Neuvolassa taas kerran

Tänään vuorossa oli taas neuvola. Onhan se hyvä, että seurataan tarkasti tätä loppuraskautta, mutta jotenkin se turhauttaa. Verenpaine, sf ja hb mitattiin, sydänääniä kuunneltiin jne. Ei mitään erityistä. Kilpirauhasarvot olivat aika alhaiset. Neuvolan täti konsultoi lääkäriä, mutta samalla lääkityksellä jatketaan. Ongelmana mulla taitaa olla se, että en millään muista/jaksa ottaas sitä lääkettä, joten itseä tässä voi syyttää.

Sitten juteltiin tuosta synnytystapa-arviosta. Kysyin, että mitä kantaa mun kannattaisi tuolloin seuraavalla käynnillä olla. Lääkärihän sen päättää, että miten jatketaan, mutta kaipa mulla joku sananen on siihen sanottavana. Sanoin kannattavani tuota sektiota, jos synnytys ei ole tuohon 2.8 mennessä käynnistynyt. Neuvolan täti puolsi tätä kantaani. Hän totesi, että pelkkä isokokoinen lapsi ei olisi vielä sektion peruste, mutta hän uskoo, että mun "historiani" painaa vaakakupissa sen verran, että sektioon olisi perusteita. Jos kyseessä olisi ensimmäinen lapsi, niin sitten varmaankin odoteltaisiin kauemmin. Jos ja kun käynnistys ei ole oikein hyvästä ja jos tuosta La:sta vielä pitkäänkin odotellaan, niin vauva voi olla jo melko kookas, jolloin synnytys ei välttämättä etene yhtä nopeasti kuin normaalisti ja kun mun kohdalla on epäilyksiä jo muutenkin siitä, että synnytys ei varmaankaan mitenkään nopeasti etene, vaikka se itsellään lähtisikin syntymään. Eli sektiota kannatetaan parin viikon päästä.

Tänään oltiin jo toisen kerran Porin Jatseilla. Käytiin ensin katsomassa mulle uutta kameraa ja sitten suuntasimme Jazzkadulle. Käppäilimme sitä edes takaisin ja moikkailimme tutuille. Sitten suuntasimme Pelle Hermannin puistoon kuuntelemaan vähän musiikkia ja keinumaan. Alva kuunteli mielellään rokkiritaria ja jammaili rattaissa istuen.

Sää oli ihan hirmu lämmin taas kerran ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Siirryimme puun varjoon nauttimaan eväitä ja bongasimme lähistöltä myös Alvan siskon tyttärensä kanssa. Yhdessä sitten nautimme kauniista säästä, lapsista, keinumisesta ja hyvästä musiikista. Paluumatkalla pysähdyimme vielä heille kylään ja näin olimme kotosalla vasta kuuden jälkeen. Alvan päikkärit jäivät aika vähäiseen, joten nyt yhdeksän aikaan hän on jo sängyssä unta hakemassa. Kolinasta päätellen ei ole vielä tullut, mutta ehkä pian vauva on jo syvässä unessa... Dream on...

Synnytystapaa

Tänään vietin aamupäivällä tovin synnärillä. Ei merkkiäkään vielä synnytyksestä, mutta arvioita sentään tehtiin. Mulla ei ollut odotukset tapaamisesta kovinkaan korkeella, koska yleensä aina vaan saa kuulla, että sitä synnytystä ja sen alkamista on mahdotonta ennustaa. Näin tälläkin kertaa. Kuulemma synnytys voi käynnistyä itsellään tai olla käynnistymättä. Jos se ei käynnisty itsestään, niin käynnistyksellä voi käynnistyä tai olla käynnistymättä. Vielä ei voida sanoa, että onko niin, että mun kehoni vastustaa käynnistymistä vai oliko viime kerta vain yksittäinen tapahtuma.

