Kävelyä mennen tullen

Maaliskuun taidot on vielä kirjoittamatta. Tämä kirjoitus on siis taas vähän vanhan toistoa, mutta näistä mä ainakin itse helposti pääsen kärryille siitä, millaista menoa meillä milloinkin on ollut.

Helmikuussa vahvistui seisominen ja nyt on kävely jo täysin hanskassa. Ennen tuota Levin matkaa kun oltiin Turussa, niin silloin Alva jo alkoi kävelemään lähes puolet matkoistaan, eli konttausta ja kävelyä oli fifti-fifti. Levin matkan aikana kävelystä tuli lähes ainoa liikkumismuoto, tosin vain sisällä. Ulkona edes konttaus ei vielä onnistu. Nyt Alva kävelee kaikkialle, paitsi jos esim. eteisen ovi on unohtunut auki ja Alva hoksaa mahdollisuuden päästä sinne, niin silloin konttauksella mennään, koska se on vielä nopeampaa ja varmempaa. Kynnysten ylityksissä on vielä ongelmia ja silloin usein muksahdetaan pepulleen ja kyllähän noita muksahduksia päivän mittaan tapahtuu vielä kymmeniä. Mutta kävelten siis mennään.

Kommunikointi on vähitellen lisääntynyt ja pään pudistus ja nykkäys ovat kivoja juttuja. Niitä tehdään äidin mallin mukaisesti vailla pienintäkään ideaa, että mitä ne mahtavat tarkoittaa. Vilkutus sentään jo ajoittuu lähes oikeisiin tilanteisiin, joten siinä on jo jokin järki mukana.

Myös leikkeihin on alkanut tulemaan jotakin muutakin kuin palikoiden pamautettelua, heittelyä ja lelujen tutkimista. Mummilaan Alvalle on hankittu nukke ja se on hyvin tärkeä. Alva kantaa sitä pitkiä aikoja kainalossaa ja välillä yrittää pukea nukelle pipoa ja sukkia jalkaan tai laittaa tuttia suuhun. Se on hellyyttävän näköistä. Onneksi huhujen mukaan Alva on saamassa synttärilahjaksi oman nuken, joten sitten tätä hoitoviettiä pääsee kokeilemaan myös kotona.

Ruokahalu on vieläkin aika vähäistä, mutta ei enää ihan olematonta. Erilaisia (maustettuja ja sokeroituja) jogurtteja ja viilejä jo menee ihan mukavasti. Eilen maistui hyvällä halulla vähän peruna, ruskea kastike ja lihapullat sekä keitetty kanamuna. Aamulla syötiin paistettua munakasta, mutta se taisi tosin tulla suusta ulos. Ehkä jotain eksyi vatsaan saakka. Muksun puolukkainen ja kuningatarpuuro maistuvat jonkin verran ja voileivästä Alva haukkaa mielellään. Omena ja banaani on myös alkaneet kelvata, jos niitä saa itse haukata ja appelssiini on ollut kovaa valuuttaa koko ajan. Ehkä nyt ruokahalu on tämän ikäiselle ihan normaali, kun ei mitään erityistä tankkausvaihetta ole menossa.

Seitsemäs hammas ilmoittautui aprillipäivänä yläleukaan.

Alvarista Ainoksi

Viime viikon perjantaina mulla oli rakenneultra. Vein Alvan Mummille hoitoon Turkuun ja ajelin sieltä sitten Poriin ja kodin kautta takaisin Turkuun. Ultran lisäksi tuli siis ainakin istuttua autossa.

Mulla oli aika kahdelta ja ehdin sinne hyvissä ajoin. Valitettavasti mies oli työmatkalla Levillä, joten hän ei päässyt tällä kertaa mukaan. Kätilö kyseli jotain raskauden sujumisesta ja lasketusta ajasta. Kerroin, että neuvolassa oli neuvolan täti todennut, että uskotaan me tähän alkuperäiseen laskettuun aikaan (2.8) eikä muutettu sitä ensimmäisen np-ultran mukaiseen aikaan, eli 6.8. Kätilö totesi, että kyllä sitä jälkimmäistä pitäisi noudattaa, jos on muutosta vähintään viisi päivää. No eipähän tuossa ole. Jälkimmäisessä np-ultrassa lasketuksi ajaksi tuli 5.8 ja nyt rakenneultrassa 3.8. Tiedä, mikä näistä sitten olisi eniten oikeassa.

