Yökylässä

Viikonloppuna Alva tuli kokeneeksi toisen yökyläilyn. Vietiin Iskän kanssa Alva lauantaina jo aamusta Mummin ja Pappan luokse mökille ja lähdettiin itse jatseilemaan. Pakkasin Alvan mukaan lähes kaiken ajateltavissa olevan mahdollisesti tarvittavan vaatteen, ruuan tai muun tarvekalun. Ja ehkä vielä vähän lisääkin. Mulla oli yksi iso jenkkikasillinen tavaraa ja sitten vielä sen lisäksi pari muutakin pussukkaa. Suurin osa osoittautui olevan turhaan, mutta eipähän sitten tullut tenkkapoota.

Kun me miehen kanssa lähdimme, lähtivät Mummi ja Alva samalla vähän rattaiden kanssa kävelylle. Sieltä rattaista Alva sitten vilkutti meille hyvän matkan toivotukset. Päivän aikana soittelimme ja tekstittelimme Mummin kanssa joitakin kertoja ja puhuin puhelimessa myös Alvalle. Hyvin päivä meni. Alva nukkui puolisentoista tuntia, söi kohtuullisesti Alvan mittakaavalla ja keinuili ja ulkoili. Yhdeksän aikoihin hän meni nukkumaan ja nukahti sitten reilun puolen tunnin päästä. Yöherätyksiä ei varsinaisesti ollut ollut, tosin Mummi oli heräillyt Alvan liikkumiseen. Alva itse heräsi ensimmäisen kerran siinä kasin aikaan, mutta nukahti sitten vielä hetkeksi, kun Mummi nosti hänet viereensä nukkumaan. Hyvin siis tyypilliseltä yöltä vaikutti.

Me vanhemmat nukuttiin puoli kymmeneen ja sitten aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan mökille ja hakemaan Alvaa. Aika kova ikävä jo olikin, vaikka mukavaa oli välillä päästä ihan kahdestaankin viettämään aikaa. Päivä oli mulle aika raskas, joten illalla ja aamulla kyllä tiesi olleensa jaloillaan lähes koko päivän.

Arjen kulku

Tällä hetkellä meidän arkirytmi on tällainen.

Alva nukkuu omassa pinnasängyssään lähes koko yön, mutta usein aamuisin Iskä nostaa hänet meidän vanhempien väliin vielä hetkeksi jatkamaan uniaan. Vähintään kerran yössä Alva myös vaatii tuttia. Tällä hetkellä Iskä hoitaa tämän tutin annon, kun se käy häneltä näppärämmin. Mistähän johtuu, että mun nousemiseen menee useampi sekuntti aikaa enemmän kuin ennen...

Yleensä Alva ja myös me vanhemmat herätään siinä 8.45-10.15 välisenä aikana. Meillä nukutaan siis nautinnollisen pitkään ja se on ihanaa ainakin aamu-unisesta äidistä. Iskä nousee Alvan kanssa ensin ja mä jään vielä makoilemaan ja nauttimaan aamusta. Aamurutiineihin kuuluu vaipan vaihto, pepun pesu ja vaatetus. Sitten seuraa aamupala. Tässä vaiheessa mä liityn toimintaan mukaan. Meillä syödään aamiaista pitkän kaavan mukaan silloin, kun Iskä on kotona. Muuten mä söisin vain yhden jogurtin ja se olisi siinä sitten. Toisaalta Alvakin antaa meidän vanhempien syödä aamiaista kauemmin, kun ollaan molemmat paikalla. Jos mä olen vain yksin, niin sitten Alva roikkuu koko ajan minussa kiinni.

Aamiaisin jälkeen yleensä suunnataan pihalle. Eikä sinne menossa ole mitenkään kiirettä, mutta kyllä sinne sentään jossakin aikataulussa päästään. Iskä on enemmän pihaihminen, joten hän sinne kiiruhtaa nopeammin, ja usein Alva meneekin yhdessä Iskän kanssa ulos ja mä saan lepäillä omissa oloissani sisällä. Pari kertaa viikossa suunnataan kuitenkin kaupoille, joten varsinainen ulkoilu jää silloin vähän vähemmälle.