Paikalla oli lääkärin lisäksi sairaanhoitaja. Kysyin lasketusta ajasta, kun se alunperin oli 2.8. Ensimmäisessä alkeisultrassa se vaihtui 6.8 ja toisessa alkeisultrassa oltiin taas tuossa 2.8 vai oliko se 3.8. Sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että la on 6.8, kun se niin on alkeisultrassa laitettu ja piste. Mä sanoin, että kaikissa papereissa on nyt 2.8 ja olen sitä itse ajatellut La:na. Kuulemma ihan sama, mitä Kelaan tai muualle on mennyt. Se on 6.8. Lääkäri ei ottanut tähän tässä vaiheessa kantaa.

Sisätutkimus tehtiin. Ei vielä merkkejä alkavasta synnytyksestä. Ultrassa sikiön painoarvioksi annettiin 3800g, eli jo nyt 100g enemmän kuin Alva syntyessään yliaikaisena. Kuulemma vauva on jo ihan täysiaikainen ja kaikki vaikutti olevan ok. Kysyin saanko vielä mennä uimaan. Vastaus oli, että jos osaat uida, niin sitten on ok.

Jatkosta sitten sovittiin niin, että koska munkin toiveissa on synnytyksen käynnistyminen itsestään ja normaali alatiesynnytys, odotetaan nyt rauhassa ja palataan asiaan laskettuna aikana. Lääkäri totesi, että koska itsekin olen asennoitunut siten, että la on 2.8, niin palataan silloin asiaan. Oletan että tähän vaikutti myös vauvan odotettua suurempi koko. Tällöin varmaan vaihtoehdot ovat: jatketaan odottamista, aloitetaan käynnistäminen tai sektio. Vähän sain sen käsityksen, että käynnistystä ei oikein suositella, kun edellinen raskaus on päättynyt sektioon. Mun toiveena tällä hetkellä on, että tuolloin sovittaisiin sektiosta. En oikein jaksa tuota käynnistystouhua tällä kerralla ja tuskinpa tämäkään itsellään käynnistyy, jos tuolloin ei vieläkään ole merkkiäkään synnytyksestä. Alatiesynnytys olisi varmaan kohdallani ns. luomu (epiduraali ei vaikuttanut ainakaan viimeksi muhun ollenkaan eikä ilokaasu sovi vaikean matkapahoinvoinnin vuoksi. Viimeksi ainoa helpotus oli aquarakkulat, joita voin suositella, jos laittaja todella osaa hommansa. Veikkaan, että kaikki eivät niitä osaa kunnolla laittaa.), joten käynnistyksen kanssa se voi olla aika rajukin.

Siihen olen tyytyväinen, että nyt ei odoteta suoraan tuohon 6.8 asti. Eihän tuossa eroa ole kuin neljä päivää, mutta mielestäni aika ratkaisevaa on se, että 2.8 on maanantai ja 6.8 on perjantai. Jos käy niin, että tälläkin kertaa odotetaan se kaksi viikkoa lasketusta ajasta, ennen kuin tehdään mitään, niin jos mennään tuon myöhemmän ajan perusteella, niin käynnistys tai sektio sovitaan varmaan mielellään vasta maanantaihin, eikä aloiteta mitään toimia viikonloppua vasten. Tällöin tuleekin jo viikko eroa ja tästä päivästä mulla olisi odotusta edessä vielä viisi pitkää viikkoa. Viiden viikon päästä on vauvakin varmaan aika jätti, joten toivottavasti näin pitkään ei odoteta.

Ikkän tyttö

Alvasta on tullut todellinen Iskän tyttö. Aikaisemmin hän aina ilahtui, kun Iskä tuli töistä tai muuten tuli jostakin, mutta Alva ei mitenkään jäänyt ikävöimään Iskän lähdön perään. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Jos Alva epäilee, että Iskä on nyt lähdössä jonnekin ilman häntä, alkaa kasvot vääntyä pahasti ja sydäntä särkevä itku alkaa. Iskä ei siis välttämättä ole juuri silloin lähdössä minnekään, mutta riittää, että hän esim. siirtää autoa tai muuten katoaa näköpiiristä.