Ultraus meni onneksi hyvin ja kätilö arvioi, että ihan normaalilta sikiöltä vaikuttaa. Kyllä se taas helpotti ainakin hetkeksi mieltä. Sikiön painoarvio oli 420g, joka oli kuulemma ihan hyvä. Kysyin, että mikä siinä on se haarukka, johon painoarvio olisi hyvä osua. Kuulemma siinä 300-400 g puitteissa olisi ihan hyvä. Meillä ei siis mikään ihan pieni vauva olisi tulossa, mutta sehän selviää sitten myöhemmin.

Olimme miehen kanssa sopineet, että kysyn sukupuolta, jos kaikki ultrassa vaikuttaa normaalilta. Olin vähän epävarma siitä, mahtaako kätilö ottaa tähän kantaa lainkaan, kun jostakin olin lukenut, että Satakunnan keskussairaalasta ei sitä aina kerrota. Tällä kertaa sukupuolesta sain kuitenkin arvion ja tyttöä veikattiin. Mun poikaolo ei siten ehkä pitänytkään paikkaansa.

Ultrauksen jälkeen kätilö kysyi, että onko mulla jotain kysyttävää. Sanoin, että ei varsinaisesti. Ainoastaan synnytys vähän mietityttää. Alvan synnytystä käynnistettiin kolme päivää ja sitten päädyttiin leikkaukseen. Mulla ei ollut koko raskaus- tai synnytysaikana yhtään omaa supistusta, vaan kaikki oli lääkkeiden aikaan saannosta. Kysyin, että voiko alatiesynnytys vielä olla todennäköinen. Kätilö kertoi, että kaikki mahdollisuudet alatiesynnytykseen on vielä. Joillakin ei vain ole mitään ennakoivia supistuksia ja supistukset alkavat vasta sitten, kun synnytyksen aika on. Yhdestä synnytyksestä ei vielä voi ennakoida mitään. Tosin kätilö kyllä sanoi lyhyesti lopuksi, että on niitäkin naisia joilta puuttuu se mekanismi, joka aloittaa synnytyksen, eikä supistuksia tule. Olettaisin, että tämä ei ole kovin yleistä, joten toivottavasti en kuulu tähän ryhmään.

Ultraus meni siis hyvin ja siellä se vauva heilutteli jalkojaan ja käsiään hyvinkin aktiivisesti. Oikeastaan tämä toinen raskaus on päässyt etenemään vähän kuin varkain, joten utraus palautti taas ajatukset tulevaan vauvaan. Nyt kun hänet näki kohdussa niin hän tuntuu taas paljon todellisemmalta ja nyt vähitellen uskaltaa luottaa siihen, että kesän lopussa meidän perhe kasvaa yhdellä jäsenellä.

Tämä raskaus on sitenkin ollut vähän erilainen, että jo nyt sikiö tuntuu paljon liikkuvaisemmalta kuin Alva. Alvan liikkeitä en juurikaan tuntenut tai sitten hän ei liikkunut kuin muutaman kerran päivässä. Loppuraskauden liikelaskentaakaan en koskaan voinut tehdä, kun liikkeitä oli vain muutama päivässä ja yhden tunnin aikana ei koskaan tuntunut enempää kuin yksi liike ja ties kuinka paljon niitä olisi pitänyt tuntua. Nyt tilanne on toinen ja vauvan potkuja tuntuu koko ajan. Taitaa istukka nyt olla jossakin syrjemmässä paikassa eikä estä liikkeiden tuntemista. Taitaa tuleva vauva olla niin energinen ja liikkuvainen että oksat pois. Ja ei taida Alvakaan olla niitä rauhallisempia, joten katsotaan mitä tuleman pitää.

Aika haipakkaa

Viime päivät ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että ei ole juuri ollut aikaa tai mahdollisuuksia netin päivittämiseen. Viime viikon keskiviikkona Iskä lähti työmatkalle Leville ja me Alvan kanssa suuntasimme Mummin ja Papan luo täysihoitoon lauantaihin asti. Lauantaina sitten mekin suuntasimme Leville ja palasimme sieltä eilen. Vajaa viikko siis lomailtiin hankien keskellä.

