1-vuotias

Vauva vuosi alkaa olla takana, kun Ainokin on nyt täyttänyt vuoden. Vuoden täyttymistä ollaan juhlistettu jo kahtena päivänä ja vielä ensi viikolla olisi tarkoitus kerran juhlistaa tilannetta. Viiime viikon lauantaina pidimme juhlat sukulaisille ja sunnuntaina kaveriperheille. Tiistaina tulee vielä äiti-lapsikerhon kaverit.

Aino osaa jo hienosti kävellä tukea pitkin ja työntää mielellään taaperokärryään. Kulkee sohvan viertä, nousee lipastoa vasten seisomaan, mutta ennen kaikkea kiipeää, kiipeää ja kiipeää. Hän on tainnut onnistua kiipeämään jo lähes kaikille vaakasuorille pinnoille. Keittiön tuoleille, pöydälle, sohvalle, lipaston päälle, sohvatuoleille, sängylle, portaita jne. Koska kiipeäminen on niin kivaa, ei kävelyn harjoitteleminen olekaan ollut niin hohdokasta. Lauantaina synttärijuhlien kunniaksi hän kuitenkin seisoi ilman tukea muutaman sekunnin ja nyt viikon harjottelemisen jälkeen tuetta seistään jo monta kymmentä sekunttia ja askeliakin hän on ottanut jo pari. Seisominen ei ole vielä mitään kovin vakaata, vaan hän huojuu kuin juopunut. Mutta selvästi se taito on viikossa kehittynyt.

Syöminen on ollut aina Ainon vahvuus ja nyt hän on vähitellen alkanut haluamaan syödä itse. Tosin onneksi vanhemmat vielä saavat syöttääkin, kun siitä omasta syömisestä ei suuhun vielä paljoa päädy (lue: ei mitään). Alva on tämän viikon mummilla ja pappalla yökyläilemässä ja me ollaan kolmestaan kotona. Lähdin tänään Ainon kanssa käymään Porissa shoppailemassa ja ostin Ainolle ensimmäiset kengät. Ne olivat Superfitit ja kokoa 22. Alva muistaakseni aloitti kengänkäytön koosta 21, mutta toisaalta taisin ostaa ne hänelle jo vähän aikaisemmin. Ja kengästähän se riippuu myös, mitä kokoa käyttää.

Ainolla alkoi eilen unikoulu. Otimme hänelle Alvan vanhan pinnasängyn käyttöön, jonka laitoimme olohuoneeseen (eli ei samaan kerrokseen kuin missä makuuhuoneet on). Ajatuksena on nyt opettaa hänet vihdoinkin nukkumaan ja nukahtamaan ilman rintaa. Me vanhemmat aletaan olla jo ihan tainnuksissa tuosta univajeesta, joten nyt oli vihdoinkin tehtävä jotain. Kun Alva vielä saatiin Turkuun hoitoon, niin nyt sitten päätimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja aloittaa yötaistelu.

Pelisääntöinä vähän keskenämme sovittiin, että koska tutti ei Ainolle kelpaa, niin ei sitä nytkään sitten enää opeteta (Alva kun on siinä kiinni liiankin kanssa) ja tuttipulloriippuvuuttakaan ei hänelle haluta, joten sitä annetaan vain pahimmassa hädässä. Ja rintaa ei enää ollenkaan. Takaraivossa tietenkin jyskytti se, että meidän päätökset voivat olla kuin veteenpiirretty viiva siinä 02-04 välillä, mutta päätettiin ne kuitenkin ajoissa, vaikka sitten niitä rikottaisiinkin.