Mökillä (keskiviikosta alkaen oltiin siellä koko perheen voimin) kun Iskä lähti uimaan ja laittoi oven kiinni, jotta Alva ei juokse laiturille hänen perässään, oli itku väistämätön. Kun Iskä lähti perjantaina käymään pariksi tunniksi kaupungille, ei Alva meinannut päästää häntä ollenkaan lähtemään. Lähdimme sitten koko perhe pienelle ajelulle Iskän seuraksi, mutta eron hetkellä itku alkoi heti. Otan Alvan aina silloin syliini ja yritän houkutella johonkin muuhun toimintaan, mutta kyllä Alvan mieli on hetken aikaa ihan maassa. Tuolloin auttoi se, että Pappa sattui juuri silloin tulemaan tiellä vastaan skootterillaan ja me pääsimme Alvan kanssa kyytiin. (Alvan ensimmäinen mopoilu. Samana päivänä hän pääsi myös ensimmäisen kerran veneen kyytiin, kun käytiin kiertelemässä Naantalin rantaa ja nähtiin Kailon saaren muumitalokin.)

Ehkä Iskä on kuitenkin ollut Alvan mielestä melko paljon poissa. Onhan hän yleensä, kesälomaa lukuunottamatta, päivät töissä. Olemme myös viettäneet jonkin verran aikaa Turussa Alvan kanssa kaksin ilman Iskää, joten ehkä poissaoloja on ollut liikaa. Toisaalta Iskällä ei kovin usein ole työmatkoja ja niilläkin olemme olleet usein mukana, joten mielestäni eroja ei ole tullut liiaksi. Mutta olisikohan Alva eri mieltä? Nyt tilanne varmaan tästä muuttuu, kun tulee toinen vauva, eikä kotoa lähteminen enää olekaan niin helppoa ja onhan Iskällä taas uudet isyyslomat ja -kuukaudet.

Viime päivinä Alva on myös alkanut yhä enenevässä määrin kutsua Iskää Ikkäksi, eikä enää äidiksi kuten aikaisemmin. Äidiksi kun kutsuttiin lähes kaikkia ihmisiä. Nyt miehiä kutsutaan aika yleisesti Pappaksi tai Okkuksi, mökkinaapuri Oskun mukaan. Naiset ovat usein vielä äitejä. "Tärkeiden" ihmisten nimistä puuttuu siten enää Mummi, mutta eiköhän se sieltä ala pian tulemaan.

Ps. Tänään tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun aloitin blogin pitämisen. Sen verran olen jäänyt kiinni tähän blogimaailmaan, että jatkoa seuraa, joskin syksyllä voi päivitystahti hieman hiljentyä, jos vauva on kovin vaativa.

Hellettä paossa

Lähdettiin maantantaina Alvan kanssa hellettä pakoon mökille. Mökki on normaalistikin aina aika vilpoisa ja nyt näillä keleillä ilmaa viilentää myös ilmalämpöpumppu. Sellainen on vihdoinkin saatava myös kotiin. Ehkä syksyllä sitten...

Nukahtaminen kierähti maanantaina vanhoihin uomiin, mutta tiistaina lähdettiin hakemaan Alvalle matkasänkyä Mummin ja Pappan luota. Siinä päikkäreille ja iltaunille nukahtaminen on onnistunut mallikkaasti. Kyllä tämä nukuttaminen on tällä hetkellä todella helppoa. Voi kun tämä nyt kestäisi.

Päivisin olemme olleet aika paljon sisätiloissa. Ulkona on niin kuuma, että mä en oikein jaksa siellä olla. Onneksi Mummi on täällä meidän seurana ja hän on vähän ulkoillut Alvan kanssa. Uimassa ollaan sentään kaikki käyty yhdessä ja Alvakin on päässyt polskuttelemaan meriveteen päivittäin. Tosin veden lämpötila on 25, joten vilvotus on melko vähäistä.