Ennen matkaa veivasin moneen kertaan, että ostaako matkarattaat vai mennäänkö meidän hyvillä Brioilla. Matkarattaat olisi paikan päällä vähän huonot, kun lunta on kuitenkin vaikka miten, vaikka oletettavasti lumityötkin on hyvin tehty. Briot menisi kyllä kevyesti lumessa, mutta kestäisivätkö ne lentomatkan rasitusta... Keskiviikkona sitten kävin Vauvamaailmassa ja mukaan lähti alla Basson babyn -matkarattaat. (Ei ollut kuvaa ainakaan enää kaupan nettisivuilla.) Hintaa oli 89 euroa ja vaikutti ihan hyviltä. Kun päästiin perille Leville, en voinut kuin onnitella itseäni hyvästä valinnasta. Matkarattaat olivat rikkoutuneet ja meillä on kotona odottamassa ihanat ja ehjät Briot. Tein ilmoituksen rikkoutumisesta, joskin voi olla, että en niitä jaksa viedä huoltoon kun lopulta pelittivät ihan mainiosti.

Lentomatka Turusta Kittilään meni ihan hyvin. Alva nukkui aamupäivällä hyvät päikkärit ja heräili siinä ennen kahtatoista. Isovanhemmat heittivät meidät kentälle. Matkarattaita ei saanut ottaa portille asti, mutta lentokentällä oli lainavaunut, joissa Alva istuskeli. Lento lähti vartin vaille kolmen ja Alva jaksoi olla hyvällä päällä melkein koko lennon. Lopussa alkoi uni vähän painaa ja hän nukahtikin juuri laskun ajaksi syliini. Onneksi koneessa oli muutama tyhjä paikka ja meidän vieressä oli juuri yksi ja Alvan sai välillä laskettua siihen istuskelemaan ja tutkimaan lelujaan. Lennon kohokohta taisi kuitenkin olla se, että Alva käveli käytävää edes takaisin monta monituista kertaa ja flirttaili kanssamatkustajille. Perillä odotteli Iskä ja sitten suunnattiin kohti majapaikkaa.

Ihan parhaat ilmat ei meidän lomalle siunaantuneet. Sunnuntaina oli pahin myräkkäpäivä, joskaan se ei nyt vallan mahdoton ollut ja siitä ilma vähitellen lämpeni ja tuuli tyyntyi kohti torstaita, jolloin olikin jo lähes suojakeli, satoi vettä ja oli kova sumu. Onneksi lentsikat silti lensivät, joskin hieman viiveellä.

Viikonaikana Iskä hiihti ja lasketteli lähes joka päivä. Ainoastaan sunnuntaina hän piti välipäivän ja silloin suunnattiin uiskentelemaan kylpylään. Ei ollut mikään ihmeellinen allasvalikoima, vaikka 13 euron hintaan / henkilö olisi jo voinut kuvitella saavansa vähän parempaa. Alvalle kokemus oli kuitenkin ensimmäinen ja onnistunut. Alva seuraili ensin tilannetta Äidin sylistä, mutta rentoutui vähitellen. Höyrysauna oli valllan mainio ja käytännöllisiä olivat sellaiset seinään kiinnitetyt vauvan istuimet. Siihen oli Alva helppo laittaa hetkeksi, eikä tarvinnut laskea maahan.

Myös pulkkamäki tuli koettua. Alva laski ensin äidin kanssa vähän pienemmästä mäestä, mutta Iskän kanssa mentiin jo isoon mäkeen. Taisi äiti olla turhan pelkuri, koska kyllä se isompi mäki taisi olla enemmän Alvan mieleen. Muuten lomailu olikin melko tavallista yhdessä oloa, rattaissa nukkumista, huoneistossa tonkimista, ruokailua jne. Vauvaperheen arkea. Tosin äiti hemmotteli itseään elämänsä ensimmäisellä jalkahoidolla ja kyllä kannatti. Pitänee kokeilla sitä joskus uudestaankin.

Paluumatka meni ihan yhtä hienosti kuin menomatkakin. Iskällä oli lento Helsinkiin, mutta me lennettiin Alvan kanssa suoraan Turkuun. Lento oli hieman myöhässä, mutta hyvin Alva jaksoi sen ja Pappa oli sovitusti vastassa. Yövyttiin vielä yksi yö Turussa ja sitten aamupäiväpäikkärien aikaan hurautimme tänne kotiin.

Pääsiäisohjelmassa meillä on vieraita meille, kylään Maskuun ja sitten yövieraita meille. Ohjelmaa siis riittää jatkossakin.

Myötätunto helpottaa

Tänään kahdessa seuraamassani blogissa kerrottiin siitä, miten lapsesta on tullut ruuan suhteen kronkeli. Miten hyvältä tuntuu huomata, että ei olekaan ainoa, jonka lapsi tuntuu elävän pelkällä pyhällä hengellä...