Jos olemme ihan vain kotosalla, niin pyrin tekemään Alvalle ruuan siinä kahdentoista tietämillä. Joskus menee lähemmäs yhtäkin. Melko pian ruuan jälkeen onkin sitten päikkäri aika. Tällä hetkellä olen laittanut Alvan omaan sänkyynsä odottelemaan ja etsimään unen tuloa ja seuraksi olen hänelle antanut sekä pupujussin, tutin että maitopullon. Uni tulee yleensä noin 30-50 minsan odottelun jälkeen, mutta nyt on vähän ollut rytmit sekaisin, joten pahimmillaan unta odotellaan lähes kaksi tuntia.

Toivon Alvan nukkuvan päikkäriä noin pari tuntia. Muutaman kerran viikossa tämä onnistuukin, mutta toisinaan unet jäävät puoleentoista tuntiin. Kyllä näillä lyhyemmilläkin pärjätään, mutta pidemmät olisivat tietenkin paremmat. Päikkäreiden jälkeen sitten vähän välipalaa ja sitten taas ulos esim. uimaan tai kyläilemään lähinaapurustoon.

Toinen lämmin ruoka on tarjolla siinä kuuden aikaan. Nyt lämpimällä kelillä kun ruoka on maistunut vielä tavallistakin huonommin, olen lounaan korvannut välipalalla ja lämmin ruoka on syöty vasta päikkäreiden jälkeen. Tällöin toista lämmintä ruokaa ei ole tarjottu lainkaan, mutta iltapalaa olen yrittänyt tuputtaa tavallista enemmän. Iltaisin olemme myös grillailleet tai tehneet jotain lisäiltapalaa, jolloin Alva on saanut tästä tietenkin oman osansa.

Iltarutiinit alkavat sitten siinä kahdeksan-yhdeksän aikaan. Ensin vähän iltapalaa. Yleensä jogurttia, viiliä, leipää tai jotain sen kaltaista. Jos lämmintä ruokaa ei oikein ole päiväsellä uponnut olen tarjonnut puuroa. Se ei oikein maistu, mutta kun sitä tarjoaa melko harvoin, niin sitten se meneekin. Erityisesti Muksun valmispuurot ja niistä puolukkainen ruispuuro tai jokin sen niminen. Sitten vielä lähes kymmenen aikaan pullollinen maitoa Iskän tai Äidin sylissä ja sitten siitä vähitellen nukkumaan ja tarvittaessa vielä toinen pullokin maitoa. Alva hakee unta iltaisin vähintään puolituntia, eikä tuntikaan ole mitenkään harvinainen. Onneksi hän ei kuitenkin sitä juuri protestoi, vaan on ihan tyytyväisenä omassa sängyssään.

Eilen päikkäreille nukahdettiin vasta vähän kolmen jälkeen ja unta maistuikin sitten lähes kolme tuntia. Illalla ei sitten uni meinannut tulla millään. Iskä laittoikin Alvan nukkumaan vasta siinä lähempänä yhtätoista ja uni tuli vasta puolikahdentoista maissa. Taitaa tämä loma-aika viedä kaiken rytmin, jota olen yrittänyt pitää. 

Kiipeän, kiipeän

Kausia ja kausia. Niistähän aina pienten lasten kohdalla puhutaan. Milloin on mikäkin kausi. Meillä taitaa olla nyt kiipeilykausi ja sen jo toivoisin päättyvän hyvin pian. Mun tuurilla tilalle tulee tietenkin jokin vielä vaarallisempi kausi, mutta pääsisi tästä kuitenkin. Sohvalle kiipäminen on ollut kuvioissa jo useita viikkoja ja sieltä osataan tulla jo nätisti alaskin. Nyt uutena versiona on sohvalla pomppiminen, käsinojalla seisominen ja mahdollisesti vielä pomppiminen ja ainakin sieltä alas hyppääminen. Vielä sohvalla ei ole tapahtunut mitään suurempaa putoamista, mutta se vain antaa odottaa itseään ja on ajan kysymys, milloin se sattuu kohdalle.