Eilen Aino sitten laitettiin nukkumaan siinä klo 22 aikaan. Hän oli siihen asti ihan virkkusa, joten ei yritetty laittaa liian ajoissa nukkumaan. Ja huutohan siitä tuli. Aino huusi ja huusi ja huusi ja huusi. Iskä yritti häntä lohduttaa, antaa pulloa (se lensi kaaressa pois), silittää, taputtaa, heijata, mutta mikään ei auttanut. Sitten yrityin vuorostani minä, mutta yhtä surkein tuloksin. Mikään ei ollut hyvästä ja Aino vain huusi. Toisaalta se huuto selvästi alkoi siitä laantua, eikä ollut ihan mahdotonta enää. Vähitellen hän sitten mun silittämiseen alkoi nukahtaa ja nukahtikin onneksi lopulta siinä 23 aikaan. Päätettiin lopulta, että nukutaan molemmat olohuoneessa. Mä taisin vähän torkahtaa, mutta puoli yhden aikaan siirryin yläkertaan sänkyyn nukkumaan ja taisin ehtiä nukahtamaankin ihan kunnolla, ennen kuin Aino sitten puoli kahdelta heräsi. Siliteltiin ja taputeltiin häntä miehen kanssa vuorotellen ja noin tunnin urakan jälkeen Aino lopulta taas sai unen päästä kiinni.

Mä hipsin Ainon nukahtamisen jälkeen takaisin sänkyyn ja seuraava unipätkä oli noin puolitoista tuntia. Neljältä Aino sitten heräsi taas ja sitten nukahtaminen olikin vähän takkuisampaa. Tai oikeastaan hän kyllä tuntui torkahtavan hetkeksi, mutta heräsi sitten taas uudestaan. Mäkin siinä taisin vähän torkahtaa, kunnes sitten puoli kuuden aikaan Aino nukahti vähän paremmin. Siirryin taas sänkyyn, jossa taisin nukahtaa heti. Ainon itkuun sitten heräsin ja tulin alakertaan. Kello oli vähän vaille kuusi, joten unta ei montaa minuuttia ollut. Seitsemään saakka yritettiin miehen kanssa nukuttaa Ainoa, mutta kun siitä ei tuntunut tulevan mitään, nosti mies Ainon pois sängystä ja lupasi huolehtia hänestä, jotta mä sain mennä takaisin nukkumaan. Kuuntelin, että alakerrasta kuului Ainon itkuskelua. Hän kun oli ihan väsynyt, mutta ei vaan osannut nukahtaa. Mä kuitenkin nukahdin. Kun heräsin oli ihan hiljaista. Ajattelin, että mies on lähtenyt Ainon kanssa ulos, mutta he nukkuivatkin vielä. Aino oli nukahtanut joskus kahdeksan aikaan omaan sänkyynsä ja mies nukkui siinä pinnasängyn vieressä patjalla. Kello oli 9:30 ja sitten hekin heräsivät.

Yö meni ennakko-odotuksia paremmin, mutta hyvään yöhön tässä on vielä matkaa. Tänään Aino oli väsynyt jo kasin aikaan. Teimme iltatoimet ja laitoin Ainon nukkumaan vähän ennen yhdeksää. Huutohan siitä tälläkin kertaa tuli, mutta kun silittelin häntä selästä vei uni voiton jo muutamassa minuutissa. Nyt hän on nukkunut jo lähes puolituntia ja tämä äitikin lähteä nukkumaan.

Hoitoon

Toukokuussa saimme kuulla, että meidän lähellä (noin parin kilsan päässä) oleva entinen perhepäivähoitaja ottaa taas lapsia hoitoon. Hän on ollut meidän ajatuksissa se ensisijainen hoitaja, vaikka emme häntä kovin hyvin tunnekaan. Hän vaikuttaa kuitenkin ihan järki-ihmiseltä, jolla on omia lapsia (nyt jo ripari-ikäisiä) ja sijainti on mitä mainioin. Se 60 km lisäajo lasten hoitopaikan vuoksi ei juuri innosta. Tosin hänen syksynsä on jo täynnä, mutta vuoden alusta oletettavasti voisi mahtua. Laitoin sitten heti tuolloin paperit vetämään kunnalle, että hoitopaikkaa tarvitaan ja kaksin kappalein. Soitin vielä tälle hoitajalle, mutta hän ei ollut tehnyt asiasta vielä lopullista päätöstä ja ehkä alkaisi joka tapauksessa yksityiseksi hoitajaksi. No sanoin meidän olevan enemmän kuin kiinnostuneita, jos vain heille mahtuu.