11 kk

Taas on Alvan syntymäpäivä käsillä. Kylläpä kuukaudet menevät nopeasti. Muita syntymäkuukausia on tullut jotenkin juhlistettua, mutta nämä taitavat nyt jäädä ensi kuun synttäreiden varjoon. Varsinaista lahjaa ei ole hankittu, jos ei Iskä poikkea lounastunnilla Muksumassissa.

1-vuotissynttärilahjaksi ollaan miehen kanssa vähän ajateltu Alvalle pyöräilykypärää ja miehen pyörään istuinta. Mies on kova pyöräilemään (lähes päivittäin tekee pyörälenkin, kun vain lumet sulavat) ja ehkä Alva viihtyisi välillä mukana. Mäkin voisin joskus lähteä mukaan, vaikka pyöräily tai paremminkin pyörällä pystyssä pysyminen ei olekaan mun parhaita ominaisuuksia.

Myös 1-vuotisvalokuvaan on tarkoitus Alva viedä. Yksi kaveri vei lapsensa jonnekin "mainostoimistoon" kuvattavaksi ja muakin houkuttaisi vähän ajatus. He olivat saaneet kaikki kuvat itselleen siten, että tilasivat sitten vain netistä niitä kuvia, joita halusivat teettää. Tulee aika paljon halvemmaksi varsinkin jos haluaa itselleen vähänkään suurempia kuvia. Täytynee kysyä, että missä ja miten tämä oli mahdollista. Toinen tietenkin on, että vielä ihan perinteiseen kuvaamoon. Kuulemma Turun bussiaseman lähellä on joku hyvä kuvaaja. Kuvia on tulossa kyllä näidenkin lisäksi, koska viime perjantaina oli kuvaus seurakunnan perhekerhossa. Toivottavasti ne kuvat onnistuivat.

Ennen Alvan synttäreitä pitäisi hankkia keittiöön uusi pöytä ja tuolit. Olen vähän ajatellut mustaa pyöreää pöytää ja mustia tuoleja. Valkoisetkin tosin kävisi. Keittiössä ei ole vieläkään (vuosi sitten tehtiin keittiöremppa) verhoja, joten niistäkin haaveilen. Tosin itseni tuntien eipä niitä verhoja ole varmaan vielä ensi vuonnakaan. Myös muihin huoneisiin voisi uusia verhoja hankkia ja makuuhuoneeseen se pimennysverho. Turun kodissakin on vajausta verhoista, joten tässä taitaa olla kyse mun ikuisesta päättämättömyydestä.

Alvan huone olisi tarkoitus remontoida tässä kevään ja kesän aikana. Vielä siinäkään ei ole saatu tikkua ristiin. Mummi suunnitteli hankkivansa Alvalle synttärilahjaksi pöydän ja tuolin, mutta sovittiin, että se hankinta odottaisi siihen asti, että saadaan huone kuntoon.

Että näillä ajatuksilla kohti vuoden ikäpylvästä.

Erilainen/samanlainen raskaus

Nyt kun raskaus on jo ylittänyt puolen välin (kai?), voikin jo verrata raskauksia keskenään. Onko ne olleet täysin toisistaan poikkeavat vai ihan sisaruksia keskenään...

Alkuraskauden pahoinvointi oli kummassakin raskaudessa samanlaista. Mulla ei onneksi ole ollut mitään järkyttävää pahoinvointia, eikä kertaakaan ole tarvinnut käydä vessassa pönttöä halaamassa. Ainoastaan huonovointisuus on ollut kiusana, mutta se on ollut hyvin hallittavissa. Voin siis olla onnellinen.

Alkuraskauden aikana mä olen ollut aika tajuttoman väsynyt ja nälkäinen. Nämä ovat myös tuttuja tunteita edellisen raskauden ajalta. Tuolloin olin töissä ja tottunut lähtemään kotiin vasta siinä kuuden-seitsemän jälkeen. Raskausaikana tämä kuitenkin muuttui ja kellokortti tuli leimattua heti neljältä. Keskittymiskykyä ei enää ollut, sillä vatsa kurni niin kovaa, että ruokaa oli saatava. Tuolloin lisäsinkin ruokavaliooni yhden lämpimän ruuan. Tämä oli sikäli hyvä ratkaisu, ettei iltaisin tullut naposteltua mitään turhaa ja painokin pysyi hyvin kuosissa. Nyt kotona ollessa nälkä on ollut koko ajan läsnä ja ruokaa on valunut kurkusta alas. Poissa on ateriarytmi, kunnon ateriat jne. Herkkuja tulee puputettua ja painossa se näkyy, joskin alkupainokin oli tällä kertaa jo ihan eri lukemissa.

