimeen. Spinaalin laitto aikatavalla jännitti, kun edellisellä kerralla epin laitto meni aika mönkään ja lääkäri silloin vähän puoliääneen epäili, että onko mulla jotenkin normaalista poikkeavat nikaman välit. Spinaali meni silloin kuitenkin kokeneen anestesialääkärin laittamana kerralla. Nyt jännitystä lisäsi se, että laittajana oli joku harjoittelija. Hän joutui aika kauan hakemaan sopivaa kohtaa ja vasta toinen yritys tuotti tulosta. Sinäänsä tuo ei nyt juuri sattunut tai haitannut, mutta jännitystä se lisäsi. Kyseessä taisi olla vielä joku lääkäriksi opiskeleva eikä varsinaisesti erikoistuva jo lääkäriksi valmistunut.

No alkuvalmistelujen jälkeen mies pääsi leikkaussaliin ja tuli istumaan mun viereeni. Suunnitellun sektion paras puoli on selvästi se, että isä pääsee mukaan. Oli hienoa todistaa syntymän ihme yhdessä tärkeimmän ihmisen kanssa. Kun vauva sitten ensimmäisen kerran parkaisi, tuli todella syvä liikutuksen tunne. Onneksi pian sain nähdä tämän ihmeen ja tuntea vauvan ihon poskellani ja kädelläni. Sitten vauva vietiin naapuri huoneeseen, jossa lastenlääkäri tutki pienokaisen Iskän valvovan silmän alla. Huuto ja parku oli melkoinen. Alvasta en muista edes ensi äänähdystä, mutta tämän vauvan itku oli sen verran voimallista, että sen kyllä muistaa. Taitaa olla suuriäänisempi kaveri. Sitten vauva tuotiin vielä hetkeksi viereeni, ennen kuin häntä lähdettiin viemään osastolle, jonne myös mies lähti.

Mä jäin tikattavaksi ja tällä kertaa tikkaaminen kesti jonkin verran kauemmin kuin viimeksi. Kuulemma toisen sektion tikkaaminen vie enemmän aikaa. Kun Aino siis syntyi klo 11:11, lähdin mä leikkaussalista vasta siinä 12 aikaan. Mut vietiin heräämöön, jossa jäätiin odottamaan puudutuksen vaikutuksen lakkaamista. Kahden aikaan sitten pääsin osastolle ja huoneeseeni, jonne mies ja vauvakin lähes heti tulivat. Ja heti alkoi imetyksen opettelu ja siten myös vauvaan tutustuminen.

Se päivä meni vähän sitten siinä. Tissiteltiin, makoiltiin, ihailtiin vauvaa ja nautittiin uudesta perheenjäsenestä. Mies lähti kotiin siinä viiden pintaan ottamaan Alvaa vastaan ja me jäätiin vauvan kanssa kahden. Yö meni kohtuullisesti. Unta en varmaan juurikaan saanut, vaikka vauva vietiin siinä yhden aikaan hoitajien hoteisiin. Puoli viiden aikaan kyselin vauvan perään, että voisi sen takaisinkin tuoda, kun ei meidän huoneessa kukaan nukkunut. Vauva oli kuitenkin juuri nukahtanut, joten hoitaja ei raskinut sitä tuoda. Pari kertaa taisin vielä kysellä vauvan perään, mutta neiti suvaitsi herätä vasta siinä ysin vai olisiko ollut puoli kympin aikaan. Aika ikävä jo siihen mennessä oli tullutkin.

Päivällä meitä kävi tervehtimässä Alvan sisko lapsensa kanssa. He tulivat keskellä päivää, eikä mulla tällöin vielä ollut huonekaveria. Saimme siten olla hetken rauhassa ja ihastella kummankin vauvoja. Mies ja Alva tulivat sitten siinä viiden aikaan katsomaan meitä. Oli ihana nähdä Alvaa pitkästä aikaa, mutta valitettavasti vierailu oli melko lyhyt, joten eron hetki oli taas käsillä. Myös Mummi, Pappa ja mun sisko kävivät meitä tervehtimässä vierailua aikana. Aika hulinaa siis onnistuttiin pitämään, kun kaikki olivat yhtä aikaa mun huoneessa. Huonekaveri varmaan ärsyyntyi, mutta toisaalta se oli kuitenkin vain reilu tunti.

Lauantaina päivä sujui tavalliseen tapaan. Tällöin en enää saanut ruokaa suoraan huoneeseen vaan "jouduin" hakemaan sen itse päiväsalista. Toisaalta tuo liikkuminen on kyllä niin hyväksi, että kun vain liikkeelle lähtemisen kivut kestää, niin sitten sitä jo meneekin. Mies ja Alva kävivät taas siinä vierailuajan korvilla mua katsomassa, mutta pitkän ajomatkan takia he eivät voineet kovinkaan kauaa viipyä.

Sunnuntaina aamupäivällä vauvalla oli lääkärin tarkastus ja saimme luvan kotiutua. Äkkiä soitti miehelle ja he lähtivät heti ajamaan sairaalaan ennen Alvan päikkäreitä ja hakemaan meitä kotiin. Ihanaa oli tulla kotiin. Ei enää sairaalan laitostavaa vaikutusta ja yksityisyyden menetystä. Täällä saa olla rauhassa ja nauttia ja opetella taas vauva-arkea.

Tyttö tuli, tyttö tuli ja mun sydämeni suli...