Otin kotoa mukaan Alvalle muutamia leluja ja erityisesti Kirsi Kunnaksen Tiitäisen runolelua ollaan luettu ahkeraan. Siinä on ihan kohtuu "järkeviä" loruja, joita äitikin jaksaa lukea. Toinen tämän hetken kirjasuosikki on Kristiina Louhen Ainon kanssa. Noita Aino-kirjoja voisi hyvin hankkia lisää. Mummi hankki Alvalle ensimmäiset nuken rattaat. Niitä Alva on tänään työntänyt. Hän tosin haluaisi päästä itse kyytiin, mutta vähitellen hän on tyytynyt siihen, että vain nukke voi päästä niihin istumaan. Ulkona on pieni allas ja vesileluja, mutta altaaseen Alva ei oikein  itse mene, vaan parasta on, kun pihalla on iso ämpäri täynnä vettä. Siitä sitä voi sitten loiskutella joka puolelle. Ja näillä keleillä kyllä kesä kuivaa sen minkä kastaakin... (yli 30 astetta)

Alva taitaa olla aika hassuttelija ja esiintyjä. Hän pitää selvästi siitä, että muut seuraavat ja ihailevat sitä mitä hän tekee. Tämän hetken suosikkitemppu on voimanainen. Pappa alkoi häntä kutsua voimanaiseksi, kun hän jännittää itsensä kädet nyrkissä. Se on tosin kivannäköistä ja sen tempun Alva kyllä heti tekee, kun vain kuuleekin sanan voimanainen. Vaikka vain puhelimen välityksellä kuten tänään. Pieni hörppu Lidlin vissyä väliin ja taas voimanainen on kuvioissa mukana.

Puherintamalla edetään pienin askelin. Varsinaisia uusia sanoja en nyt osaa luetella, mutta kovasti Alva matkii meidän muiden sanomisia ja toistaa sanoja perässä. Joskus oikein, joskus omalla tavallaan. Sana Ei on tällä hetkellä aika pop. Kysyy Alvalta sitten lähes mitä tahansa, niin vastaus on aina tiukka Ei pään puristuksen kera.

Onko sulla nälkä? Ei (voi tarkoittaa mitä vain)
Otatko ruokaa? Ei (todennäköisesti tarkoittaa, että ei ota)
Oletko jo kylläinen?  Ei (tarkoittaa, että on kylläinen)
Otatko jäätelöä? Ei (tietenkin otan)
Vaihdetaanko vaippa? Ei (vanhan voit ottaa pois, mutta uutta ei laiteta tilalle)
Vietkö vaipan roskiin? Ei (minähän olen viemässä sitä jo)
Mennäänkö nukkumaan? Ei (no ei tasan mennä, eikä päikkäreille ainakaan)

LA lähestyy

Nyt alkaa vähitellen jo maaginen laskettu aika häämöttämään (2.8). Vielä en ole niin hirveästi valmistautunut vauvan syntymään. Tosin sisarusrattaat on jo ostettu. Päädyin Easy Walkereihin. Pitkään pähkäilin väriä, mutta mustiin päädyin. Vaunukopan ostin kuitenkin punaisena ja vielä syksyllä pitänee hankkia punaiset makuupussit kummallekin.

Muita suurempia hankintoja ei ole tässä heti tehtävissä. Nukkumisjärjestelyt ovat vielä osittain auki, mutta vauva nukkuu varmaan jonkin verran meidän vanhempien välissä ja sitten Alvan äitiyspakkauslaatikossa. Tein siihen ennen Alvan syntymää reunoille kangasfrillan, joka tulee taas käyttöön. Liinavaatteet täytyy vielä hakea varastosta ja pestä. Mummilla on kotonaan yksi matkasänky ja se on ainakin osittain ilman käyttäjää. Se voisi olla hyvä lisä. Tai sitten ostetaan oma.

Vaatteita on siis tullut nyt ennen vauvan syntymää ostettua jonkin verran. Olen pessyt uudet ja laittanut ne vanhojen vaatteiden kanssa keittiön yhteen laatikkoon. Ennen Alvan syntymää en oikein uskaltanut ostaa mitään vaatteita tai muitakaan varusteita, jottei se vaan tuo pahaa onnea. En siis hankkinut juuri mitään vaatetta, mutta muita tarpeellisia tarvikkeita kuitenkin. Tosin tässä auttoi se, että sain siskoltani serkkupoikien vaatteita monta kassillista, joten niillä pärjättiin ekat kuukaudet.