Noin viikko sitten tämä hoitaja soitti, että hän on nyt päättänyt aloittaa syksyllä lastenhoidon uudelleen ja että jos olemme kiinnostuneita, niin meidän neidit ovat kyllä tervetulleita. Pari päivää tuossa miehen kanssa ajatusta haudottiin. Mies on hakenut hoitovapaata tammikuun loppuun, joten ihan vielä hoito ei olisi meille ajankohtaista, mutta toisaalta, jos paikkaa ei nyt ota vastaan, niin se on sitten adjo ja tammikuussa saadaan taas se "jämä" paikka korvesta, jonne kukaan ei jaksa joka päivä ajaa. Lopulta sitten sovimme alustavasti niin, että meidän neidit tulee osa-aikaisesti hoitoon syksyksi ja vasta vuoden alusta kokopäiväkseksi. Tämä tuntui sopivan hoitajallekin, tosin vielä emme sopineet mitään tuntimääriä tai muuta ja rahapuolikin on sopimatta (Hän ei aloita yksityisenä perhepäivähoitajana, vaan hän olisi työsuhteinen, kellään kokemuksia tällaisesta?). Sovittiin olevamme yhteyksissä tässä elokuun aikana ja sopivamme asiasta tarkemmin.

Meidän lasten lisäksi hoidossa olisi todennäköisesti kaksostytöt, jotka tunnen pintapuolisesti. Rauhallisen oloisia, Alvaa ehkä pari vuotta vanhempia. Alvalle tämä ratkaisu on varmaan mitä passelein. Hän varmaan nauttii kavereista, uusista leikeistä ja vaihtelusta. Aino tosin on vähän vielä pieni, mutta hän saa kuitenkin olla tutun siskon seurassa ja hoitostartti on kuitenkin melko lievä ja sitä voidaan sitten sovitella hänelle sopivaksi, niin ehkä sitten helmikuussa hänet malttaakin jo ihan mukavasti jättää hoitoon.

Estradilla Alva

Alva on todellinen esiintyjä. Hän osaa laulaa ihanasti Meksikon pikajunaa ja esittää sitä laulua kaikille mielellään. Jotkut sanat on vielä vähän arvailua ja välillä säkeistöjä hypitään, mutta nuotissa pysyy paremmin kuin äitinsä.

Myös perimmäisten kysymysten äärellä hän on ollut:
- Missä Jarkkon äiti on?
- Hän on kuollut.
- Missä?
- Kuollut.
- Missä?
- Kuollut.
- Missä?
- Taivaassa.
- Ai, taivaassa.

Muutoksia nukkumisjärjestelyihin

Meillä on jo kauan ollut tarvis järjestellä nukkumista uusiin uomiin, ja nyt vihdoinkin asian eteen on tehty jotain. Tai kun vanhemmat ovat näin saamattomia kuin me, niin siihen on tarvittu "aavistus" ulkopuolisia voimia. Miehen serkku kysyi muutama viikko sitten, että olisiko meillä tarvetta lasten sängylle, kun heiltä vapautuu sellainen tarpeettomana. Mies sitten kyseli tilannetta multa, että otetaanko sänky vastaan. Kysäisin, että minkä värinen se on, kun haluaisin valkoisen lasten sängyn. Sänky oli kuitenkin puunvärinen, mutta serkku lupasi maalata sen valkoiseksi ja sehän meille kelpasi.

Viime sunnuntaina serkku sitten toi sen sängyn meille (patja oli kotiutunut meille jo aikaisemmin) ja tehtiin yhdessä Alvan kanssa hänelle uusi sänky. Lueskelin ensimmäistä kertaa Alvalle iltasatua sängyn ääressä ja niin Alva tutustui sänkyynsä ja on siinä sitten nukkunut sen jälkeen. Laitoimme sängyn laidalle pari tuolia, jotta Alva ei niin helposti putoaisi sängystä ja kaikki on mennyt todella hyvin. Sanoinkin miehelle entispäivänä, että yllättävän kivuttomasti tuo siirtyminen pinniksestä tavalliseen sänkyyn onnistui, johon hän totesi, että Alvahan tippui viime yönä sängystä. Toinen tuoli oli liukunut alta pois ja niin Alva oli peittoon kietoutuneena tipahtanut lattialle. Ei ollut Alva siihen herännyt, enkä minäkään, vaan Iskä oli hänet nostanut takaisin sänkyyn nukkumaan. Muutama muutos ja nyt on sängyn edessä pari raskaanpaa tuolia, joten ehkä ne pitävät paremmin tytön paikallaan.