Entispäivänä Alva pomppi meidän sängyllä. Hän seisoo sängyllä ja hyppää siitä takapuolelleen istumaan. Ihan metkan näköistä ja kohtuu ok, niin kauan kun joku on valppaana valvomassa. Mutta eikö vaan heti kun silmä eilen vähän lipesi eri suuntaan (lue kiinni), niin tyttö tupsahti suoraan lattiaan. Meillä on vielä sellainen korkea jenkkisänky, joten pudotusta on melkoisesti. (Välipatja poistettiin, niin sängystä tuli vähän matalampi) Ensin tuli melkoinen itku, mutta pian hyppelyt taas jatkuivat melkoisesta mustelmasta huolimatta.

Kunnan uimarannalla on suuri trampoliini ja siinä hyppiminen on Alvan mielestä ihanaa. Sinne kun pääsee, niin pois ei tultaisi millään. Tuossa trampoliinissa ei ole mitään turvaverkkoja, joten siinä saa vanhemmat olla koko ajan juoksemassa ympäri tramppista, jotta Alva ei tule sieltä yli. Taitaa olla vain Alvasta hauskaa, kun vanhemmat juoksevat hiki hatussa.

Neuvolassa taas kerran

Tänään vuorossa oli taas neuvola. Onhan se hyvä, että seurataan tarkasti tätä loppuraskautta, mutta jotenkin se turhauttaa. Verenpaine, sf ja hb mitattiin, sydänääniä kuunneltiin jne. Ei mitään erityistä. Kilpirauhasarvot olivat aika alhaiset. Neuvolan täti konsultoi lääkäriä, mutta samalla lääkityksellä jatketaan. Ongelmana mulla taitaa olla se, että en millään muista/jaksa ottaas sitä lääkettä, joten itseä tässä voi syyttää.

Sitten juteltiin tuosta synnytystapa-arviosta. Kysyin, että mitä kantaa mun kannattaisi tuolloin seuraavalla käynnillä olla. Lääkärihän sen päättää, että miten jatketaan, mutta kaipa mulla joku sananen on siihen sanottavana. Sanoin kannattavani tuota sektiota, jos synnytys ei ole tuohon 2.8 mennessä käynnistynyt. Neuvolan täti puolsi tätä kantaani. Hän totesi, että pelkkä isokokoinen lapsi ei olisi vielä sektion peruste, mutta hän uskoo, että mun "historiani" painaa vaakakupissa sen verran, että sektioon olisi perusteita. Jos kyseessä olisi ensimmäinen lapsi, niin sitten varmaankin odoteltaisiin kauemmin. Jos ja kun käynnistys ei ole oikein hyvästä ja jos tuosta La:sta vielä pitkäänkin odotellaan, niin vauva voi olla jo melko kookas, jolloin synnytys ei välttämättä etene yhtä nopeasti kuin normaalisti ja kun mun kohdalla on epäilyksiä jo muutenkin siitä, että synnytys ei varmaankaan mitenkään nopeasti etene, vaikka se itsellään lähtisikin syntymään. Eli sektiota kannatetaan parin viikon päästä.

Tänään oltiin jo toisen kerran Porin Jatseilla. Käytiin ensin katsomassa mulle uutta kameraa ja sitten suuntasimme Jazzkadulle. Käppäilimme sitä edes takaisin ja moikkailimme tutuille. Sitten suuntasimme Pelle Hermannin puistoon kuuntelemaan vähän musiikkia ja keinumaan. Alva kuunteli mielellään rokkiritaria ja jammaili rattaissa istuen.