5.8.2010 syntyi meidän perheen toinen tyttö. Synnytys meni sovitusti sektiolla ja epäily suuresta vauvasta ei täysin toteutunut. Pituus 52 cm ja paino 3995 g. Kotiuduttiin tänään.

Alva yökylässä

Lähdettiin tänään Alvan kanssa yhdessä Turkuun. Menimme kaupan kautta katsomaan, että asunnolla on kaikki hyvin. Annoin Alvalle vähän ruokaa (olisin antanut enemmänkin, mutta ei oikein maistunut) ja sitten hän meni päikkäreille. Ihan hyvin hän tuntui muistavan paikan, sillä kun sanoin, että nyt nukkumaan päikkäreille, hän kipitti kiltisti oman sänkynsä viereen ja roikkui pinnoissa. Nostin hänet sänkyyn ja annoin pullon maitoa seuraksi.

Alva nukkui vain tunnin ja sitten vähitellen aloimme tehdä lähtöä Mummin ja Pappan luokse. Haimme matkalla Mummin töistä ja menimme sitten heille. Olin siinä paikalla reilun tunnin verran ja lähdin sitten ajamaan takaisin kotiin. Alva tuntui jäävän hoitoon ihan hyvillä mielillä ja vilkutti mulle olohuoneen ikkunasta ja naureskeli lentosuukoilleni. Vähän haiku oli jättää häntä, kun tietää hän päivänsä elämämme keskipisteenä alkaa olla ohi. Kohta hänellä on kilpailija. Emme myöskään Alvan kanssa näe kunnolla kuin vasta su tai ma. Hänen on tarkoitus tulla mua sairaalaan katsomaan, mutta ei se ihan sama ole. Toisaalta mulla on kyllä ihan luottavainen mieli, että hyvin hänellä hoidossa menee. Ja hän tulee huomenna jo kotiinkin ja on sitten Iskän kanssa viikonlopun.

Lekurissa käyty

Tänään mulla oli aika äitiyspolille. Sama lääkäri otti tälläkin kertaa vastaan ja vastaanotto taisi viedä enintään 5 minuuttia. Nopeaa toimintaa siis.

Lääkäri tutki kohdunkaulan tilanteen ja totesi sen olevan ennallaan. Ei siis merkkejä tulevasta synnytyksestä. Ultratessaan hän kysyi multa, että miten mä olen ajatellut, että tuleva synnytys tulisi menemään. Mä sanoin, että olen vähän sektion kannalla. Eipä siitä sitten muuta juurikaan puheltu. Painoarvio oli 4400g. Lääkäri sanoi sitten, että ensi torstaina voitaisiin sitten tehdä se sektio. Kysyi vielä, että onko mulla jotain kysyttävää, mutta eipä mulla juuri ollut.

Lääkäriajan jälkeen sairaanhoitaja/kätilö kertoi minulle, miten pitää valmistautua sektioon ja miten se käytännössä etenee. Torstaina mun pitää olla osastolla klo 10 (normaalisti oltaisiin kai jo 6.30, mutta torstaina on jo muitakin leikkauksia eli yksi gyneleikkaus ja toinen sektio, joten mut otetaan varmaan vasta viimeiseksi. Arvaankohan oikein jos veikkaan, että leikkaus alkaisi vasta lähempänä klo 14.) ja miehen on hyvä tulla jo tällöin mukaan, kun aikataulua ei kuulemma niin tarkkaan tiedä. Jos kaikki on ok, niin kotiin voin päästä joko su tai ma. Tikkit poistetaan vasta ti, ja neuvolan täti tulee ne kotiin poistamaan. Hyvää palvelua siis.

Sairaanhoitajan juttelun jälkeen kävin vielä verikokeissa ja neljä pullollista vuodatin. Sitten lähdin kotiin päin ajelemaan. Ajomatkan aikana soitin neuvolan tädille tilanne tiedotuksen ja hän merkitsi alustavan varauksen tuohon tiistain tikkien poistoon.

Nyt on vähän erikoiset mielialat. Olinhan mä tuota sektiota jo jonkin aikaa ajatellut, mutta nyt tuntuu, että onko se sittenkään oikea ratkaisu. Hienoa oli, että lääkäri kysyi minunkin mielipidettäni, mutta kaipa mun mielipiteellä oli vain pieni merkitys ja ratkaisu tehtiin kuitenkin lääketieteellisillä perusteilla (eli edellisen synnytyskuvauksen perusteella). Alatiesynnytys olisi kuitenkin ollut hyvä kokea. Jotenkin tuntuu, että jää jostain paitsi, kun kumpikin raskaus on päättynyt sektioon. Kolmatta lasta ei kai meille oli tulossakaan, mutta sekin syntyisi sitten sektiolla, kun kahden sektion jälkeen ei enää alatiesynnytystä pääse kokemaan.

Toisaalta alatiesynnytys kyllä vähän kauhistuttaa. En usko, että se synnytys tässä parin päivän sisään lähtee itsestään ja jos tässä vielä pitkään odotellaan, niin vauva on lähempänä 5 kiloa. Ei kai se vielä mikään syy sektioon ole, vaan alatietä sitä synnytettäisiin, mutta kyllä se näin "ensisynnyttäjälle" olisi aika pakertamista. Ja synnytys olisi varmaan aika pitkällinen prosessi, jota pitäisi vauhdittaa lääkkeillä. Ei ehkä herkkua sekään.

No nyt se on toisaalta sitten päätetty ja näin edetään. Turha tässä on enää nikotella. Torstaina meille syntynee toinen lapsi. Outoa että sen tietää etukäteen...