Tämä muutos taisi olla niitä helpoimpia. Seuraavaksi pitäisi alkaa opettamaan Ainoa nukkumaan tai ainakin nukahtamaan pinnasänkyyn ja nukkumaan siellä vähitellen koko yönsä. Vielä nukkuminen ei ole hänen parhaita puoliaan, vaan herätyksiä on. Yöstä riippuen noin viidestä kymmeneen. Muutama neljän herätyksen yö on tänä vuonna koettu, mutta ne eivät ole juurikaan uusiutuneet. Tavannomainen herätysten määrä on tällä hetkellä siinä viiden paikkeilla. Onneksi pahimmista määristä on jo vähän tultu alaspäin. Uskon, että rinnasta vierottaminen olisi avain onneen, mutta siihen en vielä ole jaksanut ryhtyä, vaikka aika jo olisi tai se on tainnut mennä ohikin jo. Huomenna ehkä Ikeaan ostamaan pinnikseen uutta patjaa ja sitten vain kokeilua kehiin.

Vesipeto

Alva on vähitellen alkanut nauttia yhä enemmän ja enemmän vedestä ja erityisesti uimisestä. Emme ole käyneet Alvan kanssa juurikaan uimahalleissa, tai paremminkin emme ole koskaan käyneet. Viime vuoden keväänä kun olimme Leville, kävimme silloin kylpylässä, mutta sen jälkeen molskimiset ovat jääneet aika vähiin. Tänä kesänä olemme sentään hankkineet pihalle lasten puhallettavan uima-altaan ja se oli käytössä muutamana päivänä kesäkuun alussa. Nyt pihalla on niin paljon hyttysiä, että siellä ei voi juurikaan oleskella.

Mutta siis uimiseen. Olemme käyneet uimassa läheisillä uimarannoilla. Niillä Alva on vähän kokeillut hiekkarannalla uiskentelua, varpaiden kastamista ja niin edelleen. Vähitellen hän on uskaltautunut yhä enemmän ja enemmän uimaan. Hiekkarannan lisäksi olemme käyneet läheisellä lammikolla uimassa. Siellä vesi on syvää ja uimaan mennään laiturilta. Ei siis mitenkään erityisen lapsiystävällinen, mutta siitä Alva on oikein silmin nähden nauttinut. Kellukkeiden ja uimarenkaan avulla hän ui ihan itse, eikä hänestä tarvise pitää kiinni. Hän hyppää rappusista veteen ja ui pienen "lenkin", palaa rappusille, josta hyppää uudelleen veteen. Kovin ylhäältä hän ei tietenkään hyppää, vaan vettä on lähes vyötäröön asti, mutta hyppää kuitenkin. Ja se on mitä ihaninta. Alvaa ei saa vedestä millään ylös, vaikka hampaat jo löyvät loukkua, koko tyttö on kanalihalla ja huulet ovat aivan siniset. Vielä kerran, sanoo Alva ja hyppää veteen.

Ps. Ainon seitsemän hammas tuntuu olevan läpi, alhaalla etuhampaiden vasemmalla puolella.

Synttärisuunnittelua

Ainolla on siis pian 1-vuotissynttärit ja juhlia pitäisi alkaa suunnittelemaan. Koska Alva synttäreitä on juhlittu monen päivän kekkereillä, ei nyt parane jättää juhlia vähemmällä. Eli useampi päiväiset kekkerit luvassa. Yksivuotispäivä osunee perjantaihin. Työpäivän jälkeen en varmasti jaksa järjestää juhlia, joten ensimmäiset juhlat pidettäneen lauantaina. Tällöin kutsun saa sukulaiset ja kummit. Sunnuntaina olisi sitten vuorossa kaverikemut. Nämä ovat Alvalla ainakin olleet melko pienimuotoiset. Yleensä on paikalle päässyt muutama kaveripariskunta lapsineen, joten jatkossakin kummit saavat valita, kumpana päivänä haluavat tulla.