Nyt vaatteiden lisäksi ei juuri muuta tarvitakaan. Alvalta on jäänyt muutama paketti vaippoja, jotka on nyt hyvä käyttää pois. Harsoja on niin reilusti, että nekin varmasti riittävät, joskin muutaman voisi tietenkin ostaa pelkästään vauvalle. Ainakin Metsolalla on raikkaan värisiä harsoja, jotka eroaisivat Alvan harsoista, mutta tiedä sitten tuleeko niitä kuitenkaan tilattua. Apteekista pitäisi varmaan käydä hakemassa toinen nenän niistin, jotta kummallakin olisi omansa. Niitä taitaa olla vain sinisiä, joten pitänee kirjoittaa nimet laatikkoon. Imetys ei viimeksi onnistunut lainkaan ja vaikka nyt olisi taas tarkoitus aloittaa uudella onnella, niin pieniä Nan1-purkkeja olen jo hankkinut yhden laatikollisen varastoon. (Tämä imetyksen epäonnistuminen oli vuosi sitten niin kova paikka, että en vieläkään ole tästä valmis kirjoittamaan. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä huono äiti -fiilis tämän osalta alkaa helpottaa. Ehkä...) Ja uudet vastasyntyneelle tarkoitetut tutit ostin myöskin.

Vauvaa varten olen jo pakannut laukun. Laitoin sinne pari vaatekertaa, jos vaikka toinen likastuu heti sairaalassa, vaippoja pari ja pari harsoakin. Laitoin kassin roikkumaan eteisen naulakkoon, sille puolelle jossa mies pitää vaatteitaan, jotta hän sen sitten siitä osaa matkaansa ottaa, kun tulee meitä sieltä sairaalasta hakemaan. Oma laukku on vielä pakkaamatta, mutta en ainakaan viimeksi siellä juuri mitään tarvinnut. Kännykkä, laturi, kamera, sairaalapäiväkirja ja kynä olivat ne tärkeimmät tavarat.

Onkohan tässä nyt kaikki...

Huh hellettä ja voihan räkä!

Jotta olo ei olisi liian helppoa raskaana olevalle näin vuosisadan kuumimpana hellejaksona, olen jostakin onkinut itselleni kunnon flunssan. Ääni on poissa, yskä ei vielä kunnolla lohkea, nenä on tukossa ja niistopaperia kuluu. Eikä siitä Panadolista kyllä ole sen suurempaa apua. Huomisen synnytystapa-arvion siirsin hamaan tulevaisuuteen. Katsotaan sitten, kunhan tästä flunssasta selvitään.

Nukahtamisharjoittelua

Nyt on vihdoinkin aika opettaa Alvaa nukahtamaan itsenäisesti omaan sänkyynsä. Viime viikonloppuna kun palattiin Turusta maalle, kannettiin pinnasänky takaisin meidän vanhempien makuuhuoneeseen ja Alvan on nyt tarkoitus nukahtaa siihen. Pientä haparoimista on tässä alkuviikolla ollut, kun Alva on nostettu vasta nukkuvana omaan sänkyynsä, mutta ainakin äiti on saanut alkuyön tai lähes koko yön nukkua ilman pientä potkijaa kosketusetäisyydellä.

Päikkärit ovat vähän olleet sekaisin ja Alva on nukahdellut autoon, ja nukkunut vain pieniä pätkiä. Nyt keskiviikkona päätin, että nyt alkaa taas kunnon rytmit. Aamiaisen jälkeen ulkoiltiin ja käytiin katsomassa naapuruston toista alla metrin mittaista. Kotiin tultiin siinä puolenpäivän aikaan ja broileripasta maistui kohtuullisesti, jälkkäriksi vielä yksi nektariini ja kidiuksen juotavaa jogurttia. Sitten vein hänet tuossa yhden jälkeen nukkumaan omaan sänkyynsä. Kauhea huuto alkoi, kun nostin Alvan omaan pinnikseensä, mutta onneksi se loppui pian. Laitoin pupun kainaloon, tutin suuhun, vedin kissan hännästä vähän musiikkia, toivotin hyvää päikkäriä ja vilkutin lähtiessäni. Sieltä sängystä Alva vilkutteli ihan hyvä voimaisena takaisin. Tulin lähes heti tänne alakertaan kuulostelemaan, että koska alkaa huutelu, mutta ei sitä sitten alkanutkaan, vaan hiljaisuus oli rikkumaton. Kävin hetken päästä kurkkaamassa ja siellä se pikkuinen veti unta palloon. Siis täydellinen suoritus näin alkuun.