Sää oli ihan hirmu lämmin taas kerran ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Siirryimme puun varjoon nauttimaan eväitä ja bongasimme lähistöltä myös Alvan siskon tyttärensä kanssa. Yhdessä sitten nautimme kauniista säästä, lapsista, keinumisesta ja hyvästä musiikista. Paluumatkalla pysähdyimme vielä heille kylään ja näin olimme kotosalla vasta kuuden jälkeen. Alvan päikkärit jäivät aika vähäiseen, joten nyt yhdeksän aikaan hän on jo sängyssä unta hakemassa. Kolinasta päätellen ei ole vielä tullut, mutta ehkä pian vauva on jo syvässä unessa... Dream on...

Synnytystapaa

Tänään vietin aamupäivällä tovin synnärillä. Ei merkkiäkään vielä synnytyksestä, mutta arvioita sentään tehtiin. Mulla ei ollut odotukset tapaamisesta kovinkaan korkeella, koska yleensä aina vaan saa kuulla, että sitä synnytystä ja sen alkamista on mahdotonta ennustaa. Näin tälläkin kertaa. Kuulemma synnytys voi käynnistyä itsellään tai olla käynnistymättä. Jos se ei käynnisty itsestään, niin käynnistyksellä voi käynnistyä tai olla käynnistymättä. Vielä ei voida sanoa, että onko niin, että mun kehoni vastustaa käynnistymistä vai oliko viime kerta vain yksittäinen tapahtuma.

Paikalla oli lääkärin lisäksi sairaanhoitaja. Kysyin lasketusta ajasta, kun se alunperin oli 2.8. Ensimmäisessä alkeisultrassa se vaihtui 6.8 ja toisessa alkeisultrassa oltiin taas tuossa 2.8 vai oliko se 3.8. Sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että la on 6.8, kun se niin on alkeisultrassa laitettu ja piste. Mä sanoin, että kaikissa papereissa on nyt 2.8 ja olen sitä itse ajatellut La:na. Kuulemma ihan sama, mitä Kelaan tai muualle on mennyt. Se on 6.8. Lääkäri ei ottanut tähän tässä vaiheessa kantaa.

Sisätutkimus tehtiin. Ei vielä merkkejä alkavasta synnytyksestä. Ultrassa sikiön painoarvioksi annettiin 3800g, eli jo nyt 100g enemmän kuin Alva syntyessään yliaikaisena. Kuulemma vauva on jo ihan täysiaikainen ja kaikki vaikutti olevan ok. Kysyin saanko vielä mennä uimaan. Vastaus oli, että jos osaat uida, niin sitten on ok.

Jatkosta sitten sovittiin niin, että koska munkin toiveissa on synnytyksen käynnistyminen itsestään ja normaali alatiesynnytys, odotetaan nyt rauhassa ja palataan asiaan laskettuna aikana. Lääkäri totesi, että koska itsekin olen asennoitunut siten, että la on 2.8, niin palataan silloin asiaan. Oletan että tähän vaikutti myös vauvan odotettua suurempi koko. Tällöin varmaan vaihtoehdot ovat: jatketaan odottamista, aloitetaan käynnistäminen tai sektio. Vähän sain sen käsityksen, että käynnistystä ei oikein suositella, kun edellinen raskaus on päättynyt sektioon. Mun toiveena tällä hetkellä on, että tuolloin sovittaisiin sektiosta. En oikein jaksa tuota käynnistystouhua tällä kerralla ja tuskinpa tämäkään itsellään käynnistyy, jos tuolloin ei vieläkään ole merkkiäkään synnytyksestä. Alatiesynnytys olisi varmaan kohdallani ns. luomu (epiduraali ei vaikuttanut ainakaan viimeksi muhun ollenkaan eikä ilokaasu sovi vaikean matkapahoinvoinnin vuoksi. Viimeksi ainoa helpotus oli aquarakkulat, joita voin suositella, jos laittaja todella osaa hommansa. Veikkaan, että kaikki eivät niitä osaa kunnolla laittaa.), joten käynnistyksen kanssa se voi olla aika rajukin.