Ainon kunniaksi tarkoituksena on kutsua myös äiti-lapsi -kerhon jäsenet. Alvaakin oli jo keväällä tarkoitus juhlistaa, mutta meidän perheen sairastelut siirsivät juhlat sen verran myöhäseen, että en sitten jaksanut enää näitä organisoida. Nyt sitten pitänee ottaa nämä paremmin hoitoon. Pitäisiköhän ne järjestää jo heinäkuun puolella, jolloin vielä ei ole "uupunut" edellisistä juhlista, mutta toisaalta ihmiset voivat silloin vielä olla kesälaitumilla, eivätkä pääse juhliin.

11 kk

Meidän vauva täytti tänään 11 kuukautta. Miten se on mahdollista, mihin aika on kulunut, missä meidän vauva on? Vauvaa, vauvaa...

Kohta meidän perheessä ei varmaan virallisestikaan ole vauvaa, vaan 1-vuotias taapero. Kuukausi vain ja sitten Ainon ensimmäinen vuosi on takana. Nopeasti on aika kulunut. Onhan Aino toisaalta ajatellen kuulunut meidän perheeseen aina, enkä juuri muusta muista, mutta vastahan se oli ihan pieni pallero, jonka imettämistä tuskailin. Vähän aikaa siitä vain on, kun olin hänen kanssaan laitoksella ja ylpeä isosisko kävi häntä katsomassa Iskän kanssa. Siellä Alva juoksi pitkin sairaalan käytäviä, kun Mummi, Pappa ja Täti tulivat vierailulle. Niinhän se menee...

Aino on nyt mitä nopein liikkuja. Konttaus on vielä tapa, jolla hän etenee, mutta ei varmaan kovin kauaa. Seisominen on jo tosi vahvaa ja kaikkea pitkin pitää nousta seisomaan. Muutaman kerran hän on erehtynyt seisomaan ilman tukea, mutta vain muutaman silmän räpäyksen verran. Yhdellä kädellä hän pitää tukea jostakin ja huitoo sitten tarpeen vaatiessa toisella kädellä selittäessään kova äänisesti meille muille jotakin. Vähitellen hän on myös innostunut kävelemään ja sohvan viertä hän pääsee siirtymään jo ihan itse. Myös kävelytys käsistä kiinni pitäen on alkanut sujumaan. Vielä jalat eivät ihan täysin varmasti ota askelia, vaan meno on melkoisen horjuvaa. Kävely on kuitenkin tällä hetkellä ihan tosi hauskaa ja sitä Aino jaksaisi harjoitella pitkät tovit. Eihän sitä muuten opikaan.

Juhannuksen alusviikolla Aino alkoi juttelemaan kovasti. Sitä ennen hän ei niin paljoa pitänyt ääntä itsestään, mutta sitten ne puhekanavat aukenivat ja nyt jutusta ei tunnu tulevan loppua ollenkaan. Aino kertoo kovasti omalla kielellään tapahtumista, mutta yhtään selvää sanaa hän ei vielä ole sanonut, jollei Kukkuu:ta lasketa oikeaksi sanaksi.

Siskoksista on tullut yhä enemmän ja enemmän mitä parhain parivaljakko. Vain Alva tempuillaan saa Ainon oikein kunnolla nauramaan. Siihen ei Iskä tai Äiti mitenkään onnistu. Aino seuraa tarkasti mitä Alva puuhaa, mutta vuorollaan Alvakin matkii innokkaasti Ainon tekemisiä. Kun Aino konttaa pitkin lattiaa, Alva matkii. Kun Aino nousee sohvan reunaa vasten seisomaan, Alva matkii. Ja niin edelleen. Siskoksista on selvästi seuraa toisilleen ja siskon poissa olo kyllä huomataan. Alva oli viime viikolla taas Mummilassa hoidossa ja kun menimme Ainon kanssa hakemaan häntä perjantaina, ei halailusta ja pussailusta meinannut tulla loppua. Aino jo vähän alkoi hermostuakin, kun Alva niin halusi vain halailla Ainoa. Äitiä ei tervehditty lainkaan samanlaisella intensiteetillä.

Alva sai muuten tänään hammaslääkärikutsun. Luulin tosin ensin, että onko nimet mahtaneet mennä sekaisin, kun ajankohta sopeisi paremmin Ainon 1-vuotistarkastukseen, mutta kaipa se oikein on tullut.