Keskiviikko illalla toistin samat rituaalit, tosin Iskä kantoi Alvan yläkertaan omaan sänkyynsä. Protestia oli havaittavissa vähän enemmän kuin päivällä, mutta ihan kohtuu mitoissa kuitenkin. Annoin pupun kainaloon, tutin suuhun, silitin poskea, toivotin hyvät yöt ja vilkutin mennessäni. Yöpusun olisin halunnut vielä antaa, mutta en enää taivu tämän vatsani kanssa niin alas. Nukahtaminen kesti tällä kertaa noin kolme varttia ja sinä aikana kävin muutaman kerran häntä katsomassa ja toistamassa nämä rituaalit. Hyvin siis meni tälläkin kertaa.

Eilen vein hänet päikkäreille siinä vähän ennen yhtä ja harmistusta oli ilmassa. Iskä kuulosteli alakerrassa, että aikamoista saarnaa Alva taisi sängyssä höpöttää. Ei vissiin ollut ihan mieluista. Kymmentä yli yksi oli vauva jo lähes unessa ja nyt unta riitti kaksi ja puoli tuntia. Hyvin kulkee.

Iltasella alkoi vauva vaikuttaa väsyneeltä siinä puoli kymmenen aikaan ja vartin vaille kymmenen Iskä taisi kantaa hänet nukkumaan. Sänkyyn laittoa protestoitiin taas ja äidin syliin oli kova hinku, mutta onneksi hän jäi sitten kuitenkin kohtuu tyytyväisenä katsastamaan tilannetta. Kolme varttia taas ehti kulua, ennen kuin makuuhuoneessa hiljennyttiin ja tasainen tuhina alkoi kuulua.

Tänään päikkäreille mentiin nukahtamaan siinä vähän vaille 13 ja kun vartin yli 13 menin kurkkaamaan tilannetta, oli Alva jo sikeässä unessa. Taitaa nukahtaminen vähitellen nopeutua, tai sitten se on vain kerrasta kiinni. Ehkä todellisuudessa niin, että jokainen päivä on vähän erilainen. Välillä nukahtaa helpommin ja toisinaan taas vaikeamman kautta.

Yllättävän hyvin mielestäni tämä yksin nukahtaminen on nyt lähtenyt liikkeelle. Luulin jotenkin, että Alva protestoisi tällaista järjestelyä paljon enemmän, mutta tämä muutos onkin ollut melko helppoa. Tietenkin nukahtaminen voisi olla nopeampaa, eikä sänkyyn nostamista protestoitaisi ollenkaan, mutta en usko, että muutosta tuossa tulee juurikaan tapahtumaan. Toisaalta vasta muutama päivähän tätä on harjoiteltu ja parin viikon päästä tilanne voi olla toinen.

Huomenna lähdetään Alvan kaverin 1 v. synttäreille, joten päikkärit nukutaan autossa. Matkaa on suuntaansa jotain 1,5 tuntia, joten toivottavasti huomenna Alva nukkuu molemmilla matkoilla. Muuten unet jäävät liian vähäiseksi.

Mulle ei taida olla kovinkaan luontaista tuo arkipäivän rytmien noudattaminen. Se tietenkin helpottaisi jonkin verran arkea, mutta rajoittaa aika paljon menoja. Tänäänkin pitäisi mennä koko porukan kauppaan. Koska aamulla en oikein ollut energisellä tuulella ja mies siivosi kodin, olisi kauppaan pitänyt lähteä vain kaksi tuntia ennen Alvan päikkäriaikaa. Tässä ajassa emme millään olisi ehtineet ajoissa takaisin ja todennäköisesti Alva olisi nukahtanut autoon hetkeksi, jonka jälkeen päikkärit olisivat siirtyneet melko myöhään tai jääneet kokonaan välistä. Täällä maalla, kun kauppareissuun menee lähes aina vähintään se kaksi ja puoli tuntia matkoineen. Kauppareissu jäänee siis tällä kertaa päikkäreiden jälkeiseen aikaan.