Siihen olen tyytyväinen, että nyt ei odoteta suoraan tuohon 6.8 asti. Eihän tuossa eroa ole kuin neljä päivää, mutta mielestäni aika ratkaisevaa on se, että 2.8 on maanantai ja 6.8 on perjantai. Jos käy niin, että tälläkin kertaa odotetaan se kaksi viikkoa lasketusta ajasta, ennen kuin tehdään mitään, niin jos mennään tuon myöhemmän ajan perusteella, niin käynnistys tai sektio sovitaan varmaan mielellään vasta maanantaihin, eikä aloiteta mitään toimia viikonloppua vasten. Tällöin tuleekin jo viikko eroa ja tästä päivästä mulla olisi odotusta edessä vielä viisi pitkää viikkoa. Viiden viikon päästä on vauvakin varmaan aika jätti, joten toivottavasti näin pitkään ei odoteta.

Ikkän tyttö

Alvasta on tullut todellinen Iskän tyttö. Aikaisemmin hän aina ilahtui, kun Iskä tuli töistä tai muuten tuli jostakin, mutta Alva ei mitenkään jäänyt ikävöimään Iskän lähdön perään. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Jos Alva epäilee, että Iskä on nyt lähdössä jonnekin ilman häntä, alkaa kasvot vääntyä pahasti ja sydäntä särkevä itku alkaa. Iskä ei siis välttämättä ole juuri silloin lähdössä minnekään, mutta riittää, että hän esim. siirtää autoa tai muuten katoaa näköpiiristä.

Mökillä (keskiviikosta alkaen oltiin siellä koko perheen voimin) kun Iskä lähti uimaan ja laittoi oven kiinni, jotta Alva ei juokse laiturille hänen perässään, oli itku väistämätön. Kun Iskä lähti perjantaina käymään pariksi tunniksi kaupungille, ei Alva meinannut päästää häntä ollenkaan lähtemään. Lähdimme sitten koko perhe pienelle ajelulle Iskän seuraksi, mutta eron hetkellä itku alkoi heti. Otan Alvan aina silloin syliini ja yritän houkutella johonkin muuhun toimintaan, mutta kyllä Alvan mieli on hetken aikaa ihan maassa. Tuolloin auttoi se, että Pappa sattui juuri silloin tulemaan tiellä vastaan skootterillaan ja me pääsimme Alvan kanssa kyytiin. (Alvan ensimmäinen mopoilu. Samana päivänä hän pääsi myös ensimmäisen kerran veneen kyytiin, kun käytiin kiertelemässä Naantalin rantaa ja nähtiin Kailon saaren muumitalokin.)

Ehkä Iskä on kuitenkin ollut Alvan mielestä melko paljon poissa. Onhan hän yleensä, kesälomaa lukuunottamatta, päivät töissä. Olemme myös viettäneet jonkin verran aikaa Turussa Alvan kanssa kaksin ilman Iskää, joten ehkä poissaoloja on ollut liikaa. Toisaalta Iskällä ei kovin usein ole työmatkoja ja niilläkin olemme olleet usein mukana, joten mielestäni eroja ei ole tullut liiaksi. Mutta olisikohan Alva eri mieltä? Nyt tilanne varmaan tästä muuttuu, kun tulee toinen vauva, eikä kotoa lähteminen enää olekaan niin helppoa ja onhan Iskällä taas uudet isyyslomat ja -kuukaudet.

Viime päivinä Alva on myös alkanut yhä enenevässä määrin kutsua Iskää Ikkäksi, eikä enää äidiksi kuten aikaisemmin. Äidiksi kun kutsuttiin lähes kaikkia ihmisiä. Nyt miehiä kutsutaan aika yleisesti Pappaksi tai Okkuksi, mökkinaapuri Oskun mukaan. Naiset ovat usein vielä äitejä. "Tärkeiden" ihmisten nimistä puuttuu siten enää Mummi, mutta eiköhän se sieltä ala pian tulemaan.

Ps. Tänään tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun aloitin blogin pitämisen. Sen verran olen jäänyt kiinni tähän blogimaailmaan, että jatkoa seuraa, joskin syksyllä voi päivitystahti hieman hiljentyä, jos vauva on kovin vaativa.