Ensimmäisen raskauden aikana sanoin, että mut on luotu raskaana olemaan. Mä voin silloin koko raskaus ajan ihan hyvin. Ei kolotuksia, unettomuutta, liitoskipuja, selkäsärkyä tai muutakaan kremppaa. Tämä toinen raskaus on ainakin tähän asti mennyt ihan edellisen kaltaisesti. Ei siis mitään valituksen aihetta.

Neuvolassa kävin ensimmäisen raskauden aikana useammin kuin nyt. Ensiraskauden aikana seuranta taitaa yleisestikin olla tiiviimpää, eikä silloin taantumakaan vaikuttanut. Nyt käyntejä ei ole edes joka kuukausi, mikä tosin on myös oma valinta. Ensimmäisen raskauden aikana oli myös paljon hermostuneempi, että mitenhän tämä raskaus etenee ja mitä tuleman pitää. Nyt osaa jo ottaa lunkimmin, ja tietää, että aika vähän sitä itse sitten kuitenkin voi vaikuttaa, miten kaikki menee.

Tällä hetkellä ei ole aikaa seurata omaa oloaan ja raskauden etenemistä sillä intensiteetillä kuin viimeksi. Nyt viikot hujahtavat ohi ja puolivälikin on jo saavutettu. Viime kerralla luin viikottain vauva-kirjasta, miten sikiö on milläkin viikolla kehittynyt. Nyt luulen lukevani siitä yhtä useasti, mutta yleensä sivuja saa kääntää viime lukemisen jälkeen aika monta.

Raskaudet ovat siis aika samalaiset, mutta olosuhteet ovat nyt muuttuneet ja vauva-arki vienyt mukanaan.

Arki aikaistuu

Vähän vähältä on Alva hivuttanut aamuaan aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi. Kymmeneen nukumista ei enää tapahdu, eikä edes yhdeksään. Nyt herääminen tapahtuu lähempänä kahdeksaa ja välillä jo ennenkin. Eilen ja tänään heräiltiin siinä puoli kahdeksan aikaan. Aamu-uniselle äidille tämä on ollut yllättävän helppoa. Mä yleensä heräilen jonkun verran ennen Alvaa, kun Alva alkaa kääntyilemään ja osoittamaan heräämisen merkkejä. Yleensä saan vartin verran heräillä rauhassa, ennen kuin Alva sinkoaa pystyyn.

Aamun aikaistuminen on tietenkin aikaistanut myös päikkäreitä. Ekoille päikkäreille ja samalla vaunukävelylle lähdetäänkin nykyään jo siinä kymmenen maissa. Tosin nyt on nämä ekat päikkärit ainakin poikkeuksellisesti lyhentyneet noin tuntiin, kun aikaisemmin on unta vedetty hyvällä halulla kaksikin tuntia ja jopa yli.

Toiset päikkärit ovat vielä päivärutiinissa mukana. Niille on normaalisti nukahdettu siinä neljän aikaan, mutta yritän nyt vähän aikaistaa niitä ja jos Alva ekoilta päikkäreiltä heräilee jo ennen kahtatoista on kolmen aikaan vauva jo aika väsy. Toisetkin päikkärit ovat vielä pitkät, joten ainakin puolitoista tuntia on unta saatava tai parikin tuntia. Sitten sitä jaksaakin peuhata illalla.

Iltaunille Alva näinä aikoina menee siinä puoli kymmenen maissa ja sammuu Äidin tai Iskän viereen aika helpolla. Tosin yleensä siinä sammuu Äitikin, joten sitä omaa aikaa on vain päikkäriajat, koska illalla väsy iskee molempiin yhtä aikaa.

Ruokahalu ei Alvalla vieläkään ole parantunut. Aamuun ollaan löydetty joitakin jogurtteja ja viilejä, jotka maistuvat, mutta varsinainen ruoka ei vieläkään oikein maistu. Pienen pilttipurkin verran ruokaa maksimissaan kerralla menee, eikä sitäkään sentään kahta kertaa päivässä. Linnun annoksilla siis mennään edelleen, vaikka purukalustokin täydentyi viime yönä yhdellä ylähampaalla. Hampaan lisäksi aamulla oli havaittavissa alkavan silmätulehduksen merkkejä, joten iltapäivällä pitänee suunnistaa apteekkiin, jos lääkärikummi ehtii soittamaan sinne puhelinreseptin.