Hellettä paossa

Lähdettiin maantantaina Alvan kanssa hellettä pakoon mökille. Mökki on normaalistikin aina aika vilpoisa ja nyt näillä keleillä ilmaa viilentää myös ilmalämpöpumppu. Sellainen on vihdoinkin saatava myös kotiin. Ehkä syksyllä sitten...

Nukahtaminen kierähti maanantaina vanhoihin uomiin, mutta tiistaina lähdettiin hakemaan Alvalle matkasänkyä Mummin ja Pappan luota. Siinä päikkäreille ja iltaunille nukahtaminen on onnistunut mallikkaasti. Kyllä tämä nukuttaminen on tällä hetkellä todella helppoa. Voi kun tämä nyt kestäisi.

Päivisin olemme olleet aika paljon sisätiloissa. Ulkona on niin kuuma, että mä en oikein jaksa siellä olla. Onneksi Mummi on täällä meidän seurana ja hän on vähän ulkoillut Alvan kanssa. Uimassa ollaan sentään kaikki käyty yhdessä ja Alvakin on päässyt polskuttelemaan meriveteen päivittäin. Tosin veden lämpötila on 25, joten vilvotus on melko vähäistä.

Otin kotoa mukaan Alvalle muutamia leluja ja erityisesti Kirsi Kunnaksen Tiitäisen runolelua ollaan luettu ahkeraan. Siinä on ihan kohtuu "järkeviä" loruja, joita äitikin jaksaa lukea. Toinen tämän hetken kirjasuosikki on Kristiina Louhen Ainon kanssa. Noita Aino-kirjoja voisi hyvin hankkia lisää. Mummi hankki Alvalle ensimmäiset nuken rattaat. Niitä Alva on tänään työntänyt. Hän tosin haluaisi päästä itse kyytiin, mutta vähitellen hän on tyytynyt siihen, että vain nukke voi päästä niihin istumaan. Ulkona on pieni allas ja vesileluja, mutta altaaseen Alva ei oikein  itse mene, vaan parasta on, kun pihalla on iso ämpäri täynnä vettä. Siitä sitä voi sitten loiskutella joka puolelle. Ja näillä keleillä kyllä kesä kuivaa sen minkä kastaakin... (yli 30 astetta)

Alva taitaa olla aika hassuttelija ja esiintyjä. Hän pitää selvästi siitä, että muut seuraavat ja ihailevat sitä mitä hän tekee. Tämän hetken suosikkitemppu on voimanainen. Pappa alkoi häntä kutsua voimanaiseksi, kun hän jännittää itsensä kädet nyrkissä. Se on tosin kivannäköistä ja sen tempun Alva kyllä heti tekee, kun vain kuuleekin sanan voimanainen. Vaikka vain puhelimen välityksellä kuten tänään. Pieni hörppu Lidlin vissyä väliin ja taas voimanainen on kuvioissa mukana.

Puherintamalla edetään pienin askelin. Varsinaisia uusia sanoja en nyt osaa luetella, mutta kovasti Alva matkii meidän muiden sanomisia ja toistaa sanoja perässä. Joskus oikein, joskus omalla tavallaan. Sana Ei on tällä hetkellä aika pop. Kysyy Alvalta sitten lähes mitä tahansa, niin vastaus on aina tiukka Ei pään puristuksen kera.

Onko sulla nälkä? Ei (voi tarkoittaa mitä vain)
Otatko ruokaa? Ei (todennäköisesti tarkoittaa, että ei ota)
Oletko jo kylläinen?  Ei (tarkoittaa, että on kylläinen)
Otatko jäätelöä? Ei (tietenkin otan)
Vaihdetaanko vaippa? Ei (vanhan voit ottaa pois, mutta uutta ei laiteta tilalle)
Vietkö vaipan roskiin? Ei (minähän olen viemässä sitä jo)
Mennäänkö nukkumaan? Ei (no ei tasan mennä, eikä päikkäreille ainakaan)